Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Jees poks, holirei! - 100 km de Royan


TeppoTulppu
 Share

Recommended Posts

Olin käymässä perheen kanssa Ranskaan syyslomalle. Viikkoa ennen reisua keksin surffata paikallisen kilpailukalenterin, mistä löytyi soveliaaseen aikaan Royan:in satanen (http://100km.iroyan.com). Satanen huonosti harjoitelleenna ja käytännössä ilman valmistautumista kuulosti idealta, mitä en voinut vastustaa. Sinne siis!

Siltä varalta että jotakuta kisa kiinnostaisi, niin tässä perustietoa ja imhoilua: Mikäli joku elää vielä wanhassa ennakkoluulossa, että Ranskassa ei kukaan osaa englantia, niin hän voi rauhassa jatkaa ennakkoluulonsa kanssa. Näin nimittäin on edelleenkin.

Elokuvassa "Pekka ja Pätkä neekereinä" sankarimme virkkoivat "Jees poks, holirei!" puhuessaan "englantia" arvellessaan sen tekevän vaikutuksen. Meille nykyajan nomadeille on onneksi tarjolla Google translator: sen avulla sähköpostikeskustelu järjestäjien kanssa sujui kerrassaan oiwasti (kirjoitin englanniksi, jonka perään googlen käännös, ja he vastasivat ranskaksi, jonka käänsin taas Googlella) ja muutamassa päivässä kaikki käytännön yksityiskohdat oli selvitetty.

-Osanottomaksu & lahjukset: Myöhäisemmällä hinnalla oli 49 €. Ymmärrykseni mukaan varsinaista jälki-ilmoittautumista ei ollut vaan ilmoittautumisaika loppui 5 päivää ennen kisaa. Kaikki osanottajat saivat pitkähihaisen paidan (50 km:llä normi t-paidan) + pullon paikallista viiniä sekä maalissa mitalin. Kärjelle ainakin perinteisiä pystejä, en tiedä oliko muuta. Tuo viinipullo taitaa olla aika normia Ranskassa, näin on ollut muissakin siellä juosseissani satasissa (Suomessahan voisi jakaa kossupullon).

-Matkat: tarjolla oli 50 km ja 100 km. Satasen aikaraja 15 h, josta ilmeisesti pidettiin kiinnikin. Satanen lähti klo 06:00 ja pikamatka 10:00.

-Reitti: Ensin juostiin noin kympin edestakainen extra-lenkki, minkä jälkeen yksi edestakainen lenkki. Tuo alkukymppi sekä pitemmän edestakaisen ensimmäinen ja viimeinen 15-20 km oli vaihtelevaa: suht tasaista, välillä rantabulevardia ylös ja alas. Maalia kohti tullessa viimeisellä parilla kympillä nuo nousut tuntuivat tietenkin hirveiltä. Väli n 30 - 75 oli täysin tasaista, rannan dyynien takana metsässä oleva pyörätie, joka oli myös hyvin tuulelta suojassa.

Alusta oli käytännössä kokonaan päällystettyä, välillä vähän rosoisempaa mutta ihan juostavaa. Jokerina oli n 20 ja 85 km:n heiteillä satakunta metriä ranta-biitsillä hiekalla; varsinkin jälkimmäinen oiwaa jumppaa reisille ;-).

Lähtö ja maali oli paikallisella urheilukentällä.

Huippunopeaksi reittiä ei voi sanoa, muttei mäkiseksikään. "Normi", suht nopea.

Ilmoitustaululla olevan lappusen tulkitsin tarkoittavan että reitti oli virallisesti mitattu.

-Maisemat: Eka 1 - 1,5 tuntia oli pimiää. Sen jälkeen tuo vaihteleva osuus rantabulevardeja hienoin merimaisemin hiekkarantoineen. Tasainen osuus oli tasaista myös maisemien puolesta eli niitä ei ollut.

-Sää: Pitkän ajan keskiarvo kuulosti lähes ihanteelliselta (päivän min/max): +10/19 C. Päivän realiteetti oli ca +10/+27-28 C eli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kuumaa. Aamu oli viileä ja sää lämpeni hitaasti (ja oli varjoista), joten sää oli o.k. lähes

puoleenpäivään, mutta iltapäivän puolella kävi kuumaksi ja varjoja ei ollut apuna.

-Huolto: Huoltopisteitä oli n 5 km:n välein ja tarjolla oli ihan suomalainen normisetti (vettä, urheilujuomaa, kokista, rusinoita, banskuja, etc). Kääntöpisteessä 58 km:n kohdalla oli lisäksi tarjolla oistereita (!) ja bändi soittamassa.

Ainoa puute oli, että iltapäivän helteessä olisin kovin mieluusti hyödyntänyt sieniä (paikallisia se ei ehkä niin kiusannut).

-Reittiopastus: Kaupungissahan juostiin ekat n 30 ja viimeiset n 20 km ja käännöksiä riitti. Alussa porukka oli niin kasassa, ettei ongelmia ollut. Viimeisellä 20 km:llä oli hiukan toivottavaa: lähes kaikki käännökset oli maalattu katuun ja liikenteenohjaajiakin oli melkoisesti, mutta silti onnistuin lähes harhautumaan pari kertaa. Liikenteenohjaajilta tuli useimmiten pitkä litana molotusta eli todennäköisesti neuvoivat seuraavat käännökset, mutta tämä siis vain ranskaksi.

-Taso: Ranskassa taso on kova ja vaikkei iso kilpailu ollutkaan, niin maaliin juoksi 145, miesten voittaja 7:39 ja naisten 8:14 (50 km 3:24 & 4:01).

-Kannustus: Aamulla ja tasaisella osuudella ei yleisöä ollut. Viimeiset 20 km iltapäivästä kaupungin läpi, jolloin kannustusta oli yllättävänkin paljon.

-Majoitus: Järjestäjien puolesta ilmainen majoitus urheilukentän jumppasalin lattialla, mutta olisi pitänyt olla oma patja ym (Mustanaamio olisi toki nukkunut pelkällä lattiallakin). Kyseessä siis rantakaupunki ja off-season, joten hotellin löytäminen ei

ollut ongelma löytyen n 200 metrin päästä lähtöä/maalia.

-Lääkärintodistus: Ranskalainen kuriositeetti on että vaaditaan joko lisenssi tai lääkärintodistus (mitä Suomessa maratoineilla taittu vaatia viimeksi 1970-luvulla). Kahdella aiemmalla Ranskan satasellani säännöissä luki lääkärintodistuksen vaade, muttei sitä kukaan kysellyt minkä takia vähän arvoin etukäteen viitsinkö sellaista hankkia. Onneksi hankin sillä nytpä sitä kysyttiin! No, luovuushan on ilomme, mutta jääkööt julkisesti sepittämättä miten asian käytännössä hoidin...

-Suosittelenko? "Satasmatkailijalle" ehdottomasti, ensisijaisesti kovaa tulosa hakevalle pienellä varauksella.

-Muuta: Vuonna 2012 järjestävät 24h & 48h (en tiedä onko tällä mitään tekemistä sen kanssa että Surgeres:issa, joka ei ole kovin kaukana, ei perinteistä 48h:a järjestettäne ensi vuonna). En tiedä onko ensi vuonna 50km & 100 km ohjelmassa ollenkaan. Kisa

järjestettiin seitsemättä tai kahdeksatta kertaa.

Kansaa sivisti

TT

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy