Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Omat "huippuhetket"?


Markku
 Share

Recommended Posts

Tässä alkaa olla itsellä jo ikää sen verran, että voi katsella "uraa" taaksepäin haikeudella.

Ajattelin kysellä teiltä muilta omia highlights -muistojanne. Sopiiko, että jätetään suosiolla pois ne itsestäänselvyydet, eli lasten syntymät ja alttarillekävelyt. Ne ainakin minun listallani ovat kärjessä mutta turha niitä jokaisen on kirjoitella. Muuten on sana vapaa ohi urheilunkin.

Omia juttujani ovat mm. armeija-ajalta partiohiihtojoukkueemme menestyminen sotilasläänin ja puolustusvoimien kilpailuissa, vaikka Turun saaristossa Gyltössä ei lajinomaista harjoitusta juurikaan päästy tekemään. Kiitoksena me, partion jäsenet saimme rykmentin komentajalta koko varuskunnan läsnäollessa rykmentin kunniaristin.

Toinen juttu voisi olla kävelykilpailu ( SM -kisat ) Espoossa -78 (?). Tultiin kaverin kanssa loppusuoralle rintarinnan ja onnistuin puristamaan metrin verran eroa ja sain katkaistua maalinauhan.

Kolmas muisto on lukioajoilta ( -80 ? ). Koulun yu -kisoissa 800 m juoksussa olin joukon keskivaiheilla ja takakaarteessa lähdin nousemaan kohti kärkeä. Ohitin johtojuoksijan juuri ennen kalkkiviivoja. Loppuaika ei ollut tässäkään se tärkein asia ( 2.11 ? ). Tuntui kivalta kun luokkakaverit tulivat kehumaan ja onnittelemaan.

Sana on vapaa....

P.S Tällä tavalla voi selvitä sekin, onko tässä porukassa ihan "oikeita" urheilijoita. :tietokone

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 33
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Pari urheilullista huippuhetkeä tulee mieleen: Ensimmäinen oli armeijassa (-90) kun sissijoukkueemme voitti jääkäritaitokilpailun, eli voitimme jääkärit heidän omissa lajeissaan. Tämä oli talvileiri (järjestettiin myös kesällä) Taipalsaaressa, ja erityisesti hiihto-osuudella olimme kovia. (Samaisella leirillä seuraavana kesänä tapahtui tämä varusmiesten henkiä vienyt onnettomuus kun taisteluvaunu upposi vesistön ylityksessä.)

Mukavampi muisto kuitenkin on pyöräilystä. 80- ja 90-luvulla Seinäjoella järjestettiin aina heinäkuussa kaksipäiväinen "etappiajo". Olin 90-luvun alkupuolella joskus toisella etapilla kakkonen. Tämä etappi päättyi pääjoukon loppukiriin, jossa ei-kirimiehenä olin kuitenkin hopealla. Tunnelma palkintojen jaossa oli ylpeyttä pursuava suorastaan.

Link to comment
Share on other sites

Ekan maratonin maaliintulo oli tietenkin aika suuri elämys. TAi oikeastan se stadionin tornin näkeminen HCM:n lopulla toi tuntet pintaan ja tipan linssiin. Silloin en tiennyt, että siitähän on vielä pari kilometriä maaliin ja nekin on taivallettava kramppailevilla koivilla.

Toinen huippuhetki on arvokisamaratonin maaliintulo. Veteraanien EM-kisat vuonna 2000 käytiin ihan kotikulmilla ja tietenkin sinne piti päästä juoksemaan. Maaliin selvittiin ja silloin kirjautuin myös ensimmäisen neljän tunnin alitukseni.

Pienempiä hetkiä on mieleen jäänyt montakin, mutta ehkä nuo kaksi ovat ne toistaiseksi huipuimmat.

Link to comment
Share on other sites

Mukavampi muisto kuitenkin on pyöräilystä. 80- ja 90-luvulla Seinäjoella järjestettiin aina heinäkuussa kaksipäiväinen "etappiajo". Olin 90-luvun alkupuolella joskus toisella etapilla kakkonen. Tämä etappi päättyi pääjoukon loppukiriin, jossa ei-kirimiehenä olin kuitenkin hopealla. Tunnelma palkintojen jaossa oli ylpeyttä pursuava suorastaan.

Hei meillähän on ollu sama laji. Samoilla seuduillahan oli samoihin aikoihin aina huhtikuussa samanlainen häppeninki. Ekaa vuotta yleisessä ajaessani eli -92, olin toinen yhteistuloksissa. Ikimuistoisen siitä teki se keli. Räntää tuli viimeisenä päivänä ja oikein urakalla. Oltiin irti ja toiseksihan siinäkin tosiaan tultiin.

Kyllä ikimuistoisin hetki oli kuitenkin tuolla Venäjän maalla ja vuosi oli -91. Siellä oli viikon mittainen etappiajo, jossa n. 150 osanottajaa. Aika paljon oli juniori-ikäisiä, iteki silloin vielä ajoin junioreissa. Mutta oli siellä yleisenkin ajureita.

Oltiin ensimmäiset ulkomaalaiset ko kisassa ja eka päivän kortteliajoissa oli monta tuhatta katsojaa torilla, mistä reitti meni. Kyseessä oli pisteajo ja pikku hiljaa homma alko toimiin. Lopulta kampesin itteni toiseksi ja kisan jälkeen palkintojenjakoon. Siellä oli aika kokemus seisoskella pallilla, joka oli jollain lavalla. Tori täynnänsä kansaa ja ilmassa ison urheilujuhlan tuntua. Kisan jälkeen sai jaella nimmareita :)

Mutta itse tähtihetki seurasi myöhemmin. Seuraavana päivänä päädyin irtiottoporukkaan ja olin taas toinen. Kolmannelle etapille puin sitte pyöräilystä tutun johtajan keltaisen paidan päälleni. Siellä mut otettiin koko sen ajajajoukon eteen ennen starttia ja samalla torilla, yleisöä taas hirveet määrät. Oli epätodellinen olo seisoskella yksin siinä muiden edessa ja 150 kaveria takana kattoo, tossa on keltapaita. Kyllä siinä aamupalallaki tunsi oikein sen tuijotuksen, jonka kohteeksi joutui. Ne oli hienoja hetkiä ja aikoja.

Link to comment
Share on other sites

vuonna -99 osallistuin ihan extempore enimmäiselle maratonille. Ennen lähtöä näin triatleettiajoilta tutun kilpakumppanin, joka on piirikunnan kovakuntoisin kestävyysurheilija. Siinä juteltiin tavoiteista ja sanoin että on eka maratoni kyseessä ja meinasin yrittää juosta maaliin saakka. Sain kohtuu ivallista hymeksintää. No kisassa vejettiin sitten irtiotto joskus puolenvälin jälkeen tämän kaverin kanssa. n 30 km kohdalla kaveri veti hullun rypistyksen enkä pysynyt kyydissä. No olin välistä jotain 4 - 5 min jäljessä. Kunnes ajattelin vielä raastaa loppumatkan sen minkä kykenen. Noin 3 km ennen maalia näin tutun selän tulevan vastaan. Viimeisen 2 km kohdalla oli hullun iso nousu, jonka kohdalla morjestin kaveria ja "lensin" ohitse. Oli mukava voittaa piirikunnan kovin kestävyyskone ja voittaa ensimmäisellä osallistumallani maratonilla kultaa.(sen jälkeen onkin ollut vähän hiljasempaa :itku ) Varsinkin kun tavoite oli juosta vain maratoni kerran eläissään lävitse. Kaveri pahoitti mielensä niin ettei enää maalissa suostunut juttelemaan mitään.

Link to comment
Share on other sites

Hatapan kanssa samoilla linjoilla. Eka maraton HCM 2002 ja stadionille tulo...

Alkumatkan ongelmat nesteiden kanssa (vasta 32km jälkeen alkoi imeytymään ja juoksu lähti kunnolla liikkeelle). Paukuttelin viimeiset 6 km yli minuutin nopeampia kilometrejä kuin alussa. Maaliin saavuin niin hyväkuntoisena että olisin voinnut vedellä ekan ultrakisankin samaan putkeen.

:peukku

Link to comment
Share on other sites

Urheilupuolella omat saavutukset ovat vielä vähissä. Kaipa se on tuo puolimaratonin loppuaika 2.10 sitten laskettava huippuhetkeksi, vaikka ei se lopulta suuria tunteita herättänyt. Tietysti olin tyytyväinen, mutta lähinnä VAIN tyytyväinen. Johtuu ehkä siitä, että en kokenut mitään henkistä taistelua matkan aikana. Ihan letkeesti meni loppuun asti.

Urheilupuolelta huippuhetket tuntuu muutenkin olevan enimmäkseen penkkiurheilun puolelta. Ensimmäiset ja parhaiten mieleen jääneet penkkiurheilumuistot on 1990-luvun alusta, kun Sotkamon Jymy voitti ensimmäisen pesiksen suomenmestaruuden sitten 1960-luvun ja seuraavina vuosina vielä lisää. Pikkupaikkakunta oli melkoisessa huumassa siitä, mäkin olin silloin vasta 8-vuotta, mutta mieleen jäi. Ihan tervetullut se huuma olikin piristämään elämää, kun iski se lamakin sitten päälle.

Link to comment
Share on other sites

Mulla huippuhetki oli itse asiassa vasta päivä maran jälkeen - ja ehkä siinä kesken matkan, kun viimeisen kerran lähdettiin Vantaan maalialueelta kierrokselle ja parissa muussa kohdassa tuon kierroksen aikana. Maaliintulossa oli ihme kyllä aika tyhjä olo, aivan muuta kuin olin luullut. Iloinen kyllä, muttei huippu. Ehkä siihen vaikutti se, että oli joutunut luopumaan jo ennen juoksua kaikista aikatavoitteista, joita oli itselleen asettanut vuosi aiemmin.

Oikeastaan juoksu-uran huippuhetki oli se, kun kesällä juoksi kympin lenkin mäkisessä maastossa hirveässä rankkasateessa aikaan 48.37 parantaen ennätystä 2 min - eikä lähtiessä ollut edes tavoitteena ennätysjuoksu, vaan tuo ero otettiin sateen alkamisen jälkeen viimeisellä 6 km:llä.

Muussa urheilussa paras hetki oli kyllä se, kun voitti erään keilailukilpailun finaalin ja televisiopalkinnon. Peli alkoi hyvin, 4/6 sarjan kohdalla olin kärjessä. Sitten tuli minulle perinteinen 5. sarja, tulos jotain 140 ja fiiliksenä "taasko mä tein sen..." :seinä. Viimeiseen sarjaan tuli sitten 8 kaadon jono, kun "tiesi" mahdollisuuksien jo menneen, ja ajattelin että tuolla loppukirillä olisi varmaan mahdollisuus kolmanteen sijaan. Ja kun tulokset luettiin, niin olin voittanut 13 pisteellä koko kisan. Jännitys laukesi ja itse asiassa olin hetken aikaa paljon väsyneempi kuin tuon ekan maran jälkeen, vaikkei suoritus ollutkaan fyysinen. Maraväsymys iski kyllä sitten muutaman tunnin kuluttua... :uninen

Link to comment
Share on other sites

Mullakin on joitakin huippuhetkiä juoksussa. Aikaisemmin kun juoksin radalla 800 m niin 2 minuutin alitus kesti usean vuoden yritykset. Kun sitten pääsin aikaan 1.57.13 olo tuntui niin tyhjältä vuosihan oli 89, että lopetin juoksut siihen kilpajuoksijana. Sen jälkeen olen ollut enemmänkin kilpakuntoilija. Maratonin aika 2.42.51 tuli kittilässä v.96. Silloin tuntui siltä, että jokohan tämä aika riittäis mulle.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy