Junnu Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Anteeksi etukäteen jos tämä on sekava kirjoitus. mutta sekava olen minäkin. Menetin vaimoni muutama päivä sitten liikenneonnettomuudessa ja jäin 7- ja 9-vuotiaiden poikien yksinhuoltajaksi. Vaikka minulla on hyvä lähipiiri ja paljon hyviä ystäviä minun sekä poikieni tukena niin aivan saatanan koville ottaa ja tuntuu että pakka on ihan sekaisin. Poikien ja itsenikin takia on vaan pakko olla vahva, suunta on eteenpäin kaikesta huolimatta. Tukea olen saanut perheeni ja ystävieni lisäksi kriisiryhmiltä, papilta, lääkäriltä. Jos joku on ollut samalaisessa tai vastaavassa tilanteessa ja haluaa antaa jonkinlaista vertaistukea, keskustella miten tästä selviää taas hiljalleen eteenpäin elämässä niin olisin hyvin kiitollinen. Yksityisviestillä voipi ottaa yhteyttä noin aluksi, kiitos. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Pantse Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Osanottoni Junnu! Voimia sulle ja lähiomaisillesi. Voin vain kuvitella tilanteen. Foorumissa jaetaan niin ilot kuin surut. Nyt jaetaan suru kanssasi. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Mensonge Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Voimia sinulle ja pojille! Myötäelämme ja tuemme, kuten tiedätkin. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Santta Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Osanottoni suruusi Junnu. Paljon voimia ja jaksamista sinulle, pojille ja muille lähiomaisille. Link to comment Share on other sites More sharing options...
hatapa Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Tähän on hyvin vaikea sanoa mitään, niin hiljaiseksi vetää. Nuoren ihmisen kuolema tuntuu aina niin suurelta vääryydeltä. Syvä osanottoni Junnulle ja jaksamista. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Professori Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Osanottoni. Tippa meinaa tulla väkisinkin silmään kun asiaa ajattelee, mutta se on varmasti pientä siihen verrattuna minkälaisen puron olet itse joutunut ja joudut tyrehdyttämään. Suru pitää surra pois, mutta elämäkin voittaa vielä. Runsaasti jaksamista Junnu! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Skylihme Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Osanottoni. Sanattomaksi vetää. Voimia! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Ontuvakaakki Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Otan osaa. Voimia sinulle ja pojillesi. Link to comment Share on other sites More sharing options...
jamaatta Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Kamalasti voimia isoon suruun! En ole moista vielä kokenut, enkä oikein osaa auttaa. Mutta koeta kaivaa lähellesi ne ihmiset, joille kulloisessakin olossa on helpoin puhua ja koettaa jakaa edes hitunen tuota taakkaa. Vielä kerran: voimia ja sitkeyttä elää hetki hetkeltä eteenpäin. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Baltsu Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Onpas ikävä ja hirveä tilanne. Toivotan voimia ja jaksamista. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Köli Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Voi ei! Otan osaa. Voimia sinulle ja pojille. Link to comment Share on other sites More sharing options...
HimPura Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Otan osaa Junnu. Toivon jaksamista Sinulle ja pojillesi. Link to comment Share on other sites More sharing options...
koskejo Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Osanottoni suureen menetykseesi, vanha lenkkikaveri. Voimia. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Tuike Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Share Lähetetty 26. maaliskuuta , 2011 Oudiö. Lämmin osanottoni suureen suruun. Kaikki sanat ovat nyt tyhjää puhetta. Voi vain korkeintaan toivoa että suru edes laimenisi aikanaan siinä määrin että pystyy sen kanssa elämään. Itse yritin roikkua jotenkin rutiineissa kiinni. Työstä olisi saanut sairaslomaa mutta katsoin että minun on parempi olla työssä kuin kotona. Ja vaikka oli kuinka vaikeaa kiskoin aina iltaisin juoksuvaatteita päälle ja yritin juosta voimien mukaan. Se helpotti aina hetkellisesti. Ruokavaliosta ja nukkumisesta koitin myös pitää huolta. Ja sitten kun oli itkun aika, annoin tulla. Päivä kerrallaan menin eteenpäin. Karmeeta se oli mutta selvisin. Kolme vuotta on kulunut ja nyt elämä on siedettävää ja joskus jopa hienoa. Siihen suuren aukon kohdalle on tullut paljon uutta ja siitä iloitsen. Voimia sinulle Junnu! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now