Jump to content
Juoksufoorumi.fi


second

Jäsenet
  • Content Count

    643
  • Liittyi

  • Last visited

Community Reputation

175 Excellent

Recent Profile Visitors

The recent visitors block is disabled and is not being shown to other users.

  1. Sori kun on laiska eikä jaksa lukea, mutta oliko ryhmien välillä eroja kilometreissä? Ei tarvitse minua varten kaivaa erikseen dataa esille jos ei viitsi, ihan puhtaasta mielenkiinoista kyselen.
  2. Enpä ole tätä vastausta huomannutkaan! Eli siksi näinkin myöhässä. Selitys on sikäli yksinkertainen: Rasvaprosentin ollessa 10% minä olen lievästi ylipainoinen kehopainoindeksillä mitattuna. Tässä kohtaa ongelmana on voimaurheilu. Yhden laskurin mukaan 3050m Cooper antaa tulokseksi meikäläisen kehonkoostumuksella jonkin 3400m. Onko tuo sitten täysin oikein, tuskin, mutta suuntaluokka varmaan pitää paikkaansa. Eli se selittää osaltaan miksi kunto on niin huono eikä kehity kuten pitäisi. Tosin pettynyt olen silti. Eikä tuo ylläselitetty juttu juurikaan sitä vähennä. Satsaus oli kuitenkin sen verran iso että enemmän odottaisi. Paljon olisi opittavaa, tässä on vasta ihan peruskurssi läpikäytynä juoksemiseen. Mutta toisaalta päätin sitoutua työmatkapyöräilyyn joka tarkoittaa noin 7 tunnin viikkoja satulassa joten juokseminen menee ihan tuurihölkkäämiseksi.
  3. Minä luulen että tämä on laajemmallakin alalla ongelma länsimaissa, filosofian puolella aika paljon valitetaan sitä että mm tieteenteko kuten myös filosofia itsessään on varsin perspektiivitöntä hommaa, nillitetään neurotieteiden parissa yksittäisiä ilmiöitä tutkien ollen varmana että sieltä tipahtelee kultamurikoita samalla kun kokonaisuus katoaa silmistä. Kyllähän sieltä uutta tietoa tulee noinkin, mutta laajempi perspektiivi häviää ja tullaan sokeiksi sille että mitä on itseasiassa löydetty. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa se että auto tarkoitettiin alun perin vain paremmaksi hevoseksi + kärryksi... Kuitenkin kun auton historiaa ja sen valtavaa mullistusta ihmisten elämässä (liikkumisen vapaus, status, koko yhteiskunnan rakenne muuttui yms) katsoo niin se on paljon muutakin. Valmennuksen ongelmat on toisaalla, kuten jo tuli mainittuakin. Mutta toisaalta epäilemättä jos valmentajamateriaalilla on tiedollisia puutteita niin tuo ylläoleva koskee heitäkin. Eli joku yksittäinen osatekijä ottaa helposti vallan, olipa se sykemittari, tuntimäärien jahtaaminen yms. Kyky tuijottaa kokonaisuutta ei edes pääse kehittymään kun häiriötekijöitä on niin paljon... Tai en tiedä.
  4. Sama kävi minullakin ensimmäisenä mielessä. Etenkin se pitkä sartorius lihas, mutta onhan siellä paljon muitakin mitkä voi tuota aiheuttaa. Ja ehdottomasti tuohon lisäksi lantion ja reiden lihaksiston kokonaisvaltainen vahvistaminen lihaskuntojumpalla kunhan ensin on mahdolliset jumit hoidettu alta pois. Tuo voi olla oire jostakin isommasta ongelmasta. Lisäksi näissä tahtoo käydä niin että se juminen lihas otetaan kohta oikein tehokuurille venyttelyjen ja hieronnan suhteen ja sitten se onkin kuin raaka taikina koko lihas, sitten se jämähtää uudelleen ja sitten sitä hierotaan kahta kauheammin ja ongelmat vaan pahenee... Jossakin vaiheessa on sitten pitkää telakkaa tiedossa. Siksi sitä pitäisi osata vahvistaakin, tuo venyttely ja hieronta tekee siitä tietyllä tapaa heikomman.
  5. Tavoite on oma huippu kun motivaatiotila on oikea. Motivaatio on jälleen se jonka päälle kaikki rakennetaan, myöskin se tavoite.
  6. Tavoitteet, toimintatavat, suunnitelmat yms. Nuo kaikki asiat on levällään pitkin maailmaa, kunnes motivaation voimin ne puristetaan kasaan kun aletaan puristamaan hiilestä timanttia. Jos ei motivaatio riitä niin ne asiat pysyy levällään pitkin maailmaa. Motivaatio = liikkeelle paneva voima. Ilman sitä kaikki vaan makaa paikoillaan. Siksi minulle kertoo paljon se miten monta tuntia viikossa olen valmis laittamaan harjoitteluun. Se kertoo oikeastaan kaiken oleellisen motivaatiosta ja sitä kautta pyrkimyksestä pitää pakka kasassa. Kun treenimäärät tippuu niin koko harjoittelun sisältö leviää, koska motivaatio ei riitä enää. Eli motivaatio on kaikki kaikessa. EDIT: Sen päälle on hyvä rakentaa, mutta ilman sitä mistään ei tule mitään.
  7. Itselle tuntien mittaaminen on nimenomaan motivaatiotilan tarkkailua, jos siihen 12 tunnin viikkoon ei kykene niin ei ole kyse siitä etteikö jaksaisi, kyse on siitä että ei huvita. Entisen lajini lopetin kun 7 tunnin vääntäminen viikossa alkoi käydä työstä ja se enemmänkin kulutti kuin antoi, vaihdoin juoksuun sekä voimanostoon ja kappas viikkoharjoitusmäärät alkoi kasvaa ja alkoi vituttamaan jos alle treenimäärät jäi alle 10 tunnin. Läheskään aina en 12 tuntiin yllä, mutta en syytä tuosta muuta kuin omaa laiskuutta. Ja yksi iso asia oli se että kuinka paljon käytettiin aikaa harjoituspäiväkirjan pitoon. Parhaimpina hetkinä se 60-90min harjoituksen läpikäyminen sanallisesti saattoi kestää puoli tuntia, onhan se yletön määrä mutta kun motivaatio on oikeanlainen niin se tulee luonnostaan. Nyt viikottaisen treenien kirjaaminen ylös ottaa saman aikaa... Ainakin minä olen sen kaltainen ihminen että minä en siedä vitutusta yhtään, enkä pysty treenaamaankaan paljoa jos vituttaa, kyllä se alkaa näkyä niin päiväkirjoissa kuin tekemisen laadussa ja määrässäkin. Toki vitutustakin on monenlaista, oikealainen vitutushan piristää, toisenlainen taas lamauttaa. Eli kun motivaatiotekijät on kunnossa niin niitä tunteja vaan tulee, niitä on suorastaan pakko tulla! Ei puhettakaan nillittää siitä että 'kun minä en jaksa ja kun lapset ja terveys ja työt' se kertoo vaan siitä että motivaatio ei ole tarpeeksi kova. Olipa kyseessä omat päänsisäiset jutut, laji, tai joku muu. Ja ei siinä taaskaan mitään pahaa ole, mutta se ei tarkoita sitä että vaikka se 5 tuntia viikossa olisi oma ehdoton maksimi, vaikka se sillä hetkellä ehkä sille tuntuukin, kyllä sieltä syvältä sisuksista löytyy paljon-paljon enemmän jos vain on oikeat syyt että sen potentiaalin saa nousemaan pintaan. Tämä tällä Sievisen tai jonkun muun hurjilla harjoitusmäärillä on tekemäistä sellaisenkin ihmisen kanssa joka alkaa liikkumaan tai palaa liikunnan ääreen. Yleiset kuntoiluajatukset kun suosii ajatusta siitä että dippa-dappaillaan ja puhallellaan muniin, ei puhutetakaan siitä että joku alkaa treenaamaan vähän ammattimaisemmin ja kovemmalla asenteella. Muistelen lukeneeni yhden ns kuntoliikkujalle suunnatun kirjan (en niitä nyt niin hirveästi ole lukenut) jossa vihjattiin että vuodessa lepopäivät pitäisi pystyä laskemaan yhden tai kahden käden sormin. Koskikohan Vasalopettia varten valmistaumista tai jotakin. Se vaan tuntuu olevan tässäkin topikissa todella vaikea sisäistää että treenimäärät on kiinni ennen kaikkea omasta motivaatiosta. Se oma sen hetkinen motivaatio ei ehkä ole kaikkiin ihmisiin ulottuva luonnon vakio...
  8. Venäläinen sananlasku sanoo että jos mies 40-vuotiaaksi tultuaan ei tunne kipua sängystä noustessa niin hän ei ole elänyt. … Silti tuon voisi vaihtaa aamuerektioon.
  9. Tässä on se kysymys että se tehdäänkö kaikki kestävyystreeni juosten vai käytetäänkö muita metodeja. Kun en kyseistä kirjaa tunne niin en tiedä mitä siinä tästä sanotaan. Onko suosituksia esim pyöräilyn yms suhteen? Silloin ymmärtäisi että juostaan vaan muutamana päivänä viikossa, jos kuitenkin aerobista kuntoa kehitettään/ylläpidetään muilla tavoilla. Tässäkin on se ongelma että itse karsastan sitä ajattelua että otetaan yksi tavoite ja pidättäydytään siinä koko loppuikä. Ok, ehkä vaikkapa se 1500metriä hyötyy tuosta ajattelumallista että tehollista harjoittelua ja vähän määriä... No entäpä jos vuoden parin päästä se alkaa vituttaa ja tekisi mieli juosta vaikkapa maraton??? Yli 50 vuotiaana voi olla kohtuu vittumasta alkaa kehittää perusominaisuuksia jos ne päästetty rapautumaan. Etenkin jos sielunpaljoa on oikeasti harjoitella vielä. Eri asia jos vaan koitetaan jotenkin pysytellä kiinni vaikkapa jossakin nuoruuden ihanteessa esim. hyvässä 1500m tuloksessa. Edellinen on enemmän uudistavaa ja uutta hakevaa, siksi laaja-alaisempi lähestyminen ehkä on hedelmällisempää, esim kestävyysalueen koko kirjon ylläpitäminen, sitä kun ei tiedä vaikka vuoden päästä se 1500m muuttuu juuri maratoniksi. Jälkimmäinen tapaus on taas staattista nostalgian nälkää, eikä sillä olekaan mahdollisuuksia pistää kaikkea likoon: Pidättäydytään siinä yhdessä asiassa kiinni ja koitetaan pitää sitä yllä. Ja koska hommassa ei ole oma sielu kiinni niin esimerkiksi yli 10 tunnin harjoitusviikkojen tekeminen voi olla henkisesti ylivoimaista. Jos taas hommaa tehdään oma sielu edellä niin se 10+ tunnin satsaaminen on ainoa oikea ratkaisu ja vähäisempi ei kelpaa.
  10. Naiset ja kestävyysurheilevat miehet on sikäli omaa luokkaansa että maksimivoimaa pitää treenata eritavalla kuin "keskimääräisen" miehen. Suora hyöty intensiteetistä voi olla varsin heikko, vaan asiaa pitäisi lähestyä enemmän volyymin kautta... Harjoituksia tulisi tehdä tiheämmin ja tehdä useampia sarjoja ja niin edelleen. Mutta maksimi kehity jos ei tehdä 1-3 toiston sarjoja, se pätee niin miehiin kuin naisiinkin. Mutta esimerkiksi naisilla vaan se 1-3 toiston maksimisuoritus ei rasita hermostoa niin paljon kuin keskimääräisellä miehellä ja samaa sanotaan kestävyysurheilevista miehistä, siksi tällä toistoalueella voi ja pitää tehdä enemmän töitä kuin keskimääräinen mies, onko tämä sitten luuseriutta vaiko henkilökohtainen ominaisuus joka pitää ottaa huomioon ja jota voi käyttää jopa hyväksi? Maailman kovin maastavetotulos suhteessa oman kehon painoon on 53 kiloisen naisen hallussa. Yli 4 kertaa oman painon verran nosti. Joku jos olisi väittänyt näin 10 vuotta sitten niin hulluna olisi pidetty, koska 'naiset vaan ovat luontaisesti heikompia eivätkä sovellu voimaurheiluun kuten miehet'. Mutta ymmärrän pointtisi sikäli että kun sinulla on selkeät tavoitteet kestävyysurheilun puolella. Tämä on totta ja minua häiritsee se kun porukka väittää tietävänsä esimerkiksi aamulenkin tai lämmittelyiden aikana että kannattaako tehdä treeniä. Jos noin on niin kateeksi käy, minulla ei ainakaan kroppa tunne itseään noin hyvin vaan pakko on ainakin yksi veto/sarja koittaa tehdä ennen kuin uskaltaa tämmöisiä johtopäätöksiä mennä tekemään. Parhaimmillaan minulla on mennyt niin että kun on ollut tarkoitus tehdä kova harjoitus niin se päätyy ensimmäiseen työosuuteen kun kroppa ei vaan herää, sitten on mennyt päiväunille jolloin on tuntenut että kroppa alkaa sykähdellä hereille, sen jälkeen on voinut tulla paras treeni pitkään aikaan. Monesti ihan puhdas vitutus tuntuu olevan hyvää polttoainetta. Muutenkin olen samaa mieltä siitä että ei sitä ylirasitusta kannata pelätä, jos menee yli niin sitten menee, tietääpähän ainakin että on törmätty jonkinlaiseen raja-aitaan.
  11. Pahinta on juuri perusvoimatreeni minun kokemuksen mukaan, ne pistää lihaksiston tukkoon. Ja 5 toiston sarjat vielä on tuota, vaikka niissä hermostollinen puolikin on. Maksimivoimapäivän jälkeen jalat saattaa olla todella virkut, ja monesti parhaat juoksut on tulleet juuri noiden jälkeen. Mutta kohtuu pitää osata pitää ja helposti läikähtää yli. Ja voihan voimatreenit auttaa lihasten aktivaatioon. Minun ajattelumalli on se että lahjattomuus ei yleensä ole se "ongelma", vaan se mihin satsataan: Eli että mihin haluaa keskittyä. Itsellä jos/kun voimatasojen nostaminen on selkeä tavoite niin silloin vaan on aika vaikea keskittyä mihinkään muuhun teholliseen harjoitteluun, ainoa mikä sujuu on PK-treeni koska se ei vaadi käytännössä mitään henkistä panostusta. Tämän takia minusta huomio että (kehittävä) voimatreeni vastaa tehollista kestävyystreeniä on erittäin hyvä ja käytännöllinen kun miettii oman harjoittelun sisältöä ja painostusta. Ja sama toisinpäin, aikaan kahvakuula-aikana kun olin saavuttanut tarvittavat voimatasot lajin kannalta niin loppuaika vuotta meni samoilla voimatasoilla ihan siksi että päähuomio oli lajitreeneissä eikä voimatreeneihin panostamiseen riittänyt enää virtaa kun lajihommelit oli saatu alta pois.
  12. Tämä voimaharjoittelu pointti on kyllä aavistuksen kahtiajakoinen väittämä, kun asiaa lähestyy näkökulmasta jota pitäisin voimaurheilijan näkökulmana: Kun minä teen kunnon voimatreenin niin se vastaa kovaa kestävyysharjoitusta, tämä on yks syy miksi minun kestävyysharjoittelu on PK-pohjaista ilman suuria tehollisia treenejä, viitaten ketjuun jossa käsiteltiin määrää ja intensiteettiä ja jossa käsittelin omaa kulunutta harjoitusvuottani. Tuskin se 50-vuotiaana yhtään ihanammaksi muuttuu, nyt olen 38-vuotias nuorukainen sentään. Muistan lukeneeni jonkun hiihtäjän harjoittelua (nimeä en muista) joka totesi että jokainen voimaharjoitus on pidettävä tehollisena kestävyysharjoituksena kun puhutaan kokonaisrasituksesta. Tämä on kyllä ollut kullan arvoinen ohje omaa harjoittelua ajatellen ja tuntuu pitävän paikkansa ihan käytännön tasolla. Joku 5x5 (eli 5 sarjaa 5toistoa), joka tehdään siis aika lailla oman kapasiteetin rajoilla vastaa varmaankin rasitustasoltaan 5x5min MK-vetoja, 5 minuutin palatuksin. Karkeasti, todella karkeasti. Eli ihan ilmaiseksi noita ei tehdä ja jos tavoite on kestävyyskunnon optimointi vaikkapa juoksuun niin väittäisin että että aika pian ne kääntyy tavoitetta vastaan (kuten itselläni on käynyt jo aika päiviä sitten). Toki jos voimatasot nostaa tietylle tasolle eikä siitä pyri nostamaan enää ollenkaan (eli käytännössä tekee saman voimatreenin kuukaudesta ja vuodesta toiseen), mutta siitä huolimatta se ei ihan ilmaiseksi tule ja vielä tärkeämpi kysymys on se että mikä on riittävä voimataso? Eli kysymys kuuluu että missä vaiheessa voimaharjoittelu vielä on palautumista palvelevaa ja missä vaiheessa kääntyy sitä vastaan? Mitä vanhemmasta henkilöstä on kyse niin sitä tarkempi tämä asioiden balanssi on; On helppo heitellä väittämiä että voimatreeni tehostaa hormooniprofiilia. No ehkä, mutta se ei tarkoita ettäkö se palvelisi välttämättä palautumista, vai etteikö se jopa kääntyisi palautumista vastaan.
  13. Vastasit ilmeisesti minulle? Takareiden suhteen olet varmaan oikeassa. Voimatreenissä pääsi venähtämään ja sitten samana iltana pitkähköä lenkkiä päälle että ei ainakaan pääse toipumaan. Kengissäkin on ollut eroja, ihan puhtaat sandaalit yms ei-kenkätyyppiset ratkaisut on olleet parhaita, en ole enää niin HC että olisin paljasjalkaisin viitsinyt (varmaan olisi ollut paras ratkaisu kuitenkin). Samoin ongelmaa on ollut yli-aktiivisten takareisien ja ali-aktiivisten pakaroiden suhteen jota on korjailtu. Vaivat on helpottaneet, ehdottomasti isoin juttu oli sen ymmärtäminen että pakarat ei pelaa. Ongelmat eivät hävinneet kuitenkaan kokonaan. Mutta aika hyvin nostelit juttuja esille joita itsekin olen pähkäillyt.
  14. second

    Juoksun ja pyörälenkin suhteuttaminen.

    Joo tuo on varmasti aika lailla optimiolosuhteissa, hyvä pyörä, kesä ja asfaltti sekä kohtuullisen tuulettomat olosuhteet. Hyvällä maantiepyörällä suhdeluku voi olla tuota korkeampikin hyvissä olosuhteissa. Sitten kun on märkää hiekkatietä, ei-maatiepyörää, vastatuulta, talvea yms niin aletaan tulla alaspäin, aika reilustikin. Itsellä meni kesäkelillä noin 2,3km pyöräilyä suhteessa juoksuun kun alla on ei-niin-optimoitu hybridi. Nyt talvella suhdeluku heittelee jossakin 1,5-1,8 välillä hyvissäkin olosuhteissa.
  15. second

    off topic osa 1

    Näinpä. Kyseinen sana oli muuten peräreikä, että sellaisen artistisen säväyksen jätin. Onhan niitä naamojakin piirrelty pitkin maailman sivu, mutta jostakin syystä Mona Lisa on kuitenkin yksi suurimpia maalaustaiteen ikoneja. Täydellisyys löytyy arkisista aiheista. Aikanaan Pahkasika teki ihan parhautta kissoihin liittyvillä heitoilla. Että kyllä sitä paremmissakin piireissä osataan, jopa ihan aikansa valtakunnallisesti johtavassa huumorijulkaisussa. Ja ihan hauskaa vääntöähän täälläkin syntyi, ketju suorastaan hyrähti henkiin. Alansa pioneereille vaan harvemmin siitä suosiota satelee, koko kansan sylkykuppina vaan saa olla oven pielessä juhlaväen käydessä sisään nauttimaan spektaakkelista. No, se on maailma semmoinen ja artisti jättää nämä laitumet ja siirtyy seuraavalle kukkakedolle seuraavan luomuksen äärelle.
×

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy