Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Tavoitteena HCR ja Uusi Lahti -maraton: runko loppuviikkojen harjoitusohjelmalle


TAS
 Share

Recommended Posts

Moi!

Tavoitteenani on siis otsikon mukaisesti juosta tänä keväänä HCR (puolikas 7.5.) ja Uusi Lahti -juoksu (maraton 28.5.). Mitään täsmällisiä aikatavoitteita ei ole, mutta molemmista olisi tarkoitus saada mahdollisimman hyvä aika, ehkä kuitenkin HCR:ia painottaen. Kesän päätavoite on Joroisten puoli-ironman triathlon, mutta ajattelin kevään panostaa kunnolla juoksuun.

Kaipaisin ideoita jouksuohjelman rungoksi (viikkokilometrit ja pitkiksen pituus) viimeiselle kahdeksalle viikolle. Lisään varmaan lumien sulaessa pyöräilyä mukaan ohjelmaan ja ajattelin muuntaa sen kevyen juoksun kilometreiksi niin, että jaan pyöräilykilometrit viidellä. Muun liikunnan määrän voi olettaa pysyvän vakiona.

Reunaehdot ohjelmalle olisivat sellaiset, että kovin viikko saisi olla noin 80-90 kilometriä ja pisin pitkis noin 30 kilometriä. Viimeisen viiden viikon tekemiseni ovat olleet seuraavat: 28(-), 55(-), 25(-), 41(19), 66(21). Ensin siis viikkokilometrit ja sitten suluissa pitkiksen pituus.

Ajattelin tehdä nämä seuraavat 8 viikkoa vähän ohjelmallisemmin, mutta en oikein löytänyt netistä tarpeeseeni sopivaa harjoitusohjelmaa. Olisiko palstalaisilla ehdotuksia harjoittelun rungoksi formaatilla viikkokilometrit ja pitkiksen pituus? Kaipaisin ideoita.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy