Jump to content
Juoksufoorumi.fi


perttu

SUL:n saavutukset

Recommended Posts

Päällekkäisyyttä todellakin on. Tämän kesän kilpailukalenteri (Kilpailukalenteri) on karmeaa luettavaa. Pahimmillaan samalla kentällä on samat lajit peräkkäisinä päivinä. Tokihan tänä päivänä kisoissa juostaan monesti joku pikamatka sekä taka- että etusuoralla, mutta tällöinhän ei tarvitse lähteä kotoa kuin kerran. Koordinointia tarvitaan. Eliittikisojen vähäistä osanottajamäärää selittänee se, että niitä järjestetään kaukana asutuskeskuksista. En tiedä korvataanko urheilijoille kisareissuista syntyneet kulut, mutta kai ne aika puuduttavia reissuja on.

 

Olen kyllä kuullut monien ihmettelevän suomalaista yleisurheilukesää. Se on lyhyt. Voi olla tietysti niin, etteivät urheilijat jaksa, mutta voi olla niinkin, ettei kisoja haluta järjestää kuin tiettyyn aikaan. Nyt on kyse isommista kisoista. Ei ole tosin tietoa enempää kuin sen verran mitä luen puheenjohtajan some-katsauksesta.

 

Suomalaiset kaupungit ja seurat eivät ole halukkaita järjestämään Kalevan Kisoja loppukaudesta.

 

Toukokuun keihäskisa on ilmeisesti Kultainen Keihäs Vantaa, Vantaalla. Pihtiputaalla viskotaan keppiä yhä keskellä kesää. Saa nähdä, kummassa kisassa on kovempi taso.

 

http://www.yleisurheilu.fi/uutinen/yleisurheilun-uudistuvan-tv-kisasarjan-paivat-vahvistettu

 

http://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=36766

 

Vantaalla on muistini mukaan heitetty keihästä jo ainakin muutamana keväänä, olen vähän ihmetellytkin sitä, miksi,  mutta nyt vissiin ekaa kertaa tulee kuvaa. Hyvä, että heitetään Vantaalla, hyvä että tulee kuvaa. Keihäs ja moukari ovat kuitenkin ne lajit, joissa mitaleille on mahdollisuus päästä. EM-kisoissa voi toki joku juoksijakin yllättää. SM-viestit on siirretty syksyyn, aiemmin se tapahtuma oli keskellä kesää. Kevään suuri juoksutapahtuma, en tarkoita nyt SM-maastoja, ei ole näköjään tulossa televisioon, ainakaan Yle ei näytä. Odotin, että Helsingistä olisi tullut kuvaa heti aamusta. Ensin haastateltu Vireniä ja Holmenia, ja siitä siirrytty pikkuhiljaa kohti juoksutapahtumia.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitenkäs kaukana asutuskeskuksista niitä Eliittikisoja on järjestetty? Eivät ne kai ihan korvessa ole. Mitäs paikkakuntia ne ovat? Lappeenranta, Lahti, Joensuu jne. Sijaitsevatko yleisurheilukentät kaukana kaupunkialueelta? Muistaakseni eivät.

 

Suomessa on pitkät välimatkat ja ihmiset hajallaan. Useimmat, etenkin urheilijat, ovat tottuneet pitkiin ajomatkoihin ja raskaisiin reissuihin. Kesä on lyhyt ja kalsea. On selvä, että yleisurheilukausi on lyhyt, ainakin jos halutaan kunnon tuloksia ja yleisön viihtyvän katsomoissa. Mielestäni pitäisi alkaa urheilemaan lajissa kuin lajissa enimmäkseen hallissa. Siis sikäli, kun se lajin kannalta on realistista. Useimmat yleisurheilulajit sopivat halleihin. Tosin halleja on vähän, eikä niitä kannata rakentaa pienille paikkakunnille, mutta isoimmissa keskuksissa niitä on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko se sitten niin että kisoja on liikaa, mutta ne ovat aivan liian pieniä. Ei lähes ammattimaisesti urheilevan kannata nykytilanteessa, jossa kaikilla on ongelmana rahoituksen riittävyys ja kovien kisojen puute, ajaa jonnekin kolmen hengen kisaan josta saa satasen. Pitäisi keskittyä isompiin kisoihin, niitä pitäisi olla useampi ja pidemmällä aikavälillä ja niihin isot palkinnot. Sinne sitten kerralla kaikki paikalle jotka kynnelle kykenevät ja näitä pikkukisoja vähemmäksi. Tuossa olette kyllä ihan oikeassa että olemassaolevista kotimaisista kisoistakin puuttuu yleensä kilpailua, joskus jopa kilpailijoita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Perttu on varmasti aivan oikeilla jäljillä tuossa edellä. Toisaalta pitää myös muistaa se, että nuo pienemmät tapahtumat voivat olla järjetäville urheiluseuroille jäsenmaksujen lisäksi se ainoa merkittävä tulonlähde. Nythän meillä on SUL:ssa uusi henkilö hoitamassa näitä asioita, josko hän saisi hieman puhallettua virtaa tähän touhuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onhan tuolla tosiaan kisoja joka lähtöön, viime kesänäkin Suomessa järjestettiin kesä-elokuun aikana lähes 1000 eritasoista kilpailutapahtumaa. Kalevankisatason urheilijoita näistä kiinnosti eniten SM-kisojen lisäksi eliittikisat (5 kpl) ja tähtikisat (7 kpl). Oulun tähtikisoihin ei tosin ollut liiemmin tunkua, joten kovin herkästi ei pitempiä kisareissuja lähdetä tekemään. Karjaalla taas televisionti taisi alkukesästä vetää jonkin verran porukkaa kun miesten 3000 esteissä oli kymmenkunta osanottajaa ja naisten 5000m peräti 20. Orimattilassahan sekä naisten että miesten esteet jätettiin kokonaan juoksematta osanottajakadon takia, mutta Orimattilassa oli sitä vastoin sitten molempien 800 metrillä ihan hyvin porukkaa vaikka kansallinen terävin kärki puuttuikin. Hankalahan noita on ennustaa mikä laji sattuu minäkin päivänä kisaajia kiinnostamaan.

 

Hyvä lähtökohta ensi kesälle voisi olla ettei tuon uuden tv-kisasarjan osakilpailujen kanssa samaan aikaan järjestettäisi tähtikisoja Etelä-Suomessa eikä nuorten SM-kisoja. Kilpailijoiden palkinto-/starttisummia voisi kanssa mahdollisuuksien mukaan viilata ylöspäin, koska mitä enemmän motivoituneita kisaajia saadaan paikalle niin sitä parempaa viihdettä yleisöllekin on tarjolla. Missä summissa noista palkkioista muuten tulee hyvä motivaattori? Ykkössataset sitä ei ainakaan kovin monelle ole, kuten Perttukin tuossa aiemmin jo mainitsi. Vai onko osallistumispäätöksen teossa ratkaisevammassa roolissa kilpailun markkinointi mediaa kiinnostavalla tavalla, jolloin kilpailijat saavat nimeään esille ja sitä kautta myös näkyvyyttä yhteistyökumppaneilleen?

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Naisten vahva mukaantulo ylimpiin päätöksentekoelimiin ei merkitse vain tasa-arvoa vaan myös paremmin yhteiskuntaa peilaavia päätöksiä ja lisää energiaa urheilutyöhön.

 

Niin. Yhteiskunta on muuttunut siten, että pojat ovat siirtyneet joukkuelajeihin ja tytöt rynnistäneet/pysyneet yleisurheilussa. Vasta kun pojat palaavat, kannattaa vetää väkinäistä ryhtiä ja hymyillä.

 

Kolumnit ovat järjestään sellaisia, että jos joku juttelisi samaan tapaan suljettujen ovien takana, käytäisiin kokeilemassa pulssi, vieläkö elää. Älä jauha paskaa. Aikuinen mies.

 

http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/3730166/Antti+Pihlakoski+++Naisenergiaa+ja+tasaarvoa+urheiluun

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiinnostavaa nähdä, kuka tulee Jarmo Mäkelän jälkeen SUL:n johtoon. Nythän siis on haku käynnissä, joten jos arvelet olevasi sopiva henkilö SUL:n toimitusjohtajaksi, niin ei muuta kuin "paperit vetämään".

Aika tuottoisa oli viime vuosi Tommi Evilälle. Tampereen Pyrinnön puolipäiväinen valmennuspäällikkö ja samaan aikaan Tampereen valmennuskeskuksen valmennuspäällikkö tienasi 98 000 ansiotuloja, ja yhteensä 108 000. Ehkä tässä tuli taas todistettua se, että tunnetusti herrasväki tienaa runsaasti, urheilijana se olisi vaikeampaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valmennuspäälliköiden toimet ovat puolipäiväisiä. Niiden ohella he tekevät jotain muuta yleisurheilun saralla. Evilä toimii Tampereen Pyrinnön valmennuspäällikkönä, Leskinen vastaa nuorten maajoukkuevalmennuksesta. Hämäläisen toimenkuvaa täydennetään myöhemmin. https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000001260961.html

 

NOV-valmentajat ovat SUL:n, Olympiakomitean ja useissa tapauksissa kolmannen osapuolen, kuten Urheiluakatemian tai kärkiseuran yhteisiä hankkeita. https://www.karjalainen.fi/urheilu/item/123021-jukka-keskisalo-kestavyysjuoksun-nov-valmentajaksi

 

Eiköhän osa Evilän tuloista tullut tosiaan jostain muualta, mutta tuli kuitenkin. Ei huippu-urheilija välttämättä köyhyyteen vajoa uran jälkeen. 

 

5 tuntia sitten, Kylmää terästä kirjoitti:

Tietämys asuu Juoksufoorumilla.

Tämäpä se on penkkiurheilijan osa. Pilkkaa ja naurua saa päällensä.

 

Nyt on sitten valmennus keskiössä. Näin on linjannut myös Jylhä hiihdon puolella. Moni yleisurheilija varmaan pitikin sitä urheilija keskiössä -höpinää juuri höpinänä. Parempi näin, ei valehdella. http://www.yleisurheilu.fi/uutinen/suln-hallitus-kavi-lapi-2018-toimintoja-valmennus-keskiossa

Share this post


Link to post
Share on other sites
6 tuntia sitten, Guest Baltsu kirjoitti:

Evilän tuloista osa saattoi kyllä tulla tv-sarjasta. Hänhän oli mukana vitosella Mertarannan ohjelmassa 2016.

Niinpä tosiaan. Kyllä kai noista ohjelmista usein palkkiot maksetaan osallistujille.

 

1 tunti sitten, Uolevi kirjoitti:

Nyt on sitten valmennus keskiössä. Näin on linjannut myös Jylhä hiihdon puolella. Moni yleisurheilija varmaan pitikin sitä urheilija keskiössä -höpinää juuri höpinänä.

Kojonkoski ja kumppanit on myös viime aikoina toistelleet, että pitää saada "parhaat urheilijat harjoittelemaan parhaiden kanssa parhaaseen valmennukseen parhaissa mahdollisissa olosuhteissa".

Share this post


Link to post
Share on other sites
Guest Baltsu
14 tuntia sitten, huh huh kirjoitti:

Niinpä tosiaan. Kyllä kai noista ohjelmista usein palkkiot maksetaan osallistujille.

 

 

Harva on niin huomionkipeä, että työntää naamaansa telkkariin ilman, että siitä maksetaan. Tuo ohjelma ja jotkut kommentaattorin duunit lienevät tuoneen merkittävän osan tuon vuoden tuloista. Kyllähän sitä nimeä kannattaa hyödyntää. Jos olisin Evilä, tekisin liikkuvuuteen keskittyvän kirjan nimeltään: "Hyppää kuin Tommi!" Evilä on muuten Lidlin tiimissäkin urheilijoiden mentorina. Tuskin ilmaiseksi, joten jos Kurikassa taas vuoden päästä yllätytään, että taas se Tommi on saanut rahaa, niin hän yhä hyödyntää nimeään ja osaamistaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä


  • Talviale!

    Alennukset jopa -60%


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy