Jump to content
Juoksufoorumi.fi










Suropati

Jäsenet
  • Content Count

    92
  • Liittyi

  • Last visited

  • Days Won

    3

Suropati last won the day on April 16

Suropati had the most liked content!

Community Reputation

109 Excellent

Recent Profile Visitors

The recent visitors block is disabled and is not being shown to other users.

  1. Ei tod! Se katu on itse asiassa Perämiehenkatu, jota juostaan Koffin puistoon. Maratonreitille aika pitkä nousu! Ja mikä hassuinta: Jos tullaan alas puiston halki, siinä on tosi jyrkkä alamäki. Kartalle juomapiste on merkitty mäen päälle. Puistossa tulee huomenna olemaan paljon väkeä, kun on luvassa niin hyvä keli. On järjestysmiehillä paimennettavaa. Onko tuossa Telakkakadulla joku työmaa, kun siinä ei juosta mennessä eikä tullessa? Se oli tosi hyvä paikka juosta, kun kulki omassa kevyenliikenteen kuilussa.
  2. Suropati

    Kilpirauhanen

    Menin sitten taas googlaamaan... 😕 Anu Marinin blogista löysin tällaisia neuvoja juoksua harrastaville kilpirauhaspotilaille, joilla "lääkityksen sopivaa tasoa tai sopivaa lääkettä ei ole vielä löydetty tai henkilöille jotka ovat erityisen stressaantuneita": -Pidä kesto lyhyenä (20-45min). Voisiko esim. pitkäkestoiset juoksulenkit vaihtaa lyhytkestoisiin intervalleihin?-Pidä liikuntakertojen määrä kohtalaisena (KORKEINTAAN 4,5h/vko). USKO NYT MINUA TÄSSÄ ASIASSA!!! Maratonille siis!
  3. Suropati

    Kilpirauhanen

    Nyt seuraavan maratonin alla panikoin vähän kaikesta. Satuin nimittäin muistamaan, että minullahan on jäänyt roikkumaan kilpirauhastestin uusiminen. Helmikuun lopulla sain testeistä tuloksen, jotka viittaavat kilpirauhasen vajaatoimintaan (TV-4 11, THS 0,36). Lääkäri määräsi minut uusintatestiin sulkeakseen pois virheen mahdollisuuden. No, sitä uusintatestiä ei ole vieläkään otettu, kun olen tämän kevään ollut toisella paikkakunnalla. Helsinki Spring Maratonin kävin juoksemassa (väsyneesti) ja Helsinki City Maratonille olen menossa. Viisi viikkoa siis maratonien välillä. Olen lukenut oirelistaa ja tunnistan siitä ainakin väsymyksen. Tänäänkin olen nukkunut kolmesti: yöunet (6h30min), aamupäivätorkut ja iltapäivätorkut. Olen ajatellut unentarpeeni johtuvat suuresta liikunnanmäärästä, mutta tiedä sitten. P.S. Eikö nuo testitulokseni ole ristiriidassa toistensa kanssa? Toinen arvo viittaa liikatoimintaan, toinen vajaatoimintaan. Toisaalta, isälläni on kilpirauhasen vajaatoiminta.
  4. Mietin pitkään, millä kriteereillä vastaisin tähän kysymykseen. Monesti kun on käynyt niin, että kaupunki, johon olen ihastunut, ei ole toisella kerralla enää ollutkaan yhtä sykähdyttävä. Päätin siis ottaa kriteeriksi tämän: kaupunki, jossa minulla on hauskinta ja johon olen jumittunut, koska en ole halunut jatkaa matkaa. Vähät siitä, mitä olen sittemmin kaupungista ajatellut. Tai menisinkö sinne enää uudestaan. 1. Istanbul Vuonna 2003, ensimmäisellä vierailulla, veikkasin että tässä se on: Euroopan seuraava Barcelona. Noihin aikoihin Istanbulissa oli valtava pöhinä päällä. Turkin EU-jäsenyys tuntui olevan vain ajan kysymys, kaupunki kupli kosmopoliittista, vapaamielistä tunnelmaa ja toisaalta historiallista ja paikallista. Vanhat puutalokorttelit olivat vielä pystyssä ja niissä asui tavallista kansaa. Kaupungin nykyisellä paraatipaikalla oli vieri vieressä hostelleja, joissa reppureissaajat majoittuivat makuusaleissa. Maailman pisin kävelykatu oli jokailtainen ihme: Miten voi olla näin paljon ihmisiä! Istanbul oli yhtä suurta seikkailua. 2. Damaskos Damaskoksen vanhakaupunki on ihme. Ensimmäisellä vierailulla vuonna 2005 ihmettelin, miten paikka on voinut säilyä salaisuuteena muulta maailmalta. Silloinkaan Syyria ei ollut muodissa, Syyriasta puhuttiin pahan akselina maailmanpolitiikassa. Mutta minulle sopi. Valtava labyrintti hiljaisine kujineen, kuhisevine basaareeineen ja upeine moskeijoineen oli minun ja muutaman hassun reppureissaajan. Ihmiset olivat tavattoman ystävällisiä, yöt olivat yhtä juhlaa. 3. Lagos Mustan Afrikan suurimmassakin kaupungissa yöt olivat yhtä juhlaa. Saavuin kaupunkiin sopivasti ennen joulua. Majoituin kauas valkoisten suosimilta paremmilta asuinalueilta tavalliseen lähiöön. Vieri viereen rakennettujen pienten talojen välissä kujat olivat hiekkaa, vesi velloi mustana viemäriojissa. Puita tai mitään vihreää ei ollut näköpiirissä. Mutta hui hai, sillä ei ollut mitään merkitystä. Joka yö kaupunki heräsi henkiin, kun kortteli kerrallaan halusi juhlistaa joulua. Ne yöt olivat kuumia ja hikisiä: rytmikästä musiikkia, tanssia ja iloisia ihmisiä ympärilläni. Olin ainoa valkoinen nissä bileissä. 4. Rio de Janeiro Riossakin tuli biletettyä. Tai kuljettua yöt läpeensä. Yön päätteeksi, neljän aikoihin, istahdin aina tiettyyn katugrilliin, tilasin annoksen kanaa ja perunoita tuorepuristetun mehun kanssa. Siinä istuskellessa tuli monet kerrat hämmästeltyä ja ehkä kauhisteltuakin, mitä kaikkea yö oli tarjonnut. Päivisin matkustin useimmiten Ipanemalle. Rion öiden lisäksi toinen asia, mihin en koskaan kyllästynyt, oli Ipaneman ranta vartalonpalvojineen ja upeine näkymineen. 5. Peking Matkoilla minua on selvästi viehättänyt ihmispaljous ja kaupungit, jotka eivät lopu mihinkään. Peking oli tätä kaikkea läkähdyttävyyteen asti. Olin yhtä aikaa sekä flow-tilassa että tavattoman väsynyt. Marraskuisen saastepilven alla Kielletty kaupunki oli maailman kaunein paikka. Pakko lisätä vielä kaksi, jotka eivät listalle mahtuneet: Tel Aviv (maailman paras rantaelämä, boheemi ilmapiiri) ja Kairo (valtava metropoli, jossa arabikulttuuri sykkii vahvimmillaan).
  5. Tämä tarvitsee perusteluja. Dhaka kun on usein mainittu Maailman karmeimman kaupungit -listalla. Itse viihdyin kohtalaisesti Dhakassa. Ulkonaliikkumiskielto toi jännityksen tuntua, samoin suuret mielenosoitukset päivällä. Tunsin oloni lähes kuninkaalliseksi, riksalla ajaessani kun kadullakulkijat seisahtuivat vilkuttumaan minulle.
  6. TAS: Näiden kahden ehdotuksen välillä on huima ero. Tossu nimittäin ehdottaa 25 treeniä viiden viikon sisällä, kun taas jukkis kahta! Viisi viikkoa jää minulla kahden maratonin väliin. Viime viikolla palasin lenkkipolulle seuraavasti: (la maraton) ke kevyttä polkukävelyä 6km to kevyttä polkukävelyä 8km pe polkujuoksua 4km + kevyttä juoksua 5km = 9km la voimakävelyä 12km/1h40min su polkujuoksua 6km + kevyttä juoksua 10mk = 16km/2h05min Maanantaina olinkin sitten ihan poikki! Kroppa oli täysin kunnossa, mutta oli vaan tosi väsynyt olo. Nukuinkin maanantaina yhdet torkut aamupäivällä ja toiset iltapäivällä. (Se miksi olen nyt polkukävellyt/juossut johtuu siitä, että olen löytänyt Tampereelta uudet ulkoilumaastot, aivan upeat! Polku on haastava, koska se on juurakkoa ja kivikkoa, mutta kevätiltojen ihanuus ja luonnon kauneus on vetänyt minua tälle reitille ilta toisensa perään!) Onko jollain heittää jotain ehdotuksia? Aika moni täällä on eri ketjuissa kertonut juosseensa peräkkäin kaksi maratonia (2 - 6 vko välissä), mutta harvempi on avannut, miten on treenannut maratonien välissä.
  7. Itse olen ajatellut, että mitään varsinaista treenaamista maratonille ei tarvitse, jos on juossut vuosikausia ja jos juoksee paljon kilometrejä. Kaksi maratonia on mennyt samalla kilometrivauhdilla kuin lenkitkin (18-25km). Paras maratontulos on siltä maratonilla, jolla lähdin vahingossa väärän jäniksen perään, puoli tuntia tavoiteaikaani kovempaan vauhtiin. Nyt luulen, että viikon takainen maraton meni penkin alle siksi, että en ollut levännyt. Maratonia edeltävällä viikollakin juoksin vielä 60 km, mäkilenkkiä. Siihen päälle vielä työkiireet ja yksi melkein uneton yö maratonviikon alussa. Lisäksi aloitin varmaan liian hitaasti. No, onhan sitä tässä aikaa juosta maratoneja ja ihmetellä.
  8. Olen aamupäivän selaillut vanhoja ketju yrittäessäni löytää vastausta, miten treenata, kun kahden maratonin väliin jää treeniaikaa viisi viikkoa. Tämä ketju ei varsinaisesti vastaa kysymykseeni, mutta silti nostan tämän ylös. Älytön saavutus ketjun aloittajalta! Olisi mielenkiintoista kuulla, onko Villeeni jatkanut maratonien juoksemista, millaisella treenillä ja millä tuloksilla. Itse aiemmin laskeskelin, kuinka monta kilsaa olin juossut Adduilla, jotka menivät maaliskuussa täysin rikki. Kymmennessä kuussa varovaisen arvion mukaan oli tullut 1800+ kilometriä, joka ei edes kata kaikkia juoksukilometrejä, koska olin juossut toisella parilla ehkä neljän viikon edestä + yksi maraton kolmannella parilla. Lisäksi pyöräilykilometrejä on tullut moninkertainen määrä 500 - 400km/kuukausi. Silti: oma aikani jää Villeenin enkasta! Edit. Stalkkasin ja löysin tällaisenkin tiedon: Huhhuh!
  9. Hui kauhea! Olen miettinyt tätä jossain unessa, jossa olen ollut myöhästyä maratonilta.
  10. Maratonin sponsorilla, LIDL:llä, oli maaliskuussa kilpailu, jossa Instagram-kuvan lähettäneiden kesken arvottiin osallistumisoikeuksia. Minä ostin postikortin, johon kirjoitin kaunokirjaimin: Osallistun tällä kortilla kilpailuun. Sähköpostiin tuli viikon päästä meili: Onnea voittajalle! Vuosi alkaa siis kilpailuvoittoisesti, kun sunnuntaina tuli jolkoteltua jo yksi maratoni. Mitenköhän tässä treenaisi maratonien välissä, se on vielä epäselvää. Eiköhän se vastaus löydy täältä arkistojen kätköistä.
  11. Helsinki Spring Marathon 2019 -raportti eli Miten kolmekymmentä vuotta juoksua harrastanut pärjäsi elämänsä kolmannella maratonilla Junassa istumapaikkakseni oli merkitty numero 52. Helsingin Olympialaisten vuosi, ilahduin. Se ei voi tarkoittaa muuta kuin onnea maratonille! Puolentoista tunnin matka kului katsellen keväisen karuja maisemia ja kanssamatkustajia. Tyttö vieressä multitaaskasi: taivutti ripsiä sylissään avonainen Michelle Obaman elämäkerta ja toisessa kädessä älypuhelimen somekeskustelu. Käytävän toisella puolella neulottiin ja naposteltiin pensasmustikoita ja kinkkua. Riihimäen kohdalla kävin vessassa ja vaihdoin päälle juoksuasun. Hetken mietin, että jos jättäisi puhelimen talvitakin taskuun. Juoksisi vain pitkän lenkin, ei sen enempää. Pasilassa vaihdoin lähijunaan. Lattialle oli tallottu Paavo Arhinmäen vaalimainos. Asemalta kävelin opeltua reittiä kisapaikalle. Näyttö baarin seinässä kertoi ilman lämpötilaksi seitsemän astetta. Hain juoksunumeron, tarkastin tavarasäilytyksen sijainnin ja maalialueen. Söin banaanin. Yritin löytää koulurakennukseen, jonka pukuhuoneet oli varattu juoksijoiden käyttöön. Koulun ovi oli kiinni, mutta viereinen kirjaston ovi oli auki. Kirjastossa oli koululaisten taidenäyttely. Kukka-asetelmia, pöllön lento kuun editse, haikara muuttomatkalla. Kiinnitin kilpailunumeron rintaani. Hyllyssä oli Baba Lybeckin kirja Habaa. Maalialueelle oli jo kerääntynyt juoksijoita. Paidoissa luki juostut maratonit: Los Angeles, New York, Abu Dhabi, Tallinna, Tukholma. Nyt muistetaan ottaa eka kierros rauhallisesti, sanoi joku, eikä lähdetä hätiköimään niin kuin Raatteella. Moni juoksija näytti tuntevan kanssakilpailijansa. Itse tunnistin kasvoista vain yhdet: ruskettuneen, lettipäisen naisen. Muistin naisen ensimmäiseltä maratoniltani. Älkää eksykö, toimitsija joukon edessä sanoi ja alkoi laskea sekunteja. Sitten pamahti. Aloin juosta. Tai lönkytellä. Porukkaa lappoi ohitseni, katselin selkiä. Ja päitä. Vanhemmalla miehellä oli virkattu myssy päässään. Samanlainen myssy oli ohittanut minut ensimmäisellä maratonilla: 40 kilometrin kohdalla. Odotas vaan, kun vauhtiin päästään, päätin. Reitti kulki omakotitaloalueen lävitse joelle. Olin kahdesti elämäni aikana asunut lähitienoilla, mutta nämä tiet olivat vieraita. Sillalta reitti ei kääntynyt joenrantaa, edellissyksyiselle lenkkipolulleni, vaan pellonlaitaan. Ilman täytti keväinen liverrys, leivon laulu. Tie oli suora ja pitkä, ilma seisoi paikallaan. Neljä kilometriä, kertoi kyltti tien laidassa. Vasta neljä, huomasin ajattelevani. Onkohan maratonjuoksu aina tällaista, mietin. Kun saa juosta pitkiä lenkkejä, silloin kun itselleen parhaiten sopii, on helppo kuvitella itsensä kiitämässä maratonilla, niin iloisesti askel nousee. Mutta maratonilla tilanne on toinen: ajoitus on aina väärä. Alla on huonosti nukuttu yö, paikasta toiseen siirtymisen stressiä eikä kunnon ajoituksestakaan ole varmuutta. Sitä vaan laitetaan askelta toisen eteen, työnteon maku suussa. Olin etukäteen päättänyt, että katson kelloa ensimmäisen kerran, kun matkasta on kolmannes takana. Toisen kierroksen lähestyessä en malttanut olla kaivamatta puhelinta taskusta. Näyttö oli pimeä. Oliko akusta virta loppunut? Sain puhelimen virkoamaan. Olin ennätystä hieman jäljessä. Vauhtia tasaisesti kiristämällä asia olisi korjattu. Tosin kumpikaan edellisistä maratoneista ei ollut loppuun asti nousujohteinen. Väki harveni. Juoksijoita lönkötteli kolmen, neljän hengen porukoissa. Usein jättäydyin tarkoituksella useamman askeleen päähän. Oli parempi puuskuttaa omassa rauhassa. Kahdessa mutkassa avautui näkymä kauemmas, juoksijoiden letkaan. Yritin pistää mieleen selkiä. Ohitettu selkä tulisi mahdollisesti olemaan ainoa ilon aihe tällä maratonilla. Lettipäälle jätin hyvästit 16 kilometrissä, virkatulle pipolle jo aiemmin. Toisen kierroksen lopussa puhelin ei enää suostunut käynnistymään. Sivusta kuulin kuitenkin huudon: Kaksi minuuttia lähtöön. Puolimaratoonarit, tajusin. Päättelin olevani ennätysvauhdissa, mutta kestäisinkö vauhdissa loppuun asti? Miestä alkoi tulla hurjaa vauhtia. Katselin ihaillen lennokasta askellusta ja kauniita vartaloita. Jos aluksi olinkin pelästynyt puolimaratoonareiden vyöryä, nyt siitä oli pelkkää iloa. Juoksin pitkälle kolmatta kierrosta puolimaratoonareiden imussa. Malmia lähestyessä jäljellä oli enää hitaimmat, joiden kanssa taitoin samaa matkaa. Maratoonareista ei ollut tietoakaan. Tunnistin vain yhden, tempoilevasti juoksevan nuorukaisen. Soronnoo! Viimeiselle kierrokselle lähtiessä en enää tiennyt, missä vauhdissa kuljen. Kolmas kierros oli ollut raskain, mutta puhki en vielä ollut. Yritin keskittyä tehokkaaseen ja tasaiseen hengitykseen. Vasen pohje alkoi kuitenkin nykiä. Pohje potkaisi sivuun ja samassa hengitys häiriintyi. Nestettä höllyi vatsalaukussa. Ja mikä pahinta, vauhtikin tuntui hiipuvan. 37 kilometrin kohdalla keksin uuden kikan. Aikaisemmin olin laskenut kilometrejä maaliin. Nyt huijasin itseni ajattelemaan, että viiden kilometrin sijaan juostavana oli vielä yksi kokonainen kierros ja risat. Ajatus antoi ryhtiä. Mietin myös koko syksyn ja talven metsässä juostuja 20 - 25 kilometrin lenkkejä. Yksi maraton on minulle pala kakkua! Loppumatka oli äkkinäisiä mutkia ja ylämäkiä, syöksyä alikulkutunneliin. Kuin ihmeen voimalla sain uutta puhtia. Vastaavaa en ollut vielä maratonilla kokenut: loppukiri. Ohitin pitkään edelläni juosseet kolme naista. Pidemmällä juoksi vielä kolme miestä, joista kauimmaisen tunnistin hyvin. Mies oli ohittanut minut kolmannen kierroksen alussa. Aina välillä olin tavoittanut miestä tämän vaihtaessa kävelyyn, mutta en ollut koskaan päässyt aivan beesiin. Mies oli sittemmin juossut ulos näköpiiristäni. Mutta nyt, jo urheilupuiston lähestyessä, olin saavuttanut miestä. Mies vuoroin käveli ja juoksi. Mitään armoa ei tunneta, päätin. Napsin kaksi juoksijaa minun ja miehen välistä. Olin loppusuoralla. Loppuun asti, kuulin yleisön kannustavan. Rynnin miehen ohi maaliin. Pienet – ja pikkumaiset – ovat juoksijan ilot. Kysyin katsomosta aikaa. Ennätys jäi tekemättä, totesin. Mietin tätä matkalla kotiin. Onko juoksu epäonnistunut, jos ei pysty tekemään ennätystään? Miksi ennätys jäi tekemättä? Olinko vain kuvitellut olevani elämäni kunnossa? Miksi juostut kilometrit ja menestys eivät korreloineet? Oliko viimeistelyssä vika? Tai tavassani treenata – jos sitä ylipäätänsä voi kutsua treenaamiseksi? Minähän vain juoksin. Narinkkatorilla kansanedustajaehdokkaat tekivät viimehetken vaalityötä. Jonotin ensin makkaraa perussuomalaisten kojulla, sitten kasvismakkaraa vihreiden. DJ soitti musiikkia, vaaliväki juhli kuin voitto olisi jo varmistunut. Voitto sitä ja tätä. Seuraava maraton olisi viiden viikon päästä. Mitä jos sekin menee samalla lailla? Kuinka monta tasapaksua maratonia ihminen viitsii juosta? Bussi oli lähes täynnä Suomen jääkiekkojoukkueen kannattajia. Istuin lupaa kysymättä kalleimmalla paikalle, sille jossa sai jalat suoriksi. Joku oli unohtanut penkille energiajuomatölkin. Join sen ja söin täytetyn patongin. Kalkkunaa ja jalopenoja. Tummenevan pilvikannen ja pellon väliin jäi kaistale taivasta. Se värjäytyi punaiseksi. Metsän reunassa roihusi kokko. Hieroin pohkeet, taka- ja etureidet. Hankasin jalkapohjia jalkatukea vasten. Jalat eivät tuntuneet kovin kipeiltä.
  12. Hallitusneuvotteluista. SDP ei voi ottaa hallitukseen Kokoomusta, koska talous- ja työvoimapolitiikassa ei löydy yhteistä säveltä. SDP ei voi ottaa hallitukseen Perussuomalaisia, koska tarvitsee lisää puolueita messiin, eivätkä nämä (Vasemmisto, Vihreät) suostu samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa. siispä SDP ottaa hallitukseen Keskustan. Keskusta lähtee riemusta kiljuen hallitukseen, koska tämä on viimeinen mahdollisuus saada läpi Keskustan kuningashanke eli Maakuntamalli. Vasemmisto tulee myös mukaan. Vihreillä tekee tiukkaa, koska turve, mutta myöntyvät.
  13. Suurin yllätys oli Demareiden niukka vaalivoitto. Melkoinen mahalasku! Kauhistuttaa, että kuumakalle Antti Rinne pääsee johtamaan hallitustusta. Laitan kaiken toivoni Hetaan Antin takana. Onneksi Perussuomalaiset eivät voittaneet. Jos Perussuomalaiset olisivat voittaneet ja päässeet hallitukseen, ministereiksi olisi päässyt joukko amatöörejä. Ajatelkaa: Teuvo Hakkarainen elinkeinoministerinä! Suurimmat surun aiheet. Eduskunnasta tippuivat Silvia Modig ja Olli-Poika Parviainen. (Tänä vuonna tutustuin Pirkanmaan edustajiin, joista Olli-Poika Parviainen teki vaikutuksen. Olisin mielelläni näyttänyt ovea Satu Hassille, joka oli Tampereen vaalikentällä ainoa ei-edukseen esiintynyt ehdokas.) Vaaliknoppikysymys Uudenmaan vaalipiiristä: Laita suuruusjärjestykseen seuraavat ehdokkaat heidän henkilökohtaisen äänimäärän mukaan: Katariina Souri (omaa sukua Kata Kärkkäinen) Janina Fry (omaa sukua Janina Frostell) Arja Alho Simon Elo
  14. Kirjoittelen pidemmän rapsan myöhemmin, mutta tässä tiivistetysti mielipiteeni Helsinki Spring Marathonista juoksutapahtumana. Hyvää: - Ajoitus: kevään ensimmäisiä, sopivasti muutama viikko ennen Suomen suurinta ja kauneinta. - Hyvä juoksusää - Nopea reitti - Puolimaratoonareista saa vetoapua maratonin kolmannelle ja neljälle kierrokselle - Geeliä jaetaan neljästi reitillä vrt. Helsinki City Maratonissa kerran. - Iltapäivästartti mahdollistaa maakuntien juoksijoille maratonin päiväretkenä - Halpa Huonoa: - Maailman rumin mitali - Huonot after-run eväät (yksi banaani, energiapatukka, Eloveena-keksi) - Maisemallisesti vaatimaton - Ei kannustajia - Ei ajanottonnäyttöä reitillä - Ei t-paitaa - Koirien ulkoiluttajia reitillä Maraton juostaan neljänä kierroksena, mikä on tylsää, mutta toisaalta voi helpottaa tehtävää: reitti tulee tutuksi ja juoksija voi psyykata itseään juostuilla kierroksilla ja kierrosten sisällä ohitetuilla paikoilla. Maratoonille osallistujista suurin osa on kovakuntoista porukkaa, toisin kuin osallistujamääriltään suurimmissa maratoneissa.
  15. Maratonille on ennakkoon ilmoittautunut 161 juoksijaa. (Kuvittelin, että kyseessä olisi suurempi tapahtuma....) Ennätys toissa vuodelta on 165 maaliintullutta. Tänä vuonna siis tuskin lyödään osallistujannnätystä maratonilla. Toisaalta porukka on melko kovatasoista, keskimäärin. Edellisinä vuosina päästäkseen tulosluettelossa puolivälin paremmalla puolelle on pitänyt juosta 3:49 - 3:54. Itse en ole koskaan näin kovaa juossut, mutta muilla maratoneilla olen silti sijoittunut tulosluettelossa paremmalle puoliskolle. Jokunen ulkomaalainenkin on eksynyt joukkoon, lähinnä Venäjältä ja Virosta (mutta ei yhtään muista Pohjoismaista). Kaukaisin juoksija on Bangladeshista. Hyvä juoksusää tiedossa. Plussan puolella, ei tuulta eikä auringonpaistetta.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy