Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Kysymyksiä kokeneemmille.


Juhani76
 Share

Recommended Posts

Eli niinhän siinä kävi, että näläkä kasvaa syödessä :). Noin 9 kuukauden ja 600 km harjoittelun jälkeen juoksin elämäni ensimmäisen puolikkaan Prahassa aikaan 1.51. Juoksu meni varsin mukavasti, joskin hieman varovasti. Aikaa on ny kulunut kolme päivää, eikä paikat ole pahasti enää jumissa.

Mieli tekisi nyt kokeilla täyttä matkaa ja mahdollisuus siihen olisi 10.5. Mietityttää vaan onko pohjat jo riittävät ja tuleeko ajankohta liian aikaisin. En haluaisi lähteä sinne vaan ihan puhtaasti "selviämään" läpi, vaan tarkoitus olisi pystyä koko matka juoksemaan, jos kerran sinne päättää lähteä.

Haluaisin nyt kommentteja kokeneemmilta, kannattaisiko lähteä kokeilemaan. Ymmärrän täysin, että absoluuttista vastausta kysymykseen tuskin on, mutta kun useampi kokeneempi arvaa, on oikeaan osuminen todennäköisempää, kuin että vaan itse sen tekisin.

Kiitoksia kommenteista etukäteen.

Link to comment
Share on other sites

itellä oli ennen ekaa maratonia takana 1100 kilsaa vuodessa. ja juosten se nelikakkonen sitten meni läpi 36-vuotiaana.

puolimaran väliaika oli 1.57 ja aika maalissa 4.08.

tuota hirmuvuotta ennen olin kiitänyt 500-700 kilometrin vuosia omaksi huvikseni.

eli uskoisin selviytymiseesi! tässähän ehtisi vielä pari löysää parituntista harjoituslenkkiäkin tehdä.

Link to comment
Share on other sites

Juoksin ensimmäisen maratonini juuri Prahassa kuuden kuukauden treenillä, mutta kilometrejä kertyi kyllä reippaammin (1200-1300). Tapahtumaa voin suositella, mutta valmistautumiseen tälle vuodelle jää melko vähän aikaa. Eli jos tavoitteena on muutakin kuin vain selvitä läpi, niin sitten kannattanee valmistautua pitemmällä aikataululla. Tietämättä sen enempää harjoittelustasi tai tavoitteistasi on vaikeaa sanoa sen enempää.

Link to comment
Share on other sites

Sen verran voisin tuota taustaa vielä tarkentaa, että varsin paljon olen tehnyt muutakin kuin pelkkää juoksuharjoittelua. Juoksun osuus koko harjoittelusta on ollut noin puolet. Loppu on koostunut sitten saliharjoittelusta laidasta laitaan ja erilaisista mailapeleistä.

Juoksun määrää on myös vähentänyt noin kuukauden tauko joka aiheutui polvivammasta, joka onneksi kuitenkin tuli varsin hyvään kuntoon ihan vaan levolla. Viimeaikoina olen juossut sellaista 40 km:n viikkomäärää ja pitkä lenkki on ollut vaihdellen välillä 17 - 22 km.

Jatkokysymys sitten onkin, jota tuossa jo hieman sivuttiinkin, on luonollisesti mitä tässä viimeisen 5 viikon aikana tulisi tehdä, mikäli päättää lähteä kokeilemaan.

Link to comment
Share on other sites

Kokeneemmasta en tiedä. Jokusen pitkiksen ehdit tehdä vielä, ennemmin per suht heti kuin ihan lähellä h-hetkeä. Viimeisenä parina viikkona kannattaa oottaa iisisti. Katso joku maraohjelma, niin näet viimeisten parin viikon "määrät" eli silloin ei enää paljon tehtävissä. Jos sinulla joku tavoitevauhti mielessäsi, niin sitä voisit myös höylätä tässä seuraavan kolmen viikon aikana. Tästä paljon juttua muissa ketjuissa. Jos läpimeno "vain" tavoitteena, sitten vain "määrää" korottaen sinne parin viikon päähän (eli vk -5 X km, vk -4 X+10-15% km, vk -3 X+15-20% km). Ja pari viimeistä viikkoa himmaillen.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Oltiinpa sitten samassa kisassa. Olosuhteethan Prahassa olivat ihanteelliset ja rata nopea. Mutta maratonosallistumiseesi. Ilman muuta ehdit maraiskuun, mutta en kuitenkaan suosittelisi radikaalia juoksumäärän kasvattamista tässä vaiheessa. Kuten edellä todettiin pari pitkää (hidasta) kannattas vetää. Viimeiset kaksi viikkoa tosiaan rennommin, mutta ei suinkaan harjoittelematta. Kyllä eväät neljän tunnin alittamiseen on ilman muuta olemassa. Hukkaantukos Prahassa paljon aikaa alkuruuhkaan? Vaikutti aikas pahalta...

Link to comment
Share on other sites

Sen verran voisin tuota taustaa vielä tarkentaa, että varsin paljon olen tehnyt muutakin kuin pelkkää juoksuharjoittelua. Juoksun osuus koko harjoittelusta on ollut noin puolet. Loppu on koostunut sitten saliharjoittelusta laidasta laitaan ja erilaisista mailapeleistä.

Juoksun määrää on myös vähentänyt noin kuukauden tauko joka aiheutui polvivammasta, joka onneksi kuitenkin tuli varsin hyvään kuntoon ihan vaan levolla. Viimeaikoina olen juossut sellaista 40 km:n viikkomäärää ja pitkä lenkki on ollut vaihdellen välillä 17 - 22 km.

Omalla kohdalla juoksin ensimmäisen maratonini siten että treenasin juoksemista 6 kk ajan keskimäärin 20 km viikossa, pelkkiä tasavauhtisia kymppejä. (Tämä EI siis ole oikea tapa valmistautua!) Noiden lisäksi vain yksi 21 km lenkki viikkoa ennen maraa ja mara aikaan 3:59. Kummempaa juoksutaustaa ei ollut, muuten samoilla spekseillä kuin sinäkin, eli maila- ja muita pallopelejä harrastin muutaman kerran viikossa. Eli jos sulla on noinkin hyvät pohjat olemassa niin ehdottomasti kannattaa mennä kokeilemaan nyt kun on meininki päällä.

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Joo oli tosiaan Prahassa keli kohdallaan, kun ottaa vielä huomioon, että alkuviikosta tuli vielä yhtenä ammupäivänä lunta ja ennusteet vaihteli kelin osalta päivittäin rajustikkin. Tuntui aika monella olevan ehkä siitä johtuen aivan liikaa päällä ja paljon oli "strippaajia" reitin varressa.

Itse lähdin aika jälkijoukoissa liikkeelle ja lähtöviivan ylitin ajassa 5.10. Ei se sitten kuitenkaan väliaikojen näkökulmasta mitään ihan mahdotonta ollut. Tosin kokemusta muista juoksuista ei ole. Itsellä meni kaksi ensimmäistä vitosta sekunnin sisään ja kolmas noin 20 sekunttia hitaammin. Loppu oli sitten vauhtia 5.12. ja siten nopein. Taisi tulla aloitettua hieman liian varovasti.

Link to comment
Share on other sites

Tässä oma esimerkki vuodelta 2007: Toukokuussa aloin käymään lenkillä ja juoksin n.30 km viikossa ja heinäkuussa rovaniemellä maratonin pikkusen alle 4h ja en ollu juossu puolikastakaan aikasemmin muuta kuin pitkiksenä. Pitkiä tuli 7kpl ja yhteensä noin 300km juoksua. Taustalla ennen juoksuharrastusta salibandya ja Jääkiekkoa harrastetasolla yht. 2-3 krt/vk.

Eli kyllä sulla pitäs olla hyvät mahkut läpästä maraton toukokuussa ainakin jos tohon minun juoksumääriin vertaa..:thumbsup:

Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy