Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Kisaraportteja sieltä sun täältä


Recommended Posts

Magnesiumin vaikutukset pähkinänkuoressa

Antaa lihas- ja sydänsoluille energiaa

Lisää fyysistä suorituskykyä ja kestävyyttä

Siltä varalta että joku innostuu kokeilemaan niin liiaallisella käytöllä on

laksatiivisia vaikutuksia(lievää ripulointia). Eli, varovaisesti kun ottaa ja

kokeilee niin joku voi saadakin kaivattua apua kramppeihin.

Onkos noilla krampeilla yhteyttä nestehukkaan?

Link to comment
Share on other sites

Pitänee minunkin hieman kommeitoida tuota Ristiinan reissuani.

Valmistautuminen puolikkaalle oli lähinnä muutama ylimääräinen lepopäivä (olenkohan muuta tehnytkän, ensin piti levätä mikkeliä varten sitten sulkavaa)

tosin perjantaina kävimme Brooken kanssa tunnin lenkillä, kun meidän ei pitänyt Ristiinaan lähteä.

Aamulla olin vielä kahden vaiheilla lähteäkkö vai ei, mutta kun olin raahannut perheelle kaapit täyteen sapuskaa ajattelin ansainneeni tuon lenkin ja lähdin matkaan yksin.

Paikan päälle päästyäni huomasin muutaman tutun kasvon joiden kanssa vaihdoin tunnelmia.

Olin laittanut itselleni aikatavoitteekseni kahden tunnin alituksen, kavereiden kanssa juostuna tänä kesänä ennätys 2,14 HCR:lla.

Ryhmittäydyttiin viivalle ja kuuntelin juoksijoiden aikatavoitteita ja eräs mustapaitainen mies sanoi tavoittelevansa kahden tunnin alitusta. Hyvä olin löytänyt "aikaselkäni" tuota miestä ei päästetä näkyvistä, päätin.

Lähtölaukaus pamahti ja eikun matkaan. Reippaasti alamäkeen ja mustapaitaisen kannoille. Mietin vain että pahus maaliin tullessa olisi inhottava ylämäki pitää säästellä siihen pikku rippeet energiaa. Matka jatkui loivaa nousua ja laskua, nousua ja laskua, menin paluumatkan mäkilaskuissani sekaisin per....le niitä olikin koko matkan tasaisesti ylämäki alamäki, iik en jaksa.

Puolessa välissä käännyttiin samaa reittiä takaisin ja huusin "mustapaitaselle" jääväni aikaselästä jälkeen hän huikkasi takaisin vain että "hyvin menee", olin noin sata metriä jäljessä. Olin mukaan varannut puhelimen ja piuhat korviin että voin kuunnella radiota matkan varrella, en vain ollut laittanut kanavia kohilleen, enkä enää juostessa pystynyt keskittymään siihen. Onneksi sisko soitti n.15km kohilla(aikaselkää ei enää näkynyt) ja piti seuraa ja leikki neitiaikaa kun minä en pystynyt puhumaan. Siinä sitten suunniteltiin juustokakku reseptit summuut synttäri eväät, matkan varrella. Viimeisessä mäessä huusin siskolle muutaman minuutin välein paljon kello, en kerkee, paljon kello ääh. Maaliviivan ylittäessä kuulin hämärästi että yli meni muttei paljon, kaikkeni annoin enempään en pystynyt, mäkiä oli liikaa.

Uusi ennätykseni on nyt siis 2,01(yli meni), onpahan vielä tälle kesälle tekemistä. Seuraavaksi HCM laittaisko aikatavoitteen, enpä taida kuitenkaan.

Jalat palautui yllättävän nopeasti sunnuntaina reidet vähän kipuili, mutta maanantaina oli jo ihan liikuteltavat. Henkinen palautuminen kestääkin vielä kauan, mäkikisat ei ole minun juttu. Tuli sekin selväksi.

Hienosti vetäsit Kaisla.

Link to comment
Share on other sites

Tyngän maratoni, Tyngän myllyllä. Eli todellisuudessa pisin juoksuvahtoehto oli puolimaratoni. Sen juoksin vähän niinku kokeilumielessä. Teki mieli testata, että missä kunnossa on, kun harjottelumäärät on viimisen vuoden aikana vähentyny aika rankasti. Nyt oli alla noin kolme viikkoa vakavampaa harjottelua. Tuloksena tuolta puolikkaalta oli aika 1h43min keskisykkeen ollessa 166. Toisinsanoen tuo oli kutakuinkin samaa vauhtia, mitä juoksin viimekesän kolmella maratonilla. Aivan kaikkia voimiani en tuohon käyttänyt, koska tähtäimeni on kuitenkin maratoni ja harjotuksia on tarkotusta jatkaa heti huomenna. Suhteellisen tyytyväinen olen tulokseeni, koska painoa on tullut 8kg lisää viimisestä maratonista.

Nyt sitten painoa pois muutama kilo ja syyskuussa tai elokuussa kokonaiselle.

Puolimaratonina tuo Tyngän maratoni oli mielestäni aivan hyvä tapahtuma. Puolikasta tais juosta jotain vajaa 60 henkeä. Toisena vaihtoehtona oli juosta 4,2km -->"Tynkä-maraton". Paikka sijaitsee noin 10km Kalajoen keskustasta Itään päin. Ainoa huonopuoli oli se, että numerolappu oli muuttunut numeroliiviksi, joka oli aivan liian pientä kokoa minulle. Sitä ei ts. oltu suunniteltu kuntomaratoonareille. No onneks mulla on sen verran isot tissit (olen kuitenkin mies), että sain rullattua sen hyvin noitten tissien päälle, niin se ei haitannut menoa niin paljoa.....

Link to comment
Share on other sites

No olihan siellä Tyngällä toinenkin seppolainen näköjään. Ohitin sinut melko loppuvaiheessa ja aikalailla saman tuloksen juoksimme. Eli mun aika oli 1:42:41 jolla entinen ennätykseni parani melkein kolme minuuttia. Viime vuonna olin Tyngällä eka kertaa ja silloin juoksemani aika parani 9 minuuttia joten näyttää mummukin vielä ihan kehityskelpoinen olevan. Pytty tuli mutta olinhan sarjassani ainut, niin ja taas arvonnassa sain lippiksen.

Juoksu meni kohtalaisen mukavasti, kolme viimeistä kilsaa olivat raskaimmat, ja ainoat joilla vauhti painui yli 5 min/km. Keskinopeus oli 4:56 ja syke 139. Ihan mukavan tapahtuman on pieni Tyngän kylä järjestänyt, reittikin on mukava, ainut miinus siitä ihmeellisestä lenkistä loppupuolella.

Link to comment
Share on other sites

Onnittelut Moskulle hyvästä juoksusta ja pokaalista. Pokaalithan näytti olevan aivan mukavan kokoisiakin. Aamulla lueskelinkin Kalevaa, että ollaan sitä prkl huonossa kunnossa, kun yli kuuskymppiset naisekki juoksee kovempaa. Olishan se pitäny arvata, että Seppolainenhan se oli kun oli niin kova juokseen. Mulla tais mennä yhteensä 6 kilsan pätkää yli 5 min ja niistä kolmella oli ainaki se juomapiste, joka selittää osin sitä asiaa. Nopein kilometri oli 4.19 ja hitain 5.12. ONNITTELUT VIELÄ KERRAN MOSKU!

Link to comment
Share on other sites

Sukulointireissun yhteydessä kävin tänään köpöttelemässä Pyhäjärvellä Parkkiman ympärijuoksun. Aikataulullisista syistä tyydyin vain 6 km kuntosarjaan, olisihan tuolla kyllä puolikaskin ollut tarjolla. Mukava oli vaihteeksi osallistua lyhyempään matkaan. Aikaa meni 29.47. Ihan tyytyväinen olen aikaan. Rupeaa vaan pikku hiljaa potuttamaan, että tuo 5 min/km vauhti alkaa olla mun maksimi, ei jalat sätki yhtään lujempaa vaikka kuinka yrittäisi! :tiili:

Link to comment
Share on other sites

Kävin hakemassa Naantalin unikeon hölkästä palsamia Hämeenlinnan kympille ja korjasin sivussa voiton kotiin. Matka oli n. 8.5k ja matkavauhti n. 3.28/km.

Ei tällä tuloksella henkeseleitä kannata paukutella, mutta kiva oli vaihteeksi juosta kisa jossa sain revittyä itestäni irti sen mitä päivän kunnolla sai.

Startti oli klo. 5.30 joka ei ollut mulle niin paha kuin pelkäsin: herätys 3.30 ja 3 isoo mukii kahvii nassuun niin kyllä se kone (ja maha) alkoi toimimaan. Kisassa nyt ei ollu mukana ketään kovia juoksijoita, joiten sain tehä oman juoksuni. Alussa luukutin varmuuden vuoksi 3k kovaa, jolloin muut tippui kyydistä. Lopun sain sitten juosta omaa sopivaa kisavauhtia. Jalat oli väsyneet, mutta ihan ok ne jaksoi.

Nyt vois vaikka treenata, vaihteeksi.

Link to comment
Share on other sites

Eilen tuli kävästyä Iissä Illin juoksussa. Paikkana Illin urheilumaja ja lähtö 18.30. Juoksu on joka viikko ja osallistumismaksua ei ole. Juoksijoita 30-40, yksin ei siis tarvitse juosta.

Reitti kiertää Illin hiihtokeskuksen vitosen latupohjaa. Pääosin purua, välillä polkuja ja välillä hiekkaa. Hiekkaa ja purua välillä todella paljon, voi puhua kunnon maastojuoksusta. Mäkistä on, pientä ja jyrkkää nousua, pari ylikulkusiltaa ja yksi pitkä loiva nousukin. Suhteellisen juostavaa kuitenkin, ei hirveän pitkiä jyrkkiä mäkiä.

Itselleni tämä oli syyskauden avaus kisojen suhteen ja lyhyin juoksukisani sitten kouluaikojen. Edellisestä lyhyemmästä, eli kympin juoksusta oli kulunut kolme kuukautta. Hain kisasta vähän vaihtelua ja sitä todellakin tuli. Mäkisessä maastossa ja pururadoilla en ole juossut lainkaan, saati hiekalla. Lisäksi maksimivauhtista juoksua ei ole kevään jälkeen tullut, paitsi 8km Forssan puolikkaalla.

Juoksu itsessään oli kropalle järkytys. Koneesta ei irronnut, maksimisyke 179 avg. 174. Viikolla oli tullut pari kevyempää päivää, kun oli vähän väsyä alkuviikosta. Semmosta dieseltouhuahan se oli. Matkaa foren mukaan 4.77, eli matka on hieman alle 5km. Aikaa tuhraantui 17.53, vauhti siis jotain jota ei paljon viiti edes muistella. Sijoitukseksi tuli 3. n. 25s kärkikaksikkoon. Siinä tuntumassa juoksentelin, mutta kisavaihdetta ei löytyny, millä lähtee haastamaan. Kovia juoksijoita ei siis tällä kertaa ollut mukana. Viime viikon voittajahan juoksi muistaakseni 16.11.

Sain kyllä sitä, mitä lähdin hakemaan. Vaihtelua ja pientä rypistystä tasaisen pk-treenin sijaan. Vaikka juoksu oli flegmaattinen, kuten olo jo verrytellessä, ihan hyvä fiilis siitä jäi. Tapahtuma on mukavan leppoisa ja suosittu. Jos haluaa käydä vähän kokeilemassa tuommosta mäkisempää rypistystä ja puskee hieman heikommalla juoksualustalla, niin siihen todella hyvä kisa ja reitti. Lapsille on tarjolla myös lyhyempi 2km:n matka.

Paikkana siis Ii hieman Oulusta pohjoiseen ja Illin urheilumajalle käännytään nelostieltä oikealle n. 1km keskustan jälkeen, josta muutama sata metriä ja taas oikealle. Toivottavasti tämä auttaa kotiradan vitosta ajatellen, silloin pitäisi vauhdinkin olla täysin toista luokkaa.

Link to comment
Share on other sites

Edellisen perusteella Mensongea tuskin nähdään tänä vuonna eCrossissa.:hali_hehe:

Ei vaan, hyvä että sait karstoja pois koneesta kotirataa varten. Eiköhän siellä mies liiku taas eri tahtiin.

Ei nähä ei. Oon toki sielläki juossu. Mäkisempää, mutta kuitenki juostavaa alustaa verrattuna Iihin. Mulla ei muuten selkä kestä eCrossin alamäkiä.

Karstat jätettiin Illiin ja jos jotain jäi koneeseen, niin viikolla paritonnisia, eiköhän se viimeistään tepsi :rock:

Link to comment
Share on other sites

Tämä ei ole kisaraportti, mutta laitetaanpa ForrestG:n selostusta odotettaessa nyt ainakin nämä tulokset sotilaiden maastomestaruuskilpailuista:

http://www.ilmavoimat.fi/index.php?id=769

3000 metrin esteet taitavat olla vuorossa tänään keskiviikkona. Lisätköön joku tulokset, kun kerkiää, tässä lähtölistaa:

http://www.ilmavoimat.fi/index.php?id=777

Kävin eilen kattomassa ton maastojuoksun. Kovaa menivät. Estejuoksu oli tänään päivällä, enkä päässyt paikalle. :(

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
  • Ketjua lukevat   0 members

    • Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy