Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Sign in to follow this  
Amatöörihölkkääjä

Maratonaikojen kehitys

Recommended Posts

Se mikä tuosta takavuosien esimerkkiohjelmasta kannattaa huomioida on, että tehoharjoituksia tehdään korkeintaan kahdesti viikossa. Nykyään monet kestävyysjuoksijat (päämatkasta riippumatta) paahtavat tehoharjoituksia jopa kolmesti viikossa. Hurjimmat kai vieläkin useammin. Ja sitten ihmetellään kun ollaan ylikunnossa, juoksu tuntuu väkinäiseltä ja kilpailutulokset eivät vastaa harjoittelua...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienoa, Jeremias. Ei kolmen tunnin alitus vaadi mitään erkoista.

Miksi juuri kolmen tunnin kuntoon ? Koska silloin elämäni on tasapainossa. Oliko 70-luvun 2:40 menijöiden elämä epätasapainossa ? Eipä varmaankaan. Onko tämänpäivän neljän tunnin menijöiden elämä epätasapainossa ? Eipä varmaankaan.

!

Itsellä se erikoinen asia on suunnitella harjoittelu sillä tavalla fiksusti, ettei paras harjoituskausi menisi typeryyttään hankittujen rasitusvammojen vuoksi pilalle, niin kuin on käynyt tähän asti joka jumalan kesä (nyt pukkasi ylirasituksen perkele).

Minun elämäni ei tule olemaan sen tasapainoisempaa vaikka kolme tuntia joskus alittuisikin. Jos näin olisi, niin edessä olisi onneton vanhuus, sillä ei se kolmen tunnin kunto ikuisuutta pysy yllä vaikka miten treenaisi. Alle 3 tunnin maratonissa kiehtoo se sama asia kuin siinä ensimmäisessä maratonissakin. Haaste mahdollista totetuttaa, mutta vaatii kuitenkin kurinalaista harjoittelua. Miksi maraton miksi ei esim ratavitonen? Ei vaan kiinnosta, pitkät matkat sekä hiihdossa että juoksussa ovat minun juttu. Ehkä joskus tulevaisuudessa voisi kokeilla mihin pikamatkoilla oikein yltäisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsehän sitä jokainen aikaansa jakaa eri toimintojen välillä. Vastuu vain monesti sysätään jollekin yleiselle taholle.

Tämä on kyllä tosi. Ja sitäkin mietin omalla kohdallani monesti, että miksi sitä on niin paljon veltompi kuin edellinen sukupolvi. Sitä ei vain kai tottunut töitä tekemään samalla tavalla lapsena. Sai vain keskittyä leikkimiseen, eikä heinätöihin.

Sitä ennen naiset haki kaivosta vedet ja puut liiteristä ja sytytti tulet ja siinä sivussa hoiti mukulat ja kitki kasvimaat ja mahassa saattoi olla jo seuraava.

Itse panee mikron päälle ja astiat koneeseen ja imuroi lattian ja silti vinkuu, ettei jaksais lähteä lenkille ja niin väsyttää ja uuvuttaa ja olis kiirekin. Mihin se aika menee?Aikaa olis niin, ettei osaa sillä tehdäkään mitään.

Reipas jos olis niin tekaisis hommat ja hätyyttäis kakarat pyörän selkään ja juoksaisis niiden kans lenkin ja veis samalla lenkillä jonku mukulan kylään kaverinsa luo. Mutta ei, nyt vinkuu, että ei jaksa, ei ehdi ja vie sen mukulan autolla ja ei muka voi lähteä lenkille kun on niiiiiiiin paljon tekemistä ja lapsillakaan ei ole lapsenvahtia (tää ongelma on nyt poistumassa kun ovat kasvaneet).

Mulla joskus ihan oikeasti ärsyttää, että sitä on niin veltto paska ja mukavuudenhaluinen, että keksii koko ajan tekosyitä kiireestä ja muusta. Laiskuutta se vain on ja mukavuudenhalua.

Ajat paranis jos hiukan skarppais. Näin se vain on.

Lisäys. Hyi kun tämän ketjun myötä joutuu olemaan niin rehellinen itselleen, että kaikki tekosyyt riisutaan pois. Ihan pahhaa tekkee.

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä taitaa olla 70-luvulta:

http://www.seponkotisivut.com/vb/showpost.php?p=227193&postcount=23

Vähän huono nimi, sillä tuon voisi muuttaa "maraton iloisesti hymyillen läpi kahdessatoista viikossa" -ohjelmaksi.

Yritän vielä lisätä asiallisemmin mitä tarkoitin: paras harjoittelutulos saavutetaan harjoittelemalla tasolla joka vastaa omaa kunto/taitotasoa, ollen sille juuri sopivan haastava. Tämä on harjoittelun kulmakivi. Kovempaa tai enemmän ei pysty ja pitkän lenkin ylikorostaminen tai jopa ultraskenestä siirtyvät ryppäät toimivat heikommin kuin kuntotasolle sopiva kestävyyden painottaminen.

"Maratonohjelma" on vähän hankala käsite, sillä minä miellän sen semmoiseksi ohjelmaksi, joka tähtää kuntotasoon, jossa maratonilla saavutettaisiin juuri paras tulos. Esimerkiksi Move!-maratonohjelma on mielestäni hyvä monipuolinen harjoittelukokonaisuus, mutta en miellä sitä varsinaiseksi maratonohjelmaksi, koska sillä paras tulos saavutetaan 10-HM matkoilla (tyypillisesti näin, lähde maratonkoulun tilastot).

Silti, sillä selviää maratonista ihan hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se mikä tuosta takavuosien esimerkkiohjelmasta kannattaa huomioida on, että tehoharjoituksia tehdään korkeintaan kahdesti viikossa. Nykyään monet kestävyysjuoksijat (päämatkasta riippumatta) paahtavat tehoharjoituksia jopa kolmesti viikossa. Hurjimmat kai vieläkin useammin. Ja sitten ihmetellään kun ollaan ylikunnossa, juoksu tuntuu väkinäiseltä ja kilpailutulokset eivät vastaa harjoittelua...

Sama mantra on päällä kuntoilijoidenkin puolella ja itsekin siihen retkuun haksahdin. Kovat tehot ja "suuri" määrä toivat lyhyessä ajassa helvetinmoisen ylirasituksen. Viikko kovaa kuumetta ja nyt kolmas viikko terveen kirjoissa ja lepopulssi hakkaa 15 yli normaalin. Sata varma en ylirasituksesta ole, mutta mitään muutakaan syytä ei oireisiin ole löytynyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla joskus ihan oikeasti ärsyttää, että sitä on niin veltto paska ja mukavuudenhaluinen, että keksii koko ajan tekosyitä kiireestä ja muusta. Laiskuutta se vain on ja mukavuudenhalua.

Kysymyshän on nyt vaan siitä, että antaako itselleen luvan olla laiska ja mukavuudenhaluinen, vai antaako itselleen luvan olla kiireinen (sillä kyllähän sitä kiirus väistämättä tulee jos näiden mitä kuvailit hommien keskellä tai lisäks vielä yrittää hirveitä määriä juosta), kova itseään kohtaan vai antaako itselleen luvan siis yrittää parantaa aikojaan, mitä ne sitten kullekin ovat.

Minä olen jo ajat sitten lakannut olemasta itseäni kohtaan sillä tavalla kova, mitä minulle merkitsis vaikkapa saada tänä päivänä aika 4 h maratonilla, koska mitä mä ny tommosella ajalla tekisin? En saa siitä mitään. Noita olen juossut jo ihan itselleni riittävästi. Sen sijaan teen nykyään justiinsa sitä mikä huvittaa eli tuo itselleni mielihyvää ja onnistumisenkin tunteita. Ne pitää harrastuksen elossa ja niitä pitää harrastuksistani löytyä - oli se sitten vaikka postimerkkeily tai suunnistus tai juoksu. Tosin jos olisin 10 vuotta nuorempi niin vois vaikkapa tämän ketjun innoittamana vielä yrittää vaikka sitä 3.30 ajan lähestymistä ja ryhtyä tekemään sitä mitä siihen pääseminen juuri minun kohdallani vaatii.

Pitää olla itselle armollinen, eikä missään tapauksessa saada nyt huonoa omaatuntoa vaikkapa tästä ketjusta. Ja mitä maratoneihin tulee niin voin kyllä tunnustaa, että en juuri koskaan lue noita hcm tai muita maratonketjuja, mutta sen sijaan lukisin kyllä mielelläni enemmänkin esim. veteraanien arvokisatuloksista tai osallistujien tunnelmissa jos on ollut siellä juoksemassa vaikkapa vaan 100 metrin matkaa. Palsta on kieltämättä liian maratonpainoitteinen tai siksi vuosien mittaan tullut. Mutta ne keitä ne kiinnostaa niin ihan ok, sanoin vaan mikä omalla kohdallani kiinnostais. Eli Kurppa, jos osallistut vielä johonkin vitosen tai vaikkapa juoksen perähikiän pitäjänmestaruuskisoissa 800 metriä niin lueskelen sen jutun mielelläni - ei kaikkien tarvitse todellakaan maratonia juosta tai edes sille treenata - jos ei taho.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä nyt on tietysti lähinnä arvailua, kun olen vasta muutaman vuoden harrastanut, enkä tunne todellista valmennusta, mutta ei mulle ainakaan ole tullut sellaista kuvaa, että maratonille pitäisi harjoitella jonkun tietyn kaavan mukaan.

Tässä olen täysin samaa mieltä. Ainakin itselle tietyn ohjelman noudattaminen olisi mahdotonta, mieluummin (ja perhesovunkin kannalta) katselen mitä olen parina edellisenä viikkona juossut, ja sen ja käytettävissä olevan ajan pohjalta suunnittelen pääpiirtein miten tulevalla viikolla liikun.

Enemmänkin pointtini oli ehkä se, että jos maratonista haaveileva ensikertalainen lukee Juoksija-lehteä 80-luvulla vs. tänä päivänä, niin kyllähän maratonin läpipääsemisestä saa aika eri kuvan. Kaveri toteaa 80-luvulla että onpas kovvoo hommoo, enpä lähde tuohon leikkiin, kun taas nyt sama kaveri katsoo juoksuohjelmia ja toteaa 30 km/viikko, sillähän juoksee jo viiteen tuntiin, ei muuta kuin juoksemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Enemmänkin pointtini oli ehkä se, että jos maratonista haaveileva ensikertalainen lukee Juoksija-lehteä 80-luvulla vs. tänä päivänä, niin kyllähän maratonin läpipääsemisestä saa aika eri kuvan. Kaveri toteaa 80-luvulla että onpas kovvoo hommoo, enpä lähde tuohon leikkiin, kun taas nyt sama kaveri katsoo juoksuohjelmia ja toteaa 30 km/viikko, sillähän juoksee jo viiteen tuntiin, ei muuta kuin juoksemaan.

Niin, mutta väitänpä että jos tämä "kaveri" päättäiskin lähtee sitten tuohon 3 h ohjelmaan mukaan ja suoriutuis siitä maratonistaa 5 tunnin sijaan kolmessa tunnissa niin se antaa tälle "kaverille" enemmän - juuri sitä onnistumisen tunnetta tai fiiliksiä - miten nyt kukin hyvän onnistuneen juoksun jälkeen tunteekaan - kuin se 5 tunnin aika! Ilman siis mitään kaverien tai kumminkaiman ylistyksiä tai kehuja - siis ihan vaan itselle suorituksen jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eli Kurppa, jos osallistut vielä johonkin vitosen tai vaikkapa juoksen perähikiän pitäjänmestaruuskisoissa 800 metriä niin lueskelen sen jutun mielelläni - ei kaikkien tarvitse todellakaan maratonia juosta tai edes sille treenata - jos ei taho.

No en mie oikeastaan enää puhunut maratonharjoittelusta. Ajatus kulki mulla jo noissa anittan jutuissa ja yleensäkin nykyisestä pullamössösukupolvesta ja siitä ajauduin pohdiskelemaan näitä "pöllimetsästä lenkille ja vauvansynnytyksestä pottupellolle ja siitä lenkille"-sukupolvea.

Että kuinka sitä aina vetoaa kiireiseen elämänrytmiin ja hoppuun yms. mutta ennen kai on tekaistu hommat ja vielä kovemman kautta ja juoksaistu älyttömiä määriä.

Eli jouduin itselleni tunnustamaan, että ei ole tosiaan ulkopuolista syytä, miksi ei pystynyt paremaan siinä vaiheessa kun olis alussa intoa ollut ja yritti vielä. Nythän sitä on nostanut kädet pystyyn ja hyväksynyt sen, että tällä tasolla ollaan ja se saa kelvata. Ei saa irti itsestään enempää. Mutta se ei ole ulkopuolisen syytä vaan ihan omaa velttoutta ja mukavuudenhalua.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Itsehän sitä jokainen aikaansa jakaa eri toimintojen välillä. Vastuu vain monesti sysätään jollekin yleiselle taholle.
Näin se on. Vastuu on itsellä. Ja valintoja joutuu tekemään. Monenlaista ehtii, kun saneeraa aikataulusta turhakkeet pois. Mutta on aikoja jolloin on juoksu jätettävä kakkoseksi, kuten silloin, kun perheessä on pieniä lapsia. Isommatkin kaipaa vanhemmiltaan aikaa, joten ei se ihan helppoa ole niidenkään kanssa aina treenailla silloin kun sattuu itse haluamaan. Toinen ajan ja jaksamisen viejä on useilla työ. Senkin voi joskus onnistua vaihtamaan vähemmän energiaa vieväksi. Itse toivon näissä onnistuvani tulevaisuudessa paremmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sen sijaan teen nykyään justiinsa sitä mikä huvittaa eli tuo itselleni mielihyvää ja onnistumisenkin tunteita. Ne pitää harrastuksen elossa ja niitä pitää harrastuksistani löytyä - oli se sitten vaikka postimerkkeily tai suunnistus tai juoksu. Tosin jos olisin 10 vuotta nuorempi niin vois vaikkapa tämän ketjun innoittamana vielä yrittää vaikka sitä 3.30 ajan lähestymistä ja ryhtyä tekemään sitä mitä siihen pääseminen juuri minun kohdallani vaatii.

Joo, tee ihmeessä sitä, mistä eniten pidät, monipuolisuus on aina etu. Mutta kun suunnistuksesta saa aika vankan ja monipuolisen kunnon, niin eihän ikä ole mikään este maratonillekaan. Muutaman vuoden juoksua jonkin verran harrastanut 47-vuotias vuorotyötä tekevä ja perheellinen serkkutyttöni juoksi keväällä Yyterissä 3.30.xx, ja pääsi sillä N40-sarjassa hienosti kolmanneksi.

Siis suhteellisesti parempi tulos kuin esimerkiksi mulla, vaikka varmasti juoksee paljon vähemmän ja hitaammin - tai ehkä juuri siksi.

Olin keväällä hänen vakiporukkansa eräällä yhteislenkillä, jossa juoksimme 14 km keskivauhdilla 6.20/km, joten eipä niitä hirvittävän kovia lenkkivauhteja ainakaan kaikki (naiset) tarvitse vielä 3.30-aikoihin. Eli vähän sama juttu kuin sillä miestutullasi, joka juoksi aina alle kolmen tunnin, vaikka treenasi vähän ja hiljaa.

Ja kyllä - tiedän yksilölliset erot ja arvostan kaikkia nousujohteisella treenaamisella ja kovalla yrityksellä saavutettuja maratonaikoja. Joskus jopa hitaampia aikoja enemmän, jos tausta ja lähtöedellytykset ovat olleet heikommat. 4-6 tunnin maratoonareiden määrän kasvu ei todellakaan ole keneltäkään pois.

Sori, meni taas vähän sivuun varsinaisesta ydinkysymyksestä. Seuraan kyllä vastauksia mielenkiinnolla.

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edit: niin tää on tuohon Kurpan juttuun lähinnä...

No eihän noita juttuja kukaan kiistä, että ennen oli kaikki kovempaa, mun äidilläkin on ollut 50 luvulla kahdet kaksoset siis neljä alle 2 vuotiasta lasta eikä ollut pyykinpesukoneita eikä muitakaan vempaimia eikä edes minkäänlaista kotiapua, mutta nyt on nyt ja jos laiskottaa niin mä ainakin laiskottelen - ihan hyvällä omallatunnolla. Olen ihan tarpeeksi koko ikäni käyttänyt monta tuntia päivässä oman itseni hyväksymättömyyteen ja vaikkapa sen pohdiskeluun et miks en ole hyvä ruuanlaittaja tai miks en ole eläissäni leiponut pullaa - mitä sitten? Tää on mun elämäni ja niitä on mulla tasan yksi kappale - miksi en kuluttaisi sitä sillä tavalla mikä minusta hyvältä tuntuu. Tämän hyväksyminen oli kuin olisi pudonnut valtava taakka hartioilta ja aurinko paistanut risukasaan. Ei minusta oo siihen ja siihen, ei minusta ole enää harjoittelemaan niin, et pääsisin maratonilla alle 4 h - mitä sitten? Pitää ja kannattaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja hyväksyä myös olosuhteet missä elää jos ei niitä voi hyvällä omallatunnolla muuttaa. Sama pätee mielestäni nyt tähän kysymykseen, mitä tässä ketjussa alunperin on tarkoitus pohdiskella.

Jos joku haluaa juosta maratonin vaikkapa tähtäimessään aika 2.40 tai vaikka 2.20 niin no mikä ettei siihen sitten pyri kaikin voimin - jos tahtoo niin. Jos ei onnistu - harva ehkä onnistuu - niin on ainakin yrittänyt kaikkensa, parhaan tietonsa, taitonsa ja olosuhteittensa mukaan. Jos tahtoo juosta 4.30 ja ei siihen pystykään niin mitä sitten, jos on kerran kaikkensa yrittänyt. Tätä "kaikkensa yrittämistä" ja itsensä likoon laittamista olen perännyt noissa muissakin kirjoituksissani, että mihin se on kadonnut. Minulla se on ollut aina johtoajatus tässä juoksuharrastuksessani ja niin se on näissä muissakin liikuntaharrastuksissa mitä nyt on ohjelmassani enemmän. Onhan se tietysti katkeraakin joskus lukea kun toiset hyppää lenkillä minkä kerkeevät ja vetävät maratoneja harva se viikko, mutta ei mua huvita nyt sellainen niin mitä mä siitä huonoa omaatuntoa kannan, vaikka se olis kuinka tämän palstan kuningasajatus se maraton.

No nyt tää höpötys saa riittää kun ei näitä kukaan taida edes tajuta mitä yritän sanoo. Loppuis jo tuo sade, et päästäis lähtee pyöräilemään kohti Luukkia ja huomenna teen taas sitä mitä lystään eli sipaisen semmoisen mukavan lenkuran ihan omin jaloin...

Muokattu

Share this post


Link to post
Share on other sites

No en mie oikeastaan enää puhunut maratonharjoittelusta. Ajatus kulki mulla jo noissa anittan jutuissa ja yleensäkin nykyisestä pullamössösukupolvesta ja siitä ajauduin pohdiskelemaan näitä "pöllimetsästä lenkille ja vauvansynnytyksestä pottupellolle ja siitä lenkille"-sukupolvea.

Että kuinka sitä aina vetoaa kiireiseen elämänrytmiin ja hoppuun yms. mutta ennen kai on tekaistu hommat ja vielä kovemman kautta ja juoksaistu älyttömiä määriä.

Eli jouduin itselleni tunnustamaan, että ei ole tosiaan ulkopuolista syytä, miksi ei pystynyt paremaan siinä vaiheessa kun olis alussa intoa ollut ja yritti vielä. Nythän sitä on nostanut kädet pystyyn ja hyväksynyt sen, että tällä tasolla ollaan ja se saa kelvata. Ei saa irti itsestään enempää. Mutta se ei ole ulkopuolisen syytä vaan ihan omaa velttoutta ja mukavuudenhalua.

Ei se välttämättä ole velttoilua ja mukavuudenhalua vaan kertakaikkinen pakkotilanne, oman elämän senhetkinen saldo, mihin aika ja voimat riittää.

Minusta tuolla aiemmin JH sen kirjoitti hirveän hyvin, mitä itse en ole osannut julkaista. Just sellaista vapautta juosta sellaisia aikoja kuin sattuu huvittamaan ja mihin pystyy. Minusta ihmisten pitäis saada uskaltaa toteuttaa itseään.

On hyvä, että on olemassa neuvoja ja ohjelmia, joilla voi yrittää parantaa aikojaan, mutta on parasta, ettei kenenkään ole pakko tavoitella mitään mitä ei halua.

Mutta jos haluaa, niin kyllä se vaatii aikaa ja panostusta mitkä joskus on kortilla. Minusta toisia ei pidä syyllistää siitä, että harjoittelu ei onnistukaan. Ja joka tapauksessa meistä vain harvalla on kaikki tarvittavat resurssit päästä alle kolmen tunnin maratonaikoihin.

Ja sitä mä vähän mietin, mikä on 110%:n suoritus? Kyllä mä ainakin pyrin kaiken antamaan kisoissa itsestäni. Mutta sen tuntee, milloin ei irtoa se paras terävin paras. Silloin tuntee, että jäi mukavuusvyöhykkeelle ja on tyytymätön. Mutta että saisi yli sata prossaa...lentääkö silloin laatta ja veri tulee nenästä? Pitäiskö sellaista nähdä useammin perähikiän hölkkäkisoissa ja massamaratoneilla?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Sign in to follow this  

  • Ketjua lukevat   0 members

    Ketjua ei tällä hetkellä lue kukaan jäsenistä



×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy