Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Vuorotyöntekijät ja harjoittelu


Tombe76
 Share

Recommended Posts

Nyt kun taas vaihteeksi väsyttää (ennen sitä viimeistä yövuoroa) eikä treeni-intoa ole, on aika tiedustella muilta foorumilaisilta löytyykö samanlaisia kokemuksia. Ja miten muuten hoidatte treenaamisen ja levon suhteen, kun työajat vaihtelevat. Ja kaikkea muutakin vyorotyönteosta ja siihen liittyvästä tähäh ketjuun.

Itse teen keskeytymätöntä 3-vuorotyötä ja tällä hetkellä ns. lyhyellä kierrolla (vuoden kokeilu), joka tarkoittaa siis 6vrk:n putkea (a-a-i-i-y-y), jonka jälkeen aina 4 vapaata. 3-4v ennen tätä tein pitkää kiertoa (4*i, 1vp, 4*a, 1vp, 4*y, 6vp) ja tätä ennen kolme vuotta pelkkää arkiyötyötä. Voisi siis sanoa, että kokemusta löytyy eri työmuodoista (paitsi ehkä siitä normaalista), varsinkin kun vielä ennen tätä olin sotaväessä töissä, jossa leireillä nukuttiin vähintäänkin epäsäännöllisesti.

Kaikesta ruikutuksesta huolimatta pidän hyvin paljon työaikamuodostani, koska se helpottaa perheellisen treenausta. Ja antaa hieman omaa aikaa (arkivapaat). Tosin, myös välillä häiritsee harrastamista, koska joskus vaan on tosi väsynyt. Kokeneemmat sanovat, että mitä pidempään tekee vuorotyötä, sitä rankemmaksi se käy. Itse en ihan 100% allekirjoita tuota väitettä, mutta on kyllä myönnettävä, että välillä tuntuu, että onko tässä tulossa vanhaksi. Se on sanottava, että kyllä tuo 6vrk:n putki väsyttää varmasti enemmän kuin 6vrk putki ilman "rytminvaihdoksia", välillä tuntuu ettei sitä ihan kaikki ymmärrä. Varsinkaan ne, jotka ovat tehneet päivätöitä koko ikänsä.

Pääsääntöisesti treenaan aamuvuorojen aikana iltaisin ja sitten ilta ja yö-vuorojen ja vapaiden aikana päivällä, jotta puolisollekin jää aikaa harrastaa ja jotta jää aikaa perheelle. Aikamoista sumplimista se vaatii, mutta näillä mennään. Yritetään valittaa vähemmän.

Eli ketju auki (kun en vanhaa löytänyt). Nyt taloa kuntoon ja ruuanlaittoon, että voi lähteä hyvällä omalla tunnolla harvinaisesti arki-iltana juoksemaan... ennenkuin on aika lähteä jälleen töihin.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

  • Replies 30
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Työterveyshoitajani tapaa sanoa, että yötyö on epäinhimillistä eikä sitä pitäisi ihmisen tehdä. Voinkin heti kättelyssä tunnustaa, että tiedän etten koskaan pystyisi tällä mahalla ja tällä stressinsietokyvyllä tekemään kolmivuorotyötä ja siksi nostankin hattua teille kaikille, jotka sitä teette. On nimittäin joitakin vaivoja ja sairauksia, joiden kanssa ei voi yötyötä tehdä...

Minulle on jo riittävän raskasta tehdä enimmäkseen iltavuoroja eli 12-20, jolloin kotona on vähän ennen yhdeksää. Nukkumaan kun pitäisi mennä näin huonon unen haltian aina samaan aikaan mikä minun tapauksessani tarkoittaa n. klo 22 - 22.30 viimeistään ja kun iltavuorosta tulee niin ei uni aina ole tullakseen. Puhumattakaan, että mitään treeniä siinä pystyis enää tekemään! Tiedän kyllä, että on ihmisiä jotka lähtevät vasta noihin aikoihin lenkille ja se olisi kyllä aivan mahdoton yhtälö... En tajua miten joku semmoiseen pystyy.

Siispä valitsin kolmipäiväisen työviikon ja harrastan liikuntaa vain vapaapäivinä eli neljänä päivänä viikossa. Tosin silloin tällöin tulee taitettua työmatkaa juosten, muutoin useimmiten fillarilla. 5 "treeniä" viikossa olisi mukava kyllä saada kasaan ja näin hiihtokaudella se kyllä onnistuukin. Toisaalta vapaapäivinä voi sitten tehdä vaikka kuinka monta "lenkkiä". Aikaa kyllä on.

Tsemppiä kaikille kolmivuorotyötä tekeville, täältä nostetaan pipoa!

Link to comment
Share on other sites

Tuttu vuorosydeemi. Menee kivasti usein viikonloput rikki, ja en siis pidä itse tästä a-a-i-i-y-y-vuoroista. Jos vielä sattuu olemaan sellainen työnantaja, jolta ei vapaita kovin helposti heru, niin mitenkä sitten pääset viikonloppuisin juoksutapahtumiin...

No meillä onnistuu vaihdot hyvin. Esim. tuossa parin viikon päästä kun tarvitsee lähteä tyttären kanssa Helsinkiin, vaihdoin Ke aamuvuoron Ke illaksi ja Pe iltavuoron Pe yöksi. Ja juoksutapahtumiinkin onnistuu vaihdot aika hyvin. Toimii kun kaikki joustaa. Jos joku vaihtaa mun menojen takia vuoroa, niin kyllä mäkin sitten mielellään vaihdan muiden kanssa jos jollain muulla on tarvetta.

Link to comment
Share on other sites

I-I-A-A+Y-Y eli tälläisellä mennään. Eli tuossa tehdään aamu ja yövuoro samanpäivän aikana, välissä käydään vähän kotona vaan nukkumassa. Joten väsyneenä joutuu aika paljon treenaamaan. Jos meinaa mitään säännöllisesti tehdä. Ja treenaan kyllä ihan jokavälissä, mikäli käsky käy. Eli harjoitusohjelmassa niin lukee. Toki koitan yövuorojen aikana tehdä vaan kevyempiä harjoituksia. Ja vapailla sitten kovemmat ja pitemmät treenit.

Ja itse olen sitä mieltä, että vuorotyö käy rankemmaksi mitä vanhemmaksi tulee. Yhdeksäs vuosi täyttymässä tällä systeemillä.

Link to comment
Share on other sites

I-I-A-A+Y-Y eli tälläisellä mennään. Eli tuossa tehdään aamu ja yövuoro samanpäivän aikana, välissä käydään vähän kotona vaan nukkumassa.

Mulla sama systeemi. Paitsi, että vimoisen ilta ja ekan aamuvuoron välissä on se 8 tuntia vapaata, varmaan myös sinulla. Tämä väli on todella paha, jos illalla ei meinaa uni tulla heti töiden jälkeen.

Systeemi on tämä: 1.iltavuoro (aamutreeni, ja töiden jälkeen toinen treeni, joista jompikumpi on kova treeni). 2. iltavuoro, (ennen töitä yksi treeni, puolikovaa, joskus vielä töiden jälkeen kevyttä), 1. aamuvuoro (töiden jälkeen eka treeni ja illalla myöhemmin toinen treeni, molemmat kevyttä), 2. aamuvuoro (yksi kova treeni, päiväunien jälkeen), 1 yövuoro (puolipitkä treeni n.2-2.5 h kevyttä) 2. yövuoro (yksi kevyt harjoitus), päälle neljä vapaata, joten joka päivä parit treenit.

Link to comment
Share on other sites

Ja Pantse menisi läpi että heilastaa pelkillä ulkoisilla avuilla.

Mensonge on hyvin ajan hermoilla! Ulkoiset avut ovat tänä päivänä todella tärkeitä työpaikan saamisessa, ainakin kaupan alalla. Menkää käymään vaikka Kampissa ja kattokaa ympärillenne... näettekö siellä yhtään mun ikäistä (tai näköistä) vanhaa akkaa töissä missään???

Mun tuonne töihin pääseminen oliki yksi maailman seitsemästä ihmeestä! Tai no ehkä siihen vaikutti vähän silloinen pomo, joka on urheilumiehiä itsekin. Tosin yhtään joukkuelajin harrastajaa ei töihin oteta, heillä kun on pitkin viikkoa niin paljon aina harjoituksia ja myös kisoja.... Myöhemmin kuulin sellaisenkin kommentin, että sitä parempi mitä vähemmän on yhtään minkäänlaisia harrastuksia!

Link to comment
Share on other sites

Mulla on muutamista eri variaatioista kokemusta. Ensin vuoro viikoin aamu-ilta. Sitten pelkkää iltaa muutama vuosi. Nyt teen epäsäännöllistä aamu-ilta -työtä. Tiimin kanssa sovitaan iltavuoroista, joita tulee viikolle 1-3kpl. Jatkuvaa sumplimista treeniajankohtien kanssa. Aamusta iltaan vaihdot sujuvat melkoisen hyvin mutta toisin päin on hieman hankalaa. Olenkin kaventanut hieman omia työaikoja siten, että pääosin teen 8-16 ja 14-22 vuoroja. Onneksi työnantaja antaa hieman liikkumatilaa työvuoroihin.

Perstuntuma on, että viikon sisällä vuorojen vaihtelu syö treeniaikoja ja haluja, ainakin ilta-aamu vaihdoissa. Vaikka teoriassa homma sujuukin, niin käytännössä rytmin vaihto siis syö treenejä. Aamuvuoroissa teen tunnin-parin iltatreenin ja iltavuoroissa joko vain aamutreenin (1-2h) tai aamu (1-2h) ja iltatreenin (1h). Tehoja teen joko aamuvuorojen aikaan tai iltavuorojen aamupäivällä. Aamuvuorojen aikaan olen nyt saanut tehtyä myös parina päivänä aamulenkkejä. Kun kelit helpottaa, alan tekemään iltavuoroissa sekä aamu, että iltalenkkejä säännöllisemmin.

Jos sais valita, niin tekisin 9-17 työaikaa pelkästään. Vois saada aamu ja iltalenkkejä päivittäin tehdyksi...

Link to comment
Share on other sites

Systeemi on tämä: 1.iltavuoro (aamutreeni, ja töiden jälkeen toinen treeni, joista jompikumpi on kova treeni). 2. iltavuoro, (ennen töitä yksi treeni, puolikovaa, joskus vielä töiden jälkeen kevyttä), 1. aamuvuoro (töiden jälkeen eka treeni ja illalla myöhemmin toinen treeni, molemmat kevyttä), 2. aamuvuoro (yksi kova treeni, päiväunien jälkeen), 1 yövuoro (puolipitkä treeni n.2-2.5 h kevyttä) 2. yövuoro (yksi kevyt harjoitus), päälle neljä vapaata, joten joka päivä parit treenit.

Jos sulla on iltavuoro mallia 14-22, niin tuo on aika tiukka tapa aloittaa kierto, siis vetämällä vielä treeni työpäivän päälle klo 22 jälkeen. Hattua täytyy kyllä nostaa. Tosin olen itsekin joskus kesällä vetänyt vielä pienen lenkin iltavuoron päälle, mutta näillä keleillä ei kyllä kävisi mielessäkään lähteä duunin jälkeen ulos. Toki tilanne on eri, jos on matto himassa.

Mä en ole vielä oikein päässyt sisään tähän a-a-i-i-y-y malliin, kun on vasta ollut käytössä pari kuukautta, mutta jotenkin tuntuu, että tämä lyhyt malli on parempi kuin tuo pitkä, jossa ennen vapaita tuli 14 vrk:een ne 12 työvuoroa. Kyllä tuo i-i-a-a-y-y mallikin mulle sopisi (ja varmaan myös niille duunipaikan viinamäen miehille), mutta kokeillaan nyt tota tämä vuosi ja äänestetään jatkosta. Eikä nuo omat treenimääräni vielä ole sillä tasolla, että tulisi ongelmia ajankäytön kanssa. Ehkä juuri tuo väsymys, varsinkin yövuorojen jälkeen on se mikä pistää tuntemaan vanhaksi. Varsinkin jos on sellaiset arkipäivät kyseessä, että joutuu heräämään reilun tunnin unien jälkeen klo 7.30 hoitamaan muksuja eteenpäin. Paremmin palautuisi, kun voisi nukkua suoriltaan sinne 13 tienoille.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share




×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy