Jump to content
Juoksufoorumi.fi

von Mähönen

Jäsenet
  • Posts

    2 610
  • Liittyi

  • Last visited

Everything posted by von Mähönen

  1. Luin tätä ketjua tänään taaksepäin nostalgiamielessä. Etenkin Nyban ansiokkaat kuvaukset myöhäissyksyn kärsimysnäytelmistä vaikuttivat niin, että päätin kurittaa itseäni EKP:n vuoristoradalla, kelikin oli lupaavan sateinen. Mitä vielä, matkalla Puolariin sade lakkasi ja keli oli mitä mainioin juoksuun. Onneksi paska kuntoni ei pettänyt, vaan mahdollisti kaipaamani kärsimyskokemuksen loistokelistä huolimatta. Kunto on syvällä kuopassa, syvemmällä kuin en muista koska. Olispa kuitenkin satanut.
  2. Italian ongelma saattaa olla edelleen mafia. Olen tästä jutellut Italiasta pois muuttaneiden kanssa Hollannissa, sanoivat että ota mistä tahansa langasta kiinni Italiassa, sen toinen pää johtaa aina mafiaan. Nuoret ihmiset olivat Hollannissa hetken asuttuaan lähes pakottaneet vanhempansa muuttamaan Hollantiin. Verovetoinen hyvinvointivaltio saattaa toimia ihan ok, vaikka siinäkin on omat kuoppansa.
  3. Ei tunnustusta täältäkään. En tuonne kirjoittele, joskus kävin lukaisemassa. Mutta olen kyllä otettu siitä, että tulin Pottoselle mieleen tällaisessa yhteydessä! Lisäksi se tarkoittaa myös sitä, että herra muistaa vielä sotien jälkeisiäkin aikoja, eikä ole ainakaan vielä välitöntä syytä huolestua siitä, etteikö Pottonen muistaisi myös laskea housuja asioidessaan toiletissa.
  4. Kyllä pelotti sen vasemmalle jäävän pikkukundin pään puolesta! Tossahan on lankulta pudotessa hyvä mahdollisuus, että kuskikin lentää kaaressa jos sattuu etupyörä osumaan pitkospuiden pölleihin, mutta jostain syystä ei kyllä isin pään puolesta huolettanut yhtään... Enkä nyt tarkoita sitä, että olisi niin luja luottamus kypärään.
  5. En ole lääkäri, mutta eikös nää muljahtelut ole normikauraa etenkin nuorilla, alle 30 -vuotiailla ainakin? Muistan tunteeneeni muljahteluja nuorempana, mutta en huolestunut enempiä kun lääkäri näin kertoi. Itselläni oli Holter-24h tuossa 1,5 vuotta sitten muljahdustuntemusten takia (silloin 47-v.), mutta senkin tuloksena oli normaali tulos, eli pumppu kunnossa. Mulla siis myös korkea verenpaine savolaisvanhempien ennakkoperintönä ja siihen lääkitys 32-vuotiaasta asti , muuten en itse muljahteluista olisi huolta kantanut.
  6. Täysin samaa mieltä. Tosin en tiedä oliko tuo nyt minusta erityisen upeaa muuta kuin siinä suhteessa, että ihmisellä oli tavoite, jonka saavutti.
  7. Näin kesälomakaudella tuli mieleen, kävikö ilmi komennettiinko siinä Kari-nimistä kukkoa vai Kari-nimistä ukkoa?
  8. Naisten MM-jalkapalloa olen tässä parin ottelun ja koosteiden verran katsonut. Uusi rangaistuspotkusääntö kaihertaa, siksi ketju erilaisista sääntömuutoksista irti turnauksille ja sarjoille omistetuista ketjuista. Tykkäsin VAR- järjestelmästä kun se poisti kalasteluja ja paljasti puhaltamatta jääneitä tilanteita. Nyt järjestelmä ampuu mielestäni itseään nilkkaan, kun ensin katsotaan oliko sittenkin rankkarin paikka (joka siis ok), mutta sitten katsotaan torjunnan jälkeen, oliko maalivahdin molemmat jalat irti viivasta noin millimetrin (viittaus Arg-Sco -otteluun lähinnä, mutta kaksi lähes vastaavaa nähneenä). Tässä mennään mielestäni metsään. Luonnollinen jatkumo olisi, että jokainen hyökkäys katsottaisiin videolta, oliko sittenkin sentin paitsio. Ei mun lajini enää tätä menoa. Johonkin on raja vedettävä tai kohta Itä-Helsingin virkeä potkupyöräilijä on ainoa riittävän hidas viivalle jähmettyjä sarjatasoon katsomatta.
  9. Sä otat selvästi liian tosissasi ton riittävän levon varmistamisen kun olet alkanut pötköttelemään jo kesken treenien.
  10. Toisen puolen Suomen kannattaja täällä odottaa kotivoittoa Hämptonissa ja pokaalinryöstöä sitten Oulusta. Kärpät oli sympaattinen 1981.
  11. Reilu kymmenen vuotta vierähtänyt eikä nuo lajit kiinnosta vieläkään pätkän vertaa. Näistä matalimman kynnyksen laji Golfkin on edelleen kokeilematta. Sittemmin on useampaakin minulle uutta lajia tullut kokeiltua, osa niistä on ollut jopa ihan koukuttavan tuntuisia (esimerkiksi jousiammunta), mutta kyllä se niin taitaa olla, että "minun lajeissani" on tultava suorituksen aikana hiki ja jälkiseurauksena jumi, että saisin niistä irti sen mitä haluan.
  12. Kävin tänään 19 jälkeen ujosti yksikseni kiertämässä kuntoradan kertaalleen. Ukot on niin kovassa kunnossa, että mun pitää vielä salaa harjoitella, että kelpaan edes jarruksi porukkaan.
  13. Ja kolumbialaisten jäljiltä se pilkku, piste tai täplä saattaa olla myös valkoisen jauheen ympäröimä kaivanne.
  14. Päivän VAR: Neymarin onneton kalasteluyritys olisi mennyt vanhassa maailmassa läpi, nyt jäi vain sukelluskortti puuttumaan.
  15. Aikatauluongelmia ollut nyt useamman viikon putkeen. Kyllä mä taas sinne ilmaannun jarrumieheksi tilanteen salliessa.
  16. Muistelisin tänään vastaan tulleen yhden kaksikoiraisen lenkkeilijän, en osaa sanoa missä, sillä tämän päivän reitti oli minulle uusi tuttavuus, enkä ole noilla kulmilla ollenkaan kartalla. Jos koira veti perässään hujoppia ja toiset kaksi seurueen jäsentä olivat kompaktimman kokoisia, niin todennäköisesti tulit meitä vastaan.
  17. Yritän ehtiä mukaan turhautumaan. Laitan viestiä tulemaan jos menee aikataulut pitkäksi ja suunnitelmat uusiksi.
  18. Ei ole minun bisneksiäni, mutta toki minulla on upeat ruskea/keltaiset Mähöne-kalsarit arkistoituna vaatekaapin perukoille. Ostin ns. lämpimäisinä suoraan tehtaan lähetyksestä henkilöltä, joka oli mukana tuossa hankkeessa.
  19. Tavoitteena tulla jarruksi. Onko tuntumaa tiestöön, rapsutellaanko nastoilla vai pysyisikö siellä tolpillaan ilman nastoja ?
  20. No johan nyt, olis kelit ollu taas kohdillaan. Kai se on pakko jotain sätkyllä itsekseen, olin henkisesti valmistautunut tulemaan kimppalenkille.
  21. Lähes tunnustan-ketjun materiaalia, mutta saattaa tuossa Umpimähkän muistelossa olla perääkin. Yhteen Ikimuistoisimmista lenkeistäni liittyy muun muuassa ns. äärimmäinen hätä ja umpisolmuun menneet trikoot.
  22. nyba, tiedätkö lähteekö koira tänään lenkille, jos vaikka hyppäisit siinä samalla narun jatkoksi?
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy