Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Satasen naiset


 Share

Recommended Posts

Tuon toisen keskustelun innoittamana ajattelin, että olisiko kenties tilausta satasta suunnittelevien naisten ketjulle, aikatavoitteista ja tasoista piittaamatta?

Tässä voitaisiin keskustella treenaamisestamme ja miksei muustakin, treeni on kuitenkin (vain?!) osa elämää. Mukaan mahtuu luonnollisesti myös muille matkoille harjoittelevien ajatuksia. Eikä miesten tarvitse tietenkään vaieta. Eli kirjoitelkaa tänne jos ja kun siltä tuntuu, itse olen täydellinen aloittelija ja kaipaisin kovasti paitsi kaltaisteni myös kokeneempien mielipiteitä ja näkemyksiä. Kertokaa mikä saa teidät juoksemaan, mikä ei.

Oma tavoitteeni on nyt vihdoin vahvistumassa. Aion mitä ilmeisimmin osallistua elokuussa Masokistin Unelmaan. En ole toistaiseksi kuitenkaan ilmoittautunut kisaan. Vielä muutama viikko sitten olin varsin empivällä kannalla, mutta tein äitienpäivän tienoilla niin hyvän ja onnistuneen harjoituslenkin että päätöshän siitä syntyi. Tietenkään ei ole kovin viisasta tehdä mitään johtopäätöksiä yhden "onnistumisen" perusteella, mutta eipä se satasen juoksukaan tai edes suunnittelu taida olla ihan niitä viisaimpia tekoja... taitaa olla ihan muita motiiveja pelissä siinä..... Joka tapauksessa sain hyvää lääkettä huhtikuun maratonin jälkeiselle fiilikselle.

Äitienpäivän aattona tosiaan köpsyttelin hieman yli 50 kilsaa Paloheinän metsässä sillä samalla reitillä kuin MasU juostaan. Tarkoitukseni oli juosta joko 50 km tai 6 tuntia, samaan tyyliin kuin Hiekkaharjun ultrakisassa, jonne en päässyt mukaan. Aikaa 28 kierroksen koitokseen kului 5.55, eli paransin talvisen kotirataultran aikaani noin tunnilla. Ei tämä vielä mitään, mutta treenin jälkeen tunsin olevani tietenkin väsynyt, mutten suinkaan ihan piipussa. Nyt harmittaa vain se, etten juossut sitä kuutta tuntia täyteen. ;) Joka tapauksessa tuo kompastuskiveni eli tankkaus taisi kerrankin onnistua ja luulen nyt vihdoin jäljittäneeni oikeanlaiset muonat näille pidemmille matkoille.

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 182
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

No heispan vaan täältä pohojanmaalta!

Olenhan se minäkin osallistunut kerran 24 tunnin juoksuun, jossa juoksin yli 100 km (18 tuntia, jossa lepäillessä meni n. 2 tuntia). Pohjat tuohon juoksuun olivat muistaakseni n. 4 vuotta juoksentelua, oliskohan ollut 4-5 maratonia, mutta ei yhtään yli 27 km harjoituslenkkiä!!!!

Ko. juoksu oli kuitenkin näin jälkikäteenkin muisteltuna elämäni yksi helpoimmista ja olisin varmasti taivaltanut noin niinkuin kunnon puolesta ainakin n. 30 km enemmänkin (aikaahan siinä vielä oli), mutta molemmissa nilkoissa oli jännetupin tulehdus ja lisäksi heti alkumatkasta jo kahdeksassa varpaassa mojovat rakot!! Lääkärin määräyksestä sitten lopetin juoksun siihen. Tuloshan siitä kuitenkin tuli. Voisi olla, että on vaikeampi juosta jotakin tiettyä matkaa esim. tuo 100 km, kuin että juosta tiettyä aikaa (24 h).

Valmistelusta ko. juoksuun voin mainita ainoastaan, etten valmistellut sitä ollenkaan mitenkään erityisesti - ehkä kuten maratonille - tankkausta vaan.

Minulla kyllä pysyivät nesteet ja mustikkasoppa/kaurapuuro seos hyvin sisällä ja tuottivat tarpeeksi energiaa. Maratonin väliaika oli 4.45, johon taas en nykyharjoittelulla helpostikaan pystyisi!?

Ei se niin vaikeata varmaan teille nuoremmille ole kuin luulis - tärkeintä on ehdottomasti leppoisa vauhdinjako, hyvät kengät ja sopivat kävelytuokiot juoksun lomassa. Mutta varautukaa sitten mahdollisiin vammoihin, joiden paranteluun saa sitten uhrata loppukauden juoksut.

...ja endorfiinihumalahan sitten kestää ainakin vuoden!!!!!!!!!!!!!!!

Link to comment
Share on other sites

Minä olisin erittäin kiinnostunut satasesta ja olen salaa haaveillut sen juoksemisesta jo tänä kesänä, mutta toisaalta tavoitteenani olisi maratonin juokseminen Joutsenossa aikaan 3.30, jolloin sitä ennen ei voi laittaa paikkoja romuksi. Kuitenkin käy (juuri sairauden takia maratonin peruneena) niin, että en lähde masokistiin ja Joutsenon maratonin aikoihin olen KUUMEESSA!!! Ehkä yllätän kaikki ja juoksen masokistin, jos olen silloin juoksukunnossa ja en ajattele edes sen pidemmälle. Pisin matka, minkä olen juossut, on maraton. Pitkät lenkit ovat välillä 20-33km. Viikkokilometrimäärä on 60-80km ja silloin tällöin juoksen reilut sata. Satasen juosseilta vinkkejä KIITOS!

Link to comment
Share on other sites

Viikkokilometrimäärä on 60-80km ja silloin tällöin juoksen reilut sata. Satasen juosseilta vinkkejä KIITOS!

Harjoitusmäärät ovat aivan riittävät jo nyt, vieläpä hyvänä päivänä melko tasavauhtiseen onnistuneeseen juoksuun. Jos jokin vinkki pitäisi antaa valmistautumisen suhteen se on ehdottomasti tämä: Älä muuta mitään siitä miten olet treenannut maratoneita varten tähänkin asti. Äläkä myöskään ole liian skeptinen onnistuneen maratonin suhteen myöhemmin syksyllä. Satasella vauhti on kuitenkin sen verran hiljaisempi, että palautumiseen ei mene ollenkaan niin pitkä aika kuin luulisi. Reilun kuukauden kuluttua satasesta saatat olla aivan yhtä hyvässä iskussa maraa varten kuin olisit ilman sitä satastakin.

Mutta keskeisin asia on kuitenkin pitää harjoittelu tutulla uralla, eikä mitään älyttömiä ylipitkiä lenkkejä ennen kisaa. yhden tai kaksi voi halutessaan juosta kesän aikana, mutta niiden hyöty on aina niin ja näin. Olen itse viimeisen kuluneen vuoden aikana juossut aika nipun ylipitkiä lenkkejä, mutta se johtuu vain 24 h kisaan valmistautumisesta, enkä tiedä onko näistä lopulta ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Sataselle treenatessa voi olla viisasta ajatella asia siten, että kuinka paljon muuttaisin harjoitteluani jos olisin tähän asti juossut radalla 5000 metriä, ja päättäisin siirtyä 10000 metrille? Vaikka en ratakiitureiden harjoittelusta paljon tiedä, uskon vastauksen olevan: Ei mitenkään.

Mukaan vaan sataselle jos vähänkään kiehtoo ajatus. Hyvin harva on pettynyt päätöksestä lähteä! Ja startissa mukana olijoista valtaosa on lähtenyt leikkiin mukaan saadakseen elämyksen, jota ei monen ihmisen tule edes harkittua koskaan, eikä homma ole ollenkaan niin ryppyotsaista ja kilpailuhenkistä kuin luulisi. SE ON HAUSKAA.

Link to comment
Share on other sites

Olen itsekseni miettinyt, ja myös tehnyt niin, että sen sijaan että ahmisin kilometrejä yritän käyttää lenkkeihin runsaasti aikaa, jotta keho ja mieli tottuisivat pitkäkestoiseen liikkeellä oloon. Vauhtiharjoitteluakin toki teen jonkinlaista, viimeisin suosikkitreeni jonka olen muutamaan kertaan toistanut - ja aion myös pitää ohjelmassa kesän aikana - on kipakka kymppi lähimetsän notkelmaisella pururadalla. Toimii hyvin vauhtileikittelynä ja syke vaihtelee mukavasti. Kesämökkioloissa on varsinkin tiedossa hyviä tienpätkiä. Minulle sopii tämänkaltainen meno paremmin kuin kovin rankat vedot. Tuumailen myös josko muuttaisin yhden pk-lenkin tuolle samalle radalle jos vaikka tulee syyskuun maastoultraan mentyä mukaan, tieltä voi poiketa halutessaan myös poluille.

Tuli tuosta mieleen oikein hataraa aasinsiltaa pitkin, että miten oikein ajattelette kovuuden ja kestävyyden välisen suhteen? Etsin mielestäni noilla vaihtelevilla ja vauhtiharjoituksilla enemmänkin kestävyyttä ja tietynlaista sopeutumiskykyä kuin kovuutta, jonka taas kuvittelisin olevan kykyä raastaa viimeisetkin voimanrippeensä. Kovuuttakin varmaan tarvitaan, mutta se lienee lähtökohtaisesti myös temperamenttikysymys. Onkohan tuo piirre jotenkin erilainen naisilla kuin miehillä? Vai liittyykö se yksinkertaisesti kilpailuviettiin....Onko vahvasta kilpailuvietistä apua ultrajuoksussa? Tuolla toisessa ketjussa joku esimerkiksi mainitsi, että tuntee suorituksensa epäonnistuneen jos jälkeenpäin on vielä voimia jäljellä. Omalla kohdalla taas tässä kestävyysjuoksussa on tavoitteena opetella käyttämään kroppaa mahdollisimman hyvin hyödyksi, valmistaudun ikään kuin pitkään muuttomatkaan. Silloin on aika sama miten muut hommansa hoitavat.

No niin, olipa taas puheripla....

Link to comment
Share on other sites

Harjoitusmäärät ovat aivan riittävät jo nyt, vieläpä hyvänä päivänä melko tasavauhtiseen onnistuneeseen juoksuun. Jos jokin vinkki pitäisi antaa valmistautumisen suhteen se on ehdottomasti tämä: Älä muuta mitään siitä miten olet treenannut maratoneita varten tähänkin asti. Äläkä myöskään ole liian skeptinen onnistuneen maratonin suhteen myöhemmin syksyllä. Satasella vauhti on kuitenkin sen verran hiljaisempi, että palautumiseen ei mene ollenkaan niin pitkä aika kuin luulisi. Reilun kuukauden kuluttua satasesta saatat olla aivan yhtä hyvässä iskussa maraa varten kuin olisit ilman sitä satastakin.

Mutta keskeisin asia on kuitenkin pitää harjoittelu tutulla uralla, eikä mitään älyttömiä ylipitkiä lenkkejä ennen kisaa. yhden tai kaksi voi halutessaan juosta kesän aikana, mutta niiden hyöty on aina niin ja näin. Olen itse viimeisen kuluneen vuoden aikana juossut aika nipun ylipitkiä lenkkejä, mutta se johtuu vain 24 h kisaan valmistautumisesta, enkä tiedä onko näistä lopulta ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Sataselle treenatessa voi olla viisasta ajatella asia siten, että kuinka paljon muuttaisin harjoitteluani jos olisin tähän asti juossut radalla 5000 metriä, ja päättäisin siirtyä 10000 metrille? Vaikka en ratakiitureiden harjoittelusta paljon tiedä, uskon vastauksen olevan: Ei mitenkään.

Mukaan vaan sataselle jos vähänkään kiehtoo ajatus. Hyvin harva on pettynyt päätöksestä lähteä! Ja startissa mukana olijoista valtaosa on lähtenyt leikkiin mukaan saadakseen elämyksen, jota ei monen ihmisen tule edes harkittua koskaan, eikä homma ole ollenkaan niin ryppyotsaista ja kilpailuhenkistä kuin luulisi. SE ON HAUSKAA.

:kumarrus: Olit 3.40 niin vakuuttava, että olisin voinut lähteä sataselle vaikka heti. Uskomatonta, miten jotkut osaavat valita sanansa oikein ja selvittää asiat siten, että maalaisjärjelläkin ymmärtää. KIITOS, KIITOS, KIITOS!!! Olisi ihan huippua näyttää itselleen, että jaksaa painaa 100km (hitaasti kylläkin).

Link to comment
Share on other sites

Minä ainakin suhtaudun asiaan lähinnä kevyellä kenttähuumorilla, mutta sehän ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö homman eteen tehtäisi työtä...

Eiköhän tuo ns. "raastaminen" (että minä en voi sietää tuota sanaa) tule siinä vaiheessa väkisinkin mukaan kuvioihin, kun väsymisestä huolimatta jatkaa matkaa...

Jotenkin nautin siitä, kun lähtee pitkälle lenkille rauhallisesti etenemään ja tuntee tosiaan taittavansa matkaa juosten...

Eli yritän kehittää tuosta jonkinlaista luonnollista liikkumistapaa...

Nuo kisat ovat minulle vähemmän tärkeitä, mutta toivottavasti hauskoja kokemuksia... :snoopy:

Link to comment
Share on other sites

Minä ainakin suhtaudun asiaan lähinnä kevyellä kenttähuumorilla, mutta sehän ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö homman eteen tehtäisi työtä...

Eiköhän tuo ns. "raastaminen" (että minä en voi sietää tuota sanaa) tule siinä vaiheessa väkisinkin mukaan kuvioihin, kun väsymisestä huolimatta jatkaa matkaa...

Jotenkin nautin siitä, kun lähtee pitkälle lenkille rauhallisesti etenemään ja tuntee tosiaan taittavansa matkaa juosten...

Eli yritän kehittää tuosta jonkinlaista luonnollista liikkumistapaa...

Nuo kisat ovat minulle vähemmän tärkeitä, mutta toivottavasti hauskoja kokemuksia... :snoopy:

Juu minäkin inhoan tuota sanaa, mutta sitä niin monet näissä yhteyksissä käyttävät ja onhan se tavallaan hyvin kuvaava. Piti jo tuossa aiemmassa viestissä sanoa vielä se, että ajattelen sen kestävyyden mitä juoksemalla mahdollisesti karttuu kroppaan tai korvien väliin olevan tarpeen myös muussa elämässä, joka saattaa tosin olla aikamoista raastoa... enpä silti tiedä onko pinna yhtään entisestä venynyt mutta se venyminen sattuu ainakin vähän vähemmän.

Ja huumori on aina tärkeätä. Tuolla äitienpäivälenkillä satuin kohtaamaan erään mieshenkilön varmaan kymmenkunta kertaa ja aina melkein samassa kohdassa. Mies työnteli kottikärryjä, oli ilmeisesti puutarhatöissä jossain niistä taloista joita siinä lähistöllä on. Joka kerran kohdatessamme katsoimme toisiamme, muttemme sanoneet mitään. Ilmeisesti kumpikin tajusi, että jos on vähän hullua kiertää tuntitolkulla etanan vauhtia yhtä ja samaa lenkkiä, niin aika omituista on rämpiä sama aika kottikärryjen kanssa pitkin metsiä. Ultralajinsa kullakin.

Miten sinulla Shamaani ovat harjoittelut sujuneet? Aamut ennen Suomi-juoksua vähenevät koko ajan.

Link to comment
Share on other sites

Tuolla äitienpäivälenkillä satuin kohtaamaan erään mieshenkilön varmaan kymmenkunta kertaa ja aina melkein samassa kohdassa. Mies työnteli kottikärryjä, oli ilmeisesti puutarhatöissä jossain niistä taloista joita siinä lähistöllä on.

Oliko niin että juoksit äitienpäivänä Masokistin unelman reitillä? Olen (kahden juoksemani Masokistin lisäksi) juoksennellut niissä maastoissa ehkä kolme tai neljä kertaa, ja muistaakseni lähes joka kerta on joku heppu kuskannut kottikärryillä hakkuutähteitä siellä Masokistin "takasuoralla". Taitaa kerätä polttopuuvarastoa tuleviksi vuosiksi!

Raastamisesta sanoisin, että minun mielestäni raastaminen kuvaa enempi anaerobisen kynnyksen tietämillä reuhtomista, siis sellaista menoa kun happi loppuu ja joka paikkaa sattuu mutta silti vaan mennään. Ultrakisassa taas ei passaa päästää itseään edes hengästymään, joten en pitäisi sitä varsinaisena raastamisena. Mutta tämä nyt on vaan semantiikkaa...

Link to comment
Share on other sites

Viivalle vaan ja arkailu pois. Ei satasta varten koskaan tuu täysin valmiiks, joten kaikki syyt mitkä estää startin on tekosyitä jos on terve, paikat kunnossa ja jonkun verran lenkillä tossuja kuluttanut. Kaikki on kiinni siitä, kuinka kovasti todella haluaa sen satasen juosta.

Eihän me kaduta sitä mitä me ollaan tehty, vaan sitä mitä me ollaan jätetty tekemättä. Sehän meitä kaduttaa. Joten meni miten meni, niin joka tapauksessa on juoksun jälkeen onnellinen siitä että tuli lähdettyä matkaan. Vai onko kukaan oikeesti koskaan tavannut ihmistä, joka satasen maalissa manailee että olipa turha reissu?

Mahdollisen erottaa mahdottomasta vain ihmisen päättäväisyys. Lähekää siis ihmeessä etsimään fyysisen ja henkisen suorituskykynne rajoja henkeä salpaaviin ultrajuoksuseikkailuihin. Ahkeran harjoittelun palkintona huomaatte, miten ovet autuuteen aukeavat taistellessanne mielen heikkoutta vastaan. Uskokaa mahdottomaan, haastakaa ylitsepääsemättömältä tuntuvat esteet ja toteuttakaa villeimmät unelmanne. Älkää antako kenenkään tai minkään estää pyrkimyksiänne olla onnellisia.

Link to comment
Share on other sites

Satanen on alkanut kiehtoa minuakin, mutta on kyllä ehdottomasti ajankohtainen vasta ensi kesänä. Täytyy tunnustaa, Juoksu-Unelma on toiminut aikamoisena inspiroijana tässä: antaa uskoa ja toivoa siitä, että mikään ei ole mahdotonta ja että tällainen tavallinen tyttökin voi ryhtyä ultraamaan. Pari vuotta sitten tuntui mahdottomalle juosta 10 km, nyt yhden maratonin ja kahden puolikkaan kokemuksella haaveilen satasesta. Huh huh, ei taida olla kaikki ihan kotona pääkopassa, mutta mitä väliä...

Mietin vaan, että miten jalat kestää. Ei olisi mukava juosta itseään hajalle alle kolmekymppisenä. Juoksu on niin kivaa, että sitä ois mukava harrastaa vielä mummonakin. Kuinkakohan paljon sitä voi oikein juosta ilman, että jalat sanoo yhteistyösopimuksensa irti?

Tsemppiä Juoksu-Unelmalle Masokistiin! Toivottavasti pääsen tänä vuonna radan varteen kisaan seuraamaan ja ehkä ensi vuonna jo itsekin mukaan!

No niin, nyt se on sanottu, ei siis muuta kun treenaamaan!

Link to comment
Share on other sites

Kuinkakohan paljon sitä voi oikein juosta ilman, että jalat sanoo yhteistyösopimuksensa irti?

Suomessa on useita juoksijoita, joilla yli 200.000 km (lue: :kumarrus: kaksisataatuhatta kilometriä) matkaa taivallettuna juosten uransa aikana. Ainakin yksi heistä vaikuttaa myös tällä palstalla.

Omia juoksumääriäni en ole tarkasti seurannut enää vuosiin, mutta juoksemisen olen aloittanut 1980-luvun alussa ja pisimmät juoksemattomuuskaudet tänä aikana ovat olleet puolen vuoden luokkaa. Uskoisin kilometrejä kertyneen reilusti yli 100.000, mutta sen tarkemmin en osaa sanoa.

Eli kyllä ne jalat kestävät, kun edes vähän kiinnittää huomiota lihashuoltoon ja juoksujalkineisiin.

Link to comment
Share on other sites

Itse lienen vielä kaappiultraaja eli en ole uskaltanut tunnustaa kunnolla edes itselleni, että pitkät matkat kiinnostaa. :D

No joo, siis pitkät matkat kiehtoo ja joskus olisi hienoa haastaa itsensä kunnolla. Mä oon tosin juoksijana niin raakile, että ultramatkoja mun ei kannata muutamaan vuoteen vielä miettiäkään. Muutama maratonkin pitäisi saada lisää alle ennen matkan pituuden kasvattamista. Niin ja tuo elopainojuttu on semmonen, että ei näin tuhdissa kunnossa ultrata.

Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa... Odottelen innostavia raportteja ultranaisilta ennen lopullista hurahtamista.

Link to comment
Share on other sites

Hienoa että olette te miehet lähteneet näin kauniisti, suorastaan runollisesti meitä naisia kannustamaan! Teidän eri tavoilla kokeneiden tietous on kullanarvoista meille jotka vasta ensimmäisiä haparoivia askelia otamme tai suunnittelemme ottaa ultraajan päättymättömällä taipaleellamme.

Ja rutistukset teille upeille naisille jotka olette päättäväisesti antaneet äänenne kuulua.

Peppi, niin kuin tuossa on jo paremmin monta kertaa sanottu: se on mahdollista. Ja jos ei pääkopassa ole ketään kotona, sehän tarkoittaa vain sitä että tyhjässä kämpässä voi villiintyä vapaasti ja suunnitella mitä tahtoo. Vaikka kyllä minä uskon että tietynlainen itsekritiikki on tarpeen, ja heti kun selvitän missä kohtaa ja milloin, kerron siitä täällä. Jalkojen suhteen voin vain toistella samaa mitä on jo sanottu, eli itse uskon vakaasti säntilliseen venyttelyyn. Viime aikoina olen myös havainnut juoksutyylin merkityksen, jota taas voi harjoittelemalla kehittää. Yksi tärkeä elementti on myös ravinto: lihakset kaipaavat energiaa tai tulevat kiukkuisiksi.

Savolka, kaappisi saranat natisevat jo, kun sisäinen ultraajasi tempoilee itseään vapaaksi. Jos ei vielä tänä kesänä, niin sitten ensi kesänä. Hengennostatuksen voi onneksi aloittaa ihan heti. Noista maratonpohjista en oikein osaa sanoa mitään, en ihan tiedä onko niitä mitenkään välttämätöntä olla, koska itse olen läpäissyt vasta yhden, mutta rupesin silti haaveilemaan satasesta jo ajat sitten, ja kotirataultraakin kokeilin ilman yhtään maratonkokemusta. Ja jos painosta olet huolissasi, siinähän kilot karisevat kun ultramatkalle treenaat.

Ja Skylihme, pysyttele ihmeessä tässä menossa mukana vaikket ultria hetkeen suunnittelisikaan, olet tuolla kokemuksellasi jo oikea guru!

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy