Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Espoon ladut

Arvostele ketju:


Köli
 Share

Recommended Posts

Mietin että pitäisiköhän jo nyt hyvissä ajoin olla yhteydessä Espoon kaupunkiin Leppävaaran latujen huonosta hoidosta. Viime talvena siellä oli joku 30cm syvää umpihankea ja se vitosen lenkin kiertäminen vei niin kauan aikaa, ettei ole tosikaan. Siis kun oikeasti piti tarpoa umpihangessa luistelusuksilla. Se ukko istui siellä kopissa, eikä hypännyt latukissan kyytiin, vaikka se laite oli siinä kopin edessä pihalla. Ylivoimaisemmasti huonoimmin hoidetut ladut Suomessa, mutta kun sinne olisi niin paljon helpompi ajaa kuin kaupungin läpi Paloheinään niin olisi hyvä, jos joku kaupunginjohtaja kävisi vähän kovistelemassa siellä kopissa niin ajaisivat niitä baanoja, jotta siellä voisi hiihtää.

Saa muuten kertoa tässä ketjussa, jos siellä alkaa ylipäätänsä olla riittävästi lunta.

Link to comment
Share on other sites

Oittaalla jo kaikki kolme pituutta pohjattu, paljon luistelijoita ja ihan kohtalainen pertsalatukin painunut jo, ainakin näin ensilumiksi.

Tykki taisi pauhata metsikössä, joten kunnon uraa on pian odotettavissa.

Millaisessa kunnossa nuo luistelubaanat oli?

Tarkoitus olisi avata hiihtokausi huomenna. Paloheinässä vai Oittaalla, siinäpä kysymys...

Link to comment
Share on other sites

Oittaa oli melko huonossa kunnossa. Hiihtelin kaikkia lenkkejä tänään ja paikotellen oli hiekkaa esillä ja muutenkin aika roskaista. Naarmuja tulee suksiin väkisinkin. Muuten ihan mukava hiihdellä. Ihmettelen vaan kun Oittaalla ei ole yhtään tykitetty lunta vielä. Kohta viikon ollut pakkasta ja tykit ja ukot seisoskelee varikolla.

Link to comment
Share on other sites

Onko kukaan hiihtänyt vielä Keskuspuistosta Oittaalle? Tai Oittaa-Pirttimäki väliä? Mikä mahtaa olla reitin tilanne ja onko tuonne asiaa luistelusuksilla?

Oittaa-Pirttimäki ajettu kelkalla pe ja latu höylätty molemmille puolille. Ja sehän on tarkoitettu aina vain perinteiselle! Luistelu rikkoo ladun, koska leveys ei riitä. Toivottavasti tänä talvena kaikki älyää kunnioittaa tätä.

Link to comment
Share on other sites

Olishan se kiva jos Oittaa-Pirttimäki olisi luistelubaanaa, mutta käsittääkseni edes noin leveiden pohjien (siis 2 pertsan latua) tekeminen on ollut kovan väännön takana (luonnonsuojelijat yms vastustaa). Pohjien leventäminen lienee toiveajattelua. Pirttimäki Solvalla ladulle tuo oman tunnelmansa, kun se on niinkin kapea ja mutkainen. Toisaalta esim. Espoon keskuspuistossa ja Paloheinässä on erittäin pitkät luistelubaanat. Ja tärkein: toivottavasti ajavat koneella noita latuja ensiviikolla. Tänään oli aikas pöpperöistä ja pehmää kun ei ollut kelkaa näkynyt perjantain jälkeen. Eikä muuten ollut ruuhkaa!

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Osallistu keskusteluun

You are posting as a guest. Jos olet jo rekisteröitynyt, voit kirjautua tästä sisään lähettääksesi vastauksen.
Huom!: Ilman rekisteröitymistä lähetetyt viestit tarkistetaan ennen julkaisua mainosrobottien yms. takia.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy