Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Huoltajan näkökulma ultralla


 Share

Recommended Posts

Lupasin kirjata ajatuksia Skövden kisan ajalta huoltajan näkökulmasta. Varmasti paljon itsestäänselvyyksiä mukana, mutta tässä ajatuksenvirtaa:

Kisaan valmistautuminen: Juoksijan tukena oleminen tarvikelistaa tehdessä ja toki pakatessa. Joitakin tavaroita unohtuu aina, mutta niidenkin huomioiden kirjaaminen kisan aikana taas auttaa seuraavan kerran. Tavarat on hyvä pakata mahdollisimman järjestelmällisesti, sillä kisan edetessä niitä huoltaja joutuu etsimään jatkuvasti. Itse pakkasin juoksukamat, omat vaihtovaatteet, lepokamat, tankkauskamat erikseen. Teimme etukäteen A4-papereille muistiinpanotaulukot 6h välein (yhteensä siis 8 sivua), johon oli nopea merkitä tapahtumien kulut, kuten ruokailuun tai vaatteiden vaihtoon liittyviä asioita. Kisan jälkeen nimittäin niitä ei enää muista. Tavoitteen läpikäynti oli yksi aihealue valmistautumisessa kilpailuun. Miksi olemme lähdössä kisaan, mitä siihen olemme panostaneet, miten paljon treenattu ym. Tämän arvokkaan neuvon opin Akulta, kiitos! Valmistautumisen suhteen nostaisin vielä aika korkealle rentouden: rennosti kohti tavoitetta ilman liian tiukkapipoista asennetta. Hyväksyen sen, että etukäteen ei tiedä mitä tuleman pitää. Maratonin suhteen voi suunnitella kisan ja vauhdin aika tarkkaan – ultrissa sen sijaan et etukäteen tiedä, mitä tuleman pitää.

Juoksijan lepo: Huoltajan apu vaatteiden vaihdossa nopeutti kisan kulkua paljon, varsinkin tässä kisassa kun vaatteita vaihdettiin usein, kuivattiin märkää ihoa, kuivatettiin märkiä vaatteita ja valmiiden vaatteiden valmiiksi laittoa. Lepotaukojen aikatauluttaminen etukäteen oli haasteellista, sillä keli aikaisti ainakin meillä ensimmäistä taukoa suunnitellusta. Ehkä huoltajan päätös tauon ajankohdasta on tärkeä, kun juoksija ei itse välttämättä kykene päätöksiin. Myös tauon pituudesta kiinni pitäminen suunnitelman mukaan jää huoltajan vastuulle. Väsynyt juoksija saattaa helposti jäädä pidemmäksi aikaa lepäilemään itsesäälin kourissa, huono keli kun ei houkuta nousemaan lämpimästä makuupussista :-) Siinä täytyy tsempata ja motivoida liikkeelle.

Huoltajan lepo: Oma ensimmäinen lepotaukoni ajoittui kisan alkuvaiheelle, lepäsin alkuillasta noin yhteentoista. Halusin olla molemmat yöt valveilla juoksijan tukena, sillä uskoin pimeiden ja kylmien yötuntien olevan myös henkisesti rankimmat (ja näin kävikin). Toisen tauon pidin hieman myöhemmin loppuillasta noin yhteen. Muistin Jamesin neuvot ajankohdan suhteen, mutta en toisen vuorokauden aikana ei sellaista high-fiilistä tuntunut tulevan joten olisi saattanut jäädä unet väliin, jos olisin sitä jäänyt odottelemaan.... Oma nukkumiseni oli niin ja näin, sitä käy huoltajanakin sen verran kierroksilla, ettei se uni meinaa tulla. Sain kuitenkin yhteensä unta varmaan noin 6 h koko kisan aikana joka oli sunnuntain automatkan Skövde – Tukholma turvallisuuden varmistamiseksi välttämätön. Jos olisimme voineet jäädä paikan päälle kisan jälkeen, olisin nukkunut itse vähemmän. Toisaalta oma pirteys ja jaksaminen varmasti auttoi sparraamisessa ja mukana kävelyissä. Itsellekin kilometrejä varmasti kertyi aika monta. Lähimpään kauppaan matkaa oli 1,3 km, huoltsikalle noin ½ km, autolle noin 250m/suunta – jatkuvaa paikasta toiseen siirtymistä radalla rinnalla kävelyn lisäksi.

Juoksijan motivointi: Lienee monta tapaa motivoida ja sparrata juoksijaa. Tässä kohtaa hyvä juoksijan tuntemus auttanee asiaa. Samalla täytyi todeta myös itsensä tunteminen; se mitä tekee, täytyy tulla aidosti itsestä eikä opeteltuna ollakseen aitoa ja uskottavaa. On aivan eri asia piiskata jossain ”rintti-kisassa” kuten satasella, kun mielialat eivät mene niin up&down kuin toisena yönä neljäkasilla. Kun SP:n fiilikset olivat aika negatiivissävytteiset ja skitsotkin välillä, lähdin itse positiivisuuden kautta motivoimaan tuloksen tekemiseen ja juoksuilon löytämiseen. Sitä kun epäilee, ettei kierroslasku toimi, täytyy itse rauhallisesti vaan kertoa, että kyllä se toimii... Faktat auttavat (sen minkä voivat siinä mielentilassa). Sain osakseni ekan kerran lievän annoksen kiukuttelua, johon ei kannata lähteä mukaan vaan asettuu sen yläpuolelle. Jos molemmilla menee pinna, voi pakata kamat samantien ja unohtaa sen kisan. Kun minua verrattiin toiseen superhuoltaja-Hannuun ja osaamattomuuteeni, hymyilin ja kerroin yrittäneeni parhaani... Summa summarum: tässä kisassa jatkuva henkinen noste oli välttämätön. Itsekin olin välillä väsynyt ja ajattelin yksin bailatessani musan tahdissa (joka oli loistojuttu! Soittolistat soivat läpi kisana ja toivota kivan tunnelman) että onko tässä mitään järkeä, kun ei millään meinaa saada hymyä aikaan, saati positiivisia ajatuksia. Kuitenkin itse kannustan huoltajaa olemaan sinnikäs, sinnikäs ja vielä edelleen sinnikäs. Sitä itsekin jaksaa paremmin, kun yrittää pitää tunnelmaa yllä ja samalla auttaa muita juoksijoita, kävellä heidän kanssa heikkoina hetkinä ja auttaa kun siihen tarvetta tuli. Ensimmäisen yön taisin olla ainut huoltaja paikalla, toisena yönä meitä oli sentäs kaksi daamia paikalla.

Mitä sitten jaksaa puhua pari vuorokautta ilman suurempaa keskustelua? Muistuttaa samoja asioita kuin ennen kisaa; miksi täällä ollaan ja mitä tähän on panostettu.... Mielikuvatyöskentelyä, muistoja, ajatuksia – mikä kenellekin toimii. Näin jälkikäteen sitä taas miettii, että eihän se ole kuin kaksi vuorokautta, mutta yön tunnit menivät aika hitaanlaisesti eteenpäin ilman muuta seuraa. EsportAreenalla muiden huoltajien seura ja suuri määrä juoksijoita pitää vireänä, tuolla kun muutama ukko käpytteli eteenpäin muutaman viehkeän daamin juostessa radalla, sitä oli kohtuullisen hiljaista ja yksinäistä. Kentän ainut huoltopöytä nimittäin löytyi meiltä.

Mitä sitten opin kaiken kaikkiaan? Omia ruokia olisi pitänyt varata enemmän eikä luottaa liikaa järjestäjien tarjoiluihin. Vaatetta oli onneksi riittävästi, tässä autolla paikan päälle meno auttoi suuresti. Tuohon kahteen vuorokauteen sisältyy niin paljon erinäköistä nippeliä ja ajatusta, jota ei kykene pukemaan sanoiksi. Itse olen oppinut kyselemällä ja taas ollaan yhtä erilaista kisaa viisaampi. Olen suunnattoman kiitollinen MasUssa saamiini neuvoihin (Aku, James, Pertsa, Tommi....) ja erityiskiitokset X-Caliberille ja hänen superhuoltaja-Jaanalle, joiden kokemuksien ja kannustuksen kautta olen oppinut paljon. Viime kesänä Hallsbergissä ihailin 226:n huoltajan ammattimaista paneutumista huoltotehtäviin ja sainkin monta arvokasta vinkkiä, joista olen kiitollinen. 24H kisassa 01/2009 seuraten Hannua ja Seppoa viereisissä pöydissä koin olevani aivan keltanokka, aika pro-meiningillä siellä mentiin. Lukematon määrä upeita huoltajia, joita olen matkan varrella kohdannut ja toivottavasti tulen vielä kohtaamaan.

Viimeiseen kappaleeseen vielä meidän tiimin yksi kantava voima, joka toki saa myös henkilökohtaisen kiitoksen on Esa Saarinen ja kuningatar Pipsa. Jo 90-luvun puolesta välistä Esa on saanut meidän perheessä arjen oivalluksia aikaan ja viime syksyn Pafoksen innoittamana Rinnalla kulkemisen Teema on noussut arvoon arvaamattomaan. Esaa kerrattiin radalla aika paljon.

Huoltajan ja juoksijan suhde on eri kisoissa erilainen, mutta tavoite on kuitenkin aina yhteinen. Toivoisin itse, että myös joku jaksaa laittaa omia vinkkejä kirjalliseen muotoon. Jokainen kisa on myös erilainen, mutta jokaisesta tarinasta voimme varmasti oppia. Juoksijan näkökulma suhteessa huoltajaan vaatimuksineen on myös kiinnostava tai juoksija huoltajan roolissa.

Link to comment
Share on other sites

Ensiksi iso kiito Tinkerbellille tästä viestiketjusta. Varmasti tuli hyviä vinkkejä monelle huoltajalle ja juoksijalle.

Tässä muutama oma havainto, vaikka toisin ei ole kokemusta kuin vuorokaudenjuoksuista ja niissäkin järjestäjäntaholla olemisessa.

Oma nukkumiseni oli niin ja näin, sitä käy huoltajanakin sen verran kierroksilla, ettei se uni meinaa tulla.

Tämä on totta ja itse olen huomannut saman jo E24:lla. Toisaalta, vaikka ei nukkuisi, silti lepääminen tekee hyvää.

Samaa mieltä myös siitä, että tuon tsemppauksen täytyy tulla sydämmestä, eikä olla mitään opeteltua.

Lisäksi olen oppinut sen, että keskeyttämispäätös viimekädessä juoksijan oma päätös (siis kisoissa missä ei ole raatobussia jne.). Juoksija saattaa hautoa päätöstä jo kymmeniä kilometrejä. Lyhyissä rataa kerrettävissä kisoissa nuo mielialan vaihtelut varmasti huomaa helpommin, mutta esim. Suomi-Juoksun 5 km:n reitti on jo eri juttu. Helposti tsempataan huoltoalueet, eikä näytetä kulkemattomuutta, joten keskeyttämispäätös tullla yllätyksenä myös huoltajalle yllätyksenä. Keskeytykset kuuluu lajiin ja on vaan pakko hyväksyä, vaikka sillähetkellä pahalta tuntuukin.

Link to comment
Share on other sites

Hienoa lukea ultrailusta tuostakin näkökulmasta! Se on julkisesta melko näkymätöntä hommaa, jolla on varmasti iso merkitys tiukoissa ultraponnistuksissa.

Jos et ihan kirjaa aiheesta jaksa naputtaa, niin jonkinlainen oma tai useamman huoltajan yhteinen koosteartikkeli olisi hieno juttu vaikkapa Endurancen sivuille.

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy