Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Hengitysrytmi uidessa


Köntys
 Share

Recommended Posts

Tätä aihetta on varmaan vatvottu aikaisemminkin, mutta pikaisella etsimisellä en löytänyt oikeata keskustelua.

90-luvulla kokeilin muutamaa triathlonia ja avovedessä uidessa suurin ongelmani oli oikealla kaartaminen. Kaartaminen muuttui sitä voimakkaammaksi, mitä väsyneempi olin. Altaassa tätä ongelmaa ei käytännössä ollut, kun pohjassa on viiva mitä seurata. Tosin treenin loppupuolella joskus huomasi, että alkaa ajautumaan lähemmäksi oikeaa reunaa.

Hengitän uidessa aina oikealta ja tämä yhdistettynä aika alkeelliseen tekniikkaan varmaan aiheuttaa kaartamisen. Uidessa minun piti hengittää aina oikean käden noustessa, kun joka neljännellä vedolla hengittämällä tuntuu ettei saa tarpeeksi ilmaa.

Nyt olen alkanut opettelemaan uintia taas uudestaan pitkän tauon jälkeen ja mielessä on ollut se, että samaan vaivaan voisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja opetella hengittämään myös vasemmalta. Uimisesta tulisi näin myös tasaisempaa rasitusta, koska nyt huomaa, että joka toisella vedolla hengittäessä oikea ja vasen käsi liikkuu ihan eri tavalla veden alla. Vasen räpeltää ja oikealla päästään eteenpäin.

Onko joka kolmannella vedolla hengittäminen ihan ok-tekniikka pidemmissä rauhallisissa avovesisiivuissa? Voisiko tämä mahdollisesti auttaa oikealla kaartamiseen?

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 47
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Kyllä joka kolmannella hengittäminen on oikein mainio hengitysrytmi etenkin pidemmillä matkoilla. En tiedä vaikuttaako tuohon kaartamisongelmaasi tosin... Tähystätkö avovedessä riittävän usein suuntaa? Minä ainakin uisin koko ajan ympyrää, jollen joka neljännellä hengityksellä (joka 12 vedolla) tarkistaisi suuntaa katsomalla suoraan eteenpäin.

Link to comment
Share on other sites

Mä kaarran aina myös pikkuisen, vaikka hengittelenkin molemmilta puolilta aina. Sen sijaan mulla tahtoo mennä oikea käsi pikkuisen yli keskilinjan edessä, mikä sitten aiheuttaa kaartamisen. Aina kun unohdan kiinnittää huomiota tähän, tulee mastersvalmentajalta noottia, että taas menee käsi ristiin edessä, vaikkei se siltä tunnukaan. Kaartamisen lisäksi tuo virhe tietysti aiheuttaa turhia sivuliikkeitä, mitkä ei vie eteenpäin. Ehkäpä sullakin vois olla myös tuollaista tekniikkavirhettä? Tosin omakin uinti parani heti kovasti, kun opettelin hengittämään molemmilta puolilta ja kiemurtelu väheni siitäkin, joten suosittelen sitäkin. Muistaakseni minäkin hengittelen joka kolmannella pitemmissä uintisessioissa, niin altaassa kuin avovedessäkin, ja suunnistusta tuo molemmilta puolilta hengitys myös auttaa.

Link to comment
Share on other sites

Minulla on samaa kaartamistaipumusta sinne oikealle. Luulen, että tämä on osin opittua altaassa - pyrimmehän pysymään siinä oikean reunan tuntumassa, ettemme törmäisi vastaantuleviin uimareihin.

Minä hengitän pääsääntöisesti rytmillä 2 kertaa peräkkäin oikealta - veto ilman hengitystä - 2 vasemmalta ja takaisin. Tämä johtuu ongelmista keuhkojeni kanssa. Lääkärit ovat tehneet useita kuukausia töitä yrittäessään löytää syytä vajaalle keuhkojeni ilmastoitumiselle. Hengittäessäni joka kolmannella en saa riittävästi tuuletettua keuhkoja, joka aiheuttaa helposti lihasten väsymystä happivajeen takia ja jopa tukehtumisen tunnetta.

Link to comment
Share on other sites

Täältä kanssa pointsit joka 3. hengittämiselle, onnistunee nätisti uimahallissa, mutta avovedessä ja varsinkin kisatilanteessa voi olla haastavaa pitää ko. rytmiä yllä kun suuhun on kokoajan tulossa joko aalto tai rinnalla/edellä uivan jalka tai käsi :)

Meikäläinen kyllästyi tänä aamuna juuri tuohon jälkimmäiseen, prkl. Kyltissä lukee isolla Nopeat uimarit ja radalla vetelee 80v mummeli kuviokelluntaa muistuttavaa selkäuintia... viimeinen niitti oli pari virtahepo-kaliiberia olevaa uimaria jotka viimeistään sotkivat vähäisenkin uintirytmini. Oli pakko pyytää uimavalvojalta siirtokehotus kanssauimareille.

Tästä kimpaantuneena siirryn uimaseuraan, varatuille radoille. Todennäköisesti olen vastedes itse se "poiju", mutta onpahan motivaatiota karistaa tuo titteli pois harteilta :)

Link to comment
Share on other sites

Minä hengitän pääsääntöisesti rytmillä 2 kertaa peräkkäin oikealta - veto ilman hengitystä - 2 vasemmalta ja takaisin. Tämä johtuu ongelmista keuhkojeni kanssa. Lääkärit ovat tehneet useita kuukausia töitä yrittäessään löytää syytä vajaalle keuhkojeni ilmastoitumiselle. Hengittäessäni joka kolmannella en saa riittävästi tuuletettua keuhkoja, joka aiheuttaa helposti lihasten väsymystä happivajeen takia ja jopa tukehtumisen tunnetta.

Kuinka pitkään olet tuota joka 3. treenaillut? Minulle ainakin treeneissä on sanottu, että harjoittelun puutetta.

Tästä kimpaantuneena siirryn uimaseuraan, varatuille radoille. Todennäköisesti olen vastedes itse se "poiju", mutta onpahan motivaatiota karistaa tuo titteli pois harteilta :)

Vaikka itse olenkin todella surkea uimari, niin yleisillä nopeillakin radoilla ei tahdo lihakset edes lämmetä, kun koko ajan pitää pysähdellä ja väistellä. Uimatreeneissä varatulla radalla tulee ihan oikeasti uitua (niin kovaa kuin vaan pääsee) kunnolla.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Jep. Täälläkin käytetään joka kolmatta hengitystä. Erityisesti, jos rauhassa uiskentelee ja haluaa (yrittää!) pitää sykkeet matalalla. Avovedessäkin toimii. Samalla oppii (tai ainakin yrittää) siinä sivussa toiselle puolelle hengitystä, jota kuitenkin tarvii joskus kisatilanteessa (kaarto, toiset kisaajat, aallokko jne).

Link to comment
Share on other sites

Pitää tosiaan opetella hengittämään vasemmalta. Auttaa varmaan avovedessä suunnistamisessakin, kun näkee tilanteet molemmilta puolilta. Itselläni ei ole oikein selvää muistikuvaa miten suunnistin aikanaan avovedessä, mutta sen muistan, että Joroisten rata oli kolmion muotoinen vastapäivään ja se tuotti minulle suunnattomia vaikeuksia. Varsinkin maalin lähestyessä meinasin tulla rantaan useassa kohdassa.

Nykyisellään kun uin, niin oikea käsi tekee jollain tasolla ihan uintiliikettä, eli käsi lähtee kiihtyvällä vauhdilla edestä, koukistuu kivasti kyynärpäästä, kyynärvarsi liikkuu melko vaakasuorarssa ja lopussa tulee jopa marginaalisen pieni työntö. Vasen käsin onkin sitten aivan jotain muuta. Samalla kun vedän ilmaa keuhkoihin, niin käsi haahuilee hätäillen jossain epämääräisessä asennossa vatsan ja altaan pohjan välillä. Työntöä ei tule ja koko veto on jotenkin epämääräinen räpellys.

Koko uiminen on siis todella epäsymmetristä. Aikanaan en viitsinyt opetella vasemmalta hengittämistä, kun oikealta hengittämällä pääsi kuitenkin jo ihan järkeviin vauhteihin ja yksinkertainen mies ei viitsinyt alkaa harjoittelemaan nollasta vasemmalta hengittämistä. Nyt sen teen, kun tässäkin keskustelussa on tullut ilmi, että tuo rytmi monella toimii pidemmillä siivuilla. Ja se varmaan toisi lisää symmetrisyyttä uintiin.

Link to comment
Share on other sites

Mä kaarran aina myös pikkuisen, vaikka hengittelenkin molemmilta puolilta aina. Sen sijaan mulla tahtoo mennä oikea käsi pikkuisen yli keskilinjan edessä, mikä sitten aiheuttaa kaartamisen. .

Minäkin veikkaisin tätä syyksi alkuperäisin kysyjän kaartelulle. Mulle uimatekniikkakurssilla neuvottiin, että kädet saa olla aikalailla hartialinjassa. Tämä neuvo ratkaisi oman kaartelevan uintini, aiemmin olin yrittänyt survoa niitä keskilinjalle. Nyt menen ainakin altaassa suoraan, kesällä katsotaan miten käy järvessä.

Ja minullakin on käytössä tuo joka 3. vedon hengitys. Siinä on jotenkin helpoin pitää rytmi pitkällä matkalla. Paitsi kun eteen tulee niitä virtahepoja. Olen kyllä monesti uimahallissa ihmetellyt ihmisten lukutaitoa. Tai ehkä kyse onkin vain siitä, että kaikki luulee olevansa nopeita.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy