Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Valioliiga 2011-2012


Ikämies
 Share

Recommended Posts

Noniin. Kausi 2010-2011 on räpelletty läpi ja gloryhuntereilla on hauskaa. Niinhän siinä kävi, että ManU vei pytyn. Aika kääntää uusi sivu elämässä ja jalkapallossa.

Tulevaa kautta edeltää aina siirtospekulaatiot. Aloitetaan siis niillä. Melkoisella varmuudella näyttää vahvasti siltä, että Pohjois-Lontooseen saadaan ainakin puolisuomalaista väriä, sillä Charltonin Jenkinson lienee meidän miehiä. Huhuja on muitakin suuntaan jos toiseen ja suurin osa niistä puuta heinää vielä tässä vaiheessa. Oman seuran osalta pidän tällä hetkellä enemmän listaa lähtijöistä kuin tulijoista. Tällä hetkellä lähtijöiden listalla Denilson (thank God, finally!), Bendtner (en jää suuresti kaipaamaan, haluaa pois), Fabregas (tuskin matkaa Cityyn, suuntana luultavimmin se Barcelona, olisin pitänyt, mutta ehkä aika päästää pois kun ei enää pelaa joukkueelle), Clichy (meneekö Italiaan? Minun puolesta sais jatkaa meille, mutta Jenkinsonin hankinta uumoilee Clichyn lähtöä), Arshavin (takaisin Venäjälle? Olisin pitänyt miehen), Nasri (huhuissa, mutta luulen ettei lähde, ei saisi päästää pois!), Almunia (näkemiin ja hyvästi!), Eboue (jos joku maksaa, niin aina parempi), Diaby (fanit toivottavat hyvää matkaa, mutta saattaa jäädäkin). Lisäksi saattaa löytyä muitakin lähtijöitä, mutta tulijoista vielä vähemmän varmuutta. Luultavasti eräs Argentiinalainen on aika lähellä sopimusta...

Muut kommentoikoot omiaan.

Tulevasta kaudesta tullee mielenkiintoinen. Ferguson sanoo suoraan mitä osastoa vahvistaa ja tekee todennäköisesti taas hyvät täsmähankinnat. Ancelotti meni jo ja eiköhän Mourinho sieltä tule takas. Saa varat rakentaa mieleisensä joukkueen, joten Chelsea tulee taas mestaruustaistoon kovempaa. Ja Torres on taas syksyllä ihan eri mies. Liverpool? Hankintoja luvassa ja jos Dalglishin taika jaksaa vielä syksylle, voi olla pitkään mukana kärjessä. Man City pistää sata miljoonaa haisemaan ja hakee mestaruutta ensimmäistä kertaa vakavasti noteerattavana vaihtoehtona ensi kaudella. Cupin voitto oli alkuruoka ja nyt ne mielivät lisää! Mitä tekee Spurs? Ostaa vai myy? Jos ensimmäistä, niin on kärkikahinoissa mukana.

Lisäksi joku yllättäjä jaksaa taas tapella aina joulu-tammikuulle saakka ja hyytyy sitten. Itse annan tuon villin kortin tällä kertaa QPR:lle. Saapa nähdä osuuko oikeaan.

Enivei, kausi on ohi. Oli jo aikakin.

UP THE GUNNERS!

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 82
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Ferguson aloitti jo: http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/sport/football/3599271/Man-Utd-have-signed-keeper-David-De-Gea-from-Atletico-Madrid-for-a-huge-183million.html

Täytyy myöntää, että TÄSSÄ asiassa kadehdin Manun toimintaa. Kun Ferguson näkee, että jossain kohdin tarvitaan uutta pelaajaa, niin sitten mennään ja ostetaan se. Meillä on tapana tarjota 10 miljoonaa alle pyyntihinnan ja odotella elokuulle, josko hinta putoaa ja siihen mennessä kaikki on jo myyty. Sitten tuodaa Afrikan ranskankielisiltä alueilta pari 16 -vuotiasta jannua "kasvamaan".

Josko tämä kesä olis erilainen?

Just.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
  • 4 weeks later...
  • 1 month later...

Nyt vielä odotellaan Sneijderia ManU:n ryhmään ja tulevan kauden kannu alkaa olla pelaamista vaille valmis pidettäväksi Old Traffordilla! Nyt taas lisääntyy tv:n katselu.

Ei voi paljon olla eri mieltä. Tänään nähtiin mikä lammaslauma meillä on ja Wenger saa (taas) katsoa peiliin.

Mutta täytyypä taas todet mikä m*lkku tuo Barton on. Sai filmattua meille punaisen ja pääsi itse keltaisella. Sama juttu kuin viime kaudella samassa pelissä.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy