Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Leppäveden ympäri (JKL-Laukaa) 18.4.?


jamaatta
 Share

Recommended Posts

Eikään kilpailu tämäkään, vaan "tapahtuma" ihan vaan pidemmän kimppalenkin muodossa...

Hatapan kanssa onkin jo ollut viestinvaihdon aiheena tämä Leppäveden kierto, ja tuli mieleen kysyä mukaan muitakin kiinnostuneita. Samalla heitän ensimmäisen konkreettisen päiväehdotuksen lauantai 18.4. kehiin. Kaksi edeltävää viikonloppua Vaajakoskella on muuta juoksutoimintaa (la 4.4. Vaajakosken testijuoksu 10 km, la 11.4. Pentin pinkaisu, 10 km[?]). Perjantaina 1.5. olisi jo Summassaaren maraton, joka kiinnostanee Hatapaa, ehkä ylipitkistreenimielessä itseänikin.

Eli Jyväskylän Vaajakoskelta olisi lähtö, ja siitä sitten Leppäveden ympäri. Osin tasaisempaa, osin kumpuilevampaa maastoa pääosin hiljaisemmilla pikkuteillä. Osa matkaa on väistämättä kyllä Kuopion tien vartta, mutta siellä on onneksi reilut pientareet. Matkaa tulee aloitus-/lopetuspisteestä riippuen n. 43-45 km. Kokeilin reittiä viime kesäkuussa, ja tykkäsin, vaikka silloin ei voimat oikein riittäneetkään. Lähtö olisi kumminkin joskus aamusta (9-10?), kuin itselläni on pakkomeno alkuillasta. Muuten kai vaan leppoisaa vauhtia fiiliksen, kelin ja porukan mukaan.

Sopiiko päivä, Hatapa? Olisko tuolloin muita kiinnostuneita?

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 30
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Leppäveden (pohjoisosan) minimilenkki olis näytillä tuolla:

http://www.mapmyrun.com/run/finland/jyv%e4skyl%e4n-mlk/944702528014

Tuo MapMyRun näyttäisi pituudeksi 43,77 km. Jos tulijoita löytyy, startti voisi olla Vaajakosken urheilukentältä tai uimahallilta, Naissaaren parkkipaikalta, Kanavuoren ABC:lta... Riippuu nyt siitä, ketä, mistä ja millaisen ennakko-Vaajakoski-tietouden omaavia mukaan innostuu mukaan. Enimmilläänkin jonkun edellämainitun starttipaikan valinta lisää reittiin pari hassua satametristä.

Link to comment
Share on other sites

Hiippaillaan, hiippaillaan. Ihan iisisti vaan... Vaihtoehtopäivät on vaan taas (mulla) vähissä. Ja olen itsekäs.

Sunnuntai 19. olis muuten ookoo, mutta mulla on silloin samantyyppinen meno kuin la-iltana, sunnuntaina pitäis olla vaan JKL:ssä (ja iskussa...) jo kahden korvilla iltapäivällä.

Jep. Aamutuimaanhan tuonne on kuitenkin lähdettävä, että ehditään säälliseen aikaan pois. Eli pidetään tuosta 18:nnesta päivästä kiinni. Eihän siinä muuten ole pääsiäinen? Vai oliko se edellisenä viikonloppuna?

Link to comment
Share on other sites

Alustavasti ilmaisen kiinnostukseni.

Mitenköhän tuo juomahuoltopuoli? Kantaako jokainen omat eväänsä mukanaan? Ja voiko matkan aikana poiketa markettiin, jos kohdalle osuu?

Minulla ainakin tuon juoman mukana kuljettaminen voi tuottaa ongelmia, varsinkin jos pukkaa hellettä (siis tuskin todennäköistä mutta eihän sitä koskaan tiedä).

Minun mahdollista Summassaareen menoa tuo tuskin pilaa, jos vauhti vain pysyy rentona.

Link to comment
Share on other sites

Alustavasti ilmaisen kiinnostukseni.

Mitenköhän tuo juomahuoltopuoli? Kantaako jokainen omat eväänsä mukanaan? Ja voiko matkan aikana poiketa markettiin, jos kohdalle osuu?

Minulla ainakin tuon juoman mukana kuljettaminen voi tuottaa ongelmia, varsinkin jos pukkaa hellettä (siis tuskin todennäköistä mutta eihän sitä koskaan tiedä).

Minun mahdollista Summassaareen menoa tuo tuskin pilaa, jos vauhti vain pysyy rentona.

Omilla eväillä mennään. Marketteja tuolle reitille ei juurikaan osu, eli kaikki syötävä ja juotava pitää kantaa matkassa, mutta eihän tuo ole paljon maraa pidempi lenkki, eli hyvin sen selviää pelkällä energiajuomalla.

Hitaasti oli tarkoitus mennä.

Link to comment
Share on other sites

Viime kesänä vein etukäteen autolla lisäjuomapullon tien varteen odottamaan. Kuopion tien varressa Leppälahden rannalla oleva kioskikahvila näytti aukiolevalta tänään ohi ajaessani. Siitä ei kyllä ole enää kuin kuutisen kilometriä Vaajakoskelle, jos lenkki niin päin kierretään.

Mulla on nyt alla muutaman päivän juoksutauko, kun polvi viime viikolla vaan keventelystä huolimatta kummitteli. Luppopäivinä olen harrastunut hiukan jumppaa, kävelyä ja lumikenkäilyä. Huomenna tai ylihuomenna teen ensimmäisen varovaisen juoksuihmiskokeen. Sais alkaa parantua, mokoma.

Link to comment
Share on other sites

Viime kesänä vein etukäteen autolla lisäjuomapullon tien varteen odottamaan. Kuopion tien varressa Leppälahden rannalla oleva kioskikahvila näytti aukiolevalta tänään ohi ajaessani. Siitä ei kyllä ole enää kuin kuutisen kilometriä Vaajakoskelle, jos lenkki niin päin kierretään..

Tuo se ongelma juurikin tuolla reitillä on. Mahdolliset huoltopisteet ovat kaikki keskittyneet Jyväskylä-Vaajakoski akselille, eikä siellä lenkin ääripäässä ole yhtikäs mitään.

Vaihtoehtoinen lenkki voisi olla juosta Laukaantietä Tiituspohjan kohdalle ja siitä sitä uutta oikotietä Tikkakoskelle, josta taas Saarijärventietä takaisin Jyväskylään. Tai jos haluaa pidemmän lenkin, niin aina Laukaaseen saakka ja sieltä pääsee jonnekin Vehniän kulmille...

Muokattu
Link to comment
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
 Share


×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy