Jump to content
Juoksufoorumi.fi


trigy

Jäsenet
  • Content Count

    36
  • Liittyi

  • Last visited

Community Reputation

0 Neutral

About trigy

  • Syntymäpäivä 08.01.1979
  1. Olen kärsinyt noin parisen vuotta vasemman polven ulkosyrjän kipuilusta. Silloin pari vuotta sitten yhden lenkin loppupuolella vasen polvi meni totaalisesti "lukkoon". Ei kärsinyt koukistaa ollenkaan. Rappusten kävely oli melkoinen haaste pari päivää :) Tällaista lukkiutumista ei tosin ole enää tapahtunut, mutta kipuilu lenkkien yhteydessä jatkuu. Kipu alkaa yleensä muutaman kilometrin juoksun jälkeen ja pysyy mukana aina lenkin loppuun saakka. Pyöräilyä polvi kestää 20 min, jonka jälkeen vihlova kipu polven ulkosyrjässä alkaa. Juoksukengissä "ei pitäisi" olla ongelmaa, sillä olen juossut uskollisella mallillani (Air Pegasukset) jo tuhansia kilometrejä, välillä kokeillen muita malleja, mutta aina palannut takaisin luottokenkiin. Tämän lisäksi vasen polvi alkoi oireilla harjoitusten välillä todella erikoisella tavalla: tuntuu kuin polven ulkosyrjään (hankala paikallistaa tarkasti) iskisi todella voimakas sähköisku. Iskut tulevat aivan yllättäen, yleensä kun polvi on levossa. Sähköiskut ovat todella kivuliaita, mutta kestävät vain alle sekunnin. Näitä iskuja voi tulla yksi tai useampia peräkkäin ja niitä voi tulla päivittäin tai sitten niillä voi olla esim. viikon väli. En ole pystynyt yhdistämään sähköiskujen esiintymistiheyttä millään lailla harjoitteluun tai harjoittelemattomuuteen. Voi olla että sähköiskujen juurisyy on jossain alaselän hermoissa, mutta kuka näistä varmuudella pystyy sanomaan... :) Olen itse kokeillut juoksutaukoa, tulehduskipulääke kuuria, jäähoitoa, venyttelyä, mobilaattia, hierontaa ja pyytänyt jopa korkeamman käden apua mutta mikään ei ole tepsinyt. Olisiko jollakin vastaavanlaisia kokemuksia ja minkälaista diagnoosia olisi luvassa? Kiitoksia etukäteen vastauksista!
  2. Kiitos nopeista kommenteista! Olen todellakin etsimässä "korvaavaa" harjoittelumuotoa säären rasitusvamman takia. Mitä laajemman sykealueen korvaavalla voisi tehdä, niin sen parempi. Mutta olisin jo tyytyväinen jos korvaava ylttäisi sinne AnaK:iin saakka eli johonkin 172 kieppeille. Käväsin Intersportissa testailemassa crossareita ja ketjussa jo mainittu Tunturi CF35 oli kyllä hyvä kapistus. Nyt vain pitäisi raivata hiukan tilaa lukaaliin ja saada vaimo tottumaan ajatukseen että sieltä se crossari kohta saapuu kämpän komistukseksi... :)
  3. Itsekin olen ajatellut hankkia crossin kun säären rasitusvamma estää juoksemisen. Minua askarruttaa vain se, että saako laitteella sykettä nousemaan riittävästi? Ainakaan uinti ei kyllä suju yli 155 sykkeillä ollenkaan kun kädet hyytyy... :)
  4. Juoksutaukoa on kestänyt kuukauden verran rasitusvamman takia. On ollut muutenkin kiireistä aikaa, joten korvaavien harjoitteiden määrä on jäänyt minimiin. Tänään kuitenkin kävin vetämässä ensimmäisen tasavauhtisen kutosen tavoitteena juosta anaerobisella kynnyksellä (keskisyke alle 172). Tiesin että juoksemattomuus näkyy sykkeissä/vauhdissa ja juoksinkin n. 10 sek / km hitaampaa kuin ennen vammaa. Juoksu kulki ihan hyvin mutta syke oli huomattavasti korkeampi kuin mitä ennen vammaa. Nyt keskisyke huiteli 180 tienoilla ja viimeiset kierrokset vedin jopa lähelle 190, maksimin ollessa tuo 190. Korkea syke ei sinäänsä ollut yllätys mutta se oli että tämä "ylisyke" ei aiheuttanut minkäänlaisia ikäviä tuntemuksia missään. Jos ei olisi ollut sykemittaria mukana, olisin voinut väittää harjoittelevani normaalilla 170 alueella vaikka pumppu hakkasi 185. Normaalisti 185 aiheuttaa jo lievästi sanottuna kovaa puuskutusta ja 190 lukemia en ole saanut pitkään aikaan muualla kuin mäessä. Mistä voisi siis johtua että pumppu hakkasi 190 eikä se tänään tuntunut yhtään ihmeelliseltä? Terveellistähän se ei voi olla, mutta kun kulki niin piti antaa mennä :)
  5. trigy

    jalkapöytä?

    Mullakin auttoi yhden lenkin väliin jättäminen, kylmähoito ja tulehduskipulääke. Olen aika varma että johtui nauhoituksesta.
  6. trigy

    jalkapöytä?

    Nauhoitus voi tietysti olla yksi syy ainakin minun tapauksessani. Kolmosen juoksuun kiristin nauhat kyllä kunnolla ettei töppöset lentele heti startissa jaloista :)
  7. trigy

    jalkapöytä?

    Mulla ilmeni toissapäiväisen kolmosen täysvauhtisen juoksun jälkeen samanlaista vaivaa oikean jalan jalkapöydän päällä, aika lailla keskellä jalkaa siinä missä on jalkapöydän korkein kohta. Kohta on turvonnut, kosketusarka eikä jalka kestä kunnolla painoa. Itse epäilen jotakin nivelside ongelmaa. Kylmähoidolla olen saanut jalan jo parempaan kuntoon ja toivottavasti parin päivän juoksutauon ja hoivaamisen jälkeen jalka on taas juoksukunnossa.
  8. Tätä ei nyt ihan cooper tuloksiksi voida lukea, mutta kävin tänään hienon sään siivittämänä vetämässä 3000m testijuoksun. Coopperissa on joskus lukioaikoihin mennyt joku 2950m ja viimeisin 3000m tulos vuodelta 2006 oli 12:26,0. Kolmea tonnia en koskaan ollut juossut coopperissa. Noh, näillä hehkutuksilla tänään oli siis testipäivä... Päätin lähteä tasan 4:00min kilometrivauhdilla ja jos hyytyy, niin antaa hyytyä. Eka kilometri aikaan 3.57, toinen 3.56. Tässä vaiheessa juoksu kulki yllättävän hyvin, ei pistoksia ja kierrosajat olivat tasaisesti 1:35-1:33 välillä. Viimeiselle kilsalle sain vielä kirivaihteen päälle ja se taittui aikaan 3:46. Kirjautin 3000m uudeksi ennätykseksi 11:39,9. Onneksi kenttä oli suljettu ja olin yksin sillä olisi siinä muilla ollut ihmettelemistä kun kiersin juoksun jälkeen rataa kävellen toinen käsi nyrkkiä lyöden ja jes-huutoja huudellen On se sen sen verran monen vuoden työn takana toi 3000m alle 12min että pisti suun virneelle ja sai jopa hiukan liikuttuneeksi. Penikkatautia, rasitusmurtumia ja kaiken näköistä vaivaa on ollut vastoinkäymisinä mutta niin se vain systemaattinen harjoittelu näyttää vievän eteenpäin. Asetin pari vuotta sitten tavoitteiksi 3k 12min, 5k 20min ja 10k 40min, joten ensimmäinen porras on näin saavutettu... Eihän tuolla ajalla kyllä vielä oikeasti juhlita, mutta vertaankin aina suoritustani vain itseeni joten kyllä on hyvä fiilis... :)
  9. trigy

    Harjoitteluohjelmasi?!

    5x1200 luokittelen osaksi Anak-harjoitukseksi. En nyt muista tarkalleen osuuksia, mutta ensimmäiset vedot menee sykkeen puolesta alle Anak-sykkeen (174). 6x600 menee sitten puhtaasti VO2max puolelle. Mäkivedot pyrin vetämään rennon kovaa, mutta hapoillehan se tuppaa huumassa menemään. Tarkoitus noilla mäkivedoilla on kuitenkin treenata enemmän nopeutta/voimaa kuin VO2maxia. Uintikilometrejä en konvertoi juoksukilometreiksi. Käytän uintia lihaksistoa huoltavana harjoitteena ja palauttavana treeninä. 43-45min uinti + höyrysauna + venyttely tekee kyllä hyvää :)
  10. trigy

    Harjoitteluohjelmasi?!

    Periaatteessa yritän seurata seuraavanlaista ohjelmaa. Ohjelma pyörii kahden viikon sykleissä: MA: -- TI: 5x1200m (vauhti 5k kisavauhti, palautus 90s hölkkä) + 5,3km palauttava KE: Uinti 2km (n. 45min, syke <130) TO: 10x200m (nopeusvetoja, palautus 1min) PE: -- La: 16km PK (syke <140) SU: Uinti 2km (n. 45min, syke <130) MA: 6x600m (vauhti 3k kisavauhti, palautus 45s hölkkä) + 5,3km palauttava TI: Uinti 2km (n. 45min, syke <130) KE: 6km TV (vauhti niin että keskisyke hiukan alle AnaK) TO: -- PE: 10x175m mäkitreeni (kovaa ylös, hölkkäpalautuksella alas 80s) LA: Uinti 2km (n. 45min, syke <130) SU: 11km PK (syke <160) Tietysti jos viikko-ohjelmassa on esim. kaukalopallomatsi, niin korvaan sillä jonkun juoksutreenin. Tai jos pakkasta on esim. -20, niin en tietenkään vedä mitään VO2max harkkaa Toi ohjelma voi ensi vilkaisulla vaikuttaa hiukan "tehopuoleiselta" mutta prosentit menee kahden viikon jaksolla jotakuinkin näin: --PK---: 73% -AnaK--: 12% VO2max: 10% --Nop--: 5% Viikossa tulee keskimäärin 37,8km. Enempää ei penikat anna myöden.
  11. Harjoittelen ainoastaan omaksi ilokseni. Ei minulla ole mitään yksilöllistä matkaa mihin haluaisin keskittyä. Haluaisin tietysti kehittyä kaikilla matkoilla 400m-->10k. Ja minun kohdallani tämä on myös mahdollista koska lähtötaso oli niin alhainen. Ja testijuoksujen perusteella olen kyllä oikealla tiellä..
  12. Itse vetelen vuoroviikoin 5x1200m 5km kisavauhtia 200m hölkkäpalautuksella (90s) ja 6x600m 3k kisavauhtia 100m hölkkäpalautuksella (45s). Ihan mukavia treenejä kumpikin. Nuo 600m vedot ovat selkeästi enemmän VO2max harjoítuksia kun taas etenkin 1200m alkupään vedot nojautuvat enemmän anaerobisen kynnyksen puolelle. Ja mitä nopeuskestävyyteen tulee, niin tätä aluetta raapaisen vuoroviikoin 10x200m kohtalaisen kovaa 60s palautuksilla ja 10x170m mäkivedoilla kohtalaisen kovaa hölkkäpalautuksella (80s).
  13. trigy

    AnaK-harjoitus

    Kyllä menee helposti yli anan kun on tarpeeksi vauhtia, mutta tässä olikin kyse "tunnin juoksun" vauhdista vs. AnaK-sykeestä. Eli tunnin maksimisuorituksessa on saavutettu keskisyke 174 (AnaK-syke) ja tietysti jokin keskivauhti. Jos vedän 30min TV juoksun tällä samaisella "tunnin juoksun" keskivauhdilla, niin keskisyke jää luonnollisesti selvästi alle tuon AnaK-sykkeen. Kysymys olikin että kannattaako 30min TV juosta tällä "tunnin juoksun" keskivauhdilla vai vauhdilla, joka kohottaa keskisykkeen 170 tuntumaan ja maksimin hiukan yli tuon AnaK-sykkeen? Oma fiilis on että AnaK-treenissä pitäisi nimen omaan sykkeen olla AnaK-tasolla eli vauhdin tulisi 30min TV:ssä olla kovempaa kuin "tunnin maksimijuoksussa".
  14. trigy

    AnaK-harjoitus

    Määritin muutama viikko sitten itselleni AnaK-sykkeen. Juoksin "tunnin juoksun" ja keskisyke oli 174 ja saihan siitä myös AnaK-vauhdin (siis tunnin suorituksessa). Nyt kun teen AnaK-treenejä, niin oletan että treeneissä pitää nimen omaan sykkeen olla lähellä tuota AnaK-sykettä. Onko näin? Muutaman 30min TV harkan olen vetänyt tuolla AnaK-vauhdilla, mutta tuolla vauhdilla syke ei edes treenin loppupuolella ylitä tuota 174, keskisyke on jotain 165 hujakoilla. Ajattelin muuttaa treeniä niin, että juoksen jonkin verran kovempaa tuon 30min TV:n ja pyrin hilaamaan keskisykeen jonnekin 170 pintaan ja maximin hiukan yli tuon 174. Miten on ammattilaiset, olenko menossa "metsään" näillä eväillä?
  15. 1. Vitosen testejä pyrin juoksemaan parin kuukauden välein, jotta tulee hiukan "kisadataa" analysoitavaksi. 10 testiä en ole koskaan juossut, mutta suunnitelmissa on kyllä ollut ottaa myös 10 testit säännölliseen käyttöön. Varmaan parin kuukauden välein myös tämän voisi tehdä. 2. Itse tein pari viikkoa sitten tuon 1h kynnysjuoksun. Tavoitteena oli tietysti saada selville oma AnaK. Vauhdista ja matkasta ei puhuta, mutta ainakin AnaK-syke tuli määritettyä --> 174. En ole koskaan ollut missään "labratesteissä" ja olen itsekin tehnyt vain kerran Conconi-testin. Conconissakin kuvaajan mukaan oli kynnyssyke 174 hujakoilla, joten minun kohdallani testit antoivat yllättävänkin hyvin samanlaiset tulokset. Minun mielestä testit ovat tarpeellisia. Säännöllinen testaus antaa hyvää dataa ja motivaatiota kun huomaa että kehitystä on tullut. Aina ei tietysti ennätyksiä tule, mutta kun otetaan esim vuoden tulokset käsittelyyn, niin eteenpäin on menty. Testien tulosten perusteella voi sitten säädellä seuraavan treenijakson vauhteja.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy