Jump to content
Juoksufoorumi.fi


r

Aerkank

Jäsenet
  • Content Count

    244
  • Liittyi

  • Last visited

Community Reputation

41 Excellent

Recent Profile Visitors

The recent visitors block is disabled and is not being shown to other users.

  1. Koska tuossa laktaattitestissä on juurikin haasteellista määrittää laktaatin perusteella aerobinen kynnys, pitää tarkemman tuloksen tai kynnysmäärityksen saamiseksi olla tuo hengityskaasumittaus. R5:n käyttämä Aerolution-laite ei vaan oikein täytä tuota kriteeriä, koska se ei ole suoranaisesti ns. henkäys-henkäykseltä -laite. Käytännössä nuo edellä mainitut kriteerit täyttää Helsingin Urheilulääkäriasema https://hula.fi/kuntotestaus/, Aava lääkärikeskus, https://www.aava.fi/palvelu/fyysisen-suorituskyvyn-testi, kunhan vain varmistaa pätevän testaajan saatavuuden, sekä kesäisten huhujen nyt varmistuttua Pihlajalinna Urheiluklinikka https://www.pihlajalinna.fi/palvelut/yksityisasiakkaat/urheiluklinikka/kuntotestaus-helsinki Sinällään testaajalle on jopa haasteellisempaa tehdä ja tulkita kuntoilijoiden testejä, joten itse asiassa kuntoilijoiden standardien testaukselle pitäisi olla jopa huippu-urheilijoita korkeammalla. Vierumäellä ei ole enää suoran testin mahdollisuutta, ovat siirtäneet ne Pajulahteen
  2. Tuo edellyttää luotettavaa juoksumattoa ja kunnollista spiroergometriä (eli hengityskaasuanalysaattoria) sekä käytännössä liikuntatieteellisen korkeakoulutuksen saanutta testaajaa, jolla olisi pitkällinen kokemus testeistä ja kynnysten määrittämisestä. Noilla spekseillä melkoisen vähissä ovat vaihtoehdot. Periaatteessa neljä paikkaa olisi tuolla listalla, mutta näistä Puolustusvoimien Urheilukoulu ei tarjoa ulkopuolisille testejä.
  3. Laktaattikäyrä on oikeastaan hyvin tyypillinen etenkin, jos ensimmäinen vauhti on ollut kävelyä ja jos juoksu on painottunut enemmänkin 6:40 - 6:00 min/km -vauhdeille kuin tuonne 7:00+ -vauhdeille . Ja juuri tuo laktaattikäyrän muoto, ensin pomppu ja sitten kolmen vauhdin aikainen tasanne, on laktaattikynnys ykkösen (eli aerobisen kynnyksen) määrittämisen kannalta erittäin haasteellista. Tällaisessa tilanteessa ventilaatiokynnyksestä saisi oivan avun aerobisen kynnyksen määrittämiseen. 5:27 -vauhdilta laktaattitaso lähtee nousemaan, eikä tuo äkkipäätään tuntuisi olevan mahdoton LT1 -taso. Mutta tuota kynnystä käyttäen näillä tiedoilla on kyllä iso riski vetää PK-lenkit VK:n ala-alueella. Maksimisykkeestä, oli se arvioitu iön mukan tai todellinen, ei pystytä mitenkään luotettavasti määrittämään kumpaakaan kynnystä. Muutamasta tuhannesta maksimitestistä laktaatti- ja ventilaatiokynnysmäärityksin dataa katsottaessa tarkkuus tuolla sykearviolla on samaa luokkaa kuin ampuisi haulikolla kasan A3-paperiin 😎.
  4. Ilman laktaatti-/vauhti-/sykearvoja eri kuormilta eli ilman testipöytäkirjaa on täysin mahdotonta lähteä tulkitsemaan kynnysmääritysten luotettavuutta 😎
  5. Saako esittää protestin ohjeidenvastaisesta toiminnasta 😁. Ja tuohon yhtenäiseen toimintaan testauksessa liittyen seuraavat havainnot palautteesta: Teoreettinen hapenkulutus vaikuttaa lasketun Londereen kaavalla ja vakiolla +6. Suositus on ko kaava ja vakio -2. Tästä tulee teorettiseen hapenkulutukseen +8 ml/kg/min ero suositukseen nähden ja maksimaalinen teoreettinen hapenottokyky olisi pudonnut 60,7 -> 52,7 ml/kg/min. Tosin omasta mielestäni vakio -2 eli kv-tason maratoonari on alakantissa, +2 vakiona olisi sopivin kompromissi. Hapenkulutus maksimista on laskettu suositusten vastaisesti. Suosituksen mukaan niin kynnysten kuin maksimin teoreettisesta hapenkulutuksesta vähennetään lepohapenkulutus 3,5 ml/kg/min ja vasta sitten lasketaan tuo prosentti. Suositus on ollut voimassa jo 90-luvulta lähtien. Suosituksen mukaan laskettaessa uudet suhteet olisivat 61% ja 82 %. Palautetekstiin ne eivät vaikuta Jos teoreettisena hapenkulutuksena olisi käytetty Londereen kaavaa suositellulla vakiolla -2 ja suositellulla lepohapenkulutuksen huomioivalla laskutavalla, olisivat kynnysprosentit 55% ja 79%. Tämä olisi mahdollisesti muuttanut palautteessa tekstin kohtalaiseen peruskestävyysalueen painotukseen. Kynnyspiirroksissa näkyy tuo min/km -akselin vaikutus käyrän loppuosan jyrkkyyttä nostavasti. Muoto olisi huomattavasti loivempi, jos asteikkona olisi km/h. Tämä pitää huomioida, jos käyränmuodosta tehdään päätelmiä esimerkiksi jyrkästä laktaattinoususta ja "seinästä" AnK:n jälkeen. Lisäksi viimenen kuva syke vs min/km on fysiologisesti virheellinen. Kuormituksen noustessa portaittain sykkeen nousu tasaantuu (tässä jyrkkenee) noin LT2:lta ylöspäin. Tähän ilmiöönhän perustuu Conconi-testi. Alueiden vauhdit ovat päinvastoin kuin sykkeet. Mielestäni parempi merkintätapa on laittaa testin syke ja vastaava vauhti tässä tapauksessa päällekkäin. Eli PK:n merkinnän soisi olevan 7:15 - 5:27 ja alla tuo 110-142 Miten testikäyristä voidaan tehdä päätelmiä juoksun taloudellisuudesta vai oliko käytössä joku juoksutekniikka analysoiva mittari? Useimmiten taloudellisuutta on kommentoitu mitatun ja teoreettisen hapenkulutuksen erona, johon tosin tuo teoreettisen hapenkulutuksen kaava vaikuttaa. Nykyisin olisi toivottavaa tuon eron sijasta käyttää ml/kg/km -arvoja.
  6. MItään yleistä ohjeistusta korvauskäytännöstä ei kuntotestipuolella ole, mutta normaalit kuluttajasuojaan liittyvät ohjeistukset lienevät tässä päteviä. Kokonaan uuden testin tekeminen maksutta tullee kyseeseen tapauksissa, joissa testilaitteston tai jonkun muun seikan puolelta testi keskeytyy totaalisesi, eikä kynnyksiä tai maksimitasoa pystytä määrittämään. Jos spiroergometri antaa virhearvoja, mutta laktaattimääritys toimii normaalisti, ei ihan välttämättä ole perusteita uuteen testiin. Mutta maksimissaan testihinnan luulisi tuollaisessa tilanteessa olevan laktaattitestin hinnan. Haastetta noihin kummalisten arvojen tulkintaa vaan aikaansaa se, että silmämääräisestä kummallisuudestaan huolimatta ne saattavat olla kuitenkin normaaliarvojen ääripäässä, eivätkä siten poikkeavia. Tällöin pitää hakea muista mitatuista muuttujista selitystä, ollaanko tekemisissä normaaliarvojen vai poikkeavien arvojen kanssa. Pelkissä laktaattimäärityksissä ei juurikaan ole muita muuttujia käytettävissä, mikä lisää näiden testien haasteellisuutta. Ja lisäksi testaajan tulee todella osata hakea noita havaintoja tukevia muuttujia. Jos maksimijuoksuvauhti testissä on 4:00 min/km, ovat VO2max -arvo 38 ml/kg/min ja BR 40% melko selvät viitteet ventilaation mittausvirheestä. Samalla maksimivauhdilla 68 ml/kg/min, RER 0,96 ja VE/VO2 28 viittaavat kyllä happianturin virheeseen. Ja juurikin tuontapaisilla kysymyksillä testaajan tulisi hakea selvennystä poikkeaville arvoille. Tosin tällöin on myös riskinä mennä ylitulkinnan puolelle. Mutta valitettavasti esimerkiksi tietämys ylirasituksen tai -kuormituksen aikaansaamasta testin suorituskykyprofiilista on vielä vajavaista. Todennäköisyys testipalautteelle "olet huonossa kunnossa, harjoittele kovemmin ja lisää maksimikestävyysalueen harjoitteita" on valitettavasti tuossa tilanteessa olemassa. Todellakin testipaikkaan voidaan tulla testitarkoituksessa ja myynti kohdistuu vaikkapa valmennuspalveluihin,. Mutta myös päinvastoin, eli valmennuslähtöiseen palveluun myydään kuntotestaus, jonka kyseinen valmentaja toteuttaa oman jonkinasteisen testaustaitonsa avulla. Oma käsitykseni tavoitteellisesti harjoittelevien testeistä on sellainen, että porukka pääsääntöisesti tietää, minkätyyppisellä testauksella haluttua tietoa harjoittelun tueksi saadaan. Osataan siis etsiä kynnysmäärityksiä tekeviä testipaikkoja ja testejä, joilla kynnykset määritetään. Mutta sen jälkeen alkaakin villi viidakko. Moni ensi kertaa testissä käynyt on riemuissaan, kun on saanut sykearvot eri tehoalueille paperille. Mutta kykyä arvioida noiden arvojen luotettavuutta, palvelun kokonaisuutta suhteessa kustannuksiin tai palautetekstien perusteita ei ole. Komea kakku, mutta sisältä kuraa. Villistä viidakosta esimerkkinä on markkinoida suoraa kynnystestiä laktaattimittauksin ilman, että testissä määritetään hengitysvasteita. Suora testi tarkoittaa AINA hengityskaasujen mittaamista. Tai suoran maksimitestin markkinoiniti käytetyn spiroergometrin mallinimellä, ei itse testisisällön nimellä. Ehkä parhaiten tieto hyvistä testauspaikoista kulkee suusta korvaan tai näppäimistöltä näyttöön -menetelmillä. Kun jokaisella testaajalla on myös oma käsialansa tehdä testejä, tulkita ja kirjoittaa palautteita, ei testipaikan hyvyys välttämättä ole kiinni vain paikasta itsestään, vaan myös siellä työskentelevistä henkilöistä. Aikaisemmin heikolla laadulla toiminut testipaikka saattaa rekrytoida todella kokeneen ja hyvän testaajan, tai arvostettu paikka saattaa menettää sen päteväksi koetun testaajan. Suomessa on melkoisen vähän kestävyyspuolen testaamiseen ja siitä harjoitusohjeiden luomiseen painottuvaa koulutusta. Tietämyksen lisääminen näistä asioista olisi suotavaa niin valmentajien, urheilijoiden kun kuntoilijoiden keskuudessa. Mahdollisesti ensi keväänä tällaista tiedon lisäämistä koulutuksen muodossa on tarjolla. Ja hyvä testaaja on mielestäni aina avoin niin tekemiensä päätelmien kuin testidatankin suhteen, jolloin myös testissä käynyt voi tarvittaessa tehdä omia päätelmiään testin tuloksista, ja tarvittaessa haastaa testaajan tekemää näkemystä.
  7. Mietitäänpä tuota 6:40 -vauhdin laktaattinäytettä. Kun se on otettu, ei testaajalla ole siinä vaiheessa mitään perustetta epäillä sen oikeellisuutta. Vasta 6:00 ja 5:27 -vauhtien näytteet voivat herättää epäilyksen. Mutta tällöin ei 6:40 -vauhdin näytettä saa enää uusittua. Jos tuon arvon jättää huomioimatta ja käyttää 1,6 mmol/L -arvoja alimpana laktaattitasona, tulee LT1 nopeudelle 11,4 km/h. Tällöin LT2 onnopeudella 12,0 km/h ja maksimi 14,0 km/h. Ei näytä myöskään ihan todelliselta. Jos taas ensimmäinen 1,6 mmol/L -arvo onkin väärä, voidaan LT1 nostaa mahdollisesti tasolle 10 km/h. Testin maksimivauhti oli 4:17 min/km ja laktaattitaso 5,1 mmol/L. Siinä on hyvin kapea ero aikaisempaan AerK:een 4:20 min/km. Joku tuossa testissä siis maksimin tai aerobisen kynnyksen osalta mättää. Tässä pitäisi arvioida , olisko tuo tehty testi todella maksimaalinen, mutta sen selvittämiseksi täytyisi saada hengitysreservi, BF, RER ja VE/VO2 -arvot. Laktaatin ja aikaisemman aerobisen kynnysken puolelta reserviä luulisi kuitenkin olevan. Testiä ei kuitenkaan ilmeisesti tehty kuntotestimielessä, vaan peruste oli joku muu? Jos peruste on ollut terveydellinen tai vaikka ylikuormitukseen perustuva, voisi otaksua, että tällöin kynnyksetkään eivät ole ihan aikasemmista testeistä totutulla tasolla. Piirroksessa on mukana myös ventilaatio suhteessa hapenottokykyyn, joka on ventilaatiokynnysten määrityskriteeri. Mielenkiintoisesti käyrässä on muutos 2,5 L/min -hapenkulutuksen kohdalla, puoltaen VT1:n sijaintia tässä kohdassa. Ja kuinka ollakaan, tuohon oli testissä myös määritetty LT1.
  8. Urheiluopistot saattavat katsoa saavansa rahaa myös testeihin kuulumattomista oheispalveluista, kuten vaikkapa testin jälkeisestä ruokailusta. Testien hinnat kuitenkin vaihtelevat huomattavasti riippuen ihan testipaketin sisällöstä. Pelkkä laktaattikynnysten määrittäminen on huomattavasti edullisempaa kuin sekä laktaatti- etä ventilaatiokynnysten määrittäminen. Kun pelkkä kunnollinen spiroergometri maksaa noin 35t€. Liikuntatieteellisellä Seuralla on olemassa Kuntotestauksen laatujärjestelmä, jossa mukanaolevilta tahoilta nyt voisi odottaa laadukasta toimintaa. Tosin laatujärjestelmä ei ainakaan toistaiseksi erottele eri testejä tekeviä tahoja. Tuo laktaattikynnysmääritysten uusiminen aikaansai urheilijatestausverkostossa keskustelua, mutta muutos oli kyllä hyvinkin perusteltu aikaisempaan puhtaasti subjektiiviseen määritykseen verrattuna. Lisäksi tuosta muutoksesta KIHU teki myös omaa validointiaan, heiltähän tuo muutos oli lähtöisin. Tuo uusi määritysmenetelmä on kyllä arka mittavirheille eikä kaikille mahdollisille normaalista poikkeaville laktaattikäyrän muodoille ole vielä sovittu yhteistä käsittelymenetelmää. Tämä pitää huomioida tehtäessä testiä 6 - 7 kuormalla pelkillä laktaattimäärityksillä. Ja perustellulle subjektiiviselle tulkinnalle on aina mahdollisuus. Parhaat testipaikat voidaan jakaa karkeasti seuraavalla jaottelulla: 1) Perinteiset pitkään testauskuvioissa mukana olleet urheiluopistot. Ihan muutama urheilukeskus voidaan sijoittaa myös tähän kategoriaan. 2) Liikuntalääketieteen keskukset, joissa kuntotestejä tehdään. Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskus kuuluu tähän joukkoon. 3) Jotkin yksittäiset valmennus- ja testauspalveluja tarjoavat yksiköt ja henkilöt. Näiden lisäksi syksyllä kestävyystestauksen piirissä tulee tapahtumaan pienoisia muutoksia. Parhaassa testipaikassa tulee olla kestävyysominaisuuksia testattaessa hyvä liikuntafysiologian tuntemus, mutta mielellään myös testaajan taholta kokemusta eri lähtötasoisten henkilöiden testaamisesta ja ohjeistamisesta harjoitteluun. Ihan ykkösasia, jota asiakas vain harvoin havaitsee, on testauksen turvallisuus. Yllättävän usein nimittäin täysin terveeksi itsensä tuntevalta löytyy testin esimittauksissa tai testin yhteydessä asioita, jotka edellyttävät lääkärin jatkoselvittelyä. Valitettavasti vain todella harvalla kestävyystestejä tekevällä on asiantuntemusta bongata vaikkapa hengitysvasteista mahdollista hengityksen rajoittuneisuutta. Testaajan olisi enemmän kuin suotavaa myös olla jatkuvasti verkottuneena muihin testaaja-ammattikunnan edustajiin, koska pelkästään oman juoksumaton ääressä peuhatessa katsantokanta saattaa helposti kaventua eikä päivittyvää liikuntafysiolgista tietämystä tule välttämättä omaksuttua. Moni testaaja puhuu edelleen maitohapon mittaamisesta. Verrattuna testauspalveluita tarjoavien tahojen määrään yllättävän vähän testaajia osallistuu joko vuosittaisille Kuntotestauspäiville tai Urheilijatestausverkoston koulutustilaisuuksiin. Parhailla urheilijoilla jalostetaan suorituskykyä entistä paremmaksi, jolloin heillä testauksessa pikemminkin korostuvat laji- ja lajinomaiset testit. Tällöin ollaan jo kaukana laboratoriossa tapahtuvasta testauksesta. Aktiivikuntoilijoilla tai tavoitteelisesti harjoittelevilla keski-ikäisillä sen sijaan laboratoriotasoinen testaaminen on hyvinkin perusteltua, koska tällöin testin turvallisuuden huomioiminen ja vaikkapa 12-kanavaisen EKG:n ja rasituksenaikaisen verenpaineen mittaminen on kenttätestejä helpompaa.
  9. Kestävyysominaisuuksien ja kynnysmääritysten testaamisen yleistyessä 80- ja 90-luvuilla Suomeen perustettiin jonkinmoinen kasa testauspaikkoja. Tuolloin Kotkassa toimi Telineyhtymä -niminen firma, joka rakensi aika robusteja, mutta todella luotettavia ja kestäviä juoksumattoja. Käytännössä Telineyhtymän matoilla oli monopoliasema testiasemien mattovalikoimassa, ja edelleenkin noita mattoja käytetään aktiivisesti. Näissä matoissa kulma ilmoitetaan nimenomaisesti astelukuna. Ja esimerkiksi hiihtäjien sauvakävelytestien kuormitusmallien kulmat ilmoitetaan asteina. Olosuhteita on huomattavan vaikea yhtenäistää. Jokaisen testipaikan soisi pyrkivän kyllä tiettyihin vakiona pysyviin lämpötila- ja kosteustasoihin. Mutta kun valtaosa testipaikoista taitaa olla sijoitettu jo aikasemmin rakennettuihin, ei-testauskäyttöön tarkoitettuihin tiloihin, ei ihan vakio-olosuhteisiin lämpötilan ja kosteuden osalta välttämättä päästä. Ja mitään työkalua noiden olosuhteiden vaikutuksen justeeraamiseen ei oikein ole.
  10. Nuo ovat vanhat kriteerit. Fyysisen kunnon mittaaminen -kirjassa (LTS 2018) sivuilla 96-97 on esitetty uudet suomalaiset määrityskriteerit laktaattikynnyksille. Nopeusväit eivät itse asiassa tihenny loppua kohden, vaan testi mennään pääsääntöisesti 1,5km/h -nopeusvälein. Tuo min/km -vauhdin käyttö sekoittaa tässä hieman. Periaate testeissähän on nimenomaan mennä tasaisin kuormaportain, eli tasaisin km/h, Watti tai teoreettisin ml/kg/min -nostoin. Sykkeen (eikä se tasaisilla kuormanostoilla välttämättä nousekaan) eikä myös min/km -vauhdin ei tarvitse nousta tasaisesti. Pasi_P:lle iso plussa uusien laktaattikynnymäärityskriteerien käytöstä. Tosin kirjassa ei ole mainittu erikseen, mitä muuttujaa käytetään X-akselina. Periaate, ja kirjassa oleva piirros, puoltavat kuitenkin juoksutesteissä km/h -asteikkoa, koska tällöin x-akseli tulee kuormaportaan muutoksena tasaväliseksi. Pasi_P:n käyttämällä min/km -asteikolla laktaattikäyrän loppupää jyrkkenee huomattavasti todelliseen nähden, mikä voi aikaansaada regressiosuoriin tulkintavirhettä. Kun laktaattikynnysmäärityksissä käytetään noita uusia kriteereitä, ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä laktaattikynnysten sijainnista. Viimeisen 40 sekunnin kuorman käyttäminen LT2:n regressiosuorassa voidaan helposti kyseenalaistaa. Jos tuon 18,4 km/h nopeuden tasaa kuorman kestoajalla, ei regressiosuora muutu. Arvot ovat LT1:n kohdalla nopeus 11,5 km/h, vauhti 5:13,0 min/km ja syke 146,3 /min. Vastaavasti LT2:n kohdalla arvot ovat 14,8 km/h, 4:03,0 min/km ja 169,4 /min. KOska määritykset on tehty laktaatistä, käytin tässä laktaattikynnysten lyhenteitä LT1 ja LT2. Suomalaisessa terminologiassa nämä kääntyvät sitten vastaavasti aerobiseksi ja anaerobiseksi kynnykseksi. Mikäli nyt testaaja antaa jotkut tästä poikkeavat kynnykset, täytyy hänellä olla erittäin pätevät perusteet muulle tulkinnalle. Suomessa on jo 80-luvun lopulta pyritty yhtenäistämään kestävyysominaisuuksien testaamista, mutta näköjään 30 vuoden jälkeenkin on markkinoilla täysin villiä toimintaa. Yleinen suositus on käyttää juoksumatolla 1 prosentin eli 0,6 asteen kulmaa. Millä tässä testaaja perustelee 0 asteen kulman käyttöä? Kun kuormaportaat ovat 1,5 km/h yleisen matolla käytettävän 1,0 km/h sijasta, saattaa olla perusteltua pidentää kuorman kestoa suositellusta 3 minuutista 4 minuutin niin sykkeen kuin laktaatin kinetiikan vuoksi. Mutta juoksumatolle on erittäin vaikea keksiä mitään perustetta pitää kuormien välillä 2 minuutin taukoa. Tässä kyllä tenttaisin testaajaa tiukasti, mihin ihmeeseen tuo tauko perustuu. Kun kyseessä ilmeisesti oli paikallaan seisoskelu, ei tauko todennäköisesti vaikuta veren laktaattipitoisuuteen. Passiivisessa palautuksessa kun laktaatin eliminaatio on melko olematonta. Mutta sykevasteeseen tuo tauko vaikuttaa jo melkoisesti. Isoin harmi tällaisesta suositukset ohittavasta testauksesta, ellei testaajalla ole tosiaan tiukkaa perustetta toiminnalleen, tulee testiasiakkaalle itselleen. Tällä tavalla toteutettua testiä kun on äärimmäisen vaikea verrata muualla tehtäviin, suositustenmukaisiin testeihin. Ja kuntotestauksen hyvien käytäntöjen mukaan testitulosten tulee olla asiakkaan käytössä viimeistään viikon kuluttua testistä.
  11. Impedanssikardiografia eli ICG (esim https://www.physioflow.com/) voisi tässä olla ratkaisu.
  12. Näyttääkö lkäyrä samanlaiselta kuin oheisessa kuvassa? Ja onko sykedata mahdollisesti otettu R-R -tallennuksena?
  13. Onpas todella mielenkiintoinen näkökanta liikuntalääketieteeseen. Nimenomaan liikuntalääketieteestä ja varsinkin liikuntalääketieteen erikoislääkäreistä on huomattava apu ylikuormituksen selvittämisessä. Mikäli selvittäminen olisi vain liikunta-alan ammattilaisten, kuten liikuntafysiologien käsissä, keskittyisi selvitys todennäköisesti vahvasti harjoittelun aikaansaamaan kuormitukseen. Sen sijaan kuormittumiseen vaikuttavien mahdollisten sairauksien selvittäminen on nimenomaan ensisijaisesti liikuntalääketieteen erikoislääkäreiden asia. He voivat tarvittaessa ohjata ylikuormittuneen myös muille terveydenhuollon ammattilaisille, kuten esimerkiksi ravitsemusterapeuteille. En tunnista suomalaisista aktiiveista liikuntalääketieteen erikoislääkäreistä ketään, jonka agendalla ei olisi sairauksien selvittäminen ja tutkiminen. Jos biologinen? liikuntalääketiede olisi vain huippu-urheilun tulosten paranemiseen keskittyvää, olisi varmaan vuosittaisten Liikuntalääketieteen päivienkin ohjelma tyystin erilainen. Ja aika yhden käden sormilla on myös laskettavissa päivien tutkimuskilpailuun osallistuneet tutkimukset, joiden aiheena oli puhtaasti huippu-urheilun tulosten parantaminen.
  14. Jakke on kyllä kovan luokan ansioitunut valmentaja, mutta tuosta kommentista paistaa hienoinen ”old school”. Tosin alkuperäinen juttuhan on jo muutaman vuoden takaa. 80- ja 90 -luvuilla käytettiin maksimaalisen hapenottokyvyn testeissä sekoituskammioperiaatteella toimineita spiroergometrejä eli hengityskaasuanalysaattoreita. Niissä kerättiin muutaman litran kammioon uloshengitysilmaa, joka olis siis sekoittunutta useammasta henkäyksestä. Tuosta kammiossa olleesta sekoittuneesta ilmasta määritettiin happi- ja hiilidioksidipitoisuudet, minkä lisäksi tarvitaan vielä hengityksen virtaussignaali hengitetyn ilmamäärän mittaamiseksi. Tuloslaskennassa nämä vielä keskiarvoistettiin 20 tai 30 sekunnin välein. Yksi tuossa tuloslaskennassa käytetty muuttuja oli trueO2%, joka yksinkertaistettuna on sisään ja ulos hengitettyjen happipitoisuuksien ero. Normaalisti se oli kevyillä kuormilla korkeammalla, mutta taso oli hyvin yksilöllinen, vaihdellen 4-7%:n välillä. Testin loppua kohti trueO2 yleensä pieneni. Jostain syystä tuota trueO2:ta ryhdyttiin pitämään muuttujana sille, miten hyvin happi tarttuisi lihaksiin. Mitä korkeampi arvo, sen parempi olisi hapen tarttuvuus. Tosin kukaan ei kiinnittänyt huomiota siihen, että modifioitaessa hengitysfrekvenssi normaalia hitaammaksi trueO2 nousi, ja taas tihennettäessä hengitysfrekvenssiä trueO2 putosi. Kun sauvakävelyssä porukka saattoi rytmittää hengityksen askelfrekvenssiin, trueO2:ssa näkyi putoamista aina silloin, kun juoksumaton nopeutta vaihdettiin. Eikä kukaan oikein ajatellut, että hengityskaasujen mittaus tapahtui suun edestä. Siitä on hapella vielä aika monta välivaihetta kuljettavanaan, ennen kuin se saavuttaa lihastason. Ja kaikki nuo välivaiheet kun vaikuttavat hapenkäyttöön. 2000-luvulle tultaessa nuo sekoituskammiloaitteet korvautuivat breath-by-breath eli henkäys-henkäykseltä -laitteilla. Näissä hapen ja hiilidioksidin pitoisuus mitataan jatkuvasti on-linena suun edestä jokaisesta henkäyksestä. Tällöin tuota trueO2-arvoa ei edes enää ilmoiteta, vaan mielenkiinto kohdistuu enemmänkin uloshengityksen loppuvaiheen happi- ja hiilidioksidiosapaineisiin. Näistä kun jälkimmäinen kertoo ventilaation riittävyydestä hiilidioksidin poistoon. Joten tuo Jaken kommetti hapen sitoutumisesta lihaksiin hengityskaasumittausten perusteella on ”valefysiologiaa”, hieman samoin kuin maitohapon vaikutukset ja mittaaminen. Jos joku hapen sitoutumista edelleen käyttää, voisi hänen fysiologia-asiantuntemuksensa kyseenalaistaa. Sen sijaan voisi miettiä, olisiko NIRS-teknologiasta tulevaisuudessa tuon hapen sitoutumisen mittariksi. ps. Ja tuo ylläoleva Nummelan Ariltakin lainattu teksti on 2000-luvun alusta, kun ajatukset ja laitteet olivat toisenlaiset.
  15. Ylikunto -termi vaan istuu puhekielessä todella tiukasti, aivan samoin kuin maitohappo. Kansainvälisesti käytetään termejä overreaching ja overtraining, joista Suomessa käytetään termejä ylirasitus ja ylikuormitus (esim Prevention, diagnosis, and treatment of the overtraining syndrome: joint consensus statement of the European College of Sport Science and the American College of Sports Medicine. Meeusen R, et al. Med Sci Sports Exerc. 2013.) Ehkäpä pikkuhiljaa, kun noita "parempia" tai fysiologisesti oikeampia termejä (maitohappo ➡️ laktaatti) vaan tuodaan esiin, tapahtuu puhekielessäkin muutosta.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy