Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Maratoniin alle 3 viikkoa. Mistä saisi motivaation äkkiä takaisin?


Rakkolaastari
 Share

Recommended Posts

Olen matkalla elämäni ensimmäiselle maratonille Tukholmaan. Pääosin harjoittelu on sujunut hyvin, mutta kevään tullen työ, opiskelu ja juoksu ovat kasautuneet mahdottomaksi kiireeksi ja uupumukseksi. Kuluneet kaksi viikkoa töiden alun jälkeen ovat olleet pahimmat. Päivät menevät (fyysisessä ja hellepäivinä raskaassa) työssä, illat tenttikirjojen ja esseen ääressä, ja jossain välissä pitäisi jaksaa juosta pitkiäkin lenkkejä. Vapaa-aikaa ei juuri ole.

Lenkkejä on jäänyt väliin, ja viimeisin pitkis (viime viikon 30 km) meni osittaiseksi kävelyksi. En vain yksinkertaisesti jaksanut juosta koko matkaa, vaikka aiemmat pitkikset ovat menneet hyvin ja juoksu on ollut kevyttä. Helle varmaan teki osansa, mutta tuo pitkis kuitenkin tappoi viimeisenkin motivaation.

Päässäni pyörivät ajatukset: "Onko kuntoni huonontunut? Jos en jaksa juosta ohjelmani pisintä lenkkiä, miten ikinä voin jaksaa maratonin?"

Tänään pitäisi yrittää kolmeakymmentä kilsaa uudestaan, mutta olen henkisesti aivan poikki ja jalkani ovat hyytelöä. En tiedä, onko tämä enemmän fyysistä vai henkistä. Silti päällimmäinen tunne on pelko: entä jos en jaksakaan. Tunnen, että harjoitteluni on mennyt hukkaan, koska en ole pystynyt toteuttamaan kevättä kiireiden takia nousujohteisesti, eikä kuntoni ole päässyt kehittymään. Siksi tunnen myös syyllisyyttä.

Millä tästä suosta pääsisi takaisin huolettomuuteen?

Link to comment
Share on other sites

Mielestän tällä foorumilla on esiintynyt sen suuntaisia ajatuksia, että 30 km kolme viikkoa ennen maratonia on liian pitkä lenkki. En osaa sanoa, onko niin, mutta enpä itsekään juoksisi niin lähellä maratonia niin pitkää lenkkiä. Väliin jääneitä kilometrejä ei voi enää tässä vaiheessa paikata, eikä niitä tarvitsekaan paikata. Itse tekisin selkeästi lyhyemmän lenkin enää tässä vaiheessa, ehkä n. 16 km. Jos siitä haluaa henkisesti ryhtiä lisää, niin tuskin lenkin pidentämisellä esim. 20 km:iin toisaalta tuhoaa maratonkuntoa. Mutta sen pidempien harjoitusten kanssa olisin jo varovainen.

P.S. Aihe on tietty vakava, mutta joskus oma juoksumotivaatio lisääntyy pienellä römpäytyksellä: liian pitkään mennen illan jälkeen on kova tahto taas olla kunnollinen ja pitää ohjelmastakin kiinni.

Link to comment
Share on other sites

Millä tästä suosta pääsisi takaisin huolettomuuteen?

Et millään ellei tänään lenkki mene huippuhyvin. Tuonhan jälkeen sinun on vain levättävä ja treenattava kevyemmin, joten kuntoa et ehdi enää korottaa Tukholmaan. Lepo on jonkinlainen avainsana ja sitten vauhdikkaat vedot, jotka kaivavat kunnon esiin. Sellainen pieni epävarmuus on siis takuulla takaraivossa, joka katoaa vain sillä, että juokset siellä Tukholmassa hyvän kisan.

Link to comment
Share on other sites

Tästä pätkästä voisi tulla motivaatiota. Itsellä motivaatio ja matkakuume huipussaan. Onneksi paikat ei kestä yletöntä harjoittelua. Muuten olisin nytkin lenkillä :)

Odotan jo innolla Hesan maratonlaivan, sekä meno- että paluumatkan, tunnelmaa :thumbsup:

Tässä Tukholmaan lähtijöille vähän fiilistelyä:

http://areena.yle.fi/video/370732

Link to comment
Share on other sites

Lenkkejä on jäänyt väliin, ja viimeisin pitkis (viime viikon 30 km) meni osittaiseksi kävelyksi. En vain yksinkertaisesti jaksanut juosta koko matkaa, vaikka aiemmat pitkikset ovat menneet hyvin ja juoksu on ollut kevyttä. Helle varmaan teki osansa, mutta tuo pitkis kuitenkin tappoi viimeisenkin motivaation.

Päässäni pyörivät ajatukset: "Onko kuntoni huonontunut? Jos en jaksa juosta ohjelmani pisintä lenkkiä, miten ikinä voin jaksaa maratonin?"

Millä tästä suosta pääsisi takaisin huolettomuuteen?

Katos olin niin innoissani, että luin sun viestisikin vasta nyt. Ekan vastauksen laitoin ihan otsikon perusteella.

Ensinnäkin mulla on AINA ollut valmistautumisjakson huonoin lenkki se viimeinen lenkki ennen maratonia. Eli nuo huonot tuntemukset kuuluu asiaan.

Sun tuntemukset kuulostaa ihan tyypilliseltä harjoitusrasituksen vaikutuksilta. Tai ainakin omat kokemukset on samansuuntaiset. En ole tosin koskaan juossut 30 km:n pitkistä, mutta nuo pitkät pk-lenkit tuntuu elimistössä melko pitkään.

Eli huolet nurkkaan. Nautit upeista alkukesän keleistä ja otat seuraavat harjoitteet ihan tuntuman mukaan ilman ennakkosuunnitelmia / -odotuksia. Työ maratonia varten on jo 95 %:sti tehty, jäljellä olevilla päivillä viritellään kone kuntoon ja lopun kevennyksellä haetaan juoksun ilo ja motivaatio takaisin.

Sitä vikan viikon huonoa lenkkiä odotellen... :thumbsup:

Link to comment
Share on other sites

Lenkkejä on jäänyt väliin, ja viimeisin pitkis (viime viikon 30 km) meni osittaiseksi kävelyksi. En vain yksinkertaisesti jaksanut juosta koko matkaa, vaikka aiemmat pitkikset ovat menneet hyvin ja juoksu on ollut kevyttä. Helle varmaan teki osansa, mutta tuo pitkis kuitenkin tappoi viimeisenkin motivaation.

Päässäni pyörivät ajatukset: "Onko kuntoni huonontunut? Jos en jaksa juosta ohjelmani pisintä lenkkiä, miten ikinä voin jaksaa maratonin?"

Kannattaa muistaa myös se, että pitkikset juostaan "valmistautumatta". On aivan eri asia lähteä hyvän tankkaus- ja löysäysjakson jälkeen hakemaan omaa sen hetken huippusuoritusta.

Link to comment
Share on other sites

Mielestän tällä foorumilla on esiintynyt sen suuntaisia ajatuksia, että 30 km kolme viikkoa ennen maratonia on liian pitkä lenkki.

Ovvai? Mulla on Suomi-Juoksun satanen kolme viikkoa ennen Mikkelin maratonia. Vielä en tiedä, miten tuossa käy, mutta heinäkuussa olemme taas hieman viisaampia. Tai sitten tyhmempiä.

Link to comment
Share on other sites

Olen myös lähdössä Tukholmaan ja jotenkin viimeiset lenkit on tuntuneet älyttömän vaikeilta, ihan kuin olisin unohtanut kuinka juostaan... Silti kevään harjoitukset ovat menneet hyvin. Liekö siis ongelma vaan henkisellä puolella, epävarmuus omasta kunnosta kuulunee asiaan, varsinkin kun omat kokemukseni Tukholmasta ovat huonoja (siis vain oman suorituksen osalta, muutenhan tapahtuma on ihan huippu!).

Täytynee siis vaan ottaa viime viikot rennosti, ja ehkäpä vähennän ensi sunnuntaiksi aiotun viimeisen pitkän 23 km:stä 21:een. Koko kevään pisin on ollut 25 km, ja se sujui kyllä ihan mukavasti. Argh, tää juokseminen on niin vaikeeta... :smiley:

Link to comment
Share on other sites

Olen myös lähdössä Tukholmaan ja jotenkin viimeiset lenkit on tuntuneet älyttömän vaikeilta, ihan kuin olisin unohtanut kuinka juostaan... Silti kevään harjoitukset ovat menneet hyvin. Liekö siis ongelma vaan henkisellä puolella, epävarmuus omasta kunnosta kuulunee asiaan, varsinkin kun omat kokemukseni Tukholmasta ovat huonoja (siis vain oman suorituksen osalta, muutenhan tapahtuma on ihan huippu!).

Täytynee siis vaan ottaa viime viikot rennosti, ja ehkäpä vähennän ensi sunnuntaiksi aiotun viimeisen pitkän 23 km:stä 21:een. Koko kevään pisin on ollut 25 km, ja se sujui kyllä ihan mukavasti. Argh, tää juokseminen on iniin vaikeeta... :smiley:

Helppoo se on...antaa vaan tossun lätistä..epävarmuus kuuluu taudinkuvaan..

Link to comment
Share on other sites

Olen myös lähdössä Tukholmaan ja jotenkin viimeiset lenkit on tuntuneet älyttömän vaikeilta, ihan kuin olisin unohtanut kuinka juostaan... Silti kevään harjoitukset ovat menneet hyvin. Liekö siis ongelma vaan henkisellä puolella, epävarmuus omasta kunnosta kuulunee asiaan, varsinkin kun omat kokemukseni Tukholmasta ovat huonoja (siis vain oman suorituksen osalta, muutenhan tapahtuma on ihan huippu!).

Täytynee siis vaan ottaa viime viikot rennosti, ja ehkäpä vähennän ensi sunnuntaiksi aiotun viimeisen pitkän 23 km:stä 21:een. Koko kevään pisin on ollut 25 km, ja se sujui kyllä ihan mukavasti. Argh, tää juokseminen on niin vaikeeta... :smiley:

Yksi seikka, joka voi vaikuttaa juoksun sujuvuuteen viime aikoina, on helle. Jos on meikäläisen tyyppiä ja lämpötila alkaa kohota yli 22 asteen, niin aikamoisen tahkeaa on juoksu muutaman kilometrin jälkeen.

Link to comment
Share on other sites

Kiva kuulla, että samoista fiiliksistä kärsivät muutkin.

Kuitenkin sen verran edittiä aloitusviestiin, että kävin vetäisemässä kolmen tunnin lenkin ukkosenkatkuisessa ja hiostavassa säässä. Kävin kotona täyttämässä juomapullon uusiksi kesken lenkin. Lopulta koko lenkki sujui kevyesti juosten ja jäi varaakin. Viime viikolla taisi olla nestehukkaakin elimistöä sotkemassa, sillä silloin oli lenkin jälkeen kova pahoinvointi ja vatsalihaksiin tuli jokin outo parin päivän kramppi.

Päässä se isoin väsymys taitaa asua, eikä jaloissa.

Link to comment
Share on other sites

Joo, joskushan on vaan sekä treenaamisesta että kaikesta elämän muusta stressistä sen verran väsynyt, ettei vaan pysty eikä jaksa. Varmaan on, ettei se kunto sieltä mihinkään parissa viikossa katoa, tällaiset rankat lämpötilamuutokset tuovat vaan oman pikku lisänsä elimistölle.

Älä nyt ihmeessä enää noin pitkiä lenkkejä tee, nyt vaan otat rennosti, vähennät lenkkien määrää ihan hyvällä omallatunnolla ja kuuntelet, kuinka kunto nousee. Tuon maratonisi voit pilata enää vain ja ainoastaan liian kovalla treenillä!

Link to comment
Share on other sites

Niin. on se vaan jännä sekin että pitkiksiltä odottaa tiettyä kulkevuutta ja helppoutta (mikä onkin harjoituksen kannalta mielekästä jos ei ole erityisiä tulosparannustavoitteita) mutta kisassa on myös henkisesti valmis vähän kärsimäänkin (siis sillai sopivan sankarillisesti ;)).

Tällä asennoitumiserolla on melkoinen vaikutus asioihin ja se tulee auttamaan paljon - mutta tämäkin asia on ensikertalaiselle vähän vieras juttu.

Tulee väsyä ja tuskaisuutta siellä maratonin loppupäässä, mutta se ei tule yllättäen: Harkiten etenevä ehtii makustella olojaan ja uskaltaa tehdä kerta toisensa jälkeen päätöksen mennä eteenpäin. Sitten lopulta alkaa homma tulla siihen vaiheeseen että tajuaa homman tulevan valmiiksi.

Sellaisen olen myös huomannut, että jos tulee sellainen ongelma että juoksu romahtaa ihan kokonaan, niin kannattaa harkita etenemistä kävellen! Ainahan joku puhtauden puollustaja sanoo, että ei kävely ole juoksu-urheilua, mutta voi olla itsetunnon kannalta parempi tulla maaliin jos ei ihan ole joku jänne pettämässä. Aina voi olla myös niin, että matala verensokeri hujahtaa nopeasti ylöspäin kun ottaa vaikka geeliä ja tällaisestakin voi tulla pientä pökkyrää. Tällaistakin voi erehtyä luulemaan sellaiseksi "seinäksi" mikä on monelle aivan tuntematon asia mutta sitä on oppinut valmiiksi pelkäämään. Siinä jos erehtyy keskeyttämään niin harmittaa heti kohta huomata, että pienellä kävelyllä olisi taas päässyt hölkkään käsiksi...

Maaliin tulleena on paljon helpompaa ajatella jälkikäteen että "mitä opin". Siinä ajatuksessa ei silloin ole sellaista "minä keskeytin" -tulppaa.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy