Jump to content
Juoksufoorumi.fi

tauon jälkeen takaisin kuntoon


AT23
 Share

Recommended Posts

Juoksin syyskuussa Finlandiassa 3.30 maran. Sen jälkeen nivunen alkoi vaivaamaan niin paljon, että pääsin lopulta leikkuupöydälle 4.12., jolloin reiden lähentäjälihas kiinnitettiin uudelleen.

Loka-marraskuussa pääsin jonkinverran spinnaamaan, uimaan ja puntille. Samoin joulukuun loppupuolelta lähtien, mutta totaalista juoksutaukoa tuli kuitenkin yli 3 kk. Nyt olen kaksi kertaa käynyt matolla kokeilemassa hölkkää puolen tunnin verran. Edelleen vatsalihakset ja nivunen kipeytyy, mutta ei kovin pahasti ja fysioterapeutin mukaan kaikkea saa varovasti tehdä. Keskisyke noilla parilla kerralla on ollut about 15 pykälää korkeammalla kuin ennen taukoa.

Olen jo viime kesänä ilmoittautunut Lontoon maralle joka juostaan 25.4. Ennätyksiä tuolla ei tarvitse tehdä, mutta mukava olisi edetä koko matka jotenkin juoksua muistuttavalla tavalla. Treeniaikaa siis on jäljellä 3 kk. Olisiko jollakin viisaalla ajatuksia mitä tuollaisen tauon aikana tapahtuu elimistölle ja miten nopeasti on mahdollista päästä takaisin taukoa edeltävään kuntoon?

En usko, että pystyn vielä vähään aikaan juoksemaan pitkiksiä, enkä siis ennen Lontoota niitä ehdi juurikaan juoksemaan. Mutta onkohan sillä väliä, ts. auttaako vanhat "pohjat" niin paljon, ettei niitä kovin paljoa nyt tarvittaisikaan? Entä miten paljon noilla korvaavilla voi oikeasti korvata juoksua?

Olisi kiva kuulla kokemuksia/näkemyksiä varsinkin niiltä, jotka ovat taukoja joutuneet pitämään.

Link to comment
Share on other sites

Kerron nyt omasta tauon jälkeisestä juoksukuntoon palautumisestani, vaikka lähtötilanne meillä onkin hyvin erilainen. Sairastelukierre alkoi syys-lokakuun vaihteessa (juuri sopivasti hieman ennen kauan odotettua ulkomaista maratonia) ja juoksutaukoa tuli kaksi kuukautta, sitä ennen oli myös pari hyvin vajaata treeniviikkoa. Kerran siinä välissä kävin kokeilemassa juoksua, mutta se oli liian aikaista ja rumba jatkui. Kyseessä ei ollut tuki- ja liikuntaelinvaiva kuten sinulla, vaan keuhko- ja poskiontelojuttuja, tulehdusta tulehduksen perään.

Aloittelin varovasti hölkkäilyn pienillä, 5-6km lenkeillä ensin pari kertaa viikossa pikkuhiljaa määrää ja lenkin pituutta kasvatellen. Lisäksi kävin salilla polkemassa crosstraineria (ja tekemässä punttitreeniä). Kyllä oli masentavaa kun sykkeet huiteli aluksi huomattavasti totuttua, noin 15-20 bpm, korkeammalla! Lisäksi ahdisti kun jo pikkulenkin jälkeen oli jalat jumissa (eritoten ne lähentäjät kun perhanan talvikin tuli siinä välissä!). Jalat kuitenkin tottuivat onneksi aika pian juoksuun, ja palautuminen lenkeistä kiihtyi miellyttävän nopeassa tahdissa. Ensimmäiset pikkasen pidemmät lenkit tein niin, että otin väliin parit pienet kävelypätkät sykkeen tasoitelemiseksi. Niin, ja tosiaan koko sairastelun ajan olin kyllä käynyt päivittäin kävelylenkeillä, sellaisia 1-2h lenkkejä.

Marraskuun lopussa siis pääsin juoksemaan ja nyt on oikeastaan pari viikkoa tuntunut siltä, että kunto alkaa olla siinä pisteessä kun se oli ennen sairastumista. Viikkokilometrit on nyt samalla tasolla ja sykkeet asettuneet normirajoihin. Pisin pitkä lenkki on ollut 24km, ja se tuntui hyvältä, eikä paikat menneet jumiin. Ehkä vk-puolella ei ole vielä ihan sama kunto, mutta toisaalta en ole vielä kovin paljon sen tyyppistä harjoitusta tehnyt kun olen sitä peruskuntoa ensin kasvatellut. Vasta parina viime viikkona olen tenyt jokusen vk-lenkin ja tonnin vetoja.

Sanoisin, että sinun kannattaa kohotella sitä aerobista kuntoa monipuolisesti eri tavoin, kuten olet nähtävästi tehnytkin. Kipua on syytä kuunnella! Crosstrainerilla ja vesijuoksemalla saa tehtyä mielestäni hyvinkin juoksua korvaavaa harjoittelua. Spinningissä taas tulee mukavasti huomaamatta intervallityyppistä harjoitusta, jota ainakin meikäläinen on muuten vähän laiska tekemään. Kokemukseni mukaan "iskunkestävyys" jalkoihin palaa hyvien pohjien ansiosta melko pian. Tosin sinulla kun on tuollainen vamma ja operaatio taustalla, niin siihenkin täytyy siirtyä varovammin ja pikkuhiljaa progressiivisesti rasitusta lisäämällä. Kylmähoito rankemman treenin jälkeen ei varmasti pahenna! Sinulle lienee paikallaan myös suht. pienillä painoilla runsailla toistoilla tehtävät lihaskuntoliikkeet alaraajoille (erit. lähentäjät-loitontajat). Huolehdi lihastasapainosta! Varmaan olisi hyvä päästä vähän uloskin juoksemaan, mutta sitten täytyy olla liikkeellä pitävillä kengillä.

Itse tein toipumisaikana -ja teen edelleen- toisinaan yhdistelmäharjoittelua. Esim. 10km juoksu, 10km soutu ja lopuksi rennommin 1/2h crossarilla. Joskus korvaan tällaisella harjoittelulla pitkän lenkin. Virkistää mieltä ja kehoa, eikä aina tartte turata päälle niin paljon kun saa olla sisällä lämpimässä :026:

Äkkiseltään tuo huhtikuun loppu tuntuu olevan vastassa aika pian. Aerobisen kunnon puolesta uskon, että selviät siitä. Hieman mietityttää tuo nivunen, että kestääkö se vielä niin kovaa rasitusta? Itse varmasti tiedät sen parhaiten. Maltilla vaan sitä treeniä lisäämään, hosumisella ei saa mitään hyvää aikaan! Jos päätät lähteä kisaan, niin lupaathan itsellesi, että keskeytät heti jos tulee ongelmia sen nivusen kanssa. Maratoneja tulee ja jos nyt hätiköit toipumisen kanssa, vaiva vaan pitkittyy!

Joka tapauksessa tsemppiä toipumiseen! :thumbsup: Tiedän miten turhauttavaa se voi aluksi olla, mutta toisaalta tuollaiset vastoinkäymiset kasvattaa motivaatiota aivan älyttömästi. Siinä oppii arvostamaan sitä kun saa taas liikkua, ja jokainen lenkki tuntuu suorastaan juhlalliselta! :1st:

Link to comment
Share on other sites

Kiitos tsempeistä. Motivaatiota juuri nyt on vähintään riittävästi, suurempi ongelma on maltin puute...

Monipuolisuutta tässä joutuu vähän väkisinkin hakemaan kun paikat ei kestä 5 km pidempää lenkkiä vieläkään. Crosstrainer ei kuitenkaan sovi nivuselle ja vesijuoksussa 20 min on maksimi minun päälle. Spinning ja uinti kuitenkin mukana kuvioissa. Fyssarilta on saatu ohjeet sekä nivusen että sisempien vatsalihasten treenaamiseen ja niitä on tullut tehtyäkin aika kiitettävästi.

Ymmärsinkö oikein, että sinä pääsit 2 kuukauden tauon jälkeen 2 kuukaudessa takaisin suunnileen samaan kuntoon kuin ennen taukoa? Minusta tuo kuulostaa vähän liiankin hyvältä...

Olen vähän ajatellut, että jos 3 viikkoa ennen maraa pystyn juoksemaan 30 km ilman suurempia ongelmia niin kyllä se maratonkin sitten menee. Kun tuonne matkalle olen kuitenkin lähdössä niin olisihan se mukavampi juosta itsekin.

Vieläkin minua kiinnostaa, että mitä elimistölle tauon aikana tapahtuu, ts. mitkä ominaisuudet heikkenevät eniten? Vauhtikestävyys ilmeisesti heikkenee aika nopeasti, mutta säilyykö peruskestävyys jotenkin paremmin? Jalkojen iskunkestävyys taitaa olla tosiaan sellainen ominaisuus joka palaa aika nopeasti? Mitäs muita ominaisuuksia niitä maratonilla tarvitaankaan? Kellään näkemyksiä näistä?

Link to comment
Share on other sites

Selailin tuossa vielä kalenteria ja koitin löytää vertailukelposia harjoituksia (ennen sairastumista ja nyt), mutta valitettavasti en näköjään ole merkinnyt kaikkiin treeneihin sykkeitä. En siis voi ihan varmuudella sanoa, onko kunto nyt sama kun silloin. Ja lisäksi tosiaan nyt on talvi, lumiset juoksualustat ja monta kerrosta vaatetta päällä, joten silläkin on osuutensa tämän hetken sykkeisiin.

Sanoisin kuitenkin, että melko lähellä ollaan. Ei vielä ihan yhtä hyvässä jamassa, mutta lähellä. Kuten jo aiemmassa viestissä sanoin, ei vauhtikestävyys ole varmastikaan vielä niin lähellä sitä syyskuun "huippua" mitä peruskestävyys. Peruskestävyyteen taas vaikuttaa myös se, että tosiaan lähes koko tauon ajan, pahimpia päiviä lukuunottamatta, sain tehdä (tai tein, vaikken olisi saanut) niitä kävelylenkkejä.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Olisi kiva kuulla missä kunnossa aloittaja nyt on ja starttasitko Lontoossa?

Kiitos kysymästä, starttasin kyllä Lontoossa, mutta kunto on oikeastaan edelleen vähän arvoitus. Juoksin nimittäin kaverin mukana melkein 37.000 hengen porukan hänniltä lähtien. Loppuaika oli vähän alle 4,5 h, mutta kovempaa ei edes yritetty mennä ja ruuhka olisi kovemman juoksun estänyt vaikka olisi yrittänytkin. Veikkaisin kuitenkin, että alle 4h olisi mennyt jos olisi yrittänyt.

Treenaaminen on ollut keväällä ajoittain ihan ok, mutta sekä nivunen että vatsalihas kipeytyvät edelleen aina välillä. Pallopelejä ei pysty pelaamaan juuri ollenkaan eikä myöskään juoksemaan kovempaa.

Sellainen fiilis mulla kuitenkin on, että 3 kk tauon jälkeen lähes samaan kuntoon olisi saattanut päästä jo 3 kuukaudessa. Mutta se olisi siis vaatinut ehjän, vammattoman treenikauden.

Link to comment
Share on other sites

No mutta minusta on tosi hieno saavutus, että tuollaisen operaation jälkeen pääsit niin äkkiä maratonkuntoon! Sitä aikaa ehtii kyllä petrata sitten kun kroppa on saanut rauhassa korjata itseään. Onhan se maratonin juokseminen ylipäänsä kova juttu, oli aika mikä hyvänsä, vaikka suhteellisuudentaju kovasti urheilevalla helposti hämärtyykin. Onnittelut! :) Toivotaan vammoista vapaata juoksuvuoden jatkoa ja monia onnistuneita kisoja!

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy