Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Sign in to follow this  
J. Apila

Ex- sohvaperunasta ultraajaksi

Recommended Posts

En tiedä eikö muille tule mieleen, että onko työ mitä kukin teemme sen arvoista, että se saa viedä kaiken energian? Jotenkin ymmärrän jos on yrittäjä ja se työn hedelmä putoaa loppuviimeks omaan pussiin, mutta jos teet vieraalle töitä niin miksi sillä pitää uuvuttaa itsensä...

Jos se on rahasta kiinni niin olen käynyt sellaisen kovan koulun aikanaan, että tiedän kuinka vähällä sitä loppujen lopuksi ihminen toimeen tulee. Ja on monia konsteja säästää jne jne.

Itse olen tietoisesti valinnut toisen tien ja yritän kaikin konstein löytää aikaa itselleni ja harrastuksilleni. Kun siinä viimeisessä nutussa ei niitä taskuja ole...

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä eikö muille tule mieleen, että onko työ mitä kukin teemme sen arvoista, että se saa viedä kaiken energian? Jotenkin ymmärrän jos on yrittäjä ja se työn hedelmä putoaa loppuviimeks omaan pussiin, mutta jos teet vieraalle töitä niin miksi sillä pitää uuvuttaa itsensä...

Jos se on rahasta kiinni niin olen käynyt sellaisen kovan koulun aikanaan, että tiedän kuinka vähällä sitä loppujen lopuksi ihminen toimeen tulee. Ja on monia konsteja säästää jne jne.

Itse olen tietoisesti valinnut toisen tien ja yritän kaikin konstein löytää aikaa itselleni ja harrastuksilleni. Kun siinä viimeisessä nutussa ei niitä taskuja ole...

Minä olen yrittäjä ja täytyy sanoa, etten tosiaankaan vedä itseäni piippuun muuta kuin joskus satunnaisesti ja silloinkin pidän huolen siitä, että tuon jälkeen on lepoa...

Työ jota teen on minulle myöskin mielekästä ja antoisaa, eli teen sitä mielelläni...

Tärkeysjärjestys on helppo:

Perhe

työ

harrastukset

Nämä myös vaikuttavat toisiinsa ja niiden tasapaino on todella tärkeä juttu...

Aina väliaikaisesti joku noista vie enemmän aikaa ja huomiota, mutta tiukan paikan tullen tuo järjestys pitää...

Ja hienoa, että Apila on taas eetterissä...

Rennosti vaan ilman turhaa hötkyilyä kunto hyväksi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

No, ehkäpä tuo oli hieman liioittelua, että työ vei kaiken energian, mutta töissä oli poikkeuksellisen kiireistä / kiireen tuntua vuosi sitten syksystä tämän vuoden kesään. Hyvin usein oli sellainen tunne, että ehdinkö tänään tekemään sen, mitä tänä päivänä pitää tehdä. Töissä oli jatkuvasti suorittamisen pakkoa sellaista kiirettä, joka söi energiaa vapaa-ajalta.

Turha minun liikkumattomuutta selitellä tällä, mutta minuun se vaikutti niin, etten jaksanut töiden jälkeen lähteä baanalle. Tokihan siitä syntyy helposti kierre, kun jättää liikunnan pois, niin se vaikuttaa fyysiseen ja henkiseen vireyteen ja sekä fyysinen ja henkinen väsymys tulee helpommin.

Viime kesän parin viikon ulkomaan matka teki erittäin hyvää henkisellä puolella. Lähinnä aloin nauttimaan laiskana olemisesta eli siitä, ettei jatkuvasti tarvitse tehdä mitään ja voi vain nauttia olemisesta. Fyysisellä puolella laiskottelu toi pari kiloa lisää, mutta latasi akkuja syksyä varten ja antoi ehkäpä uudenlaista asennoitumista työtäkin kohtaan. Ainakin alkusyksynä olen löytänyt uudenlaisen asenteen työntekemiseen. Teen sen minkä annetussa ajassa ehdin tehdä mahdollisimman hyvin enkä stressaa siitä, että en ehdi asioita tekemään niin hyvin kuin toivoisin. Tällä asenteella joutuu ehkä hieman luopumaan jostakin minkä olen kokenut tärkeäksi, mutta toisaalta saavutan sen, mikä on kuitenkin vieläkin tärkeämpää eli töistä kotiin tulee ihminen, jolla on energiaa perheelleen ja harrastuksilleen.

Työn lisäksi myös perhe-elämässä yritän olla hieman laiskempi lasten kanssa ja yritän olla stressaamatta niin paljon kasvatuksellisissa asioissa kuin aikaisemmin. Jos yrittäisi pitää ehkäpä sen tärkeimmän asian (toisten ihmisten kunnioittaminen kaikilla tavoin) teemana ja ei takertuisi jokaiseen pikkuseikkaan, jota lapset keskenään tai yksistään keksivät. Tältäkin osin vapautuu hieman lisää energiaa, koska ainainen käskyttäminen ja komentelu syö varmasti energiaa ja aiheuttaa mielipahaa kaikille osapuolille.

No, tässäpä "ultrailua" tällä kertaa, mutta itsepähän kommenteilla avasitte vaaran lähteen...Kiitos kommenteista!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mukava kuulla pitkästä aikaa äijästä! 97--->90 on erittäin hyvä tulos, ja kertoo sen että homma hanskassa. Muutama liikuntakerta viikossa ja jääkaappikäyntejä 10% entistä vähemmän, voi merkitä keväällä 80 kg:n pintaan laskevaa lukemaa.

Stressi pois on minun katkeran koulun, ja kovan työelämässä turbo punaisena liian kauan jatkuneen rupeaman jälkiopetus. Eläköityminen oli v. 96 se piste, jossa vasta tuli seinä eteen ex kultapossukerhon urakkamiehelle. Hyvä eläke tuli, mutta paska elämä jatkui niin kauan että rustottumia on niin selkärangassa, kuin päänupissakin loppuiän.

Mitä elintasoon tulee, jokaisella meillä on niin eri jutskat kun antaa sen positiivisen mielen. Ja tunteen että on tehnyt sen mikä tehtävissä on. Helppo on sanoa että rahan perässä juostaan turhaan, mutta jääppä perheinesi riippukeinuun tuoremehua juomaan, ja unohda elintaso, oravanpyörä ja työstressi, niin kyllä se ulosottomies sen takaisin tuo. Nimittäin sen stressin :hali_hehe:.

Laita kuulumisia jatkiossakin tänne palstalle!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä oon vaan tämmönen maalaistollukka enkä mitään paljon mistään ymmärrä, mutta olen kokenut monen vuoden työttömyysputken, joka alkoi niin että jouduin laittamaan elämässäni kaksi asiaa vastakkain - oikein mukava työpaikka, mutta hillitön stressi ja ahdistus tai sitten sanoa itsensä irti keskellä lamaa. Muistan vieläkin hyvin sen hetken kun päätin, että valitsen jälkimmäisen.

Olen lähtenyt kotoo 16 vuotiaana. Karkasin. Sen verran oli mummo joskus postisäästötilille laittanut rahaa, että muutaman lihapiirakan sain ostettua parina seuraavana viikkona. Sitten äiti sen verran sääli tyttöparkaa, joka ei silloinkaan mistään mitään ymmärtänyt eikä ollut edes junalla koskaan matkustanut, että laittoi vähän kirjekuoressa rahaa. Sillä tiellä olen edelleen.

Sitten sitä pääsi opiskelemaan ja ajatteli, että kunhan tämän homman oikein hyvin hoitelen niin työtä sitten piisaa ja rahaa tulee. Eipä käynyt niin ei, vaikka tuli stipendejä ja muita huomionosoituksia ja koulun paras todistus. Ei semmosilla mitään tee. Ei silloin ja vielä vähemmän nykyisin. Nyt pätee kovat arvot. Pitää olla nuori, kaunis, rohkea, omistaa pari tutkintoa ja osata sen miljoonaa asiaa. Ja olla aina mielinkielin sinne sun tänne. Suutansa ei missään tapauksessa saa avata - ei ainakaan väärissä paikoissa ja väärään aikaan. No, olen minäkin jo oppinut miten elämässä pärjää. Sen verran hyvin ovat asiat nykyisin - johtuen lähinnä siitä, että tiedän monia keinoja miten voi elellä vähän vähemmällä tai saada vähän lisätuloja jos vaan haluaa, että pystyy tulemaan toimeen tekemällä vaikka vain 30 tunnin työviikkoja.

Sitä minä vaan ihmettelen, että milloin on aikaa käyttää sen kaiken rahan minkä hillittömällä työllä kasaan saa jos on aina keräämässä sitä lisää? No, tietysti jos on perhettä ja paljon velkaa niin ei ole paljoo vaihtoehtoja. Vaikka on minullakin ollut paljon velkaa, justiin rakennettu omakotitalo ja lama just alkoi. Velan korko käväisi 15 %:ssa. Ja kaksi työtöntä kotona - yhtäaikaa. Ei silloin naurattanut ei, mutta ikinä ei yhtään lyhennystä jäänyt hoitamatta. Silloin oikeesti huomasi, miten vähällä tulee toimeen. Kyllä jokainen pystyy tinkimään, jos siis haluaa. Elektroniikka, auto, ulkomaanmatkat jne jne... Ruuasta en ole koskaan tinkinyt. Se on eri asia, jos arvostaa vaikkapa matkustelua tai mitä kukin. Elämä on valintoja.

Ostelen nykyisin aika paljon vaatteita a) siksi, että aina jouduin lapsena ja nuorenakin vielä pitämään vanhemmilta siskoilta perittyjä vaatteita B) aikuisena olen vaatettanut itseni paljolti kirpputoreilta hankkimalla. Mutta sitten hokasin, että ne uudet vaatteet lojuvat käyttämättöminä kaapissa, koska kun tulen töistä kotiin olen niin väsyksissä, ettei tulis mieleenkään lähtee mihinkään kaupungille liiteleen tai sitten jos en ole niin kovin väsyksissä lähden tekemään jonkun lenkin. Hokasin, että ei minulla ole aikaa tilaisuuksille, missä voisin käyttää uusia kivoja vaatteitani. Nyt haluaisin ja toivottavasti saan myös pitää sen yhden ylimääräisen vapaapäivän viikossa, jolloin saan vaikka käydä kaupungilla tai kuntosalilla tms. mitä milloinkin mieli vain tekee!

Mutta, mutta...heh...ensi viikkokin nyt näyttää taas siltä, että tämä tyttö ei osannut sanoa EI kun työnantaja pyytää... :fighting0056:

ps. mitähän minä taas tälläkin sepustuksella yritän sanoo?

Share this post


Link to post
Share on other sites

No, tietysti jos on perhettä ja paljon velkaa niin ei ole paljoo vaihtoehtoja. Vaikka on minullakin ollut paljon velkaa, justiin rakennettu omakotitalo ja lama just alkoi. Velan korko käväisi 15 %:ssa. Ja kaksi työtöntä kotona - yhtäaikaa. Ei silloin naurattanut ei, mutta ikinä ei yhtään lyhennystä jäänyt hoitamatta. Silloin oikeesti huomasi, miten vähällä tulee toimeen.

ps. mitähän minä taas tälläkin sepustuksella yritän sanoo?

Joo, mä ratkaisin lama-ajan jättivelkani ja työkyvyttömyyden aiheuttamat ongelmat muuttamalla Ristikkotie 6:een 4 vuodeksi asumaan. Sitä ennen olin muutaman vuoden vailla vakinaista osoitetta, mutta joka yön nukuin tai valvoin tuttavien, tai omassa luukussa. Velkani ehdin just maksaa KOPille (äidin kämppä takuina) ennen Ristikkotielle muuttoa.

Ristikkotie 6 on muuten Helsingin keskusvankilan osoite. Rikosnimike oli törkeä huumausainerikos. Paljon piti kantaa kamaa paikasta toiseen, ennen kuin oli parin sadan tonnin velka korkoineen maksettu pankille. Se 3 kk helibor oli muuten 18% pahimmillaan.

Kovasta elämästä mie en tiijä mittää. Enkä myöskään sitä miks pitää taas jorista tää loppuunkulunut loru tänne palstalle.

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Elämä on veikee siitä, että kukaan ei pääse ihan ilmatteeks läpi. Numeroukko, sun pitää ehkä muistuttaa aika-ajoin meitä ja itteäs "lorulla" ja niitähän on tässä maailmassa paljonkin. Kunnioitan rohkeuttasi olla se mikä olet. Samalla nautin omasta tylsästä arjestani. Vaikeuksia on ollut ja niitä tulee, mutta rohkeasti eletään eteenpäin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta tuo on ihan ok "loru" numeroukko..ihan vaan muistutuksena ihmisille ettei sinne pohjalle jää jos sieltä haluaa ylös!

Juurikin näin. Siinä on hyvä esimerkki, miten ihminen voi niin halutessaan muuttaa oman elämänsä ihan toisenlaiseksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, mä ratkaisin lama-ajan jättivelkani ja työkyvyttömyyden aiheuttamat ongelmat muuttamalla Ristikkotie 6:een 4 vuodeksi asumaan. (...) Ristikkotie 6 on muuten Helsingin keskusvankilan osoite. Rikosnimike oli törkeä huumausainerikos. Paljon piti kantaa kamaa paikasta toiseen, ennen kuin oli parin sadan tonnin velka korkoineen maksettu pankille. Se 3 kk helibor oli muuten 18% pahimmillaan.

Kovasta elämästä mie en tiijä mittää. Enkä myöskään sitä miks pitää taas jorista tää loppuunkulunut loru tänne palstalle.

Selvä. Hyvää syksyn jatkoa.

-gs

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva kuulla J.Apilasta pitkästä aikaa. On tästäkin ultrajuoksusta joskus haaveilleesta "emännästä" tullut enemmän taas vaihteeksi soffaperuna.

Tutulta kuulostaa nuo "työkiireeet" eli stressin painaessa päälle sitä jättää turhan helposti liikunnan ja muut terveelliset elämäntavat (syöminen, nukkuminen..) vähemmälle. Varsinkin kun viimesyksynä tuli vielä lisäksi koipeen rasitusvaiva. Olen silti yrittänyt liikkua jonkin verran, mutta varsinkin tuossa ravinto-jutussa olisi paljon petrattavaa. Pitäisi vaan kaivaa jostain kadoksissa ollut motivaatio tuohon painonpudotukseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva kuulla J.Apilasta pitkästä aikaa. On tästäkin ultrajuoksusta joskus haaveilleesta "emännästä" tullut enemmän taas vaihteeksi soffaperuna.

Tutulta kuulostaa nuo "työkiireeet" eli stressin painaessa päälle sitä jättää turhan helposti liikunnan ja muut terveelliset elämäntavat (syöminen, nukkuminen..) vähemmälle. Varsinkin kun viimesyksynä tuli vielä lisäksi koipeen rasitusvaiva. Olen silti yrittänyt liikkua jonkin verran, mutta varsinkin tuossa ravinto-jutussa olisi paljon petrattavaa. Pitäisi vaan kaivaa jostain kadoksissa ollut motivaatio tuohon painonpudotukseen.

minä aloin keväällä jo kyllästymään silloiseen olotilaan ja ajattelin, että puhtaasti fyysisen terveyden takia pitää ottaa itseään niskasta kiinni; työpaikan terveystarkastukset tulivat aika sopivaan saumaan ja sain numeerista faktaa siitä, että jos en paranna tapojani, niin terveysriskit kasvavat. Läski, korkea kolesteroli ja koholla oleva verenpaine lisättynä sukurasitteella (sydäntauteja suvussa) ei ole kovinkaan hieno ennuste tulevaisuutta ajatellen. No nyt olen paremmalla tiellä jälleen, verenpaine on laskenut ja muutama kilo karissut ja stressaan vähemmän töissä ja kotona.

santalle neuvoksi ja kannustukseksi: älä ajattelee liikaa painonpudotusta, yritä laittaa ruokavalio kuntoa ja liikkua riittävästi; painokin putoaa (jos on tarvetta) pikkuhiljaa. Itselleni ainakin liika puritanismi ruokavalion kanssa on aina kostautunut jossakin vaiheessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Sign in to follow this  

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy