Jump to content
Juoksufoorumi.fi



riopentti

Juoksufoorumi VIP
  • Content Count

    2 780
  • Liittyi

  • Last visited

  • Days Won

    16

Reputation Activity

  1. Onnittelut!
    riopentti reacted to kiljander for Blogi päivitys, UTMB 171km/10000m 30.8-1.9.2019   
    UTMB 171km/10000m 30.8-1.9.2019
    Mistähän tätä lähtisi kääntelemään raportiksi, kun ajatukset ovat sekavat, muisti meni päiväksi, ja yksi maailman kovimmista ultrajuoksuista, Spartathlon, odottaa jo kolmen viikon päästä. Vuoden 2019 taustallahan oli äärimmäisen vaikean OmanbyUTMBn ja kotimaisen UTTFn läpäisyt vuosina 2018 ja 2017 ja sitä kautta erittäin hyvän arvonta-aseman saaminen UTMBlle 2019, mikä johti sitten arvonnan osumiseen. ”Ongelma” oli vaan se, että muutama viikko myöhemmin Kreikasta kuului kummia ja vuoden 2018 tulos 192.3km sekä armoton tsägä Spartathlonin arvonnassa johtivat pääsylippuun myös ”Kreikkalaiseen kylähölkkään” vain vajaa kuukausi UTMBn jälkeen
    Koska nuo tapahtumat ovat ainutlaatuisessa luokassa ”silloin mennään kun kutsutaan”, niin totesin, että kerranhan täällä vaan eletään ja aloin suunnittelemaan matkoja ja Jarin johdolla treenejä molempiin. Ottaen huomion Spartathlonin erityisen brutaaliuuden cutoffien ja asfaltin suhteen, sekä erittäin rajalliset puitteet maastojuoksulle asuinpaikassani ”aavikolla”, treenit keskittyivät asfaltti- ja peruskestävyyden nostamiseen, mistä tietysti UTMBllä maksettiin todella kova hinta. Vuorikisoihin on harjoiteltava vuorilla tai ainakin jättärillä. Usealta kokeneelta ultrajuoksijalta sain tietysti oikeutetun varoituksen että kaksi massiivista ultraa kuukauteen sisältää todella isoja riskejä, DNFn ollessa sieltä pienimmästä päästä uhkakuvia. Toisaalta, ketäpä ei legendaariset teot kiinnostaisi, ja näinpä mukana oltiin. Mitäpä hävittävää siinä toistaalta olisi.
    Ennen UTMBtä kävin Gasteinissa Infinitetrails- polkujuoksun joukkue MM- kisoissa osana suomalaista amatöörijoukkuetta trailrunning Finlandin nimissä, mikä pelasti varmasti paljon yli 5000m vertikaalilla kolmeen päivään, kun muuten mäkiharjoittelu oli ollut olematonta.
    Kesälomalla elokuussa Suomessa painoin jättäriä muutamana päivänä eestaas mikä oli vähän epätoivoista kuukausien tekemättömien mäkitreenin paikkailua. Tosin kunto oli taatusti kaikkien aikojen paras ja lähes terveenä oli lenkkeilty jo useampi vuosi, joten oli vaan luotettava siihen mitä oli tehty pitkällä aikavälillä.
    Hieman reittiä ja aikaisempien vuosien tuttujen suorituksia katselmoineena, asettelin tavoitteen alle 40 tunnin, mikä antaisi hieman aikaa käydä pesulla ja nukkua ennen iltalentoa nykyiseen kotipaikkaan. ITRAn aplikaatio ehdotteli 36-37h aikaa, mutta jo OmanbyUTMBssä olin oppinut, että nuo arviot voi heittää samantien romukoppaan.
    Keskiviikon aamulento Geneveen oli täynnä suomalaisia osanottajia, ja oli mukava rupatella tuttujen kanssa jo siinä vaiheessa. Loistavien ystävien Outin ja Ollin kanssa vietettiin kisapäivät Chamonixissä ja suuri kiitos kuuluu heille kaikesta. Pasin kanssa oli sovittu että lähdemme yhdessä matkaan. Illalla hain numerolapun ja osallistuin pakolliseen varustetarkastukseen perjantaille, sekä kävin tapaamassa Omanin sekä NUTSin järjestäjiä. Perheen kanssa hengailtiin ja hölkkäiltiin vähän shakeouttia. Chamonixissa oli täydellinen karnevaali käynnissä ja filiis alkoi nousta. Säät olivat kohdillaan, mutta sade alkoi tunti ennen lähtöä ja jatkui suunnilleen starttiin asti.
    Perjantaina klo 18 Vangeliksen soidessa koin elämäni tähän mennessä hienoimman juoksutapahtuman lähdön. Käsientaputukset saivat kylmät väreet pintaan.
     

    Chamonix-Les Chapieux 0-51km / cum asc2900

    Koska olimme menneet lähtöön aika viime tipassa, ajauduimme lähdön suppilossa ihan loppupäähän Pasin kanssa, mutta eipä sillä tässä kisassa ja tavoitteilla oikeastaan mitään väliä ollut. Hölkkäsimme alun helppoa tasaista asfalttia ja polkua ja myös Wellingin Petri tuli hetkeksi seuraan. Les Houchesin kylässä hieman nopeasti purtavaa ja yksi pullo täyteen. N. 8km kohdalla viimeisen kylän jälkeen reitti kääntyi ensimmäiseen nousuun ja siellä löytyi uusi suomalainen Ahosen Mikko. Vaihdettiin siinä muutama sana ja otimme Pasin kanssa ensimmäisiä kuvia jylhistä kauniista vuorista. Matka jatkui laidunrinnettä ylös ja tämän ensimmäisen nousun käännyttyä laskuun kaivoimme lamput otsaan ja tulimme alas helposti juostavaa rinnettä ja polkua kohti Saint Gervaisin kylää, jossa oli ensimmäisen iso huolto. Tässä laskussa ohitimme todella paljon porukkaa, jolla tuntui olevan alamäkitekniikka vielä meitäkin huonommassa jamassa. Jossain kohdassa tunsin ukkovarpaassa rakon, mutta tämä osoittautui vääräksi hälytykseksi. Kyläjuoksu oli hauskasti järjestetty eestaas- mallilla ja vaimot olivat tulleet varrelle kannustamaan. Huollossa söin hieman patonkia, juustoa ja makkaraa, mikä oli pieni virhe kun vatsaa kipristeli myöhemmin.

    Pian tämän jälkeen takaa kuului ”Kimmo” ja Välipirtin Vesa tuli takaa hetkeksi kimppaan, mutta hävisi pimeydessä jossain vaiheessa. Hauska nyanssi yhden nousun alussa olivat Hokan miehet, jotka kirjasivat jokaisen juoksijan kenkämerkin – markkinatutkimus oli menossa. Contaminesiin (31km) noustiin pikku hiljaa, ja siellä oli paikka missä myös henkilökohtainen huolto oli sallittu. Huoltoteltta oli ihan täysi kaaos ja hukkasin Pasin. Juomapullojenkin täyttö oli tuskaa. Juttelin hetken ja annoin halaukset paikalle tulleen vaimoni kanssa ja päätin jatkaa matkaa yksin, kun ketään tuttua ei näkynyt. Nyt suunnattiin yöhön ilman tuttuja naamoja.
    Nousu jatkui kohti La Balmea ja reitti oli sellaista leveähköä irtokivistä baana. Geeliä ja Mars – patukkaa mussutin energian saamiseksi. Pimeässä ainoa hieno maisema oli oma valokeila. La Balmen huoltoon (41km) tulin klo 00.28. Ilma alkoi olla viileä. Näin yhden suomalaisen (Ida) huollossa, ja tervehdin. Söin ja join ja jatkoin tunkkaamista. Hetken päästä takki oli pakko laittaa päälle kun tuuli yltyi. Huipulle (Col du Bonhomme) saavuin n klo 02.00 lauantaina. Tästä lähdettiin sitten laskemaan onneksi hyvin juostavaa polkua alas Les Chapieuxiin. Ohitin jonkin verran porukkaa tässä laskussa ja kun saavuin huoltoon, edessä oli varustetarkastus. Vähän jännitti että toivottavasti kaikki kysytty löytyy, mutta vedenpitävä takki, puhelin, ja turvapeite olivat mukana, joten kävelin huoltoon ja sain ensimmäistä kertaa hieman kuumaa lientä kitusiin. Sinänsä tuo varustetarkastus oli aivan aiheellinen, koska nyt oli aika viileä yö ja liikuttiin vuoristossa, missä apua ei ole saatavilla jos jotain sattuu. Tähän oli myös tulossa pitkä 15km huoltoväli yöllä, joten kamat oli oltava kunnossa.
    Les Chapieux-Courmayeur 51-80km / cum asc4700
    Sinänsä harmi että oli pimeää, koska tämä väli ja Col de Seignen sekä Pyramidesin nousut olisivat varmasti tarjonneet upeat näkymät. Valtio vaihtui Italiaksi. Näille huipuille asti reitistä ei oikein jäänyt mitään muistikuvaa kuin että siellä oli muutamia teknisiä pätkiä ja muuten alusta oli aika helppoa. Onneksi juuri alaslähdettäessä päivä alkoi sarastamaan ja eteen aukeni ihan mahtavat näkymät, joskin laskeutuminien Pyramidesiltä alas kohti Lac Combalia oli osittain ihan masentavan vaikean kivinen sekä louhikkoinen, joten homma meni osittain kävelyksi.

    Otin lampun pois ja näin lopulta alhaalla Combalin (65km), jonne saavuin klo 06.58. Hieno usva oli laaksossa ja aurinko valaisi upeasti alppien huippuja. Aamu oli kylmä ja kuuma nuudelikeitto teki oikein hyvää. Kun vähitellen järjestelin lähtöä näin juuri saapuneen Ahosen Mikon ja moikattiin lyhyesti.


    Tästä eteenpäin reitti oli jonkin aikaa tasaista hiekkatietä. Katselin aamu-usvassa kävellessäni hieman puhelinta ensimmäistä kertaa, ja oli todella piristävää nähdä niin paljon viestejä ja kannustusta tätäkin kautta. Pian käännyttiin oikealle ja lähdettiin tunkkaamaan nousevassa auringossa kohti Mont Favren huippua. Helikopteri saapui hetkeksi pörräämään yllemme ja heiluttelimme sen minkä kerkesimme. Favrelta alas tultiin varsin juostavaa baanaa ja mieli piristyi, kun tiesin että Courmayer odotti. Jouduin pari kertaa pysähtymään tyhjennykselle ja ottamaan kivenjyvää pois kengästäni. Hieman ennen Col Checrouitin (74km) huoltoa vasemmalla aukeni upea vuorinäkymä ja reitin varressa kuului kaunista musiikkia. Tämä oli ehdottomasti valokuvan paikka.

    74km huollossa ei oikeastaan olisi ollut tarvetta pysähtyä mutta otin kuitenkin repun pois ja relasin hetken ja join huollosta kokista.  Yksi mukillinen per huolto oli sellainen standardiannos. Jalkoväli hiersi pahasti rasvauksesta huolimatta. Lasku kohti Courmayeria (78km) ei ollut tekninen mutta sen verran jyrkkä että muutamia juoksijoita meni ohitseni. Mieliala alkoi yllättäen laskea, ja keskeytys eksyi ajatuksiin. Täällä olisi helppoa ja hauskaa viettää loppupäivä. Asfalttiosuus alkoi ja Päivi oli kadun varrella kannustamassa. Avauduin heikosta mielentilastani ja hyvää tsemppiä tuli takaisin. Kannustus oli kylässä upeaa. Perhe oli vastassa ennen huoltoa. Pysähdyin juttelemaan ja pala tuli kurkkuun välittömästi. Kokosin itseni, otin dropbägini ja painuin sisälle huoltoon, johon vaimoni tuli auttamaan. Pöksyt täyteen vaseliiniä ja energiaa sisään sen verran kuin meni. Roskat roskiin ja uutta geeliä sekä Mars- patukkaa reppuun. Vaihdoin lamppuun akun ja otin kaksi uutta dropbagistä messiin. Jengiä nukkui siellä täällä. Eipä olo kovin hyvältä tuntunut, mutta tähän ei kuitenkaan jäädä. Puolisen tuntia viivyin.
    Courmayeur-Grand Col Ferret 80-103km / cum asc 6700
    Ulos ja portaat alas klo 10.04 ja perhe saatteli ekan kilometrin matkalle. Olin kolmisen tuntia cut-offeja edellä, joten ne eivät enää huolestuttaneet. Päivä lämpeni koko ajan ja kylän jäätyä taakse tulin seuraavan nousun juurelle. Yritin vaihtaa pari sanaa HongKongilaisen (aasialaisia kisassa oli todella paljon) naisen kanssa, mutta hän ei ollut lainkaan juttutuulella.

    Siksak- Nousu Refuge Bertonelle (83km) oli ihan tuskaa ja jouduin istumaan pari kertaa kivelle katselemaan maisemia. Suurin uho oli miehestä kadonnut ja Bertonelle saapui nöyrä mies. Sää oli jo todella lämmin ja istuin hetkeksi varjoon juomaan vettä. Eteenpäin oli kuitenkin mentävä ja tästä jonkin matkaa reitti oli vaihteeksi ihan mukavaa ja hölkkäilin kauniissa säässä kohti Refuge Bonattia. Liikuttiin sellainen seitsemän kilometriä kumpuilevassa maastossa 2000m korkeudessa. Bonatissa (93km) olin klo 13.
    Täältä Arnouvaziin (99km) reitti jatkui ihan mukavana ja nautin kuuman päivän alppimaisemista, mutta meno oli aika rauhallista ja tähän väliin kuluin noin tunti. Arnouvaz oli hauskan virran varrella ja teltta oli jo todella paahteinen. Join pullon suusta litran vettä ja kauhistelin edessä olevaa nousua kohti Sveitsiä. Iltapäivä (klo 15.45) oli jo pitkällä kun vihdoinkin tunkkasin itseni Col Ferretillle ja Sveitsiin. Jalassa oli rakot molemmin puolin ja haarojen rakot olivat tunti tunnilta kivuliaammat.
    Grand Col Ferret-Champex-Lac 103-127km / cum asc 7300
    Kun Sveitsin puolelle päästiin, niin hienoissa alppimaisemissa lasketeltiin ihan juostavaa pätkää vajaat kymmenen kilometriä La Foulyyn. Reitin lopussa mentiin hetki asfalttia, kun laskeuduttiin kylään. Les Chapieuxistä tähän sijoitus oli parantunut yli 300 pykälää ja vaikka oma vauhti ei huimannut, niin ei se monilla muillakaan helppoa ollut. Kylään saapuessa lauantaina n. 17.30 Eppu & Co olivat yllättäen vastassa ja kerroin keskeytysfiiliksistäni ihan vaan tukea saadakseni. Olo oli  tosi paha ja hiippailin telttaan ja etsin itselleni penkin ja yritin tunkea jotain syömistä sisääni, vaikka oikeastaan mikään ei maistunut. Istuin jonkun ruotsalaisen vieressä ja kun katseemme kohtasivat, sanoja ei tarvittu. Kurja olo oli molemmilla. No ihan vakavasti en tietenkään tähän kisaa jättäisi. Etua cutofiin oli jo lähes viisi tuntia. Luin vähän viestejä puhelimesta ja somesta ja totesin, että mies on done, mutta 60km on vielä jäljellä. Kun hiippailin teltasta ulos, suomalaiset olivat ulkona tsemppaamassa – olivat kuulemma tulleet varmistamaan, että en tähän jättäisi kisaa. Kiitos!!!
    Lähdin hölkkäämään kohti kisan ”breakpointtia” Champex Lacia ja kuulin suomalaisilta että helppoa ei loppu tulisi olemaan. Hölkkäsin noin kilsan ja metsän saavuttua ryynäsin tekemään biokätkön puskaan – tavara meinasi tulla yläpäästä samalla kun pinnistin biokätköä sveitsiläiseen havumetsään. Karsea mutta jälkikäteen hupaisa kokemus.
    Jossain välissä tätä kohtaa iski sitten ukkonen. Alkoi tulemaan vettä – ensin vähän ja sitten enemmän. Pysähdyin laittamaan takin päälle. Laskin sekunteja jyrinään salamasta. Ensin niitä oli 15s, sitten 13s ja piakkoin 10s mikä tarkoitti, että ukkonen saavutti takaapäin koko ajan. Edessä kaukana näkyi sinistä taivasta ja sitä kohden hölkkäilin ja toivoin, että en joutuisi ukkosen silmään keskellä tätä metsäosuutta. Hetken aikaa vettä tuli aika rajusti, mutta sitten keli alkoi paranemaan, ja totesin, että tämä haaste oli voitettu. Reitti alkoi kääntymään ylös ja oli mahtava saapua Praz de Fortin kylään jossa sai mennä kivan kylän läpi ilman mitään isompia haasteita. Pysähdyin tässä ottamaan takin pois ja ennen nousua Champex Laciin, liityin muutaman tyypin letkan perään, ja tunkkasimme seuraan huoltoon (Chapex Lac klo 20.29). Juuri sinne saapuessani tuli pimeys. Pidin hyvän rauhallisen huollon ja söin kunnolla sekä viestittelin muutaman kaverin kanssa. Homma alkoi olla hoidettu, mutta vielä oli edessä toinen yö sekä karkeasti 3 x verttitonni. Vaihdoin merinovillapaidan päälle, vaikka lopulta toinen yö oli yllättävänkin lämmin eikä edes ylhäällä olisi paljoa lämmintä vaatetta tarvinnut. Laitoin lampun otsaan ja päälle ja lähdin pimeään.
    Champex-Lac- Chamonix 127-171km / cum asc 10100
    Reitti oli helppoa nousua Plan DeLauhin asti. Mentiin ensin asfalttia ja sellaista metsätietä, sitten polkua ja muutaman karjaportin läpi. Alkoi iskeä hurja jano eikä elektrolyyttijuoma maistunut lainkaan. Nuudelivelli oli ollut huollossa ilmeisesti niin suolaista, että teki vain mieli vettä. Pienen tuskailun jälkeen sitä onneksi löytyi reitin varrella olleesta hanasta. Koin valaistumisen – vuorikisoihin pitää tehdä PALJON mäkitreeniä. Itse olin joutunut sen laiminlyömään olosuhteiden pakosta (Koti Dubaissa) ja nyt maksettiin hinta. Trientiin (140km) pudoteltiin jonkinlaista siksakkia ja siltaa ja lopulta saavuin kylään klo 00.50. Vastassa olivat yllättäen ystävät Outi ja Olli sekä vanhin lapsistani, joka tuli avukseni huoltotelttaan. Oli todella virkistävää saada jakaa surkeaa fiilistä sekä saada apua huollossa, sekä tsempit seuraavaan nousuun. He puhuivat tulevansa myös Vallorcineen vastaan ja minä vaan kehotin heitä nukkumaan. No, enpä valita yhtään että nämä tärkeät ihmiset jaksoivat valvoa ja ajaa huollosta toiseen sillä aikaa kun minä nousin vuorta ylös.

    Seuraava verttitonni lähti kohti Les Tseppesiä pientä vuoripolkua pitkin. Aika ryytynyttä porukkaa näkyi reitillä ja muutamat olivat laittaneet pitkäkseen kuka mihinkin. Lehmien kellot kilkattivat ja silmät kiiluivat otsalampun valossa. Edessäni meni joku ranskalainen, jolla oli liimattu punainen kortti numerolappuun. Ilmeisesti DSQ tai aikasakko jostain syystä. Tseppesin huipulla oli väliaikapiste, jossa istahdin hetkeksi juomaan ja yksi letka meni ohitseni. Liityin perään alamäkeen ja päädyin juttelemaan jonkun espanjalaisen kanssa. Tulimme takaisin Ranskaan. Meiltä ei enää juoksu luonnistanut – hänellä oli pahat rakot jaloissa ja minulla sekä jaloissa että jalkovälissä. Tässä laskussa myös väsymys alkoi iskemään pahasti päälle. Useasti teki mieli vaan pysähtyä, mennä makuulle ja nukahtaa. Kello oli toisen yön aamuyötä ja voimat alkoivat olla loppu. Saavuin Vallorcineen (150km) klo 04.09. Olin ihan romuna, mutta onneksi ystävät ja tytär olivat vastassa. He olivat pyynnöstäni tuoneet Bebantheniä mukanaan ja kävin vetämässä sitä kourallisen pöksyihini huollon yhteydessä – jospa tällä selvittäisiin.
    Nyt oli enää viimeinen nousu jäljellä. Pitkään aikaan en ollut enää pystynyt kuin kävelemään ja rasvan helpotus poistui nopeasti. Ensin mentiin pätkä hiekkatietä ja törmäsin yhteen PTL- kisassa olleeseen tiimiin mäen alla olleella väliaikapisteellä. Viimeinen nousu Tete aux Ventille olikin oikein ”Grande Finale”, mikä ei tuntunut loppuvan koskaan. Törmäsin toiseen espanjalaiseen, jonka pohkeeseen oli tatuoitu Mont Blancin massiivi ja teksti ”UTMB Finisher 2018”. Hän tsemppasi ”venga, venga” ja vastasin samalla mitalla. Olimme vain tuntien päässä finishereistä! Kolmas päivä valkeni ja sammutin lampun sekä kävelin eteenpäin pitäen pieniä breikkejä välillä. Näin vuorikauriin sekä poikasen, joiden silhuetti Mont Blancia vasten oli lumoava.

    Nousu jatkui ja jatkui ja kun huipulle päästiin, niin mentiin ikuisuus vielä tasaista kunnes tulin Teten väliajalle, jossa kysyin matkaa maaliin. 10km kuulemma ja Flegere oli vielä välissä. Tästä eteenpäin vain sauvakävelin edelleen ja porukkaa lappoi ohi säännöllisin väliajoin. Ihastelin massiiviin huippua ja odotin, milloin Flegere saapuu – se näkyi edessä kaukana, mutta matka oli pitkä väsyneelle miehelle. Pikkuhiljaa hissiasema lähestyi ja lompsin pienen laskun huoltotelttaan sunnuntaina klo 08.26. Olin laskeskellut, että alle 40h menisi vielä helposti, mutta se enää kiinnostanut vähääkään. Istuskelin rauhassa ja join vettä sekä katselin kiireisiä kilpakumppaneita. Sijoitus oli ollut parhammillaan alle 600 muutama huolto aikaisemmin. Nyt oli hävitty kymmeniä pykäliä. Ihan sama. Lähdin kävelemään alamäkeä kohti Chamonixiä. Kipu oli jäytävää. Juoksijoita tuli yllättävän hyvällä jalalla ohitse jatkuvana virtana. Ei kiinnostanut. Olli oli ilmoittanut tulevansa vastaan Chamonixistä, ja olipa suuri ilo nähdä hyvä ystävä pari kilsaa ennen kylää. Jupisin kaikki murheeni hänelle ja tällä saattueella laskeuduimme kohti maaliviivaa.

    Mieli parani askel askeleelta- YEAH – Maaliin mennään! Kun saavuin alas, Outi ja tyttäreni olivat vastassa ja tytär tuli viimeisen kilometrin kanssani maaliin. Kävelin yhden PTL- joukkueen ohi, ja ylistin heidän urheuttaan. Jaoimme isoja onnitteluja toisillemme. Puolisen kilometriä ennen maalia, kannustus alkoi asteittain kovenemaan ja ihmisten määrä lisääntyi. Laitoin hölkäksi. Nyt juostaan. Imin kaiken ilon itseeni. Ihmiset kannustivat minua nimelläni. Käännyin viimeiselle suoralle. Tuleeko itku? Ei. Tytär kuvaa viimeiset 200m maaliin. Möly yltyi ja karjuin onnesta kädet ylhäällä. Siinä! Finisher! En unohda tätä ikinä.
    Aikani oli n40h3min ja sijoitus kaikista 667. Oikein hyvä. Olli ja Outi auttoivat kämpille ja suihkuun ja nukkumaan. Erityisesti alapään rakot olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta.
    Lopuksi
    N 2500 lähtijästä lähes 1000 keskeytti. Vaikka UTMBlle päästäkseen pitää suorittaa riittävä määrä kisoja, ja onnistua arvonnassa, tuo 40% keskeyttäneitä kuvaa varmasti hyvin reitin vaativuutta. Mikään ei ole varmaa ennen kuin olet maalissa. Tänä vuonna säät suosivat, eikä vesisadetta ollut kuin muutan tunnin. Oma kisa meni läpi vuosien aikana luodulla peruskunnolla ja viimeistellyllä Jarin harjoitusohjelmalla, mutta mihinkään yhtään nopeampaan läpäisyyn tarvittaisiin muutama kymmenen kilometriä ylä – ja alamäkitreeniä lisää. Perhe, Olli ja Outi mahdollistivat puitteet. KIITOS!!! Kreikan starttiin olisi nyt kolme viikkoa. Jätin kaiken itsestäni Alpeille. Sparta ei kiinnosta vähääkään, mutta tietenkin lähden.
    Milloin tuntee olevansa elossa? Haarojen rakot puhkeavat yölennolla ja märkivät alushousuihin, jotka kuivuvat kiinni tulehtuneeseen ihoon. Tunti ennen laskeutumista menin lentokoneen WChen ja jouduin repäisemään kalsarit irti ihosta. Koko kone heräsi taatusti huutooni. Anteeksi. Kiitos. Kaikille!
  2. Like
    riopentti reacted to ruiskarhu for Blogi päivitys, Joensuu Run 2019 maratonista ja koetusta häpeästä sekä harjoittelusta, kokonaiskuormituksesta ja palautumisesta   
    Lähtökohdat
    Kuten vuosina 2016 ja 2017, vuonna 2018 kertyi juoksua taas hieman yli 4000 km. Tämän jälkeen juoksua tammikuussa 320, helmikuussa 210 (flunssa), maaliskuussa > 500 (+ erittäin vähän hiihtoa)
    ja huhtikuussa 438 km. Harjoittelu oli alkuvuodesta kilsoina vielä hyvin maltillista, mutta arki-iltalenkkinä saattoi olla 2h40min tms. juoksu-kävelynä 5:45-5:55/km vauhdilla. Palautuminen oli eniten koetuksella maaliskuussa (ks. viikkokeskiarvoistettu RMSSD-trendi), jolloin juoksin ekaa kertaa elämässäni yli 500 km kalenterikuukaudessa. Myös huhtikuussa viimeiset maratontreenit olivat jossakin määrin erityisen kuormittavia, vaikka ne suht hyvin menikin. 
     

     
    Kokonaiskuormitus ja palautuminen
    Suurimpina kuormitustekijöinä mulla on tavoitteellinen juoksuharjoittelu, opiskelu ja työ. En elätä suurta perhettä. Kotiasioista koen stressaavani hyvin vähän. Krooninen sairaus (T1D) on tietysti yksi merkittävä kuormitustekijä. Hoitoväsymystä olen ehtinyt reilun 26 vuoden aikana hieman kokea. Lisäksi ajoittain valvominen tehtäviä tehdessä tai muuten, vajaat unet ja joskus liian vähäinen syöminen ovat osaltaan olleet heikentämässä palautumista. Kuormitustekijöitä ja kuormittumista vastaan tarvitaan keinoja palautumiseen. Näistä uni ja lepo sekä lajin vaatimuksiin vastaava ravitsemus ovat keskeisimpiä. Elämässä olisi hyvä olla myös stressiä lieventäviä asioita. Ja jos tosissaan treenaa, tarvitaan ehkä kompromisseja muussa elämässä. Harjoitteluakin on mahdollista säätää ajoittain palauttavampaan ja huoltavampaan suuntaan.
     
    Mittareita kokonaiskuormituksen ja palautumisen seurantaan
    Koko elämä vaikuttaa kokonaiskuormitukseen. Huippu-urheilijatkaan eivät elä tyhjiössä. Mistä tietää, onko palautuminen riittävää? Vai onko vain kenties luonteeltaan laiska harjoittelija, jos tulokset eivät kehity? Mittareita kokonaiskuormituksen ja palautumisen seurantaan on monenlaisia. Omat tuntemukset, vireystaso ja jaksaminen, muutokset käyttäytymisessä (esim. ärtyneisyys), unen laatu, suorituskyky harjoituksissa ja kilpailuissa, sairastumis- ja vamma-alttius, uusimmat äly- ja urheilukellot jne. On selvää, että osa mittareista on aika epätarkkoja, osa tarkempia.

    Objektiivisista mittareista olen nyt reilun 1,5 vuoden aikana perehtynyt opiskelujeni ja työni kautta sykevälivaihtelun (Heart Rate Variability - HRV) seurantaan. Yleisesti tiedetään, että lepo ja palautuneisuus sekä hyvä fyysinen kunto lisäävät autonomisen hermoston parasympaattista aktiivisuutta, ja tätä kautta stressinsietoa. Fyysinen ja psyykkinen stressi sen sijaan lisäävät autonomisen hermoston sympaattista aktiivisuutta. HRV-seuranta ei ole kuitenkaan täydellinen ratkaisu, sillä esim. neuromuskulaarinen väsymys ei ainakaan selvästi heijastu autonomisen hermoston vasteisiin. Lisäksi on tiettyjä erikoistilanteita, jotka vaikuttavat sykevälivaihteluun, kuten kilpailujännitys (pre-competition stress); harjoituskuorman (esim. piikkaavat harjoitukset) aiheuttama sykevaihtelun lasku tehostuu, lisääntynyt sympaattinen aktiivisuus voi kuitenkin olla suorituskyvylle hyödyksi -> mahdollistaa suuremman intensiteetin ylläpidon kilpailussa. Saturaatioilmiössä sykevälivaihtelu laskee lisääntyvästä parasympaattisesta tonuksesta huolimatta; leposykkeet ovat matalia, mutta myös RMSSD laskee ilman mitään merkkejä väsymyksestä. Tila liittyy usein suuriin harjoitusmääriin ja sydämen välittäjäaineisiin, sen pitäisi harjoittelua keventämällä mennä ohi.
     
    Tekijä / ilmiö                                              Syke (HR)                                        Sykevälivaihtelu (RMSSD)
    Fyysinen ja psyykkinen stressi                 Nousee                                              Laskee
    Lepo / palautuminen                                 Laskee                                                Nousee
    Kilpailua edeltävä stressi                          Mahdollisesti nousee                      Laskee
    Saturaatioilmiö                                           Laskee                                               Laskee
     
    Menemättä liikaa yksityiskohtiin, HRV-seuranta on kiteytettynä suht helppo menetelmä seurata omaa kokonaiskuormitusta ja palautumista. Liittyi innostus seurata omaa hyvinvointiaan sitten tavoitteelliseen harjoitteluun tai vaikkapa työstressin seurantaan.  Hyvää: kätevä, pätevä ja sopiva tapa seurata kokonaiskuormitusta ja palautumista. Objektiivinen mittari omien tuntemusten tueksi
    Voi tukea harjoittelun optimointia (esim. treeniblokit kestävyysurheilussa). Auttaa kiinnittämään huomiota lepoon ja palautumiseen. Haasteita: mittauksia ja laitteita on erilaisia (mittauksen laatu ja tarkkuus voi vaikuttaa tulokseen merkittävästi). ANS-vasteet kuormitukselle eivät monesti ole välittömiä, ja vaihtelevat yksilöittäin. Hermo-lihasjärjestelmän kuormittuneisuus ei näy ainakaan selvästi autonomisen hermoston säätelyä mittaamalla.
     
    Sykevälivaihtelua ilmaiseva RMSSD (sininen) on pelkkää leposykettä (oranssi) herkempi ja tarkempi mittari:


    Itse olen tehnyt vakioituja lepomittauksia aamulla 5 min, sohvalla tai sängyllä maaten, heti herättyä ja hereilä ollessa sekä normaalisti hengittäen Polar V800 kellon R-R-testillä (Polar H10  -sykevyö). Tämän jälkeen olen ottanut Polar Flow:sta päiväkohtaiset R-R-tiedostot ulos ja analysoinut niitä käyttämällä Kubiosin työkaluja. HRV:tä voi seurata myös erilaisin applikaatioin. Riittää, että on Android tai iPhone luuri, ja applikaatioon yhteensopiva Bluetooth-sykevyö.
     
    Maratreenit
    10 viikon "ohjelman" aikana olin jo aikaisemmin tehnyt loppunostollisia pitkiksiä, maratehoisia vk-juoksuja ja kiihtyviä peruslenkkejä. Vauhdit olivat aika samoja kuin vuosi sitten keväällä, mutta
    nousumetrejä kertyi enemmän. Viimeisinä viikkona juoksin kilometreinä vähemmän mitä olin ajatellut. Rytmitys oli kuitenkin sellainen, että lepopäiviä oli muutama pidettävä. Esim. 3 viikkoa
    ennen maraa la juoksin treenikisan (reilu 10k) ja sunnuntaina 31,65 km. Seuraavan viikon torstaina 10,8 km @ 4:05/km ja lauantaina 36,8 km @ 4:53/km (sis. 6,6 km @ 4:09/km). 1,5 viikkoa ennen maraa 12,8 km @ 4:08/km ja vielä vajaa 4 vrk ennen piikkauksena 5,28 km @ 3:53/km. 5. viimeistä viikkoa meni kilsoina 118.1, 102.5, 100.4, 61.9 ja maraviikko 34.6 (ennen alkuveryttelyä ja maraa).
     
    Stressi oli viimeaikoina jo lähellä mennä yli, kun esim. muutama päivä meni koneella tehtäviä tehdessä, mutta kunto oli mielestäni erittäin lähellä omaa huippua. Koin suurta huojentuneisuutta viimeisen piikkauksen jälkeen, mutta mietin menikö se yli. Maratonpäivänä tiesin, että hyvin sekin lopulta toimi. Näissä asioissa aikaisemmilla kokemuksilla on merkityksensä. On tärkeää tietää mitä tekee, ja milloin. HRV teki jyrkkää nousua jo perjantaina. Torstainahan se oli montussa tiistain piikkauksen johdosta:

    Vaste oli hyvinsamanlainen kuin viime vuonna. Tiistaina oli piikkaus, ja torstaina monttu:

     
    Maraton ja häpeän tunne
    Urheilijan psyykkistä hyvinvointia opiskellessani opin yhden tärkeän asian; omilla ajattelumalleilla on yhteyksiä lopputulokseen. Jos pelkää epäonnistumista, se voi jopa heikentää suorituskykyä, jolloin onnistumisen todennäköisyys laskee. Mikäli epäilee aina omia mahdollisuuksiaan, kannattaa asialle tehdä jotain. Oli mukava huomata maraviikolla, että kuormittavista jaksoista huolimatta oli suht mukava fiilis maratonia ajatellen, ja vaikka suht maltillisesti kommentoin tavoitteita, olin aika varma, että ennätykseen olisi hyvät mahdollisuudet.
     
    Juoksu kulkikin suht hyvin. Siirryin keulaan ekan hitaan kilsan (4:24) jälkeen kentältä poistuttaessa. Oli mukava juosta ekaa kertaa elämässä virallisten kärkipyöräilijöiden peesissä, vaikka ajoittain liian lujaa menivätkin. Jo alkuvaiheessa mietin, että jos hyvin menee, ja voitan kisan juosten ennätyksen, saatan jopa lopettaa maratonjuoksun. Kärkipyöräilijät ja huoltopisteiden vapaaehtoiset kannusti, kun ilmeettömänä juoksin menemään. Kaupungillakin monet totesi, että hyvin menee tai muuten tsemppasi. Joensuu on hieno juoksukaupunki, joten oli todennäköisesti lajiasiantuntemustakin yleisössä. Joku saattoi katsoa, että onkohan tämä joku kokematon maratoonari, joka luulee itsestään liikoja. Jotkut saattoivat arvata, että joskus olen kuitenkin lenkillä käynyt, jopa muutaman maratoonin juossut.
     
    "Varokaa maratonkärki ohittaa" -huutoja kuuntelin etupyöräilijöiden huutelemana maratonin 2. kierroksella jonkin aikaa vielä neutraalisti, sen enempää tunteilematta. Tämän jälkeen koin häpeää jostain syystä. Oli lopulta häpeällistä 15 kilsan jälkeen huutaa kärkipyöräilijöille, että joudutte kohta odottamaan uutta kärkeä, että minulla jää homma todennäköisesti kesken. Apua tarjosivat heti, että voivat soittaakin, jos tarvitsee. Totesin, että kyllä sitä metsästä selvitään, ja että juoksen kierroksen loppuun. Totesin, että geeli on taskussa. Hävetti, kun minun takia 10k:n tai puolikkaan juoksijat joutuivat väistämään, olinhan pian keskeyttämässä. En tiennyt yhtään mikä oli vialla. Ajattelin, että viimeaikojan monet kuormitustekijät ovat vetäneet kropan tilttiin ja olen ihan ylikunnon kynnyksellä. Oliko treeniä ollut samaanaikaan liikaa? Vai teinkö vajaa 4 vrk ennen maraa liian kovan piikkauksen? Miksi maran alku oli ollut silti ihan letkeetä juoksua? 3 ekaa vitosta oli mennyt: 20:56.0 (04:11), 20:54.0 (04:11) ja 20:52.0 (04:10). Neljäs meni jo loppua kohti löysätessä 21:09.0 (04:14) ja 1,69 km vielä kentälle häpeällisesti raahautuessa, katsojille ja toimitsijoille / liikenteenohjaajille todetessa, että kesken jää, 07:14.0 (04:17) (virallinen 21,2 km väliaika 1.27.52 (1.27.55), mutta en tiedä pitääkö tuo matka paikkaansa). Maalisuoran lopun kävelin enkä oikein keneenkään halunnut luoda minkäänlaista kontaktia. Ehkä se hävetti, että olin ollut muita jo yli 5 min edellä, lopulta keskeyttääkseni maran.
     
    Mikään liian suuri rasitus ei ollut aiheuttanut huomattavaa ventilaatiota. Se oli sairasta puuskutusta, vaikeata oli ollut jo useamman kilsan. Tyypillinen oire hyperglykeemisesti liikuttaessa. Jalat menee voimattomaksi, olo muuttuu koko ajan sairaammaksi. Otin maalihuollossa vettä ja totesin, että kesken jäi. 2. keskeytys maralta, ja että mieluummin keskeytin, ja jäin henkiin (tämä osittaista dramatisointia). Moni totesi, että se on ollut viisas päätös. Verensokerit oli yli 20 mmol/l. Ennen starttia 9 mmol/l, jonka jälkeen yksi geeli (alkuveryttey oli tehty). Tuon jälkeen 21,6 kilsalla meni vain 2 geeliä, ja 10 kilsan jälkeen 1,5-2,5 dl urkkaa. Lääkitystä en ollut vähentänyt, sillä oli seitsemäs marastartti jo, enkä ikinä ole maralla hypoista kärsinyt. Ainoastaan kerran oli ollut vastaavia ongelmia (2015 Vantaa), mitkä siis johtuvat tilanteeseen nähden liian vähästä insuliinipitoisuudesta. Ehkä olin stressitilassa jo ennen juoksua, eikä juoksukaan sitä lieventänyt missään vaiheessa. Vastavaikuttajahormonit laskivat insuliinin tehoa. Entä alun sähläys? Eka risteys, kun oltiin juostu hätäseen 250m kentältä, oli pikkubussi suojatiellä reitillä, ja toimitsijat jutteli hänelle. Bussi ehti muutaman metrin siirtyä. Väistin, kärkipyöräilijä meinasi törmätä autoon ja väisti, me meinattiin keskenämme törmätä. Siihen ärräpäät ja kiihdytys. Tuskin stressitasot tuossa laski. Oliko tuolla vaikutusta, ehkä osatekijä monen muun joukossa.
     
    Kroonisesti sairas on sairas loppuelämän. En kaipaa sääliä, mutta joskus mietin minkälaista olisi juosta terveenä. Edes yksi maraton. En ole superihminen, olen joskus ollut todella väsynyt koko hommaan. Reilu 1/4-vuosisata on kuluttanut. Kaikesta huolimatta tiedän, että isossa kuvassa asiat ovat hyvin. Sairauden kanssa pärjää. Tiedän paljon kovempiakin T1D-marajuoksijoita olevan Suomessakin. Joku junnu taas vetelee lätkäkisoissa muita huolella vipuun, T1D:stä huolimatta. Jokainen on silti yksilö. Oikeastaan se ei auta paljoakaan, jos jollakin menee vielä huonommin, tai joku muu pärjää kroonikkona paremmin. Se miten mara meni, ajoi hetkeksi syviin vesiin, mutta tästä selvinnen. Juoksukalenteria olen katsonut syksyä ajatellen. Maratonjuoksua en tuommoiseen surkeaan kisaan lopeta.
  3. Like
    riopentti reacted to kiljander for Blogi päivitys, OmanbyUTMB®️ 29.11-1.12.18 139.2km/7800m   
    “This is UTMBOman. I’d describe it as an extreme skyrace, but 3-4 times as long. Crazy, brutal and awesome” -Jason Schlarb-
    ”Incredibly tough race by the way with extremely technical sections and amazing views” –Diego Pazos-
    Ilmoittautumiseni tähän UTMBn ”1st edition” tapahtumaan Omanissa summaa hyvin ultrajuoksun draaman kaaren, jossa ensin ollaan todella innostuneita ja vähitellen kauhu saapuu kylään, kun alkaa ymmärtää mihin paperiin on tullut nimensä laitettua. Minulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, miten vaativa vuoriultra tämä on, ennen kuin UAEn aktiivinen polkujuoksuyhteisö alkoi tekemään reitille viikonloppureissuja, ja lähetteli Some- ryhmäämme valokuvia kivikoista ja vaarallisista paikoista.
    Vielä pari viikkoa ennen tapahtumaa ajattelin, että en ole lainkaan valmis lähtemään sinne, kun vertikaaliharjoittelu käsitti lähinnä juoksumattoa kulmalla sekä porraskoneen jyystämistä kuntosalilla. Samaan aikaan nämä tosiveijarit vetelivät läpiyön treenejä vuorilla. No, niillä aina mennään mitä on, eikä minulla muun elämän ohessa ollut mitään mahdollisuutta dedikoitua harjoittelemaan tapahtuman  vaatimalla tavalla.
    Viikko ennen tapahtumaan aloin vähitellen saamaan itselleni rauhan, kun viimeiset pakolliset varusteet oli hankittu ja aloin keskittymään olennaiseen, eli siihen miten uskomattoman hienoon paikkaan olin lähdössä ja minkälaisia maisemia oli odotettavissa. Ja kuitenkin, tämähän on vain harrastus, josta tulee nauttia eikä kerätä mitään henkistä kuormaa itselleen. Peruskunto oli varmasti hyvä ja oikeastaan vain kolme asiaa voisi estää DNF- tilanteen: 1) Reisien pettäminen armottomassa teknisessä nousumäärässä 2) Loukkaantuminen (reitin teknisyys tulisi vaatimaan 101% keskittymistä eikä sitä ketteryyttä ole miehessä lainkaan) 3) Pään pettäminen (eniten tässä huolestutti  tosiasia että ensimmäistä kertaa ikinä joutuisin valvomaan kaksi yötä putkeen, ellen päätyisi ottamaan jotain 30min nokkaunta yhdessä reitin kahdesta lifebasesta).
    Ajatukseni oli myös, että tämä olisi toistaiseksi omat jäähyväiseni polku-ultrille, kun olin jo pari vuotta miettinyt Spartathlonin läpäisyä eräänlaisena suurena unelmana.
    Reitti

    Reittihän ei paperilla itsessään näytä mitenkään erityisen vaativalta, mutta se mikä näissä maisemissa käymättömiltä unohtuu on, että reiteillä on paljon kivikkoista ”Wadia” ja juostavaa maastoa on huomattavasti vähemmän kuin  mihin useilla kotimaan tai Euroopan reiteillä on totuttu. Eteneminen on siis paikoin hyvin hidasta, ja olipa tällä reitillä jopa yksi ”via ferrata” jossa mentäisiin valjaissa ja kypärä päässä ylös kiiveten. Päivisin olisi kuuma ja yöllä vuorilla ennakoitiin pahimillaan lähellä 0 asteen lämpötilaa. DNF- prosentiksi veikattiin yleisesti yli 50%, mikä oli lopulta ihan totta.
     Oman
    Olin lähdössä matkaan Mikon kanssa ja lensimme Muscatiin päivää ennen kisaa, josta pääsimme järjestäjien bussilla Nizwaan, missä useat osallistujat olivat olleet jo akklimatisoitumassa päiviä aikaisemmin. Ilmassa oli todellakin UTMBn tuntua ja paikalla oli useita maailmanluokan vuorijuoksijoita, vaikka harmillisesti muuan J Walmsley tulonsa peruikin. Majoituimme erääseen pieneen hotelliin ja kävimme ilmoittautumassa sekä varustetarkastuksessa. Myös pakollinen vakuutus tuli näyttää järjestäjille. Tämä kattaisi mm helikopterikyydin vakavan loukkaantumisen tapauksessa. Vakuutukseni otin ITRAlta. Juoksijoille oli järjestetty 45min pituisia infosessioita, joista oli turvallisuuden kannalta todella paljon hyötyä.
    Oman on ihan käsittämättömän upea mutta aliarvostettu maa, jossa ihmiset ovat todella ystävällisiä. Vuoria on joka paikassa ja meri on vieressä. Se on ehdottoman suositeltava aktiivilomakohde, jossa on myös paljon historiallisia nähtävyyksiä.
    Birkat Al Mawz – Masirat Al Rawajih (0-21.3km)
    Meidän kyyditettiin busseilla lähtöalueelle n 15min päähän Nizwasta, ja viimeinen tunti ennen lähtöä meni juodessa ja nauttiessa paikallisista esityksistä, sekä rupattelusta muiden juoksijoiden kanssa. Matkaan lähti yhteensä 326 juoksijaa, ja näytti siltä että viime hetken (ymmärrettäviä) poisjääntejä oli tullut paljon. Alunperin meitä piti olla yli neljäsataa, mutta DNS oli iskenyt isolla kädellä, ja taidan tietää syyn. Jälkikäteen kilpailusta on puhuttu yhtenä vaativimmista polkujuoksuista.
    Ensimmäisen vastoinkäyminen tapahtui jo ennen lähtöä kun vedin Falken luottosukkia jalkaan vaseliinien päälle. Kuului ”rits” ja toinen sukka repesi varmaan ihan vanhuuttaan. Noilla eli menty varmaan 1000km erilaisia (ultra)juoksuja. Jouduin vaihtamaan ne Compresssportin kompressiosukkiin, joita en ollut aikoihin käyttänyt. Tämä tulisi vielä kostautumaan.

    Team UAE goes UTMBOman (Minä eturivissä)
    Lähdössä oli tietysti juhlan tuntua ja lähdimme Mikon kanssa aika perältä liikkeelle klo 19.30 pimeään. Ensin juoksimme lähtökylän läpi, joka on upea historiallinen paikka jossa menimme joidenkin hyvin vanhojen asutusten läpi, kunnes vähitellen tulimme hiekkatielle, jossa mentiin muutama kilometri ennen kuin pimeässä ensimmäiset jylhät vuoret alkoivat ilmestymään vasemmalle. Olin kadottanut Mikon ruuhkassa jo aika aikaisessa vaiheessa, ja hölkkäilin eteenpäin muistaen että ensimmäiset 12.9km ovat helppoa hyvin lievää nousua. Tiedossa oli, että kun sitä nousua ei tässä alussa ole, niin velka maksetaan myöhemmin korkojen kera takaisin. Tulin ensimmäiselle CPlle 12.9km sijalla 168. Keli oli pikku hiljaa viilenevä, mutta silti ehkä n 25C. Söin nopeasti banaania ja täytin kaksi pulloa ja jatkoin matkaa. Pieni pätkä mentiin vielä vuoren kylkeä alhaalla, kunnes reitti päätyi yhden ”Wadin” alkuun. Wadit ovat siis vuorten välissä olevia kanjoneita, jotka täyttyvät vesisateessa todella nopeasti vedellä ja tulvivat. Tässä noustiin pikku hiljaa ylöspäin teknistä polkua isojen lohkareiden välissä ja välillä Wadi ylitettiin kahta lankkua pitkin toiselle puolelle, ja ensimmäinen vaaranpaikka oli todettu. Reitti oli merkitty pääosin kiviin liimatuilla vihreillä pyöreillä heijastimilla jotka näkyivät yöllä mainiosti lampun valossa. Montakohan kymmentä tuhatta niitä mahtoi yhteensä olla. Vaaranpaikat oli vastaavasti merkitty punaisilla heijastimilla. Useimmiten nämä sijaitsivat kanjoneiden reunoilla, joista vapaata pudotusta alas oli kymmenistä satoihin metreihin. Jo tässä ensimmäisessä nousuosuudessa pelin henki alkoi olla selvä: jos oli tasaista, hölkkäsin muita kiinni ja sitten kun mentiin ylös, minua alettiin ohittamaan. Surkea mäkitreenini määrä kävi ilmi. Sama juttu teknisissä alamäissä. Vajaa kymmenen kilometriä meni tässä teknisessä osuudessa kuitenkin vielä melko huomaamatta ja pian saavuttiin huoltoon. Olin ihmetetellyt vähän aikaa kenkäni sisälle jalan alle ilmestynyttä kumpua ja ajattelin että onko pohjallinen liukunut paikaltaan. Istuin kivelle ottamaan kengän pois, ja sieltä löyyi 2x3cm hyvin ohut liuskekiven palanen. Miten ihmeessä se oli sinne sisään hypännyt.
    Masirat Al Rawajih – Wadi Bani Habib (21.3km – 34.4km)
    Masiratista Sallutiin alkoi sitten ensimmäinen tunkkausurakka, kun noustiin jyrkkää mutkittelevaa jeeppitietä ylös vuorille. Tämä ei ollut mitenkään ihmeellistä tietenkään, koska maasto oli helppoa. Juttelin ruotsalaisen Ludwigin kanssa hetken kunnes hän häipyi näköpiiristä vauhdikkaasti tunkaten. Nousin rauhallisesti ylös ja välihuipulta lasketeltiin jonkin matkaa Sallutin CPlle, jossa törmäsin pariin UAE tuttuun. Tästä laaksosta oli mieletön näkymä seuraavaan nousuun ja huipulle, jossa seuraavaa rinnettä nousi kymmenien otsalamppujen mato kohti kirkasta tähtitaivasta. Sallutin huollosta lähdin itsekseni tunkkaamaan teknistä vuorenrinnettä ylös. Tässä maasto ei kuitenkaan ollut ihan järjettömän kivistä ja lohkareista vaan ihan siedettävää ja polku oli suht selkeää. Huipulla (Sayq Plateau) alkoi sitten ensimmäiset varovaisuuden paikat, ja punaisia heijastimia huomauttamassa vieressä olevasta rotkosta alkoi ilmestymään. Teki mieli käydä kuitenkin reunalla vähän lampun avulla alas kurkkimassa. Tässä juostiin siis rotkon reunaa ja päivänvalossa näkymä olisivat olleet taatusti huikeat. Ennen Wadi bin Habibia mentiin Hilat Al Sharaf- kylän lävitse. Tässä oli joitain hyvin teknisiä alamäkipaikkoja ja meno hidastui. Loukkaantumisen riski oli kisassa läsnä usein (mm kylkiluita oli mennyt poikki osallistujilla), eikä läpäisyä saanut riskeerata kivikkoisissa alamäissä yltiöpäisellä rynnimisellä, vaan usein mentiin rauhassa kiveltä kivelle, askel askeleelta sauvoilla avustaen.  Sijoitus Sallutissa 136 ja Wadi Wani Habibissa jo 117, joten tässä meni oikein hyvin suhteellisesti.
    Wadi Wani Habib – Aqbat Al Biyut (34.4km – 62.2km)
    Kello oli n. 01.30. Wadi Wani HAbibista noustiin sitten vähitellen yhdelle kisan välihuipuista, mentiin yhden Wadin läpi ja sitten alavaa maastoa kunnes saavuttiin hiekkatielle. n. 40km kohdalla ”Rescue Pointissa” reissu alkoi painamaan, vaikka olin mennyt ihan fiksun rauhallisesti, ja verratessani oloani johonkin Suomen ultrista, muistan ajatelleeni, että olo tuntui siltä kuin olisi vetänyt jo Karhunkierroksen yhteen suuntaan. Johtopäätös oli, että väsymys oli tullut huomattavasti aikaisemmin kuin se yleensä tulisi. Hölkätessä siitä alamäkeen hiekkatietä, törmäsin Johniin Manchesteristä (ManUn kannattaja) ja mukavaa matkaseuraa seuraavaksi tunniksi oli varmistettu. Alhaalla näkyivät huoltopisteen Al Maqal valot ja saavuimme sinne yhdessä. Sijoitus 109 – helppoa ei ollut muillakaan. Hieman huollon jälkeen John himmasi ja jatkoin itsekseni matkaa ensin laskeutuen vanhaan hylättyyn kylään, jossa mentiin vamhaa vesikourua pitkin päätyen padolle ja sitten vielä toisen Wadin läpi. Wadilta noustiin kiviportaita pitkin harjanteelle ”lepakkoluolan” ohi harjanteelle solan viertä kohti Kahf AL Hamirin huoltoa. Verttisatasia vilisi silmissä ja kartalla näkyneet pienet tömpyrät olivat useimmiten todella haastavia nousupätkiä myös teknisesti. Helpot polkunousut olivat vain unelmointia. Väsymys painoi ja ensimmäisiä epäilyksiä läpäisystä hiipi mieleen. Oikeassa ukkovarpaassa alkoi tuntua ensimmäinen rakko – olin poistanut yhden pienen kiven kengästä aiemmin ja nyt näytti, että vahinko oli tapahtunut.
    52.1kmssa Kafr Al Hamirissa oli huollossa myös nuotio, ja istuin sen äärelle lämmittelemään. Yö oli viileä ja olin jo aiemmin laittanut irtohihat päälle. Nopeat huoltokeikat olivat vain muisto, ja laitoin tässä kavereille kuvan tilanteesta. Sain paljon kannustuksia ja esim Gepardi oli todennut, että ei voi olla hätää kun jaksaa vielä somettaa. No eipä niin, mutta DNF kävi jo mielessä – en voi selvitä tästä varsinkin kun tiesin mitä on vielä edessä.


    Seuraava huoltoväli oli 10.1 km joten söin vähän sellaista ”lämmintä kuppia” jossa nuudelit vielä narskuivat vielä suussa mutta sain ainakin lämmitettä sekä suolaa kroppaan.
    Kahr Al Hamirista lähdin kaikesta huolimatta liikkeelle kohti Aqbat Al Biyutia. Pysähdyin matkan aikana muutaman kerran ihastelemaan kirkasta tähtitaivasta sammuttaen lamppuni – kaunista. Tässä mentiin taas yhden wadin kautta ja mieletöntä harjannetta pitkin, jonne ei viitsinyt mennä kurkkimaan. Näkymät olisivat päivällä olleet taatusti näkemisen arvoiset. Punaisia merkintöjä vilisi silmissä. Tällä välillä vasen sisäreiteni (”grasilis”) kramppasi aivan yllättäen todella kivuliaasti ja hetken ajattelin, että näinköhän tuli hommalle loppu. Pysähdyin venyttelemään sitä ja otin useamman hipun merisuolaa sekä vettä perään. Arvelin että suola voisi olla tässä avuksi. Kilometrin verran sitä jouduin varomaan ja venyttelemään, mutta onneksi se vähitellen helpotti. Seuraavaksi hukkasin sitten pimeässä reittimerkinnät, mutta onneksi huomasin tämän nopeasti ja palasin takaisinpäin. Parin minuutin ryntäilyn jälkeen huomasin rikkoontuneen heijastimen pusikoissa ja reitti eteenpäin löytyi. Joku venäläinen tuli paikalle ja selitti minulle venäjäksi jotain tärkeää. Niet ponimai. Tässä vaiheessa porukka oli jo niin erillään, että edessä ja takana näkyi aika harvoin ketään ihan lähellä. Aamu valkeni kuuden kieppeillä sopivasti kun olin aivan huikeassa paikassa. Aurinko nousi vastarinteelle ja omalla puolella olin pilviverhon tasolla.

    Selfiekin tuli otettua
    Tästä matka jatkui ihan uskomattomassa tasaisessa kivikkoisessa erämaamaisemassa. Tunsin olevani todellinen ”Desert Trail Runner”. Olin aina pelännyt ja äimistellyt skyraceja ja tajusin, että olin nyt vähän vahingossa kohtaamassa pelkojani. Tunsin itseni hetken voimakkaaksi ja onnelliseksi.

    Aqbat Al Biyutiin noustiin vielä tasangolta ylös hyvin jyrkästi ja huoltoon tulin klo 07.50. Sijoitus oli 98.
    Aqbat Al Biyut – Alila Hotel (62.2km – 82.2km)
    Otin vain 1.5l litraa juomista mukaan (virhe!!!), koska olin yöllä tarvinnut sitä hieman vähemmän, ja tämä tulisi kostautumaan vielä raskaasti. Matkalla olin nappaillut geelejä ja karkkia. Pääenergianlähde olivat geelit. Tästä eteenpäin mentiin ihan hyvää polkua wadien läpi jonkin aikaa kunnes saavuttiin aivan järkyttävän kanjonin reunalle, jonka toisella puolella todella kaukana näkyi Alila hotelin matalat rakennukset vuorenrinteessä. Tuntui aivan käsittämättömältä, miten sinne ikinä tästä päätyisi, ja miten se hotelli pystyi olemaan tuollaisessa paikassa.
    Reitti lähti laskeutumaan alas hankalahkoa maastoa, ja jossain vaiheessa siellä oli muinaisia asumuksia sekä portaikkoja alas. Laskeutumisen lopussa rotkon pohjalla pidin pienen hengähdystauon varjossa, ja tajusin että aamusta oli tulossa paljon kuumempi kuin olin odottanut. Juomaa oli jäljellä ehkä sellainen litra ja aloin huolestua. Nousua ennen seuraavaa huoltoa oli jälkikäteen katsottuna tulossa lähes verttitonni. Pulassa oltiin mutta en tätä vielä tajunnut. Lähdin nousemaan kivikkoista ja paikoin jyrkkää reittiä ylös ja jossain kohdassa aloin arvioimaan että mikä se huippu on, jolle ollaan nousemassa. Järkytyksekseni näin todella kaukana ylhäällä oikealla pisteitä ja tajusin niiden olevan ihmisiä. Nesteet eivät tulisi riittämään lähellekään. Aamupäivän aurinko porotti todella kuumasti ja tilanne tulisi pahenemaan jatkuvasti. Kun saavuin yhdelle välihuipulle, seuraava pilkotti edessä. Pari tyyppiä meni ohitseni kun olin joutunut hidastamaan vauhtia ja harkitsin juoman pyytämistä, mutta olo oli vielä ihan siedettävä, joten annoin olla. Kaikki näyttivät hyvin tuskaisilta lämmössä. Jossain vaiheessa viimeinen tippa oli juotu, mutta vähän sen jälkeen huomasin ilokseni, että todennäköinen laki oli muutaman sadan metrin päässä. Iso vuohilauma tuli vielä kaiken lisäksi vastaan ja ajattelin, että järjestäjät ovat lähettäneet nämäkin tiellemme. Mölisin pelotellakseni niitä, kun tuntui, että pari niistä halusi hypätä isolta kiveltä ylitseni. Olin kateellinen niiden ketteryydelle.


    Vääntäydyin ylös lopun matkan ja kävelessäni hiekkatietä minua alkoi palelemaan. Nestehukka oli iskenyt. Saapuessani asfalttitielle joku kannustaja kertoi minulle Al Hilaylatin huollon olevan parin sadan metrin päässä. Pienessä tärinässä tulin teltalle, ja join usean mukillisen kokista sekä vettä siltä istumalta, ja jäin varjoon matolle syömään. Väsytti ja heikotti ja päätin luovuttaa Alilaan. Tämä oli vaan liikaa, ja olin lisäksi tehnyt vakavia virheitä. Ajattelin pelolla edessä olevia vuorikiipeilyosuuksia ja via ferrataa. Sijoitus oli 101.
    Lähdin joka tapauksessa eteenpäin, koska perheeni majaili Alilassa, eikä ennen sitä saisi luovuttaa. Hetken noustiin vielä ylös ja aika pian oli vielä yksi huoltopaikka paikallisessa kylässä, jossa juttelin Sam- nimisen britin kanssa kun istuin kivellä juomassa. Hän kannusti kovasti eteenpäin ja niin lähdettiin kylien läpi alas wadin reunaa pitkin ja siitä vähitellen kohti tiepätkää, joka johti kohti Al Mihaybis- huoltoa, jossa sijoitus oli 104. Viimeiset tunnit olivat olleet erittäin vaikeita.
    Al Mihaybiksestä lähdettiin sitten ”lost villages trailille”, joka meni saman valtavan korkean kalliolaakson reunaa, jonka kaukaisella reunalla Alila- rakennukset olivat kököttäneet. Näkymät olivat aivan uskomattomat, mutta polku oli paikoin todella hidas kuljettava alasmentäessä. Yritin hahmottaa, miten tästä voitaisiin joskus päästä toisella puolella olevaan Alilaan, mutta en pystynyt ymmärtämään. Soitin Antille vastaajaan viestin, että DNF on tulossa Alilaan ja laitoin kavereille whatsupin samasta aiheesta. Kannustusta tuli takaisin, mutta päätös oli jo tehty.


    Ei auttanut muu kuin seurata vaikeaa reittiä, ja uskoa että kyllä sieltä vielä vastaukset löytyvät. Lopulta alhaalla pohjalla näkyi vanha kivinen kylä ja päättelin että tämä oli se kuuluista muinainen kylä. Laskeutuminen sinne jyrkkeni entisestään, ja jouduin ottamaan sauvoilla jatkuvasti vastaan kivikkoisessa maastossa, että en muljauttaisi nilkkaani. Reitti meni pohjalla kylän rakennusten kapeista väleistä ja yht äkkiä olin tämän wadin pohjalla, jossa oli kalliossa pieni lammikko ja siellä pari turistia syömässä eväitä. Melkoinen paradoksi. Lammikon reunalla oli sellainen parin – kolmen metrin pystysuora kallio, josta oli kiivettävä yli. En tiennyt miten siitä pääsisi. No, sauvat kiinni reppuun ja bouldeeraamaan. Vähän hirvitti otteen lipeäminen, mutta ylös päästiin. Tästä matka jatkui sivuttain ylös viettävää kalliota eteenpäin, kunnes käännyttiin oikealle ja nyt selkeästi ylös. Tässä oli pari samanlaista kallioseinämää, joissa piti vaan heittää sauvat edellä ylös, ja ottaa kiipeilytaidot esiin. Väsyneelle ihmiselle tämä oli todella vaarallista, mutta tietääkseni murtuneita kylkiluita pahempia onnettomuuksia ei sattunut. Koko reitin varrella näin kuitenkin joitakin veriläiskiä sekä verisiä jalkoja ja kasvoja ihmisillä. Rinne jyrkkeni edelleen ja piakkoin näin pisteitä kaukana ylhäällä kalliolla ihan järkyttävässä paikassa. Tuo olisi sitten sen via ferrata. Ei mitään jakoa. Ei tuonne vaan voi mennä. Se oli siinä. Istuin alas ja soitin Antille, joka tällä kertaa pystyi vastaamaan. Selitin iloisesti että olin tämän jyrkänteen varrella ja koska toisen life basen jälkeen oli tulossa samanlainen, en vaan voi vaarantaa henkeäni enää ja luovutan Alilaan. Antti iski takaisin, että voithan aina käydä sen katsomassa. No niinpä. Tero suositteli pieniä askelia eteenpäin viestissään. Juuri näin. Kipusin ylös hitaasti kunnes saavuin kaverin luo joka laittoi via ferrata varusteet päälle. Painotin hänelle, että tämän ON oltava turvallista, ja eihän hän muuta voinut sanoa kuin että on se. Kypärä siis päähän ja valjailla klikkailemaan itseään ylöspäin. Totuuden nimessä tämä oli oikeastaan ihan hauskaa, koska minulla oli hyvät hämiskäsineet mukana, ja vaijerista sai käsillä hyvin otteen klikkailujen välissä. Olisihan siinä tietysti sen pari metriä tippunut valjaiden varaan, mutta homma toimi varmaan adrenaliinien ansiosta yllättävän mukavasti.

     Kaikki valmista kiipeämiseen


    EKPn Orava ympyröity. Vaijeria pitkin siirrettiin nousutarvikkeita taas alas.
    Yht´äkkiä kuulin jostain ylhäältä huudon ”Iskäää” ja tajusin perheeni kurkkivan ylhäällä. Tästä tuli tietysti vielä lisävoimaa, ja lopulta luovutin valjaat ja kypärän ja itkin hetken vaimoni olkapäätä vasten väsymystäni ja epätoivoani. Piristyin huomattavasti perheeni näkemisestä ja huolsin heidän kanssa Alilassa sellaisen ehkä kolme varttia – tunnin syöden ja juoden sekä rasvaten itseäni uuteen iskuun. Vaimoni sanoi, että olet jaksanut näitä ennenkin, niin miksi et jaksaisi nyt? Niin niin, mutta tämä on paljon paljon pahempi kuin mikään aikaisemmin....mutta DNF oli toistaiseksi selätetty. Päätin jatkaa toiseen lifebaseen ilman unia, vaikka täällä olisi ollut leposija tarjolla. Sijoitus Alilassa oli 103.

     Alila Hotel – Balad Sayt (82.2km – 116.1km)
    Alilasta lähdettiin melko tasaista maastoa eteenpäin, kunnes tultiin hotellille johtavalle asfalttitielle, jota sain jotenkin juostua alas. Sitten sama tie jatkui nousen ylös Al Rus- huoltopisteelle, jossa varalta täytin yhden tyhjän pulloni. Matka ja Alila olivat vaatineet veronsa ja DNFt, koska sijoitus tässä oli 89. Ihmettelin, miten vähän vertikaalia kellooni oli kertynyt ja miten paljon sitä olisi vielä tiedossa reitin loppuosuudella. Sain ikävän tiedon puhelimeeni Mikon keskeäyttämisestä Alilaan. Ei ollut voimia soittaa ja alkaa ylipuhumaan, ja uskoin vaimoni tehneen kaikkensa asian eteen. Matka jatkui kohti kohti Qiyutia ja taas noustiin. Ilta alkoi hämärtämään ja uusi ennätys- toinen valvottu yö putkeen oli alkamassa. Laitoin lampun päälle ja pitkähihaisen hihat lämmittämään. Mentiin kahden huipun yli, mutta en pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun kuin tasaiseen etenemiseen. Keksin syitä keskeyttämiseen ja kohta keksin taas syitä siihen, miksi en keskeytä. Vihreät nappulat vilistivät lampun valossa silmissä ja välillä tuntui että leijuin eteenpäin. Välillä jokainen askel sattui. Sitten törmäsin MUUMIPEIKKOON!!! Katsoin jo kaukaa lampun valossa että muumihan se siellä on (todellisuudessa se oli muutamasta kivestä tehty kasa, johon oli kiinnitetty heijastin ja joku läiskä jotka olivat silmät). Otin tapahtuman videolle luonnollisesti. Mieli alkoi vähän hajoilemaan, mutta matka eteni kuitenkin. Keksin edelleen syitä keskeyttää ja sitten keksin syitä jatkaa. Tätä jatkui pitkään. Qiyutissa huollossa oli useita muitakin paikalla ja kerroin yhdelle mukavalle hepulle, että aioin keskeyttää. Hän totesin vain että ” please dont”. Otettiin maggi- nuudelit jotka olivat ihan kaameat. Nuudelit eivät olleet kypsyneet, ja rutisivat suussa. Joudin kaatamaan keitoksen kivikkoon, mutta sain kuitenkin hieman lämmikettä. Sijoitus Qiyutissa oli 88.
    Tästä eteenpäin tarjolla olisi ollut hienoja maisemia, mutta kello oli aamuyötä, ja nyt mentiin vaihteeksi reittiä alaspäin kohti Sharaf Al Alamayn kylää, jossa paikalliset huoltajat ottivat minut todella ystävällisesti vastaan ja täyttivät pullot sekä juottivat kokista. Söin myös puolisen pakettia tuc- keksejä. Yksi heistä lähti pätkäksi mukaani näyttämään reittiä ja kyselemään palautetta kisasta (ihan niinkuin jaksaisin siellä alkaa keksimään, mutta kiitin ja kehuin kaikkea). Tarjoilut eivät olleet kisassa mitkään kovin ihmeelliset, vaikka olen kuullut, että UTMBssä ne olisivat hyvät. Sijoitus Al Alamayssa oli 87.
    Sharaf Al Alamaysta noustiin ensin asfalttia ylös ja sitten juostiin hiekkatietä alas, joka muuttui pölyäväksi valkoiseksi pilveksi ja laittoi yskittämään. Ilmeisesti se oli jotain kalkkihiekkaa. Ohitin jonkin verran porukkaa, jotka kävelivät sauvojen avulla alamäkeen. Etureiteni alkoivat jumittamaan, ja oli pakko välillä kävellä alamäkeen. Nyt molemmissa ukkovarpaissa oli isot rakot, jotka tekivät todella kipeää. Toisaalta olin iloinen, että reitti oli tässä ainakin helpompaa. Tätä mentiin alas n 7 km, kunnes pieni huoltokatos kutsui hetkeksi istumaan ja juomaan kokista. Mieleen jäi eräs ”Danish Ultrarunner” tästä kohdasta. Sitten jatkettiin edelleen hiekkatietä alas pohjalle, josta käännyttiin vasemmalle pienee jyrkkään kallionousuun ja porukassa ihmettelimme, että missä se Balad Saytin lifebase oikein on. Muutaman sadan metrin teknisen kanjoninousun jälkeen tulimme kylään ja lifebaseen numero kaksi. Join reippaasti kokista ja vettä ja söin ison kulhollisen kasviskeittoa, joka ei nyt ravintoarvoltaan varmaan ihmeellistä ollut, mutta lämmitti ja täytti vatsan. Tässä olisi voinut nukkua, mutta mitään syytä ei ollut. Nyt oltiin sen pelätyimmän nousun, mutta toisaalta loppunousun (!) äärellä ja lupauksen mukaisesti sitä lähdettäisiin kokeilemaan. Sijoitus oli 70. Huoltaja sanoi että edessänne on sitten noin kolmen tunnin nousu jossa noin tulee 1100m nousua hieman yli kolmen kilometrin matkalla. Kisabriiffauksessa oli sanottu että tämä nousu kannattaa tehdä ilman sauvoja, joten pakkasin sauvat reppuun.
    Balad Sayt – Al Hamra (116.1km – 139.1km)
    Lähdin hieman yhden naiskilpailijan perään, laitoin hämishanskat käteen, ja parin sadan metrin jälkeen tulimme paikkaan jossa nousu selvästi alkoi. Nainen sauvoi kivikkoista nousua hitaasti ylös ja minä menin perässä lyhyen matkan, ja otin sauvat takaisin käyttöön. Eihän tässä mitään ongelmaa ollut. Jyrkkää ja risteilevää se reitti toki oli. Viisi minuttia myöhemmin  sauvat oli pakko laittaa pois, kun alkoi tulla jyrkkiä nousupätkiä joissa oli vain n 20cm leveä ura ja vieressä jyrkkä pudotus alas punaisilla heijastimilla varustettuna. Nousu vaikeutui ja pysähdyin noin kymmenen nousuaskeleen välein aina hetkeksi. Nyt mentiin tekniikalla käsillä kalliosta kiinni, ja jalkaa ylös ja seuraavaksi kättä kallion koloon. Hikoilin runsaasti. Pääosin touhu oli ihan puhdasta kalliokiipeilyä. Noin puolen tunnin jälkeen pysähdyin hetkeksi ja ajattelin, että tätä nousua en tule selättämään. Katselin alas sen mitä näin ja totesin, että alasmeno se vasta vaikeaa olisi. Voi voi. Kylän valot paistoivat alhaalla houkuttelevasti. Verttiä oli tullut ehkä se 200m ja tilanne oli tukala. Ei auttanut kuin jatkaa nousua askel kerrallaan kun alaskaan ei oikein enää päässyt. Väsymys alkoi tulla hetkittäin. Oli jo toisen aamuyön alku putkeen. Kun katsoin ylös, vihreät täplät menivät kohti taivasta vasemmalle tai oikealle. Reitin sadistisuus alkoi ahdistamaan. Jossain vaiheessa näin pimeässä jonkun välihuipun silhuetin – toivottavasti sentään tuonne ei tarvitse kiivetä. Näitä välihuippuja näkyi pari muutakin ja vertikaali eteni tuskaisen hitaasti kellon mukaan. Vaaran paikkoja oli useita ja piti mennä todella kieli keskellä suuta. Miksi he laittavat väsyneet ihmiset tällaiseen kuolemanloukkuun? Mieleen juolahti että täältä pitää kuitenkin tulla alaskin sitten – tuskin tulee olemaan mikään helppo rallattelu polkua pitkin. Uusi huipun silhuetti kohosi uhkaavana ja siellä näkyi punaisia täpliä. Olin nousemassa pimeässä yöllä korkean vuoren huipulle, enkä tiennyt missä kohdassa seuraava huolto olisi. Eihän tuonne ylös edes voi saada huoltopistettä. Ahdisti.
    Jossain kohtaa nousua alkoi vähitellen tuulla ja ilma alkoi merkittävästi kylmenemään. Oltiin noin 2000mssa ja kello oli n 02.30. Kuulin ylempää kahinaa, ja pian näin kahden hepun pakkaavan avaruuslakanoitaan pienen luolan edessä. Sanoivat nukkuneensa siellä ja suosittelivat minullekin. Kieltäydyin ja kysyin tietävätkö kuinka vuorelta tullaan alas. Eivät tienneet. Jatkoin matkaa ylös, ja aikani noustuani huomasin ilokseni nuotion ylempänä, ja arvasin, että se oli Top W8 Trail huoltopiste. Sijoitus 70. Tuuli oli jo todella kylmä, ja huolsin hyvin nopeasti ja jatkoin matkaa. Ensiksi kuitenkin kysyin, että onko tämä ylin huippu, mutta kaveri totesi, että sinne on vielä 500m matkaa (se 1100m nousua oli siis tälle huoltopisteelle). Eiiiiih!!! Hän auttoi minulle repusta sauvat kouraan. Pitkähihainen ei enää riittänyt ja kun näin muutaman hengen porukan lisäämässä vaatetta, pysähdyin myös ja laitoin ensimmäistä kertaa takin päälle ja hupun päähän. Helpotti, mutta lämpö tuplasi väsymyksen ja keho sanoi pian, että nyt nukkumaan. Kun reitti kääntyi tuulen suojaan, en enää voinut vastustaa vaan menin makaamaan rosoiselle kalliolle ja laitoin silmät kiinni. En usko, että nukahdin ennen kuin kaksi uutta tyyppiä tuli takaani ja potkivat pystyyn sanoen, että et voi jäädä tähän nukkumaan, vaan palellut. Pelkkä silmien sulkeminen hetkeksi oli ilmeisesti kuitenkin auttanut ja jatkoin. Nyt mentiin ihan äärirajoilla, mutta vaikka reitti oli todella teknistä, sauvoista oli kuitenkin apua. Mielestäni kiersimme jotenkin huipulle sen ympäri, ja tappavan 500m nousuvertin jälkeen tajusin jossain vaiheessa, että nyt lähdetään laskeutumaan.
    Laskeutuminen oli ihan tuskaa paikoitellen kiveltä kivelle zigzagia ja väsymys alkoi taas valtaaman kehon. Kävin selälleni makaamaan, kun en muistanut reppuani ja sitten kyljelleni, ja osuin vaihingossa piikkipensaaseen. Rosoinen kallio ei paljoa harmittanut vaan suljin silmäni. Takaa tulevat patistivat pystyyn, mutta sanoin, että minun on pakko nukkua. Laitoin hälytyksen puhelimeen 15min päähän, mutta maattuani minuutin, nousin ylös ja jatkoin laskeutumista. Tiesin, että maaliinpääsy lähenee nyt ja minulla on hyvät mahdollisuudet selvitä, jos en vaan loukkaa itseäni ja tulin askel askeleelta, kiveltä kivelle hitaasti alaspäin. Muutama tyyppi meni episodissa ohitseni, ja ajattelin, että vain maaliinpääsyllä on merkitystä. Hämmästytti, että  Karhunkierroksen taivasteltua vaikeaa 50m kivikkolaskeutumista ennen Rukaa oli täällä kymmeniä kilometrejä. Sairasta. Kello oli 05.00 ja auringonnousuun oli enää tunti. Vähensin hieman vaatetta. Aikani könyttyäni, näin huollon alhaalla, ja mieleni parani oleellisesti. Uusi päivä oli jo koittanut.
    Tulin Col Trail Splitin huoltoon klo 06.15. Kukaan sielläolevista huoltajista ei puhunut englantia. Viritin vain ”olé, olé, olé” huudahduksen, koska tiesin että tästä oli maaliin vain toistakymmentä kilometriä – alamäkeen. Sijoitus oli tässä 69. Kuvittelin lopun olevan helppoa ja varmaan se hyvävoimaisena olisikin ollut, mutta juoksemaan en oikeastaan enää pystynyt. Rakkokohtia särki ihan törkeän kipeästi ja uni tuli taas silmään. Lähetin vaimolleni viestin ”on pikku unet kalliolla”. Aika sekavaa. J Suljin silmäni, mutta päätin kuitenkin taas jatkaa matkaa, koska enää ei ollut pitkästi. Alamäki jatkui kallionreunassa ja olisi paikoin ollut juostavaa, mutta paikoin se oli taas teknistä ja jouduin laskeutumaan askel askeleelta. Päivä alkoi lämpenemään ja palasin lyhythihaiseen. Laskin käytännössä kymmeniä metrejä kellosta. Halusin vain pois niin kovasti. Millään ei ollut enää mitään väliä, kunhan vain tulisin maaliin. Matka eteni todella hitaasti ja reitti mutkitteli alasviettäen erilaisissa maastoissa. Kerran potkasin oikean ukkovarpaani kiveen, ja huusin suomalaisen kirosanan niin lujaa, että vuoret vastasivat huutooni. Taivaanvuohet määkivät omia tarinoitaan silloin tällöin.
     ”Coffee housen” ”välihuolto”, jossa istui kaksi beduiinia ja yksi kilpailija makaksi makuupussissa tiedottomana, meni nopeasti ohi, ja otin yhteen pulloon vain vettä. Ei siellä muuta ollutkaan, vaikka kahvi olis ollut kiva. Ei kiinnostanut ja väsytti, mutta matka jatkui kohti historiallista Misfat Al Abriyyinin kylää, jonne lopulta sitten laskeuduin. Kellon mukaan matkaa maaliin oli n 2km ja järkytys oli suuri, kun yksi vastaantulija kertoi reitin olevankin 139.2km ja että maaliin olisi vielä 5km. Järjestäjien sadismia? Taas?

     
    Kaksi turistia antoivat minulle ystävällisesti puoli litraa vettä lisää, kun väitin että maalia on siirretty. Päivä oli todella kuuma ja laitoin sahara- lippiksen ja aurinkolasit päähäni. Onneksi loppu oli maastollisesti helppoa: mentiin kylän läpi kunnes tultiin 135.7km CPlle, jossa marmatin, että maalin piti olla piakkoin, ja otin vielä juomista lisää. Tästä vielä helppoa polkua alamäkeen lyhyillä hölkkäpätkillä, mutta maali ei edelleenkään saapunut, vaan aina vaan piti mennä uusi pätkä lisää. Huomasin viisi kilpailijaa edelläni, mutta ei siinä enää mihinkään kilpajuoksuun viitsinyt ryhtyä, vaan kunnioitin tätä järjestystä. Alhaalla hiekkatiellä vastaani tuli eräs UAEn tuttu David siviilivaatteissa. Hän kirjaimellisesti tsemppasi minut maaliin kävellen vierelläni viimeiset sadat metrin kohti maalialuetta. Lopulta menin portista sisään ja viimeinen sata metriä oli käsillä. Olin selvinnyt!!! Nimeni kuulutettiin ja nostin käteni ylös voittajan eleenä. Sain mitalin kaulaani. Se oli täytetty! DNF oli selätetty! Aikani oli vähän yli 39h ja olin ollut valveilla yli 50 tuntia putkeen. Sijoitus oli mainiosti matkaan lähteneistä 69/326 ja miehissä 58/282. Tulin siis ainoana suomalaisena maaliin. Menin lepoalueelle makaamaan ja otin repun pois selästä. Vaikka join runsaasti, alkoi ihan hurja horkka ja hetken päästä lääkäri oli haastattelemassa minua. Hän ehdotti sairaalatelttaa, mutta kerroin että tämä tärinä ultran jälkeen ei ollut ensimmäinen kerta. Lopputulos oli juomaa ja pari huopaa päälle. Paikalliset katsoivat ihmeissään, kun tärisin lähes 30C lämpötilassa vällyjen alla. Nukahdin hetkeksi ja sitten söin ja kävin hieman peseytymässä. Ukkovarpaiden rullalle kiertynyt iho pöyristytti. Parin tunnin jälkeen minut saatettiin bussin, joka palautti miehen Nizwaan, jossa perhe oli odottamassa.

    Lopuksi
    Kunto riitti, mutta mieli meinasi pettää. Ilokseni huomasin, että pääkin on todella kestävällä tasolla kuitenkin, koska sillä tultiin se viimeinen vuorokausi maaliin. Minulla oli hyvin tiedossa, että matkasta tulee haastava, ja pieneltä osin vaikeat pätkät olivat tiedossa, mutta koska kyseessä oli ensimmäinen OmanbyUTMB ikinä, reitin vaativuus oli yllätys kaikille. Ilmoittautuneista osa jäi pois jo ennen kisaa ja matkalle lähteneistä selvästi alle puolet pääsi maaliin. Jälkispekulaatioissa kisaa on nostettu sinne vaativimpien polku-ultrien joukkoon. Itse en osaa ottaa tähän kantaa, koska tämä oli minulle ensimmäinen vuorikisa tai ylipäätään ultra Suomen ulkopuolella. Toivon, että ensi vuonna Suomesta kisaan lähtee muitakin tai ainakin ne, joiden mielestä reitti näyttää paperilla niin kovin helpolta. Tulette yllättymään. Seuraan mielenkiinnolla, varsinkin kun järjestäjä aikoo tehdä siitä satamailisen 10000m vertikaalilla mukaan lukien Jebel Shamsin ylityksen. Silkkaa sadismia.
    Tulokset:
    https://omanbyutmb.livetrail.run/classement.php?course=137km&cat=scratch
      
  4. Like
    riopentti reacted to hatapa for Blogi päivitys, PK-kaudelle mars, mars!   
    Muutamaan vuoteen en ole varsinaista pk-kautta pitänyt ollenkaan,  vaan siirtynyt sujuvasti suoraan  seuraavan vuoden kisakaudelle.  Viime kevättalvi meni Talvemaratonin jälkeisiä vaivoja, lähinnä  plantaarifaskiittia, parannellessa ihan vituralleen. Vieläkin  oikea jalka ärtyy joistakin käyttämistäni juoksukengistä.  Osin tätä taustaa vasten päivitin tässä syksyn aikana lähes  koko kenkäkalustoni. Kaikki kuluneet ja loppuunjuostut 10  kenkäparia saivat tehdä tilaa NB:n malleille. Tulevan kauden  juoksuja ajatellen nyt lienee viisasta juosta kunnollinen  pk-kausi ja keskittyä keväällä tarjolla oleviin ja  suunniteltuihin kisoihin, joista jo kalenteriini on tullut  useita merkintöjä. Vuoden 2018 juoksut on helposti listattu: 14.04.2018 SAUL SM-puolikas, Vierumäki 1.45,37 22.04.2018 Helsinki Springmarathon DNS 13.07.2018 Keuruun yömaraton 4.20,40 04.08.2018 SAUL SM-maraton Kempele 4.19,39 09.09.2018 Tallinna marathon 4.13,09 15.09.2018 Finlandiamarathon 4.29,12 22.09.2018 SAUL SM-maantie 10, 46,38 13.10.2018 Vantaan maraton 4.04,54 Vantaan maratonille lähdin tavoittelemaan neljän tunnin rajaa,  minkä piti olla ihan realistinen tavoite. 24 km:iin saakka kaikki  kilometrit menivät hieman tavoiteaikaa nopeammin, osa jopa  3.40-loppuaikaan riittävää vauhtia. Tämän jälkeen km-vauhdit  hidastuivat kuuden minuutin pintaan ja aikatavoite karkasi  käsistäni. Loppuajakseni kirjattiin 4.04,54. Ihan tyytyväinen  olen tähän juoksuuni, olihan loppuaika kauden parhaani.   Vantaa maraton oli maraton #93, eli hyvässä vauhdissa ollaan  kohti sadatta maratoniani. Ensi vuoden SAUL:n SM-maratonin  järjestäjästä en ole vielä tähän päivään mennessä kuullut  mitään huhuja, joten syksyn ohjelmani on vielä lukkoon  lyömättä. Muilta osin kalenteristani löytyy juoksuja taas  ”riittävästi”. Vielä tosin on hakusessa muutama tapahtuma,  kun on todennäköistä, etteivät kaikki aiemmin listaamani  juoksut tule toteutumaan. Joka tapauksessa ensi vuosi menee  uudessa ikäsarjassa ja voin tavoitella taas uusia  ikäsarjaennätyksiäni. 
  5. Like
    riopentti reacted to Juoksijapoika for Blogi päivitys, Ironman Italy - Emilia Romagna   
    Vuosi jälleen menty elämässä eteenpäin ja on vuosittaisen blogipäivityksen aika 😂
     
    Viime viikolla käytiin Cervian kaupungissa tämän vuotinen IM Italy kilpailu, johon tuli osallistuttua. Kisa valkkaantui viime syksynä pitkälti sen sijoittumisen kalenteriin mukaan sekä sillä, että Barcelonan kilpailu oli mennyt loppuun myydyksi oletettua aiemmin. Kisa ja paikka kuitenkin vaikutti mielenkiintoiselle ja eihän tuossa mitään valittamista lopulta ollutkaan. 
     
    Matkaan lähdettiin paremman puoliskon kanssa torstaina aamusella. Lento Pariisin kautta Bolognaan meni kivuttomasti noin kuudessa tunnissa. Vuokra-auto alle ja vajaan kahden tunnin kuluttua oltiinkin jo kirjautuneena Cerviassa rantahotelliin joka sijaitsi noin 3km päässä varsinaisesta kisakeskuksesta. Cervia on mielenkiintoinen, ehkä jopa omituinen pikkukaupunki. Rantaa aurinkotuoleineen  ja rantaravintoloineen on Ardianmerelle silmän kantamattomiin. Hotelleja on koko rannan mitalta, mutta ainakaan syyskuun lopulla kylällä ei tunnu liikkuvan kuitenkaan oikein ketään. Viikonloppuna paikalliset jollain tapaa rantoihin löysivät, mutta tyhjyyttään paikat kaikkineen huusivat. Torstaina käytiin pyörähtämässä kylällä syömässä ja tarkistamassa missä kisan kannalta oleellisimmat paikat ml. Karaoke sijaisivat. Ravintolatarjonta oli tällä kylällä niinikään yhtä vaille tylsää pizzaa ja pastaa höystettynä lähinnä merenelävillä. Tiedä sitten mikäli rantaravintolat olisivat palvelleet iltaan asti.
     
    Perjantaina puuhattiin kalustoa kuntoon myös osittain tarjolla olleen huoltokojun avustuksella. Ilmottautuminen tuntui ruuhkautuneen aamupäivästä, mutta myöhemmin iltapäivällä tilaa riitti ja homma hoitui hyvin jonottamattakin. Kaikki vaikutti olevan hyvin kunnossa ennen kisaa. Tiedossa oli lämmintä keliä, puolipilvistä noin 28 astetta, pientä 4m/s tuulta ja vajaan 23 asteista merivettä. Lämmintä, mutta oikeastaan aika houkuttavaa. Perjantai-ilta chillailtiin ja pehkuihin mentiin hyvissä ajoin. Nukkuminenkin maittoi verrattain hyvin.
     
    Kisa-aamuna lauantaina hotellilla oli tarjolla IM aamupala ja muutenkin puoli tuntia tavallista myöhäisempi kisan alku (7.30) tuntui jotenkin dramaattisen paljon helpommalle heräämisessä. Kaikki kunnossa kisaa varten ja mieli oli oikeinkin rauhallinen. Valmistatutuminen heinä-elokuussa sujui omasta mielestä aika hyvinkin, vaikka näyttöä mistään superkunnosta ei ollutkaan. Kevään ja talven treeneistä ei sen sijaan juuri positiivista voinut löytää, mutta ehkä tuo pari kuukautta olisi riittänyt kaivamaan kisakunnon esiin. 
     
    Uinnin startti suoritettiin köpösarjoissa rolling starttina, viiden sekunnin välein veteen päästettiin 6 uimaria. Matalaa rantaa kahlatessa kerkesi löytämään hyvin oman paikkansa ja tottumaan veden lämpöön joka oli todella miellyttävä. Hakeuduin oikeastaan koko uintiosuuden ajan ulkoreunoille, jossa tilaa tuntui riittävän. Rytmi löytyi melko hyvin ja ainoastaan pieni kolarointi noin 500m kohdalla hengitystä vähän sekoitti. Kokonaisuutena homma sujui leppoisasti. Uinti oli jaettu kahteen osaan noin 2km kohdalta "Australian exitillä", jossa käytiin kirmaamassa maalla parikymmentä metriä ja eikun takaisin mereen. Syvemmissä kohdissa meduusoja näkyi melko paljonkin ja niihin välillä käsiä tuli läiskittyäkin, mutta ei niistä sen enempää harmia koitunut. Jälkimmäisen puoliskon suunnistus meni itseltä jonkun verran metsään ja kurvit tuli otettua turhankin laajalti. GPS:n mukaan matkaa tuli lopulta 4,1km ja aikaa tuohon paloi 1:08. Omalla tasolla, erittäin hyvä aloitus siis koko kisalle.
     
    Ensimmäisessä vaihdossa juostiin märkkärin kera varmaan lähemmäs 500m matka ennen vaihtoaluetta. Vaihdossa tuntui olevan ruuhkaa, mutta siinähän tuo sujui muiden mukana hyvillä mielin. Vaihtoalue niinikään oli melkoisen pitkulainen ja seuraavaksi taluteltiin pyörää arviolta 300m matka. Ensimmäiseen vaihtoon aikaa menikin yhteensä yli 9 minuuttia vaikka ihan ripeälle tuntuikin.
    Pyöräilyosuus vedettiin kahtena kierroksena, joiden kääntöpaikka sijaitsi aivan lähdön tuntumassa. Reitti kulki maaseutua pitkin, välillä mukailleen suola-altaita, välillä pienempien kylien läpi, välillä taas tylsiä moottoriteitä pitkin. Kokonaisuutena profiili oli kuitenkin erittäinkin tasainen lukuunottamatta 45km ja 135km kohdalla ollutta mäkeä, jossa noustiin noin 4km matkalla reippaat 200m vertikaalia. Nousuun sisältyi noin 4 rankempaa lyhyttä pätkää, joissa välityksiä olisi erityisesti toiselle kierroksella kaivannut lisää.  Asfaltin kunto vaihteli matkan varrella paljon ja tuossa asiassa Italialaisilla tuntuu olevan melko paljon takamatkaa moneen eteläeuroopan maahan verrattuna.
     
    Pyörä kulki ensimmäiselle nousulle asti todella hyvän tuntuisesti ja tavoitteet vilisivät silmissä. Keskinopeus pyöri tuossa vaiheessa lähempänä 36km/h tasoa. Nousu rauhoitti tilannetta ja raastoi sopivasti turhia menohaluja. Nousu tuntui raskaalle, mutta siitä mentiin vielä kohtuullisella energialla yli. Kuumuus vaati jatkuvaa tankkaamista, mutta meno tuntui vauhdikkaalle aina noin 80km asti, kunnes tajusin aloittaneeni aivan liian kovaa. Kilometri kilometrilta takki vaan tyhjeni. Puolen matkan väliaika 2:41 oli vielä kohtuullisen hyvällä tasolla, mutta tuossa vaiheessa energiat oli syöty aivan pohjia myöden pois. Raahustus tuntui koko aika vain hidastuvan ja hidastuvan. Selät joita ekalla kierroksella olin kerännyt menivät kaikki yksi kerrallaan ohi ja päässäkin tuon asian käsittely söi voimavaroja entisestään - floppia kohti oltiin menossa. 
     
    Toisen kierroksen nousu oli taistelua niin itseä kuin koko ajan lisääntyviä kramppeja vastaan. Jalat ehdottelivat sopivin väliajoin tilttaamista niin etu- kuin takareisienkin puolella. Nousussa henkinen kantti antoi peräksi ja lopulta taivuin taluttamaan kaksi pahimmista pätkistä. Viimeistään tuossa kohtaa päätin, etten kelloon enää päivän mittaan kiinnittäisi mitään huomiota. Taivallus jatkui hitaasti mutta tuskaisesti. Välillä ei voimaa polkemiseen saanut laittaa istualtaan eikä seisaaltaan sillä krampit alkoivat heti. Mukana ollut magnesiumia ja suolaa sisältänyt mättöpullo tuntui kultaakin kalliimmalta. Pisimmät välit huolloissa olivat 25km luokkaa, mikä aiheutti myös sen että helteessä pullot tuli kiskottua tyhjäksi liian ajoissa. Lajin lopettaminen ikuisiksi ajoiksi oli tuossa kohtaa keskeisin asia jota pystyin ajattelemaan. Kilometrit lopulta kuitenkin ehtyivät ja pääsin kuin pääsinkin vaihtoon asti. Pyöräilyn kokonaisaika oli lopulta 5:54 eli hädintuskin yli 30km/h keskinopeutta.
     
    Toisessa vaihdossa ei paljon juokseminen huvittanut, eikä se kyllä olisi onnistunutkaan. Raahustin pitkän vaihtoalueen läpi rauhallisesti jälleen reilun 9 minuutin aikana. Vaihdosta lähtiessä askeleen mitta oli korkeintaan puoli lenkkaria. Kramppikipuja oli jokaisessa lihaksessa niin etu-, taka-, sivu- ja sisäosissa jalkoja. Alaselkään koski niin, että askeleita oli sula mahdottomuus venyttää. Ähisin ääneen silkasta kivusta ja itkukin siinä pääsi useampaan otteeseen. Rehellisesti tuossa vaiheessa en uskonut hommasta enää selviäväni. Kellon olin jo jättänyt vaihtoon, joten nyt taistelu oli puhtaasti omaa päätä ja selviytymistä vastaan. Jostain imin energiaa ja päätin alkukilometreillä, että kävelyyn ei siirrytä sillä siitä ei paluuta olisi. Kuumuus oli iltapäivällä ilmeisesti noussut noin 30 asteeseen ja huoltopaikkojen viilennykset kaikki tuli otettua vastaan ilolla. Tilttiin vetävät krampit pysyivät jollain ihmeelliseellä tavalla taka-alalla ja raahustaminen onnistui. Pistävimmät kivut tasottuivat kilometrien edetessä tasaisemmin raastavaksi kivuksi ja valoa alkoi hiljakeen näkyä tunnelin päästä. Jossain 7km kohdalla muistan päättäneeni, että maaliin tullaan vaikka vihoviimeisenä ja niin pitkään juostaan kuin suinkin mahdollista.
     
    Jälkikäteen väliaikoja nähneenä vaikuttaa matkan teko olleen melkoisen tasaista. Ei mitään asiaa kiihdytyksille, mutta kävelemäänkään en lopulta sortunut, ja tästä olen erittäin onnellinen. Viimeisen kahden kilometrin aikana havaittavissa oli jopa juoksua muistuttavaa liikehdintää kun tajusi homman vihdoin ja viimein päättyvän. Ja kyllähän se laskenut aurinkokin lopulta armoa antoi.  Huoltopisteet ja kannustukset auttoivat taistelussa lopulta todella paljon. Maaliin kiihdyttelin lopulta 12:02 ajassa, erittäin huojentuneena ja onnellisena. Aika oli luonnollisesti iso pettymys, mutta kun mietin mitä kaikkea päivän aikana tuli taisteltua läpi, olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni. 
     
    Maalilinjalle raahauduttiin illalla katsomaan komeita IM ilotulituksia ja perinteiset karaoketkin tuli laulettua. Tätä tämä laji taitaa olla parhaimmillaan - onnistumisia epäonnistumisen hetkellä tjsp.
    Nyt viikkoa myöhemmin ja Italiassa tuon ajan onnistuneesti lomailleena olen varma, että ensi vuonna mennään taas 😉
     
    22.9. Uinti 4,1km (68min), pyöräily 180km (355min), juoksu 42,2km (280min)
     
    30.9. Sali 45min
     
    1.10 Juoksulenkki 10,3km (60min)
    2.10. Kuntopyörä 45min, sali 45min
    3.10. Uinti 1,5km (40min)
    4.10. Pump 60min + spinning 50min
    7.10. Juoksulenkki 9km (70min), uinti 1,6km (30min)
     
    9.10. Spinning 30min + sali 30min
    11.10. Juoksulenkki 8km (64min)
    13.10. Juoksulenkki 21,2km (112min), uinti 2km (39min)
    14.10. Sali 50min
     
    15.10. Kuntopyörä 45min, spinning 45min
    17.10. Juoksulenkki 9km (50min), vesijumppaa 25min
    18.10. Sali 30min
    19.10. Kuntopyörä 60min
     
    28.10. Juoksumatto 15min (3,1km), sali 30min
     
    29.10. Kuntopyörä 60min
    30.10. Kuntopyörä 30min
    31.10. Uinti 700m (15min) + vesijuoksu 30min
    1.11. Kuntopyörä 45min
    2.11. Kuntopyörä 45min
    4.11. Juoksulenkki 3km (20min), uinti 1km (21min)
     
    5.11. Juoksumatto 15min (3,1km) + sali 30min
    8.11. Juoksumatto 15min (3,2km) + sali 30min
    10.11. Juoksulenkki 14,7km (75min)
    11.11. Spinning 45min
     
    12.11. Kuntopyörä 45min
    13.11. Kuntopyörä 45min
    15.11. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,2km) + sali 30min
    16.11. Kuntopyörä 45min, jalkapallotreeni 60min
     
    21.11. Sali 45min
    23.11. Sali 45min
    24.11. Kuntopyörä 45min
    25.11. Kuntopyörä 60min, spinning 45min
     
    26.11. Kuntopyörä 45min
    28.11. Juoksumatto 20min (4,2km) + sali 25min
    29.11. Kuntopyörä 45min
    30.11. Kuntopyörä 45min
    1.12. Spinning 150min
     
    4.12. Uinti 1,5km (30min)
    9.12. Kuntopyörä 60min
     
    10.12. Kuntopyörä 45min, juoksu 60min (portaissa 20 kertaa Kalliosuojassa)
    12.12. Kuntopyörä 45min, spinning 60min
    13.12. Uinti 1,5km (30min)
    14.12. Kuntopyörä 45min
     
    18.12. Spinning 75min
    19.12. Kuntopyörä 45min, spinning 60min
    20.12. Kuntopyörä 45min
     
    29.12. Spinning 60min
     
    2.1. Kuntopyörä 45min
    3.1. Kuntopyörä 45min, spinning 90min
    4.1. Kuntopyörä 45min
    5.1. Spinning 55min + pump 60min
    6.1. Hiihto 30,6km (136min)
     
    7.1. Kuntopyörä 45min, juoksu rappusissa 75min (20 kertaa)
    8.1. Kuntopyörä 60min
    9.1. Kuntopyörä 45min, Uinti 2,2km (45min)
    10.1. Kuntopyörä 45min, Kuntopyörä 45min
    11.1. Kuntopyörä 45min
    12.1. Hiihto 13,2km (62min)
     
    14.1. Hiihto 12,2km (62min)
    15.1. Uinti 2,3km (45min)
    17.1. Uinti 2km (40min)
     
    21.1. Juoksumatto 15min (2,8km) + lihaskunto 15min
     
    28.1. Juoksu 60min (portaissa 20 kertaa)
    30.1. Uinti 2km (39min)
    31.1. Kuntopyörä 45min, lihaskunto 45min
     
    18.2. Juoksu & kävely 60min (portaissa 20 kertaa)
    19.2. Kuntopyörä 45min
    20.2. Kuntopyörä 45min, Spinning 75min
    21.2. Kuntopyörä 30min, kuntosali 45min
    22.2. Kuntopyörä 45min
     
    26.2. Kuntopyörä 60min
    1.3. Uinti 2km (45min)
    2.3. Kuntopyörä 60min
    3.3. Kuntopyörä 45min, juoksu 10,2km (60min), spinning 90min
     
    4.3. Kuntopyörä 60min, juoksu 60min (portaissa 20 kertaa)
    5.3. Kuntopyörä 60min
    6.3. Kuntopyörä 60min, uinti 1,5km (30min)
    7.3. Sali 40min + uinti 1km (20min)
    8.3. Kuntopyörä 45min
     
    12.3. Uinti 2km (39min), juoksu 10,9km (61min)
    14.3. Uinti 2,25km (46min), juoksu 11,6km (67min)
    15.3. Kuntopyörä 90min
    16.3. Spinning 60min, juoksulenkki 15km (90min), kuntopyörä 45min
    17.3. Kuntopyörä 75min, sali 60min, kuntopyörä 75min
     
    18.3. Kuntopyörä 60min, juoksu 60min (rappuset 20 kertaa)
    19.3. Juoksulenkki 9,5km (57min), juoksu 6,2km (37min), spinning 90min
    20.3. Juoksu 10,8km (65min), juoksu 5,2km (29min), uinti 1,5km (31min)
    21.3. Kuntopyörä 60min, sali 40min + uinti 1km (20min)
    22.3. Kuntopyörä 60min
    23.3. Juoksu 8,9km (51min), sali 50min, uinti 2,1km (42min)
    24.3. Juoksu 7km (59min)
     
    25.3. Juoksu 11km (61min)
    26.3. Uinti 2,25km (45min), juoksumatto 15min (3,2km)+sali 30min
    27.3. Juoksu 15,2km (90min), sali 60min
    29.3. Juoksu 9,2km (47min), kuntopyörä 45min
    30.3. Spinning 70min, sali 75min
    31.3. Sali 50min
     
    1.4. Kuntopyörä 60min,  juoksu 60min (raput 20 kertaa)
    2.4. Kuntopyörä 60min, spinning 75min
    3.4. Kuntopyörä 60min, uinti 2,2km (46min)
    4.4. Kuntopyörä 60min, juoksu 12,0km (60min)
    5.4. Kuntopyörä 60min, juoksu 10km (73min)
    6.4. Spinning 75min
     
    8.4. Juoksumatto 10min (2km) + sali 40min
    9.4. Uinti 2,3km (46min), juoksu 11km (61min) + sali 60min
    10.4. Kuntopyörä 45min + juoksumatto 9,1km (45min) yhdistelmänä (20+20+15+15+10+10)
    11.4. Juoksu 13km (76min)
    13.4. Spinning 70min, sali 60min
    14.4. Juoksu 20,8km (117min), sali 50min, spinning 70min
     
    15.4. Kuntopyörä 30min, juoksu 60min (rappuset 23 kertaa)
    17.4. Kuntopyörä 60min, juoksu 12,5km (64min)
    18.4. Kuntopyörä 75min
    19.4. Juoksu 9,6km (54min), pyöräily 67km (133min)
    20.4. Spinning 135min
    21.4. Sali 60min
     
    22.4. Sali 60min, juoksu 16km (90min)
    23.4. Kuntopyörä 60min, pyörälenkki 40,5km (84min)
    24.4. Kuntopyörä 45min, uinti 2,2km (45min)
    25.4. Juoksu 10km (57min)
    26.4. Kuntopyörä 45min
    27.4. Pyörälenkki 88,1km (180min)
    28.4. Juoksulenkki 10km (76min)
     
    29.4. Juoksulenkki 9,3km (50min) + sali 50min
    30.4. Juoksulenkki 8km (52min)
    1.5. Kuntopyörä 30min
    2.5. Juoksulenkki 14km (95min) + sali 45min
    3.5. Juoksumatto 15min (3,1km)+ sali 45min
    5.5. Spinning 105min
     
    6.5. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 10,3km (60min)
    7.5. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 20min (4,2km)+sali 70min
    8.5. Juoksulenkki 10km (67min)
    9.5. Uinti 2,2km (45min), pyörälenkki 43,5km (103min)
    10.5. Sali 60min
    11.5. Spinning 60min, juoksulenkki 15km (81min)
    12.5. Juoksulenkki 15km (70min) (4:40/km) , spinning 70min
     
    13.5. Kuntopyörä 45min, porrasjuoksu 60min (20 kertaa)
    14.5. Kuntopyörä 45min
    15.5. Kuntopyörä 60min, uinti 2,6km (51min)
    16.5. Kuntopyörä 45min, juoksu 12km (65min)
    18.5. Juoksulenkki 8,1km (55min), pyöräily 88,2km (202min)
    19.5. Juoksulenkki 11km (60min) + sali 50min
     
    21.5. Pyöräily 62km (120min)
    22.5. Kuntopyörä 90min
    25.5. Juoksulenkki 6,2km (30min)
    26.5. Juoksulenkki 25,6km (139min), kuntopyörä 90min
     
    27.5. Kuntopyörä 45min, spinning 100min
    28.5. pyörällä töihin 50,4km (108min), pyörällä kotiin 42,8km (90min)
    29.5. uinti 2,4km (49min)
    30.5. pyörä 67km (135min), juoksu 15km (80min)
    31.5. Kuntopyörä 100min
     
    3.6. Juoksulenkki 13,6km (76min)
    4.6. Uinti 2,3km (45min), pyöräily 43,5km (98min), juoksu 10km (56min)
    5.6. Sali 50min
    8.6. juoksu 7,2km (41min), uinti 30min (1,5km)
    9.6. juoksu 21,5km (120min), uinti 20min (1km)
     
    11.6. juoksu 21,4km (120min)
    12.6. uinti 45min (2,3km)
    13.6. juoksu 23,9km (135min), uinti 30min (1,5km)
    16.6. Pyöräily 185,6km (410min)
     
    17.6. Pyörällä töihin 42,8km (91min), pyörällä kotiin 42,8km (81min)
    18.6. Pyörällä töihin 42,8km (94min), pyörällä kotiin 42,8km (82min)
    19.6. Pyörällä töihin 42,8km (94min), pyörällä kotiin 42,8km (81min)
    21.6. juoksu 7,1km (40min) + sali 35min
    23.6. Sali 50min
     
    24.6. Juoksu 18,4km (100min)
    25.6. Pyöräily 44,2km (91min)
    26.6. Sali 60min, pyöräily  44,2km (86min)
    29.6. Pyöräily 104,2km (200min)
     
    2.7. Juoksu 9,5km (50min), Spinning 60min
    4.7. juoksu 10km (46min)
     
    8.7. Juoksu 9,2km (45min)
    9.7. Spinning 55min
    10.7. Pyöräily 38,8km (77min)
     
  6. Like
    riopentti reacted to kiljander for Blogi päivitys, KaldoaiviUltraTrail2018 10-11.8.2018   
    KaldoaiviUltraTrail 10-11.8.2018
     
    TAUSTAA
     
    Trailrunning.fi uutismuistelo vuodelta 2017: "Seikkailuhenkisten polku-ultraajien syksyä sähköisti tieto 10-11.8.18 Utsjoella järjestettävästä Kaldoaivi Ultra Trailista, ja tapahtuma täyttyi nopeasti. Sen 130km:n reitti kulkee Kaldoaivin erämaa-alueella, joka on Suomen laajin erämaa. Kaldoaivi on tavallisesti vain harvojen, kokeneiden kulkijoiden kohde, ja niin on myös tässä kisassa. Järjestäjien mukaan pitkä, haastava ja raastava reitti on äärimmäisen kaunis ja tunteita herättävä, mutta ei sovellu missään tapauksessa kaikille. Tämä ei ole matalan kynnyksen juoksutapahtuma!"
     
    Nyt kun tuota ilmoitusta katson jälkikäteen, on aika helppo allekirjoittaa tuo kauan sitten kirjoitettu tiivistelmä tästä järjestäjän mukaan ”maailman pohjoisimmasta ultrakilpailusta”. Uusi hieno ”Perusmatka” on syntynyt Suomen polkujuoksukartalle.
     
    Tämä tapahtuma tuli varattua hieman jälkijunassa jo sen jälkeen kun se oli loppuunmyyty, mutta onnekseni sain ensimmäisen peruutuspaikan itselleni, kun aloin kyselemään. Kaipuu kotimaiseen polkujuoksuun ulkomailla vietetyn ajan aikana oli melkoinen, ja kaiholla katselin UTTF- kisojen pallukoita sohvalta käsin. E24 juoksun jälkeen sain elämäntilanne huomioiden ihan hyvin liikuttua, mutta epäilemättä suurin puute oli tuntuma luontoon ja vertikaaliin. Kerran viikossa pyrin käymään paikallisilla vuorilla aamuyön tunteina heräten, mutta odotukset eivät olleet järin kovat kun pääosa juoksusta tuli tasaisella maalla tai sitten juoksumatolla. Jonkin verran tein kuntosalilla porraskone- sekä mattoharjoittelua kaltevuudella. Perheen lähdettyä aikaisemmin Suomeen lomalle, uhrasin kolme viikkoa heinäkuusta harjoitellen pari kertaa päivässä parhaimmillaan, keskimäärin 15h viikossa, mutta pisimmät treenit olivat kerta viikkoon kolmisen tuntia vuoristossa. Ei siis missään tapauksessa mitään lajinomaista liikkumista, mutta luotin toisaalta että jopa yli >40 asteen lämpötiloissa tehty harjoittelu kompensoisi jotenkin puutteita ja parantaisi peruskestävyyttä.
     
    Aika usein tuli aamuviideltä herätessä kyseenalaistettua koko touhun järki, mutta jollain tavalla ihan hienosti sujuneet menneisyyden ultrajuoksut ja lenkin tuoma mielihyvä saivat miehen vielä liikkumaan. Uskoin että peruskunto olisi aika hyvä omassa mittakaavassani, vaikka mitään isoja tuplablokkeja ei tullutkaan tehtyä. Palautuminen alkaa tällä iällä selvästi olemaan haaste, enkä missään nimessä muun elämän lisäksi enempää olisi saanut harjoiteltua (tässäkin oli liikaa jos läheisiltä kysytään), joten varsin tyytyväinen olin määrään. Vain itseään vastaan tässä lajissa tällä iällä on kuitenkin taisteltava, vaikka silloin tällöin kilpailuhenkisyys meinaakin ottaa otteen.
     
     
    SAAPUMINEN
     
    Kaldoaivissa rankkasin itseni tilastojen perusteella kokeneeessa porukassa noin sijoille 5-7 etukäteen, mutta etusijalla tietysti oli matka tähän huikeaan erämaa-alueeseen, jossa en koskaan ennen ollut käynyt. Olihan kyse myös tapahtuman ensi-illasta. Tulin Suomeen kesälomalle parisen viikkoa ennen tapahtumaa, ja lensin Ivaloon edellisenä päivänä, sekä asetuin lomakylä Village Valleen Utsjoella. Suositus minulta tälle paikalle ja erityisesti sen ravintolalle. Jo ensimmäisenä iltana nautittu nieriä korvasienirisotolla oli taivaallista vieressä virtaavaa Tenojokea katsellen.
     
    Kilpailun aamupäivänä kävin vähän tarkistelmeassa reitin alkunousua ja muutenkin käppäilemässä Nuorgamissa sekä ilmoittauduin kisaan, tottakai. Sainpa kunnian aikaisena lintuna olla ensimmäinen ilmoittautumisessa (Kuva Sami Eskelinen)
     

     
    Menin vielä pakkaamaan kamat, ja olin hyvissä ajoin ennen lähtöä starttipaikalla turisemassa muiden juoksijoiden kanssa.
     
    LÄHTÖ
     
    Lähtö tapahtui perjantaina klo 18, ja asetuin siihen ihan odotetun kärkiporukan tuntumaan alun nousussa. Ensimmäinen pari kilometriä menivät mukavasti Saaran ja Jarkon kanssa, kunnes he vähitellen alkoivat erkanemaan. Marko, Eelis, Antti ja Samuli olivat menneen jo menojaan. Tiesin olevani suhteellisesti oikeassa paikassa, joten hieno nousu jossa ohitin norjalaisen kaverin, ja sieltä melko vauhdikas laskettelu kohti Pulmankijärveä, menivät yksinäisyydessä. Yksinäistä hölkkää kestikin sitten vajaat 60km matkasta. Tietä mentiin pitkästi ja lopuksi Pulmankijärven vieressä, kunnes n 16km kohdalla tuli käännös varsinaiselle erämaataipaleelle. Matka ensimmäiselle huoltopisteelle n. 29km kohdalle meni tietysti hyvällä jalalla ja tällä välillä ei kovin paljon nousuja ja laskuja ollut. Joka suuntaan ja erityisesti itään avautuivat upeat avarat tunturimaisemat. Mutustelin Pandan suklaamixiä, nappailin geelejä ja join Maximia. Ensimmäisellä huoltopisteellä söin banaanin, sipsiä ja tankkasin 2l juomavarannot täyteen. Kysyin myös juomatäydennysmahdollisuuksia seuraavalle välille, joka oli n massiiviset 50km!!!
     
    Alkunousussa Saaraa ja Jarkkoa vielä peesaten (Kuva Terho Lahtinen)
     

     
     
    TOINEN HUOLTOVÄLI
     
    Onneksi sää oli viilenemässä ja ihme kyllä tuo 2 litraa riitti seuraavalle välille passelisti. Koska huoltoväli oli pitkä, kehitin maisemien katselun lisäksi sellaisen taktiikan, että en vilkuile kelloa lainkaan, enkä laske kilometripiippauksia, vaan etenen rentoa tahtia. Vaeltajilta kuulin, että edessä oltiin jo aika kaukana ja kun taakse kurkatessa ketään ei näkynyt, otin hyvin iisisti nauttien. Jossain 40km kohdilla minulle tuli tosin sellainen tyhjä olo, että täällä sitä nyt ollaan ja ollaan kovasti käyty urheilemassa, jotta reissusta selvittäisiin, mutta mitä sen jälkeen...? Koko ultrajuoksuharrastus oli siinä vaakalaudalla ja mietin vakavasti, että pitäisikö vain alkaa liikkua omaksi ilokseen ja vain silloin kun huvittaa. Aamuiset klo 5 herätykset ovat kieltämättä olleet välillä pakkopullaa, eikä ulos vaan ole huvittanut lähteä, mutta olen pääosin lähtenyt silti. No, toki sitten tunti tämän jälkeen askel oli todella kevyt ja mietin, että miten tämä voi olla näin helppoa ja mukavaa kun tulin alas Guorboaivilta. Yllättäen ennen 60km kohtaa, takaa kuului ääntä ja olin oikeastaan iloinen, kun Simo liittyi seuraan ja kehui miten kevyttä ekat 7 tuntia olivat hänelle olleet. Tätä mukavaa kimppaa kestikin sitten viimeiselle huoltopisteelle, vaikka varsinkin Simolla välillä oli enemmänkin menohaluja.
     
    Pian tämän jälkeen minun vasenta jalkaani alkoi särkemään kokonaisvaltaisesti säären/pohkeen/polven alueelta, eikä kipu hellittänyt kuin lyhyillä kävelypätkillä nousuissa. Särky oli samantyyppistä, jota minulla on usein ultrien jälkeen, mutta ensimmäistä kertaa tällainen tuska alkoi jo juoksun aikana. Jälkikäteen olen paikantanut tuon säärilihakseen. Samoihin aikoihin heitimme viimeisiä hyvästejä auringolle ja yö hämärtyi. Mietin parissa kohdassa, olisiko lampusta hyötyä, mutta ei sitä siellä kuitenkaan tarvinnut, vaan valoa oli juuri riittävästi ilmankin. Jalkakivun vielä tässä vaiheessa jotenkin kestin, mutta kun saavuimme Mieraslompolon 80km huoltoon, jouduin turvautumaan särkylääkkeeseen. Simo kysyi huollosta lähtiessä, että haittaako jos hän lähtee kirimään, eikä minulla tietysti mitään tätä vastaan ollut.
     
    KOLMAS HUOLTOVÄLI
     
    Auringon nousu alkoi juuri mukavasti piristämään kun hiippailin huollosta eteenpäin ja tunnin päästä jalan kipukin alkoi asettumaan kiitos särkylääkkeen. Meno maistui ja tuumailin että tulisikohan tästä ultra, jossa en juuri väsymyksen vuoksi joutuisi kävelemään, vaan vain ainoastaan hankalat paikat ja ylämäet. No, ei se ihan niin loppuun asti niin mennyt, mutta melkein. Upea aamuaurinko tunturien takaa kesti noin 20 minuuttia, ja sitten tuli ensimmäinen vesipisara, eikä klo 04 jälkeen sitten auringosta tarvinnutkaan enää kuin haaveilla. Näillämain oli monenlaista hankalampaakin uraa ja 90km jälkeen tuli ensimmäinen vesistön ylitys juuri silloin, kun sitä ei enää muistanut. Tapasin Simon uudestaan tässä kohdassa, ja hetken mietittyäni totesin, että läpi vaan suoraan, ja ihan sama mistä kohdasta. Liukasta ja tosi kylmää oli eikä uiminen houkutellut, mutta niin vain läpi mentiin että heilahti. No, vähän yritimme astua kiville, jotka kurkkivat veden pinnan yläpuolella. Tämä oli ehkäpä koko matkan unohtumattomin kohta minulle.
     
    Hieman kapeampia mutta yhtä kylmiä virtoja ylitetettiin sitten vielä myöhemmin pari lisää. Aina vaan jalat jäätyivät, mutta ajattelin vain, että jospa se helpottaisi vasemman jalan kipua. Kevyt hölkkä jatkui, mutta nyt käveltiin jo jonkin verran juostaviakin pätkiä. Ilma viileni vähitellen ja sade alkoi kovenemaan, joskaan mitään ongelmaa ei sen suhteen vielä ollut. 100km rajapyykkiä juhlittiin rajusti toteamalla hiljakseen ”jee” ja hieman sen jälkeen Simo väitti nähneensä edessä ”kaksi kävelijää”. Yritin piilolinsseillä tihrustella, mutta en nähnyt. Päätimme hieman kiristää tahtia, jotta saisimme heidät kiinni, mutta kilometrin jälkeen totesin että kaverilla oli hallusinaatioita.
     
    Odottelimme suossa rämpiessämme 110km huoltoa saapuvaksi. Kello ilmoitti 110km, 111km, 112km...ei mitään...kunnes vihdoinkin tulimme Skalluvaaran poroerottelualueelle ja siellä katoksessa (!!!) oli viimeinkin odotettu viimeinen huoltopiste ja kolme huoltajaa...ei kun hetkinen... siellä oli yksi huoltaja ja kaksi juoksijaa (Antti ja Samuli). Jälkikäteen selvisi, että Simo oli nähnyt aiemmin heidät ihan oikein, mutta myös edellämenijät olivat myös skautanneet meidät ja kiristäneet tahtia. Antti ja Samuli lähtivät menemään ja Simo loikkasi perään kohteliaasti minulta kysyen. Sanoin, että mene nyt kun jaksat, mutta ota kaikki edellämenijät myös sitten kiinni. Nappalin itsekseni siinä vähän banaania ja sipsiä ja mietin että laitanko takin päälle, mutta ajattelin että eiköhän tästä selvitä ilmankin. Olisipa kannattanut laittaa se takki jo tässä huollossa, mutta väsyneenä ei jaksa välittää tärkeistäkään päätöksistä.
     
    MAALIA KOHTI
     
    Jatkoin matkaa kevyesti hölkäten kivusta välittämättä ja näin alhaalla hiekkatiellä kaikki kolme muuta. Simo oli mennyt menojaan, ja jäin käppäilemään Antin ja Samulin kanssa hölkättyäni heidät kiinni. Kipeää teki miehilläkin. Nousimme sitten taas oikealle ylös kohti Buallonaivin reunaa ja tajusimme kaatosateessa, että reittimerkintöjä ei ollut näkynyt enää aikoihin. Simo oli pysähtynyt edellämme ja oli soittamassa järjestäjille. Kosketusnäyttö ei toiminut myrskyssä. Itse laitoin sitten ensimmäistä kertaa kellosta navigoinnin päälle tarkistaakseni asian. Navigointi näytti, että olemme reitillä, ja lopulta järjestäjätkin olivat tämän vahvistaneet. Simo katosi vahvalla menolla tunturiin ja minä kinkkasin alamäkeen sen verran kuin pystyin.
     
    Alkoi olla todella kylmä ja hampaat kalisivat. Kompuroin ehkä kilometrin kaksi rankkasateessa ja tuulessa ja tarkistin kellosta silloin tällöin että olin reitillä. Olin aivan läpimärkä pitkähihaisessani, käteni olivat vitivalkoiset, ja ajattelin että takki on nyt laitettava päälle...mutta miten? Hyräilin Octoberfestien biisiä ”ooooooo beibiiii, I wanna know if you be my girl, uuuu, aaaa”. Olinkohan enää järjissäni ajattelin?  Käteni olivat melko toimintakyvyttömät. Käsineet olivat siellä 80km dropbagissa huollossa edelleenkin. Huoh. Pari kilometriä eteenpäni ja olo alkoi olla todella paha. Jalkaa särki. Juoksu oli vaikeaa mutta pakollista lämmön säilyttämiseksi. Otin kaksi geeliä kerralla. Nyt oli pakko saada takki päälle. Pysähdyin ja katsoin näkyykö Anttia ja Samulia takana avuksi. Ei näkynyt. Räpelsin lopulta repun etusoljet auki ja repun selästä. Sain ison vetoketjun auki ja takin pois pussukasta, mutta en meinannut saada takkia mitenkään päälleni kovassa tuulessa ja sateessa. Käteni olivat kuin kaksi halkoa. Sain lopulta ujutettua molemmat kädet hihoihini, mutta nyt piti vielä laittaa juomareppu edestä kiinni. Yritin pari minuuttia. Ei mitenkään onnistunut tuollainen mikro-operointi, joten päätin keskittyä takin vetoketjuun. Sain kuin sainkin sen lopulta kiinni, mikä helpotti myös takin hupun löytämistä päähäni lämmöksi. Utsjoen kyläkaupasta vitosella ostettu toivottoman ruma ”rykijä” pipo ei paljoa enää lämmittänyt. Olisi ollut kiva ottaa vähän videota omasta tilasta, mutta en tietenkään pystynyt. Juomareppu rönksötti selässä jotenkin takin alla, ja siitä sitten kinkkasin uraa pitkin eteenpäin siinä toivossa, että jossain vaiheessa sähkölinjan alla reitti kääntyisi alas kohti Utsjoki-Nuorgam tietä. Ei sitten kääntynyt ikinä, mutta lopulta kuitenkin. Hiekkaurassa alaspäin meni vettä vuolaina virtoina, ja lensin kerran rähmälleni liukkalla alustalla, mutta lopulta näin varoituskyltin, että asfalttitie on 100 metrin päässä.
     
    Asfaltin näkeminen aiheutti pienen liikutuskohtauksen. Olin pois tunturista! Lopultakin!!! Puhelin soi enkä jaksanut vastata. Kolmannella kerralla kaivoin sen repustani ja vaimo siellä soitteli, että olin pois reitiltä. Arvasin tämän oikeastaan etukäteen, koska järjestäjät olivat kertoneet vaihtaneensa reittiä juuri tässä kohdassa maastosta tielle. Pala oli kurkussa, ja olo oli todella helpottunut. Sen verran sain sain voimaa, että lähdin jalan vihlovasta kivusta huolimatta hölkkäämään asfalttia, ja ilokseni huomasin että @7.00 kilsaa vielä irtosi kipeistä kantturoista.
     
    Viimeinen kolme kilometriä maaliin: ei ollut hurraajia, ei ollut torvia eikä serpentiiniä, ei ollut muuta kuin rankkasadetta ja yksinäisen miehen tuuletukset itselleen. Mutta maaliin tullaan! Juosten! Pari autoa meni ohi ja loiskautti vettä kengille. Ketä kiinnostaa? Pari sataa metriä ennen maalia näin järjestäjän viittoilevan, että käänny oikealle kohti maalia. Tein työtä käskettyä ja uimahallin pihalla kuulutettiin järjestäjien toimesta maaliintuloni ja olipa kuvaajakin paikalla. Upeaa! Kiitos lämpimästä vastaantotosta! Menin suoraan nakkikeitolle turisemaan staffin ja Simon kanssa ja toivatpa he pipokaupan vastineeksi ystävällisesti autonikin naapurista oven eteen lämmitykset täysillä! Kiitos! Kun ajelin kohti majapaikkaa, päätin että menen sinne asfalttiosuudelle autolla tsemppaamaan seuraavia, mutta juuri silloin ketään ei tullut vaikka hetken odottelin. Vain rankkasadetta tuulilasissa. Säälitti reitillä olijat. Antti ja Samuli olivat olleet maalissa jo aiemmin ja olivat varmaan jo saunomassa. Ajelin itsekin lopulta kuumaan suihkuun ja sitten sänkyyn lämmittelemään. Aikani oli 17.10 ja sijoitus miehissä viides.
     
    Onnea voittajille, kiitos kaikille, ja oli mukava olla osa tätä uutta tapahtumaa ja uusiakin tuttavuuksia syntyi! Siitä tykkään! Mukavaa porukkaa! Tämä oli hieno ”kerran elämässä” kokemus, jota voi suositella hieman kokeneemmalle polkujuoksuporukalle. Reitti ei ole vaikea, mutta se voi olla armoton.
  7. Like
    riopentti reacted to Juoksijapoika for Blogi päivitys, IM Kööpenhamina ja syksyn tunnelmaa   
    Pari viikkoa sitten tuli pinkaistua elämäni viides täyden matkan kilpailu Kööpenhaminassa. Homma on vuosien myötä pelottavasti alkanut rutinoitumaan. Kovista vuoden vaihteen lupauksista huolimatta jälleen kerran sitä kuuluisaa läpimurtoa ei tullut suoritettua. Olkoonkin, että takana on varmaan yksi elämäni rankimmista vuosista, syy kunnon tekemättömyyteen on puhdas laiskuus. Tämän kertainen positiivinen ennakkotunnelma liittyikin pitkälti siihen, että mikään paikka ei vihoitellut ennen kilpailua. Ja tämä kaikki johtuu siitä, että eihän se satu jos ei treenaakaan.
     
    Aamuyöstä perjantaina 18.8. läksin noukkimaan Turtsia kyytiin. Olimme varanneet lennot ja Airbnb kämpän kimpassa. Mukaan reissuun tuli myös rakkaani Anne joka saapui omia teitään lentokentälle. Matka lähti kivasti käyntiin ja lentokoneeseen saatiin lopulta kaikki pyörät ja vermeet, vaikka kenttähenkilökunta pientä jännitystä Turtsin pyörän suhteen tarjosikin tulemalla koneeseen kertomaan, että pyörää ei voida lastata aerosoli pullojen vuoksi. Onneksemme pyörä kuitenkin oli päässyt lopulta kyytiin ja koko retkue tavaroineen saatiin kerralla perille. Aamulennon jälkeen olimme varanneet keskustan juna-aseman liepeiltä säilytystilaa matkalaukuille. Vähänhän tuo kirpaisi Tanskalaiseen edulliseen malliin 45 euroa muutaman tunnin säilytyksestä, mutta elämä on. Päivä meni rattoisasti ympäriinsä kävellen ja ilmottautumiset hoidellen kunnes lopulta pääsimme majapaikkaamme. 
     
    Airbnb kämppä sijaitsi reilun kolmen kilometrin päässä maalialueesta ja kulkeminen ottikin aina oman aikansa kun junalla paikkoihin sukkuloitiin. Perjantain ja lauantain välinen yö tuli nukuttua makeasti ja palautuminen matkasta hoidettua mallikkaasti. Lauantain kuvioihin kuuluikin sitten expo-alueiden ja pyörän vientien lisäksi pitkälti chillailua ja taktiikan hiomista.
     
    Kisa-aamu nousi puolipilvisenä ja melko viileänä kävellessämme kohti Amager strandia. Oli luvattu, että aamupäivän sää pysyisi poutaisena ja tuulikin olisi vain noin 6-7 m/s joka on Tanskalaisen mittapuun mukaan ihan ok. Viileys ja sateenuhka mietityttivät kuitenkin sen verran, että pyöräilyyn pistin irtohihat lämmikkeeksi. Se oli varmaan ihan oikea ratkaisu. Ennen uinnin alkua treffailtiin Kajo Triathlonin porukalla vaihtoalueella ja päätettiin lopulta mennä myös uintikarsinaan yhtä matkaa koska kaikilla neljällä hengellä oli uinnin tavoiteajat samoissa havinoissa. Rolling startti oli toteutettu tällä kertaa kuuden ihmisen ryhmissä, jotka juoksivat mereen kuuden sekunnin välein. Erittäin toimiva systeemi, jossa rytmiin pääseminen oli helppoa. Oma uintitausta viimeiseltä vuodelta oli lähes nollat, johon nähden matka eteni oikeinkin hyvin. Vesiheinää tarttui välillä korviin ja varpaisiin, mutta matka eteni. Ehkä noin 2,5 kilometrin kohdalla alkoi huomaamaan omaa väsymistään ja "tekniikan" hajoamista. Homma kuitenkin tuoreella voimalla meni läpi aikaan 1:14 joka ei nyt ihan parasta ollut, mutta aivan riittävä taso.
     
    Vaihdossa tuttujen rutiinien kautta pyörän päälle. Pyörän reitti noudatteli alkuosuudeltaan samaa vanhaa tuttua köpiksen reittiä. Ensimmäiset 10 kilometriä selvittiin kaupungista ulos jonka jälkeen oli leppoisaa päästelyä rannan lähellä myötätuuleen aina noin 45 kilometriin asti. Sen jälkeen alkavalla takalenkillä on pientä mäkeä, heikompaa asfalttia ja muutenkin vaihtelevampaa maisemaa. Lenkki kierrettiin kahtena noin 80 kilometrin pätkänä ennen palaamista kaupunkia kohti. Oma polkeminen lähti hyvin käyntiin ja tavoitteet mielessä senkun kovenivat. Aina noin 100km asti uskoin, että oma enkkakin kokonaisajassa olisi saavutettavissa, mutta sitten 120km jälkeen alkoi paukut yksinkertaisesti loppua. Homma muuttui enemmän ja enemmän puurtamiseksi. Energiaa upposi ihan hyvin ja krampeistakaan ei ollut tietoa, mutta ehkä se on se rutiinin ja treenin puute joka tuon hidastumisen sai aikaan. Sadekuuroja tuli siellä täällä, mutta ne eivät mielestäni ihmeemmin vaikuttaneet etenemiseen. Fillarin vaihtoon pääsin lopulta noin 5:26 polkemisen jälkeen (33,4km/h keskinopeus), johon oikeasti ennakkoasetelmiin verrattuna olin erittäin tyytyväinen.
     
    Vaikka voimat olikin hiipuneet pyöräilyn suhteen, juoksuun lähdin tutulla ei niin kevyellä, mutta siedettävän raskaalla askeleella. Kannustusjoukko oli seurannut hyvin kisaa ja tutun hymyn löytäminen yleisöstä antoi hyvin buustia heti alkumetreistä lähtien. Matka lähti "rullaamaan" tasaisen tappavasti. Jossain 10km kohdilla ajattelin, että neljän tunnin alitus on täysin mahdollinen maratonilla. Painoin eteenpäin kuin juna, mutta puolimatkan kohdalla oli todettava, että tuota tavoitetta tuskin saavutetaan. Puolimatkan väliaika oli jokseenkin tarkkaan sen 2 tuntia, mutta hiipumista on varmasti luvassa, joten tavoite piti kääntää 11h alittamiseen kokonaisajassa. Tämä oli sopiva tavoite, jonka avulla sain piiskattua viimeiselle viidelle kilometrillekin pienen extralatauksen. Viimeisen parin kilometrin aikana seurakavereista ensin Antti tuli vastaan lennokkaalla askeleella huutaen että kymppi alittuu ja reilusti, erittäin hyvä veto ja hatunnosto, varsinkin maratoni jossa enkat paikkui uskomattomiin lukemiin. Ja heti perään alkoi näkyä Turtsin selkä, jonka kuvittelin karanneen jo kauaskin eteenpäin. Jalkavaivoista huolimatta kaveri painoi eteenpäin kuin Zatopek konsanaan ja koitin ottaa miehen völjyyn alittamaan yhdessä 11h rajaa. Oma aika painui lopulta hieman yllättäen kuitenkin 10.57 tasoon ja Turtsikin repi itsensä vielä 10.59 kerhoon. Lyhyesti sanottuna tukku onnistumisia nosti tunnelman aivan kattoon. Very häpi meininki.
     
    Elpymisalueella ollessamme taivas sitten repesi noin 15min maaliin tulon jälkeen. Vettä tuli saavista kaatamalla ja lämpötila laski nopeasti melko kalsaksi. Ei käy kateeksi niitä, jotka vielä reitillä taapersivat. Siirtymätaival kohti majoitusta ei ollut kovinkaan miellyttävä. Sieltä kuitenkin vielä noustiin ja Kööpenhaminan keskustaan itsemme kampesimme maljojen kilistelyyn. 
    Kaikkien epäuskoisuuden omia kykyjä kohtaan- ja "onko tässä mitään järkeä"-puheiden keskellä alkoi taas pikkuhiljaa kipinä palamaan ja eiköhän tämä homma saa jatkoa ensi vuodelle. 
    Toisaiseksi tarkoitus on mennä löysin rantein ja mietiskellä lähestymiskulmia, mutta minkäs teet. Hyvässä seurassa mikäs näitä reissuja on tehdessä ;). Kisan jälkeen otimme pari päivää rennosti ja paluu kotiin oli vasta keskiviikkona.
     
     
     
     
    Ja tähän jos alkaisi taas sitä treeniä keräämään kun kerran viimeiset 10 vuotta niin on ollut tapana 😃
    28.8. Hölkkää lenkin yhteydessä 15min
    30.8. Hölkkää lenkin yhteydessä 15min
    2.9. Luistelu 30min
    3.9. Luistelu 30min ja juoksulenkki 7,8km (45min)
     
    4.9. Kuntopyörä 45min, Bodypump 50min ja sali 10min
    5.9. Sali 45min
    6.9. Kuntopyörä 45min
    8.9. Kuntopyörä 30min ja sali 25min, juoksumatto 15min (3km)
    10.9. juoksumatto 15min (3km) ja sali 45min
     
    11.9. Kuntopyörä 15min + sali 45min
    13.9. Juoksumatto 30min (6km) ja sali 30min
    14.9. Spinning 60min
    16.9. Luistelu 30min
     
    19.9. Kuntopyörä 10min + sali 50min
    20.9. Kuntopyörä 45min
    21.9. Kuntopyörä 30min, juoksulenkki 8km (45min)
    22.9. Kuntopyörä 30min, juoksumatto 10min (2km) ja sali 40min
     
    27.9. Juoksumatto 10min (2km) ja sali 35min
    1.10. Juoksumatto 10min (2,1km) ja sali 35min
     
    3.10. Kuntopyörä 45min
    4.10. Kuntopyörä 45min
    5.10. Sali 30min
    6.10. Kuntopyörä 30min
    8.10. Kuntopyörä 10min, sali 40min, juoksumatto 10min (2km)
     
    12.10. Juoksulenkki 8km (45min)
    13.10. Kuntopyörä 45min
     
    22.10. Juoksumatto 30min (6km), sali 60min
     
    29.10. Juoksumatto 20min (4km) sali 25min
     
    30.10. Kuntopyörä 60min
    31.10. Kuntopyörä 45min, spinning 70min
    1.11. Kuntopyörä 30min, sali 30min
    2.11. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 8km (42min)
    3.11. Kuntopyörä 30min
     
    6.11. juoksumatto 10min (2km) + sali 35min
    8.11. Spinning 70min + Pump
     
    20.11. Juoksumatto 20min (3,7km) + sali 25min
    22.11. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3km) sali 45min
    23.11. Juoksumatto 10min (2km), kuntopyörä 10min, sali 40min
     
    27.11. Kuntopyörä 45min
    28.11. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3km), Sali 30min
    29.11. Kuntopyörä 30min
    30.11. Sali 30min
    3.12. Juoksumatto 30min (6,1km), Sali 30min
     
    4.12. Kuntopyörä 30min
    5.12. Kuntopyörä 45min
    6.12. Juoksumatto 15min (3km), spinning 15min, sali 30min
    7.12. Spinning 30min, sali 40min, juoksumatto 10min, kuntopyörä 10min
    8.12. Sali 45min
     
    13.12. Kuntopyörä 45min
    14.12. Kuntopyörä 45min, illalla juoksumatto 10min + sali 35min
    15.12. Uinti 2km (41min), illalla sali 30min
     
    26.12. Kuntopyörä 45min
    27.12. Uinti 2km (39min) ja juoksumatto15min(3,1km) + sali 30min
    28.12. Juoksumatto 25min (5km) + sali 25min
    29.12. Kuntopyörä 45min
     
    4.1. Juoksumatto 20min (4km) + sali 25min
    6.1. Juoksumatto 30min (5,8km) + sali 20min
     
    8.1. Kuntopyörä 45min , illalla juoksumatto 20min (4,1km) + sali 25min
    9.1. Kuntopyörä 45min
    10.1. Uinti 2km
    11.1. Kuntopyörä 45min, illalla spinning 60min
    12.1. Kuntopyörä 45min
    13.1. Hiihto 24km (103min)
     
    15.1. Uinti 2km (40min)
    16.1. Spinning 50min + sali 20min
    17.1. Juoksumatto 30min (6,1km) + sali 40min
    18.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 40min
    20.1. Juoksumatto 30min (5,5km) + spinning 30min
    21.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 35min
     
    22.1. Kuntopyörä 45, spinning 60min
    23.1. Kuntopyörä 45min
    24.1. Kuntopyörä 50min ja uinti 2,2km (44min)
    25.1. Kuntopyörä 45min
    26.1. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,1km) sali 30min
    27.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 50min
     
    29.1. Juoksumatto 45min (8,8km), sali 25min
    30.1. Uinti 2km (39min)
    31.1. Spinning 30min + lihaskunto 40min
    1.2. Lihaskunto 45min
    3.2. Hiihto 30,4km (140min)
    4.2. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min
     
    5.2. Kuntopyörä 60min, illalla juoksumatto 10min (2,2km) + kuntopyörä 10min + pump 60min
    6.2. Kuntopyörä 45min
    7.2. Kuntopyörä 45min, uinti 2,4km (48min)
    8.2. Kuntopyörä 45min, spinning 30min + sali 30min.
    9.2. Kuntopyörä 45min
    10.2. Sali 40min + uinti 1km (20min)
     
    12.2. Juoksumatto 15min (3km) + kuntopyörä 10min + sali 20min
    14.2. Sali 45min
    15.2. Juoksumatto 10min (1,8km) + sali 20min
    17.2. Yhdistelmä (30+30+20+20+10+10) juoksumatto 60min (11,3km) + kuntopyörä 60min
    18.2. Kuntopyörä 120min + kuntosali 50min
     
    19.2. Kuntopyörä 60, yhdistelmä (30+30+20+20+10+10) juoksumatto 60min (11,5km) + kuntopyörä 60min
    20.2. Kuntopyörä 45min
    21.2. Kuntopyörä 45min, uinti 2,6km (53min)
    22.2. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,1km) + sali 35min
    23.2. Kuntopyörä 45min
    25.2. Yhdistelmä (30+30+30+30) spinning 60min + juoksumatto 60min (12km)
     
    26.2. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min
    1.3. Juoksumatto 15min (3km) + sali 30min
    2.3. Juoksumatto 20min (4,2km) + sali 25min
     
    5.3. Kuntopyörä 45min ja illalla kuntopyörä 60min
    6.3. Kuntopyörä 45min, spinning 30min+juoksumatto 15min (2,7km) + sali 30min
     
    17.3. Juoksumatto 90min (17,1km)
    18.3. Hiihto 30,2km (119min) ja juoksumatto 10min (2km) + sali 35min
     
    19.3. Kuntopyörä 45min, illalla juoksumatto 53min (10km)
    20.3. Kuntopyörä 15min + sali 45min
    21.3. Kuntopyörä 30min, uinti 2km (39min)
    22.3. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 35min (7,1km) + kuntopyörä 10min. Inttervalleja.
    23.3. Kuntopyörä 45min
    25.3. Juoksumatto 60min (12km) + kuntopyörä 60min. Yhdistelmänä (30+30+20+20+10+10)
     
    27.3. Kuntopyörä 45min
    28.3. Kuntopyörä 45min, uinti 2,6km (54min)
    29.3. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 30min + lihaskunto 15min
    30.3. Lihaskunto 60min
     
    9.4. Juoksulenkki 9,6km (48min)
    10.4. Kuntopyörä 45min
    11.4. Kuntopyörä 45min, uinti 2km (40min)
    12.4. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,1km)+sali 30min
    13.4. Kuntopyörä 45min
    14.4. Juoksulenkki 22,6km (127min)
    15.4. Kuntopyörä 45min, Juoksumatto 10min (2km) + sali 40min
     
    18.4. Uinti 3km (61min)
    19.4. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 15,2km (80min)
    20.4. Kuntopyörä 60min
     
    24.4. Juoksumatto 10min (2,1km), kuntosali 35min
    25.4. Juoksumatto 30min (5,7km), kuntosali 20min
    26.4. Juoksulenkki 12,2km (63min)
    27.4. Kuntosali 30min
    28.4. Juoksulenkki 20km (117min)
    29.4. Kuntopyörä 30min, sali 45min
     
    30.4. Kuntopyörä 45, juoksumatto 25min (5,2km) + sali 20min
    1.5. Kuntopyörä 90min
    2.5. Kuntopyörä 45min, uinti 3km (60min)
    3.5. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 12,3km (63min)
    4.5. Kuntopyörä 60min
     
    8.5. Juoksulenkki 11km (61min)
    9.5. Juoksulenkki 5km (30min) pururadalla, jalkoihin sattui ihan sikana ja muutenkin masentavaan kuntoon survottu mettäkoneilla kuntorata
    11.5. Pyörällä töistä kotiin 42,8km (80min)
    12.5. Juoksulenkki 27km (150min)
    13.5. Pyöräily 67,8km (129min)
     
    14.5. Kuntopyörä 50min, Lihaskunto 45min (Kuntopiiri takapihalla 7x150 toistoa kierrokset (40-35-30-25-20))
    15.5. Pyörällä töihin (42,8km) 90min, pyörällä kotiin 42,8km (90min) huh hellettä.
    16.5. Kuntopyörä 45min, juosten salille 50min (9km) + lihaskunto 25min
    17.5. Kuntopyörä 60min, kuntopyörä 75min
    19.5. Juoksulenkki 22,5km (126min)
     
    22.5. Juosten salille 7,8km (45min) + lihaskunto 45min
    23.5. Juoksulenkki 22,5km (134min) huh hellettå
    24.5. Pyörällä töihin 42,8km (93min), pyörällä kotiin 42,8km (89min). Uskomattoman rankkaa.Taidan olla kipiäkin kun yskääkin pukkaa.
    27.5. Pyörällä salille (20min) + lihaskunto 70min
     
    29.5. Pyörällä töitä kohti 15km (30min). Tiellä kivi, eturengas puhki ja siitä pään ja olkapään varaan asfalttiin. Taukoa pukkaa, mutta hengissä ollaan.
     
    (7,8h)
    11.6. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 13km (70min)
    12.6. kuntopyörä 45min
    13.6. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 10,2km (50min)
    14.6. Kuntopyörä 45min
    15.6. Kuntopyörä 45min
    17.6. Pyöräily 46km (105min) hybridillä
     
    (5,9h)
    18.6. Juoksulenkki 12km (70min) 
    19.6. Kuntopyörä 50min
    22.6. Juoksulenkki 7,5km (75min) Ascona
    23.6. Juoksu 8,7km (55min), Juoksu 9,2km (105min) Swissman
     
    (6,6h)
    28.6. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki n. 17km (103min)
    30.6. Kuntopyörä 60min
    1.7. Juoksulenkki 15km (78min), Kuntopyörä 92min
     
    (13,5h)
    2.7. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 11km (60min), kuntopyörä 45min
    3.7. Kuntopyörä 90min, kuntopyörä 15min + lihaskunto 30min
    4.7. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 21,1km (117min)
    5.7. Kuntopyörä 100min
    6.7. Kuntopyörä 75min, kuntopyörä 45min
    7.7. Spinning 55min + pump 60min
     
    (5,7h)
    9.7. Juoksulenkki 14,6km (82min) Budapest
    10.7. Uinti 2km
    11.7. Juoksulenkki 17km (101min)
    12.7. Juoksulenkki 20km (114min)
     
    (11,6h)
    17.7.  Pyörälenkki 68km (134min) hellettä, 40km jälkeen takki aika tyhjä
    18.7. Pyörällä töihin 42,8km (93min) onpa nihkeetä. Pyörällä kotiin 42,8km (97min). Helle ahistaa, mut joku muukin tässä nyt mättää miks ei yhtään kulje
    19.7. Juoksulenkki 7,1km (40min). Huh hellettä.
    20.7. Kuntopyörä 90min
    21.7. Spinning 60min + BodyPump 60min
    22.7. Juoksulenkki 22,5km (120min)
     
    (13,1h)
    23.7. Pyörällä töihin 43km (92min), pyörällä kotiin 42,8,km (83min)
    24.7. Kuntopyörä 60min
    25.7. Pyörällä töihin 42,8km (90min), Pyörällä kotiin 42,8km (82min). Maha löi stopin lenkin jälkeen, aivan uskomattoman kipiä....
    27.7. Pyörällä töihin 42,8km (92min), Pyörällä kotiin 78,5km (162min)
    28.7. Juoksulenkki 22km (125min)
     
    (7,1h)
    3.8. Juoksulenkki 16,6km (90min)
    4.8. Pyörälenkki 103,8km (216min)
    5.8. Juoksulenkki 21,2km (120min)
     
    (11,6h)
    6.8. Pyörällä töihin 42,8km (99min), Pyörällä kotiin 42,8km (81min)
    7.8. Kuntopyörä 45min
    8.8. Pyörällä töihin 42,8km (95min), pyörällä kotiin 42,8km (81min)
    9.8. Juoksulenkki 9,7km (53min)
    10.8. Uinti 2,2km (45min)
    11.8. Pyörälenkki 103km (199min)
     
    (13,9h)
    13.8. Pyörällä töihin 42,8km (90min), pyörällä kotiin 42,8km (75min)
    14.8. Juoksulenkki 11,3km (60min)
    15.8. Uinti 2,5km (50min)
    16.8. Uinti 3,9km (83min)
    17.8. Pyörällä töihin 42,8km (86min), pyörällä kotiin 42,8km (81min)
    18.8. Pyörälenkki 131km (257min)
    19.8. Juoksulenkki 10km (50min)
     
    (8,5h)
    20.8. Pyörällä töihin 42,8km (88min), pyörällä kotiin 42,8km (86min)
    21.8. Kuntopyörä 45min, spinning 75min
    22.8. Uinti 3,2km (67min)
    23.8. Juoksulenkki 11,3km (60min)
    24.8. Uinti 4,3km (90min)
     
    (11,2h)
    27.8. Pyörällä töihin 42,8km (87min), pyörällä kotiin 43,4km (85min)
    28.8. Pyörällä töihin 43,2km (90min), pyörällä kotiin 43,2km (89min)
    29.8. Juoksulenkki 13,4km (73min)
    30.8. Uinti 2,5km (50min)
    31.8. Kuntopyörä 60min
    2.9. Juoksulenkki 26km (138min)
     
    3.9. Pyörällä töihin 43,2km (88min), pyörällä kotiin 43,2km (84min)
    4.9. Kuntopyörä 45min
    5.9. Juoksulenkki 10,7km (60min), uinti 1,6km (40min)
    6.9. Kuntopyörä 45min
     
    10.9. Juoksulenkki 8,8km (45min)
    11.9. Uinti 2km (40min), juoksumatto 6,2km (30min) ja kuntopyörä 30min. Yhdistelmänä 15+15+15+15
    15.9. Spinning 45min + juoksumatto 30min (6,2km)
    16.9. Juoksumatto 30min (6km) + lihaskunto 15min
     
  8. Like
    riopentti reacted to mage for Blogi päivitys, Lenkkarit naulasta   
    Viime postauksesta vuosi ja ei mitään käsitystä, onko tämä palsta edelleen aktiivinen vai ei....saati onko täällä vielä tuttuja.
    No, kirjataan asioita ainakin oman muistin tueksi.
     
    - 2015 elämäni kunnossa ja polvi alkoi oireilemaan
    - 2016 tähystys - mitään ongelmaa ei löytynyt. Elokuussa pääsin aloittamaan treenauksen ja meno tyssäsi bakerin kystaan
    - 2017 kesällä polvi kestänyt juoksu kuin pari sataa metriä, vaikka olisi pitänyt miten pitkän tauon tahansa - valmis laittamaan lenkkarit naulaan
    - 2017 syksyllä polvi vääntyi jäällä - magneetti - kierukka revennyt - leikkaus marraskuussa
     
    Toiveet pilvissä, koska leikkaus meni tosi hyvin ja toivuin jäälle 3 viikossa....liian nopeasti. Polvi ei kestänyt pelaamista peräkkäisinä iltoina ja vasta huhtikuussa 2018 alkoi kestää juoksua enemmän kuin yhden 3 km lenkin viikossa.
     
    Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että treenata voi nippanappa 5 kertaa viikkossa, josta juoksua saa olla 3 kertaa. Muutoin polveen tulee tuntemuksia. Nyt mennään ihan puhtaasti polven ehdoilla.
    Huomenna kokeillaan uutta rajaa eli 15 km lenkki. Tähän mennessä pisin ollut 10 km (vetänyt sen 3 kertaa ilman ongelmaa). Odottelen, että polvi kestää sen 4-5 juoksukertaa viikossa ja vasta sitten otan 25 km lenkin takaisin ohjelmaan.
     
    Kunto on aivan pohjilla, kuten 3 vuoden juoksutauosta voi arvata. Kokeilin 7 km maksimin ja olin vaatimattomasti 5min30sek ennätystä perässä. Pohjalta lähdetään, mutta väliäkö sillä, kun voi taas juosta. Katsotaan, jos kaikki menisi nappiin, niin ensi vuonna voisi miettiä maratonia.
     
     
     
     
  9. Thanks
    riopentti reacted to kiljander for Blogi päivitys, Endurance 24h   
    Endurance 24h 24-25.2.2018
    Ensin ne selitykset. Suuren elämänmuutoksen silmässä UTTF2017n jälkeen päätin ilmottautua tähän ”kotikisaan”, vaikka muutto ulkomaille oli vahvoissa keskusteluissa jo tuohon aikaan. Lokakuun lopussa kaiken muuttohässäkän keskellä, vain viikko ennen ulkomaille siirtymistä, olin pari päivää lähes 40C kuumeessa ja lääkärin diagnoosi keuhkokuvien perusteella oli tyly: keuhkokuume. Muutto siirtyi viikolla lääkärin kuukauden suositusta vastaan, mutta vaikutus harjoitteluun oli tietysti selvä: kolme viikkoa marraskuussa meni toipuessa ja hyvinkin nopeasta kevyeen lenkkeilyyn paluusta (tai sen takia yhdistettynä merkittävään stressiin uuden elämänkuvion vuoksi), sain itseni vielä jonkinlaiseen ylirasitustilaan joulukuussa. Sykkeet huitelivat reilusti normaalia korkeammalla kevyilläkin lenkeillä ja aamulla sängystä noustessa rytmi nappasi heti sellaisen 30 pykälää ylös. Otin suosiolla joulun aikaan vielä yhden täyden lepoviikon, joten ensimmäistä kertaa pariin vuoteen jouduin kohtaamaan vakavampia hankaluuksia mitä tulee terveyteen ja lenkkeilyyn. Jarin Ohjelma E24 treeniin oli olemassa, mutta jouduin tinkimään siitä matkan varrella jatkuvasti joko terveyden tai muiden kiireiden vuoksi.
     
    Yltiöpositiivisesti ajateltuna sain kuitenkin alkuvuodesta käärittyä kasaan 3kpl hieman yli 100km treeniviikkoja, mikä ei ole juuri mitään vuoden 2017 alun mättöön verrattuna, mutta toivoin että kunto ei olisi aivan onneton verrattuna edellisen vuoden polku-ultriin. Paljon tuon enempää juoksuun ei vaan aikaa ole. Jonkinlaista varmuutta toi 3.27 Dubain maratonilla Tammikuun lopussa. Toisaalta uusi elämänvaihe oli tuonut valitettavasti pari lisäkiloa kroppaan. Kaikesta huolimatta minimitavoite oli asetettu 180km ylitykseen, jotta Spartathlon- arvontaan pääsisin tulevina vuosina osallistumaan. Ei niin julkisesti levitelty tavoite oli kuitenkin kuntoilijalle maaginen 200km, ja sitä lähtisin hakemaan.
    Lensin Suomeen perjantaina ja tein monenlaisia elämään liittyviä järjestelyjä ja Antin avustamana ilmestyimme Esportiin lauantaina pari tuntia ennen E24 starttia. Huollosta homma ei ainakaan olisi kiinni: Antti ja Jamo olivat lupautuneet auttamaan. Kiitos mahtaville huoltajille! Porkkanaa ja raippaa tuli erityisesti Antilta juuri oikeassa suhteessa. Petri oli samassa ”juoksutiimissä”, mutta valitettavasti hänelle tuli ongelmia illan aikana ja meno vaikeutui.
     
    Klo12 lähdettiin kiertämään n.390m rataa. Huolto kertoi jo etukäteen että yhtään alle 2.25 kierrosta ei sitten tule tai palaute on epäkohtelista. Siinä veitsen terällä mentiin alkuhuumassa mutta sain pidettyä vauhdit niillä main. Juoksututun kanssa jutskaillessa kierrokset olivat vähän hitaampia.  Suunnitelmissa oli 57km/53km/47km/43km 6h splitit, millä 200km olisi tavoitettavissa. Ultrayhteisöä oli mukava nähdä ennen juoksua ja sen aikana. Omaa urheilujuomasekoitusta sekä High5 geelejä otin tunnollisesti ja sen lisäksi pääasiassa järjestäjien pöydästä sipsiä, banaania ja suklaata sekä muita juomia. Jalassa olivat Hoka Clifton4t.
     
    Ensimmäinen kuusi tuntia eteni yllättävän nopeasti mitä aikaan tulee, mutta huomasin että olin jäljessä hieman asettamaani aikataulua. Huollosta tuli kuitenkin viisas vinkki että ei syytä hötkyillä. Matkaa taisi tulla mittariin 55-56km välimaastoon ekalla ”pätkällä”. Sitten olikin aika kääntyä juoksemaan toiseen suuntaan. Tämä suunnanmuutoshan tapahtuu kyseisessä tapahtumassa kuuden tunnin välein. Laskeskelin, että jos toinen kuusi tuntia menee sinne 53km kieppeille niin mitään ongelmaa ei vielä ole. Aurinko paisteli kirkkaasti Esportin ikkunoista sisään ja usutin huoltajia lähtemään ulos omille lenkeilleen. Upea talvipäivä ulkosalla. Hallissa ei niinkään. 100 kierrosta tuli täyteen. Senhetkiset kärkijuoksijat painelivat ihan mielettömän komeasti, ja tuntui että ohitseni viuhui jatkuvasti porukkaa, mutta pysyin viisaasti omassa suunnitelmassani. Suuria epäilyksiä kyllä kävi mielessäni vauhtien pitävyydestä. Pastaa ja jauhelihakastiketta ilmestyi tarjolle klo19 kieppeillä ja lähinnä pastaa näykkäilin menemään – kiinteän ruoan halu ei ollut kovin hyvä valitettavasti.
     
    Toinen kuusi tuntia jatkui niin mukavasti kuin vain tuollainen älyttömyys vaan voi jatkua. Kierrosvauhdit alkoivat hidastua hieman, mutta tiesin että niin se menee ja aikaa on vielä PALJON jäljellä. Reisissä alkoi tuntua kipuja ja ensimmäinen rakko alkoi tuntumaan vasemman jalan varpaassa. Hyvällä rasvauksella pystyin kuitenkin välttämään suuret rakko-ongelmat. Jalat ovat kisan jälkeen yllättävän hyvässä kunnossa sen suhteen. Aloin lisäämään kävelypätkiä juoksuun. Huvittelin ajatuksella että en ollut juossut yhtään yli 3min kierrosta, mutta yksi WC- reissu pilasi tämän huvin. Edellisen WC- käynnin ja kierroksen olin ottanut aikaan 2.59. Aika tehokasta kuseskelua. Tällä välillä joitain edelläni menneitä alkoi näkymään huolloissa istumassa ja ilmeisesti kaikenlaisia ongelmia oli tullut. Illalla paikalla kävi myös muutamia tuttuja kannustamassa. Kiitos kaikille jotka kannustitte!  Tiedätte kyllä! 100km tuli täyteen. Ekat 12h kilometrejä taisi tulla joku vajaa 106, mikä oli hieman alakanttiin. Nyt lähdettäisiin mielen ja kestävyyden hyökkäykseen kohti kahtasataa.
     
    Puolenyön jälkeen päätin hieman lisätä asennetta hommaan 200km unelman saavuttamiseksi ja ensimmäinen sekä toinen tunti menivätkin oikeaan suuntaan, mutta aika tarkalleen klo 02.00 tapahtui melko selkeä katkeaminen ja homma meni puskemiseksi, sekä virta alkoi loppumaan. Kävelyä tuli yhä enemmän kuvioon, ja tajusin että 200km alkaa lipeämään käsistä. Harmitti hieman, mutta tunnen omat rajani. Ilmoitin Antille että tavoite muuttui juuri 190kmksi. Eihän huolto tuota ottanut kuuleviin korviinsa vaan hyvää strategiapäivitystä sieltä tuli koko ajan. Mies ei vaan enää pystynyt. Huoltoon pysähtyessäni jalat meinasivat lähteä alta, ja Antti kirjaimellisesti törkkäsi liikkeelle että mies pysyisi pystyssä. ”juokse nyt kun et seisomaan pysty!” Toisaalta ajattelin, että voihan aamun sarastaessa vielä tulla joku uudelleensyntyminen. Tuli epätodellinen tunne, että minun pitää olla täällä vielä 9-10 tuntia liikkeessä. Naurettavaa touhua! Teki mieli mennä istumaan ja juomaan kokista, ja lopettaa homma juuri siihen. Samoihin aikoihin radan roskiksilla alkoi näkymään ensimmäisiä tyhjennysharjoituksia. Itse säästyin taas kerran suuremmilta pahoinvoinneilta. Ei nuo aamuyön tunnit sinänsä unitilan suhteen pahalta tuntuneet mutta paras veto oli vaan miehestä poissa. Tuossa vaiheessa aloin sitten laskemaan että millä keskivauhdilla menee 180km (Sparta-arvonta raja), ja totesin että hyvällä mallilla ollaan ja pidetään se 190km tavoite elossa. Alkoi tulla kylmä ja vaihdoin pitkähihaisen paidan päälle. Ensimmäinen sininen paita oli muuntunut valkoiseksi korpuksi suolan puskiessa kehosta pihalle. Joitakin viestejä tuli kotiväeltä ja kavereilta huoltoon. Kiitos niistäkin!
     
    En kuitenkaan paljon kupannut huolloissa ja Antin ”juoksun päälle!!!” kommentit raikuivat Esportissa jos satuin huoltopisteeltä kävellen poistumaan. Seuraavaan mutkaan hölkkää ja sitten hieman ”salaa kävelyä” mutkan takana, hihhoh.  Kävelyä tuli aamuyöstä lähtien pikku pätkä joka toisella ja lopuksi jokaisella kierroksella. Henkistä tilannetta kuvasi hyvin toteamukseni ”I want to die” huollolle joskus aamuyön tunteina. Toisaalta olin jälleen kerran ottamassa itsestäni irti ihan kaiken sen mitä saa, ja päätin pitää sen moodin. Vasemmassa jalkapohjassa tuntui Plantaarif- tyyppistä kipua ja neuvoteltiin Antin kanssa poikkeuksellinen Burana, jota en ole koskaan aiemmin ultrajuoksussa ottanut. Nestettä perään isolla kädellä. Hietsu heitti jossain vaiheessa huollossa että ”olet polkujuoksijoiden kärjessä tässä kisassa”. Meriitti sekin :-D
     
    Puuroa oli tarjolla aamiaiseksi mutta ei tullut mielenkään syödä kun ei maistunut– menin edelleen hyvin vahvalla hiilihydraattipohjalla ja kun juoma, geeli, banaani sekä muu pikkumakea maistui niin eipä siinä mitään ongelmaa ollut. Jos ensimmäiset tunnit menivät kisassa nopeasti niin aamu oli ihan täyttä tuskaa. N klo 8 vasempaan jalkaan nilkan etuosaan iski karmea kipu ja pelkäsin jotain kunnon rasitusvammaa. Hetkeen en pystynyt kuin nilkuttamaan. Onneksi se meni ohi pikku hiljaa kun löysättiin nauhoja. Antilta tuli hyvin piiskaa: ”nyt juostaan sitten 8.3km tuntivauhtia”. 200km siellä oli tietysti tarkoituksena, mutta vaikka miten yritin niin ei vaan mies tullut enää. ”Nyt tehdään tulos!”, ”Juoksuun!”. Kaikkeni annoin, mutta heikkona hetkeni kirosin paikallaolijoille Spartat ja kaiken muun alimpaan maakerrokseen. Otin pari 50m spurttia jalkojen avaamiseksi. Ei tullut mitään. Tuli mieleen Jyri Kjällin kuuluisat sanat eräässä nyrkkeilyottelussa. WC- tauko venähti kun ei meinannut enää saada itseään liikkeelle, mutta tunnollisesti aina palasin suoraan radalle. Kertaakaan en istunut missään koko 24h aikana.
     
    Aamupäivän aikana kävely lisääntyi ja lisääntyi, mutta jokaisella kierroksella yritin juosta edes jonkun verran kunnes n. klo 10 totesin, että 190km tulee vaikka 6km/h. 200km oli ollut mennyttä jo kauan sitten. Näihin aikoihin Esporttiin alkoi tulla myös uutta kannustusväkeä ja viimeisen tunnin ajan kannustus oli aivan mahtavaa – kiitos! Viimeinen vartti oli sitten aivan upeaa ja sain hieman virtaa kun 192km oli mahdollista. Töpöttelin sen minkä pystyin ja juoksin (!) koko viimeisen täyden kierroksen. Tulos 192,3 km ja sijoitus miehissä yhdeksäs. Lähtökohtani huomioon ottaen aivan maksimi ja upea juoksu. Nyt olisi sitten mahdollisuus osallistua Sparta- arvontaan 2019-2020, mutta arvatkaa minkä verran kiinnostaa.
    Lopuksi sitten mitali kaulaan ja muutama sana tuttujen kanssa. Antti sanoi että ”en halaa, koska haiset ihan xxxx:n pahalle” ja vei ystävällisesti vielä kämpille. Klo 13-04.45 menikin punkassa kovissa lihassäryissä ja hikoillen sekä palellen. Sukulainen toi iltapäivällä armollisesti pizzaa ja Spriteä joita nautin sängyssä maaten silloin kun horrokselta pystyin. Armoton herätyskello soi 04.45 ja oli pakko nousta pakkaamaan kamat ja siirtyä lentokentälle kohti nykyistä kotipaikkaa.
     
    Järjestelyt olivat erinomaiset ja kiitos vielä kerran huollolle, kaikelle talkooväelle ja Endurancelle! Kiitos tietysti perheelle, joka salli tällaisen miniloman Suomessa ja aamuyön lenkit. Juuri nyt tuntuu todella hyvältä kun saan olla vapaalla juoksusta jonkin aikaa. Jos nyt joskus vielä hairahdun 24h juoksuun niin teen sen ulkona. Elokuussa on kesälomalla varattuna paikka maisemiltaan upeaan Kaldoaivi-ultraan ja lajinomaisesti asia ei juuri voisi vähempää kiinnostaa tällä hetkellä, mutta kyllähän se into sieltä taas löytyy kevään aikana, jos vaan terveyttä riittää. Juoksuolosuhteet alkavat mennä lämpötilan suhteen vähitellen entistä tylymmiksi kesää kohti, ja toukokuusta alkaen lenkille pitää lähteä viimeistään klo 05.00 jos meinaa ulkona käydä. Mukavia juoksuja kaikille!
  10. Like
    riopentti reacted to ruiskarhu for Blogi päivitys, Neljän tonnin välivuosi   
    Hurjat, mutta realistiset oli mielestäni tavoitteet, kun 1. tammikuuta viimeksi blogiini postauksen tein. Tuon jälkeen tuli juostua ihan riittävästi kevättä kohti, esim. Pirkkolan kolmosia yli 150 kierrosta, mutta vireen kanssa oli ongelmaa. Kokonaisrasitus oli ehkä liian rajoilla koko ajan. Kuitenkin yli 20 kilsan rennot lenkit alkoi mennä parhaimmillaan jo 4.26 min/km. Kevään maran vaihdoin kuitenkin 10 kilsaan, ja fiilikset oli aika heikot.
     
    Kesällä oli uusi nousu jo hyvässä vauhdissa. Tein 10 päivän mättöjaksonkin (229 km) helpommin kuin edellinen oli mennyt marraskuussa, ja vaikuttikin, että peruskunto oli pelkästään palautumisen perusteella selvästi parempi kuin edellisenä vuonna. Heinäkuussa vk-vauhdit lähti vähitellen jostain 4.40-4.25 min/km paikkeilta, mutta pääsin jo suht kivuttomaan 6 kilsan kiihtyvään (4.05-3.49 min/km), jossa keskivauhti oli jo 3.56 min/km. Tuo oli reilu 8 viikkoa ennen pääkisaksi kaavailtua Joutsenoa, joten täysin aikataulussa menin vauhtikestävyyden virittämisen osaltakin. Vertailuna aikanaan 9,5 viikkoa ennen Sevillan maraa pystyin hätäseen 6 km juoksemaan 25 minuuttiin radalla (@4.10 min/km), ja silti mara meni noin 4.14 min/km. Seuraavan 1,5-2,5 viikon aikana kuitenkin kipeytin piriformiksen liialla istumisella, kun oli intensiivistä opiskelua ja matkustusta aika paljon. Siinä ei jotkut 70-80 km/vko jaloittelut auttanut piriformiksen kipeytymisen välttämiseen. Tuon jälkeen peruuntuikin sitten yksitellen kisoja joita olin miettinyt: Vänärin 5k treeninä, Haminan 10k, Kuopion maran puolikas ja Joutsenon mara. Joutsenon puolikaskaan ei olisi onnistunut kunnon puolesta. OSH:n 10k:ta mietin, kun olisi ollut 2 viikkoa ennen Vantaata, jossa maran sijaan mietin puolikasta. No eipä kannata tuonnekaan lähteä kunnon puolesta. Tavallaan fiilinki on jo pidempään ollut se, että turha yrittää paikkailla enää tätä kautta, kun ei ole mitään takeita, että sekään onnistuu. Mulla on kuitenkin melko kunnianhimoiset tavoitteet maratonilla, ja sitä ajatellen 10k:n tai puolikkaan jo homehtuvat vanhat ennätykset eivät merkkaa mitään. Korkeintaan vähän nakertaa päätä, mutta motivoi myös sopivasti.
     
    Isossa kuvassa tavoitteena oli tänä vuonna juosta vähemmän kisoja kuin viime vuonna ja treenata enemmän. Kisaamisen osalta tuo onnistuu varmuudella, sillä kymmentä kisaa en enää loppuvuodesta juokse, jos siis yhtään. 1 kisa siis ainoastaan juostu, HSM:n 10k (38.21). Hallissa saatan joskus joulukuussa epävirallista vitosta tai 10k:ta juosta. Treenien kilsatavoite taisi olla 4500 km. On selvää, että elokuun 126 kilsalla tuo pitkälti romuttui, kun 500 km piti elokuulle ennen päätavoitetta kertyä. Lisäksi syyskuun lopulla olin vajaan viikon flunssatoipilaana. Mutta tänään menee kolmas tonni jo kuitenkin, mikä on vähän yllätyskin näillä taustoilla, ja uskon, että lokakuun kevyestikin treenaten ja marras-joulukuulla pk-kautta ensi vuotta varten aloitellen pääsen noin 4050-4250 kilsaan. Välivuodeksi ihan kelpo kilsat siis kuitenkin, ja toinen > 4000 km vuosi putkeen (viime vuosi 4155 km) ja tuosta on hyvä lähteä nöyrin mielin kohti ensi kevättä. Paikat on nyt ehjänä, eikä kilsat ole luustolle tms. olleet millään tavalla haitaksi. Vauhtejakin juostessa täytyy kuitenkin lihashuoltoon satsata enemmän, ja lisäksi talvella on tarkoitus tehdä lihaskuntoa enemmän koko kropalle. Talvella ulkona juoksemisesta vaihdan taatusti osan hiihtoon.
  11. Like
    riopentti reacted to kiljander for Blogi päivitys, Ylläs-Pallas-Hetta 134km   
    NUTS YPH 134km 14-15.7.17
    ”Kuinkas palautuminen Karhunkierrokselta on sujunut?” Tuo kysymys viuhui ilmassa molempiin suuntiin ja useaan otteeseen edeltävinä viikkoina juoksututtuja tavatessa, kun seuraava haaste kauniissa Suomen Lapissa lähestyi. Kuten KK164km raportistani ilmenee, reissu oli itselleni varsin tuskainen vaikka päätavoite, eli läpäisy, saavutettiinkin. Tuo palautuminen itsessään oli kyllä sujunut fyysisesti ajatellen aivan mallikkaasti tosin henkistä kanttia vaivasi ihmeellinen tyhjyys – olihan polku-ultrien ehkäpä suomalainen kuninkuusmatka tullut läpäistyksi. Henkinen tyhjyys tuntui vielä YPH134km lähtöviivallakin siten että mitään aiemmin tunnettua intohimoa tai edes jännitystä ei mielessäni ollut. Toisaalta olinkin kyseisen reitin jo vuonna 2016 varsin mallikkaasti läpäissyt, joten tiesin tarkalleen mitä oli luvassa – onneksi tulossa ei sentään ollut sitä karmeaa myrskyä joka yritti vuonna 2016 muuttaa miehen Pallaksen huipulla hypotermiseksi jääkalikaksi. Kylmää riitti paikoin tänäkin vuonna.
    Tulimme pohjoiseen perheen kanssa jo muutamaa päivää aiemmin ja nautiskelimme upeasta luonnosta mm. huiputtamalla Saana- tunturin käsivarressa (käykää jos ette vielä ole käyneet) ja käväisemällä Norjassa pikavisiitililä. Lähtöpäivänä sain etuoikeuden lepäillä ja olla osallistumatta mihinkään suurempaan perheaktiviteettiin, ja koko remmin voimalla minut tuotiin Ylläkselle lähtöpaikalle siten että ehdimme juuri ja juuri nähdä 31km startin, kun sitä oli rankkasateen vuoksi 15 minuuttia siirretty. Kyseinen sadekuuro oli sellainen että autossa matkalla ehdimme heittää lämpimiä ajatuksia kisaajien suuntaan näkyvvyyden ollessa lähes nolla hetkellisesti.
    Jutskailin ennen lähtöä  Pasin ja Päivin, VPn, Juuson, Karon, TomiSn, Jukan, Villen ja monen muun kanssa ja olo oli varsin rento. Tempaisin ”Lapin Ukon” keiton (Perunaa, Poroa ja Kasviksia) naamariin Spriten kera ravintolassa n tunti ennen lähtöä ja olihan se hyvää. Poronkäristystä olikin tullut syötyä viikolla jo kolme kertaa.
     
    Tärkeimmät varusteeni matkalla olivat:
    Hoka MS2 (varalla Salomon SenseUltra), Sealskinz (ja PALJON vaseliinia koivissa), Salomon Advanced Skin 12l, 2XU pitkät trikoot, Salomon Bonatti- takki, BD Z-sauvat repussa Pallakselle asti.
     
    Ylläs-Kellokas
    Otimme viimeiset halaukset perheen kanssa ja pientä selfie- videota Juuson kera. Pahempi sää oli hellittänyt ja oli mukavaa lähteä liikkeelle klo 18 kohti Ylläksen huippua. Sumun keskeltä rakkakipuamisen jälkeen yläasema jo näkyikin ja sieltä painelin hiekkatietä ihan reippaasti alas kohti Kellokasta. Se alamäkijuoksu hoitui periaatteella ”annetaan painovoiman viedä”, koska jarruttelu tuntuu ainakin minun etureisilleni hankalammalta vaihtoehdolta. Laskun jälkeen olin jo huutamassa yhtä mutkan suoraksivetänyttä juoksijaa takaisin reitille, kunnes tajusin hänen laittavan pöheikössä alulle ensimmäistä (?) biokätköä.  
    Suklaata aloin lappaa kohti ääntä jo Ylläksellä ja puoli litraa urheilujuomaa täytettiin kiltisti ensimmäisessä huoltoteltassa muiden juoksijoiden viuhtoessa huollon ohi pysähtymättä. Kaverit olivat jo siellä kannustamassa ja olin jo lähdössä huollosta kun kuulin jonkun huutavan ”iskä” ja bongasin onneksi perheenikin. Ihanaa. Kannustusmöly oli aikamoinen ja se oli ihan mahtava juttu! Nappasin myös kuoritun banaanin ja mutustelin sitä jatkaessani matkaa yksin kivaan alämäkeen.
     
    Kellokas-Peurakaltio
    Erityisesti ne alaspäin johtavat pitkospuut jäivät positiivisesti mieleen- niitä oli kiva lasketella kauniin puron vartta pitkin. Yksinäinen taivaltaminen jatkuikin sitten melkein koko matkan ja mitään pidempiä juoksukimppoja (vrt viime vuosi KV Ikolan, P Kokon ja T Kurolan kanssa) ei päässyt jostain syystä syntymään. Tälle välille sijoittui jälleen varsin vaativa mutta hieno Pirunkurun nousu kivikkoa pitkin Kesängille. Siinä oli vielä joitakin 31km taivaltajia myös ja puolin ja toisin tuli kannustettua. Yhden Oulussa opiskelevan perusmatkalaisen kanssa tuli vaihdettua pari sanaa ja huudeltua hänet takaisin reitille (Kesängin päällä oli helppoa jatkaa suoraan vaikka reitti poikkesi oikealle) kunnes päästelin taas itsekseni alas kohti Kukastunturille kääntyvää mutkaa. Tässä laskussa nilkkani meinasi mennä ympäri mutta onneksi selvisin säikähdyksellä. Kukastunturilta oli taas hienoja näkymiä. Huipuilta tuli aina myös vilkuiltua taaksepäin loittonevaa Yllästä joka hohti hienosti ilta-auringossa. Tässä vaiheessa alkoi myös tulla ensimmäisiä tekstiviestejä kavereilta (miljoonat kiitokset jälleen kerran – ihan todellakin niistä saa voimaa vaikka en aina vastaakaan niin kaikki vietit luin). Antti antoi tilannetietoa ja Nyba kehotti jättämään lihan hieman punaiseksi eikä polttamaan harmaaksi (hienovaraista välittämistä ilmeisen kovan alkuni johdosta?). Viestit kertoivat että 30 joukossa olin mikä oli lopputavoitteenikin, mutta toisaalta ajattelin aloittaneeni melko, ehkäpä liiankin, reippaasti.
    Kukastunturin laskun ja Kotamajan (?) jälkeen mieleen jäi taas se mielettömän iso muurahaispesä joka siellä oli viime vuonnakin. Sen jälkeen tavoitin yhden eestiläisen juoksijan jonka kanssa hölkättiin jonkin aikaa kimpassa kunnes hän jäi. Hieman myöhemmin minut tavoitti Norjassa asuva suomalainen kaveri joka jätti minut jälkeensä. Peurakaltion huollossa iskivät ensimmäistä kertaa kimppuun sääsket ja huolto tuli toimitettua vain siitä syystä mahdollisimman nopeasti. Veri tirskui käsistä kun täytin juomiani.
     
    Peurakaltio-Pahtavuoma
    Törmäsin Mikaan näillä main ja hän oli kaatunut ilmeisesti ihan kunnolla ja jalassa oli jotain tuskaista häikkää. Puhuttiin että selvitetään tämä kisa kuitenkin molemmat loppuun ja niin kävikin – onnittelut vaikean reissun selvittämisestä! Sitten ”painelin” Äkäskeron yli kesäillan kauniista näkymistä nautiskellen. Kerolta alas tullessa ohitin muutaman suomalaisen ja yhden japanilaisen juoksijan. Tällä välillä oli muistaakseni se yksi paha puron ylitys jossa piti taiteilla tukkia pitkin muutama askel ja yrittää välttyä uimareisulta. Aika kavala kohta. Onnistui tänäkin vuonna kastumatta. Huollossa olin hyvävoimaisena puolen yön aikaan.
     
    Pahtavuoma-Rauhala
    Heti huollosta lähdettyäni ohitin saksalaisen jolle heitin vanhasta muistista kannustusta germaaniksi. Hassua oli että siinä ei montaa kymmentä minuuttia mennyt kun kaveri tuli ihan mielettömällä rytinällä ohitseni todella lujaa vauhtia. Katsoin että ohhoh, siinä on kyllä todella kova tekijä. Mies hävisi tunturiin saman tien (mutta kohtaisimme myöhemmin jälleen). Tästä eteenpäin matka oli sellaista jatkuvaa nousua ja laskua ja yritin muistella kisan nousumetrejä. Riittävästi niitä ainakin minulle on. Oli se kyllä melkoista vuoristorataa. Muita juoksijoita ei näkynyt joten sulkeuduin Lapin aamuyön hiljaisuuteen itsekseni ja yritin nautiskella vaellusfiiliksestä ja pilvien takaa kurkkivasta auringosta ylämäet kävellen ja muut pätkät hölkäten. Energiat menivät edelleen mukavasti alas. Jossain vaiheessa aloin kuulla ääniä takaa mutta luultavasti yössä takanatulevien keskustelun äänet vaan kantoivat aika pitkälle.
    Ennen Rauhalan huoltoa asfalttipätkällä vauhdit olivat sellaista @06.00-06.30 eli ihan mukavaa hölkkää sain aikaiseksi. Bongasin takanatulijat suoralla muutaman sadan metrin päässä. Koirat haukkuivat talojen pihoilla eikä mikään muu rikkonut kesäyön rauhaa kunnes auton ääni ja sitä seuraava raivoisa kannustus täyttivät tilan: Takkulan Teemuhan se sieltä rämisteli huoltoautolla ohitse kelloa kalkattaen ja kylläpä piristi nämä tsempit!
    Siinä asfaltilla reittimerkit hyppäsivät tien reunasta penkereelle yht äkkiä ja sinnehän itsekin siirryin orjallisesti hölkkäämään, kunnes merkit päättyivät tien tultua sellaiseen P- alue syvennykseen. Siinä hetken ihmettelin ja säntäilin ees taas jo hieman paniikissa että mihin se reitti kääntyy kunnes huomasin että merkinnät siirtyivät asfaltin reunalle takaisin edessäpäin. Sitten päästelinkin jo kirosanojen myötä kunnon spurtin kunnes tajusin että ehkä kannattaa vähän himmata.
    Rauhalaan saapuessani edelläoleva kaveri oli juuri poistumassa. Banaania naamaan, pullot täyteen ja matka jatkui huoltajia kiitellen.
     
    Rauhala-Pallas
    Tämä väli oli kyllä katkera pala taas kerran. Mutaa, märkää, puroa ja teknistä polkua. Jalat sai kastua ihan kunnolla, rapa roiskui, eikä matka tuntunut etenevän millään. Menin hetken matkaa tavoittamani suomalaisen kanssa ja tavoitimme aiemmun ohirynnineen saksalaisen, jolla oli, sen mitä saksaista kirosanajupinaa ymmärrän, henkisesti varsin hankala vaihe meneillään. Sanoin miehille että ”let us enjoy the misery together” mutta jossain vaiheessa heitä ei enää takana kuulunut. Siinä Lommoltunturin kupeessa ”Reilu Mies Havumetsien” saavutti minut ja mentiin kimpassa jonkin matkaa jutellen mistäpä muustakaan kuin fiksuista harrastuksistamme. Tällä teknisellä pätkällä kävelin aika paljon ja lopulta matkaseura läpsytteli tiehensä komean näköisesti.
    Pallaksen huolto alkoi jo pikku hiljaa kutittelemaan, mutta kyllä ne viimeiset kilometrin vaan tuntuivat taas kerran ikuisuudelta. Saavuin Pallakselle lopulta reilua tuntia aikaisemmin (n. klo 05.10) kuin viime vuonna ja pyrähdin huoltoteltaan ehkä liiankin isännän elkein toteamalla kovaan ääneen ”pizzaa ja kokista, kiitos”. Anteeksi. Huollossa oli useampi tyyppi ja mm. Ossin ja Karon kanssa vaihdettiin siinä muutama sana. Lainasin vaseliinia yhdelle kaverille. Varustetilanne oli varsin hyvä ja tunsin vain yhden rakon oikean jalan varpaassa. Päätin olla vaihtamatta mitään kunnes tajusin tiedustella ”henkilökunnalta” päivän sääennustetta. Sain hieman eriäviä vastauksia, mutta viime vuoden tunturimyrskystä kylmettyneenä selvinneenä totesin, että parempi ottaa varman päälle ja vaihdoin takin alle pitkähihaisen paidan – oikea ratkaisu jälleen kerran! Join useamman mukillisen kokista ja mussutin pizzan naamariin ja lisäsin hieman rasvoja strategisiin paikkoin. Porukka alkoi jatkaa matkaa ja uusia alkoi tulla vähitellen sisään. Sauvat viimeinkin repusta käteen ja menoksi! All systems green again! Mikään ei pysäytä minua tänään!
     
    Pallas-Hannukuru
    Pallasta hiljakseen ylöspäin sauvoessa näin 3-4 tyypin siluetit muutaman sadan metrin välein mutta jokainen niistä kaikkosi minusta koko ajan kauemmaksi. Palautin mieleeni nopeasti päätavaoitteeni: UTTF 2017 läpäisyn. Omaa juoksua on juostava eikä otettava tyhmiä riskejä. Olin kuullut että olen siinä 20 kieppeillä sijoituksissa mikä oli melkoisesti ennakoitua paremmin, joten ajattelin että mennään fiksusti ja ”nautitaan”. Pallakselle noustessa  alkoi tuuli ja vesisade (not again!!!). Ajattelin että ei voi olla todellista, taasko minä joudun kokemaan tämän myräkän. No, ei se onneksi ihan niin paha ollut kuin 2016 mutta ihan riittävän vilpoista kuitenkin.
    Pallaksen huipulla aloin tavoittamaan kisaajaa joka meni lyhythihaisessa paidassa siinä myräkässä – kova sissi! Sauvoin ohitse, moikkasin, ja kysyin tuulessa vettä valuvana että aiotko laittaa takin päälle ettet kylmety. Sen verran tuuli että vastausta en kuullut. Siitä eteenpäin menin taas yksikseni. Sää selkeni vähitellen ja sain nauttia tämän upean pätkän maisemista molempiin suuntiin. En nähnyt yhtään ketään edessä enkä takana siellä Nammalakurun tienoilla, vaikka GPSn perusteella Ossi, Karo, Anssi ja joku muu olivat olleet tässä vaiheessa n. kilsan päässä. Montellin majalle saapuminen toi kirkkaana mieliin vuoden 2016 ja naisten 24h tasaisen ´17 maailmanmestarin tapaamisen ja hänen poikeamisensa majan sisälle. Montellilta sitten taas ylöspäin kohti poroaitaa ja näin kaukaisuudessa hahmon joka alkoi lähestymään. Treffattiin sitten siinä poroaidalla Anssin (?) kanssa, jolla oli suuria ongelmia energian alassaannissa. Tarjosin apua, mutta hänellä oli kyllä tavaraa omastakin takaa (hämärä muistikuva on että pulla mainittiin keskustelussa mutta en mene vannomaan). Sitten vähitellen siirryin taas yksikseen Lumikeron päälle ja alas. Suastunturin päälle ja alas kohti Hannukurua. Vasenta polvitaivetta särki kovasti ja yritin hieman venytellä jalkaani. Huono idea ja kaikki lihakset alkoivat reidessä kramppaamaan. Siihen loppui venyttely. Tässä laskin jo satoja metrejä – jokohan sitä pian pääsisi huoltoon jossa viime vuonna sai KOKISTA!!! Suu maiskui jo etukäteen pelkästä ajatuksesta. I h a n a a KUOKKAKUOLAA!!!
    Saavuin Hannukurun huoltoon ja huusin jo  varmaan sadan metrin päästä että ”saisinko kokista”?!?! Mutta. Sitä ei ollut tänä vuonna. Nyyh. Nielin pettymykseni ja totesin ystävällisille miehille että toki kiitollisuudella otetaan kaikkea mitä on. He keksivät: ”haluaisitko vihreitä kuulia?” Mitä? Oliko niitä tarjolla? En ollut nähnyt yhdessäkään huollossa. JEJEJEJEJEJEJEEEE! Vihdoin rakkaiden herkkujen ääreen. 3-4 kappaletta sujahti hetkessä siinä juodessa ja jutustellessa. Banaani kuorittuna matkaan, sipsiä poskiin, pullot täyteen ja taas mentiin!
     
    Hannukuru-Pyhäkero
    Tällä välillä alkaa sitten vähitellen se Pyhäkeron nousun odottelu. Ihmeellisen ilmiön näin sumussa vasemmalla. Valkoinen iso aukko taivaassa kaukaisuudessa. Mitä? Meni hetki tajuta että se oli lunta Ounastunturin kupeessa laajalla alueella. Snickers ei oikein uponnut enää mutta tungin sen kurkkuuni veden tuella. Sioskurun kyltti 5km tuli vastaan ja muistelin, että sieltä alkaa sitten viimeinen nousu. Saavuin Sioskurun majalle. Oikeaa jalkapöytää särki kovasti ja yritin liikutella varpaitani todetakseni että onko kyse jostain vakavasta. Ei ilmeisesti. Päättäväinen asenne, tiukka ote sauvoista ja kohti loputonta nousua huipulle. Ilma oli jo sen verran selkeä, että näin kaukana edessä pari tyyppiä. Pysähdyin katsomaan taakseni vastarinteeseen – ei yhtään ketään missään. Oho, tämähän on mennyt paremmin kuin odotinkaan. Päättelin että tästä asemasta tulen kisan päättämään ellei nyt mitään katastrofaalista itselleni tai muille tapahdu.
    ”Valehuippujen” jälkeen saavuin viimein ylös keron kivikasalle ja totesin hymyillen GoProlleni ”Yes, tämä oli tässä”. Sitten alkoi taas vaihteeksi satamaan vettä. No voi sun. Yllätyksekseni huipun ekassa laskussa näin edellämenneen, jota pikku hiljaa tavoitin ja siinä vanhoilla huipun kiviraunioilla saavutin toisen eestiläisen, jonka kanssa  vaihdoin muutaman sanan. Tarjosin energiaa mutta hän sanoi että ei ongelmaa. Toivotin hyvää jatkoa. Siirtyminen kerolta alas viettävälle hiekkabaanalle ja eihän siinäkään sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin jalkojen huomattavista kivuista huolimatta antaa vaan mennä. Ei mitään kovaa vauhtia mutta juoksua kuitenkin. Etureisissä ei ollut paljon jarrutteluun paukkuja. Paradoksaalista.
    Fiilis alkoi olla aika katossa siinä pitkoispuilla, kun muistin että viimeiseen huoltoon ei ole enää kuin n. kilometri. Mahtavalla fiiliksellä saavuin sinne ja otin jonkin verran syötävää ja täytin yhden pullon. Maaliin oli kuulemma sellainen 13km. Niinpä. Tästä siirryttäisiin sitten sinne hiekkatielle ja asfaltille kolmen kilsan kuluttua.
     
    Pyhäkero-Maali
    Taittelin sauvat paketeiksi käsiini ja jatkoin matkaa. Hölkää. Kävelyä. Hölkkää. Aijaijai. Olisin Finisher piakkoin melko massiivisella parannuksella viime vuoteen, joka oli jo mielestäni nappisuoritus...tajusin myös että aikataululaskuni olivat menneet hieman puilleen, ja minulla olisi teoreettinen mahdollisuus olla ennen klo 15 maalissa. Laskin nopeasti että se vaatii sellaista @7.00-7.30 keskaria tasaiselle, mikä tuntui kyllä hiekkatielle saavuttaessa tekemättömälle paikalle. No ihan turhaa asetella tällaisia tavoitteita...mutta ehkäpä kuitenkin? Aurinko paisteli viimein jo todella lämpimästi. Kävelin pari ylämäkeä ja pysähdyin ottamaan takin pois kun alkoi olla jo liian kuuma. Suunnittelin maaliintulotuuletusta. Tosi järkevää?
    Yllättävän hyvin sain pidettyä hölkän päällä hiekkapätkällä ja juuri ennen asfaltin alkamista saavutin vielä yhden matkakumppanin, jolla oli jalka ollut rikki jo Pallakselta lähtien. Ehdotin että josko hölkättäisiin yhdessä maaliin, mutta valitettavasti hänellä ei enää mitenkään juoksu onnistunut. Toivotin tsempit ja onnittelut ja jatkoin matkaa. Jokke oli ennen asfalttia säätämässä ajanottomattoa ja tarjosi ystävällisesti DNF- autokyytiä Hettaan J Kohteliaasti kieltäydyin. Asfaltilla juoksin melkein koko matkan, ohiajavista autoista tuli välillä mahtavaa kannustusta ja hymyillen, kiittäen ja tuuletellen otin ne vastaan. Pari kilometriä ennen maalia, ehkäpä matkan tylsimmässä kohdassa asfaltilla, koin sellaisen täydellisen läsnäolon tunteen kun aurinko paistoi, kesäinen luonto ympäröi minut, ja olin tulossa odotuksia paljon helpommin maaliin. Olo oli todella euforinen. Klo 15 rajapyykkiä ennen olisin maalissa jo kävellen, mutta jatkoin silti juoksua vaikka vasen jalka oli jo taipeesta jo järkyttävän kipeä. Toimi se silti. Piti purra jo hammasta.
    Maaliintulon tunnetta on aina vaikea kuvailla mutta onhan se ihan loistavaa. Jokainen sen tietää joka sen on kokenut. Viivan yli ja valmiiksi mietitty poseeraus ”käsi lipassa” J. Valitettavasti juuri silloin maalikuvaa ei tullut. No, eipä haittaa kun itse Eppu oli sattumalta paikalla, tuli onnittelemaan, ja napsasi meistä selfienkin siinä finisher-lippis päässä. Aika oli 20.54 ja risat. Ohhoh itselleni.
    Karhunkierroksen jälkeen jouduin poistumaan horkassa maalipaikalta välittömästi lämpimään suihkuun ja sänkyyn, mutta tällä kertaa ei ollut mitään ongelmaa käydä syömässä ja ajella majapaikkaan pesulle ja torkuille. Ruokalassa juttelin vielä Karon ja Ossin kanssa ja onnittelimme toisiamme. Myös tunteja aiemmin maaliin tullut Juuso oli paikalla ja vaihdettiin kuulumisia. Tapasin myös Jarkon ja Endurancelaisia sattumalta. Kiva oli tutustua lyhyesti!
    Kävin torkkumassa hetken ja palasin syömään (törmäsin Simoon- onnea!), sekä odottelemaan rakasta vaimoani maaliin 55km matkalta. Koko perheen kanssa jännättiin ja sieltä hän tulikin vanhimman tyttäreni saattamana hienosti juuri alle seitsemän tunnin [sydän!]
    Nukuin pari tuntia ja missasin Pasin maaliintulon (iso harmitus- onnittelut Pasi!) mutta nousin vielä lyhyesti Tuomon kanssa yhdelle finisher-oluelle puolenyön aikaan. Kiitos Tupu!
     
    Kisan jälkeen
    Erityisesti jalkojen kivut ovat olleet yllättäen vielä kovemmat kuin Karhunkierroksen jälkeen, jolloin seuraavana päivänä kävelin jo melko normaalisti. Nyt kaksi vuorokautta maaliintulosta erityisesti sääriä ja vasenta polvitaivetta kirvelee todella tiukasti, mutta jonkinlainen osansa tuossa on myös varmasti 1000km autoilulla kahdessa pätkässä kotiin Espooseen. Nilkat ovat edelleen kuin Dumbolla, mutta kyllä tämä taas tästä helpottaa. Nukkuminenkin onnistuu kunnolla jo ehkä ensi yönä. Kolmisen kiloa on turvotusta kropassa.
    EKPn männyt huojuvat lempeässä kesätuulessa ulkona kun kirjoitan tätä, ja kutsuvat oravaansa taas Hollenkollenille pähkinöitä keräilemään. Pian menen, mutta en vielä. UTTF2017 kiertuetta on jäljellä enää Vaarojen Ultra lokakuussa. Siellä en ole koskaan ennen ollutkaan joten terveellä kauhulla odotan, mitä on luvassa.
    Kiitos järjestäjille, kanssakärsijöille, kannustajille (kiitos myös tekstareista!), Ultrafinn-Jarille, ja tietysti perheelleni!
    Si vis pacem, para bellum!
    T.Kiljander / EKPnOrava
    kuva: Onevision.fi
     

  12. Like
    riopentti reacted to kiljander for Blogi päivitys, Karhunkierros 164km   
    Kuinka ympyrä sulkeutuu? Muistan vieläkin lähtöni ensimmäiseen varsinaiseen ultrajuoksuuni, Karhunkierroksen 53km tapahtumaan, vuonna 2015. YPH134km raportissani mainitsema 160km kilpailun GPS-seuranta Rukahovissa 2015, ja siitä pikku hiljaa hivuttautuminen pidempiin ja pidempiin kisoihin, kulminoitui 26.5.2017 klo12 kun itse lähdin taivaltamaan kohti Hautajärveä lähes kahdeksankymmenen muun ”polkujyrän” kanssa. Omalla kohdallani vei siis kaksi vuotta tulla henkisesti ja fyysisesti valmiiksi tähän, jonkun osuvasti mainitsemaan ”infernaaliseen hulluuteen”, jota tuollainen taivallus kyllä kieltämättä edustaa. Henkinen ja fyysinen kasvaminen toki edellytti riman nostamista askel kerrallaan ylöspäin, mutta viimeistään vuoden 2016 onnistumiset YPH134km ja HUR12h juoksuissa toivat tarvittavan varmuuden – minäkin voin tehdä sen. Oikeastaan tässä oli kyse kuitenkin vain ensimmäisestä etapista vuoden 2017 UTTF- kiertueella ja tavoitteena oli ainoastaan, jälleen kerran, maaliin pääsy.
     
    Oman mausteensa keitokseen toi alueen lumitilanne, jota spekuloitiin laajasti huhtikuun puolestavälistä lähtien. 2014 munahanki oli hyvin tiedossa ja vielä nelisen viikkoa ennen starttia 26.4 Kuusamossa tuli n 10 cm lunta lisää, mikä nosti paikoin kerroksen n. 90cm paksuiseksi. Juoksijoiden jännitys oli käsinkosketeltavaa.
       
    27.4.2017  Lumikartta

     
    27.4.2017 Kiutaköngäs (61cm!) Ruka 80-90cm!
     
     
    Omat treenit olivat jatkuneet pari vuotta pikku hiljaa määriä nostamalla ja ilman loukkaantumisia ja alkuvuodesta 2017 oli jo tilillä lyhyempien tasaisten matkojen PBt, joten luottavaisena oltiin viivalla. Tehtyäni reilun puoli vuotta systemaattisempaa ultraharjoittelua, ensimmäistä kertaa ikinä, voin täysin allekirjoittaa itselleni päivänselvän mutta työtä vaativan faktan: juoksijaksi tullaan juoksemalla (ts. ultrajuoksijaksi tullaan ultrajuoksemalla). Oikoteitä tarjotaan nykyään ihan kaikessa ja juoksu on mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtava esimerkki siitä että mitä vähemmän käytät aikaa epäolennaiseen ja mitä enemmän käytät aikaa olennaiseen sitä parempia tulokseti ovat. Kysymys on ehkä enemmän siitä että mitä unelmia asetat itsellesi, ja oletko valmis jättämään television katselun,  viinanjuonnin ja muun epäolennaisen hieman vähemmälle ja keskittymään unelmasi toteuttamiseen (tämä on siis vain täysin oma mielipiteeni). Omani apunani on myös ollut Jari Tompon ohjelma joka auttaa itseäni kurinalaisuuteen ja systemaattiseen toteutukseen. Vilpitön suositteluni Jarista coachina.
     
    Antin kanssa olimme talven aikana käyneet myös silloin tällöin kelissä kuin kelissä ja valossa ja pimeässä tekemässä kimppalenkkejä ja käyty Karhunkierrosta henkisesti läpi: pääajatukseksi oli muotoutunut se että otetaan kerrankin alku suorastaan ylivarovaisesti jotta sitten jaksetaan ”kaasutella” vielä paluumatkalla Oulangan ja Rukan välillä. Tuota rauhallista aloitustahan ei varsinkaan ultrajuoksussa voi ylikorostaa, ja aina vaan saa yllättyä siitä kuinka tämä sama perusvirhe toistetaan pitkillä matkoilla. Mitään kaasuttelua ei kyllä minulta todellakaan nähty missään vaiheessa eikä varsinkaan paluumatkalla. Kiitos Antille ja Pasille mainiosta matkaseurasta ja tuesta.
     
    Tulimme Rukalle edellisenä päivänä ja tein normaalit säätelyt. Majoittauduimme Antin ja hänen vaimonsa kanssa mukavaan huoneistoon. Kaksi edellistä lämmintä päivää olivat sulattaneet lumia vielä mukavasti ja reitinmerkkauspartio(t) tekivät ystävällisestä pientä silausta meille pitkämatkalaisille. Kiitos siitä Terho ja muut!
     
    Hyviksi havaitut varusteet: Salomon Advanced Skin 12l ja Hoka MS2 + Sealskinz olivat lähdössä päällä. Otin myös sauvat mukaan reppuun koska tällä kertaa niitä ei dropbagiin saanut jättää.  Hautajärvellä odottivat varalta Hoka ATR Challenger2 tossut. Rukalla ja lähdössä oli mahtava tavata hengenheimolaisia ja lähtökello kilkatti tasan kello 12 perjantaina. Sää oli viileä ja puolipoutainen. Alustavana ajatuksena olla noin 14-16h kuluttua Hautajärvellä. Gepardin testikävely Ruka-Konttainen alle kahden tunnin edellisenä päivänä antoi luottoa  että tilanne ei olisi toivoton lumen suhteen.
     
    Ruka-Konttainen
    Tällä välillä lunta oli jatkuvasti ja paikoitellen paljon mutta jonkinlainen polun aihio oli alkanut tamppautumaan tasaisiin kohtiin. Alamäet ja portaat mentiin välillä hauskasti kengillä lumisurffauksena – oli aika lystiä ja riskikästä lasketella sellaisia kymmenen metrin pätkiä tossuilla alamäkeen. Muutama kerta upottiin ihan kunnolla. Munahangesta emme kuitenkaan saaneet (onneksi) nauttia. Läpäisy olisi ollut henkkoht luultavasti lähes mahdotonta jos lunta olisi ollut merkittävästi enemmän. Valtavaaran näkymät olivat taas kerran hienot! Tämä väli tultiin alle puoleentoista tuntiin tietty enemmän ala- kuin ylämäkeen. Karo Hämäläisen kanssa oli kiva rupatella tällä välillä! Gaiterit eivät oikein pysyneet riittävän hyvin paikallaan joten nappasin ne Konttaisessa pois ja luovutin Mr. Validolle joka oli siellä juoksijoita kannustamassa. Kiitos avusta!
     
    Konttainen-Juuma
    Hölkkäiltiin ja käveltiin rauhassa. Tässä vaiheessa sekä edessä että takanaolijat alkoivat katoamaan ja menimme "Isin" ja Pasin kanssa rauhallisesti eteenpäin. Lumet alkoivat lopullisesti kaikkoamaan noin 15km kohdalla järjestäjien lupausten mukaisesti. Märkää oli monissa paikoissa ja viimeistään tässä kohdassa olit tullut selväksi että paluu tulee sitten olemaan aika raju juttu.
     
    Juuma-Oulanka
    Juumassa huollettiin rauhassa vajaat kymmenen minuuttia. Aloimme saamaan seuraajilta ensimmäisiä väliaikatietoja. Kurolan Tommi oli kärjessä (olin todella iloisesti yllättynyt!) ja joitakin harhoja oli tapahtunut. Juuso ja Vmaksi olivat kuulemma iskuasemissa. Pääsimme myös nauttimaan Karhunkierroksen upeista koskinäkymistä Juumassa ja sen jälkeen. Jäät olivat lähdössä ja tulvaa näkyi alapuolella reilusti kun ylhäällä etenimme. Muutama kilometri ennen Oulankaa kisan Jenkkijuoksija pyyhälsi ohitsemme shortseissa (!). Reitti oli hyvässä kunnossa ja jonkin verran oli sellaista retkeilymeininkiä kun ei ollut hirveä kiire minnekään. Oulankaa edeltävää rollaattoribaanaa hölkkäiltiin rennosti. Paine oli hellittänyt kun lumi ei ollut enää este läpäisylle. Nautimme polku-ultrailun tunnelmasta. Hetken nautiskelimme kosken kuohuista ja väsyneenä väitin tulleeni sen kumiveneellä aikoinaan (sekoitin tietty Jyrävään).
     
    Kammoksuin välillä että tämä koko höskä pitäisi vielä palata takaisinpäin. Kaamea ajatus joka oli pakko tappaa heti mielestä. Itselläni oli keuhkoissa selvästi joku alkava pöpö enkä pystynyt syvähengittämään kunnolla. Se huolestutti hieman. Olinko tulossa sairaaksi kesken kisan? Yskiminen sattui keuhkoihin ihan kunnolla. Nämä limat irtosivat matkan jälkeen yöllä kunnon hikoilun kera otettuani kunnon särkylääkepommin. Tällä välillä alkoi kotikatsomoista tulla ensimmäisiä tekstareita ja kännykkä piippaili rohkaisevasti silloin tällöin. Vaikka en tietysi kaikkea jaksanut lukeamaan niin mieltä lämmitti! Otimme itsestämme myös jonkun hassutteluvideon siellä könkäänpenkalla.
     
    Oulanka-Hautajärvi
    Hyvävoimaisina saavuimme Oulankaan ja saimme upeaa huoltoa Gepardilta joka tuntui olevan monistettuna reitillä. Kaveri oli aina paikalla kun saavuimme huoltoon. Kunniamaininta erityisesti uudesta kuumasta juomasta joka sisälsi vettä sekä vihreän kuulan. Innovaatio. Teepussi lisättiin sitten kun ihmeteltiin että ei tässä tee maistu J Lähdimme kohti Hautajärveä hieman lämmintä vaatetta lisättynä ja kuivien sukkien kera. Oli tulossa pakkasyö ja siihen piti valmistautua hyvin. Aurinko laskeutui mutta pimeää ei tullut missään vaiheessa joten kirkkaana yönä lamppua ei tarvinnut repusta kaivaa. Pari kertaa pysähdyttiin huoltamaan. Pasi sai jostain haavan sormeensä ja sitä teippailtiin rauhassa. Tällä välillä on alussa ja lopussa helpohkoa juostavaa ja sitten on kilometrikaupalla juurakkoa ja märkää jossa piti hyppiä ja väistellä etteivät juuri vaihdetut kamat menisi heti läpimäriksi. Kyllä ne menivät. Ensimmäinen rakko varpaassa ilmoitti olemassaolostaan. Itselläni reissun ensimmäiset vaikeat kohdat tulivat tässä ja kamut saivat kuulla hiljaista noitumista säännöllisin väliajoin. Sori. Reilu 10km ennen Hautajärveä vastaan tuli ensin Juuso ja sitten Vmaksi keskittyneen näköisenä ja pikku hiljaa muitakin hyvävoimaisina. Muutamat kilometrit ennen Hautajärveä hölkkäiltiin taas kun maasto oli helpompaa. Uusi vuorokausi oli jo vaihtunut ja Hautajärvelle saavuimme hieman reilussa 14 tunnissa suunnitellusti. Vastaanotto oli upea ja eteen tuotiin ensin puuroa hillolla ja sitten vielä panini/pizza- viritelmää ja kokista. Kyllä kelpasi. Itse en saanut ihan samaa määrää kamaa alas kuin matkakumppanit. Lisää merinovillaa päälle koska nyt olimme lähdössä yön kylmimpään selkään. Vaihdoin myös MS2t ATR Challengeriin. En ole varma kannattiko koska rakko-ongelma räjähti paluumatkalla. Huollossa oli muutakin porukkaa mm. Nimim. ”Helppoheikki” joka saapui sinne hieman meidän jälkeen. Katseltiin pallukoita skriinillä ja tehtiin vähän kisa-analyysiä. Tavoite oli jatkaa matkaa klo 03.00 ja lähtöaika taisi olla 02.58. Läpäisyyn oli siis aikaa ruhtinaalliset 21 tuntia. All systems green!
     
    Hautajärvi-Oulanka
    Pakkanen oli jäädyttänyt märkiä kohtia ja juurakoita ja Antilla oli ongelmia kenkävalinnan kanssa. Itse olin yht äkkiä kuin uudesti syntynyt ja oli melkoinen halu lähteä vaan päästelemään mutta menimme porukassa fiksusti rauhassa. Vastaan tuli vielä jonkin verran porukkaa ja rohkaistiin kaikkia mm. lämpimän puuron lupauksella. Kun palasimme Sallasta Kuusamon puolelle metsässä olevan alikulun läpi, totesin vain että kiitos ja näkemiin ja koskaan en tule enää takaisin. Ei siinä Sallassa ja Lapin läänissä toki mitään vikaa ole. Muutama kilometri ennen Oulankaa aloin olemaan henkisesti sillä tasolla että tästä kärsimyksestä on pakko päästä vaan äkkiä pois. Otin repusta sauvat ja pahoittelin matkakumppaneille että mun on kiristettävä vauhtia että kestän olla siellä. Sovittiin että nähdään Oulangan huollossa.
     
    Oulanka-Juuma
    Oulangan huollossa vielä kerran energiatäydennykset reppuun ja sukkien vaihto. Paikalla oli meitä useampi tyyppi ja jenkkikaveria lukuunottamatta kaikki olivat ihan suht kunnossa (itsestäni en osaa toki sanoa). Seth oli näemmä tullut kisan maaliin ja ansaitsee minulta ihan järkyttävän respektin sen jälkeen kun makasi Oulangassa vällyjen alla teltassa horkassa. Kyselin siinä lähtiessä muiden menohaluja mutta lähdin itse jatkamaan yksikseni matkaan pääosin hitaasti hölkäten. Tiesin että Oulangasta pystyy muutaman kilsan juoksemaan ja sitten ei enää paljoa juostaisi ja homma meni juuri niin. Ajankuluksi yksin mennessäni laskeskelin milloin 80km ja 53km kärki minut ohittaisi. Jossain vaiheessa sieltä tulivatkin Ruokolainen ja kisan toinen upean kevyellä askeleella ja aika isolla erolla seuraaviin. Myöhemmin sitten H Ansio paineli ohitse ja olin todella iloinen kun väsynyt surkimus sai kannustusta TrailTourin kärkimieheltä ohituksessa. Tällä välillä alkoi sitten oma alamäkeni ja jälkikäteen voi arvailla että nestettä ja erityisesti energiaa olisi varmasti pitänyt puskea vaan enemmän alas. Geelit menivät vielä mutta yksi kpl tunnissa tuntui jo vaikealta. Irtokarkkeja oli paljon ja niitä palaa myös paljon kotiin. Jälleen kerran opittiin. Jäin nojailemaan yhdessä nousussa puuhun selkä edellä hetkeksi. Kun ponnistin itseni eteenpäin liikkeelle horjahdin ja tajusin että takana olisi ollut useamman metrin pudotus, joten ei se kovin fiksu paikka nojailuun ollut. Pikku hiljaa aloin myös törmäilemään muihin 160km tyyppeihin. Ainakin Ari ja Minkiönkylän mahdin mies jäivät mieleen ja mitään puhumatta mentiin pätkiä yhdessä. Välillä joku meni ohi ja pian taas kohdattiin. Huumori oli itselläni todella vähissä kun ensimmäisten tuntien aikana puhuin varmaan liikaakin. Kun saavuimme 31km ja 160km risteyskohtaan Herra Vähäaho/80km (johon tässä törmäsimme- kiitti tsempeistä. Olin kuulemma ollut ”aika tiloissa”) sanoi että 31km eka erä on ihan kohta tulossa ja riippusillan ylityksestä tulee todella vaikeaa jos siihen ruuhkaan satumme. Tulimme sillalle sitten puolisen minuuttia ennen tuota porukkaa ja pääsimme rauhassa yli. Hetken päästä M Ballini (?) istuskeli rauhassa kokista juomassa kannon nokassa ja olisi ystävällisesti tarjonnut vähistään minulle mutta enhän mä raskinut ottaa. Tästä eteenpäin aika moni lyhyempien matkojen ohittaja jaksoi kannustaa meitä raahustajia. Kiitos!!! Yritin alussa antaa hieman tilaa mutta jossain vaiheessa oli vaan pakko todeta että takanatulijoilla on enemmän energiaa enkä voi tuhlata sitä väistelyyn vaan ohi pääsee ilmoittamalla (tästä voisi tehdä jonkun polkujuoksuetiketin kisojen sääntöhin – kohtelias ilmoitus että tulen vasemmalta/oikealta, mutta en tiedä oppivatko kaikki suomalaiset ikinä puhumaan). Kahta nuorta naista lukuunottamatta kukaan ei tosin takanani tuskaillut. Toivottavasti pääsivät onnellisesti maaliin.
     
    Lapsuuden luokkakaveri Huotarin Sanna (53km) tuli jossain vaiheessa ohitse ennen Juumaa ja sainpa siitä kannustuksesta iloa! Räsäsen Kimmo (80km) pysähtyi kävelemään ja juttelemaan zombin kanssa ja tsemppaamaan ”kun ei tässä itsellä mikään kiire ole”. Mahtava ihminen (ja paras etunimi J)! Kiitos! Juuma ei meinannut saapua millään. Olin ihan loppu enkä pysynyt enää niillä helpoilla pätkillä kuin sauvakävelemään. Muutama sata metriä ennen Juumaa huomasin että Ballinin Marco oli ollut takanani ja esittäydyttiin. Kajjjaanista molemmat. Minä aikoinaan ja hän nykyään. Mukava ja positiivinen mies kerta kaikkiaan! Juuman huollossa oli kova hässäkkä mutta sain järjestäjiltä ihan henkkoht apua mikä olikin aika pakollista. Ihminen on tuossa kohdassa jo niin väsynyt että sekamelskassa ei enää selviä. Tarkoituksena oli ollut kaivaa vielä yhdet vaihtosukat repusta mutta en vaan jaksanut. Ajattelin että rakot ovat jo niin järkyttävät että kipua ei voi enää siirtää. Toisaalta  tavoitteeseen eli läpäisyyn oli vielä paljon aikaa. Puhelin soi mutta en ehtinyt vastata. Onneksi törmäsin juuri sen jälkeen kaveriin Päiviin jolle vaimoni oli soittanut seuraavaksi ja hän antoi puhelimen kouraan. Itkien sopersin rouvalle puhelimeen että kyl mä selviän. Olin kuulemma ollut todella heikon näköinen ja apua oli tarjolla mutta totesin että pakko vaan mennä eteenpäin.
     
    Juuma-Konttainen
    Tästä välistä minulla on ehdottomasti reissun hatarimmat muistikuvat. Pitkospuilla päätin aina yrittää jotain juoksuntapaista ja muuten etenin sauvoilla. Laskeskelin kilsavauhteja ja mahdollista maaliinsaapumisaikaa silloin kun pää toimi. 4km/h. 5km/h. Tuskaisen hidasta. Vilkuilin kelloa. Nyt jos menen puoli tuntia niin olen edennyt 2km. Minuutit eivät edenneet. 15km ennen maalia alkoivat sitten ne lumiosuudet. Ei paljon naurattanut. Polku oli tallautunut kapeaksi mutta kuljettavaksi. Joitakin upottavia kohtia oli joissa pääsi raikastamaan rakot jääkylmällä vedellä. Antin vaimon (31km) ääni kuului jossain vaiheessa takaa. Todella ihanaa oli nähdä tuttu joka jaksoi kantaa huolta energiastani ja voinnistani. Kiitos! Otin harha-askeleen ja kaaduin hankeen. Nousin ylös ja löin ohimoni puussa olevaan oksantynkään. Tuli vähän verta. Onneksi ei osunut silmään. Oli varmaan melkoisen koomista tötöilyä ulkopuolisen silmissä. Matkan edetessä en nähnyt enää mitään muuta kuin lumista polkua ja kun se katkesi johonkin suohon tai mutalammikkoon, yritin jotenkin väistellä mutta eihän sillä mitään väliä enää ollut. Kerran istahdin kannonnokkaan syömään karkkia auringossa ja kukas muu kuin VP Larivaara (80km) tuli iloisesti tsempaten paikalle! Kiitti! Kumpuvaaran ja Konttaisen nousut edessä nähdessäni, ne saivat jo etukäteen mielen hämärtymään mutta ihmeellisesti kuitenkin taistelin jotenkin aina itseni ylös ja alas. Aika monelle kysyjälle ja tsemppaajalle sanoin että älkää koskaan yrittäkö tätä matkaa. Toisaalta pikku hiljaa alkoi realisoitumaan, että minä tulen selviämään tästä! Reidet olivat hyvässä kunnossa eivätkä nousut tuoneet muuta tuskaa kuin sauvoihin nojailua ja lepoa säännöllisin väliajoin. Nälkä kaiveli jo kunnolla kun kiinteää ruokaa ei ollut tullut vuorokauden aikana riittävästi syötyä. Konttaisen huollossa taisin syödä banaania. Juomia en enää ottanut kun edellistäkin oli jäljellä. Huono homma enkä ollut varmasti juonut riittävästi. Jossain vaiheessa satoi luntakin. Välillä paistoi aurinko lämpimästi. Huppu päähän, huppu pois tapahtui monta kertaa.
     
    Konttainen-Ruka
    Tämä on oikea Grande Finale tuskaiselle reissulle. Nousut ja laskut on varmasti käyty jo niin monta kertaa raporteissa läpi joten ei niistä sen enempää. Yllättävän hyvin kuitenkin pääsin mäkiä hitaasti ylös ja ajatus siitä että TULEN PÄÄSEMÄÄN TÄMÄN LÄPI hiipi mieleen yhä useammin. Toisaalta ajattelin että voihan sen jalkansa taittaa vielä niissä vaikessa laskuissa pari kilometriä ennen maalia ja tulin tietysti todella varman päälle. Valtavaaralla taisin ottaa yhden liikutusvideonkin itsestäni sopertaen jotain maaliinpääsystä. Kun hyppyrimäen nousu oli selätetty ja loppu maaliin oli alamäkeä, aloin jälleen juoksemaan ja 500m ennen maalia tapasin taas Minkiönkylän mahdin. Kysyin että mennäänkö yhdessä etiketin mukaisesti maaliin. Niin sovittiin ja hölkättiin punaista mattoa pitkin kuin kuninkaat upeassa kannustuksessa maaliviivan yli. Tipahdin maahan ja otin pienet liikutukset. Minä tein sen. KooVee Ikola (80km) kyseli seuraavana päivänä että suosittelenko reissua ultraajalle. Rehellisesti sanottuna en suosittele, mutta jos haluaa omia rajojaan testata niin tämä on kyllä hyvä vaihtoehto siihen. Ville-Guru tuli välittämään ja onnittelemaan kun teltassa pistelin kanakeittoa. Kiitos! NUTSit ja moni muu auttoivat ja onnittelivat. Kiitos! Sain dropbagit (kiitos Päivi!) ja poistuin niin nopeasti kuin pystyin kohti lämmintä suihkua. Horkka alkoi hississä ja tärisin kuin mandoliini peittojen alla. Jalkojen yleiskivistys alkoi ja kasvoi niin sietämättömäksi, että oli pakko siirtyä särkylääkkeisiin. Keuhkojen tulehdus (?) irtosi lopulta karmealla köhimisellä ja hikoilin tunnin ihan järkyttävästi horkan vastapainoksi. Mikä lie juttu ollut. Finisher-olut jäi suosiolla sunnuntaille.
     
    Lopuksi
    Kiitos vaimolleni ja perheelle tämän harrastuksen sietämisestä ja tuesta! Onneksi liikunta on koko perheen juttu! Kiitos äiteelle! Suuret kiitokset Antille ja Pasille juoksuseurasta! Olette mainioita tyyppejä ja toivottavasti ajattelette samalla tavalla minusta vaikka aika alastomia tunteiden suhteen reissussa ollaan. Antille erityiskiitos valtavasta määrästä kokemusta ja henkistä tukea minun suuntaani. On etuoikeus tuntea sinut ja vaimosi! Kiitos vielä kerran Jari Tompolle valmennuksesta jolla on alettu hioa  noviisia keski-ikäistä ultraharrastelijaa entistä vaatimampiin reissuihin! Kiitos NUTS ja kaikki jotka olitte järjestämässä. Koukuttavaa kamaa teetätte! Suurella todennäköisyydellä unohdin tässä mainita muitakin ihmisiä mutta kiitos teillekin! Onnittelut sijoittuneille, läpäisijöille ja tsemppiä niille joita ei onnistanut tällä kertaa!
     
    Kunnioitan suuresti joka ikistä ihmistä joka tuon pisimmän matkan on ikinä läpäissyt missä tahansa ajassa. Matka on äärimmäisen vaativa ja läpäisy vaatii fyysisen kunnon sekä onnenkin (loukkaantumiset / paikkojen kestäminen) lisäksi valtavan määrän halua tulla maaliin. Tietysti päätä tarvitaan sitä enemmän mitä vähemmän on sitä fyysistä kuntoa. Muutaman lyhyemmän ultran kokeneena tämä oli se ehdottomasti vaativin tähän mennessä. Koen että jokaisessa tapahtumassa opin lisää ja ainakin kolme selvää parannuskohtaa tuli tästä reissusta ja aika perusvirheitä tuli tällä kertaa tehtyä. DNF sarake näyttää edelleen kuitenkin nollaa ja pyrin tietysti pitämään asian näin mahdollisimman pitkään. Seuraavat viikot kohti YPH134km tapahtumaa vaatinevat kyllä erityistä huolellisuutta!
      
     Alussa (Onevision)
     
     
     

     
     Maalissa (Ville Tuure)
     
     
     
     
     
  13. Like
    riopentti reacted to KTz for Blogi päivitys, NYC-maraton   
    Eilen sunnuntaina oli vuorossa New Yorkin maraton. En ollut kisasta kovinkaan innoissani, sillä olen ollut loukkaantunut helmikuun lopusta asti. Välilevynpullistuma vaivasi nelisen kuukautta, ja heti sen jälkeen iski ITBS, joka on nyt vaivannut toiset neljä kuukautta. En tunnu pääsevän siitä millään eroon. Tukilihaksia on pyritty vahvistamaan, foam rollingia on tehty ja tulehduskipulääkettä on mennyt todella paljon. Akupunktiotakin on tehty reippaat kymmenen kertaa. Lähtökohdista huolimatta lähdin mukaan, sillä maratonin väliinjättö olisi tuntunut tyhmältä.
    Harjoittelu
    Viime talvena treenasin hyvin kohti NYC-puolikasta ja olin varmasti alle 1.17-kunnossa. Juoksin puolikkaan 1.25.55, vaikka selkä meni pahaksi 6km paikkeilla. Tämän jälkeen en tehnyt juuri mitään kuukauteen. Huhtikuussa tein muutaman kerran vesijuoksua ja aloitin fysioterapian, joten sain edes jotain ajanvietettä. Toukokuusta syyskuun loppuun tein enemmän ja enemmän vesijuoksua fysioterapian pysyessä rinnalla koko ajan. Yritin hiukan juoksuakin toukokuun lopussa, mutta huonolla menestyksellä. Heinäkuun alussa selkä kesti juoksua, joten menin pururadalle hakemaan kuntoa. Kolmen päivän kuluttua ITBS iski aivan yllättäen ja se meni pahaksi nopeasti (en tiennyt, että se oli ITBS ennen lokakuun puoltaväliä). Elokuussa kokeilin juoksua pari kertaa matolla, mutta aina kipu kasvoi 1-3km jälkeen. Syyskuun lopussa ja lokakuun alussa sain juostua hiukan enemmän akupunktion ansiosta, mutta kivuliasta se oli silti. Niinpä otin jälleen kahden viikon tauon yrittäen rasittaa jalkoja niin vähän kuin mahdollista, mutta pystyin sentään soutamaan ilman isompia kipuja (mikä on iso saavutus selän takia).
    Juoksin kahdeksan maratonia edeltävän kuukauden aikana 143 kilometriä, pisimmän lenkin ollessa alle 10km: 
    huhtikuu: 0km (soutu: -, vesijuoksu: 2h15min)  toukokuu: 13km (s: 5km, vj: 9h40min) kesäkuu: 24km (s: 9km, vj:7h40min) heinäkuu: 19km (s: 26km, vj: 14h40min) elokuu: 4km (s: 73km, vj: 21h5min) syyskuu: 31km (s:34, vj: 10h30min) lokakuu: 53km (s: 43km, vj: -). Kilpailu
    Matkustin Nykiin bussilla lauantai-iltapäivänä, jotta ehtisin juuri hakea numeroni. Hotelli oli varattu yhdeksi yöksi Wall Streetiltä, josta oli lyhyt kävelymatka Staten Island Ferrylle, joka kuljetti juoksijoita Manhattanilta Staten Islandille klo 6 aamulla. Onneksi kelloja siirrettiin tuona yönä, minkä ansiosta sain ylimääräisen tunnin unta. Herätys oli silti törkeän aikaisin. Saavuin lähtöpaikalle hiukan seitsemän jälkeen, mikä tarkoitti, että lähtöön oli yli 2,5 tuntia aikaa (vaikka olin ensimmäisen aallon ensimmäisessa ryhmässä oikeiden juoksijoiden seassa). Niinpä istuskelin nurmikolla juoden pari kuppia kahvia ja nauttien muutaman baagelin. 1,5 tuntia ennen h-hetkeä pääsin sisään karsinaani, minkä jälkeen odottelu jatkui, kunnes portit avattiin ja juoksijat alkoivat valua kohti starttiviivaa. Spike Lee puhui New Yorkista maailman parhaana kaupunkia, kansallislaulu laulettiin, ja sitten päästiin matkaan. Alussa oli kamalan hidasta, vaikka luulin olevani nopeassa ryhmässä. Eteen oli jostain puikkelehtinut hitaampien ryhmien juoksijoita, joita sai ohitella alussa. Ensimmäinen ylämäkitonni Verrazano-sillalla kesti kaikkine ohitteluineen peräti 5:20. Tämän jälkeen pääsin juoksemaan vapaammin, joten avasin peltejä ja mittari alkoi näyttää noin 4min/km, jopa alle. Toinen tonni napsahti tasan neljään minuuttiin ja kolmas alamäkeen 3:49. Tässä oli jo menon makua, mutta alamäkikin oli jo loppunut. Silta loppui ja olin Brooklynissä. Neljäskin tonni vielä 4:01. Tuli osoitettua, että pystyn edelleen yli 3000m cooperiin tauonkin jälkeen, loukkaantuneena.
    Viides tonni 4:06 ja vitosen väliaika varsin mainio 21.27 huomioiden, että eka tonni oli todella hidas. Ei ole tällaista vitosta tullutkaan juostua maaliskuun jälkeen, joten sitä voisi kutsua kauden parhaaksi. Seuraava vitonen tosin oli vieläkin nopeampi (noin 20.50), koska sain juosta tasaista vauhtia (4:10, 4:11, 4:07, 4:01, 4:18). Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua, että on juostu, koska kyseessä oli jo nyt pisin lenkkini kahdeksaan kuukauteen. Vasen ITBS-polveni oli alkanut vaivata jo jossain ennen viittä kilometriä, mutta sain raahattua sitä mukanani. Kolmas vitonen oli hiukan hitaampi, mutta edelleen taustaan nähden hyvin nopea (4:11, 4:12, 4:17, 4:30, 4:13, eli jossain 21.30 paikkeilla). En toki edes ajatellut alittavani kolmea tuntia, vaikka olin edelleen hyvin siinä vauhdissa. Alun perin tarkoitukseni oli lopettaa kahdeksan mailin jälkeen, koska siinä oli sopiva metropysäkki ja tyttöystäväni oli siinä kannustamassa. Päätin kuitenkin jatkaa vähintään puolimaratoniin, jotta saisin siihen noteerauksen tälle syksylle. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaista vauhtia voi pitää kipeällä polvella, harjoitettelematta. Neljäs vitonen oli vielä 21.50, joten vauhti ei ollut ratkaisevasti hidastunut, mutta nyt tonnit napsuivat jo 4:20-4:30-maisemaan. Jo kahdeksan mailin jälkeen oli harjoittelemattomuus alkanut tuntua ja jalat alkoivat pökkelöityä. Raastoin kuitenkin puolimaratoniin asti ajassa 1.30.53.
    Heti puolimaratonin väliajan jälkeen laitoin kävelyksi. Olin laskenut, että kävelemälläkin ehtisin toisen puoliskon reiluun kahteen ja puoleen tuntiin, mikä tarkoittaisi neljän tunnin maisemaa. Pian tuli kuitenkin alamäki, johon päätin taas laittaa juoksuksi. Jatkoin tällaista kävelyjuoksua muutaman tonnin, jotka kaikki osuivat melko tasan kuuteen minuuttiin. Sitten taioin hatusta 27. tonnin aikaan 4:05 alamäen avustuksella. Tämän jälkeen palasin kuuden minuutin tonneihin. Aloin jo haaveilla selvästi alle neljän tunnin ajasta, koska tällainen kävelyn ja juoksun vaihtelu tuntui sopivan. Kuitenkin pari sataa metriä ennen 30km paalua molemmat etureiteni kramppasivat polven yläpuolelta ja raahauduin sivuun venyttämään niitä. Tämä kuitenkin sai takareiteni kramppaamaan. Myös pohkeet tekivät samaa. Hirveä fiilis. Pari minuuttia hierottuani reisiäni päätin jatkaa kävelyä. Aina, jos yritin ottaa juoksuaskelia, reidet kramppasivat. Niinpä viimeiset 12km tulisivat olemaan pääosin kävelyä. Tämä vitonen 32.36 tauon takia. Kävelemällä tonnit napsuivat 7:20-7:30-aikoihin, joten kyllä matka niinkin eteni. Vilkuilin myös puhelintani loppupuolella, minkä marathonfoton kuvaajatkin ikuistivat. Nyt on siis olemassa todistusaineistoa, että olen käyttänyt puhelinta juoksulenkillä. Tämä oli ensimmäisen kerta elämässäni, kun minulla oli puhelin mukana millään lenkillä (harjoitukset mukaanlukien). Jalkapohjani ja sääreni olivat aivan tulessa, kävely aiheuttaa minulle normaalistikin "penikkatautia". Jotenkin onnistuin vielä painamaan 40. tonnin alle seitsemän minuutin Central Parkissa. Viimeiset 300m tulin täyttä höyryä juosten ja ohitin varmasti yli 100 juoksijaa. Loppuaikani oli lopulta 3.57.50. Tuntuu, että todistin taas jotain itselleni. Olen varma, että terveenä voisin mennä paljon kovempaakin.
  14. Like
    riopentti got a reaction from Seppo for Blogi päivitys, Tankkauksesta ja varustemuistilista   
    Tavoitteeni on ollut tankata seuraavasti kolmen päivän ajan ja palata sitten maraa edeltävänä päivänä kevyeen normiruokaan:

    - täysjyväpastaa 250 gr => hiilareita 125 gr (jaettuna pariin ateriaan)
    - mustikkakeittoa litra => 100 gr (maidon kanssa)
    - rasvatonta maitoa 2 litraa => 100 gr
    - 2 banaania => 45 gr
    - täystuoremehua 2 litraa => 200 gr
    - maltoa 2 x 0,75 litraa => 120 gr (yo. mehuun sekoitettuna)
    - jogurttia 0,5 litraa => 50 gr

    eli yhteensä 750 gr ja itselläni 10 gr / painokilo. Malto on 94%:sta Malto6:a ja sekaan pikkulusikallisen verran Fruisaana-hedelmäsokeria maksan energiavarastoja ajatellen :-)
     
     
    Seuraavassa muistilistani maratapahtumaan mukaanotettavista tavaroista:

    - juoksukengät
    - päähine (huivimainen)
    - juoksulasit
    - geelit x 3 yhteenteipattuna
    - juoksusukat
    - juoksupaita, juoksunumero kiinnitettynä
    - juoksuhousut
    - juoksutakki jos tarvetta
    - ajanottosiru, varalta pieniä nippusiteitä kiinnitykseen
    - sykemittari ja GPS-podi, ladatuilla paristoilla
    - vesipullo alkukilometreille, jogurttia/banaania/energiapatukkaa varalta mukaan

    - Tenavan rasvatalkki (haaroihin ja kainaloihin)
    - 3M Micropore kuitukankainen haavateippi (nänneihin)
    - sieni kasteluun
    - ilmoittautumispaperit, tarralaput yms.

    - tuuleltasuojaavat takki ja pitkät housut maaliintulon jälkeen
    - geeli maalin jälkeen
    - palautumisjuomaa & -jauhetta
    - rakkolaastarit
    - puhdistusneste

    - pyyhe
    - saippua, shampoo, tukkaharja
    - dödö
    - suihkukengät
    - ilmavat vaihtokengät
    - vaihtoasut, alusasut ja sukat

    - setelirahaa
    - yksi luottokortti
    - kartta
    - hotellikortti
    - ID kuten ajokortti
    - bussilippu tms.
    - vakuutuskortti
    - puhelin
    - aurinkolasit
    - WC-paperia sekä ennen että jälkeen maran (esim. Berliinissä loppui vessoista kesken)
    - juomapullot täytettäviksi paluumatkaa varten

    - majoituspaikassa kylmäpussit, mahdollisuuksien mukaan valmiiksi viilennettyinä esim. akilleksia varten
    - normaali ensiapulaukku, jossa mm. ibuprofeiinia, ripulilääkettä ja vastaavaa

    Kynnet tietty leikattu useampi päivä ennen (kerkeävät paranemaan jos kipeytyvät liian lyhyiksi leikattuina).
    Ja palautusjuomaksi sopivaa olutta maun mukaan! (lisätty edellisen blogini kommenttien pohjalta)
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy