Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Mikromatkailijan kyselyjä ultraajille


rughead
 Share

Recommended Posts

Aloitin juoksun tämän vuoden alkupuolella. Menossa ekalle puolimaralle

toukokuussa. Kunto noussut jne ja hieno fiilis. En ole suoraan löytänyt

ketjua tästä aihealueesta, ja haluaisinkin tietää, että kauanko teillä

kesti kehittyä ultrajuoksijoiksi esim. ekan maran jälkeen? Olitteko juosseet

jo vuosia, vai kuukausia? Mikä sai teidät haluamaan yhä pidempiä matkoja?

Onko ultrajuoksu (esim. n. 100..150 km) selkeästi raskaampaa/erilaista kuin

maratonin läpijuoksu?

Oletetaan, että innostuisin ultraamisesta, niin pitäisikö

minun kuitenkin aluksi tahkota puolimaroja ja maroja muutama vuosi, ja ajatella

asiaa uudetsaan esim. vuonna 2012? Vai: onko mahdollista lähteä jo esim. ensi

talvena nostamaan harjoitusmääriä? Minulla on urheilutaustaa, mutta lähinnä

pikamatkoista, ja niistäkin on yli 20 vuotta aikaa.

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 61
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Mie olen mielestäni sellainen huijausultraaja:)

Eli en koe kyllä itseäni ultraajaksi. Mutta pari pitempää on juostu.

v.2006 juoksin ekan maran ja 2007 12 tunnin juoksun Nurmossa.

Sohvaperunasta aloitin juoksun v. 1.5.2003. Eka lenkki oli sellainen, että jaksoin pylväänvälin juosta ja sitten oli jo pakko kävellä.

Vuosimäärät mulla on n. 1700km vuodessa keskimäärin. Eli juoksen tosi vähän.

Koen, että satanen on helpompi matka kuin maraton. Maraton on mulle liian pitkä matka juosta ns. yhtämittaa. Ultrauksen hyvä puoli on se, että siinä voi kävellä tosi paljon näillä ajoilla. Eri asia on kun puhutaan siellä listojen alkupään ajoista. Mutta minun tasoiset saavat mennä aika leppoisaa vauhtia ja kävelleskellä pitkiä pätkiä, että jaksaa maaliin.

Syytä en tiedä, miksi olen käynyt nuo ultrat kokeilemassa. Ehkä syy on seppola ja uteliaisuus. Hauskaa ainakin oli.

Link to comment
Share on other sites

Ei siihen mitään ihmeempää maraton-taustaa välttämättä tarvita. Itselläni ei vuosina 1960-2000 ollut mitään liikuntaharrastuksia (kouluaikojen satunnaisia potkupalloiluja yms. lukuunottamatta) ja vuosina 2000-2002 aloitin pari kertaa kevyen hölkkäämisen mutta juostut kilometrit olivat enimmillään 400 km/vuosi. Kesällä 2003 alkoi sitten säännöllinen lenkeily, kesäkuussa 2004 juoksin Tukholmassa maratonin ja elokuussa 2004 ekan 100 km ultran eli Masokistin Unelman. Nyt olen juossut elämäni aikana kolme maratonia ja 11 vähintään 100 km ultraa, seuraavina on kalenteriin merkattuna maraton #4 kesäkuussa Perniössä ja ultra #12 syyskuussa Kreikassa.

Link to comment
Share on other sites

Paha veto hatis...siellä oli omakin kommenttini - eli 2007 tuli kokeiltua ekaa ultraa lähinnä siksi, että 2006 paikan päällä käytynä homma tuntui käsittämättömälle ja toisaalta paikan päällä näki uskomattoman hyvän fiiliksen juoksijoiden ja katsojien/järjestäjien kesken sekä huimaa tsemppausta loppuun asti - ei siis välttämättä vauhdillisesti vaan henkisesti.

No, niin siinä kävi, että viivalle tuli lähdettyä itsekin, käytännössä 3 vuotta juoksuharrastuksen aloittamisen jälkeen - eikä missään vaiheessa kilsoja tullut enempää kuin n. 2200 km/v tai 300 km/kk. Ainoa ero treenaamisessa oli pieni pari kuukauden panostus pitkiksiin, jotka mentiin tosi hiljaa (juoksu/kävely-yhdistelmänä).

Miksi...uteliaisuus oli suurin syy - totesin 2006, että minusta ei tuohon ole. No, älä koskaan sano... Lisäksi tuo oli hyvä tapa keskittyä peruskuntotreeniin, josta pohjasta on toivon mukaan vielä hyötyä "pikamatkoillakin". Kisan aikana selvisi syy koukkuun jääntiin - minua ainakin jäi kiehtomaan sekä kropan fyysiset että henkiset tapahtumat kisan aikana - ei niinkään tulokset, vaikka niitäkin toki yritetään jatkossa parantaa. Opin oikeasti tuon MasU:n aikana noista molemmista puolista itsessäni (ainakin melkein) enemmän kuin siihen astisessa elämässäni...

Kurppa totesi aika hyvin - mara juostuna voi olla paljon pahempi kuin ultra "hölköteltynä" - yhtä hyvin puolikaskin voi olla maraa pahempi. Hyvä vinkki on nostaa noita treenimääriä vähitellen, ja jos mahdollista, niin paras tapa on lisätä treenikertoja (2 x päivässä) - sitä tyyliä kroppa kestää paremmin kuin pelkkää matkan lisäämistä. Ja kannattaa lukea vaikkapa täältä, mitä kaikkea hullua voi kokeilla treenimielessä...riittävästi ulkoilua ja hyvä tulee, mutta ei ultran läpäisyyn tosiaan mikään superhenkilö tarvitse olla - järki päässä ja sisukas asenne riittää, liian kilpailuhenkinen asenne voi olla haitaksi varsinkin aloittelijalla. Ja treenimäärien ei tosiaan tarvitse olla maratreeniä kummempia.

Link to comment
Share on other sites

Ite juoksin ekan maratonini n.4kk "juoksuharjoittelun" jälkeen, olin toki tuota ennenkin juossut ja potkinut palloa, mutta enpä ollut ikinä tainnut yli 10km juosta tai mitään kirjaa juoksuista pitää. Kesällä vedin maran, syksyllä puolikkaan ja seuraavana kesänä 100km kisan.

Onhan siinä satkun kisassa hiukan erilainen luonne, ainakin mulla oli. Juoksuvuosia ja paljon treeniä tarvinnee pohjalle että sen 100km oikeasti juoksee. Itse kävelin todella paljon. Ja palautuminen ekasta ultrasta oli mulla muutamaa kertaluokkaa hitaampaa kuin maratonista.

Jos ultrassa tavoitteena on maaliinpääsy niin kyllä sä jo ensi vuonna siitä selviytyisit, olettaen että maran selviät kunnialla läpi tänä vuonna. Ei siinä kauheaa maratontaustaa pidä olla, mutta ei sinne myöskään kannata lähteä jos ei ikinä ole juossut useamman kymmenen kilsan lenkkiä.

Link to comment
Share on other sites

Kiitos pikaisista ja hyvistä vastauksista! Tuo 5-portainen eteneminen ultrajuoksijaksi

oli erittäin hauska! Muutenkin hyviä vinkkejä ja kommentteja.

Kun itse aloitin tätä juoksuharrastusta, niin todellisuudessa en itsekään uskonut, että

tulen koskaan juoksemaan puolimaraa. No, sehän jää nähtäväksi mitä ensi viikon

lauantaina tapahtuu. Mutta. Leposykkeen laskeminen 70:stä 50:iin alkoi hieman

hämmästyttämään, puhumattakaan siitä ihmeestä, että alkoi olla mahiksia juosta tunti

ilman, että ainoa asia, mikä oli mielessä olisi ollut kuolema ja/tai luovuttaminen.

Tsekkasin täältä jonkun kommentin Spartahtlonista, jota aloin googlettamaan. Kun luin

esittelyn Spartathlonista, tiesin välittömästi, että kyse on sen verran kovasta haasteesta,

että sitä ei perus-sohvakunnolla vedä läpi alle 36 tunnin. Nuorena pikamatkoilla ainoa asia,

joka oli tavoitteena oli juosta niin nopeasti maaliin kuin mahdollista. Sinänsä sääli, koska

olen aina rakastanut itse juoksemista. Olen nyt vasta vanhemmalla iällä tajunnut, että

tärkeintä on matkalla oleminen, eikä sohvailu. Ultraa, siis. Mutta katsotaan, miten tästä

eteenpäin. Ensin HCR ja sitten elokuussa HCM, jos tähdet, sää, fysiologia ja mieli ovat

edes kohtuu toimivia kesän läpi. Syksyllä voi sitten haaveilla ultrasta. Jännä oli muuten se ensi

reaktio 24 tunnin juoksuista tai Spartathlonin lukemisesta: "täysin sairasta, sicko!!!". :D

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Jännä oli muuten se ensi reaktio 24 tunnin juoksuista tai Spartathlonin lukemisesta: "täysin sariasta, sicko!!!". :D

Arvaapa, mitä mietin ensimmäisen marani pukuhuoneessa Vantaalla 2005, kun siellä pari kaveria alkoi keskustella aiheesta "Aika hurjasti se ja se kaveri juoksi Kreikassa kaksisataa..." - tunsin olevani lievästi väärässä paikassa, kun pukukoppikeskustelukin oli ultrien ympärillä - "Aivan sairasta!" :)

Link to comment
Share on other sites

Ensin HCR ja sitten elokuussa HCM.

Jep, näiden jälkeen voit sitten syksyllä miettiä että missä mennään. Aika hyvin pitää kutinsa kaava "eka satanen = 3 x maraton-aika". Eli ekan maratonin kun juokset täysillä, niin sillä kunnolla satasen hölkkääminen onnistunee noin 3 x maratonin ottamaan aikaan. Lokakuun lopulla Tampereella juostaan erinomainen mutta loistava Wihan kilometrit, jossa voit käydä tsekkaamassa tilanteen...

Link to comment
Share on other sites

Tuo 3xmaratonaika on aika hyvä keino tosiaan arvioida sitä, mitä voisi satasella mennä. Kokeneempana sitten varmaan uskaltaa kiristää sitä juoksuaan ihan eri tavalla. Mutta ensimäisellä kerralla kannattaa laskea sitä vauhtiaan tämän mukaan.

Oma maratonennätys on 4.14 ja satasen aika on 12.29. Eli satanen meni kommelluksitta ja siinä ei tullut mitään yllättäviä viivästyksiä, eikä vammautumisia niin vauhdin pystyi laskemaan suurinpiirtein tuon mukaan. Lopussahan 50 jälkeen kierrokset alkoivat toki hidastua, mutta siinä oli sen verran väljyyttä, että ei haitannut lainkaan.

Mitään yhtä neuvoa harjoitella ultralle ei pysty antamaan. Mutta oma keinoni kerätä kilometrejä enemmän kuin olin ennen juossut viikossa (ennen ultrainnostusta juoksin n. 30-50km viikossa) oli ottaa mukaan juoksu/kävely. Omat jalkani kestivät määrän lisäyksen, koska otin melkein jokaiselle lenkille mukaan kävelypätkät, minkä aikana koipeni saivat aina palautua.

Ja ettei liian helpolta kuulostaisi niin juoksuhan ei ole mulle ollut koskaan ongelmatonta. Omaa typeryyttäni vietän noin kolmasosan, ellei puoletkin vuodesta aina juoksutauolla:)

Mutta ehkä tässä vielä kokemuksen kautta oppii välttämään nämäkin karikot joskus kun olen kaikki suonsilmäkkeet käynyt ensin lävitse.

Link to comment
Share on other sites

että kauanko teillä

kesti kehittyä ultrajuoksijoiksi esim. ekan maran jälkeen? Olitteko juosseet

jo vuosia, vai kuukausia? Mikä sai teidät haluamaan yhä pidempiä matkoja?

Onko ultrajuoksu (esim. n. 100..150 km) selkeästi raskaampaa/erilaista kuin

maratonin läpijuoksu?

Aloitin juoksuharrastuksen 2003 alkupuolella käytännössä tyhjästä 28-vuotiaana. Sitä ennen liikuntasuoritukset olivat olleet intissä 10v aiemmin... Eka mara elokuussa 2005, eka satanen elokuussa 2006. Eli ainakaan satasta varten ei juoksuhistoriaa tarvitse niin paljoa olla. Eri juttu sitten, kuinka se maraton tai satanen kulkee noilla taustoilla. :situps:

Link to comment
Share on other sites

Ultralle ei ole pakko siirtyä - minusta on mukavampaa tavata kohtalotovereita joka viikko.

Tämäkin pitää paikkansa, kyllä minä nostan esanille hattua noista maraputkista - aion kyllä yrittää tuollaista peräkkäisten päivien ja viikonloppujen maratonputkia joskus itsekin, koska se antaa taas toisenlaisen mahdollisuuden oppia kropastaan uutta. Ja pääasia on, että hommasta nauttii - ja hyvä on selvittää myös motiivit, miksi haluaa jotain tehdä.

Link to comment
Share on other sites

40-vuotiaana juoksin ekan marani ja nyt 53-vuotiaana niitä on kasassa 338.

Ultralle ei ole pakko siirtyä - minusta on mukavampaa tavata kohtalotovereita joka viikko.

Kukin tyydyttää omia tarpeitaan - toivottavasti.

Tietysti niitä maratonejakin voi joskus tehdä ikäänkuin sisään juoksemalla muutaman putkeen - siis jos tulee joku viikonloppu muuta tekemistä ;).

Olen tässä noviisiudessani päätynyt semmoiseen mietteeseen, että maratonia opettelemalla - siis jos yhtään kiinnostaa koettaa parantaa tulosta - oppii varmasti omasta juoksuharjoittelustaan kaikenlaista. Ainakin minä olen oppinut tänä talvena paljon kaikenlaista.

Vaan sepä ei tietenkään estä ultralle osallistumasta: Turhaahan se on näitä asioita yrittää sekoittaa - että toinen sulkisi toisen jotenkin pois... Ainakaan tällaisella hitaammalla hölkkäilijällä.

Ja siinä osallistumisessahan on sellainen taika, että pitää maksaa osallistumismaksu ja mennä viivalle: Silloin on jo tehty jotain asian eteen.

Siitähän sitä voi sitten lähteä käpsimään. Kyllä sen sitten huomaa mihin on ruvennut. En minä ainakaan muista muuta kuin että kivaa oli. Tämmöinen tämä muisti on: Saa taas lähteä tietämättömyytensä suomalla varmuudella :)...

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy