Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Pipanen

Jäsenet
  • Content Count

    6
  • Liittyi

  • Last visited

Community Reputation

10 Good
  1. En varsinaisesti tunne pelkoa, mutta varovainen kyllä olen. Eli tiedostan olemassa olevat riskit, enkä tee tyhmiä reitin valintoja vain siksi, että "mullakin on naisena oikeus" oikaista tuon pimeän metsän läpi. Siellä hämyssä nyt vaan on suurempi riski tapahtua ikävyyksiä. En liiku pimeään aikaan yksin mitään metsäteitä taikka kevyenliikenteenväyliä ilman vieressä kulkevaa autotietä. En missään nimessä lähtisi yksin Keskuspuistoon lenkille pimeässä, mutta kukin tyylillään. Mulla on vakiolenkit, jotka kulkee omakotitalo- ja kerrostaloalueiden läpi ja siellä liikkuu porukkaa aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Ihmisten sekaan mahtuu myös niitä hörhöjä ja varsinkin täällä isossa kaupungissa kaikenlaista narkkia ja iljettävää setämiestä. Mun mielipide on se, että järkevä reitin valinta on kaiken a ja o. Miksi ehdoin tahdoin veisi itsensä jonnekin, missä saattaa tapahtua, eikä kukaan ole kuulemassa avunhuutoja. Ja kuten joku aiemmin jo sanoikin, voi se päällekäyminen tapahtua keskellä kirkasta päivää, mutta sitten on jo tosi huono tuuri. Yksin lenkkeillessä tulee kuunneltua musaa sellaisella volyymillä, että kuulen muun liikenteen äänet, mitään perässä sipsuttelua tuskin kuitenkaan kuulisin. Jos joku hyökkäisi mun kimppuun yllättäen esim. takaa päin, niin ei siinä mitään urotekoja tulisi tehtyä, vaikka voimaa ja tekniikkaakin löytyy omasta takaa. Tollaisessa yllättävässä tilanteessa luulen, että kaikilla on päällimmäisenä tavoitteena päästä irti ja juosta karkuun - ainakin mulla.
  2. Joo-o, kiitos vaan vastauksista! Tässä yksi päivä tein kevyen lenkin päälle vetoja 4 x 800 m, niin, että vetojen maksimisyke (siis vedon lopussa) oli noin 90 % maksimista ja keskisyke noin 80 % maksimista. Eka veto meni kohtuu kevyesti, mutta loput oli kyllä tuskaa, varsinkin viimeinen, jalat ei vaan meinannu liikkua enää. Vetojen välissä kävelyä, kunnes hengitys tasaantu ja syke laske alle 120. Olen myös kokeilla juosta vajaan viiden kilsan lenkin kovaa. Tällöin keskinopeudeksi tuli 6.20min/km, tosin lenkin alkupätkällä jouduin kävelemään noin minuutin, koska penikat jumahti totaalisesti. Jatkoin kuitenkin juoksua tämän minuutin jälkeen. Ilman tota penikka episodia olisi tulut varmaan parempi aika.... Täytyykin kokeilla tuota lyhyen lenkin (voi olla, että se 5 km on liian pitkä) juoksemista kovaa....ja tällä kertaa paremmin lämmiteltynä ettei penikat jumitu. Tuolla Ikämiehen tyylillä voisin kokeilla.... Vielä olisin kysellyt, että millaisilla sykkeillä (prosentti maksimista) nuo kovat lenkit kannattaa juosta?? Itellä kun meinaa aina käydä niin, että lopussa tulee otettua loppukiriä ja sykkeet huitelee jo piirun alle maksimeissa. Onko siitä haittaa?
  3. Juu eli siis nopeampaa juoksua ja vetoja. Osaisiko joku antaa vielä vähän spesifisempiä neuvoja? Eli miten usein vauhtilenkkiä, millä prosenttiosuuksilla maksimistä, kuinka kauan ajallisesti lenkin olisi hyvä kestää? Entäs vedot? Minkä mittaisia millaisilla palautuksilla, kuinka usein, sykealue? Niin ja kerkiääkö kuukaudessa saamaan tuloksia? Btw, voiskos joku kykenevä korjata tohon mun otsikkoon !0 tilalle 10, ite kun ei pysty sitä muokkaamaan....
  4. Kaipaisin vinkkejä, kuinka parantaisin kympin aikaani. Olen juoksennellut enemmän ja vähemmän säännöllisen epäsäännöllisesti. Viime kevät-syksyn juoksin säännöllisesti ilman mitään ohjelmaa aika fiilispohjalta. Juoksuja tuli noin 3 viikkoon ja matkat oli kaikkea 7 ja 20 kilsan väliltä. Viime talvi on ollut taukoa juoksusta, työmatkat (noin kymppi suuntaansa) pyöräilin kyllä läpi talven. Nyt olen käynyt juoksulenkeillä tämän kuun nelisen kertaa viikossa matkat on ollu 5-10 kilsaa ja Länsiväyläjuoksun 17,4km kävin myös juoksemassa aikaan 2h. Länsiväyläjuoksun keskisyke oli 180 enkä olisi sitä jaksanut juosta kovempaa. Haluaisin kehittää nopeuttani 10 km ja miksei puolikkaan matkoillekin. Matka ei ole mulle koskaan ollut ongelma eli hissukseen jaksan kyllä juosta vaikka miten pitkään. Hidas sen sijaan olen. Tällä hetkellä kympin juoksemiseen menee 70 min ja silloinkin tuntuu että keuhkot repee. Haaveissa olisi joskus juosta kymppi alle tuntiin. Vinkkejä treenaamiseen? Olen melkein 40 v nainen, max syke on 204, aerobinen kynnys 148 ja anaerobinen kynnys muistaakseni 180. Voiko tänikäinen tavis vielä saada lisää nopeutta? Olisi kiva käydä vetäsemässä naisten kymppi alle tunnin, vaan riittääkö aika, siihen kun on aikaa hieman yli kuukausi??
  5. Mielenkiinnosta kuulisin kokemuksiasi Enelleistä. Kävin taannoin niillä sivuilla, jotka mainitsit, mutta en kyllä voisi tilata sovittamatta... Itselläni on isot rinnat (E/F -kuppi) vaikka olen muuten normaalivartaloinen. Tähän asti olen käyttänyt Shoc Absorbereita, tukitaso 4, mutta jotenkin tuntuu, ettei nekään riitä. Ongelmana monissa liiveissä on, että ne on kauhean avonaiset, jolloin rinnat pursuu yli. Taannoin oli jossakin urheilulehdessä urheilurintsikkatesti, joka oli tehty isorintaisilla. Testin voitti Changen liivit. Kävin niitä sitten sovittamassa, mutta ei mun rinnoilla niillä voi kyllä juosta!! Myyjä oli ihan ihmeissään, kun sanoin ettei nää tue yhtään, kun pompin siinä sovituskopissa. Eivät siis tue yhtään tarpeeksi, vaikka muuten mukavalta tuntuivatkin päällä. Oon aika luovuttamispisteessä tän jutun kaa.... :cry:
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy