Jump to content
Juoksufoorumi.fi

10.10.10 su


Recommended Posts

  • Replies 31
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Vantaan Maraton 2010 suoritettu.

Suorituksen lisäksi sain myös tehtyä uuden ennätyksen. Jalkapohja kesti hyvin n. 14km asti, jossa se tuntui todella ikävältä. Siitä kuitenkin sitkeästi jatkaen puutui itsekseen puolikkaan tietämillä siten, että lopun onnistui juoksentelemaan ihan suht mukavassa tunnelmassa. Tarkoittaa kuitenkin sitä, etten tänä vuonna lähde ultrajolkuttelemaan Tampereelle. Kaikki neljä kierrosta 10,5km näyttivät menevän melko mukavasti jotakuinkin samaa tahtia 46:49, 47:42, 48:15, 48:42. Ei siis hyytynyt pahastikaan. Tästä voin vain kiittää naisten kärkeä, jonka kanssa juoksentelin ensimmäiset kolme kierrosta, mutta viimeisellä ilmeisesti tuli jotain ongelmia matkaan ja jouduin sen painelemaan yksikseni. Hyvin järjestetty tapahtuma, vaikkakin kisan jälkeen pussissa olleet eväät eivät juuri kehuja ansaitse. Toisaalta, kun vieressä oli uimahalli, se korvasi ison osan tarjoamalla (tai ei siis ilmaiseksi) hyvää kahvia ja berliinin munkkia. Ensi vuonna saattaa joutua harkitsemaan uudelleen.

* Matka: 42.2 km

* Kesto: 3 h 11 min 51 sek

* Kalorit: 4338 kcal

..Lisäksi oli tietenkin mukava taas saada nimimerkeillä kasvoja tapaamisessa ennen ja jälkeen tapahtuman.

Link to comment
Share on other sites

Vantaan maratonilla juosseiden ystävien kunniaksi piti itsekin hieman rääkätä kroppaa. Eli broidin kanssa eilen nautitut oluset (6-8kpl), mässyt ja hemut palkittiin kotiratapuolikkaalla Tervan kaduilla. Aika kova oli tuuli, mutta oma ennätys tuli silti (1.34.56). Tosi tyytyväinen olen, koska tällä viikolla yritettiin enemmän panostaa määrään (yht 85km) kuin tehoihin, eikä Paavothlonistakaan ole kuin reilu 2vk. Huomenna vapaapäivä, ehkä.

Väliajat:

1-5km 22.29, 4.30/km

5-10km 22.58, 4.36/km

10-15km 22.36, 4.31/km

15-20km 22.38, 4.32/km

20-21,1km 4.15, 3.52/km

Yht: 1.34.56, 4.30/km

EDIT: Lisätään sen verran, että jaloissa ensi kertaa vähän pidemmällä lenkillä hieman kevyemmät kengät (Nike Skylon). Tästä eteenpäin tämä malli onkin sitten kisa ja "aika-ajo"-malli maratonilla ja sitä lyhemmissä juoksuissa.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Hyvä aika, muistakee hyvät immeiset lihashuolto!! Vaikka kulkeekin

Mikä lihashuolto? Yksi tumma olut kyllä jäi eilen kaappiin eli jos sen vaikka maistelisi. No totta puhuen vasen pohje ollut Voltaren-kunnossa jo ennen tätä tämän päivän lenkkiä, joten toivotaan ettei kovin pahasti ottanut äskeisestä siipeensä.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy