Jump to content
Juoksufoorumi.fi



226

Jäsenet
  • Content Count

    2 600
  • Liittyi

  • Last visited

  • Days Won

    8

226 last won the day on November 9 2017

226 had the most liked content!

Community Reputation

556 Excellent

Recent Profile Visitors

The recent visitors block is disabled and is not being shown to other users.

  1. Onnitteluja Seppolle kolmen tunnin alituksesta.
  2. Aika lohduton on tilanne juoksulajien osalta. Se aika millä joskus oli kansallissankari, niin nyt joutuu häpeilemään kisaturistin roolia. Tuonkin taulukon takia ei niin ihme, että hakeudutaan muihin lajeihin. Siihen vielä päälle kaikki muut syyt, kuten amatöörimäinen harjoittelu ja valmennus, sekä jatkuva rahapula ja kiire.
  3. 226

    Uintikunto

    Pistä vaan videoita näytille, vaikka niin, että veden alta ja päältä pk-vauhdilla ja täydellä vauhdilla. Siitä näkee hajoaako tekniikka pahasti vauhdin/tehon kasvaessa. Hyvä nopeuskaan ei kyllä triathlonissa hirveästi auta jos siellä aa-kynnyksen huitteilla ei jaksa työskennellä kauaa.
  4. Ei muuta kuin satsataan enemmän ravintoon, palautumiseen, hermotukseen ja henkiseen valmennukseen. Aitojen ylikävelyllä kohti Tokion jättipottia.
  5. Jotenkin voisin veikata, että venymättömyys ja alisuoritukset johtuivat monella siitä, että löysäiltiin taas lopussa varmuuden vuoksi enemmän kuin kesän missään muussa kisassa. Moni sanoi, että viimeistelyleirillä kulki kesän parhaiten, vaikka treenattiin vielä kovaa. Sitten kun viimeinen viikko vaan jännitetään ja löysäillään, niin ei mikään ihme, että paras isku häviää. Enemmän tuo on valmennuksen vika kuin urheiijan, mutta kokenut ja itsensä hyvin tunteva urheilija osaa hallita hermot ja treenata sopivasti myös kisapaikalla. Nyt on vähän sitä meininkiä, että pidetään mieli positiivisena ja toivotaan, että kisakin kulkee sen avulla hyvin.
  6. Tuossa hyvä poiminta Benin linkkaamasta jutusta: Hän ei millään tavoin tuputa omia treenejään muille, vaan korostaa nimenomaan oman fysiikkatreeninsä suurta henkistä merkitystä hänelle. Hänelle fyysiset treenit olivat samalla henkisen valmennuksen treenejä. ”Treenasin kolmasti päivässä. Tyypillinen päivä alkoi 90 minuutin lajiharjoitteella, jota seurasi lounaan ja lepotauon jälkeen toinen 90 minuutin lajiharjoitus, joka oli usein peliharjoitus. Ja sitten illalla oli vielä 45–60 minuutin palauttava lenkki tai muu sopiva aerobinen harjoitus.” Tänä päivänä on enempi muodissa hakea henkistä kovuutta urheilupsykologin sohvalta.
  7. Varmaan vastasi vain fysiikkavalmennuksesta, koska ei Nitti tietääkseni mikään palloilija ole koskaan ollut. Hän valmensi triathlonistien lisäksi myös esim. Pertti Karppista viimeisiin olympialaisiin. Heillä meni kuitenkin homma jotenkin pieleen, kun Pertti oli ennen olympialaisia korkeanpaikanleirillä, eikä se oikein hänelle toiminut, eikä sitä oltu paljon tai yhtään sitä ennen kokeiltu. Nitti teki pitkän urakan yleisurheiluvalmennuksen puolella ainakin 60-luvulta alkaen. Nitti oli vielä ehdottomampi mielipiteissään kuin minä, vaikka minäkin aika jääräpää olen.
  8. Näkisin, että tuo Antti N kuvaama kulttuuri johtuu myös osittain siitä, että urheiluvalmennuksen tutkimuksessa ja huippu-urheilun kehittämisessä ollaan jo pitkään laitettu painopiste väärään kohtaan. Satsataan ihan täysillä "lillukanvarsiin" ja kuvitellaan, että harjoitteleminen me jo osataan. En oikein uskalla sanoa mitä nämä lillukanvarret ovat, koska helposti joku voisi käsittää, että en pidä niitä ollenkaan tärkeinä. Mutta sanon kuitenkin, että satsaamalla pääpaino ravintoon, palautumisen ja henkiseen valmennukseen ei todennäköisesti päästä ihan niin pitkälle, kun satsaamalla pääpaino harjoittelemiseen. Varmasti osa urheilijoista ja valmentajista osaa satsata myös harjoittelemiseen ja varmasti aiturinaiset ovat tehneet muutakin kuin kävelleet aitojen yli. Olen nähnyt näinkin pienellä paikkakunnalla kuin Suomussalmi muutamia henkisesti ihan oikea-asenteisia huippu-urheilijan alkuja. Ihan samaa harjoittelukovuutta heistä voisi löytyä kuin entisajan huipuilta. Pessimisti voisi odotella, että mikä tulee olemaan se syy, joka heidänkin urheilu-uran pysäyttää, onko se ylikunto, koulunkäynti, surkeat treeniolosuhteet, raha, vammat vai joku muu. Vaatii kovaa motivaatiota treenata nuorena ja yksin jotain lajia, jossa alle 20 vuotiaana pitäisi maailman huipulla harjoitella jo lähes ammattimaisesti. Sen lisäksi, että urheilijoiden pitäisi olla lähes ammattilasia, niin myös ammattivalmennus on aika lapsenkengissä, kun valmennusta tehdään muun työn ohessa vasemmalla kädellä ja pahimmillaan urheilija maksaa senkin. Missä sitten kulkee inhimillisen urheilu raja. Naureskellaan (minä myös) entiselle DDR:lle ja samalla Vuokatissa harjoittelee kymmeniä kiinalaisia hiihtäjiä, tuhansien kilometrien päässä kotoa, täysin ammattimaisesti ja perheistään erotettuina. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos Suomi olisi hävinnyt sodan vähän reilummin, niin DDR:kin olisi jäänyt kakkoseksi huippu-urheilun organisoinnissa.
  9. Sulkapallo oli muuten saatuneesta syystä 80-luvun lopussa aika suosittu treenimuoto myös triathlonistien oheisharjoitteena. Se sattunut syy oli se, että Nitti Nuuttilan tallissa oli triathlonistien lisäksi myös sulkapalloilija Pontus Jäntti. Euroopanmestari Magnus Lönnqvist vm. 1986 kävi tallikaverinsa kanssa pelaamassa sulkapalloa ja kehui, sitä kuinka hyvää nopeus ja ketteryysharjoittelua sulkapallo on myös triathlonisteille. Jos kerta Mankke oli sitä mieltä, niin pitihän meidän muiden käydä kokeilemassa. On se hyvää treeniä, kunhan ei itseään telo.
  10. On varmaan ihan hyvä tapa alkaa kehittämään juoksuvauhtia ja kestävyyttä, mutta aika rankkaa tehdä pari kertaa viikossa tuollainen 5-10 km kovavauhtinen juoksu, etenkin jos muu treenaaminen sulkapallon parissa jatkuu entisellään. Jos noin kovaa haluat harjoitella, niin toinen noista kovista tv-lenkeistä voisi olla joku mielekkäämpi sarja, jossa ei vedetä kieli vyön alla noin pitkää aikaa.
  11. Ei kyllä mennyt yhtään käsi kädessä menestymisen kanssa silloin kun itse kilpailin triathlonissa. Ihan yhtä hyvät ja huonot mahdollisuudet minulla oli sponsorien saamiseen silloin kun olin MM-kisoissa tai jopa SM-kisoissa sijaluvulla 49. kuin silloin kun olin MM-kisoissa sijaluvulla 7. ja SM mitaleilla. Eikä kysymys ollut pelkästään vuoden 2001 "ajan hengestä", vaan myös tuota ennen oli paljon esimerkkejä, jolloin varsin vaatimattomalla tulostasolla joku osasi myydä itseään, niin että sai joitain suolarahoja, tyyliin yksi ulkomaan kilpailu, kun puolestaan huonosti itseään markkinoiva ei saanut yhtään mitään, vaikka olisi kilpaillut samassa kisassa voitosta. Media ja suuri yleisö ei ole pelkästään kiinnostunut menestymisestä, vaan myös urheilijoiden tarinat kiinnostavat. Esim. FST teki dokumenttiohjelman parista suomalaisesta miestriathlonistista, jotka kilpailivat Lanzaroten Ironmanissa, sijoista ynnä muut (v.2006). Reportteri oli mukana kisapaikalla ja sattumoisin samassa kisassa Tiina Boman oli naisten pro-sarjan 2., mutta ei vaan ohjelman formaatti taipunut siihen, että Tiinaa olisi edes haastateltu tai hänen kisaa näytetty. Minun DDR sieluni kyllä huusi tuskaa, kun katsoin tuota ohjelmaa. Ihan kiva katsella poikien rentoa kisameininkiä, mutta törkeetä, että kovalla tuloksella ei mediakynnys ylity, vaikka toimittaja oli kerrankin lähetetty kisapaikalle, yhteen Euroopan kovimmista täyden matkan triathlonkisoista.
  12. Olen kyllä Benin kanssa ihan samaa mieltä, että varmaan aika monella cooperin kehittyminen 3500 metriin kaatuu ennemmin hitauteen kuin kestävyyteen. Vaikka jaksaisi juosta 200 km viikossa, niin Cooperissa voi 3000 m tehdä tiukkaa, jos vaan on todella hidas. Jotenkin näistä Hölkkääjän lähtötiedoista päättelin, että hänellä pääongelma ei ole hitaudessa vaan vauhtikestävyydessä.
  13. Joo, kyllä se saavutettavuus riippuu henkilön perusominaisuuksista ja taustoista. Itse juoksin lukiossa Cooperin 3450 m. Se tulos syntyi muulla kuin juoksuharjoittelulla, eli pääosin uinnilla ja puntilla, mutta oli myös paljon laskettelua. Armeijassa meni 3610 m. Silloin mukana oli uinnin lisäksi myös jalkoja rasittavaa ryynäämistä (sissikompania). Jatkoin siis armeijan alkuaikoina kovia uintitreenejä iltavapailla. Ennätystuloksen reilut 3800 m juoksin niin ikään hyvin vähillä juoksumäärillä, eli vuoden juoksukilometrien keskiarvo alle 30 km/vko ja maraton 2.42.05 samoilla määrillä. Kaikesta vähäisestä juoksumäärästä huolimatta olen aina tuonut myös esille sen, että armeijan jälkeen siirryttyäni triathlonin pariin harjoitustunteja tuli kuitenkin ihan kohtuullisesti, eli nettomäärä v. 1987-1995 noin 500 - 600 h/vuosi ja omissa kirjauksissa ei ole mitään ylimääräisiä haamutunteja, vaan pelkkä aktiiviaika. Juoksu oli aina varsin vähäistä, mutta tehollisesti kovaa. Joutuen osittain myös siitä, että jalkani eivät kestäneet suurempia juoksukilometrejä. Peruskunto, voima ja vauhtikestävyys hankittiin muilla lajeilla, kuten uinnilla, pyöräilyllä, hiihdolla ja kovilla punttitreeneillä. Talven juoksukilometrit olivat hyvin vähäiset, joten keväällä ja kesällä mukaan mahtui myös yli 50 km viikkoja, vaikka vuosikilometrit jäivätkin 1200 -1400 km tasolle. Jälkeenpäin ajateltuna jalat olisivat varmaan kestäneet suurempiakin juoksumääriä, jos olisin juossut enemmän hitaita ja pitempiä lenkkejä, mutta tuolloin kunto vahvoilla uintitaustoilla oli ikään kuin parempi kuin mitä jalat kestivät, joka johti siihen, että hapenottokyky ja vauhtikestävyys sallivat jaloille isomman iskurasituksen, kuin mitä jalkojen iskukestävyys kykeni ottamaan vastaan. Suurematkaan juoksumäärät tuskin olisivat paljon Cooperitulosta parantaneet, koska olen perushidas tyyppi, 100 m ennätys 13.95 ja aina vauhti on ollut se, joka rajoittaa tulosta (jopa viimeisinä vuosina 24 h matkallakin). Nyt hapenottokyky on iän myötä laskenut niin, että 3600 m Coopertulos ei ole minulle enää mahdollinen millään treenillä. Noista sulkapalloilijan juoksuvauhdeista ja treenitaustoista voisin kuvitella, että 3500 m Cootertulos on nimenomaan kiinni siitä, että voimaa, räjähtävyyttä, nopeutta ja notkeutta kyllä löytyy, mutta kroppa ei oikein kestä tasaista yhtenäistä menoa, vaan vaatii niitä lyhyitä hengähdystaukoja. Myöskään hapenottokyky ei vaikuta juoksuvauhtien perusteella kovin vahvalta, joten Cooperin tai 5 km tai 10 km kehittämiseen tarvitaan eniten juuri sitä mitä aikaisemmin mainitsin, eli juoksun peruskuntoa, jonka avulla pystyy tekemään kovempitehoisia VO2 max harjoituksia ja peruskunnon kasvattaminen parantaa myös palautumiskykyä, jota tarvitaan siihenkin, että viikkotunteja tulee noinkin paljon.
  14. Ei se estä, mutta omat kokemukset 2000 luvun taitteessa kun kävin talvisin tekemässä kovat juoksun tehoharjoitukset Pirkkahallissa. Niin siellä oli aina tullessani ja lähtiessäni läjä urheilijoita nurkassa venyttelemässä ja välillä kävivät tekemässä joitain koordinaatio ja hermotusaskelluksia/vetoja, joissa ei ainakaan saa syke nousta, tulla hiki tai syntyä maitohappoa. Varmaan tuli heille hyvät viikkotreenitunnit, mutta en koskaan nähnyt kenenkään treenaavan ns. kunnolla. Ehkä vaan olin väärään aikaan, väärässä paikassa, mutta kyllä se kärki on monessa lakissa aika kaukana, varmaan aitojen yli kävelyssä emme kuitenkaan anna tasoitusta muille maille.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy