Mikä oli liikunnan arvosanasi kouluaikoina?

[Landor]

Tuolla "viimeiseksi valittujen" ketjussa on juteltu hieman kouluajoista. Laitellaan liikuntanumeroista erillinen kysely.

Mikä oli liikunnan arvosanasi kouluaikoina?

Itellä tyypillinen arvosana taisi olla 8. Vaihtelua oli välillä 6-9. Tuo kutonen tuli seiskaluokalla, coopperissa meni muistaakseni n. 1600 ja muuten tuo lukukausi oli telinevoimistelupainotteinen. Onneksi opettaja vaihtui, sitä telinevoimistelua ei olis kestäny.

[Don Quijote]

Kai se jossain 9 kieppeillä roikkui. Jotain vaihtelua 8 suuntaan taisi joskus olla. Ajoista on jo niin kauan aikaa, ettei enää tahdo muistaa. (Minäkö vanha?)

[Landor]

Pahus, ropsahti tuo nelonen kyselyn otsikoksi. Ei näköjään pääse enää muuttamaan.

[icecat]

Laitoin ton ysin, kun viimeksi kun liikuntaa koulussa oli amiksessa, jossa pelattiin koulun lentopallojoukkueessa, tais kaikilla pelaajilla olla ysi silloin kun ope oli niin lentopallofani. Mutta ei sillä mukavaahan se oli vaikka ei mestaruutta voitettukaan.

[Holle]

Kymppiä pukkas! Taisin olla ainut luokallani joka otti liikunnan tosissaan. Opettajani oli myös oma valmentajani siihen aikaan (oli erittäin vaativa, eli helpolla ei kymppi irronnut :tökkiminen)

[Mensonge]

Aika pitkälti se oli ysi. Kestävyyslajeilla tuon numeron sain, mutta muu lahjakkuus ei riittänyt kymppiin asti.

[Hipsu]

Mulla on ollut aina 10. Harrastin ala- ja yläasteella sekä yleisurheilua että teline- ja joukkuevoimistelu joten nämä molemmat luonistuivat hyvin.

Osallistuin kaikkiin kisoihin mihin vaan sain, ja tykkäsin tosiaan liikunnasta. Lukiossa sitten varmaan suurimmalla osalla urheilulukion käviöistä oli toi liikka 10.

Nyt oon kuullut joiltakin, et peruskoulussa jotkut liikkaopet on sitä mieltä ettei liikunnasta voi antaa numeroks 10.

Mä en pysty tajuu miksei, koska tällä logiikalla ei musiikista tai kuviksesta tai varmaa mistää muustakaan ei vois antaa kymppiä. :tökkiminen

[corner]

Kasin oppilas olin liikunnassa kuten lähes kaikissa muissakin aineissa, aina kansakoulun ekasta lukion viimeiseen.

[kurppa]

Siinä tuo taisi seiskan pintaan olla.

Olen sen verran pieneltä paikkakunnalta, että meillä ei ensimäisen 4 vuoden aikana ollut edes jumppasalia. Sitä potkittiin palloa ja suunnistettiin ja juostiin. Niin ja hiihdettiin. Omia suksia en saanut, joten hiihdin isonveljen vanhoilla, joista toinen oli mennyt poikki. Vaihtoehtoina oli siis hiihtää eripasisuksilla tai sitten sellaisilla,missä toinen oli peltipurkin peltillä korjattu.

Koulussa oli 12 oppilasta, joten joukkuepelit jäi pelaamatta. Kun siirryimme viidennelle isompaan kouluun olimmekin pienen koulun oppilaat ihan hukassa. Pesäpallo, koripallo ja luistelu oli ihan uutta. Eipä siihen aikaan myöskään ajateltu, että jokaiselle pitäisi löytyä sellainen laji, mikä olisi mielekäs.

Asuimme niin korvessa, että luistelukentät ja hiihtoladut oli vain haavetta. Kotona urheilumahdollisuudet olivat. moottorikelkan jälkeä hiihto, lenkkeily pimeän tien varrella, missä tukkirekat ajoi lujaa ja sisäjumppa.

Niin ja tietenkin 70-luvulla saturday night fever. Pistin huoneen oven kiinni, laitoin tällingit naamaan ja leveän hameen ja mankka soimaan. siinä sitten hiki päässä heilutettiin käsiä john travoltan näyttämän mallin mukaan. Ai kuinka lanne olikaan notkea silloin :kieli

No sitten tuli nuoruus ja tupakka ja loppukin kunto romahti.

Mutta henk.koht mielipiteenä, pienen kyläkoulun käyneenä voin sanoa, että minun puolesta jokaisen alle 20 oppilaan koulun saisi lopettaa jos koulumatkat ei mahdottoman pitkiksi käy. Ainakin itse koin, että pieni koulu oli opettajille suojatyöpaikka, missä ei tarvinnut satsata oppilaisiin. Opettaja oli muutenkin pienellä kylällä Jumalasta seuraava, joten kukaan ei uskaltanut kyseenalaistaa opetusta. Kun menimme isompaan kouluun, olimme kyllä todellisia peräkylän tollikoita, jotka katseli muita oppilaista kuin lehmä uutta navettaa.

Osansa tietenkin oli silläkin, että kotona ei kannustettu lapsia liikuntaan. Siihen aikaan maalla ajateltiin, että hullua tuhlata hyvää työaikaa tien vieressä juoksemiseen. Turhaa rahantuhlausta laittaa suksia ja luistimia. Mitä tuota tavallinen työläisen penikka sellaisilla. Herrojen hommia ne vain ovat.

Tulipas muisteltua samalla nuoruuttakin kun noista kouluajoista tuli puhetta.

Muokkaan. Kovin jäi ankea kuva minun lapsuudesta :hämmästynyt . Vain käpylehmät puuttuu :viheltely

[Seppo]

Ensin oli kasi, mutta kun rupesin hiihtämään kilpaa niin se kummasti nousi ysiin. Lukiossa näin aktiivinen urheileminen ja paikallaolo palkittiin kympillä.

Tosin samaan sarjaan kuulu, että nuuskan käyttö ja tupakan polttaminen puotti arvosanaa automaattisesti yhdellä. Arvosana taas nousi yhdellä jos harrasti jotain.

[roadrunner]

Kyllä se toi 7 tais olla.

Muistan kauhulla liikuntatunteja kun lajina oli telinevoimistelu...

Urhon hyppy/voltti oli aivan kamala ja ylipääsemätön paikka.

Sain kerättyä rohkeuteni ja päätin näyttää kuinka hyppy tehdään, kauhea vauhti, raivokas ponnistus ponkalta, kädet pukille ja lähes suorinvartaloin patjalle ?

Ei ihan, kaikki OK ponnistukseen asti ,mutta sitten kädet ohi/yli "hevosesta" ja turvalleen sinne patjan ja hepan väliin :oops:

Sattu niin vietävästi ,mutta eihän sitä voinut tunnustaa.

[Ricardo]

Ysi oli aika lailla kiveen hakattu arvosana läpi kouluelämän.

Oliskohan lukioaikana ollut joku kybäkin, kun liikunta oli enemmänkin osallistumis- kuin suorituspainotteista (toisin sanoen: pelattiin vaan lentistä).

[hatapa]

Seiskaa ja kasia tuo taisi olla enimmän aikaa.

[mosku]

Voi kurppa kun toit munkin lapsuuden mieleen. Poikkeuksena kylläkin se, että saatin kerran reilut pari vuotta vanhemman veljen kans pukilta ihan osto sukset noitten itetehtyjen sijaan. Minä lyhyemmät ja veli virtaviivasemmat ykspuusukset ihan lukkojen kans. No velipoika tietysti katkasi omansa ja oli sitte lainannut mun suksia seurauksella, että katkaisi niistä toisen. :itku Isä korjas sen sitte peltinpalasella ja niillä suksilla täyty pärjätä ja jopa hiihtää kilpaa ja jopa pärjäsinkin yhteiskoulun kisoissa. Kun omat monot kävi pieneksi niin piti käyttää velipojan muutamaa numeroa liian isoja.

Syrjäkylän kakarana tuli harrastettua noita yksilölajeja ja varsinkin hiihtoa ja yksin. Koulumatkaa kolme kilsaa eikä silloin ollut kuljetuksia. Luistimia en oo omistanu ennenkuin muutama vuosi sitten hankin nuo rullaluistimet. Joukkuepelit varsinkin koripallo olivat mulle kirkonkylän kouluun siirtyessäni kauhistuksia. Hyvä jos uskalsi kentällä olla, palloon en uskaltanu koskea kun isommat ois raapinu verille. Ja notkeutta minulla ei oo koskaan ollut joten voikkatunneista en tykänny. No kyllä mulla yhteiskoulun alkuluokilla oli urheilusta ja voimistelusta (silloin eri numerot) kummastakin ysi mutta sitte olis hyvänä hiihtäjänä pitäny lähteä edustamaan koulua mutta miten sieltä syrjäkylältä pyhänä mihinkään pääset. Kotona ei ollu autoa ja kylälle matkaa 15 kilsaa, mutta ope ei tajunnu kun sanoin etten pääse. Seuraavassa tokarissa oli kumpikin numero laskenut seiskaan. :tökkiminen Arvatkaapas kiinnostiko minkään sortin urheilu murkkuikäistä sen jälkeen. :vihainen:tana No onneksi olen kuitenkin löytänyt liikunnan ilon myöhemmin.

Tupakanpolttoakin on tullut harrastettua mutta se ei hiihtoa häirinnyt, kotiväen kannustusta en oo saanut mutta en tiiä oisko tuota osannu oottaakaan. Hyvä kun työnteon opettivat. Toisaalta ei tuolta lapsuudesta kuiteskaan oo pahemmin traumoja jääny, mitä nyt sitte yhtä opea kohtaan. Sisu on kasvanu ja sehän on ihan hyvä.