Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Massamaratonit ja autoilu?


essu

Recommended Posts

Ajattelin eriyttää HCM-ketjusta tämän autoilukysymyksen erikseen pohdittavaksi.

Varmaan aika monet meistä jämähtivät reitin varrella paikoilleen, kun autoja laskettiin juoksijaletkan väliin - mm. Länsisataman risteyksessä ja varmaan myös loppuvaiheessa Pikku-Huopalahteen mennessä Paciuksenkadun ylityksessä.

Vaikea yhtälöhän tuo liikenne & maraton on, mutta autoton keskusta olisi HCM:ään sopiva ajankohta. Satama on hankalassa paikassa, sen eristäminen kokonaan on varmaankin mahdotonta, mutta ainakin yksityisautoilta tuo pitäisi sulkea - poikkeuksena erikoisluvan voisivat saada ne, jotka ovat oikeasti viemässä/tuomassa autoaan toisesta maasta. Ison reitin eristäminen on tietysti vaikeaa pitkäksi aikaa.

Onko muuten kellään kokemusta, kuinka tuo juoksijoiden kohtelu menee esim. Tukholmassa tai muissa Euroopan massamaratoneilla? Onko juoksureitti onnistuttu rauhoittamaan päivän päätapahtumaa varten paremmin kuin Hesassa? Ennätysyrityksissä tuollainen nostaisi v-käyrän rajumpaan nousuun kuin internetkupla pörssi-indeksit aikanaan... Vai kannattaako ennätyskokeet jättää suosiolla pikkukisoihin?

Link to comment
Share on other sites

Tukholmassa juoksureitti oli muistaakseni täysin eristetty liikenteeltä.

Eipä taida olla paljon vaihtoehtoja jos 17000 juoksijaa on liikkeellä...

Itsehän juoksen idioottiautoilijoiden autojen päältä jos änkevät samalla tavalla juoksijoiden sekaan kuten minulla kävi hcm:n alkukilometreillä. Siinä voi sitten sen jälkeen juosta karkuun :grin:

Link to comment
Share on other sites

Eihän se odottelu omaan suoritukseeni kauheasti vaikuttanut, muuten kuin v-käyrän hetkelliseen nousuun. Mutta periaatteesta...

En muista että olisin kertaakaan nähnyt asiattomia autoja Tukholman marareitillä. (Esimierkiksi kärjen edessä ajava kelloautohan ei ole asiaton.) Pääsääntöiseti siellä saa edetä juoksijoiden ehdolla. Jokunen jalankulkija sieltäkin saatta löytyä joka ei malta odotta sopivaa rakoa juoksijamassassa vaan on pakko päästä kadun yli juuri sillä sekunnilla. Tämänkin voisi hoitaa fiksusti viistosti virran mukaan, mutta se taitaa jo olla liian korkeaa matematiikkaa. Jos vielä on lastenrattaat tai polkupyörä talutettavana, niin leveä kaista tukkeutuu. Mutta kuten sanoin nää on harvinaisia poikkeuksia.

Kerran kun olin juuri napsinut kilometriväliajan kelloon, törmäsin vähintään omaa painoluokkaani edustavaan mieheen. Pehmeä totaalipysähdys ja matka jatkui. Joku kevyempi törmäyskohde olisi voinut siroutua ties minne. "Onneksi" keskityin katsomaan kelloa, koska en olisi kehdannut juosta miehen päälle (ansaitusti) jos olisin huomannut, vaikka olenkin tässä asiassa jästipää. Tämä siis Tukholmassa, vuotta en muista.

Link to comment
Share on other sites

Ajattelin eriyttää HCM-ketjusta tämän autoilukysymyksen erikseen pohdittavaksi.

Varmaan aika monet meistä jämähtivät reitin varrella paikoilleen, kun autoja laskettiin juoksijaletkan väliin - mm. Länsisataman risteyksessä ja varmaan myös loppuvaiheessa Pikku-Huopalahteen mennessä Paciuksenkadun ylityksessä.

Vaikea yhtälöhän tuo liikenne & maraton on, mutta autoton keskusta olisi HCM:ään sopiva ajankohta.

Heitin tuon ajatuksen HCM:n ja Autottoman keskustan yhdistämisestä tuolla jossain toisessa ketjussa. Ja kun enemmän ajattelee, niin Helsinki voisi tehdä tästä kyllä hienon tapauksen. Yhdistäkää kaksi toisiaan tukevaa tapahtuma myönteiseksi happeningiksi. HCM on tapahtumana kasvamassa edelleen, ja on aika epäreilua että hitaimmat juoksijat/kävelijät joutuvat keskeyttämään jos eivät ehdi ajoissa määränpäähän. Toisaalta tuolla reitillä oli mielestäni oikeasti parikin vaarallista paikkaa, joissa autot tunkivat aika törkeästi juoksijoiden sekaan tai risteystilanteet.

Kyllä lähtökohta pitäis tällaisessa massatapahtumassa olla, että jokainen voi turvallisesti omassa tahdissaan lähteä suorittamaan tavoitettaan.

Link to comment
Share on other sites

Tukholmassa juoksureitti oli muistaakseni täysin eristetty liikenteeltä.

Silloin kun tein päätökseni maratonille osallistumisesta, niin odottelimme Tukholmassa bussissa siinä juuri stadionin portin luona. Meidät päästettiin ainakin jossakin vaiheessa siitä menemään juoksijoiden välistä. Tämä kokemus tosin on aika vanha, olisiko 12 vuoden takaa noin suurinpiirtein.

Link to comment
Share on other sites

Kyllä maratonreitti on eristetty usein huomattavasti paremmin isoilla kaupunkimaratoneilla. Suomessa odotelaan parhaassa tapauksessa valoissa ja väistellään ajoneuvoja. Reitin merkkaus/kärjen ohauskin oli tänäkin vuonna epäselvää. Juoksijat vetelivät välillä pyöräteitä, vaikka piti mennä tiellä ja joutuivat sitten koukkimaan vesipisteelle. Ylipäätänsä järjestelyissä on ollut Cityllä valitettavan usein vaikeuksia. Vaikka Helsingissä suhteellisen hyvä tunnelma niin reittiä pitäisi uudistaa ja järjestelyihin satsata enempi.

Link to comment
Share on other sites

Reitti pois vaikeilta paikoilta ainakin loppuosaltaan, jolloin letka on jo toivottoman pitkä ja katkeileva. Lähdön osalta Manskun katkaisu ei ole kai kriittisin, koska se happening on noin 15 minuutissa ohi. Sen sijaan Lauttasaaren, länsisataman, eteläsataman ja Nordiksen eristäminen tunneiksi ei liene millään mahdollista.

Missä reitin sitten pitäisi mennä onkin hyvä kysymys. Manskua keskustaan, Kruunuhakaa sikin sokin, pitkän sillan voisi varata juoksijoille, Kallion kautta kierrellen Pasilaan sieltä töölönlahdelle ja tämä kahdesti, tulisikohan siitä lähellekään maratonia... Ei ainakaan katkaisisi sisääntuloväyliä eikä reittejä satamiin. Mutta sitä odotellessa täytyy mennä maksamaan paikka ensi kesäksi Tukholmaan..

Link to comment
Share on other sites

Maratoni ja autot eivät sovi yhteen. Puolueellinen mielipide, mutta hullu on harrastuskin.

Lauttasaaressa 32km jälkeen olevassa risteyksessä (Särkiniementie-Tallbergin puistotie) meinasin jäädä linja-auton alle. Jo 15km jälkeen oikean jalan pohje yritti kramppailla, joten 32km kohdalla katse oli välillä varpaissa... Lähellä olevan linja-auton kiihdyttävä ääni sai minut nostamaan katseen, onneksi. Sain juuri ja juuri pysäytettyä vauhdin ennen linja-auton alle jäämistä. Vähän väsyneempänä en olisi ollut enää tarpeeksi nopea.

Ilmeisesti oli käynyt niin, että risteyksessä ollut liikennettä valvova henkilö oli näyttänyt linja-autolle vapaata tietä ja olettanut, että juoksijat ovat hereillä oman turvallisuutensa nimissä. Juoksijoita pysäyttämässä/varoittamassa ei ollut ketään. Itsellä ei ole havaintoa reakoiko linja-auton kuski tilanteeseen mitenkään tai yleensäkään huomasiko hän tilannetta. Sen verran väsynyt olin jo puhumattakaan säikähdyksestä.

Jos siis autoliikennettä pitää laskea juoksijoiden eteen, vähimmäisvaatimuksena olisi, että valvojia riittäisi myös juoksijoita varoittamaan.

Link to comment
Share on other sites

Jos oikeen muistan niin tukholmassa ei ollu edes kadun varrella parkissa mitään autoja... siis nyt tänä kesänä. Tai sitte oon vaan juossu niin horkassa etten ole tajunnut.

On toi Helsinki vielä niin pieni kylä että hyvillä järjestelyillä ei pitäisi olla mahdottomuus saada keskustaa autottomaksi, kysymys on kuitenkin vain noin 6 tunnin ajasta! Itse en joutunut yhtään kertaa kyllä pysähtyä autoja odottelemaan, onneksi.

Link to comment
Share on other sites

Itseäni ei onneksi HCM:llä pysäytetty kertaakaan, mutta monta kertaa oli lähellä. Juoksin useaan risteykseen "kieli vyön alla" peloissani, koska poliisit näyttivät siltä, että ovat juuri pysäyttämässä juoksijat. Olen ihan samaa mieltä monen muun kanssa siitä, että maratonreitti pitäisi pyhittää kokonaan juoksijoille. Juoksijoiden pysäytteleminen kesken juoksun pilaa monen suorituksen ja antaa koko tilaisuudesta ja sen järjestelyistä todella amatöörimäisen kuvan.. Eihän muissakaan massatapahtumissa, joissa joudutaan sulkemaan katuja, lasketa autoja väliin liikenteen sujumisen varmistamiseksi, vaan autot ohjataan kiertotietä. Miettikää tilannetta, jossa esim taannoinen lordin konsertti kauppatorilla oltaisiin keskeytetty hetkeksi, jotta muutama auto pääsee kulkemaan väkijoukon läpi..

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
  • Ketjua lukevat   0 members

    • Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä
  • Kaikista tuotteista -5% koodilla SEPPO (affiliatelinkki)

     

    Screenshot 2022-10-17 at 12.33.21.png

     

     

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy