Jump to content
Juoksufoorumi.fi


saq

Jäsenet
  • Content Count

    85
  • Liittyi

  • Last visited

Community Reputation

14 Good

Recent Profile Visitors

The recent visitors block is disabled and is not being shown to other users.

  1. Mistä Seefeldin tuloksista sitten puhutaan, jos ei hiihdon MM kisatuloksista?
  2. Ihan oikein, tuohon suksikalustoon ei huolto vaikuta. Outoa kuitenkin, että kenelläkään suomalaisella ei ollut kilpailukykyistä kalustoa, mutta saksalaisille kaikille löytyi huippu suksi. Tosin kyllähän Keski-Euroopan hiihtäjillä on kokemusta enemmän näistä ääriolosuhteista ja saattaa olla myös laajempi kalusto. Pitää myös muistaa, että suksen pohjan hionnalla ja käsikuviolla on suuri vaikutus näissä olosuhteissa ja uskon, että näillä on saattanut olla osuutta eiliseen ongelmaan.
  3. Oli kyllä huikea taistelu Ruotsin ja Norjan välillä. Onneksi tällä kertaa meni näin päin. Kyllä Ruotsalaiset taisteli hienosti, ei olisi Norja välttämättä voittanut, vaikka Johaug olisi ollut toisella osuudella. Ruotsalaisilla näytti kyllä suksi luistavan, mutta hienosti Ebba ja Frida taisteli vähän lipsuvalla suksella. Sen sijaan ikävää katsottavaa Suomen hiihtäjien suhteen. Sen näki jo ensimmäisessä laskussa ja nousussa, ettei Lauran suksi ole kilpailukykyinen. Laskuun hän lähti Wengin peesiin työnsi vielä Wengin ollessa jo laskuasennossa. Tässä tilanteessahan hänen olisi pitänyt imusta tulla ihan kannoille varsinkin, kun Weng joutui nousemaan pystyyn ja levittelemään käsiä, ettei ajanut Belorukovan päälle, mutta ei tullut Laura päälle vaan aloitti jopa työntämään aikaisemmin kuin Weng. Seuraavassa nousussa hän joutui ensimmäisten joukossa hakemaan haarakäyntiä, kun Weng ja moni muu meni helposti suorilla. Myös muissa mäissä sama tilanne. Lauralla meinasi aina laskussa tulla eteen tyhjää ja takaa tultiin päälle ja ohi. Tämän seurauksena hän joutui monesti käyttämään turhaan voimia asetelmien parantamiseksi, jotka oli laskussa menettänyt. Osa näistä yrityksistä vielä päättyi huonosti, kun tila loppui. Muilla osuuksilla ei sitten enää päästy vertaamaan suomalaisten suksien luistoa muihin, mutta kyllähän se kommenteissa paistoi, ettei ainakaan voittaja suksella oltu liikkeellä. Saksalaisilla taas oli ihan uskomattomat sukset. Vastaavan tasoisilla kapuloilla olisi Suomikin ollut mitalikamppailussa, mutta olisi silti saattanut jäädä neljänneksi. Suomen olisi pitänyt olla reilusti Venäjältä irti kahden osuuden jälkeen. Toivottavasti Suomen huolto ei ole niin pihalla kuin antavat ymmärtää. Kisan jälkeen olivat testanneet vielä suksia ja kertoivat julkisuuteen, ettei olisi jälkiviisaana tehneet mitään toisin. Onneksi sentään saivat yhdistetyn kavereille kilpailukykyiset sukset. Tänään taitaa onneksi olla rehellinen vesikeli eli pilvistä, pientä vesisadetta ja +3 astetta lämpötila, joka pitäisi olla helpompi ja tutumpi olosuhde Suomen huollolle kuin Keski-Euroopan aurinko ja +12 lämpö. Mielestäni aika samoista asemista miehet lähtevät tänään kuin naiset eilen. Kaksi ennakkosuosikkia taistelee tasaisesti voitosta ja sen jälkeen Suomen pitäisi venyä pronssille ennen Ruotsia, Ranskaa, Saksaa ja Sveitsiä. Ei ole helppoa, mutta mahdollista, jos kalusto on kunnossa ja miehet onnistuvat venymään. Huonolla kalustolla ollaan sitten sijalla 8-9, kun edellä mainittujen lisäksi USA/Italia tulee ohi.
  4. En väittänytkään, etteikö Frida olisi Eveliinaa parempi, enkä arvioinut kuinka paljon. Sen sijaa turha yksittäisen kisan tuloksella retostella, jos ei edes tiedä minkälainen kisa oli kyseessä.
  5. Kovaa on Frida mennyt, mutta olikohan aikaeroon osansa sillä, että kisa oli yhteislähtö ja Fridan karattua isompi ryhmä jäi taktikoimaan muista sijoista.
  6. Se ettei itse osaa, ei tarkoita, ettei se ole mahdollista. Nuorempana jonkin verran kilpahiihtoakin harrastaneena luisteluhiihtoa alettiin opettelemaan heti kun televisiosta näki huippujen sitä tekevän. Eka talvi oli vain kuokkaa vain oikealle työntäen ja tietysti perinteisen välineillä. Pikkuhiljaa välineet kehittyivät ja valmentajat alkoivat kiinnittää tekniikkaan huomiota. Myös wassu ja mogren tuli mukaan kuvioihin. Hiihdin varmaan kuokkaa noin 5 vuotta vain oikealle työntäen ja vasen tuntui ihan mahdottomalta. Yhtenä talvena päätin opetella väärän puolen kuokan ja kaikki rauhalliset lenkit hiihdin kuokkaa vain väärälle puolelle. Vaikka vaikeata se aluksi olikin, alkoi se kuitenkin sujua rauhallisessa vauhdissa, mutta ei kisassa. Tekniikkatreeneissä valmentajat kuitenkin sanoivat väärän puolen olevan teknisesti parempi. Tämä varmaan johtui siitä, että sitä opetellessa tiesi, mitä pitäisi tehdä toisin kun silloin aluksi, kun matkiminen oli ainoa tapa eikä kukaan ei osannut neuvoa. Tämän jälkeen piti jatkaa väärän puolen harjoittelemista vauhdikkaammassa hiihdossa. Varmaan noin 3 vuoden päästä pystyin luontevasti käyttämään kisoissa molempia puolia ja sopivan jyrkissä ylämäissä väärä puoli tuntui jopa helpommalta. Noin 4 vuoden päästä ei ollut puolella mitään väliä kuin ainoastaan heittäessä loikalle. Pitää vielä muistuttaa, että olin tuolloin väärää puolta harjoitellessa noin 15 vuotias ja hiihtoa tuli vuodessa yli 2000 km, joten toistoja tuohon väärän puolen harjoitteluun on tullut melko paljon ja nuorena oppii nopeammin. Tosin vaatimustasokin tekniikalle oli eri kuin kuntoilijalle. Tässäkin huomasi tulevansa paremmaksi siinä mitä harjoittelee. Tietysti jos ei usko oppivansa jotain, voi olla motivaatio sen harjoitteluun huonompi ja lopputulos huono.
  7. Lapsille on harrastuksessa tärkeää kaverit. Jos on hyvä porukka, ei ole niin väliä mitä tehdään. Yksin puurtaminen on tylsää, joten yksilölajeja harrastavatkin tarvitsevat porukan eli yhteistreenejä. Yhteistreenit tarvitsevat vetäjiä ja tässä tarvitaan vanhempien aktiivisuutta. Omalla kohdalla huomasi hyvin, että poika innoistu uudesta lajista heti, kun hänet oli raahattu leirille ja pääsi sisään kaveriporukkaan.
  8. saq

    Garmin Fenix 5

    Jaa, olen tainnut itsekin tehnyt "Hot Key" määrittelyn, mutta en vaan muistanut sitä.
  9. saq

    Garmin Fenix 5

    Toimisiko sama kuin FR935:ssa? Pitkä painallus Down painiketta, kunnes tulee lajivalikko näkyviin. Up/Down painikkeilla valitsee oikean ja hyväksyy valinnan Start painikkeella.
  10. saq

    Suunto vai Garmin?

    Kaikkia eroja en muista, mutta tässä jotain listaa mitä 935:ssa on, mutta 735:ssa ei. Lista tulee ulkomuistista, joten jotein virheitä voi listassa olla. - itselleni tärkein barometrinen korkeusanturi - akun kesto, jossa ero 935 hyväksi muistaaksen 14 h / 24 h. - näyttö on ilmeisesti 935:ssä ilmeisesti parempi ja tukee ainakin enemmän värejä. - voi ladata kesken suorituksen, vaikka ranteessa sitä ei voi silloin pitää - uusi FirstBeatin training effect laskuri, joka kertoo erikseen aerobisen ja anaerobisen arvon - WiFi - tuki Bluetooth Smart sensoreille - jotain Starva juttuja Suunnosta ei ole kokemuksia, mutta varmaan hyvä kello sekin. Muutama vuosi sitten vaihdoin Polarin Garminiin 920xt, eikä ole tarvinut katua. Todennäköisesti 935 on tulee hommattua piakkoin.
  11. Uskon omia silmiäni. Tuossa Youtube videossa näkyy selvästi nuo sisäkaarteessa olevat siniset puulaatikot. Niihin suksi ei kyllä osunnut ainakaan ennen kaatumista. Jos laskuun on jarruttelun takia muodostunut jäinen ura, ei siihen kannata mennä vaan ottaa reilusti ulkaarteesta askeltamalla. En tietysti ole nähnyt tuota paikkaa livenä, joten saattoi olla paljon pahempi paikka kuin tv-kuva näyttää, mutta kritiikkini kohdistuukin tuohon höpinään suksen osumisesta noihin ohjureihin. Käsittämätön olettamus sekin, että ne otettaisiin pois ennen kisaa, kun ovat siinä lämmittelyssä olleet. Veikkaan, että Kaisan tarkoitus oli leikata ihan sisäkurviin jäisen kohdan yli, mutta säikähti ohjureita ja piti jään päällä muuttaa suunnitelmaa, joka aiheutti kaatumisen.
  12. Meni kyllä omaan huolimattomuuteen tämä kaatuminen. Ei Kaisan suksi mihinkään ohjuriin osunnut. Sivuluisussa ollut suksi vain nappasi kiinni irtolumeen ja menetti tasapainon. Mutka olisi pitänyt mennä askeltamalla, eikä ruveta suhnailemaan.
  13. Ok, sitten näyttää ohjelma vähän erilaiselta. Keskimäärin noista viidestä juoksuun varatusta tunnista menee juoksemiseen 2 ja muuhun 3 tuntia. Jonkun toisen lajin edustajalla menee treenaamiseen vielä tunti päivässä enemmän ja lisäksi pitää budjetoida aikaa myös harjoituspaikoille siirtymisiin ja mahdollisiin välinehuoltoihin, jos ei ole varaa palkata omaa huoltoryhmää. Ei ole huippu-urheilijalla vapaa-ajan huolia.
  14. Onkohan tämä esimerkki jonkun yksittäisen harvoin toteutuneen päivän runko? Tuossahan on juoksua 5 tuntia, joka tekee alle 28 minuutin juoksijan kevyellä 4 min/km vauhdilla 75 km. Jotta pääsisi Ulmalan vuosikilometreihin, tarvitsisi tällaisia päiviä tehdä alle 100 ja loput noin 270 päivää voisi jättää juoksematta. Tuskin talvikaudella määräviikollakaan montaa tuollaista päivää on, kun kolmella päivällä pääsisi jo yli 200 kilometrin. Onkohan ratajuoksijalle yleistä käydä 3 kertaa päivässä juoksemassa. Vähemmänkin yliampuvalla esimerkillä olisi voinut näyttää kuinka askeettista huippu-urheilijan elämä on. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että henkistä kanttia kyllä tarvitaan melkoisesti, jotta on valmis treenaamaan ja elämään tavalla, joka mahdollistaisi alle 28 minuutin aikoja kympillä. Sama kyllä pätee kaikkeen huippu-urheiluun.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy