Jump to content
Juoksufoorumi.fi

BorntoRun

10KM alle 35min

Recommended Posts

Näyttäisi orjallisesti seurattuna ko. ohjelma tuottavan vain noin 65-80 km/vko.

Ensivaikutelman mukaan ohjelmassa on kuitenkin sopivia elementtejä itselleni. Takana on 20 viikon maratonharjoitteluputki, jonka perusteella peruskunto on rakentunut mukavasti, toivottavasti ei haihtunut kisan myötä kokonaan. En muuten ole juossut metriäkään kahdeksaan päivään.

Ajatus on muokata ohjelmaa niin, että leikkaan alkuun kakstonnisten vauhteja ja sisällytän ohjelmaan extrana vähän lisää 4:30-4:45 -vauhtisia kilometrejä. Tonnin vedot 3.15-3.20 vauhdein kuudella toistolla on ihan ok harjoitus, enkä niissä ajatellut kauheasti ujostella alussakaan. Minuutin palautuksia pitää kyllä maistella ja ottaa vauhteja tarvittaessa alas, jos tuntuu liian kovalta. Yleensä olen juossut tonnit kahden minuutin palautuksilla.

Aloittaa aion viikolla 16 eli tässä on vielä reilut 1,5 viikkoa aikaa fillaroida, uida ja käydä kuntosalilla. Keväällä on tarkoitus ottaa kuvioihin myös loikkatreenejä, varovasti. Katsotaan miten istuu kokonaisuuteen.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Silloin kun itse juoksen tuon 2000m:n vetosarjan, voin käydä juoksemassa sen 35:sen pois alta. Muut vedot ja pidemmät kovat eivät tunnu niin pahoilta kuin tuo 5x2000.

Mäkin luulen, että juoksisin kympin lähemmäs 33min, jos pystyisin tekemään tuon 5x2000m.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Mäkin luulen, että juoksisin kympin lähemmäs 33min, jos pystyisin tekemään tuon 5x2000m.

Aika samoja fiiliksiä. Itse olen 35min tason saavuttanut huomattavasti kevyemmälläkin treenillä. Esim. 2000m vedot on menneet keskiarvoisesti parhaimmillaankin vain niukasti alle 7min, jos silloinkaan. Tuo 6.50 taso on ennemminkin vetojen maksimi, kuin keskiarvo, joskus on tullu mentyä 6.40 tasolle viimeisellä vedolla. Tuolla treenillä kyllä vähintään 34min pitäs olla jo haarukassa.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ei ole ollut motivatiota siirtyä vielä takaisin aktiivisen juoksutreenin pariin. Mulla on viimeisen neljän viikon aikana tullut juoksukilsoja melkein 20.. Pieni juoksutauko on tehnyt hyvää. Fillaria olen sen sijaan ulkoiluttanut ja kaipa tästä juoksu-pyörä -yhdistelmätreenien kautta voisi siirtyä enemmän juoksun pariin lähiaikoina.

Share this post

Link to post
Share on other sites

5x2000 tai 10x1000 on ihan kovia reenejä !! 10x 1000 tein joskus ... tais olla joku 2-3m palautus ... olipa sitten oma taso mikä tahansa , niin kuntoo nuo vaatii ,,, ja päätäkin !!!! joskus en juossu kun 3.30 km vauhdilla !!

Muokattu

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kolme vuotta on kohta kulunut, eikä kukaan ole tullut koputtelemaan 35min ovia! Ajatuksissa pyöri tässä illalla, että tämä voisi treenin oheistuotteena tulla kevään tai kesän aikana jos ehjänä ja terveenä säilytään koko kausi. Sen verran hyvin on päässyt pohjia kuitenkin tekemään, vaikka juoksumäärät eivät ihan päätä huimaakaan.

Kauden päätavoitteet kun ovat 4 ja 9h mittaisia, niin ihan hurjasti ja kovin aikaisessa vaiheessa kautta ei tämän tavoitteen mukaisia treenejä voi tehdä tai kunto pomppaa liian aikaisin esiin - puhumattakaan, kuinka tärkeitä tämän rajan mukaiset treenit ylipäätään ovat omiin päätavoitteisiini nähden.

Olisiko muita rajan alittamiseen tähtääviä, ja mitä treenejä teette, onko muita kestävyyden kautta tätä lähestyviä?

Tää oli niinku vähän oheistavona itelläkin. Ei toki ole menossa vielä tämän kevään aikana kuten unta näin.

Vielä toki veto harjoittelua on tullut maltilla tehtyä, joten vielä on välineitä käyttämättä. Toisaalta ennemmin juoksen tasavauhtisia ja kiihtyviä reippaita/kovia. Ehkä palvelee kisamatkoja kuitenkin paremmin.

Mielenkiinnolla muiden tekemisiä kattelen täältä jo.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Kolme vuotta on kohta kulunut, eikä kukaan ole tullut koputtelemaan 35min ovia! Ajatuksissa pyöri tässä illalla, että tämä voisi treenin oheistuotteena tulla kevään tai kesän aikana jos ehjänä ja terveenä säilytään koko kausi. Sen verran hyvin on päässyt pohjia kuitenkin tekemään, vaikka juoksumäärät eivät ihan päätä huimaakaan.

Kauden päätavoitteet kun ovat 4 ja 9h mittaisia, niin ihan hurjasti ja kovin aikaisessa vaiheessa kautta ei tämän tavoitteen mukaisia treenejä voi tehdä tai kunto pomppaa liian aikaisin esiin - puhumattakaan, kuinka tärkeitä tämän rajan mukaiset treenit ylipäätään ovat omiin päätavoitteisiini nähden.

Olisiko muita rajan alittamiseen tähtääviä, ja mitä treenejä teette, onko muita kestävyyden kautta tätä lähestyviä?

Vähän kiinnostaisi vaikka kovalta tuntuu.

Päätavoite on Pariisissa juosta hutikuussa alle kolme, koko loppuvuosi onkin sitten auki. Varmaan satunnaisia juoksu ja triathlonkisoja. Puolikkaan aika olisi myös kiva saada lähelle 1.20 jopa alle.

Äsken tuossa safkiksella kävin matolla raastamassa puolikkaan kulmalla vitosen 17.10 ja pahalta tuntui niin kuin pitääkin. Sunnuntain 32km painoi vielä jaloissa mutta yllättävän ok fiilis. 2,5km 3.30 1km 3.26 1km 3.23 ja 0,5km 3.13 vauhdeilla.

Tämä oli ihan hyvä vertailupohja kun 2012 kun oli "elämäni" kunnossa ennen telakkaa, ja juoksin saman matkan 17.40 nollakulmalla. Sykkeet olivat tuolloin 170 ja nyt 168 (yllättävän matala).

Kuukautta myöhemmin tuosta meni Aktia 36.36.

Ehkä sitä maaliskuussa menee kokeilemaan jos pysyy terveenä ja pääsee reenamaan.

Share this post

Link to post
Share on other sites

On kova tuo 5x2000m 90 ` jos vauhti 6.50 keskarilla !Kuinka tasasesti vetää vedot!? vikahanvoi olla nopein vaikka 6.40 ! Jotkut tehny tuon 1 palautuksella , kunto ei riittäny kun 3 palautukseen täl erää . Eikä vauhtikaan päätä huimannu . Mutta kyllä tuo vika teki jo aikaa tiukkaa ,,,Hyvä reeni +vauhti mun kunnolla ! Mut jos on kunnossa eihän 3.30 vauhti nyt niin kovaa vielä ole ! Siitä on matkaa 3m vauhtiin tai jopa alle ,,,, 3000m alle 9m on myös kovaa ... :viheltely:

Muokattu

Share this post

Link to post
Share on other sites

Jos ketjun tavoitteesta puhutaan niin kyllähän 6'50 keskiarvo 5 x 2000 m / 90 s minuutin palautuksesta puhumattakaan on merkki siitä että 35 minuuttia alittuu kisassa ihan vuorenvarmasti. Menisköhän jopa alle 33' noilla eväillä.

Minuutin palautuksella juoksisin tuon treenin varmaankin puolimaratonin -> 10 000 m kilpailuvauhtien välistä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Olisiko muita rajan alittamiseen tähtääviä, ja mitä treenejä teette, onko muita kestävyyden kautta tätä lähestyviä?

Laitan lenkkarit jalkaan aina sillä periaatteella, että jossain vaiheessa olisi ainakin siinä kunnossa, että 35 minuuttia menisi. Tavoite päästä jonnekin 36-minuutin tasolle pääasiassa määriä nostamalla ja pientä vk:ta viikottain. Sen jälkeen kovempia reippaita ja vetoja.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Jos ketjun tavoitteesta puhutaan niin kyllähän 6'50 keskiarvo 5 x 2000 m / 90 s minuutin palautuksesta puhumattakaan on merkki siitä että 35 minuuttia alittuu kisassa ihan vuorenvarmasti. Menisköhän jopa alle 33' noilla eväillä.

Minuutin palautuksella juoksisin tuon treenin varmaankin puolimaratonin -> 10 000 m kilpailuvauhtien välistä.

​Jep, tuskin ihan noin kovaa settiä täytyy kiskoa että 35 minsaa alittuu.

Itselläni eka kaksitonnisen veto vielä ehkä menisi niukin naukin tuohon aikaan, mutta että täytyisi kiskoa vielä 4 samaa vauhtia, huh huh.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Onhan täällä tullut kirjoitettua jo tammikuussakin, mutta jäi tuo aika sitten juoksematta, kun maaliskuussa aktia-cupissa meni 35 ja yläosia. Sen jälkeen ei kymppiä olekaan tullut tosissaan juostua, ja toukokuun juoksemattomuus tuntui lähes koko kesän ajan ja triathlontreeni muutenkin verotti juoksua kesällä sen verran, että ei se kesällä olisi paljoa kovempaa juuri voinut mennäkään. Puolimaratonilla olisi mennyt n. 1.20 (omatoiminen 15km n. 3.50/km treeninä).

IM:n jälkeen pari viikkoa lepäiltiin ja sen jälkeen on aloitettu peruskuntoa juoksussa kasvattamaan. Vielä ei ole vk-treenejä tullut tehtyä, saati mitään lähtötasotestiä, joten sinällään ei ole aavistustakaan missä kunnossa ollaan, mutta jos nyt pystyn pitämään juoksun hyvällä mallilla riittävällä volyymillä ja viikottaisella vk-treenillä, niin uskon ketjun tavoitteen alittuvan talvikauden aikana omatoimisena tai aktia-cupissa viimeistään maaliskuussa. Mitä enemmän ali sen parempi. 

Mitään yksittäisen viikon ennätyskilsoja ei olla vielä kolkuteltu, enkä tiedä kolkutellaanko vielä hetkeen. Enemmänkin olisi helposti voinut juosta tässä, mutta tarkoitus on ollut pitää homma varmalla pohjalla ja pitää säännöllisiä lepopäiviä. Nyt on ollut mahdollisuus totutella uudestaan juoksemaan säännöllisesti, kun en ole käynyt uimassa tai pyöräilemässä sen kummemmin, lähinnä lihashuoltoa ja kuntopiiriä muuten.

Seuraavat neljä viikkoa yritetään pitää vähintään sama ellei vähän suurempikin kilsamäärä (lähinnä ehkä arkiviikon pidemmällä lenkillä), ja ottaa pikkuhiljaa muitakin lajeja mukaan. Eipä ole jalat ainakaan nyt valitelleet mitään.

Tarkoitus on ottaa kerta viikkoon alkuun jonkinlaista vk-treeniä vaihtelevasti, kevyttä ja kovempaa, ruskoja siellä täällä, mutta varsinaisia kovempia intervalleja tuskin kovin säännöllisesti tämän vuoden puolella ainakaan. Ei niitä viime talvenakaan montaa kertaa ollut. Syksyllä oli vähän lyhyttä intervallia, muttei enää muistaakseni lokakuun aikana ja sen jälkeen juurikaan..

Edit. Viime talvea ihan huvikseni katsoin, ja arvioisin kokonaistreeniä olleen n. 10h hujakoilla +-1h/vko, josta juoksua avg. n. 65km (väliltä 20km-135km, keskihajonta suuri, 31km). Aika paljon olisi ihan juoksumääriä kasvattamalla helppo nostaa tulostasoa, mutta riippuu muiden lajien kehityksestä, paljonko juoksumääriä voidaan ylläpitää rajallisella treeniajalla :)

Muokattu

Share this post

Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy