Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Mikä meitä ihmisiä vaivaa?


Skylihme
 Share

Recommended Posts

Täällä on tietysti olemassa jo nuo valitus- ja ruikutusketjut ja tätä minä en ymmärrä -ketjut, mutta mielessäni on nyt muutama asia mikä ei kuitenkaan oikein kuulu noihinkaan ketjuihin, joten avataan nyt tämmöinen ihan uusi aihe.

Tuossa kun pyöräilin töistä kotiin vähän ennen iltakuutta ja tapasin taas sellaisen vallan herttaisen autoilijan liikenteessä ja pääsinpä hänen kanssaan sellaiseen pieneen kanssakäymiseenkin siinä niin tuli muitakin asioita mieleen, mistä tekee mieleni sydäntäni purkaa.

Ajan Tammistosta Vantaalta kohti Tapanilan kaupunginosaa Helsingin puolelle kesät talvet fillarilla ja melkein koko matkan on minulla pyörätie missä minulla on ns. etuajo-oikeus autoihin nähden paitsi valoristeykset, joissa valot tietysti ohjaa, myös liikenneympyrässä. Viime vuonnahan tässä liikenneympyrässä menin pari kertaa lukkopolkimien kanssa kumohon, kun autot eivät meinanneet väistää ja kerranhan yksi auto oikein kiersi minut kun makasin siinä pötkölläni pyöräni kanssa keskellä tietä. Juu, eivät pysähtyneet ja kysyneet kuinka akan kävi.

No, tänään tulin taas töistä ja sen ainoan kohdan missä minulla ei ole oikeutta ajaa pyörällä suojatien yli, nousin pois pyörän kyydistä ja aloin työntämään pyörän nokkaa suojatielle. Autoja tuli tietysti solkenaan, mutta koska olin jalankulkija niin olisihan siinä pitänyt tietä minulle antaa. Korostan vielä, että liikkeeni eivät ole mitenkään äkkinäiset vaan hitaasti, mutta varmasti aioin tien ylittää, pari autoa siinä suhahteli pyörää hipoen ohi kunnes tuli sen auton vuoro, joka ei enää ohi päässyt vaan joutui painamaan jarrut pohjaan. Minulla on aina muuten tapana katsoo kiinteästi siihen suuntaan mistä autot tulee, sillai niinku nätisti kuljettajaa silmiin, sillä olen päättänyt että haluan kyllä nähdä tulevan murhaajani kasvot.

Jarrut kirskui ja äijä alkoi viittelöimään minulle kovasti. Jotain käsimerkkejä näytti. En saanut selvää oliko ne kovinkin kansainvälistä lajia vaiko peräti viittomakieltä! Minä tietysti pysähdyin ja tillitin kaveria silmiin, että josko jotain asiaa oikein on. Ei vissihin ollu, joten verkkaiseen tahtiin matkani jatkui suojatien yli. Oli muuten komeet kaasutusäänet kalliin näköisessä tila-autossa kun se siitä lähti, renkaat oikein suti!

Mikä helvetti meitä ihmisiä vaivaa ja mihin kiirus?

Toinen asia mikä kiukutti tässä pari viikkoa sitten oli sekin työmatkalla. Menin aamupäivällä ja näin jo kauaa edessäni häämöttävän pari äitiä lastenvaunujen kanssa rinnakkain kävellen. Lisäksi heillä oli molemmilla pieni lapsi pikkupyörällä vierellä. Ja ei siinä vielä kaikki vaan vielä molemmilla äideillä oli koira narussa. Ja kaikki tietysti ihan rinnakkain. Eli kuusi olentoa yhteensä (jos ette pysynyt mukana laskuissa).

Olen vähän huono kilisyttämään kelloa, koska se ei todellakaan ole ollenkaan tapana tuolla pohojanmaalla, vaan siellä jos kilistelee kelloa se tulkitaan helposti vittuiluks, mutta olen yrittänyt opetella sitä kovasti täällä asuessani. Joten nyt kilisyttelin kelloani jo hyvissä ajoin melkein 100 metriä ennen "maalia", siis niin kauan että olin jo ihan takana. Mutta äireet olivat vissihin niin juttujen lumoissa etteivät he oikein hyvin ainakaan kuulleet, mutta toinen silti veti vähän koiransa narua kireemmälle. Ohituksen tein sitten puoliksi nurmikon kautta. Onneksi ei ollut kovin syviä ojia siinä ettei sentään ojan pohjia tarvinnut apuna käyttää.

Kohdalla ollessani sanoin heille, että voisitteko te mennä yhtään pienemmälle että täällä on kyllä muitakin liikenteessä. Jotain muminaa sieltä kuului...

Joskus harmittaa ettei ole pokkaa niinkuin tuossakin tilanteessa ihan pysähtyä, kääntyä ja jutella kasvoista kasvoihin, että minkälainen ajatusmaailma näillä ihmisillä oikein on? Kun ei tuolla liikenteessä olla ollenkaan yksin vaan siellä on muitakin. Mikä siinä on vaikeaa käsittää?

Myönnän kyllä, että itsekin olen monasti ajatuksissani ja lipsumisia tulee, mutta yritän kyllä aina skarpata ja ennenkaikkea ajatella vähän muitakin ihmisiä eikä vaan omaa napaani - liikenteessä tai muutenkin.

Mites muilla?

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

  • Replies 32
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

No toi Niiloshan on tuota samaa sukupolvee, mutta kun mä sen kyydissä olen sekä moottoripyörällä että silloin tällöin autollakin, vaikka ei meillä sitä omaa autoo olekaan niin kyllä se aina suojatielle pysähtyy jos näyttää siltä, että joku mummo tai vaari tai lapsi tai kuka vaan siinä ylitystä meinaa. Joskus saa oiken hätistellä niitä, että menkää nyt siitä yli kun ei ne meinaa uskaltaa tai ovat muuten vaan hämmästyneitä.

Itse kyllä varmaan pääsen vielä joskus hengestäni, koska mulla on aina meininki sellainen, että meen kyllä hiljakseen siihen suojatielle ja kuten tuollakin jo mainitsin niin katson aina sitä tulevaa murhaajaani päin sinne autoon. Joskus ne oiken tekee tosiaan sellaisen koukkauksen jos eivät muuten ohi pääse.

Link to comment
Share on other sites

Liikenteessä jalan, polkupyörällä tai autolla liikkuessa näkee koko ajan tilanteita, jossa hävettää ihan suunnattomasti ja hävettää toisten ihmisten puolesta. Se tekee mielen niin surulliseksi, että ihan oikeasti harkitsee mielellään vaihtoehtoja, jossa ei tarvitsisi liikenteeseen mennä ollenkaan mukaan, millään tavalla. Suru tulee siitä, kun tuntuu että kukaan ei oikeasti välitä.

Link to comment
Share on other sites

Liikennekulttuuri on kyllä aika syvältä. Kyllä sen huomaa miten moukkia ollaan, kun käväisee jossain muualla maailmassa hetkeksi. Minne kaikki kohteliaisuus on kadonnut liikenteestä? Ennenhän tuntui että tekis vaikka päivän hyvän työn, jos autolla ajaessaan antais tietä jalankulkijoille. Mutta sitten on näitä viereisen kaistan kaahareita, ja syntyy riskitilanteita niin kuin viikonloppuna Sörkassa.

Link to comment
Share on other sites

Nämä mun esimerkkini olivat nyt liikenteestä, mutta samanlainen "ei tarvi välittää toisesta" meininki on vallalla kaikilla elämänalueilla ja arkipäivissämme. Kaikki kohteliaisuus ja toisen huomioon ottaminen on kadonnut johonkin? Työelämässä tuon huomaa. Yksi syy siihen, että teen vain kolmipäiväistä työvuoroa on tuo, että en jaksa aina huolehtia että hommat pelaa, siivota toisten jälkiä ja huolehtia että seuraavana päivänä tulevalla on kiva ja helppo jatkaa siinä työpisteessä. Eli siis ajatella toista.

Viime keväänä kun oli oikein hankalaa niin yritin opetella oikein tosissani tuota hällä väliä -elämäntyyliä työn suhteen. Ajattelin, että jos sillä tavalla jaksaisin töissä paremmin. Ajattelin ja toimisin kuten suurin osa muistakin. Olisi helpompaa. Mutta ei se millään onnistunut. Nyt sitten saan kauheen nipon maineen kun olen alkanut kirjoitella pieniä lappusia ja ohjeita mitä pitää milloinkin tehdä, että toisten olisi kiva seuraavana päivänä aloittaa työpäivänsä siinä paikassa. Paskat siinä vaan saa niskaansa ja huonon maineen. Mutta en jaksa ymmärtää miksei ihmiset siivoa jälkiänsä vaan kaikki saa jäädä siihen mihin ne sattuu käsistä putoamaan.

Ja ei kunnioiteta vanhempaa ihmistä ollenkaan. Anteeksi nyt vaan, mutta kyllä sekin minun mielestäni olisi kohteliasta. Ennen ainakin tehtiin niin - ihan luonnostaan. Se jotenkin kuului asiaan. Mutta ei enää. Hypitään vaan silmille - heh :fighting0056:...siis oikeesti.

Link to comment
Share on other sites

Se on katos tuo hetimullekaikkitännenyt-sukupolvi, joka ei ole koskaan kuullutkaan muiden huomioonottamisesta.

Mä luulen, että se on paljon varhaisempaa perua, sitä kalevalais-luterilaista suomalaista tollomaalaisuutta. Kulttuurillisesti olemme vielä yksin uhoamassa ja nyrkkiä heristämässä pellonreunalla savossa. Kun se nyt ei kivikylässä ole mahdollista, kadehdimme jonossa tai risteyksessä eteen sujahtanutta.

Monet muut ovat jo kauan päässeet elämään kaupungissa tai edes kylässä, missä kunkin olisi parasta tulla toimeen muiden kanssa. "Töykeät" pariisilaiset, "ylimieliset" belgialaiset, "itsekkäät" jenkit jne kyllä osaavat kohteliaan ja rauhallisen (mutta tarvittaessa ripeän) ajotavan, jossa homma sujuu. Ei mulla ole ollut ongelmaa vilkkaassakaan liikenteessä kävellä kadun yli Pariisissa, Brysälässä, Wash DC:ssä, Roomassa, Napolissa... Ja varsinkin kotikulmillani koitan pitää huolta, että sama pätee myös täällä, olinpa pellin kummalla puolen tahansa (vaikka itse sanonkin).

Link to comment
Share on other sites

Skylihme, jos haluat lukea lisää vastaavia kokemuksia, niin lukaisepa Fillarifoorumilta ketjua "Avautumista vaikeasta elämästä kevyen liikenteen väylillä".

Ja itse toimin muuten suojateillä juuri kuten sinäkin (Skylihme) teet. Olen sitä mieltä, että autot todellakin saavat väistää, kun astun (tai lähestyn) suojatietä jalankulkijana. Viimeksi tänään lenkillä sain taatusti autoilijasta "ystävän", kun pidin oikeuksistani kiinni ja autoilija joutui jarruttamaan (sai autonsa pysähtymään puolittain suojatielle). Ei voinut olla minun näkymisestäkään kiinni, kun minulla oli päällä heijastinliivi ja otsalamppu, vaikka lenkkeilin täällä ihan taajama-alueella. Jotenkin tuntuu, että autoilijoita saa ihan muistuttaa, että on heidän velvollisuus väistää - muuten ajavat kyllä surutta väistämättä ohi, ellei itse tee sitä aloitetta ja tarjoa jalkaa suojatielle.

Jätän kyllä sen verran pelivaraa, että ehdin väistää, jos se autoilija ei jarrutakaan (näin on pari kertaa käynyt). Jos sitten autoilija reilusti jättää tilaa ja osoittaa väistämisensä jo hyvissä ajoin, niin näistä kiitän moikkaamalla.

***

Puolitoista vuotta pk-seudulla asuneena minua kammoksuttaa täällä se autoilijoiden määrä, joka surutta ajaa risteykseen, vaikka punaiset ovat vaihtuneet jo jonkin aikaa sitten. Jotenkin se tuntuu olevan täällä enemmän tapana, kun ei vaivauduta enää pysähtymään.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Puolitoista vuotta pk-seudulla asuneena minua kammoksuttaa täällä se autoilijoiden määrä, joka surutta ajaa risteykseen, vaikka punaiset ovat vaihtuneet jo jonkin aikaa sitten. Jotenkin se tuntuu olevan täällä enemmän tapana, kun ei vaivauduta enää pysähtymään.

Näinpä! Toista se on kun tällainen pohjosen kasvatti istuu ratin takana. Sattuipa siis joskus viime syksynä: Minun piti ajaa Keravalta Kärsämäelle, Jyväskylään asti seuranani oli puolituttu tyttö ja Jyväskylästä eteenpäin piti ajaa yksin. Jännitti, sillä aika vähän oli tullut autolla ajeltua, junalla kun enimmäkseen kuljen. Noin pitkää matkaa en ollut koskaan ajanut yksin. Lisäksi mulla tahtoo olla jotain hahmotusvaikeuksia liikenteessä, esim. kaistoista en tahdo aina saada selvää että missä pitäisi ajaa.

Noh, se tuttu tuli Keravalle ja otin sen kyytiin. Vähän aikaa säädettiin huoltoasemalla muistaakseni tuulilasinpesunesteen kanssa, ja sitten nostin kytkintä suuntana pohjoinen. Lähestyin +-mallista liikennevaloristeystä, josta minun oli tarkoitus kääntyä vasempaan. Ja kun olin jo nokka puolittain risteyksessä, valot vaihtuivat keltaiseksi. Ja mitä tekee tunnollinen ja vähän hermostunut pohjoisen tyttö? Iskee jarrut pohjaan! Ja siinä sitä törötettiin keskellä suojatietä, ratti jo vasemmalle käännettynä. Meni hetken aikaa, kun mietin että mitä ihmettä teen, valot olivat jo punaiset. Suunnittelin peruuttamista, mutta takana oli auto - jonka kuski selvästi kiroili ja pui mulle nyrkkiä! :076:Joku vanhempi herrasmies vuorollaan käveli siitä suojatieltä, jonka tukkona olin, hymyili sentään ihan kannustavasti. Eipä oo se tuttu toistamiseen mun kyytiin lähtenyt...

(... ja jos totta puhutaan, niin eipä ole tilaisuuttakaan tullut. Mutta hävetti mua kovasti kuitenkin.)

Link to comment
Share on other sites

Minäkin tässä olen yrittänyt muistella, että kun maaseudulla ikäni olen asunut ja täällä vasta kaksi vuotta niin kuitenkin olen aina pyörällä paikasta toiseen liikkunut, koska en ajokorttia omista niin en tuolla "maalla" koskaan pyöräteillä törmännyt juurikaan koirankusettajiin ja kyllä autotkin ihan eri tavalla tilaa antaa fillarilla liikkuvalle. Niinkuin mainitsin ei siellä ole tapana kelloa kilisyttää tai jos kilisytetään niin se kyllä tarkoittaa lähinnä vittuilua ja siksi olenkin siinä niin arka, koska vanhat tavat istuu kyllä tosi tiukassa.

Tulee mieleen myös yksi tapaus muutaman viikon takaa kun tuossa työmatkallani mitä kuljen on todella paljon koiran kanssa liikkuvia varsinkin iltaisin, niin eräänä iltana tulin töistä ja edessä meni nuorehko mies koiran kanssa ja koira tietysti löysässä narussa toisella puolella kuin isäntä itse ja minä siitä välistä sitten olisi pitäny mennä. No, kilisytin kelloa sillai aika varovaisesti jolloin kaveri heti veti koiran lähelleen ja ohittaessa kuului sellainen harvinainen sana kuin - kiitos! Ihmettelin sitä kotona, mut Niilos sitten selitti, että se oikeesti kiitti että olin ilmoittanut tulostani että tiesi väistää.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share




×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy