Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Mankeli

Jäsenet
  • Content Count

    678
  • Liittyi

  • Last visited

Everything posted by Mankeli

  1. Hengissä ollaan vieläkin, vaikka päivityksiä ei ole tullut tehtyäkään. Talvi on mennyt pääosin hiihdellessä ja juossut sekä uinut olen aina siinä sivussa. Määrät ovat olleet aika maltillisia, noin 4-5 h/viikko, tosin pääsiäispyhinä hiihdin kolmeen päivään 102 km. Sitten tammikuun olen pitänyt kaksi viikon taukoa. Toinen tuli silmäleikkauksen jälkeisenä liikuntakieltona ja toisella kertaa sain selän niin jumiin, ettei voinut viikkoon tehdä mitään. Alunperin suunnitelmissa oli kaksi puolimaratonia kesälle, toinen Terwalla toukokuussa ja toinen Kuopiossa syyskuussa, mutta kun juoksu on ollut melko vähissä, en tiedä Terwasta vielä. Vauhtilenkkejä en ole tehnyt sitten marraskuun, joten kiire alkaa olla. Kokeilen juoksua nyt ennen Terwaa tosissaan VK-treenein höystettynä ja pitää katsoa, mikä on kunto ja miten selkä reagoi. Nykyään päivittelen treenini OnTrailiin. Juoksu on jäänyt hieman taka-alalle ajankäytöllisesti, joten sen mitä aikaa siihen käytän, käytän sen mieluummin juoksemiseen kuin siitä kirjoittamiseen.
  2. Viikko 51 - 2014 Ma: Lepo Ti: Pitkä juoksukävely maastossa 16,74 km @ 7.50 min/km; 139/min Ke: Vesijuoksu 40 min To: Hiihtoa 11 min 40 s + Kevyt juoksu 52 min; 131 /min Pe: Lepo La: Kevyt 6,25 km @ 6.36 min/km; 146/min Su: Lepo Viikko 52 - 2014 Ma: Kevyt 8,0 km @ 6.17 min/km; 151/min Ti-Su: Lepo - flunssa, pakkanen ja jouluviikko Viikko 1 - 2015 Ma: Kevyt 6 km @ 6.57 min/km; 145/min Ti: Kevyt 7,4 km @ 7.36 min/km; 141/min Ke: Lepo To: Nopeita lyhyitä 5 x 200 m; yhteensä 5,2 km Pe: Kevyt 8,9 km @ 6.45 min/km; 154/min La: Lepo Su: Kevyt 6,3 km @ 6.41 min/km; 154/min Viikko 2 - 2015 Ma: Lepo Ti: Lepo Ke: Puolipitkä 12,2 km @ 7.11 min/km; 137/min To: Vesijuoksu 50 min Pe: Lepo La: Kevyt 6,9 km @ 6.43 min/km; 145/min Su: Lepo Eipä mennyt vuodenvaihde kehuttavasti. Ohjelmassa oli vain keveitä viikkoja ja sitten vielä keveämpiä. Syitähän olen ollut aina hyvä keksimään ja on niitä nytkin. Jouluviikolle iski Koillismaalle ja Ouluun kylmät ilmat ja se yhdistettyä pieneen flunssaan ja joulun menoihin jätti viikon treenit yhteen kertaan. Seuraavalla viikolla ehdin vähän enemmän, mutta pääosin sekin oli aivan ilimanaikuista läpsyttelyä. Viime viikko oli taas sitä tuttua huvittamattomuutta ja laiskuutta. Mitään isompia ongelmia ei ole kuin asennepuolessa ja viitseliäisyydessä lähteä kylmään ilmaan lenkkeilemään. Vasemmassa sääressä tuntuu istuessa jotain ihmeellistä pikkusärkyä, ikään kuin luun kasvuun liittyviä kipuja joita oli teini-iässä. Ei tosin tunnu mitenkään vakavalta, mutta aiheuttaa sen että jalkaa pitää alkaa liikuttaa. Sen lisäksi jalat, varsinkin takareidet, ovat aivan jäätävässä jumissa. Olen välillä vähän venytellyt ja onhan se auttanutkin. Sikäli moinen jumeilu ihmetyttää, koska ei sitä ennen tässä mittakaavassa ole ollut, vaikka määrää on ollut enemmänkin. Osasyy lienee se, että olen joutunut juoksemaan viimeaikojen lenkit aika huonoilla alustoilla, joko liukkailla tai reilusti lumisilla poluilla ja kaduilla.
  3. Viikko 50 - 2014 Ma: Lepo Ti: Vesijuoksu 40 min Ke: Lepo To: Juoksukävely maastossa 6,4 km @ 7.45 min/km; 145/min Pe: Lepo La: Kevyt 8,0 km @ 6:43 min/km; 144/min Su: Juoksukävely maastossa 8,2 km @ 7.48 min/km; 138 Keveämpi viikko. Aikaa kului 3 h 28 min, eli ei riittävästi, mutta olosuhteetkaan eivät oikein suosineet.
  4. Viikko 48 - 2014 Ma: Juoksukävelyä maastossa 8,1 km @ 7.56 min/km; 132/min Ti: Pitkä juoksukävely maastssa 15,2 km @ 7.55 min/km; 132/min Ke: Lepo To: Kevyt 8 km @ 6.23 min/km Pe: Lepo La: Lepo Su: Juoksukävelyä maastossa 6,4 km @ 6.48 min/km Viikko 49 - 2014 Ma: Pitkä juoksukävely maastossa 15,6 km @ 7.25 min/km; 144/min Ti: Vesijuoksu 40 min Ke: Lepo To: Puolipitkä juoksukävely maastossa 9,9 km @ 8.24 min/km; 136/min Pe: Lepo La: Juoksukävely maastossa 8,2 km @ 7.42 min/km; 145/min Su: Juoksukävely maastossa 8,1 km @ 7.50 min/km; 145/min Käyrät nousuun! Viime viikolla kutiteltiin jo viime kesän parhaita viikkotunteja reilun kuuden tunnin treenauksella. Vauhtia, monipuolisuutta ja intensiteettiä ei sitten ole niinkään. Olen vetänyt juoksun ja kävelyn yhdistelmällä kuntorataa ympäri, kuten asia oli edellisessäkin päivityksessä. Hölkän määrää seoksessa olen tasaisesti kasvattanut ja nyt kävelemällä mennään enää noin kuudesosa matkasta. Aika hidasta eteneminen on tosin juostenkin. Treenien kesto on keskimäärin kasvanut aika paljon aiemmasta. Nyt tuntuu sopivan tällainen harvemmin mutta pidempään -harjoittelu, vaikka se ei sinällään ehkä treeniminuuttien kannalta ole aivan olennaisinta. Fiilis on hyvä treenauksen suhteen, eikä kolotuksia tai kremppoja ole esiintynyt. Nyt alkanut viikko on vähän kevyempi kuitenkin, koska pientä jumia kasvaneiden määrien seurauksena jaloissa tuntuu.
  5. Viikko 44 - 2014 Ma: Puolipitkä juoksukävely maastossa 10,3 km @ 8.17 min/km; 143/min Ti: Lepo Ke: Vesijuoksu 60 min To: Juoksukävelyä maastossa 8,1 km @ 8.10 min/km; 136 Pe: Lepo La: Lepo Su: Lepo Viikko 45 - 2014 Ma: Lepo Ti: Juoksukävelyä maastossa 8,8 km @ 8.17 min/km; 144/min Ke: Lepo To: Puolipitkä juoksukävely maastossa 12,2 km @ 8.19 min/km; 132/min Pe: Lepo La: Lepo Su: Lepo Viikko 46 - 2014 Ma: Puolipitkä juoksukävely maastossa 12,6 km @ 8.13 min/km; 141/min Ti: Vesijuoksua ja uintia 60 min Ke: Juoksukävelyä maastossa 8,2 km @ 8.09 min/km; 133/min To: Pitkä juoksukävely maastossa 15,6 km @ 7.55 min/km; 131/min Pe: Lepo La: Lepo Su: Lepo Viikko 47 - 2014 Ma: Juoksukävelyä maastossa 8,2 km @ 7.58 min/km; 138/min Ti: Puolipitkä juoksukävely maastossa 10,1 km @ 7.54 min/km; 136/min Ke: Lepo To: Juoksukävelyä maastossa 8,2 km @ 7.58 min/km; 134/min Pe: Lepo La: TV-reipas 10,0 km @ 5.36 min/km; 168/min; yhteensä 12,0 km Su: Lepo Päivitystaajuus kasvaa: nyt ei mennyt kuin neljä viikkoa viime kerrasta. Olen pääasiassa elvytellyt kituvaa peruskuntoani juoksukävelyksi ristimälläni kuntoilumuodolla, joka sisältää siis juoksua ja kävelyä eri suhteissa asuntoni läheisellä, suhteellisen mäkisellä pururadalla. Pikkuhiljaa olen voinut kasvattaa juoksun määrää noin puolesta sinne 90 % tienoille. Tämän lajin etuina on, että siitä palautuu nopeampaa kuin maantienylykytyksestä. Määrät ovat olleet vähän kitsaanpuoleisia, mutta tällä hetkellä ja tästä eteenpäin minimimäärä kuntoilukertoja viikossa on neljä. Pidetään tästä kiinni, pidetäänhän? Paino on vieläkin siinä 72 kilogramman tienoilla. Työterveystarkastuksessa kävi ilmi että kolesteroliarvot ovat vähän yli viitearvojen. Meidän suvussa sydäntauteihin onkin miestä laonnut ihan tosissaan, joten pitäisi kai alkaa siltäkin osin suuhunpantaviin kiinnittää huomiota. Olenkin nyt mm. terveydellisiin seikkoihin liittyen alkanut "arkivegetaristiksi", eli ma-pe olen syömättä lihaa ja liharuokia, tosin maitotuotteita ja muita eläiperäisiä tuotteita syön silti, lihaa vain en (kalaa kylläkin). Hemoglobiini oli 148 g/l.
  6. juuh elikkäs ranet ja viisi viimeisintä viikkoa: Viikko 39 - 2014 Ma: Kevyt maastossa 8,4 km @ 7:04 min/km; 142/min Ti: Lepo Ke: Lepo To: Kevyt maastossa 8,4 km @ 6:51 min/km; 146/min Pe: Lepo La: Kevyt 7,9 km @ 5:57 min/km; 152/min Su: Lepo Viikko 40 - 2014 Ma: Kevyt maastossa 8,4 km @ 6:42 min/km; 142/min Ti: Lepo Ke: Kevyt maastossa 8,4 km @ 6:43 min/km; 155/min To Vesijuoksu + uinti, yht. 1 h Pe: Lepo La: Lepo Su: Lepo Viikko 41 - 2014 Ma: Kevyt maastossa 8,4 km @ 6:56 min/km; 153/min Ti: Lepo Ke: Kevyt maastossa 8,4 km @ 7:04 min/km; 148/min To Vesijuoksu + uinti, yht. 1 h Pe: Lepo La: Lepo Su: Lepo Viikko 42 - 2014 Ma: Kevyt maastossa 8,4 km @ 7:31 min/km; 150/min Ti: Kevyt maastossa 8,4 km @ 7:08 min/km Ke: Lepo To: Puolipitkä maastossa 7:02 min/km; 148/min Pe: Lepo LA: Lepo Su: Lepo Viikko 43 - 2014 Ma: Lepo Ti: Lepo Ke: Kevyt maastossa 8,4 km @ 7:14 min/km; 142/min To: Lepo Pe: TV-kova 6,0 km @ 4:52 min/km; 183/min; yht. 9,6 km La: Lepo Su: Kevyt 7,2 km @ 6:56 min/km Lenkkeilytahti on päässyt tosiaan vähän laiskistumaan, onneksi ei yhtä paljon kuin tämän ketjun päivitystahti. Kolme kertaa viikossa on siis tullut käytyä lenkillä, eli sen terveysliikunnan vähimmäissuositusten mukaisesti. Olen kierrellyt pääasiassa samaa vanhaa hiihtoladun pohjaa, kun ei kiinnosta maantiensyrjää kuluttaa. Syksy on vähän ikävää aikaa ulkoilun kannalta, ei oikein jaksaisi. Ensi viikko menee vielä kolmen kerran tahdilla, mutta sitten pitää alkaa jo kiristää, että ehtii kesäksi kuntoon. Tavoitteena on kuluttaa myös hiihtolatua kuluvana talvena, kun sellainen tuosta ikkuna alta kulkee. Tällä hetkellä elämässä on aika paljon muutakin kuin juoksu ja siitä kirjoittaminen ja lukeminen, joten teen sen minkä ehtii, mutta ainahan sitä jotain ehtii. Karsin mieluummin kuitenkin 'foorumilla hengaamisesta kuin itse juoksemisesta. Paino on vieläkin siellä 72 kg:n tuntumassa. Ehkä kilon noussut tässä syksyn aikana. Se nyt ei sinällään mikään suurempi kriisi ole, mutta olen yrittänyt nyt vähän syömisiäni katsella taas, eikä se ole vielä näköjään tuottanut tulosta. Pitää yrittää kovemmin.
  7. Viikko 38 - 2014 Ma: Lepo Ti: Kevyt 8,1 km @ 6:10 min/km Ke: Lepo To: Kevyt 9,8 km @ 6:05 min/km; 154/min Pe: Lepo La: Kevyt 5,9 km @ 6:31 min/km; 152/min Su: Lepo Siitä se taas lähtee. 23,9 km ja 2 h 30 min aikaa oli kuluneen viikon harjoitteluspeksit. Kuten sykkeistä näkyy, ylimenokausi teki tehtävänsä. Jaloissa tuntuu ja niin edelleen. Pitää nyt vähän katsoa, että miten tämä treenaus lähtee syksyllä käyntiin, hölkkämotivaatio on vieläkin vähän alhainen. Tulee varmaan käytyä uimassa enemmän, kun työnantaja moista sponsoroi.
  8. Takaisin satulassa! Viikko 34 - 2014 Ma: Lepo Ti: 6 km @ 6:06 min/km; 132/min Ke: Lepo To: 1600 m + 800 m/2': yhteensä 7,4 km Pe-su: Ei mitään Viikko 35 - 2014 Ei mitään Viikko 36 - 2014 Ma-pe: Ei mitään La: Melontavaelluksen ensimmäinen päivä: 21 km, 3 h 30 min aktiivista melontaa Su: Melontavaelluksen toinen päivä: 25 km, 4 h 15 min Viikko37 - 2014 Ma: Melontavaelluksen kolmas päivä: 24 km, 3 h 45 min Ti: Lepo Ke: Ultimatea 1 h To-su: Ei mtn Että sellaista. Kuten edellisessä viestissä kirjoittelin, niin kymppi jäi väliin. Syynä pohjien pettäminen, ei tosin fyysisten vaan henkisten. Tuo on kylläkin liioittelua, mutta jotenkin ei juokseminen tai varsinkaan mikään ohjelmoitu treenaaminen enää jaksanut huvittaa loppukesästä. Kuntokaan ei tuntunut nousevan. Nyt on kuitenkin ylimenokausi lusittu ja kuluvalla viikolla alkaa taas hölkkä.
  9. Kappas, kiitos kysymästä, ei mennyt mitenkään. :D Olin kyllä Oulussa käymässä ja buukannut juoksun lisäksi kalenteriin aika monen näköistä aktiviteettia. Vakaa aikomukseni vielä edeltävänä iltana oli lähteä kisaamaan. Laitoin kellon kuudeksi, jotta ehtisi siinä keho heräillä ennen yhtätoista. No, heräsin sitten siinä yhdeksän aikaa vailla mitään muistikuvaa herätyskellon soitosta, joten totesin pienen mietinnän jälkeen, ettei kannata lähteä itseään nöyryyttämään. Tosiasiassa päätös nyt ei johtunut pelkästään tuosta pommiin nukkumisesta, mutta koko homma oli muuttunut vähemmän tärkeäksi kesän edetessä. Juokseminen kyllä kiinnosti, mutta tavoitteellinen treenaaminen ei oikein - saattoi johtua, että en kokenut kehittyväni kovin hyvin ja kuntokin tuntui jo olevan laskussa. Pohjat taisivat hieman pettää, tosin enemmän henkisellä kuin fyysisellä puolella. Tiesin, ettei Oulun juoksusta tulisi kovinkaan hääviä aikaa, niin jätin sen sitten kokonaan väliin. Pidän nyt ylimenokautta ja totaalista juoksutaukoa kolme viikkoa. Palataan asiaan tämänkin päiväkirjan merkeissä siis kahden viikon kuluttua. Silloin voisi tehdä pientä yhteenvetoa menneestä ja avartaa suunnitelmia tulevasta.
  10. Viikko 33 - 2014 Ma: Kevyt 6,0 km @ 6:03 min/km Ti: Kevyt 6,1 km @ 5:47 min/km Ke: TV-kova 6,0 km @ 4:26 min/km; yhteensä 11,0 km To: Lepo Pe: Kevyt 3,5 km @ 6:18 min/km; 132/min La: Kevyt 8,0 km @ 6:01 min/km; 132/min Su: Kevyt 6,0 km @ 6:06 min/km; 132/min Herkistelyviikko tai silleen: 40,8 km juoksua ja aikaa kului tasan 4 h. Alkuviikosta oli sykevyö hukassa ja loppuviikon keveillä kaikilla oli keskisyke 132/min - tarkkaa työtä. Keskiviikon TV-kovan juoksin radalla ja tuntui kyllä hieman turhan rankalta. Ei mene kymppi paljon tuota nopeampaa, ehkä jotain 4:22...4:25 min/km -tahdista voisi haaveilla. No, lauantainahan tämän näkee, kun Oulun juoksussa käyn kympin leipaisemassa. Aamupaino oli lauantaina 72,4 kg. Röyh.
  11. Joo, asian syitä ja seurauksia voi olla vähän vaikea selittää teille varttuneemmille, mutta kyllä se on arviolta sen 30 sekuntia kympin ajasta pois joka kerta kun muistaa ottaa omasta naamastaan kuvan lenkin aikana tai sen jälkeen ja hästäkätä sen intternettiin. Vastaavat tulosparannukset pätevät myös muilla elämänalueilla. Ei kai tuohon muuta syytä voi ollakaan.
  12. Viikko 32 - 2014 Ma: Kevyt 6,1 km @ 6:02 min/km; 144/min Ti: Kevyt 8,1 km @ 6:07 min/km; 140/min Ke: Lepo To: Kevyt 6,0 km @ 6:00 min/km; 136/min Pe: Kuntoradalla 4 x 2,0 km/90'' @ 4:23 min/km; 181/min; yhteensä 13,0 km La: Lepo Su: Kevyt 10,0 km @ 5:55 min/km; 140/min Määrällisesti hieman keveämpi viikko, johon mahtui 43,2 kilometriä juoksua ja ajankäyttöä tähän nimenomaiseen aktiviteettiin kului 4 h 7 min. Eipä tässä tosin ennen kahden viikon päässä olevaa Oulun juoksua olekaan muita kuin määrällisesti keveitä viikkoja. Pitkikset on jätetty nyt pois. Perjantain kaksitonniset jättivät aika hyvän maun. Tuota vauhtia ja ehkä jopa hieman kiristäenkin pitäisi kymppi mennä. Tietäisi hieman alle 44 minuutin aikaa, joka - vaikka ei olekaan sitä mitä keväällä ajattelin tältä matkalta hakea - kelpaisi nykyisellään varsin hyvin. 43 minuutin aika vaatisi jo 4:18 min/km -vauhtia, eikä siihen rahkeet taida riittää missään tapauksessa. Pitää vielä kuulostella tässä parin viikon ajan kunnon tasoa ja tehdä päätökset niiden perusteella. Ensi viikko on ohjelmoitu aika samannäköiseksi kuin tämäkin, tosin kaksitonniset vaihtuvat TV-kovaan. Puntarillakin tuli lauantaiaamuna käytyä: 71,1 kg. Not so very happy, but not so very sad. Enpä kyllä kuvitellutkaan, että paino olisi pudonnut tässä viime aikoina.
  13. Viikko 31 - 2014 Ma: 3 x 1000 m/3' @ 4:06...4:00 min/km; yhteensä 8,0 km Ti: Kevyt 8,0 km @ 5:57 min/km; 152/min Ke: Kevyt 8,2 km @ 6:04 min/km; 138/min To: Kevyt 6,1 km @ 5:58 min/km; 138/min Pe: TV-kova 8,0 km @ 4:26 min/km; 179/min; yhteensö 13,0 km La: Lepo Su: Puolipitkä 15,3 km @ 5:50 min/km; 140/min Nyt tuli tehtyä kohtuullisen onnistunut viikko. Viikolla kilsoja 58,6, aikaa kului 5 h 40 min, ei muuta liikuntaa. Maanantain treeni tulikin jo tuossa käytyä läpi, eli tein vähän liialla itseluottamuksella pari ensimmäistä tonnia ja sepä olikin sitten siinä. Perjantaina puolestaan TV-kova meni aika kivasti. Sykkeet pysyivät yllättävän matalalla vauhtiin ja tuntemuksiin nähden. Ei meinannut saada yli 180/min-lukeman millään. Viimeisen kilometrin 4:18-vauhtisella loppunostolla tämä onnistui vasta kunnolla. No, eipä siinä mitään. Tämä TV-kova tuli vedettyä sepelipohjaisella kuntoradalla, matkan mittauksesta vastasi Garmin. Muuten kevyttä lätkyttelyä. Kivasti kulkevat nyt kevyet lenkit. Vauhtia on ja sykkeet pysyvät kurissa.
  14. Aiotko enää kisailla tälle vuodelle? Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia aikoja puokilta ja kympiltä tulee. Käyhän testaamassa. Hyvävauhtisia nelisatasia muuten tuossa 21. ja 29. päivä. Minä tein tuossa samoihin aikoihin 8 x 400 m neljän minuutin palautuksella, enkä päässyt kuin vasta viimeisen vedon happopuristuksella tuohon haarukkaan, mihin nuo sinun nelisataset menevät.
  15. Juoksitko muita kovempia treenejä noiden lisäksi vai pelkästään tuota kympin kisavauhtia, esimerkiksi tasavauhtisia vauhtikestävyystreenejä? Tämä menee ehkä hieman aiheen vierestä, mutta kiinnostaisi toista vuotta kympille treenaavana. Pistetään setti muistiin tulevaa varten.
  16. Ja tuo harjoitusohjelmahan on siis laatua oma keksimä.
  17. Olen ymmärtänyt että pitkähköt 4-5 min pitkät vedot noin minuutin lyhyemmällä palautuksella ja noin Cooperin testin vauhdilla olisivat optimaalisia maksimaalisen hapenoton parantamiseen. Kohonnut VOmax taas parantaisi treenivauhteja pidemmissä vedoissa ja vk-alueella. Treeni on otettu aika suoraan Jack Danielsin kirjasta. Olen juossut myös noita 8x1000 m/2' -vetoja, jotka olisi leikisti kympin kisavauhtisia. Suunnittelin myös painottavani tällaisia vähän hitaampia vetoja lyhyemmällä palautuksella, kun itse kilpailu lähestyy - kisaintensiteettiset treenit siis tulisivat ykkössijalle ohjelman loppuvaiheessa. Tällä hetkellä vain tuntuu, etten oikein onnistu pyörittämään ohjelmaa nykyisessä elämäntilanteessa. Tai viitsimisestähän tässä on paremminkin kyse, kun paikat ovat pääsääntöisesti pysyneet kunnossa.
  18. Joo, olisikohan tämä kolmas kesä, kun suunnittelen pyörän ostoa. Vielä ei ole tullut hankittua, pitää katsos harkita rauhassa. Kävin eilen luuseroimassa radalla 3 x 1000 m/3' -harjoituksen. Tarkoitus oli juosta viisi tonnin vetoa, mutta uuvahdin kolmannen vedon aikana niin pahasti, että siihen jäi se homma. Kuvaa hyvin viimeaikaista toimintaa. Mulla on maailman hienoin harjoitusohjelma, mutta minussa ei ole miestä toteuttaa sitä. Muutan varmaan kurssia nyt Oulun juoksua kohti siten, että yksinkertaistan ja teen loppuviikosta TV-kovan, ensi viikolla 2k-vetoja ja sitä seuraavalla viikolla TV-kovan. Yksinkertaisuus on hyve, ainakin näillä fiiliksillä.
  19. Viikko 30 - 2014 Ma: Kevyt 4,0 km @ 6:05 min/km; 141/min Ti: TV-kova 8,0 km @ 4:30 min/km; 180/min; yhteensä 12,0 km Ke: Kevyt maastossa 6,2 km @ 7:05 min/km; 135/min To: Kevyt 8,1 km @ 5:50 min/km; 130/min Pe: 8 x 400 m/4' @ 3:55...3:27 min/km; yhteensä 5,2 km (ei palautuksia, vain alkuverryttelyt vetojen kilsoihin päälle) La: Lepo Su: Lepo Viikon kilsat olivat hurjat 34,5 kipaletta ja aikaa kului uskomattomat 3 h 18 min. En ehtinyt, ei napannut, eikä vasen jalkakaan oikein tukenut juoksutoimintaa alkuviikosta. Pienien määrien vastapainoksi tein kuitenkin pari aika onnistunutta laatutreeniä. TV-kova meni suht mäkisellä, mutta pääsääntöisesti loivalla reitilla aika helpon tuntuisesti 4:30-vauhdilla. Perjantain nelisatasten tilalle suunnittelin tosiaan alunperin pitempiä vetoja, mutta kuumuuden takia tyydyin vähän inhimillisempään ratkaisuun. Muut vedot menivät sellaista 3:50-tahtia parin sekunnin marginaalilla ja viimeisen juoksin sitten aikaan 1:23 ja se olikin aika kovaa menoa tollaisessa pätkässä. Ehkä tuo olisi noin 800 metrin kisavauhtia. Jotenkin nyt on vähän motivaation kanssa ongelmia. Tai lenkkeillä kyllä jaksan käydä, mutta en jaksa orientoitua oikein noihin erikoisempiin treeneihin. Ei ole tullut myöskään paljoa foorumille kirjoiteltua, eikä hirveästi lueskeltuakaan. Jospa se olisi kuitenkin ohimenevää. Olen alkanut himoita polkupyörää, toisi mukavaa vaihtelua juoksunnylykkäykseen.
  20. Hurjia tuntimääriä. Luulisi triathlonkunnon kehittyvän ja ehkä tuollainen määrien lisäys sitten aiheuttaa vielä sopivan ärsykepiikin loppukesän kisoja ajatellen.
  21. Viikko 29 - 2014 Ma: Lepo Ti: Kevyt 8,0 km @ 6:02 min/km; 142/min Ke: Kevyt maastossa 5,3 km @ 6:49 min/km; 135/min To: Reipas-kova-kovempi (5 km + 3 km + 2 km)/3' @ 5:07...4:15 min/km; yhteensä 14,0 km Pe: Kevyt 2,5 km @ 6:24 min/km La: Lepo Su: Kevyt 6,1 km @ 5:59 min/km; 134/min Nyt oli vuorossa sitten selkeästi kevyempi viikko (jälleen). Yhteensä juoksua 35,9 km ja aikaa tähän kului 3 h 30 min. Torstain treeni oli muunnelma Snaksterin mainitsemasta 5 + 3 + 2 + 1 -treenistä, josta siis jätin tuon viimeisen kilsan puoli-improvisoidusti pois. 5 km reipas osuus meni tiellä 5:07 min/km -tahtia, 3 km osuus radalla noin anakynnyksellä ja hieman yli 4:25-tahtia ja kaksi kilometriä jo sitten selkeästi yli kynnyksen 4:15 min/km -vauhdilla, radalla sekin. En nähnyt sitten enää kannattavaksi lähteä hapottelemaan viimeistä kilometriä, kun varsinkin tuo kolmen kilsan veto meni vähän turhan kovaa. Aika iso ero muuten tuolla anakynnysvauhdilla verrattuna reippaaseen. Muuten tuli vedettyä aika kevyellä otteella. Vasemman jalan polvi on välillä kipeä ulkosyrjältä kovemman juoksun jälkeisenä päivänä. Etenkin portaiden käveleminen alas meinaa sattua. Alkavalla viikolla on suunnitelmana juosta pari kovaa VK-treeniä, joista toisessa otetaan vähän tuntumaa kympin kisavauhtiin.
  22. Viikko 28 - 2014 Ma: TV-kova radalla 6,0 km @ 4:34 min/km; 182/min; yhteensä 11,0 km Ti: Kevyt maastossa 2,9 km @ 7:07 min/km; 128/min Ke: Kevyt 8,1 km @ 6:07 min/km; 134/min To: Ratatonneja 8 x 1000 m/2' @ 4:19...4:12 min/km; yhteensä 12,9 km Pe: Lepo La: Kevyt 8,0 km @ 6:18 min/km; 148/min Su: Pitkis 20,0 km @ 6:03 min/km; 146/min Siinäpä oli sitten vähän kovempi treeniviikko. Yhteensä kilometrejä kertyi 62,9 km ja aikaa tähän holovaantui 6 h 10 min. Ennätysviikko kilometrien suhteen. Viikolla kolme onnistunutta avaintreeniä, eli TV-kova, tonnit ja pitkis. TV tuntui aika raskaalta vauhtiin ja vaikka noihin tonneihin nähden. Tonnit vetelin koodinimellä "kympin kisavauhtiset" ja ne napsahtelivat aika mukavan pienelle alueelle tuonne alle 4:20 aikoihin kivalla, lähes täydellisellä progressiolla vauhtien suhteen. Nyt voin taas siirtyä lähes täysiveriseen haluamiseen tämän kesän juoksujen osalta. Jalkapallon MM-kisat verottivat hieman miestä, kun katsoin käytännössä kaikki pelit lukuunottamatta kello yhden jälkeen alkaneita yöpelejä, paitsi viikonloppuisin katsoin nekin. Vuorokausirytmi oli hyvin väkevästi seuraava: Puoli kahdeksalta ylös ja töihin, viideltä kotiin, ruoka ja päiväunet seitsemän korville, jonka jälkeen yksi peli futista, tämän jälkeen lenkille ja sen jälkeen vielä toinenkin peli futista, jos sattui tulemaan. Ja kyllähän se sattui. Nukkumaan sitten kun uni tuli. Hienot kisat, mutta voisi kai sanoa, että onneksi ovat jo ohitse. Vaimokin taitaa olla samaa mieltä. Ensi viikolla ei aivan noin paljoa tehoja eikä määrääkään. Teen yhden vauhtitreenin, jossa yhdistelen vähän VK:ta ja kovempaakin menoa. Paino on tällä hetkellä 71 ja 72 kilon välimaastossa aamuisin mitattuna.
  23. Kiitos, nyt Terwan puolikkaan jälkeen on tuntunut kunto nousseen, ainakin treenivauhteihin on tullut lisää potkua. Johtuu varmaan ainakin osittain vetoharjoittelun aloittamisesta. Toisaalta nyt aivan parin viime viikon aikana on ollut aika juminen olo ja tuo flunssa vielä päälle, niin tunne on vähän hapan. Jospa tässä jonkinlaisen nousukunnon saisi kuitenkin viritettyä elo-syyskuulle. Olen vähän funtsinut, että 42 tai 43 minuuttia kympillä voisivat olla tälle vuodelle saavutettavissa. Alle 42 min olisi hyvä ja alle 43 kohtuullinen. 40 minuutin alitus jää ensi vuoden puolelle.
  24. Viikko 27 - 2014 Ma: 2 x 1000 m/3' + vessatauko (10+ min) + 3 x 1000 m/3' @ 4.08...3.53 min/km; yhteensä 10,0 km Ti-to: Taukoa flunssan oireiden takia Pe: Kevyt 8 km @ 5.53 min/km; 148/min La: Kevyt 6,1 km @ 6.13 min/km; 142/min Su: Core 25 min Sellainen viikko tällä kertaa, juoksua 24,1 km ja aikaa kului kaikkiin hommiin 2 h 40 min. Maanantain vetotreeni meni aika pahasti penkin alle. Ensimmäinen veto aivan överi 3.53 min/km, sen jälkeen toisen vedon (4.08) aikana iski jäätävä paskahätä ja piti loikkia kämpille vessaan, josta sitten takaisin tekemään loput tonnit. Kolme viimeistä meni sitten kohtuullisesti 4.05, 4.08 ja 4.04. Tämän urotyön jälkeen iskikin kurkkukipu ja nuha ja pidin kolme päivää taukoa. Perjantaina ja lauantaina keveät lenkit ja nyt sunnuntaina on vähän reidet ja pohkeet jumissa! Ei ole pitkiin aikoihin pelkkä kevyt lenkkeily vetänyt paikkoja jumiin, mutta ehkä tuo tauko ja tauti sitten hieman sotkivat. Pahinta mitä tässä voi tehdä tällaiseen pieneen jumitukseen, on kaikkien aikojen päräyttävin treeniviikko vetotreenillä, TV-kovalla ja pitkiksellä. Teen sen silti.
  25. Viikko 26 - 2014 Ma: Kevyt maastossa 5,9 km @ 6.32 min/km; 137/min Ti: Kevyt maastossa 5,3 km @ 6:48 min/km; 137/min Ke: TV-reipas 12,0 km @ 5.01 min/km; 168/min; yhteensä 14,0 km To-su: Lepo Tämä viikko oli jo alkuperäissuunnitelmissa syklin kevyt viikko, mutta viikonlopun reissailujen takia on lepoa otettu vähän reippaammin. Se on luultavasti kuitenkin ihan hyvä asia. Yhteensä kilometrejä tuli 25,2 kappaletta ja aikaa kului 2 h 23 min. Ei muuta liikuntaa. Alkavalla viikolla lähdetään taas höökimään ja suunniteltuja avaintreenejä ovat 5 x 1000 m/3', TV-kova ja puolipitkä kevyt. Näillä mennään.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy