Winterroad

Kuten pjh kertoi, niin paikallisessa online tiedotuksessa riittää monenlaisia haasteita. Lopputulemana olen samaa mieltä, että näyttötaulu saattaisi lopulta olla se helpoin ratkaisu tiedottavaan kierroslaskentaan. Itse taulun hinnat on järkyttäviä, mutta tietsikka + videotykki antaisi lähes saman lopputuloksen edullisemmin kustannuksin.

Hieno tapahtuma jälleen kerran. Wihan järjestäjille suuri kiitos. Olosuhteille ei mitään voi, mutta kaikesta näki, että järjestäjät olivat kyllä tehneet kaiken parhaansa tapahtuman eteen. Lunta oli aurattu, teitä hiekotettu ja suolattu (sen minkä voi) ja reitti oli hyvin merkitty. Myös iso numerokello näkyvällä paikalla oli plussaa. Järjestäjien huollossa osattiin laittaa juomat lämpimäksi, ja niitä ladottiin juuri sopivaa tahtia, ettei ne pöydillä kylmene. Ilmoittautumiset, parkkialueet, pukuhuoneet ja muutkin järjestelyt oli neuvottu selkeästi. Jos nyt silti parannettavaa keksii, niin tiedottava kierroslaskenta olisi mukava lisä. Joko kuulutuksin tai näyttötaululla. Sitä vain joskus epäröi, että onkohan tämä nyt varmasti se ja se kierros. Viimeisellä kierroksella juoksijan pitää itse tietää koska lopettaa, koska tilannetta ei mistään näe. Väsyneenä ne kellon numerot voi juoksijasta alkaa tuntua jo yhdentekeviltä ja sen myötä laskut sumentua. Ja jos se kierrosseuranta järjestyy, niin sen myötä voisi sijoitustiedotkin tulla siinä ohessa. Joku voi pitää tuota aivan ohimenevän hetken kuuluvaa musiikkia tärkeänä tapahtumalle, mutta voisihan niitä äänentoistolaitteita käyttää tilannetietokuulutuksiinkin. Netissä on yleisölle kaikki mahdolliset aika- ja tilanneseurannat online, mutta tapahtumapaikalla juoksijoita ja yleisöä pidetään radiohiljaisuudessa. Tämä haaste ei ole kohdistettu vain Wihan tapahtumaan, vaan samanlaista paikallista tiedotusparannuksen tarvetta näkisin muissakin juoksutapahtumissa, joissa juostavia kierroksia on riittävän paljon. Oma juoksuni meni ok. Ja kiitos vain kaikille onnitteluista. Suomalaiset Sataset -sarjakin tuli taas kerran täydennettyä kolmeen osallistumiseen, vaikka tavoitteeni on ollut aina lyhytnäköisempi: vain kisa kerrallaan. Tällä kertaa olosuhteet, kuten jo useasti on mainittukin, oli todella haastavat. Saattaa olla, että viime vuosina juoksemistani 15:stä satasesta tämä oli yksi haastavimmista, ehkä jopa toiseksi haastavin. Pahiten kärsin liukkaudesta, johon ehkä myötävaikutti kenkävalinta ja tuore kaatuminen muistissa, ja tämä teki juoksustani ei-niin-rentoa. Jalkojen lihakset tekivät huomaamatonta lisätyötä, ja se kipeytti jalat jo aikaisessa vaiheessa. Monet näyttivät ottaneen kipuihinsa särkylääkettä, mutta itse en niitä juoksun aikana enää halua käyttää, koska olen huomannut, että niillä voi juosta itsensä "rikki", ja palautuminen hidastuu. Juoksun jälkeen ne on ok. Pukeutumistakin piti matkan varrella vähän säädellä, kiviä poimia kengästä, ja pari kertaa (20 ja 43 km kohdilla) piti vessakäynneillä laskea kaikki läpi, mutta sen jälkeen vatsa piti. Geelitkin oli niin kohmeessa, ettei meinannut muovista ulos saada. Siihen auttoi niiden kierroksen aikainen kädessä lämmittely. Yksi pitkähihainen ohut paita päälläni oli liian vähän, kun sekin oli jossain vaiheessa aika märkä. Mutta vältin rättisulkeisia sillä, että pysyin koko ajan liikkeessä, jossa lämpö puskee ulos, eikä pääse vilustumaan. Tietty siihen lämmitykseen meni kyllä turhaa energiaa. Monet olivat tehneet omia ennätyksiä ja kovia taisteluita olosuhteita ja fysiikkaansa vastaan, siinä itseään säästämättä. En nyt heitä luettele, koska sellainen lista jäisi kuitenkin vajaaksi. Mutta isot onnittelut kaikille! Samoin kiitokset vielä kaikille tapahtuman huoltajille ja vapaaehtoisille. Erityiskiitokset Santalle henkilökohtaisesta huoltoavusta.

Matkassa mukana. Vielä vähän aikaa sitten osallistumiseni Wihaan näytti kovin epävarmalta, kun MasU:lla alkanut yllättävä jalkavaiva rajoitti juoksuani pidempään kuin luulin. Vasta viime viikkoina alkoi juoksu palautua, ja siten harjoittelu jäi vähän lyhyehköksi. Mutta viime viikko olikin sitten rypistyksen aikaa, jolloin pyrin saamaan sekä määrää että vauhtia. Seitsemään päivään (su-la) sain mahtumaan kaksi reipasvauhtista maratonia ja yhteensä 157 km. Eli näillä mennnään. Olo on nyt muuten hyvä, paitsi kylkiluun murtuma edelleen häiritsee. Se tuli kaaduttuani viikko sitten Vantaan maratonilla. Kivun tuntee syvään hengitettäessä ja erityisesti yöllä, kun herää joka käännökseen. Muuten murtumaan ei voi vaikuttaa, ja vain aika sen parantaa (2-6 vko). Toivon vain, ettei lauantaina olisi liukasta, ja että voisi juosta hyvällä pidolla. Nyt malttia keventelyyn ja kaikille tsemppiä lauantain juoksuun.

Oman juoksuni tavoite oli alle 2:50, ja siihen pääsinkin, ja josta voin olla vain tyytyväinen. Epäuskoa tavoitteeseeni toi se, että viimeisen 7:n viikon aikana en ole päässyt kunnon pitkiksiä juoksemaan, jos aina edes lyhyempiäkään. Tämä ehkä näkyi vauhdin jaossa loppua kohden. Siinä ihan loppumatkassa, noin 600 m ennen maalia sattui pieni episodi, jossa vedin lipat asvalttiin. Juoksin siinä harhaan, kun liikenteenohjaaja sanoi että tuosta olisi pitänyt kääntyä vasemmalle. Tiesin kyllä kurvin, mutta olin vain niin ajatuksissani. Tein U-käännöksen jarruttaen, mutta siinä kova vauhti, märkä asvaltti ja ehkä lehdetkin(?) teki sen, että sliksit luisti alta. Olin turvallani maassa ja ehkä hetkeksi pimeni, mutta sitten huomasin olevani tajuissani. Maali oli tosi lähellä, ja 2:50 voisi olla jopa vain sekunneista kiinni. Ajattelin, että nyt ei voi jäädä tuleen makaamaan, vaan on mentävä heti maaliin ja ihmetellään sitten. Maaliin tullessa olin paitsi ihan kurassa, myös veressä polvesta, kädestä ja naamasta, ja se kyllä hiljaista miestä harmitti, jopa hävetti. Mutta siinä kellon näyttö kompensoi mielipahaani - olinhan päässyt tavoitteeseeni, 18 sekunnin marginaalilla. Ensiavun, palkintojenjaon ja suihkun jälkeen menin ohjeitten mukaan vielä päivystykseen, kun poskihaava oli isohko. Edellä mainittujen ruhjeiden lisäksi sain ilmeisesti myös kylkiluun murtuman. Siinä yksi kohta on hyvin kosketusarka, ja sisäänhengitys sattuu samaiseen kohtaan. No, sattumia sattuu, mutta juoksu ei siltikään ole vaarallinen laji. Kiitoksia järjestäjille hyvin organisoidusta tapahtumasta. Samoin kannustus ilahdutti, niin tutuilta kuin tuntemattomilta. Myös jaerae -nick sai heti lähdössä kasvot, joka olikin niin kova menijä, ettei hänen perässään pysynyt kuin vain alussa. Monia Seppolaisia bongasin myös katsomon puolelta, joskaan kaikkia kannustajia en osaa tunnistaa.

Saattaa hyvinkin olla, että kuulin tai tulkitsin tuon sanan väärin. Olisi luonnollisempaa hänen tarkoittaneen kisaa. Ratajuoksijana hän on kuitenkin parhaiten tunnettu.

Toinen huomio voittaja Joonas Harjamäestä, kun hän (1/2 m) palkintojenjakotilaisuudessa sanoi, ettei tätä ennen ole koskaan juossut yli 10 km lenkkiä. Kuulemma loppumatkasta kävi jo aikakin vähän pitkäksi, niin piti ruveta kuuntelemaan musiikkia ettei vallan pitkästy. Niin, pojasta polvi paranee, vaikka ei hänen isänsä ja luokkatoverini Saulikaan koskaan ole hidas ollut, millään matkalla, vaan päinvastoin. Onnea Joonakselle!

Kiitos Pantselle kuvista. Joo, palkintojen jaossa kohdalleni sattui inhimillinen erehdys. ER:llä palkintojen jakopaikkaa ei ole koskaan kerrottu tai kuulutettu, ja Otaniemessä sen paikka on joka vuosi vaihtunut. Kerran se oli Otahallissa, ja päättelin että sateen vuoksi se on nytkin siellä. Odottelin sitä siellä puolisen tuntia, jonka jälkeen kuulin herroilta, että palkinnot on jo jaettu... Noh, sai sen palkinnon jälkikäteenkin. Siitä puheen ollen, voin tunnustaa ER:n tavarapalkintojen olleen nyt ja aiemminkin varsin käyttökelpoista. Arvolla ei ole suurta merkitystä, mutta käyttökelpoisuudella enemmänkin. Joskus esimerkiksi paketti Elovenaa tai kahvia voi lämmittää enemmän kuin pussillinen roinaa. ER:llä ei valittamista. Muutkin järjestelyt alkaa hioutua kohti parempaa. Oma juoksuni oli tällä kertaa 'vain' puolimaraton, mikä oli kohdallani ehkä poikkeuksellinen matkavalinta, kun tarjolla oli myös kokomatka. Lähtiessä olin epävarma, että kestääkö toipumassa oleva oikea jalkani tuotakaan matkaa, kun on nyt kipeytynyt jo 10:stäkin, ja MasU:n jälkeen olin viikkoja ihan juoksematta. Kestihän se, mutta myös kipeytyi. Kisoja pukkaa, ja treeniäkin pitäisi saada alle.

Maratonreitillä olen huomannut aiempinakin vuosina, että juoma-asemia on ollut kovin harvakseen. Nytkin siinä näyttäisi olevan useampikin noin 5 km väli. Minusta sopivampaa olisi lyhentää välit noin 3 - 3,5 km:iin, ettei tarvitsisi aina pysähtyä juomaan 3:a mukillista, mikä jo hidastaa matkan tekoa ja samalla tuo asemille ruuhkia. Kympillä ja puolikkaalla nestehukka ei ole sellainen uhka kuin koko matkalla. Tietysti juomisen tarvekin on yksilöllistä, ja toiset pärjää vähemmällä. Voikohan juoma-asemien määrään enää vaikuttaa?

(poistettu tuplapostaus)

Otsikossa olevan tittelin lisämääre ei ole PePo:n minulle myöntämä arvonimi, vaan lääkärin diagnoosi. Juoksuni loppupuoliskoa hallinnut hillitön säärikipu sai lopultakin selityksen. Kotiin tultuani siihen kipeään sääreen ilmestyi tumma läiskä, joka kasvoi nopeasti yli 20 cm:ksi ja muuttui vihaisen punaiseksi. Se oli lääkäriin menon paikka. Jo vilkaisulla hän huomasi säären alaosassa mitättömän pienen arven, ja sanoi että tuosta haavasta on mennyt streptokokki sisään ja siinä on ruusu! On kuulemma hyvin vakava tulehdus, joka voi hoitamattomana mm. myrkyttää veren, aiheuttaa ihon kuoliota ja olisin nopeasti teho-osastolla. Kyseli vointiani, ja vähän ihmetteli kun ei ole myös kuumetta ja pahoinvointa. Vakuuttelin muuten hyvää oloani. No, kotihoitoon ja reilusti antibiootteja mukaan. Saikkuakin tarjosi, mutta enhän mä nyt itseäni niin huonoksi tuntenut. Saa nähdä koska juoksuun uskaltaa palata, mutta ei kyllä aivan pian. Jalan turvotuskin on vielä kohtalainen. Onnittelut myös muille MasU:n läpikärsineille, madassille fakiiriudesta ja Jari T:lle uudesta arvonimen tasosta: Kaksinkertainen Paloheinän Fakiiri (tammenlehvin).

"Viisi läpikärsittyä MasU:a" oikeuttaa arvostettuun Paloheinän Fakiirin -titteliin. Epäilin jo mahdollisuuksiani titteliin, kun 4:n jälkeen en ollut vielä Wannabe-listalla. Olinko kenties osoittanut liian pientä taipumusta masokismiin ja kärsimyksestä nauttimiseen, kun olen kerta toisensa jälkeen (jostain syystä) maaliin tullessani aina hymyillyt ilosta? No, voittajan on helppo hymyillä, jopa viidesti. Lopulta PePo:n jory osoitti armollisuutta, ja kelpoisti suoritukseni viidestä "läpikärsitystä" Unelmasta toteennäytetyksi - kiitos heille. Wannabe-listan päivitys olikin vain unohdus :-) Palkinnot MasU:lla olivat minulle huippuluokkaa. Paitsi mitali (epävirallinen SM 1.), niin kohdalleni osui myös paketti Elovenan kaurahiutaleita, kahvia ja veriohukaisia. Todella käyttökelpoista! Toisin kuin esim. Hcm:llä, josta sain sarjavoitosta urheilukellon (ilman gps:ää, footpodia tmv.), ja jollaisia olen saanut juoksusta palkinnoksi pelkästään tänä vuonna jo kolme kpl (Hcm:llä myös aiemminkin). Oma juoksuni meni lopulta hyvin, vaikka yllättävä ja hillitön säärikipu (lihaskalvon kireys?) vaivasi viimeisen maratonin matkan. En ole varma mistä kipu tuli, eikä se ole koskaan ennen minua vaivannut. Viime viikkoinen Hcm:kin meni sen suhteen ongelmitta. Nyt jälkeenpäin mietittynä se saattoi tulla Hcm:n jälkeen juostusta 70 km:stä, jossa käytin ihan uusia kenkiä (Racer9), ja jotka lopulta totesin MasU:lle ja mille tahansa pidemmälle harjoituslenkille täysin kelpaamattomaksi(!), vaikka JL testi kehuu niiden iskunvaimennusta, pehmeyttä, sopivuutta maratonille jne. Minulta täysin virheostos. MasU:lle en niitä onneksi ottanut. Syy mikä tahansa, mutta nyt sääressä on iso tumma läiskä. Viimeiset 3,5 h olin huoltovarikolla joka toinen kierros lievittämässä säärikipua erilaisin keinoin. Juoksu oli säärestä kivuliasta, mutta muuten energiat tuntui riittävän. Väliajat olivat 3:16:04 (m) ja 3:52 (1/2), loppuaika 8:03:21. Kiitos vielä tapahtumasta kullekin mukana olleelle. Kannustus oli innostavaa ja järjestelyt hyvät. Positiivinen kokemus kaikin puolin.

Koetin tuota reseptiä toissaviikolla; 251 km sisältäen Cooperin ja 2-mailisen, yksillä päivälenkeillä. Mutta se oli vain yhden viikon rypistys työn ohessa. Ehkä kenian poijjaat tekee niitä joka viikko. Keli oli minulle aika raskas ja lähes joka juoma-asemalla piti rohmuta 2-3 mukia. Reittikin tuntui tällä kertaa yllättävän mäkiseltä, vaikka piti olla tuttu. Sitten 34:n jälkeen jalka alkoi kramppailla ja piti pariinkin otteeseen pysähdellä venyttelyyn. Lopputuloksena jäin 2:50 -tavoitteesta 17s. Tulokseeni olen silti ihan tyytyväinen, tulihan myös 5:s perättäinen sarjavoitto 50:ssä. Samoin yleisön joukosta löytyi yllättävän paljon kannustusta, enkä tienyt että niin moni minutkin tunnisti - kiitos kaikille tsemppajille!

Kiitos Mage & Co:lle hienosti järjestetystä tilaisuudesta. Tällaiselle tapahtumalle näyttää olevan tilausta vuosi toisensa jälkeen. Omassa juoksussani jännitin eniten oikeaa vauhdinjakoa, etten juoksisi jalkoja altani ja siten lopun aivan kauheaa oloa. Siinä onnistuinkin hyvin. Eli lopussa ei hirveästi väsyttänyt, ja ehkä sekin auttoi, kun loppukiriä ei tarvinnut tehdä. Ensimmäinen kierros, vaikka menikin mukavuusalueella 4-6 selän takana, oli silti juoksuni nopein. Sen jälkeiset kierrokset oli lähes tasavauhtiset. Myös tilaisuuden sosiaalinen puoli oli arvokas, kun ehti edes muutamien kanssa vaihtaa kuulumisia. Cooperin jälkeen kävin vielä Nuuksiossa verkalla, ja tälle päivää tuli sit nelkytkuus k. Tsemppiä kullekin treeneihin.

Hep! + KariS

HCM:llä läpäisy-% lähtijöistä oli noin 94,7% (2011) ja 92,9% (2010). Kokonaan saapumatta jäi 15.5% (2011) ja 15,2% (2010). Lähtijämäärät on juoksijamäärät 10 km kohdalla, kun parempaa dataa ei ollut saatavilla. Tukholman maratonilla läpäisy-% lähtijöistä oli noin 96,1% (2011) ja 94,5% (2010). Kokonaan saapumatta jäi 22,1% (2011) ja 22,7% (2010).

Tapahtuman alussa totesin Apolle, että kilpailuissa juoksen mieluimmin ajasta kuin sijoituksesta, paitsi silloin kun Hietsu on mukana. Sellaista pientä kissa-hiiri vuorovetoa meillä on ollut monessa tapahtumassa. Siinä 40:n kohdilla Hietsu meni ohitseni suht reippaasti. Ja pari tuntia myöhemmin mies juoksi uudelleen ohitseni. Ohittaessaan hän sanoi jotain vessakäynnistä, joka vei aikaa. Tällä hän tarkoitti, että oli edelleen samalla kierroksella kuin minä. Mutta pääni oli sen verran samea, ettei ajatus leikannut. Laskin vain oitis, että nyt hän varvasi minut kierroksella, ja hyväksyin mielessäni, että tämä on minulle 'mission impossible'. Kannustin häntä jatkamaan reippaasti hyvään tulokseen. Vielä tullessani 75 km huoltoon Hietsu oli aavistuksen edelläni, ja kello 5:59:20. Huusin hänelle takaa, että kiirehtii chippilangalle, saadakseen 6 h tulokseksi 80 km. Mm. jatossulle ja Stanley Parkillekin kerroin Hietsun johtavan reilulla kierroksella, mikä ei sitten pitänytkään paikkaansa. Näin sitä voi erehtyä, kun kisassa ei ollut mitään näyttötaulua, kelloa tai kuulutuksia, vain hämärtyvät ajatukset yön pimeydessä. Lopussa en ehkä kuitenkaan olisi pystynyt Hietsulle vastaamaan, mutta jotain kivaa sparrausta olisin varmaan saanut aikaan. Itselläni meni noin 60:iin ok, mutta sitten vatsa jämähti, ja nesteet eivät enää edenneet. Paljon vettä kummempaa ei uskaltanut hörpätä ja sitä jumia kesti yllättäen aivan loppuun asti. Kisan alussa Turkin Yeniceli juoksi tiiviisti kannoillani neljä kierrosta. Mutta jo ihan ensimmäisellä kierroksella aavistin ettei hän siinä pitkään pysy. Sen kertoi paitsi hengitys, niin ennen kaikkea se, ettei hän juossut omaa juoksuaan, vaan eteni täysin muiden tahtiin, pysähdyksineen, vaikkei itse saattanut juomapisteillä ottaa mitään. Huoli kärjen karkaamisesta vie omat energiat hyvin nopeasti. Kiitos järjestäjille ja talkooporukalle, kuin myös kanssajuoksijoille hienosta tapahtumasta. Aina juoksun jälkeen ajattelee, että tällainen rasitus on liikaa, mutta jo seuraavalla tai sitä seuraavalla viikolla huomaa, ettei olekaan enää kipeä eikä köyhä, ja katseet on jo kohti uusia tapahtumia.

Mäkin olen kohdallani funtsinut tuon hemoglobiinin arvoituksia viime aikoina. Nelisen viikkoa sitten juoksin 6h kilpailuissa 78+ km (II-sija ja M50 SE) ja viikkoa myöhemmin Yyterin maratonin voittoaikaan 2.52. Sitten 4 pv kuluttua sain kutsun verenluovutukseen, jossa tapaan käydä muutamasti vuodessa. Mutta mites kävikään: Äijähän on huonossa kunnossa, kun hemoglobiini ei yltänyt edes minimirajaan 135, vaikka kolmesti yritettiin mitata. Passittivat heti kotiin kesäksi kuntoa parantamaan. Kaupan päälle 3 kk porttikielto tulla edes tarjoamaan noin heikkokuntoisen verta. Vähänkös tuo harmitti. Seuraavana päivänä juoksin kympin kilpaa mäkisellä reitillä 36.54. Ilmeisesti se kunto on huono, kun lääkäri sanoo. Noh, kukaan tuskin syyttää ainakaan hemohessin käytöstä. Niillähän paukkuu hemoglobiinin ylärajat. Ylihuomenna onkin sitten 100 km kilpailu (S-J), jossa pääsee taas kuntoaan kohottamaan. Onneksi sinne ei ollut kuntorajoja, että uskalsi meikäkin ilmoittautua.

Minun mielestäni nuo kilpailun lopputulokset on ihan oikein, eli täysiä kierroksia on jotain ja sitten rapiat päälle, näin jokaisen kohdalla ilman poikkeuksia. Sen sijaan kierrosaikataulukossa näyttää kaikilla olevan johdonmukaisesti täysien kierrosten rekisteröityjä aikoja yksi liian vähän, eli jokaiselta puuttuu ilmeisesti juuri sen ensimmäisen kierroksen aika. Mutta lopputuloksessa tämä on kuitenkin huomioitu. Kiitos vielä spirokselle saamastamme kutsusta ja hienoista järjestelyistä ja puitteista. Meillä oli ilo osallistua.

Minullakin on auto ajoittain sen verran kortilla, että saan Lohjalle menokyydin, mutta paluusta en tiedä mitään.

Edellisiä peesaten muutama lisäkommentti minultakin. Vaikka Italiassa monet asiat harmitti, niin oli siellä positiivisiakin asioita. Esimerkiksi majatalomme isäntä oli kyllä avulias ja ystävällinen, kuten myös jotkin bussikuskeista. Vaikkakin englantia osasi vain harva. Myös matkaseura oli parasta A-luokkaa. Vaikka harmejahan tulee aina, niin itseäni suututti eniten majapaikkamme etäinen ja kylmä sijainti. Olin jo lähtiessä pienessä flunssassa mutta laskin toipuvani siitä kisaan mennessä. Yllätys oli kyllä melkoinen, kun majapaikassa satoi lunta ja huonekin oli suht viileä. Pahinta oli se, ettei huonetta ollut lämmitetty etukäteen ja sänky oli kostean kylmä. Lisäksi lämmmitys toimi vakiosti vain muutaman tunnin jaksoissa, eikä koko aikaa. Eikä huone siten koskaan lämmennyt riittävästi. Mikroaaltouunia tai hellaakaan ei ollut, josta olisin saanut kaipaamaani lämmintä juotavaa. Ja ensimmäisenä yönä minulla olikin vaatteita päällä enemmän kuin pidän päiväsaikaan. Minun on totta puhuakseni kyllä vaikea ymmärtää järjestäjien meille osoittamaa hotellin valintaa. Sinänsä hieno majatalo ja maisemat vuoriston patikkaretkeilijöille, mutta tähän MM-tapahtumaan ei millään tapaa soveltuva. Luulen, että valinnassa oli jotain tarkoituksenmukaisuutta, lehmänkauppaa, kehitysaluetuen hyödyntämistä tai muuta vastaavaa. Sattumaa tuollainen ei voi olla, sillä hotelleja löytyy varmasti lähempääkin. Milanoonkin olisi ollut vain puoli matkaa ja ajassa neljännes. Jos järjestäjät sanoo, että juoksusssa tehtiin hyviä tuloksia, niin heidän ei pidä ottaa siitä krediittiä itselleen. Kyllä ne ennätykset tehtiin vain ja pelkästään hyvän sään avittamana. Lämpötila, tuuli ym. olivat aivan täydelliset olosuhteet ennätyksille. Tosin järjestäjä koetti useallakin tapaa pilata näitä ennätyksiä, muttei onnistunut kaikkien kohdalla. Muutamia kohtia mainitakseni: Reitti piti olla muusta liikenteestä täysin vapaa, mutta silti järjestäjien omat lukuisat moottoripyörät kuvaajineen ajelivat juoksijoiden seassa tiheään tahtiin, jopa kahteen suuntaan. Pitkät osat reitistä oli vain 2 m leveää polkua, ja mopopojat soitattivat torvea alvariinsa saadakseen tietä juoksijoilta. Välillä oikein harmitti ja teki mieli näyttää käsimerkkiä näille öykkäreille, mutta pelkäsin niiden kuvaavan joten en halunnut todistusaineistoa kiukustani. Toisekseen järjestäjien juomapisteitä oli vain 5:n (jopa 6,5:n) km välein, joka on liian harvaan, ellei kanna omaa pulloa (väleillä oli vain sieniasemia). Mm. tämä koitui Tomille kohtaloksi, joka luotti vain järjestäjien tarjoilun varaan. Kolmanneksi reitillä oli varsin paljon jyrkkiä mutkia, jopa yksi U-käännös, joka soi nopeimpien vauhtia. Lopuksi tuo 20 km kierros on mielestäni liian pitkä looppi. Jos huollossa unohtaa jotain, niin seuraava kerta on vasta kaukana edessä. Oma juoksuni lähti hyvin liikkeelle, muttei kantanut loppuun saakka odotettua vauhtia. Koetin juosta mahdollisimman rennosti, yhtään tippaa 'puskemasta' eteenpäin. Edessä oli useitakin houkuttelevia peesejä, mutta pidättäydyin aina omassa vauhdissani (50 km < 4 h). Ensimmäinen vaiva tulikin noin puolessa välissä, kun jalkaterä ei enää kestänyt astumista. Se on tämän kevään rasitusvammoja, kun jouduin nostamaan kilometrejäni reiluun tahtiin ennen kisaa. Epäonnistunut kenkävalintani vielä pahensi asiaa. 60:ssä vaihdoin kengät ja otin särkylääkkeen. Matka alkoi jatkua. Mutta pian huomasin, että hengitykseni ei kestä enempää tuulettamista. Flunssa alkoi jo kuulua, ja oli pakko hiljentää reilusti. Tässä vaiheessa olisi ollut jo viisasta keskeyttää, mutta jääräpäänä halusin maaliin, vaikka viimeisenä. Terveyttä ei pitäisi vaarantaa, enkä osaa sanoa miksi vain jatkoin. Puoli kävelyähän se loppu oli, ja maaliin päästyäni halusin aivan ensimmäiseksi kuumaa juotavaa, mutta vain kylmää oli tarjolla. Myöhemmin Edwin löysi minulle jostain kupin lämmintä kahvia. En tiedä mistä hän sen taikoi, mutta join suurella mielihyvällä. Flunssainen olo ei anna vieläkään juosta, mutta ehkä jo ensi viikolla. Lohjalle 12.5 sitten uusin tavoittein.

Viikonloppuna 13-15.4. olin Pariisissa, tosin juoksuun liittymättömästä syystä. Mutta mihinkäs matkalle minä menisin ilman juoksukenkiä, jos vaikka tulisi tilaisuus lenkkeilyyn. Perjantaina kävinkin juoksemassa, ja totesin sen olevan kaupungilla ja Seinen varrella lähes toivotonta. Liikennejärjestelyt oli sen verran kaoottisia. Mutta kolmekymppisen uskalsin kuitenkin puikkelehtia. Sunnuntaina jätin lounaan väliin ja lähdin juoksemaan toisaalle erään puiston suuntaan, jos vaikka siellä voisi edetä rauhassa jotain ympyrää. Jonkun matkaa edettyäni alkoi tulla vastaan ihan oikean näköisiä juoksijoita, numerolapun kanssa. Vähän matkaa menin vastavirtaan, ja tajusin että tämähän täytyy olla se Pariisin maraton. Tiesin sen olevan sunnuntaina, mutta ei aavistustakaan reitistä. Noh, vähän muisteltuani perjantain vaikeaa etenemistä päätinkin kääntyä ja seurata maratonreittiä. Ja kas, juoksu muuttui todella vaivattomaksi etenemiseksi. Tosin vauhtini, vaikka olikin vain kevyttä satasen kilpavauhtia oli silti nopeampaa kuin tuon kohdan maratoonareilla. Yritin olla häiritsemättä näitä oikeita juoksijoita pomppimalla kadun reunakivillä ja ohittaen reilusti ulkoa. Omat juomatkin minulla oli mukana, ettei tarvinnut järjestäjien pöytien kautta mennä. Ilmeisesti liityin maratonreittiin noin puolen välin kodilla, ennen Bastillea. Juoksu kulki niin vaivattomasti, että menin sitten loppuun asti. Tosin olin kyllä jo ennakkoon päättänyt, että maaliviivaa en silti ylitä, vaan hyppään sivuun vähän ennen. Ja pari sataa metriä ennen maalia, siinä mukulakivisessä liikenneympyrässä näinkin virkailijoita, jotka ohjasivat edellä juossutta naista siirtymään sivuun, joka ilmeisesti oli myös numeroton hölkkääjä. Viimeistään siinä kohdilla olin jo muutenkin ajatellut vetäytyä, ja poistuin oikealle. Kokemukseni tuosta maratonin jälkipuolikkaasta oli hyvä. Reitti ja profiili aivan mainio. Sinne voisi joskus mennä ihan tavoitteenkin kanssa. Yleensä kun juoksen, mukanani on vain vesipullo. Mutta tällä kertaa itsesuojeluvaisto kertoi ottamaan mukaan myös Pariisin kartan ja kahden kympin setelin, kaiken varalta. "Maaliin" päästyäni avasin kartan, ja kysyin joltain paikalliselta ihmiseltä sijaintiani Pariisissa, kun siitä ei ollut aavistustakaan (Eiffel-tornin olin tunnistanut n. 10 km aiemmin). Totesin olevani n. 7-8 km majapaikastani, eli ei mitään hätää. Ehtisin hyvin juosta sinne, käydä suihkussa ja sitten lentokoneelle. Lähdin matkaan, ja varmuuden vuoksi vielä vähän reippaampaa vauhtia, silloin kuin siihen ruuhkilta pystyi. Lähes 10 km juostuani ihmettelin maisemaa, että tämä ei näyttänyt ihan siltä mitä odotin. Avasin taas kartan, ja kysyin paikalliselta sijaintiani Pariisissa. Karttaa käänneltiin ja pyöritettiin ja lopulta sain tietää, että olin juossut harhaan, täysin vastakkaiselle puolelle sitä osaa Pariisia missä minun piti jo olla. Olin jopa jo sen Pariisin kartan ulkopuolella. Sitten iski pieni hätä. Lentokoneelle piti ehtiä. Muu porukka odotti hotellissa että tulisin heidän kanssaan lentoasemalle. Puhelintakaan ei ollut mukana, mutta tosin en olisi tiennyt numeroitakaan mihin soittaa, vaikka puhelin olisi löytynyt. Juosten hotellille olisi tarkoittanut lennolta myöhästymistä. Yritin saada taksia kiinni. Liikennevaloissa pääsin kysymään viideltä taksilta kyytiä, mutta kukaan ei ottanut, eikä myöskään osannut neuvoa mistä taksin saa. Sama avuttomuus oli kymmenellä ihmisellä jotka kadulla pysäytin. Lopulta eräs taksi otti melkein kyytiin, mutta kieltäytyi ajamasta minua niin kauas. Antoi kuitenkin neuvon, että muutaman korttelin päässä olisi Metroasema, jolla pääsisin perille. Juoksin Metrolle, ja löysin oikean vaunun. Edessä 16 asemaa, ja olisin perillä. Kärsivällinen odotus, ja ehdin kuin ehdinkin hotellille ja lentokentälle - jopa vielä suihkun kautta, eli nou hätä.

Ai jaa sinäkö oletkin Baldini. En tuntenut sinua, eikä tämä tullut edes mieleeni siinä jutellessa. Tulin vaan juttelemaan kuin kelle tahansa vauhdinpitäjälle, jonka peesiä kehtasin hyödyntää. No, ensi kerralla ehkä muistan. Joo, kuten totesin, niin pitkän matkan juoksijalle ratamatkat ei välttämättä ole helppoja. Ainakin itse olen herkästi aliarvioinut matkaa ja vauhtia, ja saattanut juosta "jalat alta". Vauhdin sääntelytaitoa pitää harjoitella.

Kokonaiskilpailun lopputulokset viimeiseltä täydeltä kierrokselta. Näihin lopputuloksiin lisätään vielä viimeinen rapiakierros, kunhan käsimittaus valmistuu. Kilpailu on päättynyt palkintojen jakoa vaille. Jälleen kerran nähtiin hienoja tuloksia ja erinomaisia suorituksia kaikilta juoksijoilta, unohtamatta yleisön kannustusta ja merkitystä näiden tuloksien saavuttamisessa.

Jaana lopetti juostuaan 100 km, aikaan 12.36

Tulokset 23 h + viimeinen ennuste.