Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Paloheinäjuoksu 28.5.2010


Recommended Posts

Tulipa rykäistyä puolikas raikkaassa kevätillassa. Tuntui kulkevan hyvin ja reittikin oli tuttu omilta harjoituslenkeiltä.

Tämä oli jonkinlainen testijuoksu Holmenin maratonohjelmalle, ja ainakin vielä tulokset on pysynyt nousujohteisina. Tavoitematkan olen modifioinut HCM.lle ja ajalle n.3.40.

Joten vaikka ohjelma tuntuukin aika kovalta niin ainakin toistaiseksi uskallan jatkaa sitä ainakin puolimaran tuloksen perusteella. Täytyy vielä juosta joku testilenkki kesällä ja katsoa mihin suuntaan äijän kunto kehittyy.

Link to comment
Share on other sites

Olipa mukavalla reitillä ja alustalla tämä juoksu. Sääkin oli likipitäen optimaalinen. Sekin oli kivaa vaihtelua, että kerrankin sai juosta illalla. Kulkikin hyvin.

Hieman negatiivista olisi kait se, johon toki tiesin varautua jo etukäteen, että juoksijamäärä oli niin pieni, että yksinjuoksua oli valtaosa matkasta. Lisäksi juotot olivat vitosen välein, joka oli vähän harvassa. Toisaalta vähäinen juoksijamäärä aiheutti sen, että juotoilla sai yksilöllistä palvelua. Huusi vain etukäteen mitä haluaa, niin sitä ojennettiin suoraan käteen.

Kaiken kaikkiaan mukava tapahtuma. Ilman muuta ensi keväänä uudestaan.

Tietääkö joku sen, onko reitti miten tarkasti mitattu ?

Link to comment
Share on other sites

Itseänikin askarrutti sama kysymys ja kyselinkin sitä eräältä järjestäjän edustajalta.

Sanoi reitin olevan tarkasti mitattu,ainoastaan kilometrikyltit viisi ja kuusi olivat hieman epätarkkoja.Kyse oli kuulemma paristakymmenestä metristä

Mutta kokonaismatka hänen mukaansa oli tarkka. Mene ja tiedä sitten. Luotin ainakin siihen ja jätin oman podin suosiolla autoon.

Link to comment
Share on other sites

Sää oli mainio ja juoksu kulki, joten hyvä tapahtuma. Jätin juomapaikat suosiolla väliin, koska yleensä, kun yritän kovaa juosta (matka maratonia lyhyempi), niin juominen aiheuttaa vaan pistoksen. Olen ajatellut ettei se kuitenkaan ehdi kunnolla imeytyä 1,5 tunnin akana. Jos on hellesää, niin sitten kannataa kyllä juoda.

AIkaa siis meni 1:32, hyvä testijuoksu Forssan Suvi-iltaan.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share



×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy