Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Onko mitään tehtävissä ennen HCM:ia


jokrka
 Share

Recommended Posts

Aktiivisesti tässä on oman neljän vuoden juoksu-uran ajan tullut tätä foorumia seurattua, mutta vasta nyt sain aikaiseksi rekisteröidyttyä. Kaipailen nyt kovasti neuvoja kokeneemmilta konkareilta. Juoksin ensimmäisen maratonini 2006 ja sen jälkeen täysiä matkoja on taittunut pari kesässä ja aika on parantunut tasaiseen tahtiin viime kesän ennätykseen 3.38 asti. Tästä innostuneena asetin kesän tavoitteeksi optimistisesti 3.30. Liika yrittäminen kuitenkin kostautui, ensin tulehtui oikea nivunen helmikuussa. Jatkoin treeniä kuitenkin härkäpäisesti, minkä seurauksena vasen sääri alkoi oireilla vääränlaisen kuormituksen seurauksena. Tämäkään ei vielä pysäyttänyt ja lopputuloksena oli rasitusmurtuma ja 6 viikon totaalijuoksukielto huhtikuun alusta. Yritin kuitenkin pitää kuntoa yllä korvaavilla lajeilla, ensin pelkkää vesijuoksua ja kuntopyöräilyä ja heti kun jalan päälle kesti varata spinningiä ja crosstraineriä. Tauon jälkeen alkoi jala totuttelu juoksuun hyvin varovaisti lähtien 15 minuutin hölkästä. Varsinaista juoksutreeniaikaa ennen Paavo Nurmea jäi hiukan vajaa neljä viikkoa ja sen ajan treenasin aika 'täysillä' sen mukaan mitä jalka ja kunto antoi periksi aivan kisaviikolle asti. Juoksu tuntui viimeisellä viikolla kulkevan vihdoin ja viimein halutusti, mistä innostuneena en pahemmin malttanut kevennellä ennen kuin kisaviikolla. Jalka kesti mukisematta koko matkan, mutta aika, 3.53 oli surkea. Nyt mieli halajaa revanssia ja kysymys kuuluukin onko juoksukunnolle mitään tehtävissä kuudessa viikossa, mitä tästä olisi aikaa HCM:lle? Onko minulla mitään mahdollisuutta päästä edes tuohon viime kesän 3.40 tasoon vai pitääkö antaa periksi ja hölkätä tämän kesän tapahtumat läpi? Kaikki neuvot miten tämä väliaika kannattaisi käyttää ovat todella tervetulleita. Ja kiva olisi myös kuulla jos muilla vastaavia kokemuksia???

Loppuun vielä lämpimät onnittelut kaikille Paavo Nurmessa juosseille!!! FMR-juoksijat takoivat kovia tuloksia. Professorin juoksua on aina hieno katsella!

Link to comment
Share on other sites

Jos tuo 3:53 oli ns. nappisuoritus tämän hetkisellä kunnollasi, niin reilu 10min tulosparannus ennen HCM:ää voi tehdä vähän tiukkaa. Varmasti jotain on kuitenkin tehtävissä ja voihan lisäksi olla, että treenasit hieman liiankin innokkaasti ennen tuota juoksua, eikä palautumis/tankkausaikaa jäänyt tarpeeksi ja aika oli sen takia normaalia huonompi?

Peruskuntosi ja -kestävyytesi on ilmeisesti kuitenkin ihan ok kunnossa, joten keskittyisin vauhtikestävyyttä parantaviin treeneihin tässä väliajalla. Kuudessa viikossahan ehtii näppärästi vetää kaksi kolmen viikon settiä (eli siis 2 kovempaa treeniviikkoa + 1 löysempi viikko) ja lisäksi jää vielä viimeinen viikko ennen HCM:ää palautteluun. Viime vuonna oma treenaaminen jäi vähän epäsäännölliseksi mm. työkiireiden takia, mutta juuri vastaavanlaisella kuuden viikon tiukemmalla treenillä sain vielä kummasti vauhtia parannettua. Nyt kun en tiedä, millaisia lenkkejä ja kilometrimääriä olet juossut, niin tarkkojen ohjeiden antaminen on vähän vaikeaa. Itse olen noina kovempina treeniviikkoina juossut 3min vetoja (3min kovaa, 3min hölkkää ja tätä herkkua 8 kierrosta), mäkitreeniä (10x1min ylämäkeen, väleissä 2min palauttelu takaisin alas), 30min kovempivauhtisia lenkkejä ja sinne sekaan sitten 1 pidempi normaalivauhtinen lenkki sekä työmatkapyöräilyä, salibandyä, uintia tai muuta vastaavaa. Ei siis kaikkea edellä mainittua yhdellä ja samalla viikolla, mutta näistä elementeistä ne treeniviikot ovat muodostuneet aina vähän tilanteen mukaan. Löysemmillä viikoilla ainakin noi 3min vedot oon jättäny pois, mutta jonkun mäkitreenin sinnekin voi varmasti laittaa.

Toivottavasti saat tästä epämääräisestä vastauksesta jotain irti. Joku kaiken nähnyt ja kokenut maratoonari saattaisi osata antaa vähän tarkempia neuvoja ja itsekin lukisin niitä mielelläni.

Link to comment
Share on other sites

Kyllä vielä kerkee treenata HCM:lle. Välttämättä ei ennätyskuntoon asti, mutta aina jotakin kerkeää tekemään. Yleensä suosisin maratonspesifiä harjoittelua tässä vaiheessa, esim. 90 min josta 60 min kovaa (suunnilleen maran tavoitevauhtia). Mutta jos oot palautumassa vielä Paavo Nurmesta, ja vamma takana, niin kannattaa ottaa melko varovaisesti. Täysiä juostusta maratonista mikroskooppiset vauriot saattaa kestää useamman viikon palautua. Toisaalta, itse oon huomannut, että jos aika lähenee 4h, niin silloin ei ole pystynyt juoksemaan jalkoja niin pakettiin, etteikö siitä palautuisi hiukan nopeammin kuin enkkamarasta.

3:53 helteessä ei ole surkea. Tuota PN:n tulosta ei kannata verrata kuin muihin helteessä juostuihin. Joten voit olla jo nyt 3:40 kunnossa.

HCM ei ole välttämättä mikään enkkamaratoni. Esim. Joutsenon maraa voin suositella, jos haluaa tehdä enkat viileessä kelissä. Loppusyksyn juoksuihin kerkeää myös harjoitella hyvin.

Link to comment
Share on other sites

Eipä tuohon jää kuin 1.5 viikkoa tehollista aikaa, joten kovin paljoa ei ole tehtävissä.

Viittaan siis siihen, että 27.6 maraton juostuna, joten pari viikkoa menee toipumiseen ja viikolla 29 voi alkaa palaamaan normaaliin treeniohjelmaan. Viikko 30 voi vetää normaalisti, mutta viikon 31 loppupuolella täytyy alkaa jo keventämään.

Kuten Petsa jo sanoi, PNM:ssä oli painava keli, joten jos HCM:ssä on helpompi keli, sekin merkitsee jo paljon.

Jos HCM on jo maksettuna, lähinnä välttäisin hölmöilyä eli liikaa rasitusta.

Link to comment
Share on other sites

Kiitoksia molemmille hyvistä kommenteista. Asioita on tässä itsekin kuluneen viikon aikana ehtinyt moneen otteeseen uudelleen arvioimaan. Ja mitä Petsa totesi niin kummasti sitä jalat tuntuvat palautuneen aiempaa nopeammin kun maratonilla tuli aikaa vietettyä hieman enemmän. Pääasiahan kuitenkin on että pystyy taas pitkästä aikaa juoksemaan kivuitta. Kisoja tulee ja menee. HCM.ia ajatellen viisainta varmaan todella panostaa määrää enemmän laatuun eli juurikin tuohon maratonspesifiseen harjoitteluun. Itse asiassa mietin onko tässä välissä pitkistä lenkeistä sanottavampaa hyötyä (yleensä yksi pitkä lenkki 20-27 km/viikko) vai olisiko parempi jättää moiset kokonaan väliin? Jos yrittäisi vähän säästellä jalkoja ja toivoa sitä parempaa/viileäpää keliä. Vaikka olen pienikokoinen juoksija, niin kyllä se kuumuus kummasti sykkeitä nostaa. Ja nyt voisi myös kevennellä jo HCM:a edeltävällä viikolla, Paavoa ennen tein senkin virheen että juoksutauon jälkeen en malttanut sitä tehdä vaan juoksin normaalisti kisaviikkoon asti. Kuitenkin jos tämänkin palstan juttuihin on uskominen niin aika moni vannoo keventelyn nimeen ja on sillä saanut hyviä tuloksia.

Näillä siis mennään HCM:in ja katsotaan mihin rahkeet riittää. Olen tässä huomannut,että itselle ainakin on yllättävän vaikea valinta jättääkö kisa kokonaan väliin vai juosta itseä tyydyttämätön tulos. HCM:ssa päätöstä vauhditti juuri tuo jo maksettu suolainen ilmoittautumismaksu. Ennätysaikapaineet joka tapauksessa suosioilla ensi vuoteen tai hyvällä tuurilla loppusyksyyn. Itselle tuo syksy kun on aina ollut mieluisinta juoksuaikaa. Milloin tuo Joutsanon maraton juostaan ja millaisesta tapahtumasta on kyse? Moisen tapahtuman olen kokonaan missannut!

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy