Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Sign in to follow this  
Dexalite

"Hell Week" ja juoksukilometrit

Recommended Posts

Viime viikon uutistapahtumiin liittyen HS kertoi männäviikolla Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukoista, joiden kurssivaatimuksiin kuuluu kuuluisan "Hell Weekin" läpäiseminen. Se kestää yeri tietojen mukaan yhtäjaksoiset 132 tuntia, joiden aikana nukutaan vain nelisen tuntia tai viisi päivää, joiden aikana toimintaa on 20 tuntia vuorokaudessa. Energiaa kuluu 5000 tai 7000 kcal vuorokaudessa.

Juoksuharrastajan silmään osui kuitenkin erityisesti maininta, jonka mukaan p.o. koulutusjakson aikana juostaan "yli 300 km". Googlaamalla selvisi (ja olisi voinut arvatakin), että juoksua kertyy yli 200 mailia, josta suurin osa matkalla ruokailuun ja takaisin viidesti päivässä. Jokaisena päivänä on kuitenkin suoritettava testi, jossa on juostava sotilasjalkineissa ja märässä rantahiekassa 4 mailia 32 minuuttiin.

En ollenkaan epäile koulutuksen vaativuutta - 70-80 % osallistujista keskeyttää "Hell Weekin" - mutta koska taipumus liioitella ja "eksluvisoida" on kaikissa tällaisissa yhteyksissä varsin yleinen ja inhimillinen ominaisuus, rohkenisin lähestyä foorumin asiantuntijoida ja pyytää asiasta arvioita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä on sitä propakandaa, mie en usko. Joskus kattelin kuntovaatimuksia Navy Sealiin, enkä niitä pitänyt kovinkaan kaksisina, vaikka omaankin melko PASKAN lihaskunnon.

Väittäisin kummiskin, että aerobiselta kestävyydeltäni olisin joukossa kärkikastissa, silti tollainen talsiminen olisi itselleni melko haastava, mutta ns hyvän lihaskunnon omaavalle hieman heikommalla aerobisella kestävyydellä ERITTÄIN vaikean, ettenkö sanoisi mahdotonta.

Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni, toki voin olla väärässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sukeltajakurssin aikana silloinen päälikkömme Markus Aarnio jutteli tästä Navy Seals koulutuksesta ja niistä jutuista ei ainakaan jäänyt päälimmäiseksi mieleen isot juoksumäärät vaan enemmänkin pitkät uintimatkat, jotka tehtiin perusvälineillä ja sen lisäksi erilaiset lihaskunto-ohjelmat, jotka vietiin aivan äärirajoille saakka. Kovasti vakuutteli koulutuksen kovuutta ja uskon että useat taistelu/raivaajasukeltajien koulutuksessa käytetyt menetelmät pohjautuvat näihin oppeihin.

Oheisessa lehti jutussa kerotaan hänen olleen ensimmäinen pohjoismaalainen joka oli selvittänyt kurssin.

http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=4600

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sukeltajakurssin aikana silloinen päälikkömme Markus Aarnio jutteli tästä Navy Seals koulutuksesta ja niistä jutuista ei ainakaan jäänyt päälimmäiseksi mieleen isot juoksumäärät vaan enemmänkin pitkät uintimatkat, jotka tehtiin perusvälineillä ja sen lisäksi erilaiset lihaskunto-ohjelmat, jotka vietiin aivan äärirajoille saakka. Kovasti vakuutteli koulutuksen kovuutta ja uskon että useat taistelu/raivaajasukeltajien koulutuksessa käytetyt menetelmät pohjautuvat näihin oppeihin.

Oheisessa lehti jutussa kerotaan hänen olleen ensimmäinen pohjoismaalainen joka oli selvittänyt kurssin.

http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=4600

Mä kun luulin ettei sinne oteta muita kuin USA:n kansalaisia. Oppia ikä kaikki.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo 18-28v, USA:n kansalainen, joka palvelee joko Navyssa tai Coast Guardissa, voi hakea.

Ei tuota testiä joka päivä tehdä, vaan se on käsittääkseni Hell weekin lopuksi ja myöhemmin koulutuksen aikana rajat kovenee. 30 minsaa pitää mennä jo jossakin vaiheessa, koska kuntohan kasvaa. Sehän on kuitenkin 26 viikon kova koulutus.

Normaalia tuo, että loukkaantumiset johtavat siihen, että osa antaa juuri hell weekillä periksi. Muita syitä muut kivut, hypotermia, väsymys, psyyke jne. Ideahan koko koulutuksessa on juuri se, että saadaan ihmiset suoriutumaan sellaisesta, mistä eivät voisi kuvitellakaan selviytyvänsä. Siis jos joku oikeasti haluaa selvittää koulutuksen niin hän voi pystyä ihan huikeisiin tekoihin, vaikkei olisi nukkunut.

Kun on hyvin harjoitellut niin on sitten äärettömän varma ja tehokas tositoimissa. Somaliassakin laittoivat joka merirosvolle kuulan kalloon ja pelastivat panttivangin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole varma mitä ketjun aloittaja vastauksista halusi saada irti. 20 h päivittäinen aktiivinen suorittaminen vähillä unilla toteutuu kuitenkin esim. seikkailukilpailuissa (adventure racing) isommankin joukon toimesta. Tämän mahdollistaa mm. eri lajien tuoma vaihtelu (melonta, juoksu, kävely, maastopyöräily jne.). Jos meinaa taistella maailman huippujen tahtiin on n. 5,5 vrk (132 h) tultava toimeen maksimi 2 h tunnin unilla per vuorokausi. Usein on menty tämänkin alle. Esim. viime vuoden MM-kisoissa voittajajoukkue käytti aikaa n. 104 h ja ymmärrykseni mukaan heidän ainoa pidempi nukkuminen tapahtui puolen välin pakollisen tauon aikana (tauko kesti kaikkine säätöineen 4 h). Kisan aikana esim. nousumetrejä tuli pyörällä ja jalan n. 20000 m eli voitaneen puhua ihan urheilusuorituksesta. Lisähaasteen valvomiselle tuo mm. seikat, että koko ajan pitää pystyä tekemään taktisia päätöksiä kisan etenemisen suhteen, suunnistaa usein haastellisissa vuorimaisemissa (sumua/sadetta ->"nollanäkyvyys"), tehdä reitinvalintoja, huolehtia pakollisista yms tavaroista pitkille osuuksille lähdettäessä ja kulkea puolet ajasta pimeässä jalkoja/välineitä rikkomatta. Joten yllä olevan perusteella sanoisin, että tuo erikoisjoukkojen 132 h suorittaminen on ihan toteutettavissa kunhan kyseisten taistelijat ovat siihen henkisesti valmistautuneet. Siitähän noin pitkässä suorituksessa lähinnä on kysymys.

p.s. ja löytyyhän esim yhden suomalaisen vuorijuoksijan blogista raportti kisasta mikä kesti 128 h. Matkaa vuorimaisemissa tuli reippaat 300 km. Unenmäärä 16 h. Kyllähän kai tuossakin päästään lähelle 20 h päivittäistä suorittamista.

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole varma mitä ketjun aloittaja vastauksista halusi saada irti.

Lähinnä valistuneita mielipiteitä siitä erityisaiheesta, jota ihmettelin, eli juoksun huimalta tuntuvasta määrästä, kun ottaa huomioon että suorittajina ei ole varsinaisesti tyypiltään kestävyysjuoksuun sopivia tai ultrajuoksua varten harjoitelleet tyypit. (Muu kuvaus oli tarkoitettu vain taustaa antamaan.)

Täsmennyksenä tietoihin: 4 h on nukkumiseen käytetty kokonaisaika 5,5 vrk eli 132 h aikana. 4 mailin juoksutestiä ei välttämättä tehdä joka päivä. Fyysistä toimintaa on 20 h/vrk eli 4 h on varattu ruokailuun ja huoltoon.

Karkeasti laskettuna juoksua tulisi 60 km päivässä. "10 miles back and forth to chow". Vauhti ei välttämättä standardin mukainen 9 min/mile, joten juoksuun käytetty aika voisi olla pyöreä tai reilu kolmannes 20 tunnista.

PS toiminnasta erittäin vähällä unella on (eri tasolla) sen verran kokemusta, etten sen suhteen lähtenyt eppäilemmään.

6

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei se vähäinen uni ole tuossa se ainoa ongelma, vaan se mieletön henkinen painostus, joka alkaa heti sillä, että rynkyllä laitetaan pimeässä tuvassa menemään niin maanperusteellisesti sua kohti.

Ajattelin ostaa tuon kirjan Lone Survivor. Aika rajua meininkiä ainakin sen perusteella, mitä tuossa kertoo ko. vkon alusta: http://news.yahoo.com/s/dailybeast/20110509/ts_dailybeast/13976_navysealtrainingthestartofhellweekbymarcusluttrell_1

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko tuollaisesta 'helvetin viikosta' sitten hyötyä tavallisen kuntoilijan harjoittelun kannalta? Mielenkiintoiselta se ainakin vaikuttaa.

Itsellä on harjoittelu muutenkin menossa siihen suuntaan, että entistä vähemmän menee 'viikon sykli' -toistoisesti, vaikken ennenkään varsinaisesti mitään ohjelmaa ole noudattanut. Tasaisen harjoittelun sijaan olen alkanu niputtamaan ja rypästelemään harjoituksia. Ja sinne sekaan sopisi hyvin jokin erikoisviikko. Tuossa joku aika sitten oli sellainen projekti, että monenako peräkkäisenä päivänä sitä pystyisi hölkkäämään puolimaratonin. Kolmannesta päivästä lähtien oli pohkeet jäykät lenkille lähtiessä, mutta siinähän ne vetreytyy lenkillä. Viidennen päivän jälkeen sai riittää, vaikka olis varmaan se kuudeskin vielä mennyt. Kahden välipäivän jälkeen homma vielä jatkui, mutta sitten kolmannen peräkkäisen lenkin jälkeen oli voimat ihan loppu että taju meinasi lähteä.

Positiivinen kokemus, mutta polvet tuntuu vähän herkiltä nyt, ja vuorossa on jotain muuta kuin juoksua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko tuollaisesta 'helvetin viikosta' sitten hyötyä tavallisen kuntoilijan harjoittelun kannalta? Mielenkiintoiselta se ainakin vaikuttaa.

On kai siitä se hyöty, että jos viikon olet kuolemanpelossa 24/7 niin sen jälkeen antaa jatkossa ainakin joka kerta kisassa 100%, eikä lähde pelleilemään. Mielenkiintoiselta se tosiaan kuulostaa, mutta eriasia on se, että kestääkö kantti sellaisen järjestämiseksi tai läpisuorittamiseen ja olisiko siitä mitään hyötyä. Kyllähän henkistä kovuutta voi muillakin tavoin rakentaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Sign in to follow this  

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä



  • Alennus jopa -70% kaikesta treenistä, jalkapallosta, juoksusta ja paljon muuta


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy