Jump to content
Juoksufoorumi.fi
Sign in to follow this  
Lauri.H

Finntriathlon 2014

Recommended Posts

226 poika meni mun ja seurakaverini ohitse vain minuutti ennen tuupertumistaan. Jo silloin siihen jäi pari-kolme henkeä jeesaamaan poikaa ja me muut lähdimme viemään huutoviestiä kentälle järkkäreille, josta lähti järkkäriä kohti tuupertunutta ja 112 soittoa siinä kyseli järkkärit toisiltaan. Mun mielestä siinä kyllä tieto kulki ja porukka toimi hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienosi meni homma tuossa vaiheessa. Sitä vaan yksi paikalla ollut ihmetteli, että miksi poikaa ei kannettu 400 metrin päähän vaan odotettiin ambulanssia puoli tuntia. En itse ollut paikalla, mutta kaikkien saamineni tietojen mukaan apu tuli nopeasti ja oli hyvin asiantuntevaa. Sen vaan kommentoin, että jos joku olisi saanut sydänkohtauksen tuossa paikassa, niin ainoa pelastus olisi ollut defibrat paikanpäälle tai henkilön kantaminen parin sadan metrin päähän. Ei sydämen pysähdyksessä olisi ollut aikaa odotella puolta tuntia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Parempi kuitenkin löytää omat rajat triathlonkisoissa kuin suunnistuskisoissa. On sekin ihan mahdollista, että erikoispitkällä matkalla joku vielä pyörtyy helteessä metsään niin, ettei tiedetä missä hän on. Suunnistuksessa nestettä voi olla vähemmän tarjolla, mutta toisaalta 2 h suorituksessa ei ole niin helppoa vetää tajua kankaalle kuin 5 h suorituksessa. Pojan aika oli muuten melko tasan 5 h silloin kun taju lähti, eli noin 5.01-5.02 haarukkaan olisi mennyt. Johti omaa ikäsarjaa noin 11 minuutilla, joten olisi saatu meidän perheeseen ensimmäinen triathlonin suomenmestari, hyvä että pyörtyi:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuinkas se on musiikkivehkeiden kanssa? Muistelisin, että pari vuotta sitten Joroisten kisainfossa kerrottiin ipodien ja vastaavien musiikinkuunteluun tarkoitettujen vehkeiden totaalisesta käyttökiellosta kisan aikana sekä pyöräilyssä että juoksussa. Onko tämä tosiaan käytäntö eli edes juoksun aikana ei tämä olisi sallittua? Olisi tarvetta AC/DC:n energiapurskeelle tuossa juoksusetissä.

Musavehkeet on säännöissä kiellettyjä. Kuten kompresssiosukat ja säärystimet pyöräilyssä kilpailutasolla, sykemittarit maratonilla ja potkupallossakin on paitsiosääntö.

Toiset hyötyy noista musavehkeistä, toiset ei. Sitten kun ajaa pyörällä kolarin tai jää juostessa johtopyörän alle, niin ihmetellään kenen vika se oli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivottavasti viime ja tämän vuotisten tapahtumien jälkeen ihmiset oikeasti tajuisivat kuinka tärkeää on juoda siellä pyöränkin päällä tarpeeksi. Siinä ei viimassa huomaa kuinka paljon haihduttaa nestettä. Vartin välein kunnon huikkaa naamaan. Lauantain kelissä varmaan saa juoda sen 3 pulloa pyörän päällä. Hiipumiset juoksulenkille sitten seurauksena. En tarkoita mitään pyörtymisiä, vaan suorituskyvyn laskua noin yleensä.

Monen kommenttina ollut että juoksuun olisi saanut olla kolmas juottopiste lenkille ja se on ihan totta noin kivassa säässä.

Mutta summa summarum, jos aikoo joskus jossain lämpimässä maassa kisata (keski- ja etelä-eurooppa) tai siellä Hawaijilla, niin olosuhteet pitää vaan voittaa eikä alkaa 'päivitikkasmaisesti' valittaa kuumia kelejä. Kyllä ne muutkin niissä urheilee.

Mutta hatunnosto läpipäässeille taas kerran. Hieno suoritus vaativassa kelissä. Kaikenlaista koppuroijaa tuli bongattua T2seen tulossa. Toiset keveällä jalalla, toisilla 'bambi liukkaalla jäällä' jaloilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites Spican kävi?

Jeespoks. Mm. viime vuonna eräs sarjansa mahdollinen voittaja tuupertui tajuttomaksi maalisuoralla... Nyt näköjään 226-junior teki saman vain hieman aiemmin. Itse en viitsinyt ihan niin paljoa ottaa asioista selvää, että mihin asti olisin päässyt vaan suosiolla tyydyin asemaani ja pysyin tajuissa. Sellainen reissu tällä kertaa, kova oli keli, kovia oli kaverit jotka maaliin ja matkan varrellekin jäivät. Harvoin sitä näin lämpimässä kelissä tulee edes oltua, urheilusta puhumattakaan.

Nyt on mökkielämääkin ehditty hieman viettää, ja pian kisan jälkeen olo olikin melko normaali, millainen se siis normaalin kisan jälkeen pitäisikin olla. Lihakset ihan kunnossa ja mikään paikka ei prakaa, joten tästä vaan kohti uusia seikkailuja. Tosissaan, mutta ei liian vakavasti, vai miten se nyt menikään :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jeespoks. Mm. viime vuonna eräs sarjansa mahdollinen voittaja tuupertui tajuttomaksi maalisuoralla... Nyt näköjään 226-junior teki saman vain hieman aiemmin. Itse en viitsinyt ihan niin paljoa ottaa asioista selvää, että mihin asti olisin päässyt vaan suosiolla tyydyin asemaani ja pysyin tajuissa. Sellainen reissu tällä kertaa, kova oli keli, kovia oli kaverit jotka maaliin ja matkan varrellekin jäivät. Harvoin sitä näin lämpimässä kelissä tulee edes oltua, urheilusta puhumattakaan.

Nyt on mökkielämääkin ehditty hieman viettää, ja pian kisan jälkeen olo olikin melko normaali, millainen se siis normaalin kisan jälkeen pitäisikin olla. Lihakset ihan kunnossa ja mikään paikka ei prakaa, joten tästä vaan kohti uusia seikkailuja. Tosissaan, mutta ei liian vakavasti, vai miten se nyt menikään :)

Hyvin se taistelu meni siihen asti mitä se nyt kesti. Kova on kunto ja tulevaisuudessa vain paranee! Kisataktiikka on vaan yksi osa-alue millä on merkitystä varsinkin haastavammissa olosuhteissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Elämän toinen puolimatka takana - pakko olla tyytyväinen vaikka monen muun tavoin hyydyin juoksussa helteen (tai riittämättömän pyöräilyn aikaisen nestetankkauksen) takia. Kisan peruuntuminen oli omalta osaltani lähellä - kun vein pyörän edellisenä iltana telineille niin huomasin, että etukiekon vanteeseen oli ilmestynyt reilusti pystyheittoa ja koko pyörän etuosa pomppi ylös-alas vauhdissa. Soikeuden lähde on itselleni mysteeri, sillä 6pv aikaisemmin olin ajanut pyörällä 140km lenkin ilman ongelmia tai isoja kuoppia, ja sen jälkeen pyörä seisoi koskemattomana varastossa. Pyöränä siis Felt B16 TTR4-vanteilla. Urheilukentän Velo & Oxygenin teltasta löytyi sitten onneksi käytetty varakiekko kohtuuhintaan, siitä suurkiitos Mika Saariolle.

Viimevuotiseen kisaan verrattuna uinti parani n. 8min, pyöräily n. 7 min ja juoksu hidastui 4min. Kokonaisparannusta 11min, loppuaika 5:02:33 ja sarjana M30-34. Pyöräilyn keskariksi tuli 36,9 km/h mihin olen kyllä tyytyväinen - kaikki ne talven ja kevään traineritunnit taitavat näkyä lopputuloksessa. Pyöräilyn osalta sijoitus oli omassa sarjassa 11/172. Uinnissa sarjan sijoitus 73/172; juoksussa 44/172. Uinti jatkanee heikoimman lajin asemassa vielä seuraavankin vuoden.

Viiden tunnin alitus oli varsinaisena tavoitteena, se jäi nyt 2,5 minsan päähän. Ei se mitään, ensi vuonna se alitetaan.

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Takana ensimmäinen puolikas ja kelihän oli kyllä kova kuten on jo todettu. Maaliin päästiin, vaikka juoksuvauhti lopussa hieman hiipuikin ja olo oli kyllä aika heikko maalissa. Aika 5.08.

Huonona uimarina en ole aikaisemmissa trikisiossa päässyt maistamaankaan tungosta uintiosuudella; jos lähdet matkaan viimeisenä niin aika rauhassa siellä saa yleensä uida. Tällä kertaa kuitenkin takaa tulleet kokeneempien ikäsarjat puskivat päälle ja sainkin kokemusta "kontaktiuinnista". No ei oneksi mitään pahempaa.

Ensimmäisessä vaihdossa tuli syötyä yksi banaani ja juotua pari desiä urheilujuomaa. Vaihtoni olivatkin todella hitaita. Ekasta vaihdosta kuten uinnistakaan ei tosin tullut väliaikaa. Omien laskujeni perusteella uintiaika oli noin 42 minuuttia. (en viitsi uida garminin kanssa kun se tipahti kerran sählyssä ja siitä jäikin trauma, että sama voisi tapahtua myös uidessa) Tulosten perusteella joku oli ollut hitaampikin.

Pyöräily oli kyllä melkoista joukkoajoa. Välillä etäisyyttä oli vaadittavat 10 metriä ja enemmänkin, mutta kyllä omalla kohdallani keskietäisyys edellä ajavaan jäi selkeästi alle sen kymmenen metrin, etenkin porukan kasaantuessa välillä yhdeksi suureksi ryhmäksi. Itse kellotettu aika 2.34. (35,3km/h) Olen tähän tyytyväinen, vaikka olisi mielenkiintoista tietää mikä olisi ollut aika yksinajettuna. Pyöräilyn aikana join 2 litraa ja söin 2 geeliä ja yhden banaanin. Olisi pitänyt juoda enemmän, mutta kahteen litraankin saa olla aikaa tiheesti käsi kiinni pullossa jos annokset ovat pieniä.

Toinen vaihtokin oli hidas aikaa kului yli 5min

Lähdin juoksemaan 4.20 vauhtia ja se tuntui alkuun hyvältä. Laskeskelin että vauhti todennäköisesti lähtee tippumaan, mutta yritän pitää sen 4.30 tietämissä. Ensimmäisen kierroksen lopulla liian vähäinen juominen alkoi kuitenkin jo tuntua ja vauhti lähti laskemaan, enkä enää viitsinyt keskivauhtia tuijotellakaan. Juoksuun kuluikin sitten aikaa melkein 1h41 tavoitteena olleen 1h 34 sijasta. No, ei pidä valittaa.

Yhteenvetona sanoisin, että olisi pitänyt juoda enemmän. Juoksun ekalla kierroksella suoritettu lyhyehkö pissatauko heikensi kuitenkin juomajaluja, vaikka kaikilla asemilla urheiljuomaa joinkin.

Tästä jatketaan eteenpäin kohti nastolan täysmatkaa. Uimassahan ehkä kannattaisi käydä, mutta kun sitä yleensä vaan aina keksii jotain mielekkäämpää tekemistä, kuten vaikkapa rullahiihtelyä keskuspuistossa, niin uimaharjoittelu on vaikeaa :) Kyllähän uinti kehittyy pelkästään näiden kisojenkin kautta jos siis olet lähtötasoltasi riittävän heikko.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toinen kesä Triathlonin parissa ja toinen Joroinen takana. Mahtava fiilis. Käytännössä joka osa-alueella itselleni nappisuoritus ja aika parani viime vuodesta n. 25 minuuttia (5:18 -> 4:52)!

Uinti meni 32 minuuttiin ja tässä tapahtui oikeastaan päivän ainoa moka, eli monen muun tavoin suunnistin kerran kohti turvaveneen punaista liiviä. No uintiaika parani kuitenkin viime vuodesta yli 4 minuuttia ja sillä ajalla kehtaa M40 sarjassa Valvatuksella painia. Pyörä meni yli odotusten eli n. 36 keskarilla 2:30 pintaan. Viime vuonna vetelin maantiepyörällä melkein vartin kauemmin, joten tämä kehitys lämmitti mieltä. Jälkeenpäin kuitenkin ehkä tyytyväisin saan olla juoksuun. Vauhti pysyi kaikki kolme kierrosta suunnilleen samana enkä kokenut hellettä mitenkään ylivoimaiseksi esteeksi vaikka toki siellä lämmintä oli :-) Viime vuoden ajasta 5 minuuttia pois, eli nyt hölkättiin 1:42 nurkille.

Oli erittäin hyvä kisa ja nyt on 5 viikkoa aikaa ennen kun Kööpenhaminassa pitää iskeä ensimmäistä kertaa täyden matkan kimppuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jeespoks. Mm. viime vuonna eräs sarjansa mahdollinen voittaja tuupertui tajuttomaksi maalisuoralla... Nyt näköjään 226-junior teki saman vain hieman aiemmin. Itse en viitsinyt ihan niin paljoa ottaa asioista selvää, että mihin asti olisin päässyt vaan suosiolla tyydyin asemaani ja pysyin tajuissa. Sellainen reissu tällä kertaa, kova oli keli, kovia oli kaverit jotka maaliin ja matkan varrellekin jäivät. Harvoin sitä näin lämpimässä kelissä tulee edes oltua, urheilusta puhumattakaan.

Nyt on mökkielämääkin ehditty hieman viettää, ja pian kisan jälkeen olo olikin melko normaali, millainen se siis normaalin kisan jälkeen pitäisikin olla. Lihakset ihan kunnossa ja mikään paikka ei prakaa, joten tästä vaan kohti uusia seikkailuja. Tosissaan, mutta ei liian vakavasti, vai miten se nyt menikään :)

No pahus sentään! Lukasin sun blogin ja hyvää oli vauhti tuohon hyytymiseen saakka.

Hyvällä asenteella mennään, ens kerralla sitten ilman ongelmia. Zemiä!

Rookie

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joroinen, joo. Aika karseaa lukea 226:n pojan edesottamuksista. Eikä ollut ainoa apua tarvinnut. Varkaudessa TK:ssa oli ollut porukkaa tiputuksessa. Helle tekee kyllä tepposet.

Itse kun tällainen painavahko olen, niin oli heti aamusta lämpömittaria kurkatessa selvää että vauhtia ei voi olla ns normaaliin tapaan. Uinti varovaisesti. Kulki ihan hyvin, mutta pirun kuuma tuli. Hitaampia aiemmin lähteneitä oli välillä haastava ohittaa. Pyörällä liikkeelle vielä varovaisemmin ja pidin huolen, että nesteet juon 30km/0.75l tahdilla. Tän lisäksi otin pari kertaa vesi pullon josta hörpin ja kastelin kisapukua & säärystimiä viilentääkseni, vaikka eihän se ajaessa kuuma tunnu samaan tapaan.

Juoksuun fiiliksellä (eli päin penaalia..) ja liikkeelle jotain 4:20 vauhtia eka kierros. Se oli aivan liikaa mulle. kierrokset meni 31, 35 ja 35min. Aivan törkeä uupumus oli jo lopussa. Vähät harjoitustunnit ja lämmin keli. Näitähän tässä voinee syyttää.

Maalissa oli jotenkin pettynyt fiilis. Mutta kun alkoi selvitä miten muillakin oli ollut tuskaisaa helteen vuoksi, ja keskeyttäjiäkin useita niin jotenkin ehkä oma suoritus tuntuukin nyt hieman paremmalta. Aikatavoitteesta jäin reilun 8min.

Mutta muuten itse kisa oli aivan loistava. Järjestelyt pelasi hienosti kisaajamäärä huomioiden. Lidlin pöydät notkui herkkuja. Karseaa vain kun mulle ei koskaan kisan jälkeen maistu mikään. Pelkkää nestettä.. huoh.

Peesaukset ne vaan harmittaa. Välillä 45km-80km mulla oli näköpiirissä edessä "kolmen kopla" jotka ajoi KOKO AJAN lähes toistensa renkaissa kiinni. Motskari kävi välillä ojentamassa. Heti kun motska oli mennyt, sama peli jatkui. Se on ymmärrettävää, että koko ajan ei näillä määrillä voi pitää sitä 10m väliä. Mutta tuollaiset tarkoituksenmukaiset hommat pitäis saada pois. Motskarit vietti turhan vähän aikaa "paikoillaan" eli kisaajien tahdissa. Mutta nämä on näitä taas..

Yhtäkaikki, ensi kesänä varmaan uudestaan jos vain paikalle sattuu pääsemään!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Melko samanlaisia kokemuksia kuin muillakin näköjään kisasta. Itsellä harjoittelu on keskittynyt lyhyille matkoille, mutta kaikki tai ei mitään asenteella olin liikkeellä.

Uinti meni muutaman minuutin suunniteltua hitaammin pitkälti edellä lähteneiden aiheuttaman hämmennyksen vuoksi. Oli ajoittain tosi paljon ruuhkaa radalla.

Pyörällä olin etukäteen päättänyt hyökätä. Helteen vuoksi kuitenkin päätin vähän passailla ja alentaa tehoja 15W aiemmin suunnitellusta. Puolimatkaan asti oli kuitenkin vasen vilkku päällä jatkuvasti ja keskari yli 40 km/h. Takaisin käännyttyä alkoivat ohiteltavat vähenemään, ja tuli puskettua pitkät pätkät pääosin yksinään. Keskari putosi lopulta 39 km/h:iin, mutta tulin hyvävoimasen oloisena juoksuvaihtoon.

50-60 km välillä ohitin varmaan tuon MarkoA:n edellä mainitseman letkan, tosin tuolloin ryhmässä oli 6-7 sluibaajaa. Silloinkin tuomari kävi huomauttamassa (olin tällöin noin 200 m letkan perässä), mutta heti moottoripyörän mentyä alkoin taas takarenkaan haistelu. Oli tosi härskiä, alle metrin ero edellä menevään. Muutaman imuuttajan tunnistinkin, mutta jääköön omaksi tiedoksi. Totesin letkaa ohittaessani vaan, että "hieno possujuna teillä".

Juoksu lähti yllättävän hyvin liikkeelle, ja nyt jälkeenpäin ajatellen ajoinkin tässä miinaan. 5 km kohdalla alkoi huolella keittämään ja 7km kohdalla tiesin, että maaliintulo ei olisi kilpailua, vaan selviytymistä. Päätin keskeyttää ekan kierroksen päätteeksi, kun Kuopion kisakin häämöttää jo muutaman viikon päässä.

Lopuksi vielä annan kehut kisojen järjestelyistä. Hienosti toimivat oikeastaan kaikki järjestelyt, ja puuhastelusta on päästy eroon. Iso peukku myös peesivalvontaan panostamisesta. Ikäsarjojen kärjen valvontaan toivoisi kuitenkin vielä enemmän paukkuja. Moni systemaattinen peesaaja sai taas arviolta 15-20 minuuttia etua ryhmäajosta ja se näkyy jo sijoituksissakin merkittävästi. GPS-valvonta voisi olla ratkaisu? Itse ainakin olisin valmis maksamaan kohtuullisesti enemmän tasapuolisista olosuhteista.

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Sign in to follow this  

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä



×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy