Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Moe Szyslak

Jäsenet
  • Content Count

    264
  • Liittyi

  • Last visited

Community Reputation

10 Good

Converted

  • Coopperi
    12 min
  • 10km
    10 km
  • Puolimaraton
    21,1 km
  • Maraton
    42,2
  1. No Markohan sen tässä, mitä minä tuossa just yllä yritin tilittää. Oikea havainto!
  2. Juu, siitä tuli palautetta viime kisassa, eli otettiin homma huomioon. Lisäksi oli ajatusta, ettei 'kisakylä' tyhjene heti AG-lähdön jälkeen, niin saavat kokeneemmat nukkua vähän pidempää, kun lähtö ei ole heti kukonlaulusta. Lisäksi nopeusero oli aika suuri AG-kärjen ja yli 3 tuntia urheilevilla, jolloin pyöräilyn toinen kierros oli jo ohittelua kärjelle ja silloin riskit kasvaa kun mm. joku vetää liinat kiinni ennen mukulakiviä keskellä baanaa. Muitakin parannuksia on tulossa reitteihin sekä ihan infraankin. Uintirampista on tykätty sekä siihen että toiminnot on Scandicin pihalla eikä sisällä. Kisan huolto toimi sekä kahviossa kävi kuhina. Lisäksi oli hyvä että ensiapuun oli useampi henkilö. Sen kävin itsekin testaamassa.
  3. Kisasivut ovat avautuneet ja lähtöjä on moneen makuun. Perusmatkalla kisataan SM-tittelistä klopista vaariin, mutta mukaan voi lähteä ihan kuntosarjoissakin erillisissä lähdössä. Lisäksi on pikamatka (lyhennetyllä uinnilla) sekä muksuille omat sarjat. Huomaa, että ilmoittautumismaksu on porrastettu, joten jos nyt tikkaat itsesi sisään kisaan (tai ostat appiukolle joululahjaksi), pääset halvemmalla mukaan. http://kuopiotriathlon.com/fi/etusivu/
  4. Siellähän on meidän seura kaapinut mestaruuksia ja mitaleja hienosti. Ja muutkin onnistuneet hienosti.
  5. Moe Szyslak

    Ironman Kalmar

    Piru, ei antanut editoida viestiä. Eli mietin tuon sitruunan funktiota??? Ja muista ottaa suolaa /-tabletteja mukaan, ettei tarvitse muilta kerjätä, kuten sivuunkirjoittanut.
  6. Moe Szyslak

    Ironman Kalmar

    Tuoltahan ne eväät löytyikin (Ironman Kalmarin sivuilta)
  7. Moe Szyslak

    Ironman Kalmar

    2012 tuli käytyä ja joka huollossa otin sen tarjotun puolikkaan patukan ja puolikkaan banaanin. Eipä siinä paljoa tarvinnut himmailla. Juoksuhuollossa oli sitten geelejäkin (suolakurkkua, sipsiä, pullaa, kolaa) normieväiden lisäksi. Fillarissa mulla oli jokunen geeli sippauksen varalle, ja mantereelle palatessa pari menikin heikkona hetkenä. Sellainen huomio, että vatsavaivojen takia en pystynyt ollenkaan tankkaamaan kisaan. Mutta ihan hyvin järjestäjien eväiden puolesta pärjäsi kisan läpi.
  8. Moe Szyslak

    Finntriathlon 2014

    Olipa aika erinomaisen hyvin sanottu. Tai kirjoitettu. Yleisen kilpasarjassa valvontahan toimii ihan hyvin, koska resurssit luonnollisesti kohdistetaan sinne. Jos sitten voittaa mitalin tai tekee oman ennätyksen peesin avulla 'ikämiessarjoissa' niin hurraa vaan, kun itseään kusettaa. Pieni pistos omatuntoon, jos sellaisen omistaa, siitä.
  9. No niin, läpi pääsin vaikka meinasi usko loppu. Samalla tuli kasvatettua juoksukilometrejä 33.3%:lla. Uinti oli ihan jees ja uskomatonta kyllä, paras lajini suhteessa ikäsarjalaisiin. Vaikka tuli pari huolellista suunnistuspummia ja kiertoa ihan helkkaristi. Lisäksi tuli mojova rintauintipotku ihan alussa suoraan silmään ja lasi täyttyi järvivedellä ja muikuilla. Piilolinssi sumeena sitten pitkän pätkää pyöräilyäkin, kunnes omat kyynelnesteet sai ne huuhdottua. Pyörä meni tähän kuntoon nähden ihan ok, piti vähän himmailla, kun ei ole kondista ja vähän jalkaakin säästää juoksua varten. Siinä tappiota reilu 5 min normitasoon. Juoksu olikin sitten sitä, mitä kesän 30 km juoksu antaa odottaa. Kärsimystä alusta loppuun ja vauhti nolla. Siinä tuli sitten 15 min nokkaan normivauhtiin. Summa summarum. Polvi leikattu. Toipuminen kestää pirun kauan tästä operaatiosta. Ilman tehotreenejä monetkaan hissuttelu- ja korvaavat harjoitteet ei paljoa lämmitä mieltä, jos aikoo oikeasti edetä siellä radalla. Tykkäsin Peräniemen lenkistä, vaikka olikin kivikkoista siellä vähän. Laulajat juoksureitin varrella piristi. Pyöräreitti kaupunkikikkailua, mutta se on taas kaikille sama. Itsellä kun ei ole juur nyt mitään suorituskykyä, niin kiihdytys-jarrutus ei ehken parhaiten sovi pirtaan. Kisan jälkeen heikotti aika kauan, kun vissiin verenpaineet laski aika alas, kuten mulla tuppaa tekemään. Hyvä asia oli se, että sykkeellisesti sain itsestäni aika hyvin irti sen, mitä saatavissa oli. Keskisyke 82% maksimista ja maksimisyke 89% maksimista. Josko lähtis purkutalkoisiin nyt.
  10. Moe Szyslak

    Finntriathlon 2014

    Mulle ei ole, jostakin syystä, koskaan käynyt noin.
  11. Tasamaata on juoksu Kuopiolahden rantoja. Pyöräilyssä tosiaan kaupunkiosassa se loiva pudotus ja ajetaan Tehdaskatua, eikä Tasavallankatua Saaristokadulle päin.
  12. Mulla meni viime kesänä kroppa kummaan tilaan, kun ei millään noussut sykkeet juur 120 yläpuolelle pyöräilessä vaikka kuinka pumppas. Löi vaan happoja takareisiin. Sitä pohdiskeltiin ja mietittiin onko syynä vaan liika tv-sykkeillä touhuaminen. Juoksussa sain kyllä paremmin sykkeitä ylös, muttei mitään 'ihan normaalia' siinäkään. Noin yleisesti mulla on pyöräilessä sykkeet 15-20 laakia alhaisemmat samoilla tehoilla (tuntemuksena, ei wateilla) mitaten kuin juoksussa. Sama pätee uintiin, mutta siinä kehon asentohan on horisonttaalinen, joten sydän päässee helpommalla. Voihan nuo mun ongelmat olla ihan lantioperäisiäkin, ettei vain takajalat toimi. Ja noin yleisesti saa sen 3-5 km kipittää, että rupee juoksu maistumaan edes jotenkuten. Sama kisoissa pyöräilyn jälkeenkin. Eikä ole näköjään väliä, onko sprintti vai ironman. Semmoista jalkojen heiluttelua vartti, ja sitten palautuu tunto jalkoihin. Että tuota pohjaa vasten on ollut hauska ja opettaivaista lukea teidän hurjien tuntemuksia lajin vaihdoista.
  13. Jaahas, Rane oli Superhombren huoltoväkeä. Hauska ja yllättävää oli tavata vanha koulukaveri ultimaattisten atleettien kisoissa. Hyvältä vaikutti sun kisasuunnitelma kun sitä katsoin ja eikös tuo loppuaika ollut juuri siinä tavoitehaarukassa. Olen tässä kertoillut teistä hurjista tässä 'kisassa'. Kyllä on ollut hämmästynyttä ja ihailevaa porukoitten kommentointi. Oli sen verran raaka keli ja raaka matka. Vielä kerran Onnittelut kaikille kisaan osallistuneille!!
  14. Juu, ja linkkiä kisasivuille tässä: http://kuopiotriathlon.sporttisaitti.com/
  15. Eipä tuo pyöräreittikään ole ennätyksiä ajatellen ihan helpoin. Itse ainakin kuolen joka kerta siihen Musiikkikeskukselta alkavaan mäkeen ja tuo korttelikikkailu ei ole vahvuuksiani lain. Saattais olla maantiepyörällä helpompi ajettava, kuin tempopyörällä? Ainakin itsellä erot noilla pyörillä muutenkin niin pienet, kun en osaa polkea. Semmoista kuittia tuli eilesellä KuoPySin tempolla, että... (ranteet auki ja rollaattorin ostoon).:character0032: No pääasia että on hauskaa ja yrjöttää.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy