Jump to content
Juoksufoorumi.fi

NORDMAN

Jäsenet
  • Content Count

    729
  • Liittyi

  • Last visited

Reputation Activity

  1. Thanks
    NORDMAN got a reaction from Reenaaja in Yleinen korona keskustelu   
    Epäonnistuneet maskikaupat ym. Pelkäävät ensisijaisesti tekevänsä virheen. Vältellään kaikin tavoin mahdollista itseen kohdistuvaa arvostelua. Eli päätökset varmistetaan piiloutumalla EU:n selän taakse, jotta oma virka-asema varmasti säilyy. Lisäksi kansallisella tasolla vastuun pakoilu eli vastuun palloittelu. Sinisilmäisyys ja luottamus. Media. Lisäksi muista maista poiketen tulkitsemme kenties jotakin säännöstä tai sopimusta yksinämme pilkuntarkasti. Ja lopuksi: Jos Suomi olisi tilannut myös ohi yhteistilauksen. Varmuuden vuoksi tilannut ekstraa suorahankintana useiden muiden EU-maiden tavoin, olisi se päivänselvä itsekäs oman edun tavoittelu omalle kansalle. Ja se jos mikä voitaisiin yksiselitteisesti käsittää kansallismielisenä eli nationalistisena tekona, joka on sekä medialle että hallitukselle hyihyi. Siinä syyt lyhykäisyydessään.
  2. Like
    NORDMAN got a reaction from MMM in Yleinen korona keskustelu   
    Yleensä virus kyllä tulee kylään alle metrin päässä passista tai viisumista, joten sikäli estäminen olisi helppoa jos tahtoa on riittämiin. 
     
    Oikeastaan on melkein sama asia onko hallituksen päätös vai onko Haavisto taas ns. vetänyt ässän hihasta. Vain keskusta joutuu kakistelemaan, mutta asia ok kunhan maaseutu saa siltarumpunsa. 
  3. Thanks
    NORDMAN got a reaction from PaHa in Yleinen korona keskustelu   
    Rokottamisen hitauteen kaikki muut syyt kuin se ettei ole rokotteita, ovat tekosyitä. 
    Koko valtakunnan vaalitkin pystytään ongelmitta viemään läpi yhdessä (1) päivässä.
    Rokottaminen ei ole sen monimutkaisempaa kuin vaalien äänestyskoppi-henkilötodistusmenettelyt.
    Etenkin kun saadaan jääkaappipakastimessa säilyviä rokotteita.
  4. Like
    NORDMAN got a reaction from nana73 in Juoksu+kuntopiiri -yhdistelmälenkki   
    Kestävyysurheilun kannalta ei juurikaan kannata treenata punttisalilla useimpien siellä treenavien tavoin. Siis ei siten että tekee lihasryhmän kerrallaan 3-20 toistoa sarjassa ja istuksii/seisoksii palautukset. Eikä juurikaan maksimipainoihin asti hitaalla liikenopeudella ja täysillä liikeradoilla. Tarkoitus ei ole kasvattaa lihaksen kokoa. Ennemminkin lisätä voimantuotto-ominaisuuksia lihaksen painoon nähden. Mahdollisimman paljon voimaa, tehoa ja kestävyyttä, mahdollisimman kevyessä kropassa. Silloin pystyy liikuttamaan itseään paremmin. Kuntopiirissä eri lihasryhmät vuorollaan palautuvat toisten ollessa rasitettuna. Silloin ajankäyttö on tehokasta ja tunnin harjoitus aivan erilainen kuin pari tuntia salilla notkuvan, jonka ajasta suurin osa kuluu sarjojen välillä paikoillaan palautteluun.(Jos kuitenkin paikoillaan palauttelette, nouskaa laitteesta tms palautuksen ajaksi sivuun jotta toiset voivat siinä treenata palautuksesi aikana). Itse olen huomannut lihasten vaativan 2-3 kuukautta totuttelua uuteen systeemiin, eli esimerkiksi uusi kuntopiiri kahdesti viikossa vaatii ensin säännöllisesti noin 20 kuntopiiritreenikertaa ennenkuin voi aloittaa sen treenaamisen kunnollisesti. Nuoremmat voivat pyrkiä erittäin tehokkaisiin lihaskuntoharjoituksiin, kuten Jokkerin venttiin. Ei tee enää sellaisen jälkeen mieli erikseen kuntosalille. Ventin tekijästä lähtevät äänetkin ovat sellaisia, että lähitaloissa luullaan ulkona olevan siantapon käynnissä.
  5. Like
    NORDMAN got a reaction from nana73 in Juoksu+kuntopiiri -yhdistelmälenkki   
    Ei ole mennyt, päinvastoin, kun vastus on sopiva ja liikenopeus on terävä. Ny teen onnistuneena viikkona kuutena päivänä kaksi harjoitusta ja yksi päivä on kokonaan lepoa (=36 tunnin lepo). Viikkoon 2 voimaharjoitusta, 2 tehoharjoitusta(5x1000m ja 10kmTV) ja 2 kestävyyttä (90min poluilla). Loput kuusi kevyitä puolen tunnin aerobisia juoksuja. ...Tuossa ulkokuntopiirivoimaharjoituksessa tarkoitus on edetä progressiivisesti kohti ensi loppukesää/syksyä. Pikkuhiljaa lisäilen ensin toistoja tavoitteeksi kohtuu vaivatta kussakin sarjassa 10 leukaa, 12 punnerrusta ja 12 jännehyppyä + juoksupalautuksen päätteeksi loikat. Kilpailupainoon on matkaa taas  noin 7 kiloa ja sitä mukaa kun kehonpaino tippuu pidän sen voimaharjoituksissa painoliivin avulla samana kuin joulunseudun suojarasvatilanteessa.
  6. Like
    NORDMAN got a reaction from iisak in Juoksu+kuntopiiri -yhdistelmälenkki   

  7. Haha
    NORDMAN got a reaction from kimmoke in Yleinen korona keskustelu   
    Tuosta rokottamismäärän tahdista juoksijan on helppo ymmärtää kuinka tärkeää on pysyä luvatussa tahdissa, jos tavoitemäärän aikoo saavuttaa. Jos edellisen päivän 40 km jää väliin tai toteutuu vain 0,1767 kilometriä, on seuraavana päivänä sen kiinnikurominen erittäin vaikeaa jos kaikkien päivien määrä on sama. Etenkin jos päättää kaiken lisäksi pitää pyhäpäivät rokulia ja suostuu lähtemään lenkille vain virka-ajan tunteina valoisaan aikaan.  
  8. Like
    NORDMAN got a reaction from nana73 in Juoksu+kuntopiiri -yhdistelmälenkki   
    Nyt kun ei ole pitkään päässyt tai tohtinut käydä kuntosalilla, olen alkanut tehdä lihaskuntoharjoituksen kahdesti viikossa iltaisin sekoitettuna juoksuun. Näin:
     
    Alkuveryttely: 
    3 km kevyt juoksu pururata
     
    Voima:
    Seuraava satsi kymmenen kierrosta: 
    6xleuanveto/polvet ylös + 8xpunnerrus + 10xjännehyppy/kädet ylös  + 300m juoksu alamäki ja 100 m loikkien ylämäki
     
    Loppuveryttely:
    3 km kevyt juoksu pururata
     
    Tätä harjoitusta seuraavana aamuna on tehoharjoitus. Joko tasavauhtinen tai intervalli. Yleensä aamulla on hyvä paine jaloissa juosta edellisen illan kuntopiirin vuoksi.
  9. Thanks
    NORDMAN reacted to M.BoneS in Yleinen korona keskustelu   
    Nyt on Suomikin saatu mukaan tuonne rokotusasteen seurantasivulle:
    https://ourworldindata.org/covid-vaccinations
     
    Israelissa aika vauhti päällä. Annettujen rokotusten määrä jo 9% väestön määrästä. Mitenkähän ovat onnistuneet saamaan noin hyvän sopimuksen?
     
  10. Like
    NORDMAN got a reaction from Tylsimys in Yleinen korona keskustelu   
    Ihmeellisiä ovat olleet suomalaisten asiantuntijoiden lausunnot siitä että rokotetut voivat suojan saatuaan elää vapaammin. Rokotetuthan ovat varovaisuusperiaatteen mukaisen tiedon valossa mahdollisia oireettomia tartuttajia.
     
    Rokotusjärjestyksestä voi olla montaa mieltä. Jos yhteiskunta halutaan mahdollisimman pian takaisin toimivaksi, onko järkeä rokottaa heti hoitohenkilökunnan jälkeen esimerkiksi kansaa ikäperusteisesti. Eli kannattaako kokonaisuuden kannalta ensin rokottaa menemisistään vapaa terve eläkkeellä oleva vai aktiivisessa työelämässä oleva. Toki kaupan kassalla olosuhteiden pakosta töissä olevalla lapsiperheen äidillä voi olla pienempi riski vakavaan tautimuotoon ja eläkeläisellä kova kiirus lopettaa karanteeninsa muita ennen päästäkseen vaikkapa baareihin notkumaan. 
     
    Entäs lausunnot ensimmäisestä rokote-erästä. Kymmenen tuhatta rokotetta, jolla päästään rokottamaan joulun pyhinä viittä tuhatta henkilöä koska 2 annosta per pää. Täh? Eikö niillä kannata rokottaa kymmenentä tuhatta henkilöä ja tulevista satseista antaa se toinen piikki? Onhan kerrottu että viikon välein tulee täydennystä.
     
    Päivittäisessä koronauutisoinnissa haluaisin nähdä myös graafin, jo rokotetuista. Jos sen näkeminen on thl:n uutisoinnista vastaavalle liian hapokasta katsottavaa, niin edes päivittyvän prosenttiluvun suomalaisista rokotteen saaneista. Luulisi rokotettujen määrän olevan paljon helpompi selvittää kuin sairastuneiden. Prosenttiluku on siitä hyvä koska ihmisille tuntuu olevan vaikea hahmottaa lukuarvojen kokoa. Helpompi kenties olisi seurata milloin 1% kansasta on rokotettu ja milloin 10% kansasta on rokotettu.
     
    Jotkin EU maat alkavat pitää rekisteriä heistä, jotka eivät ota rokotetta. Suomi ei ala. Suomi kyllä pitää rekisteriä rokotetuista. Mikä ero sillä on? Lopulta ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Joko olet rokotettu tai et ole. Aivan sama kumpia pidetään rekisterissä.
     
    Tämä uusi brittimutaatio. Muuttolinnut eivät sitä Suomeen tuoneet. Tuli taas matkailijoiden toimesta. Suositus omaehtoiseen testiin hakeutumisesta tai karanteeniin jäämisestä ei toimi. Tulee varmasti leviämään vaikka matkustaneet tarkkaan tiedetään.  Pian ollan taas tilanteessa "jota kukaan ei osannut ennustaa".
  11. Thanks
    NORDMAN got a reaction from Carine in Suunnistuslamppu   
    Lajittelun juuri jätteisiin kaksi vielä  noin vuonna 2000 hankittua huippuotsalamppua akkuineen latureineen. Silvan ja Westervesan kärkituotteet aikanaan Tiomilassa ja Jukolassa. Nyt auttamatta täysin jalkoihinjääneitä. Akkuliivit ja pääpannat vielä käyttökelpoisia mutta saivat nekin mennä. Sama kohtalo käynee kymmenkunnalle muita vanhoja otsalamppuja joita on kertynyt nurkkiin. Petzl arctickeja ja semmoisia. Sitä vanhemmat otsalamput ovat saaneet jo mennä.
     
    Joo. Kannattaisin sitä että järjestäjä jakaisi kaikille samanlaiset valaisimet, joiden valoteho olisi maltillinen pari sataa lumenia kuten petzl tikkina tms. Säilyisi yösuunnistuksen vaativuus.
  12. Like
    NORDMAN reacted to kari.t in Suunnistuslamppu   
    takasin tähän 70 luvun alun huippulamppuun ei varmaan tarvii mennä mutta miten olisi max. halogeeni no eipä sitä enään hiihdetäkkään puu kapuloilla 
     
  13. Like
    NORDMAN got a reaction from ErAh in Suunnistuslamppu   
    Uusi otsalamppu käytössä. Lumonite. Pariksi tunniksi enemmän kuin 5000 lumenia. Herää kysymys miksi yösuunnistuksia järjestetään yhä öisin? Eikö olisi kaikille osapuolille käytännöllisempää pitää yösuunnistukset päiväsaikaan, niin itse kukin kerkiää illaksi kotiin ja vuorokausirytmit ja muut eivät järky. Tuollainen yli 5000 lumenin laadukas lamppu tekee yöstä päivän. Näkyvyys näkökentässä on sama kuin päivänvalossa ellei parempi. Myös aukoilla ja siellä missä avointa tilaa riittää. Kaikki suunnistustekniset toiminnot reitinvalintoineen ja rastinottoineen ovat ylitehokkaan valaisun ansiosta samat kuin päivällä. Ei ole enää mitään syytä järjestää henkilökohtaisia yösuunnistuksia yöaikaan koska rahalla voi muuttaa yön päiväksi ja lähes kaikki sadat lisenssisuunnistajat jotka yökilpailuja käyvät, ovat niin tehneet. Lopputulos olisi päiväksi muutettuna järkevämpi, kun varustekilpailustakin luovuttaisiin ja lamputtomia väliinputoajia ei olisi. - Sama asia kuin ruokakauppaketjujen etukorteilla. Melkein kaikilla ne on, mutta tuotteet olisivat kaikille vieläkin halvempia jos koko etukorttijärjestelmästä sen kuluineen luovuttaisiin.
  14. Like
    NORDMAN got a reaction from hatapa in Syke sopeutuu hitaasti ja pomppii   
    Unohda sykkeen tarkkailu. Tee vetoharjoitus vähintään kohtuudella palautuneena. Älä syö mitään kiinteää pariin tuntiin ennen harjoitusta. Veryttele ennen intervalliharjoitusta vähintään varttitunti. Juokse vedot niin että jää hieman varaa kiristääkin vauhtia. Hölkkää tai kävele palautukset niin että tunnet olevasi valmis seuraavaan vetoon. Jälkiveryttele vähintään varttitunti. Syö ravitsevasti heti jälkeen.
     
    Älä juokse "täysiä" eli kovia maksimikestävyysvetoja, ehkä ensivuoden loppukesällä kilpailun alla, jos silloinkaan. 
  15. Like
    NORDMAN got a reaction from Reenaaja in Yleinen korona keskustelu   
    Koko väestön rokottaminen on kuin Eiffel-tornin maalaaminen. Kun toinen pää on saatu valmiiksi, täytyy toisesta päästä aloittaa jo uudestaan.
  16. Like
    NORDMAN got a reaction from Tumppi in Yleinen korona keskustelu   
    Mikähän olisi ollut Suomessa ja Euroopassa tämän koronan kuolleisuusprosentti, jos se olisi tullut vaikkapa keskiajalla? Siis siten, ettei olisi tiedetty miten tarttuu, tai mikä se on. Vanhuksia ja heikkoja ei erityisesti eristeltäisi ja oltu muutoinkin välillä kuolemanpartaalla sen aikaisissa ravintopuutoksissa talvisin, hygienian harrastusta ei ollut ja sairaanhoitoa ei tarjolla tai enintään jotain yrttiä. Rokotetta ei tietenkään olisi ollut ja muutaman vuoden sisään koko kansa kävisi taudin kerran pari läpi. Säiden puolesta huonona katovuonna ruttoko?
  17. Like
    NORDMAN got a reaction from Pyörämees in Joni Mäen vauhti kiihtyy   
    Mäki näyttää tällä hetkellä olevan kahden vedon mies. Bolshunov pärjää matkavauhdilla sprintin finaaliin. Hakola todisti sen että jos joskus aikaisemmin on pystynyt johonkin, pystyy vaillinaisella valmistautumisella siihen myöhemminkin. Iivolla oli etukäteen mietittyjä vastauksia kysymyksiin. Vakava naama. Huono merkki, mutta Rukan latu on huomenna tuttu ja turvallinen.
     
  18. Like
    NORDMAN got a reaction from mml in Yleinen korona keskustelu   
    Mikähän olisi ollut Suomessa ja Euroopassa tämän koronan kuolleisuusprosentti, jos se olisi tullut vaikkapa keskiajalla? Siis siten, ettei olisi tiedetty miten tarttuu, tai mikä se on. Vanhuksia ja heikkoja ei erityisesti eristeltäisi ja oltu muutoinkin välillä kuolemanpartaalla sen aikaisissa ravintopuutoksissa talvisin, hygienian harrastusta ei ollut ja sairaanhoitoa ei tarjolla tai enintään jotain yrttiä. Rokotetta ei tietenkään olisi ollut ja muutaman vuoden sisään koko kansa kävisi taudin kerran pari läpi. Säiden puolesta huonona katovuonna ruttoko?
  19. Haha
    NORDMAN got a reaction from Reenaaja in Yleinen korona keskustelu   
    Keväällä rikoin joka viikko Uudenmaan sulkumääräystä koska lenkkimaasto ulottuu rajan molemmin puolin. En kyllä nähnyt yhtään poliisia sitä valvomassa, ainoastaan valkohäntäpeuroja, hirviä ja metsäkauriita. 
  20. Like
    NORDMAN got a reaction from Reenaaja in Yleinen korona keskustelu   
    Keväällä kun päätös Uudenmaan sulkemisesta ym. tehtiin, oli tilanne niin "paha" että vaillinaisella testauskapasiteetilla todettuja tartuntoja oli joitakin kymmeniä päivittäin ja kuolleita yhteensä kertynyt muutama. Valtio otti lisälainaa kevään vaikutuksista selviämiseen parikymmentä miljardia. Nyt jos tulevana talvena vasta varsinainen "sota" virusta vastaan käydään, olemme kevään alkukahinointiin verrattuna täysin aseettomia. Isoimmat paukut hätiköiden käytetty jo lähtökiihdytyksessä. Tämä on kestävyyslaji. Tätä menoa 2021 Finlandiahiihdot, HCM:t ja Jukolat voidaan unohtaa.
  21. Like
    NORDMAN got a reaction from Reenaaja in Yleinen korona keskustelu   
    Ensimmäisen rokoteonnistumisuutisen jälkeen muilla yrityksillä on kilvan tarve ilmoittaa omista viittä vaille valmis rokotteistaan, koska voitontavoittelu. Raaka tosiseikka on kuitenkin se että jonkin verran toimivankin rokotteen osalla laumaimmuniteetin verran rokottaminen ei onnistune käytännön syistä  ja viruksen luonteesta johtuen vuoden 2021 aikana. Ja kaikki muut vaihtoehdot ylläpitävät voimakkaita rajoitteita. - Nyt kuunvaihteessa siirrytään vaiheeseen, jossa Suomi on vapaapudotuksessa kohti "koronahelvettiä". Kaikille se tulee tietenkin yllätyksenä. Toivottavasti olen väärässä.
  22. Like
    NORDMAN got a reaction from riopentti in Ylikunto - loppuuko tämä koskaan?   
    Kofeiini hetkellisesti piristää ja tehostaa rasva-aineenvaihduntaa mutta herkistää lihaskrampeille.
  23. Like
    NORDMAN got a reaction from henok in Suomen parhaat juoksumaastot/reitit   
    Jos sulanmaan aikaan joka kolmas päivä juoksee umpimetsässä samaa reittiä, niin jo vuoden kahden päästä on siinä polku. Siten saa mielijuoksureittinsä juuri sellaisen ja sinne minne itse tahtoo. Jaa miksikö toistaisi samaa reittiä päivästä toiseen? On rentouttavaa tasaisin välein laittaa aivot narikkaan ja antaa polun viedä.  Näin etenkin jos metsä alkaa kotiovelta.
  24. Like
    NORDMAN got a reaction from kiljander in Ylikunto - loppuuko tämä koskaan?   
    Olen täysin samaa mieltä ja kyseenalaistanut muutaman ikäsarjaurheilijan moraalin kilpaurheilla lääkärin arkielämään määräämän lääkityksen avulla, kun puutoksen piilotettu syy on kuitenkin liiallisessa urheilussa. Aivan varmasti joutuisivat hölläämään harjoitustahtiaan tai ajautuisivat monttuun ilman ulkopuolista testosteronia.
     
    Julkisuudessakin välillä retostellaan asialla. Annettiinhan Norjassa pitkään viime vuosina, ja yhäkin?, joillekin maajoukkuetason nuorille hiihtäjille lääkärin määräämiä pitkiä hormonihoitoja, jotta äärimmäisen kova kestävyysharjoittelu mahdollistuisi kun harjoittelu oli häirinnyt liiaksi urheilijan normaalia hormonitoimintaa. Ihmettelivät vuosi pari sitten kun tuollaisesta "normaalista" lääkehoidosta nousi haloo.- Testosteronilla useat pyöräilytallit varmistivat pitkät ajat palautumisen, eli pitivät orastavan ylikunnon kurissa niin harjoittelussa kuin kilpailuturneella . Martti Vainio sanoi että testosteroni pitäisi urheilussa vapauttaa samallatavoin käytettäväksi kuin vaikkapa vitamiinit, ja tasojen oltava siten helposti ilman erilupaa korjattavissa. Myllyläkin esti ylikuntoa samoin. Ei ole ihme sitten että jotkin wannabe-kuntoilijat tavoittelevat samaa. - Meidän muiden on tyydyttävä syömään kananmunankeltuaisia, jotta kolesterolit tekisivät saman.
  25. Like
    NORDMAN got a reaction from puujalka in Ylikunto - loppuuko tämä koskaan?   

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy