Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Joutseno maraton 23.9.2006

Recommended Posts

Kahdesti on Joutsenossa tullut hölköteltyä kokonainen ja tänä vuonnaklin on tarkoitus sinne suunnistaa. Päättämättä on vielä, osallistunko tavalliseen maraan vaiko veteraanien sm-maraan, joka juostaan tänä vuonna Joutsenossa.

Joutsenon reittihän on hyvä ja suhteellisen tasainen ensimmäisen kilometrin nousun jälkeen. Reitti kulkee rauhallisilla teollisuus- ja asuntoalueilla, joissa kuitenkin asfaltissa ainakin viimeksi oli melkoisia kulumisuria aiheuttaien mm. itselleni polvivaivoja loppumatkasta. Toinen ongelmakohta varomattomalle on yksi ysikympinen käännös keskellä pitkää suoraa. Itselleni nimittäin kävi tuossa joskus niin, että tuijotin suoralla vastaantulevia juoksijoita huomaamatta ollenkaan tuota reitin kääntymistä oikealle. No ei siinä montaa metriä vikaan ehtinyt juosta, ennenkuin järjestäjät ohjasivat oikealle reitille.

Joutsenon matka-aikatauluja suunnittelevien kannattaa muuten ottaa huomioon kuutostien remontti. Siellä voi olla kiertoteitä ja alhaisia nopeusrajoituksia pitkällä matkalla. Itse en vielä ole sitäkään päättänyt, menenkö taas Savonlinnaan tyttäreni luokse yöksi, kun sieltä on Joutsenoon satakunta kilometriä lyhyempi matka, kuin kotoa.

Link to comment
Share on other sites

Minä juoksen Joutsenossa (JOS OLEN SILLOIN TERVEENÄ!!!!!) ja toivotan tervetulleeksi kaikki muutkin (maratonreitti kulkee talomme takaa). Voin tehdä kyltin (v.kurpalta oppineena), että löydämme toisemme. Toivottavasti mahdollisimman moni innostuisi tulemaan Joutsenoon. Iltaelämää ei ole, mutta sehän on vain järjestelykysymys :icon_lol:

Link to comment
Share on other sites

On suunnitelmissa juosta Joutsenossa. Reitti on ihan Ok. Suhteelisen tasainen pikkaisen pitkästyttävä, kun on vain näkee asuintaloja ja teollisuusaluetta. Juomana oli viime vuonna lämmintä sgeezyä. Maistui hyvälle, ku ilma oli +8 C. Keli todennäköisesti ei ole kuuma, koska on niin syksy. Toivottavasti ei sada, sillä sitten ei ole kenelläkään mukavaa. Ja yöelämää löytyy PeräBerberiasta aivan iskuetäisyydeltä (n.20 km), minä voin tutustuttaa tän Paratiisin saloihin sit illalla. Moni on tehnyt ennätyksensä Joutsenossa. En tiedä johtuuko se reitin nopeudesta vai siitä että on ollut pitkä kesä aikaa treenata. Mielestäni ei kuitenkaan reittinä ihan super-nopea, mut suht nopea kuitenkin.

Ilmoittaudun mukaan Paratiisiyöelämään! Jos porukkaa kourallinen, voimme aloitella grilli-illalla meidän takapihalla . Siellä on hyvä muistella mennyttä juoksua, kun voi katsella samalla pätkää reitistä.

Link to comment
Share on other sites

Joo PeräBerberia on Imatra. Maratonin yöelämään palatakseni. Lappeenrantahan on ihan iskuetäisyydellä myös. Mut en yleensä harrasta siellä notkumista. Joten en osaa toimia oppaana...

Ok, täytynee hommata sitte majoitus Imatralta kun on käytössä paikallisen matkaoppaan palvelut.

Link to comment
Share on other sites

Ok, täytynee hommata sitte majoitus Imatralta kun on käytössä paikallisen matkaoppaan palvelut.

Ihan tiedoksi vaan, Junnu otta joko parit tai sitte pilkkuun asti. Jälkimmäistä ei oo tullu vielä todistettua. Parin ottaminen mieheltä onnistuu, varsinkin jos on kahdeksan tunnin ajomatka edessä seuraavana päivänä.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy