Jump to content
Juoksufoorumi.fi










bingley

Jäsenet
  • Content Count

    25
  • Liittyi

  • Last visited

Community Reputation

10 Good

Converted

  • Tavoite
    i
  1. Pari juoksu-kävely -lenkkiä olen nyt tehnyt 'uudella tekniikalla'. Lisäksi olen videoinut useaan otteeseen askellustani kotona ja tänään 'käytin lenkillä törkeästi hyväksi' erästä ulkoilevaa pariskuntaa ja pyysin heitä kertomaan, liikkuvatko jalkateräni suoraan eteenpäin. Auttoivat mielellään ja toivottivat jopa hyvää uutta vuotta! Johtopäätös: askellusvirhe on lähes poistunut. Toki vasta aika näyttää, seuraako tuosta muutoksesta jotain vammoja - vielä en ole havainnut sellaisiin viittaavia oireita.
  2. jpeltonen: ok, luin vähän huolimattomasti tuon viestisi - pahoittelen.
  3. Minun mielestäni D:n nilkka pronatoi, vaikka kantapää ei osu rataan. Tätähän joku tuolla aiemmassa kirjoituksessa pohti.
  4. Sain videointiin ajatuksen tuosta edellisestä ketjusta ('Päkiäjuoksu jne...), jossa 'Scylla'n linkissä juoksija oli kuvannut omaa askellustaan matolla. Tein oman videon matolla - siis eteisen matolla. Yllätyin huomatessani, että juoksen jalkaterät ulospäin kääntyneenä. Juoksin myös niin, että jalkaterät osoittivat melkein suoraan eteenpäin ja silloin tuntui, että askel painottui selkeästi jalkaterän ulkosyrjälle. Sama tunne oli sekä Nimbuksilla että paljasjaloin - minulla taitaa olla aika jäykät nilkat. Kaiketi tuota selkeää askellusvirhettä pitäisi yrittää tietoisesti korjata, mutta miten se tehtäisiin niin, että korjaus ei johda uusiin ongelmiin? Onkos muut palstalaiset videoineet omaa askellustanne ja havaitsitteko mitään yllättävää?
  5. Kinvaroita olen katsellut netistä sillä silmällä, mutta istuvuus on toki arvoitus eikä oikea kokokaan ole itsestäänselvyys. Nimbukset ovat kokoa 9. Kiitti vinkistä. Ainakin keväällä siis voinee sovittaa kenkiä ennen niiden ostamista.
  6. Tuo blogin juttu oli mielenkiintoinen - kenkien valinta on vaikeaa...Oma askellukseni (silloin kun juoksen - välillä kävelen) on tässä vähitellen muuttunut päkiävoittoiseksi (jopa Nimbuksillakin). Muutos alkoi, kun pyrin lyhentämään askelen kosketusaikaa maahan. Olen samaa mieltä kanssasi tuosta dropista ja kiertojäykkyydestä. Ne molemmat ovat vähän häirinneet minua ja olenkin etsinyt uusia kenkiä itselleni - kiertolöysemmät ja pienempi drop kuin Nimbuksissa. Noihin spekseihin sopivat kuitenkin lähinnä vain kisakengät ja vähän arveluttaa ostaa sellaisia, koska pelkään, että tulee jalkaongelmia.
  7. Palstan paljasjalkajuoksu -ketjuista minulle ei ole oikein selvinnyt, mikä oikeaoppisessa paljasjalkajuoksussa olisi 'parempaa' kuin oikeaoppisessa 'päkiäjuoksussa' normilenkkareilla (esim. Nimbukseilla ja vastaavilla). Nilkan pronaatio lienee voimakkaampaa, jos juoksee paljasjaloin, mutta onko tuosta jotain erityistä etua verratuna 'lenkkarijuoksuun' päkiävoittoisesti ja jos on, niin mitä?
  8. Tavoite on pitää akillekset terveinä. Jos tuossa onnistun, niin toinen tavoite on juosta 10 km alle tuntiin.
  9. Tässä hiljattain lenkillä tuli oivallus (?), että en käytä pakaroita riittävän aktiivisesti (=juuri ollenkaan) askelen ponnistusvaiheessa vaan hölkkään lähinnä 'reisillä'. Kun sitten jännitin hieman pakaroita ja pyrin käyttämään niitä aktiivisesti, tuntui ponnistus tehostuvan huomattavasti. Onko siis niin, että 'oikeaoppisessa' juoksussa askelen pitäisi 'lähteä pakarasta'? Pitääkö pakaroita pitää koko ajan 'esijännityksessä' (vähän samaan tapaan kuin keskivartaloakin pidetään tiukkana), vai pitäisikö niitä pyrkiä rentouttamaan askelten välissä? Millaisilla harjoitteilla 'pakarajuoksua' kannattaisi opetella? Vai onkohan niin, että tämä kysymys osoittaa, että minun kannattaisi vaihtaa harrastusta...
  10. Päivitetäänpä tätä juttua. Alaraaja-analyysi on tehty ja siinä havaittiin, että nilkka on lukossa. Nilkkaa avattiin ja sen jälkeen noudatin jumppaohjeita parhaan kykyni mukaan. Nilkka- ja akillesongelmat vähenivät käsittelyn jälkeen selvästi, mutta nilkka ei kuitenkaan tullut entiselleen. Sen jälkeen olen käynyt kerran 'otilla' ja taas nilkkaa avattiin, vaikka aika vaikeaa se taisi olla...Fyssari sanoi, että hän onnistui siinä mitä yritti. Aika näyttää, miten potilas kokee tuon asian - pikkuisen kuitenkin tuntemukset nilkassa epäilyttävät. Nyt aion yrittää kevyttä lenkkeilyä ja pyöräilyt saavat jäädä ainakin toistaiseksi. Varmaan aika pian selviää, mikä on nilkan todellinen tilanne.
  11. Kiitos tiedoista Mage. Aion käydä tuossa tutkimuksessa ja päätän vasta sen jälkeen jatkotoimista
  12. Olen kärsinyt akilles- ja nilkkavaivasta nyt 3 kk eikä jalka vieläkään ole parantunut. N. kuukausi sitten oli yhteydessä FTK:hon ja kyselin vastaanottoaikaa nilkan tutkimiseen. Ilmeisesti sellaista ei ollut, koska tarjosivat minulle jotain 'alaraaja-analyysiä'. Onkos joku teistä käynyt tuollaisessa analyysissä ja oliko siitä jotain 'iloa'? Itse olen ymmärtänyt niin, että tuo on ihan järkevä tehdä silloin, jos alaraajojen vammat uusiutuvat, jolloin esim. nilkan asennossa voi olla jotain häikkää, mutta että siinä ei tutkita tällaista vammaa sen tarkemmin.
  13. Kenenkäs juttusille kannattaisi kääntyä näissä alaraajojen rasitusvammaongelmissa? Itselläni on kipeytynyt tuo nilkanseutu - naksuu ja tuntuu jotenkin oudolta edelleen 10 viikkoa vaivan alkamisen jälkeen. Psykiatria en ole vielä harkinnut, mutta entäs nuo muut vaihtoehdot? Keneltä palstalaiset ovat saaneet toimivaa apua? Samalla kyselen suosituksia Helsingissä olevista em. alan asiantuntijoista.
  14. Kirjoitellaan sitten näitä sairausjuttuja, kun ei kerran edes hölkkäämisestä tule mitään nilkkavaivan takia...Itselläni selkä kipeytyi enemmälti kesällä 2008. Joulukuussa loppui liike kokonaan - oikea pakara oli 'tulessa' ja jalka reidestä aivan tunnoton eikä totellut aivojen 'käskyjä'. Magneetissa selvisi, että alaselkä on rappeutunut (lumbaalinen spinaalistenoosi). Onneksi selkää ei vielä tarvinnut leikata. Selkä alkoi paranemaan itsekseen ja helmikuussa 2009 pääsin kävelylenkille ja pikkuhiljaa jalka alkoi toimimaan niin paljon, että kevyt hölkkä onnistui. Olen yrittänyt pitää selkälihaksia kunnossa jumppaamalla. Lisäksi asensin kotiin rekkitangon, jossa roikkumalla saan aina tarvittaessa (= hyvin usein) 'rusautettua' selän paikoilleen. Tuon stenoosin osalta kyllä oikeasti voi sanoa, että vanhuus ei tule yksin, sillä se vaivaa tavallisesti juuri vanhuksia.
  15. bingley

    Akillesvaiva

    Kauan nämä vaivat näköjään voivat kestää. Ihan aloittelijana sain akilles- ja nilkkavaivan ja nyt on mennyt potiessa 8 viikkoa. Vieläkään ei jalka kestä edes hölkkää. Turhauttaa, kun harrastus katkesi ihan starttiviivalle. Tosin oma vikahan tämä on, joten ei kai saisi valitella. Tuli vaan niin yllättäen - koskaan aiemmin ei tällaista ole ollut, vaikka nuorempana juoksentelin vähän enemmänkin.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy