Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Harjoittelu säären rasitusmurtuman jälkeen


sinisiipi
 Share

Recommended Posts

Olen miettinyt harjoittelua, kunhan saan rasitusmurtuman parannettua. Juoksutaukoa on nyt ollut kolme viikkoa. Aikaisemmin olen juossut kuntoplussan 10 kilometrin juoksu tavoitteena ja sen jälkeen aloitin puolimaratonohjelman, jota en kerinnyt tehdä kuin kolme viikkoa ja rasitusmurtuma tuli vetoharjoittelussa. Ajattelin että pikkuhiljaa totuttelen juoksuun ja rakennan peruskuntoa juoksemalla ensin 6,7 kilometrin lenkin kaksi kertaa viikossa ja sitten sunnuntaina 10 kilometrin lenkin. Toinen lyhyemmistä lenkistä voisi olla vauhtileikittelyä. Voisin sitten kunnon kohennuttua aloittaa Sepon ohjelman puolimaratonille esim ensi keväänä. Talvella voisin sisällyttää harjoitteluun hiihtoa esim. pitkän lenkin tilalla.

Vauhtini kymmeneellä kilometrillä oli 1 t 15 minuuttia. Joten vauhtini on vielä aika hissuttelua. Sykkeeni on tuolloin n. 135. Lopussa hieman korkeampi.

Miltä tällainen ohjelma kuullostaa teistä kokeneemmista juoksijoista?

Link to comment
Share on other sites

En siitä kokeneemmasta juoksijasta tiedä, mutta oman rasitusmurtuman kanssa aloitin puhtaasti kävelystä. Yhtään kovempivauhtista en uskaltanut tehdä ennen kun kilometrejä (lenkkien pituutta) oli kasvatettu ihan hyviin lukemiin hitailla lenkeillä.. Heh, ja yhdellä 100km testihölökällä Tampesterissa. Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä, mutta noita yhtään kovempivauhtisia ehkä arpoisin vasta kun ensin on noi kilometrit kasvatettu ja jalka on varmasti huoleton.

Link to comment
Share on other sites

Itse harjoittelin flunssasta ja kylkivammasta johtuneen 8 viikon tauon jälkeen reilussa 2 viikossa puolikkaalle koko ajan harjoitusta koventaen. Eli aluksi kävelyä ensimmäisellä viikolla, loppuviikosta kevyttä hölkkää ja lopuksi vetoharjoitus. Viimeisellä viikolla kova 10k ja yksi veto sekä yksi palauttava. Kisa meni mielestäni odotettua paremmin ja sain tehtyä ehjän juoksun jossa sippaamista ei tullut, vaikka vauhti olikin aiottua kovempaa lopussa.

Link to comment
Share on other sites

Itselläni on sama tilanne. Mietinkin juuri tuossa, että onko korvaavat vamman parantelun aikana välttämättä edes hyvä idea, varsinkaan tähän vuodenaikaan. Jos antaisi vaan kunnon romahtaa. Olisi sitten aikanaan helpompi aloittaa maltilla uudestaan. Jos palaa juoksuun hyväkuntoisena, on vaarana juosta liian pian liian paljon liian kovaa.

Link to comment
Share on other sites

Kuusi viikkoa minäkin olin aikanaan juoksematta ja kun tuo murtuma vaivasi vielä, pidin toisenkin kuuden viikon tauon juoksusta. Sen jälkeen aloitin sitten juoksemisen matolla ja juoksin muistaakseni loka-helmikuun ajan säännöllisesti matolla. Pyöräilyä harrastin koko ajan, mutta en arvatenkaan riittävästi, koska en vain satu pitämään siitä :)

Link to comment
Share on other sites

Oma mieli on vaan niin malttamaton, mutta ei tässä auta kuin ottaa rauhallisesti. Voisi vaikka keskittyä painonhallintaan nämä vapaaviikot juoksusta. Olisi hyvä saada painoa alemmas. Ei menisi silloin tavallaan hukkaan nämäkään viikot. Kiloklubin jutut on ihan hyviä ja sinne voi kirjoittaa päivittäin, mitä on syönyt ja se antaa palautetta, miten pitää korjata ruokavaliota. Olisihan se hauska aloittaa juoksu sitten muutamaa kiloa kevyempänä.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Oma mieli on vaan niin malttamaton.

No niin on:) Säären rasitusmurtuman takia olen ollut telakalla nyt jo 11 vkoa:( Itse olen vaan hidastanut paranemista liian aikaisilla juoksukokeiluilla. Eli pidä juoksusta kokonaan taukoa vähintään 6 vkoa ja jos jalka ei ole sen jälkeen kunnossa, niin sitten vielä lisää. Vesijuoksua ja uintia korvaaviksi, pyöräilyä kevyesti (mulla kipeytti sekin säären, jos tahkosin ylämäkiä). Joo, eihän ne maistu, kun tekis mieli juosta. Kun aloitat taas lenkkeilyn, niin ihan aluksi vain 1-2 km varovaisia lenkkejä pehmeällä alustalla/hyvin vaimennetuilla tossuilla. Ja jos mitään tuntemuksia sääressä ei ole, niin sitten vasta alat lisätä pituutta lenkkeihin. Ja vauhtia tosiaan vasta sitten joskus myöhemmin.

Link to comment
Share on other sites

Olen miettinyt harjoittelua, kunhan saan rasitusmurtuman parannettua. Juoksutaukoa on nyt ollut kolme viikkoa. Aikaisemmin olen juossut kuntoplussan 10 kilometrin juoksu tavoitteena ja sen jälkeen aloitin puolimaratonohjelman, jota en kerinnyt tehdä kuin kolme viikkoa ja rasitusmurtuma tuli vetoharjoittelussa.

Tsemppiä harjoitteluun! Mutta mistäs tuollaisen rasitusmurtuman tunnistaa? Itse olen kanssa alkanut epäillä, että koivessa taitaa olla jotain probleemia - on sellanen pistemäinen kipu oikeassa sääressä, ollut nyt useamman viikon ja ärtyy aina lenkin jälkeen (lenkillä ei kyllä pahemmin haittaa ekan parin kilsan mentyä). Tuntuu kävellessäkin sellasena jomotuksena.

Ensin ajattelin, että penikat tietty kiukuttelee, mutta kun se on koko ajan samassa paikassa eikä tunnu lähtevän pois vaikka kuinka pitää lepopäiviä. Kesällä ei ollut mitään ongelmia, vaikka juoksin huomattavasti enemmän ja kovempia lenkkejä kuin nyt.

Link to comment
Share on other sites

No juuri tuollaisenahan se tuntuu. Pistemäinen kipu, joka jomottaa myös levossa, yleensä kyllä myös lenkin aikana. Kohta saattaa löytyä säärtä koputtelemalla.

Vaikka ongelma ilmenee vasta nyt, niin kesän juoksumäärillä ja tehoilla on saattanut olla vaikutuksensa sen syntyyn. Rasitusmurtuma kun on ikään kuin sellainen väsymismurtuma liian pitkäaikaisesta ja/tai kovasta jumputuksesta.

Link to comment
Share on other sites

Säären rasitusmurtuman pääasiallinen oire on rasituskipu. Juoksuaskelta ei voi ottaa ja kävellessäkin voi sattua. Myös voi olla leposärkyä. Rasitusmurtuma voi tulla jos ei välitä penikkakivusta vaan harjoittelee vaan ja sääreen kohdistuu rasitus. Iikoo sulla saattaa olla esimerkiksi alkava rasitusmurtuma. Ehdottaisin sulle juoksutaukoa niin kauan kuin sattuu. Säären rasitusmurtuman diagnosointi alkuvaiheessa on hiukan hankala, koska tavallisessa röntgenkuvassa murtumaa ei välttämättä näy kuin vasta uudismuodostuman syntyessä luuhun ja siinä menee viikkoja. Magneettikuvassa näkyy alkuvaiheen muutokset. Rasitusmurtumassa juoksu on ehdottomasti kielletty ja eipä sitä yleensä pystykään juoksemaan.

Link to comment
Share on other sites

Säären rasitusmurtuman pääasiallinen oire on rasituskipu. Juoksuaskelta ei voi ottaa ja kävellessäkin voi sattua. Myös voi olla leposärkyä. Rasitusmurtuma voi tulla jos ei välitä penikkakivusta vaan harjoittelee vaan ja sääreen kohdistuu rasitus. Iikoo sulla saattaa olla esimerkiksi alkava rasitusmurtuma. Ehdottaisin sulle juoksutaukoa niin kauan kuin sattuu. Säären rasitusmurtuman diagnosointi alkuvaiheessa on hiukan hankala, koska tavallisessa röntgenkuvassa murtumaa ei välttämättä näy kuin vasta uudismuodostuman syntyessä luuhun ja siinä menee viikkoja. Magneettikuvassa näkyy alkuvaiheen muutokset. Rasitusmurtumassa juoksu on ehdottomasti kielletty ja eipä sitä yleensä pystykään juoksemaan.

Kiitokset tiedoista. Joo, tota mä vähän arvelinkin, että turha lähteä lääkäriinkään, kun ei se kuitenkaan sitä sieltä laitteillaan löytäisi. Tarkoitus oli käydä tänä syksynä vielä joko Pirkan hölkkä tai Vantaan maraton, mutta taidanpa tosiaan vähän himmailla nyt ja alkaa odottaa hiihtokautta. Olen huomannut, että skikeily ei rasita säärtä yhtä paljon kuin juoksu, joten ehkäpä siirryn enempi kumipyörille.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy