Jump to content
Juoksufoorumi.fi



joukor

Jäsenet
  • Content Count

    7 489
  • Liittyi

  • Last visited

  • Days Won

    38

Reputation Activity

  1. Like
    joukor reacted to Juoksijapoika for Blogi päivitys, IM Tallinna   
    Keskiviikkona alkoi pilviä nousta odotetun Tallinnan reissun ylle kun supporterin ja kanssalomailijan roolissa mukaan lähdössä ollut rakkaani sairastui tuiki tavalliseen flunssaan. Tänä poikkeusaikana tuo tarkoitti välitöntä sairaslomaa ja velvoitetta Korona-testiin sekä tulosten odottelun ajaksi karanteeniin. Tarkoituksemme oli mennä paikanpäälle perjantaiaamuna ja jatkaa lomaamme tiistaihin asti kylpylästä ja kiireettömyydestä nauttien. Muutin pikavauhdilla torstaiaamuna oman soolomenomatkani jo torstai-iltapäivälle. Pieni kyrkkä otsassa saavuin Tallink Spa:han, joka sijaitsi sopivan lyhyen matkan päässä niin satamasta kuin Kalamajan alueella sijainneesta kisakeskuksestakin. Valmistautumiseen jäi hyvin aikaa ja pyörä tuli katsottua kuntoon illan aikana. Poikkeusolosuhteista johtuen ilmottautumiseen ja pyörien katsastukseen liittyvät käytännöt olivat eri tavalla määritetty. Olin saanut siirrettyä oman ilmottautumis slotin perjantai-iltapäivälle, jonka jälkeen myös siirtyminen Harku-järvelle pyörän vientiin bussilla onnistui aika sujuvasti. Käsidesiä roiskittiin ja maskit naamalla marssittiin mitä erinäisemmissä paikoissa, mutta kokonaisuus toimi mielestäni kohtuullisen hyvin. Muuttuvia tekijöitä aikatauluissa oli monia ja näistä tiedottamisessa järjestäjillä oli välillä haasteita. Esimerkkinä kisa-aamuna saapuminen vaihtoalueelle oli määritelty 10min välein saapuvissa erissä ja näihin aikatauluihin täsmätyt bussiaikataulut saatiin jakoon vasta edeltävänä iltana klo 21 jälkeen. Kaikki sujui kuitenkin aika kivuttomasti, vaikka pientä haparointia jonotuskäytännöissä välillä esiintyikin.
      Kisapäivä valkeni pilvisenä ja kohtuullisen tuulisena. Syyskuinen järvivesikään ei vaikuttanut kaikkein lämpimimmälle. Vahvoille pyöräilijöille povattiin jo ennen starttia huippuaikoja tasaisesta reitistä ja viileästä kelistä johtuen. Uskoakseni tuuli kuitenkin myös näihin kaikkein tykimpiin aikoihin teki lopulta pientä hallaa. Lisäksi iltapäivän mittaan yltynyt jatkuva sade aiheutti oman mausteensa kaikille yli 9 tunnin aikoja tehneille.    Omaan uintiin lähdin jokseenkin porukan puolesta välistä. Rolling startti mahdollisti jälleen kohtuullisen rauhallisen lähdön. Kylmä vesi teki kuitenkin oman shokkireaktionsa hengitykseen ja tämän tasoittelun kanssa meni ensimmäiset pari sataa metriä jälleen uinnista. Lopulta rytmi kuitenkin löytyi, eikä kylmyys juurikaan haitannut, ja ensimmäiset 2,5 kilometriä tulikin suhteellisen leppoisasti. Viimeinen pidempi suora oli tuulen ja aaltojen suuntaan vähän haasteellisempi ja mutaista järvivettä tuli maisteltua reilumman kanssa. Kuitenkin häämöttävä vaihtopaikka auttoi tuosta pätkästä tsemppaamisessa. Uintiaikana 1h 15min ei ollut ihan timanttia, mutta olosuhteisiin nähden erittäinkin tyydyttävä.   Vaihtoalueella kylmyys muuttui jälleen konkreettisemmaksi hytinäksi. Selkeää oli, että aurinko ei juuri auttamaan saavu, joten ratkaisu takin käytöstä oli helppo tehdä. Pyörän päälle noustessani valkeni hyvin nopeasti, että nyt on jalkojen vireydessä jotain ihmeellistä. Vaihtaessa asentoa aero-asentoon tuntui kuin reidet olisi vetäneet välittömästi hapoille. Samoin pystymmässä polkemisesta oli puhti omituisella tavalla poissa. Ei pyörä missään ihme lennossa ole kuluvana kesänä ollutkaan, mutta paljon parempaa olin odottanut. Treenimäärät viimeisen kuluneen 6kk aikana ovat olleet vuosiin parhaimmalla tasolla ilman sen suurempia haasteita jalkojenkaan kanssa. Ensimmäisen tunnin polkemisen jälkeen oli helppo todeta, että tänään(kään) ei loppuajassa tulla loistamaan. Matka eteni tasaisesti tuulen eri suuntiin heitellessä. Pitkät puuduttavat vastatuulisuorat muuttuivat myrkyksi entistä pahemmin toisella kierroksella ja selät vain loittonivat vuoron perään. Hieman humoristisenkin maun kisaani teki myös noin 120km kohdalla tullut peesaamissakko. Takaani polki loivan ylämäen lopussa ohi pyöräilijä joka päätti ottaa juomatauon mäen päälle saavuttuaan ja nosti selän pystyyn. Vauhti hidastui sen verran, että ajauduin pyöräilijän kantaan. Tiesin kuitenkin olevani meistä hitaampi, joten en lähtenyt välittömästi rynnimään ohikaan. Takaa pyyhälsi samalla sekunnilla moottoripyörä ja liputti iloisesti sinistä 5min penalty-lappua. Tämä 10s kestänyt tilanne, jossa nopeus hipoi 20km/h oli siis viiden minuutin arvoinen. Luvalla sanoen moottoripyörän kyydissä istunut tuomari ei vaikuttanut olevan kovinkaan sinut Triathlonin tai pyöräilyn perusluonteen kanssa, tai ainakaan omannut ihan tuoretta omakohtaista kokemusta. Harmitti, vaikka loppujen lopuksihan tuo on ihan se ja sama. Pyöräilyaika 5:54 oli iso iso pettymys ja onnistui nakertamaan kaiken motivaation myös lähestyvästä juoksusta.    Sään oltua viileä oli energian tankkaus ja juominen huomattavan helppoa tällä kertaa. Jokaisessa aiemmassa IM:ssä on pyöräilyn loppupuolelta lähtien suurimpia jännitysmomentteja ollut lisääntyvät krampit. Nyt näistä ei ollut tietoakaan vaan elimistö tuntui toimivan siltä osin erinomaisesti. Vauhti ja poweri vain oli hukassa. Juoksuosuus juostiin neljänä kierroksena Pitkin Tallinnan katuja. Kierroksilla pyörähdettiin aivan vanhan kaupungin ytimessä mukulakivillä ja muuten kiemurtelu oli lähinnä Kalamajan alueella. Sade aloitti tihkutellen käytännössä juoksuosuuteni alusta alkaen. Jalat olivat saaneen oloiset, mutta sen suuremmin eivät vastustelleet verkkaista hölkkäämistä. Noin puolen tunnin jälkeen taivas sitten repisi ja sade muuttui hetkittäin reippaaksi syyssateeksi jota tuulen puuskat säestivät. Kadut täyttyivät isoista vesilammikoista ja oli aivan turhaa yrittää niitä enää pujotella, sillä lenkkarit olivat jo täysin uitetut. Raahustin eteenpäin sen enempiä ajasta välittämättä, ajatuksena varmistaa että maaliin tultaisiin hyvävoimaisena. Niin sade kuin Koronatoimet muuttivat Tallinnan katuja paikkapaikoin epätodellisen autioiksi. Toki kannustajaryhmiäkin sieltä täältä löytyi, mutta kaupungin yleiskuva ei ollut eloisa. Järjestelyt huoltopaikoilla olivat ensiluokkaista tasoa, pöytiä oli pitkälle matkalle levitettynä ruuhkien välttämiseksi ja henkilökuntaa erittäin kiitettävästi, jotka muistivat tehdä myös osansa kannustamisesta. Järjestäjille kisapäivästä pitääkin nostaa hattua ja lausua iso kiitos.   Oma raahustus lyheni kilometri kilometriltä ilman sen kummempaa dramatiikkaa ja loppuaika painui lopulta lukemiin 11.47, sisältäen pyöräilyssä hankitun "%"¤!#%#!¤¤"-sakon. Kisan jälkeen noukin kamat vaihtoalueelta rivakasti, ja painuin Tallink Span lämpimiin saunoihin ja kylpyyn nauttimaan kaikesta huolimatta ansaituksi kokemani oluen. Vaikka Korona-rajoitusten vuoksi ravintoloiden alkoholin myyntiä oli rajoitettu klo 23 asti, kerkesin pikaiselle karaokevisiitille sekä ruokailulle myös vanhaan kaupunkiin. Yksi mieleenpainuva hetki kisa päivästä oli kun viho viimeisenä kilpailijana matkaa taittanut, ilmeisesti Britti-rouva kaartoi viimeisellä kierroksella mukulakivikadulle puolen yön paikkeilla. Kaikki liikenteenohjausjärjestelyt pidettiin loppuunasti pystyssä, ja turvallinen sekä ikimuistoinen maaliin pääsy taattiin myös hänelle vaikka virallinen maksimiaika olikin jo ylittynyt. Tämä asia on vuosia lämmittänyt mieltäni Ironman-kisoissa, jokainen kilpailija on tasa-arvoisessa asemassa ja ymmärrys kuinka ainutlaatuisesta hetkestä kilpailijalle on kysymys, osataan pitää arvossaan.   Oma paras palkinto tuli sunnuntaiaamuna kun herätessäni sain puhelimeen viestin, että rakkaani Korona-testitulokset ovat tulleet ja hän on jo satamassa saapumassa kohti Tallinnaa. Saimme kuin saimmekin vietettyä myös parin päivän yhteisen pikaloman.   Olen hokenut koko vuoden itselleni, että seuraavia kilpailuja en enää lähde suunnittelemaan. Saattaa kuitenkin olla, että mihin koira karvoistaan pääsisi....     (syyskuu 1403)   13.9. Juoksulenkki 10km (47min)   14.9. Sali 60min 19.9. Juoksu 21,1km (136min)   21.9. Sali 45min 22.9. Sali 45min 23.9. Juoksu 7,5km (53min) 24.9. Sali 45min 27.9. Juoksu 13km (72min)   28.9. Juoksu 6km (51min) sisältää hyppyrimäen portaita 6krt. + Uinti 1km (21min) 29.9. Kuntopyörä 45min 30.9. Kuntopyörä 45min, sali 40min 1.10. Juoksulenkki 8,4km (55min) (sisältää 4 kertaa hyppyrimäen raput)       (lokakuu 874min) 3.10. Sali 45min   8.10. Sali 30min 10.10. Spinning 45min 11.10. Juoksulenkki 10km (49min)   12.10. Spinning 45min 13.10. Sali 45min 14.10. Spinning 45min   22.10. Sali 45min 23.10. Sali 30min, Lihaskunto 45min (vesijumppa)   26.10. Spinning 45min 27.10. Spinning 45min, juoksumatto 15min (3,2km)+sali 30min 28.10. Spinning 45min 29.10. Spinning 45min, juoksulenkki 7,3km (40min) 30.10. Spinning 45min, sali 30min 31.10. Juoksumatto 2,1km (10min) + Bodypump 1.11. Juoksulenkki 8km (56min) + uinti 1km (20min)   3.11. Juoksumatto 2,1km (10min)+sali 40min 4.11. Sali 50min 5.11. Uinti 2,25km (45min), juoksulenkki 10,5km (58min) 7.11. Spinning 45min   9.11. Spinning 30min 10.11. Spinning 45min, Juoksumatto 15min (3,3km)+sali30min + spinning 75min 11.11. Spinning 45min, juoksu 8,3km (45min) 12.11. Spinning 45min, uinti 50min (1,5km) 14.11. Juoksu 9,2km (61min) , Uinti 2km (39min)   16.11. Sali 45min 17.11. Uinti 1km (20min), juoksu 10km (52min) 18.11. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min 19.11. Juoksumatto 10min (2,2km) + sali 40min 21.11. Spinning 45min 22.11. Juoksumatto 20min (4,1km)+pump (60min)+ spinning 60min   23.11. Spinning 45min, Sali 45min 24.11. Spinning 45min, spinning 45min 25.11. Juoksumatto 15min (3,2km) + spinning 60min 26.11. Spinning 45min, sali 50min 27.11. Spinning 45min, sali 30min + spinning 60min   30.11. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min 1.12. Juoksulenkki 10km (54min) 2.12. Sali 45min 3.12. Sali 45min 5.12. Spinning 60min 6.12. Spinning 120min   7.12. Spinning 60min 8.12. Spinning 45min, Juoksumatto 15min (3,2km) + sali 45min 9.12. Spinning 45min 10.12. Spinning 30min, spinning 60min 11.12. Spinning 45min, juoksumatto 10min (2,1km)+sali 30min 12.12. Juoksumatto 20min (4,1km) + sali 30min   19.12. Spinning 90min 20.12. Juoksumatto 20min (4,2km) + sali 40min   21.12. Spinning 45min 22.12. Spinning 45min, pump 55min 23.12. Spinning 5min 24.12. juoksumatto 10min (2,1km) + sali 40min   2.1. Juoksumatto 20min (4,2km) + sali 40min 3.1. Spinning 60min (185W)   4.1. Spinning 45min (137W), Juoksumatto 10min (2km)+sali 35min 5.1. Spinning 90min (138W), Spinning 75min 7.1. Spinning 60min (158W), juoksumatto 20min (4,3km) + sali 25min 8.1. Spinning 45min (153W), hiihto 10km (45min) 9.1. Spinningtunti 30min, hiihto 12km (60min)  
    11.1. Spinning 45min (177W)
    12.1. Sali 50min 13.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + Sali 35min 14.1. Sali 50min 16.1. Hiihto 16km (75min), Sali 75min 17.1. Retkiluistelu 60min (n. 15km), sulkapallottelua 60min  
    19.1. Sali 45min, Hiihto 10,2km (45min), juoksulenkki 8,1km (60min)
    20.1. Hiihto 10,2km (45min), Sali 60min 21.1. Sali 45min 23.1. Hiihto 21km (90min) poikien kanssa puolet 24.1. Juoksumatto 15min (3,3km) + Sali 30min  
    25.1. Spinning 45min (161W), Sali 45min
    26.1. Juoksumatto 25min (5,2km) + spinningtunti 60min 27.1. Hiihto 7km (45min) 28.1. Spinning 45min (157W), hiihto 10km (45min) 29.1. Juoksumatto 20min (4,3km) + Sali 30min 30.1. Juoksumatto 20min (4,2km) + Sali 40min' 31.1. Sali 45min, hiihto 15km (65min)   1.2. Sali 45min 2.2. Hiihto 13,5km (60min) 3.2. Sali 50min 4.2. Juoksumatto 6,2km (30min) + Sali 30min 6.2. Sali 70min 7.2. Hiihto 31km  (130min)
     
    9.2. Spinning 45min (153W), Spinningtunti 60min
    10.2. Spinning 45min (161W), juoksumatto 15min (3,3km)+sali 45min
    11.2. Spinning 45min (157W), juoksumatto 60min (12,4km)
    12.2. Spinning 45min (151W), sali 45min 14.2. Hiihto 7km (40min)   17.2. Sali 60min 18.2. Sali 55min 20.2. Spinning 55min + pump 60min   22.2. Spinning 45min (176W), Sali 45min 23.2. Spinning 60min (140W) 24.2. Spinning 45min (192W), Juoksumatto 20min (4,4km) + sali 25min 25.2. Spinning 45min (112W) 26.2. Spinning 45min (175W), Sali 50min 27.2. Juoksumatto 10min (2,2km) + Pump (60min)   6.3. Juoksumatto 15min (3,3km) + sali 45min 7.3. Spinning 120min (173W)   8.3. Spinning 45min (140W), sali 45min 9.3. Spinning 60min (141W), Spinningtunti 80min 10.3. Juoksumatto 30min (6,4km) + sali 30min 11.3. Spinning 45min (140W) + sali 45min 12.3. Spinning 45min (196W)   15.3. Sali 45min 16.3. Sali 45min 17.3. Juoksumatto 20min (4km) + sali 25min, Juoksulenkki 8,5km (60min) 18.3. Juoksulenkki 6,7km (47min) 20.3. Spinningtunti 60min + Pump (60min)   22.3. Spinning 60min (152W), juoksulenkki 11,7km (60min) 23.3. Spinning 60min (160W) 24.3. Spinning 45min (153W)  25.3. Spinning 45min (157W), Juoksulenkki 9,5km (51min) 26.3. Spinning 45min (182W) 27.3. Juoksumatto 10min (2,2km)+sali 50min. Juoksulenkki 10km (69min) 28.3. Juoksumatto 10min (2,2km) + sali 50min   30.3. Sali 45min, juoksulenkki 7,5km (56min) 31.3. Sali 60min 1.4. Sali 30min 2.4. Juoksulenkki 16,4km (90min), spinning 60min (203W) 4.4. Spinning 90min (153W)   5.4. Spinning 90min (173W), sali 60min 6.4. Spinning 60min (155W), juoksulenkki 7km (40min) 7.4. Sali 60min 8.4. Spinning 90min (157W), juoksulenkki 9,5km (50min) 9.4. Spinning 45min (188W), sali 45min 10.4. Sali 70min   13.4. Sali 45min, juoksu 8km (42min) 14.4. Sali 60min 15.4. Juoksulenkki 12km (72min) 17.4. Spinning 30min (148W) 18.4. Pyöräily 66,4km (134min)   19.4. Spinning 45min (140W), Juoksulenkki 10km (49min) 20.4. Spinning 60min (140W), Tennis 60min 22.4. Spinning 90mn (157W) 23.4. Spinning 60min (153W) 24.4. Sali 60min 25.4. Juoksulenkki 10km (49min), Spinningtunti 60min   27.4. Sali 60min 28.4. Sali 60min 29.4. Juoksulenkki 11km (60min) 2.5. Juoksulenkki 23min (127min), spinningtunti 75min   3.5. Spinning 60min (137W), sali 45min 4.5. Spinning 45min (194W), juoksulenkki 10,2km (55min) 5.5. Spinning 45min (155W), sali 20min + Bodypump 60min 6.5. Spinning 60min (139W) 7.5. Spinning 90min (162W), juoksumatto 4,1km (20min)+sali 25min        
  2. Like
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, Spartathlon 246km 27-28.9.2019 DNF   
    Pidän tämän lyhyenä, koska mitään menestystarinaa ei luonnollisesti ole kerrottavana. Ihan aluksi KIITOS Perheeni sekä Susanna, Antti ja Petri!!!
    UTMB oli läpäisty ja Spartathloniin oli pari viikkoa aikaa. Parilla lyhyellä lenkillä sykkeet kipusivat parin kilometrin jälkeen 150 pintaan mikä kertoi kehon olevan vielä rasitustilassa. Lepäsin muutaman päivän ja yritin uudestaan – ei vaikutusta. Kauhulla katselin Spartan osallistujalistaa: maailmanmestari, top10 ultrajuoksijoita kansaivälisissä kisoissa sekä moninkertaisia Spartathlonin läpäisijöitä. Ei. Mitään. Saumaa. Ja kuitenkin, yrittänyttä ei laiteta. Viimeisen viikon lepäsin ja kävin Ateenassa lyhyellä hölkällä, jossa tuntuma oli siedettävä. Olin varma läpipääsystäni, koska DNF ei koskaan ole vaihtoehto enkä ikinä ollut antanut periksi aikaisemmin.
    Pikakelauksella eteenpäin Akropolikselle perjantai klo 07.00. Petrin ja Susanna upealla huoltotuella lähdimme Antin kanssa hölkkäämään porukan loppupäässä kohti Spartaa. Aamulla ilma oli miellyttävä ja juoksu maittoi. Tavoitteenamme oli juosta ensimmäinen noin maraton Megaraan n 4h20min, jolloin olisimme 25 minuuttia kisan raadollista bussia edellä. Ateenan keskustassa taas kerran liikenne pysäytettiin ja joitakin ihmisiä otti otsaan. Vähemmistö ehkä kannusti tööttäilemällä. Parinkymmenen kilometrin kohdalla Antti kävi puskassa ja minä täydensin geeliä dropbägistä. Nuorisoa oli yhdellä aluella kannustamassa ja annoimme isoja rivejä ”vitosia”. Homma meni ihan suunnitelmaan, joskin Megaraan saavuttaessa aurinko oli ollut tunnin verran jo aamupilvien yläpuolella ja kuumuus alkoi tuntumaan kunnolla. Mainittakoon, että Antti näki alkumatkasta Tommi Läntisen punainen lippu kourassa ohjaamassa liikennettä. Bongasimme myös Leslie Nielsenin KAHDESTI tien varrella. Melko aikaisia haluusinaatioita, mutta se oli harmaahiuksinen Leslie Raybanit päässä! Megarassa Petri ja Susanna tekivät nopeat huollot ja matka jatkui alle minuutissa. Sen jälkeen alkoivat matkan ensimmäiset mainittavat nousut, vaikka sellaista kumpuilevaahan se reitti on vähän joka puolella puhumattakaan lopun nousuista.
    Rannalla n 45-55km välillä kuumuus alkoi olla jo tukalaa ja huomasin jossain vaiheessa n 6min/km vauhdissa rannesykkeen näyttävän lähes 170. Oli pakko kokeilla asiaa sormilla ranteesta ja jossain siellä maastossa liikuttiin. Ensimmäisen kerran huolestutti ihan todellakin – tuntuma oli kuitenkin ihan siedettävä ja otimme jokaiselle kilometrille 50m kävelyä.
    Hellas Can (80km) tavoiteaikamme oli 8h45min (45min edellä raatobussia) ja joskus 55km kohdalla taisin todeta Antille että tuosta joudutaan nyt kyllä tinkimään ainakin 15min. Sen verran kuumaa oli enkä saanut sykkeitä oikein millään enää tasaantumaan. Tuo aika olisi siis antanut 45min bufferin raatobussiin, mikä näin jälkikäteen taisi olla vähän liian kunnianhimoinen tavoite. 65km kohdan huollossa hukkasin (tai joku otti) toisen lötköpullon korkkini ja harmittelin hieman tätä, mutta join sitten sitäkin enemmän huolloissa. Seuraavalla pisteellä jäin säätämään jotakin ja Antti ehti 50m päähän – vilkuttelin että anna mennä vaan. En tulisi enää pysymään hänen tahdissaan. Kävelin jo usein ja juoksu veti sippiin muutaman sadan metrin jälkeen. Sykkeet olivat ”tapissa”.
    Realiteetti iski lujaa päin näköä ja aloin häviämään minuutteja raatobussiin. Minimisuunnitelmaksi vahvistui Korintin kanavan näkeminen ja Hellas Caniin ehtiminen, koska sen jälkeen cutoffit helpottaisivat huomattavasti. Huolto kerrallaan. Periksi en antaisi helposti, kuten olin päättänyt.
    Raahauduin Hellas Caniin kuutisen minuuttia ennen Cutoffia ja otin isomman pastahuollon sijaan pikaiset mätöt, uuden pullon hukkuneen tilalle ja jatkoin kävellen matkaa kohti tuntematonta. Pasta ei olisi maistunutkaan enää lainkaan. Antti oli ohittanut Hellas Canin kymmenisen minuuttia aikaisemmin. Huolto ilmaisi asiallisesti huolestuneisuutensa olotilastani. Seuraavaan maratoniin Nemeaan olisi aikaa ruhtinaalliset 6h30min. Ajattelin että tapan tämän välin huoltopiste kerrallaan, kuten Jari oli neuvonut. Juoksusta ei tullut oikein mitään ja uupumus iski aina n 50m hölkän jälkeen. Sykemittari näytti jossain vaiheessa 199. Tarkistin ranteesta – ei onneksi sentään vaan n 170. Kävellessä syke oli n 140. Pyrin kuitenkin kävelemään reippaasti reilun 6km tuntivauhtia että pysyn kisassa. Homma eteni jotenkin.
    Yhdellä huoltopisteellä aikaa bussiin oli enää kolme minuuttia ja minua patistettiin eteenpäin jossain 85-87km kieppeillä tuli Antin selkä vastaan. Veli ei pystynyt enää kuin kävelemään, koska reidet ja lonkka olivat paskana. Menimme kimpassa kunnes tulimme huoltoon, jossa meille huudettiin, että minuutti aikaa. Lähdin juoksemaan karkuun. Antti huusi perään että ”mene, mene”. Ja minä menin. 50m täysiä ja kävelyksi. Ei pystynyt ja sydän tuli rinnasta läpi. Seuraava kiintopiste oli 103km, jossa tukijoiden huolto oli sallittu. Taisin selvitä vielä kahdesta huoltopisteestä, jossa edelliseen olin saanut 2 minuuttia hyvää ja seuraavassa menin jo sekunnin yli takarajasta. Olin antanut ihan kaikkeni ja raahustin nöyrtyneenä pimenevässä illassa Zevgolatioon (103km), josta minut olisi vielä päästetty myöhässä läpi, mutta olin lyöty. Petri ja Susanna olivat vastassa. Antti oli autossa nukkumassa. Istuin kiveykselle ja luovutin chipin ja numeron. Olin ennen kisaa ajatellut että DNF aiheuttaa valtavan surun, mutta tiesin yrittäneeni ihan kaikkeni, eikä minulla olisi ollut enää mitään jakoa mennä 143km alle 24h mukaanlukien vuorien ylitykset. Hetken harmitti ja annoin olla- UTMB ja Spartathlon neljään viikkoon olivat vaan liikaa, vaikka itse en ollut epäillyt mahdollisuuksiani.
    Tämä oli ensimmäisen keskeytykseni ikinä ja vaikka harmittaa, niin en vaan ollut riittävässä kunnossa. Oli syy sitten UTMB tai ei. Spartathlon on kisa jonne voi mennä vain täydellisellä valmistautumisella, enkä tule sinne uudestaan lähtemään, ellen tiedä olevani täydessä iskussa. Nyt olin aika kaukana. Kreikkalaiset järjestelyt olivat hyvin kreikkalaiset monelta osin menemättä nyt yksityiskohtiin, mutta sanottakoon että huolloissa sai itse tapella juomat pulloon ja Ateenan hotellissa sai hyvä naurut ja kiroilut. Muuten kisajärjestelyt olivat toimivat!
    Spartassa vietimme oikein mukavan päivän kannustaessa maaliintulijoita ja erityisesti suomalaisia. Onnittelut! Sää oli todella kova ja kisa on vielä kovempi. Ouzo, Mythos ja Gyros olivat hyviä. Sen verran puhun politiikkaa en mitenkään ketään osoitellen, että kyllähän tuon kansankunnan toivoisi lisää rehellistyvän ja ottavan vastuuta. Mahtavan kaunis maa, joka on hukkumassa jätteisiin.
    Nyt lepäillään ja aikaisintaan parin viikon päästä katsotaan josko kiinnostaa enää juosta. Ja kiinnostaahan se. Ihan varmasti.
    Turistikuva alla.

  3. Thanks
    joukor reacted to Juoksijapoika for Blogi päivitys, IM Vitoria-Gasteiz   
    Tämän vuotinen täydenmatkan rypistys oli osaltani vuorossa Vitoria-Gasteizissa 14.7.
    Kyseinen kisa oli nyt ensimmäistä kertaa Ironman kalenterissa ja osui ennakolta ajateltuna hyvään ajankohtaan kesästä. Myös leppoisan kuuloinen profiili ja järviuinti miellyttivät kisassa jo ennakolta. Niinikään tuo kolkka Espanjaa oli täysin koluamatonta ja näin ollen myös oivallinen lomakohde. Vitoria-Gasteiz on Baskimaan pääkaupunki, asukasluvultaan käsitykseni mukaan noin Tampereen kokoinen paikka sisämaassa, tunnin päässä Bilbaon lentokentältä. Puitteet olivat erinomaisen komeat vanhan kaupungin kujineen, joita pitkin iso osa juoksureitistä kiemurtelikin. Muuta silmiin pistävää kaupungissa oli ainakin ruokakulttuuri. Kaikkialla myytävät pintxokset, jotka ovat ns. ”pikkusuolaisia” olivat toinen toistaan kulinaristisempia ja visuaalisesti komeampia. Nämä yhdistettynä edulliseen viiniin kannattaa pitää mielessä jos haluaa sen sortin kokemuksia hakea, näitä paikkoja Baskimaalla tuntuu riittävän.
     
    Lähdimme kauniimman puoliskoni kanssa matkaan jo torstaina. Hotelliyö Vantaalla tuntui houkuttelevalle aikaisen lennon johdosta. Perjantaina sitten täräytettiin Munchenin kautta Bilbaoon, jossa paikalla oltiin sujuvasti jo ennen puolta päivää. Nopean Bilbaon Guggenheimin kuvaamisen ja lounaan jälkeen ajoimme vuokra-autolla pyöräreitille tutustumaan. Reitti oli suurimmaksi osaksi jatkuvasti kumpuilevaa, erittäin hienoilla näköaloilla vuorten lomassa kulkevaa todella hyvä pintaista tietä. Vain pari nousujohteista pidempää pätkää, joissa niissäkään ei monen minuutin ylämäkipunnerruksia ollut kuin pari. Niinikään uintiosuuden järvi oli erittäin kauniissa miljöössä sijaitseva sopivan pieni järvi, johon tuuli ei päässyt pahemmin aaltoja nostattamaan. Kaikki vaikutti siis alusta asti todella positiiviselle ja olo oli erittäin levollinen.
     
    Majoituimme kisajärjestäjän kautta varattuun Hotel Lakuaan, joka sijaitsi noin 3km päässä itse tapahtumapaikalta ja maalilinjalta. Julkinen liikenne kaupungissa toimi kuitenkin varsin mallikkaasti ja sen suurempia kävelyitä ei tarvinnut halutessaan tehdä rampatessa. Perjantaina kerettiin hoitamaan vielä ilmoittautumiset ja tutustumaan kaupunkiin. Käytännön järjestelyt pelasivat tapahtumatelttaa myöden heti alusta alkaen erinomaisesti. Vapaaehtoisia oli riittävästi, opasteet olivat mielestäni selkeitä ja ihmiset olivat erinomaisen ystävällisiä ja avuliaita. En osaa sanoa ensimmäistäkään poikittaista sanaa järjestelyistä – tai ehkä maaliviivan jälkeen en löytänyt suihkuja ja streetbagia nopeasti. Tämäkin kaikki oli ennakkomateriaalissa tiedossa, mutta laiskana en sitä ollut kahlannut kunnolla läpi. 😃
     
    Lauantai vieteltiin mukavasti kuljeskellen ja pyörän vienti vaihtoalueelle järven rantaan, noin 10 km päähän sujui vuokra-autolla muitta mutkitta. Tätäkin varten kisajärjestejien Shuttle bussit vaikuttivat toimivan erinomaisesti T1:n ja T2:n välillä, joten autokaan ei olisi ollut pakollisuus. Kaikki oli erinomaisen reilassa enkä koskaan ole ollut näin levollinen ennen kisaa. Nukkumaankin tuli kömmittyä jo yhdeksän jälkeen ja unikin maittoi kiitettävästi… (hirveän positiivinen sävy kaikessa…..;))
     
    Lauantaiaamuna oli hotellilla akaistettu aamupala ja siirtyminen rantaa sujui tehokkaasti järjestäjien Shuttle busseilla. Busseja tuli riittävästi, ensimmäisiin busseihin lastattiin etusijalla kilpailijat, mutta käytännössä tukijoukkojen bussit ajoi 10min myöhemmin perässä. Aamu oli valjennut leppoisana, noin 19 asteisena ja päivälle ennusteet povasivat vain noin 24 asteista, puolipilvistä ja poutaista ilmaa joka on mielestäni heinäkuisessa Espanjassa kuin lottovoitto kisaa silmällä pitäen.   
     
    Rannassa valmistauduttiin starttiin kiireettömässä tunnelmassa ja rolling startilla suoritettu uintiosuus lähti kuin huomaamatta käyntiin. Vedenlämpötila oli 21 astetta ja tuulta aamulla ei ollut juuri nimeksikään. Aivan suurimmalla selällä noin 1km uinnin jälkeen aallot hieman vaikuttivat uintiin, mutta sivuaallokkoon uintia ei ollut kuin joitakin satoja metrejä. Kauhoin menemään leppoisalla otteella. Kyseessä oli ensimmäinen avovesiuintini sitten edellisen vuoden kisan, joten sen suurempia odotuksia ei ollut oikein lupa ladatakaan. Homma sujui leppoisasti eikä törmäilyjäkään juuri matkalla tullut. Uinti taittui ajassa 1:14, joka vastasi täysin odotuksia. Ja mikä tärkeintä olo vedestä noustessa oli hyvä eikä ongelmia ollut ilmennyt.
     
    Vaihto sujui rauhallisesti mm. aurinkorasvaa levitelleen. Pyöräosuus lähti käyntiin sujuvasti ja pyörä tuntui rullaavan erinomaisesti. Pyöräreitti oli käytännössä 2,5 kierrosta samaa reilun 70km baanaa. Alkupää kierroksesta oli tasaisempaa ja paljolti laskuvoittoista, kun taas jälkimmäiselle puoliskolle osui muutamia kylien läpi meneviä kapeampi pätkiä sekä tuulelle arempia suoria. Myös ns. ”isommat” nousut osuivat kierroksen lopulle. Väliaikojen mukaan ensimmäisen puoliskon keskivauhti asettui noin 33,5km/h tasoon. Ajaminen tuntui mukavalle ja pitkin kevättä epävarmuutta aiheuttanut selkäkään ei antanut mitään merkkejä itsestään. Noin 90km kohdalla viereeni ajoi tuomari moottoripyörällä ja näytti sinistä korttia, ilmeisesti peesaamisesta. On selvää, että 12m peesivälin sääntöä rikotaan ja hivotaan kisan aikana jatkuvasti ja tuollakin hetkellä tunnustan, että ehkä 9m välimatkan kyseinen tuomari olisi voinut mitata. Olinko sitten se suurin rikollinen, siitä voidaan olla montaa mielstä, mutta yhtäkaikki 5min penalty sieltä napsahti, elämäni ensimmäinen semmoinen – jääkiekkoajat mukaan laskettuna. Rangaistuksen suoritin 100km kohdalla olleella teltalla. Sekin tuntui oikeastaan aika mukavalle jaloittelutuokiolle 😉.
    Jotain leppoisasta valmistautumisesta kisaan kertoo sekin, että unohdin kokonaan kompressiosäärystimet ja tämän huomasin vasta noin 30km pyöräilyn jälkeen. Myöhemmässä vaiheessa niitä ehkä olisi arvostanut, sillä tällä kertaa poikkeuksellisesti reisien sijaan herkimmillä kramppien suhteen tuntui olevan pohkeet niin pyöräilyssä kuin myöhemmin juoksussa. Tankkaaminen kisan aikana onnistui mielestäni suunnitelmien mukaan ja varsin miellyttävä ilman lämpötilakin teki siitä helpohkoa. Energiatasot pysyivät oikeastaan koko pyöräilyn aika hyvin balanssissa ja hiipuminen jälkipuoliskolla jäi vain noin 31,5km/h tasoon (ml. penalty). Juoksuvaihtoon saavuin siis tällä kertaa poikkeuksellisen hyvävoimaisena.
     
    Heti pyörän päältä hypättyäni selkä antoi hetken aikaa merkkejä, että nyt ei ole hyvä meininki. Köpöttely pyöräkengissä vaihtotelttaan oli vähän niin ja näin, mutta lopulta ihmeekseni huomasin, että tilanne parani oikeastaan heti kun pääsin lenkkarit jalassa juoksemaan. Jalatkin tuntuivat luvattoman kepeille. Pyöräkilometrejä tälle kesälle on kertynyt vaivaiset tuhat, selkää on jumpattu fyssareiden kanssa kestämään rasitusta, joten siihen nähden olin erinomaisen tyytyväinen tilanteeseen.
     
    Juoksun ensimmäinen kymppi tuntui sujuvan epätodellisen kepeästi. Tällä kertaa en pitänyt urheilukelloa kisan aikana päällä ja arvioin vauhtia vain minuuttiviisarien mukaan. Vauhti vaikutti alussa potentiaaliselle 4h alitukseen. Lopulta päivän 26 asteeseen kohonnut lämpö ja matkan pituus alkoivat tehdä tehtäväänsä. Vauhti yksinkertaisesti koko ajan hivuttautui alaspäin ja noin 15km kohdalla pohkeet antoivat ensimmäisen kerran isompia merkkejä, että ongelmia voi tulla. Vaihtopaikkojen tarjoiluissa suosin geelejä ja suolakeksejä, joiden toivoin auttavan kramppien tilanteeseen. Kerrallaan nuo ”kramppipuuskat” kestivät alussa muutamia minuutteja, jonka jälkeen hieman aina helpotti. Kertaakaan en alistunut kivusta huolimatta vaihtamaan kävelylle, vaikka meno hassulle varmaan sivusta jo näyttikin. Puolikkaan aika meni vielä noin 2h korville, mutta selkeää oli, että kokonaisaikana 11h alitus ja maratonin 4h on tälle päivälle liian kova paikka. Keskityin loppupuoliskon juoksussa siihen, että matka etenee tasaisen ”leppoisasti”. Ei tarvetta kiihdyttää, mutta poiskin reitiltä on kiva päästä. Krampit nappasivat tasaisen varmasti parin kilometrin välein ensin vuoropohkeisiin ja välillä molempiin yhtä aikaa. Aina ne kuitenkin jotenkin lopulta antoivat jatkaa matkaa.
     
    Juoksureitillä kannustus oli vähintäänkin erinomaista. Neljänä kierroksena juostulla osuudella tuli muutamia suosikkipaikkoja tutuksi ja pienellä yllytyksellä näissä hyviä aaltoja ja korviahuumaavia kannustushuutoja sai aikaiseksi. Kummasti ne aina nostattaa suupieliä pahemmissakin paikoissa. Tietysti myös oman kullan tutun hymyn bongaaminen ja muiskautukset ohimennen olivat ihan omaa luokkaansa tärkeydessä oman jaksamisen kannalta.
     
    Maaliin kurvailin lopulta erittäin hyvävoimaisena ajassa 11.09. Ei lähelläkään ennätystä, mutta tästä kisasta voin todella sanoa myös nauttineeni. Jatkoa on luvassa jälleen ensi vuonna kun kalenteriin on raapustettu jo kesäkuun lopulle rasti Frankfurtin Ironmaniin. 😃
    Loma jatkui vielä 5 päivää kisan jälkeen San Sebastianin upeissa maisemissa. Suosittelen lämmöllä tsekkaamaan mitä Baskimaalla on lomailijoille tarjottavana. Tykkäsin kovasti.
     

     
     
    14.7. Uinti 3,8km (74min), Pyöräily 180km (331min), Juoksu 42,4km (253min)
     
    24.7. Juoksu 9,1km (50min)
    25.7. Juoksu 11,1km (60min)
     
    4.8. Juoksumatto 15min (3km) + sali 45min
     
    5.8. Kuntopyörä 30min, uinti 30min (1km)
     
    1.9. Spinning 45min
     
    2.9. Spinning 45min
    3.9. Spinning 50min, juoksu 9km (45min)
    4.9. Spinning 45min, uinti 30min (1,5km)
    5.9. juoksumatto 15min (3km)+sali 30min
    6.9. Spinning 45min
     
    10.9. juoksu 10km (52min)
    13.9. uinti 1km (20min)
    14.9. juoksu 11,3km (58min)
    15.9. spinning 60min
     
    16.9. spinning 45, juoksu 45min (5km + Valkealan portaat 18 kertaa) + uinti 1km (20min)
    17.9. kuntopyörä 45min
    18.9. kuntopyörä 45min, juoksu 40min (5,3km, hyppyrimäen raput x4)
    19.9. juoksumatto 15min (3,1km) + bodypump 60min, kuntopyörä 30min
    20.9 kuntopyörä 45min, juoksu 11km (64min) + uinti 1km (19min)
    21.9. Spinning 60min
     
    23.9. Juoksulenkki 8km (65min)
    25.9. Sali 45min
    26.9. Sali 50min, juoksulenkki 8km (60min)
    27.9. Juoksu 8,5km (45min) + uinti 1km (20min)
    28.9. Spinning 60min
    29.9. Spinning 177min
     
    30.9. Spinning 45min, juoksu 10,2km (60min) + uinti 1km (20min)
    1.10. Spinning 45min
    2.10. Spinning 45min
    3.10. Spinning 45min
    4.10. Spinning 45min
     
    9.10. Spinning 65min
    11.10. Juoksu 7km (40min) + uinti 500m (10min)
    12.10. spinning 25min
    13.10 spinning 30min , spinning 45min
     
    14.10. spinning 45min, juoksu 10,8km (60min)
    15.10. spinning 45min, juoksumatto 15min (2,8km)+sali 15min + spinning 45min
    16.10. spinning 45min, juoksu 35min (4,6km sis hyppyrimäen portaita 4 kertaa)
    17.10. Spinning 45min
    18.10. spinning 45min
    20.10. Juoksumatto 30min (6km) + sali 30min
     
    23.10. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min
    24.10. Juoksu 60min (7,7km) sisältää hyppyrimäen rappuja 6 krt
    25.10. Uinti 30min (1km)
    26.10. Juoksumatto 10min (2km) + Sali 50min, uinti 30min (1km)
    27.10. Spinning 45min
     
    28.10. Spinning 45min, uinti 45min (2km)
    1.11. Uinti 2km (42min)
    2.11. Spinning 70min
     
    4.11. Spinning 60min
    5.11. Spinning 45min
    6.11. Spinning 45min
    7.11. Spinning 45min
    9.11. Juoksumatto 15min (3,1km) + sali 45min
     
    11.11. juoksumatto 15min (3,2km) + sali 35min
    12.11. uinti 2km (41min), juoksumatto 25min (5,4km) + sali 50min
    13.11.  spinning 60min
    14.11. sali 45min
     
    22.11. juoksu 10km (57min) + uinti 1km (22min)
    23.11. spinning 75min
    24.11. spinning 100min
     
    25.11. spinning 30min, juoksu 10,5km (60min)
    26.11. spinning 45min
     
    7.12. spinning 75min
     
    9.12. spinning 45min, sali 50min + uinti 500m (10min)
    10.12. spinning 45min
    12.12. Juoksumatto 20min (4,3km) + sali 40min
    13.12. Juoksumatto 15min (3,3km) + sali 45min
     
    22.12. Spinning 45min
    23.12. Spinning 45min
    26.12. Spinning 90min
     
    4.1. Spinning 30min, spinning 75min
    5.1. Spinning 100min
     
    6.1. Spinning 135min
    7.1. Spinning 45min, spinning 65min
    8.1. Spinning 45min, uinti 1,5km (30min)
    9.1. Spinning 30min
    10.1. Spinning 45min
    11.1. Juoksumatto 30min (6,3km)+sali 40min, sali 35min+vesijuoksu 30min
    12.1. Juoksulenkki 11,3km (70min), sali 60min
     
    13.1. Uinti 3km (65min)
    14.1. Spinning 45min, spinning 75min
    15.1. Spinning 45min, spinning 75min
    16.1. Juoksumatto 30min (6,3km) + sali 45min
    17.1. Juoksulenkki 11,3km (61min)
    18.1. Spinning 65min, Spinning 90min
    19.1. Juoksulenkki 14,1km (90min)
     
    20.1. Spinning 45min, Juoksulenkki 9,2km (55min) + uinti 1km (20min)
    21.1. Spinning 45min, spinning 65min
    22.1. Spinning 30min
    23.1. Spinning 45min, juoksumatto 20min (4,2km) + sali 40min
    24.1. Spinning 30min
     
    28.1. Sali 45min, juoksumatto 10min (2km) + sali 35min
    29.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 35min
    30.1. Sali 50min
    31.1. Juoksumatto 30min (6,1km) + sali 30min
    1.2. Spinning 120min
    2.2. Spinning 60min, Juoksumatto 30min (6,2km)+sali 15min
     
    3.2. Spinning 45min, Uinti 3km (60min)
    4.2. Spinning 45min
    5.2. Spinning 45min
    6.2. Spinning 45min, spinning 65min
    7.2. Spinning 45min
    8.2. Juoksumatto 60min (12,3km) + sali 60min. Uinti 2km (40min)
    9.2. Kuntopyörä 30min + Sali 70min
     
    10.2. Kuntopyörä 10min + sali 50min
    11.2. Kuntopyörä 15min + bodypump (60min)
    12.2. Spinning 45min, spinning 60min
    13.2. Juoksumatto 30min (6,2km) + sali 30min
    15.2. Spinning 75min
     
    28.2. Spinning 45min , röhää edelleen ja voimatonta on .... en tykkää
    1.3. Spinning 120min
     
    2.3. Spinning 45min, juoksu 10km (60min) + uinti 1km (20min)
    3.3. Spinning 60min
    4.3. Spinning 45min, sali 40min, spinning 45min
    5.3. Spinning 45min, Spinning 75min
    6.3. Spinning 45min, juoksumatto 15min (3,1km)+sali 45min
    7.3. Juoksumatto 15min (3,1km)+sali 55min
    8.3. Sali 65min, juoksulenkki 20,4km (128min) uskomattoman hidasta.
     
    9.3. Juoksumatto 30min (5km) + sali 45min
    11.3. Juoksumatto 15min + sali 15min
    12.3. Spinning 60min
    13.3. Spinning 60min, uinti 1km (20min)
    14.3. Spinning 75min, spinning 60min
    15.3. Juoksulenkki 22km (131min)
     
    16.3. Spinning 60min, juoksulenkki 7km (40min) + uinti 1km (22min)
    17.3. Spinning 60min, juoksumatto 10min (2km)+sali 50min
    18.3. Spinning 60min, juoksumatto 30min (6,1km)+sali 30min
    19.3. Spinning 45min
    20.3. Juoksumatto 15min (3,2km) + sali 30min
    21.3. Juoksumatto 20min (4,1km) + spinning 60min
    22.3. Juoksulenkki 13,9km (94min)
     
    23.3. Spinning 45min, Spinning 55min
    24.3. Spinning 45min
    25.3. Spinning 45min, juoksumatto 15min (3,3km)+sali 30min
    26.3. Spinning 45min, juoksu 9,6km (60min)
    27.3. Juoksumatto 30min (6,6km) + sali 15min, spinning 60min
    28.3. Spinning 80min
    29.3. Spinning 75min
     
    30.3. Lihaskunto 30min, juoksumatto 40min (8,4km)+spinning 75min
    31.3. Spinning 60min, sali 45min
    1.4. Spinning 45min
    2.4. Spinning 60min, juoksulenkki 16,2km (95min)
    3.4. Spinning 75min
    4.4. Juoksumatto 20min (4,3km) + sali 70min
    5.4. Juoksulenkki 14,6km (90min) + sali 45min
     
    6.4. Juoksumatto 15min (3,2km) + sali 35min (tieto kisan siirtämisestä..... motivaation etsintä taas käyntiin)
    7.4. Juoksulenkki 11,4km (65min)
    8.4. Juoksumatto 30min (6,6km)+sali 30min
    10.4. Spinning 60min
    11.4. Juoksulenkki 13,6km (75min)
     
    13.4. Juoksulenkki 9km (46min) + sali 45min, spinning 45min
    14.4. Spinning 60min, juoksumatto 20min (4,4km)+sali 40min
    15.4. Spinning 60min, spinning 45min
    16.4. Spinning 60min, juoksulenkki 10km (61min)
    17.4. Spinning 60min
    18.4. Juoksumatto 15min (3,3km) + sali 50min
     
    20.4. Sali 60min
    21.4. Sali 65min
    22.4. Juoksulenkki 10km (60min)
    23.4. Juoksumatto 20min (4,6km) + sali 40min
    25.4. Spinning 60min
    26.4. Spinning 45min, juoksulenkki 17,3km (112min)
     
    27.4. Spinning 45min, juoksumatto 20min (4,5km) + sali 40min
    28.4. Spinning 45min, spinning 80min
    29.4. Spinning 60min
    30.4. Spinning 40min+sali 45min, juoksulenkki 14,8km 80min
     
    5.5. Sali 45min
    6.5. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min, juoksulenkki 10,4km (54min)
    7.5. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 35min
    9.5. Pyöräily 67,6km (131min)
    10.5. Juoksulenkki 22,2km (120min)
     
    11.5. Spinning 45min, sali 45min
    12.5. Juoksumatto 15min (3,3km) + spinning 70min
    13.5. Spinning 45min
    14.5. Juoksulenkki 10,7km (60min), Sali 45min
    15.5. Spinning 45min
    17.5. Juoksulenkki 15km (112min)
     
    18.5. Sali 45min, juoksulenkki 8,5km (45min)
    19.5. Sali 60min, juoksulenkki 8,2km (60min)
    21.5. Juoksulenkki 6,5km (60min) sisältää hyppyrimäen portaita 5 krt.
    22.5. Juoksulenkki 6,5km(32min)+sali 45min
    23.5. Spinning 50min
    24.5. Juoksulenkki 20km (120min)
     
    26.5. Juoksulenkki 14km (85min), sali 30min+spinning 65min
    27.5. Spinning 75min
    28.5. Juoksulenkki 10km (60min), Juoksumatto 10min (2,2km)+sali 50min
    29.5. Spinning 50min + lihaskunto 30min
    31.5. Juoksulenkki 8,2km (60min)
     
    2.6. Juoksu 10km (68min), sali 45min
    3.6. Sali 60min, juoksu 10km (56min) sisältää Cooperin 2970m
    4.6. Sali 60min, juoksu 10,7km (60min)
    5.6. Spinning 75min
    6.6. Spinning 60min
    7.6. Juoksu 6,8km (45min)
     
    8.6. Sali 60min
    9.6. Juoksu 8,7km (53min)
    10.6. Juoksu 11,1km (62min) , pyöräily 67,2km (143min)
    11.6. Pyöräily 104km (220min)
    12.6. Spinning 40min + lihaskunto 40min
     
    16.6. Sali 45min, juoksulenkki 9km (60min)
    17.6. Juoksulenkki 14,2km (78min), sali 60min
    18.6. Juoksulenkki 10,9km (72min)
    21.6. Pyöräily 104,9km (208min)
     
     
    22.6. Juoksulenkki 13,4km (76min), sali 45min
    23.6. Pyöräily 67,7km (135min)
    24.6. Juoksulenkki 18,5km (110 min) Pyöräily 38,8km (78min)
    25.6. Pyöräily 50,4km (103min), uinti 1km (20min)
    26.6. Sali 30min + spinning 45min + lihaskunto 30min
     
    29.6. Juoksulenkki 10km (46min) yllättävän helpon tuntuinen 😉
    30.6. Sali 65min, juoksulenkki 13,1km (90min)
    1.7. Juoksumatto 9,5km (45min) + spinning 45min (yhdistelmänä 20+20+15+15+10+10), sali 60min
    2.7. Uinti 3km (60min), pyöräily 63,4km 147min hybridillä
    3.7. Pyöräily 42,5km (81min)
    4.7. Juoksulenkki 24km (128min)
    5.7. Pyöräily 108,7km (229min)
     
    6.7. Sali 60min, uinti 2,15km (45min)
    7.7. Juoksulenkki 12,2km (69min), pyöräily 40,5km (81min)
    8.7. Sali 60min, pyöräily 51,5km (106min)
    9.7. Juoksulenkki 10km (66min), Uinti 2,2km (47min)
    10.7. Sali 30min+spinning 60min+lihaskunto 30min
    11.7. Juoksumatto 90min (18,7km) + spinning 90min (yhdistelmä 40+40+30+30+20+20), sali 70min.
    12.7. Pyöräily 128,7km (268min)
     
    13.7. Uinti 3,2km (67min)
    14.7. Juoksumatto 15min (3,3km) + sali 55min, juoksulenkki 9,2km (60min)
    15.7. Sali 45min, pyöräily 89km (170min)
    16.7. Uinti 2,6km (48min), pyöräily 76,3km (158min)
    17.7. Juoksumatto 45min (9,4km) + spinning 45min (yhdistelmänä 30+30+20+20+10+10), sali 55min
    18.7. Juoksulenkki 10km (63min)
     
    21.7. Juoksulenkki 7,4km (50min) + sali 45min
    22.7. Sali 55min
    25.7. Juoksulenkki 7km (45min)+sali 50min
    26.7. Pyöräily 67,7km (125min)
     
    28.7. Sali 60min, juoksulenkki 15,8km (90min)
    29.7. Pyöräily 67,7km (138min)
    30.7. Juoksulenkki 21,1km (113min)
    31.7. Pyöräily 100,2km (210min)
    1.8. Spinning 70min
    2.8. Pyöräily 104km (205min)
     
    3.8. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 35min
    4.8. Pyöräily 10km (20min), juoksumatto 30min (6,8km) + sali 30min
    5.8. Uinti 2,1km (41min), juoksulenkki 13,7km (69min)
    6.8. Juoksumatto 30min (6,3km) + spinning 70min
    7.8. Pyörällä töihin 43,6km (91min), pyörällä kotiin 43,2km (80min)
     
    10.8. Juoksumatto 10min (2,2km) + sali 50min
    11.8. Juoksu 11km (70min)
    12.8. Sali 45min, pyöräily 76,3km (151min) + juoksu 10,8km (70min)
    13.8. Juoksulenkki 10,2km (60min) sisälsi muutamia mäkiä, sali 55min
    15.8. Pyöräily 107km (204min)
    16.8. Juoksulenkki 11,4km (62min)
     
    17.8. Uinti 1,5km (30min) + sali 30min
    18.8. Pyörällä töihin 43,6km (90min), Pyörällä kotiin 43,2km (82min)
    19.8. Sali 50min, Juoksu 9,4km (45min)
    20.8. Uinti 2,05km (40min)
    22.8. Juoksumatto 15min (3,4km) + sali 40min
    23.8. Pyöräily 61km (120min)
     
    24.8. Sali 45min, Juoksu 13km (92min)
    25.8. Juoksumatto 30min (6,1km) + Spinning 60min
    27.8. Uinti 3,3km (61min), juoksulenkki 7km (40min)
    28.8. Uinti 1,6km (30min)
    29.8. Pyöräily 56,1km (105min)
    31.8. Spinning 30min
     
    5.9. Uinti 3,8km (75min), Pyöräily 180km (354min), juoksu 42,2km (267min)
     
     
     
     
  4. Onnittelut!
    joukor reacted to hatapa for Blogi päivitys, #100 Tehtävä Veronassa   
    Juoksin viikonloppuna Veronassa Italiassa 100:nnen maratonini. Miten tähän on tultu?
     
    Joskus nuorena poikana juoksin pikamatkoja ja hyppäsin pituuttakin seuran järjestämissä kisoissa. Tulokset olivat jonkinlaisia ja minua pyydettiin seuran edustajaksi maastojuoksukisoihin Tikkakoskelle. Tuossa vaiheessa minulla ei ollut kestävyyttä ollenkaan ja jäin kisassa viimeiseksi. Sen verran tuo otti nuorukaisen luonnon päälle, että lopetin urheilemisen siihen paikkaan.
     
    Uuden herätyksen koin joskus 80-luvun loppupuolella. Työskentelin maarakennusalan yrityksessä talouspäällikkönä laman ollessa syvimmillään. Työ oli henkisesti hyvin raskasta, kun aamulla toimistolle lähtiessäsi et voinut olla varma, onko koko firmaa enää iltapäivällä olemassa. Työn vastapainoksi olin aloitellut varovasti juoksemaan. Työnantajayritykseni kuului ns. tärkeysluokiteltuihin yrityksiin, joiden henkilökunta on kriisitilanteiden varalta varattu puolustusvoimien käyttöön, eikä heidän tarvinnut mennä kertausharjoituksiin lainkaan. Eräänä päivänä työpöydälleni ilmestyi henkilövarauslomake, jolla varatut henkilöt tuli ilmoittaa sotilaspiiriin. Täyttelin lomaketta ja kun tulin oman nimeni kohdalle otin puhelimen käteeni ja soitin sotilaspiiriin ja ilmoittauduin vapaaehtoisena kertausharjoituksiin. Tästä alkoi todellinen kunnonkohotus. Juoksin muutamassa pikkutapahtumassa ja sillä erää viimeiseksi jääneessä Finlandia maratonissa elämäni pisimmän matkan, puolimaratonin. Siemen oli kylvetty. Seuraavana kesänä minut houkuteltiin mukaan Suomi Juoksee-viestiin Utsjoelta Helsinkiin. Tuossa tapahtumassa juoksinkin viitenä kesänä. 1995 olin lasteni ja kummipoikamme kanssa Kolmårdenin eläintarhareissulla Ruotsissa. Paluumatkalla bussi jäi jumiin Tukholman Stadionin nurkille. Katselimme bussin ikkunoista väsyneen, mutta onnellisen näköisiä viimeistä kilometriään Tukholman maratonilla taivaltavia ihmisiä. Silloin se iski kuin kolmen kilon pajavasara: Tuonne on päästävä!
     
    Seuraavana vuonna juoksin ensimmäisen maratonini HCM:llä aikaan 4.08,26. Ensimmäinen ajatus juoksun jälkeen oli: Ei koskaan enää! Mutta lyhyt on miehen muisti ja itselle annetut heppoiset lupaukset on helppo rikkoa. Tukholma ja Helsinki vuorottelivat seuraavina vuosina, kunnes seitsemäs maraton järjestettiin kotikaupungissani. Ensimmäinen juoksuni veteraanisarjoissa ja heti EM-kisoissa. Onnistuin myös alittamaan neljä tuntia ensimmäistä kertaa tässä juoksussa. Helsinki, Tukholma, Joutseno, Mikkeli vuorottelivat. 16. maraton Mikkelissä v. 2006 oli ensimmäinen, jonka perään kohdalleni merkittiin DNF. Olin ostanut uudet juoksukengät, enkä ollut sisäänajanut niitä riittävästi. (tekosyy) Juoksu jäi kesken puolimatkassa. 2007 uudelleenlämmitetyllä Finlandiamaratonilla loppuajakseni kirjattiin ensimmäinen palindromi, 3.43,43. Seuraavana vuonna keväisessä kelissä juostiin piirinmestaruusmaraton Saarijärvellä. Osanottajia ei kovin paljon ollut ja niinpä tililleni kirjattiin ensimmäinen yleisen sarjan voitto maratonilta ja myös piirinmestaruus. Olin siis yksinkertainen piirinmestari.
     
    Tuolloin olin reilusti alle neljän tunnin kunnossa ja ilmoittauduin Suomi Juoksun 100 km:lle kuvitellen sen olevan helppoa kuin heinänteko. Mutta eihän se ihan niin ollut, ainakaan jos on heinäallergikko. 100 km on pitkä matka juostavaksi etenkin jos ei malta juosta alkumatkasta riittävän rauhallisesti. Maaliin kuitenkin selvittiin ajassa 11.52,36. Samoilla lämpöisillä olin ilmoittautunut E24:lle, eli 24 tunnin juoksuun Esport areenalla. Lonkkani eivät pitänee pienen ringin kiertämisestä ja jouduin useaan otteeseen turvautumaan hierojan apuun. Lopulta aamuyön pitkinä tunteina annoin periksi ja menin nukkumaan. Aamulla palasin radalle ja levänneenä olin viimeisen tunnin nopeimpia juoksijoita. Lopputulos vaatimaton 113 km.
     
    Vuosi 2009 oli ”urheilu-urani” paras. Elokuussa järjestettyihin Lahden Veteraanien MM-kisoihin olin valmistautunut huolellisesti, mutta kisapäivälle osunut helle ja alkumatkan missatut juomapaikat pilasivat kisani. Hyvällä kannustuksella tuoltakin selvittiin maaliin. Hyvä meno jatkui kuitenkin myöhemmin syksyllä ja Pieksämäellä Vetskujen SM-maratonilla juoksin ennätyksekseni jäävän loppuajan 3.19,50. Marraskuussa juoksin New Yorkissa 50-vuotisjuhlamaratonini. Loppuaika oli taas palindromi, 3.31,33, eli ihan kohtuullinen huomioiden tapahtuman juoksijamäärä ja se, että kannoin kameraa mukanani ja pysähtelin matkalla ottamaan valokuvia.
     
    Seuraavat vuodet menivät uutta ennätystä jahdatessa, mutta eihän sitä enää tullut. Näihin aikoihin mielessäni alkoi kyteä ei niinkään ennätysajat, vaan maratonien määrä. Sadas maraton tuntui aika kaukaiselta tavoitteelta, enkä vielä oikeastaan suonut sille vielä ajatuksia. Kalenterini täyttyi kuitenkin hyvää vauhtia vuosi vuodelta ja jossakin vaiheessa päätin lähteä keräilemään maratoneja, en kovin vakavamielisesti, vaan omaan rauhalliseen tahtiini. Keräilyn ohessa, vuonna 2012, tai oikeastaan jo vuotta aiemmin, aloitin valmistautumisen veteraanien MM-hallikisoihin, jotka järjestettiin kotipaikkakunnallani. Tähtäimessä olivat maastojuoksu ja puolimaraton. Maastojuoksun jouduin flunssaoireiden vuoksi jättämään väliin. Se tosin ei suuresti harmittanut, kun kilpailua edeltävänä päivänä satoi parikymmentä senttiä lunta! Puolikkaalle kuitenkin lähdin kisojen viimeisenä päivänä vieläkin pienten flunssaoireiden kanssa. Vuoden mittainen valmistautuminen yhtä kilpailua varten kantoi hedelmää, vaikka en tavoitetaikaani ihan kyennytkään. 1.33 jäänee kuitenkin omaksi ennätyksekseni tältä matkalta.
     
    Keräilytahti oli kuitenkin vielä tuossa vaiheessa rauhallinen, kun työnteko haittasi harrastuksia. 2013 vuoden lopussa koossa oli 48 loppuun juostua mutta 2015 vuoden lopussa jo 66. Noihin aikoihin aloin jo pohtimaan sadatta maratoniani, missä ja miten haluaisin sen juosta. Kun 60-vuotispäivääni oli aikaa nelisen vuotta ja sadasta puuttuvia maratoneja 34, niin pikaisella laskutoimituksella pääsin lukemaan 8,5 maratonia/vuosi ja sadas osuu syntymäpäivälleni. Joku tuossa päässälaskussa meni kuitenkin alun perin vikaan ja jouduin korjaamaan määriä, onneksi aikaa oli ja laskuvirhe toimi edukseni. Tässä vaiheessa merkkasin jo vuosittain maratoneja kalenteriini alustavaksi suunnitelmaksi. Tällä alustavalla suunnitelmalla menin muutaman vuoden ja välillä tarkastin, että kaikki laskelmat pitävät paikkansa.
     
    Aivan suunnitelman loppupuolella siihen tuli vielä muutos, kun 97. maraton jäi juoksematta samalle päivälle osuneiden hautajaisten kanssa. Tämä aiheutti hieman ongelmia, kun tarkoitus oli juosta SAUL:n SM-maraton syyskuussa ns. omaa kovaa, eikä tiiviiseen ohjemaani olisi oikein maratonia mahtunut. Mutta eihän tämä niin vakavaa ole, etteikö maratonia voisi juosta huvikseen. Aina sinne väliin joku mahtuu. Ja niin mahtuikin etunimikaimani juhlajuoksu Vantaalla. 30:n asteen helteessä juostu maraton oli mielenkiintoinen kokemus. Isommitta ongelmitta siitäkin kuitenkin selvittiin aikaisempien hellemaratonien tuomalla kokemuksella.
     
    Kun kaikki maratonit olivat merkattuina kalenteriini aloin selvittelemään tuon 100:nnen maratonin paikkaa, päivähän oli jo tarkkaan selvillä. Katsoin Marathonguidesta Euroopassa ko. päivälle osuvat maratonit ja niitä oli tasan kaksi ja molemmat Italiassa: Palermo ja Verona. Näistä Verona valikoitui juhlajuoksuni paikaksi. Matkasuunnitelmani tein hyvissä ajoin valmiiksi, varasin lennot ja majoituksen lähtö- ja maalialueen tuntumasta Veronan vanhasta kaupungista. Pieni mutka tähänkin tuli vielä ihan loppumetreillä, kun matkavälitystoimisto Amoma pisti kupin nurin ja hotellivaraukseni peruttiin yksipuolisesti. Onneksi olin maksanut hotellin Visalla, joten korttiyhtiö hyvitti maksamani varausmaksun täysimääräisenä.
     
    Veronan maraton oli siis se sadas. Olin ajatellut juoksevani leppoisasti sinne neljän tunnin pintaan matkasta ja tunnelmasta nauttien. Tunteellisen hetken koin jo lähtökarsinassa. Aika usein siellä tahtoo herkistyä miettiessään edessä olevaa suoritusta. Tällä kertaa minut herkisti erityisesti eräs mies, jolla oli päällään juoksupaita, jossa vanhan miehen kuva ja sen yläpuolella teksti: ”Per Mio papa”. Jouduin ottamaan lasit silmiltäni ja pyyhkimään kyyneleet silmäkulmistani muistellessani omaa isääni. Itse juoksu lähti kulkemaan ihan suunnitellulla tavalla. Ensimmäiset 25 kilometriä menivät helposti, mutta sen jälkeen ongelmat alkoivat. Kengät, joista olin kaavaillut saavani uudet maratontossut eivät olleetkaan vaimennukseltan sellaiset, että ne olisivat sopineet minulle näin pitkälle matkalle kovalla alustalla. Reidet alkoivat pikkuhiljaa vetämään jumiin ja se taas aiheutti selkälihasten jumittumista. 27 km:n kohdalla huomasin, että kävelyosuuksia tuli enemmän, kuin juoksuaskelia. Sisulla tamppasin reittiä kuitenkin eteenpäin aina välillä yrittäen ottaa muutaman juoksuaskeleen, mutta se oli mahdotonta. Loppumatkan kävelin ja jouduin usemman kerran pysähtymään venyttelemään reisiäni ja selkääni. Lopulta olin Piazza Bra:lla, jonne maraton päättyy Verona Arenan vierreen. Viimeiset venyttelyt mellakka-aitaan nojaten meinasivat jäädä viimeisiksi. Siihen viereeni tuli joku järjestäjän edustaja ja kyseli vointiani ja otti puhelimen kouraansa ja soitti apua. Säikähdin siinä, että päättyykö sadas maratonini keskeytykseen 300 metriä ennen maalia. Ei muuten pääty! Riuhtaisin itseni irti toimitsijan käsiotteesta ja jatkoin kävelyä kohti maalia. Vimeinen mutka ja maali oli siinä. Tätä hetkeä olin odottanut ja siitä jopa haaveillut muutaman vuoden ajan. Vielä maalisuoralla kimppuuni tuli kuuluttajanainen, joka otti minut käsipuoleensa auttaakseen minut maalin. Myös hänelle jouduin olemaan hieman tyly, koska ulkopuolsen avun vastaanottaminen johtaa suorituksen hylkäämiseen. Maaliviivan ylitettyäni sain sanottua muutaman sanasen haastattelussa, tosin tuskin ne mitään kovin järkeviä tarinoita olivat. Ensiapuhenkilökunta kaappasi minut maaliviivalta suoraan telttaansa ja porukalla kaatoivat minut telttavuoteelle. Tippaletku käsivarteen, verenpaineen mitaus ja paljon kysymyksiä. Eivät meinanneet milään uskoa selitystäni siitä, että kyseessä on vain lihasperäinen selkävaiva, eikä tilanteeseen liity mitään suurempaa dramatiikkaa. Lopulta kun nousin siitä sängyltä istumaan ja joku siitä ensiapuporukasta luki paitani selkämyksestä tekstin: ”100. maratonini 60-vuotispäivänäni Veronassa.” Sen jälkeen ääni hieman muuttui kellossa, kun ymmärsivät, että tiedän itse heitä paremmin, mistä on kysymys. Kutsuivat vielä teltan ulkopuoleltakin ensiapuhenkilöstöä ihailemaan paitaani ja onnittelemaan minua. Ai niin se lopputulos. Sillä ei ole mitään merkitystä, mutta aika oli kaikkien sadan maratonini joukossa huonoin, ellei mukaan lasketa myös ultrajuoksuja. Nelisen minuuttia erotti minut kuuden tunnin aikarajasta, jonka ylittäminen olisi joka tapauksessa johtanut suorituksen hylkäämiseen.
     
    Toivuttuani kävelykuntoon(?) lähdin teltasta katsomaan maalihuoltoa, mutta sehän oli jo pääosin purettu. Muutama kakunpala, mehua ja omenoita oli vielä tarjolla. Varustesäilytysrekatkin olivat jo lähteneet ja hetken ihmettelin, mistä saan varustereppuni. Siinä pyöriskellessäni joku järjestyehenkilö tuli sinne palautusalueelle kantaen reppuani. Loppu hyvin, lähes kaikki hyvin. Hotellille oli vielä vajaan kilometrin matka. Sen yritin kävellä ryhdikkäästi, mutta kun peilasin itseäni liikkeiden näyteikkunoista, niin edelleenkin takatukkani viisti maata, niin takakenossa etenin. Hotellilla kuumaan kylpyyn, joka onneksi laukaisi pahimmat krampit ja pääsin pukeutumaan illalliselle. Antica Bottega Vino -ravintola oli oikein mainio paikka nauttia illallista. Saatoin jo illallista varatessani lipsauttaa tästä minulle tärkeästä erikoisillasta ja palvelu oli sen mukaista. Sain ennen alkupalaa maistelulautasen, jossa oli salamia ja jotakin juustoa sekä hyvin makea kirsikka. Jälkuruoaksi tilasin Tiramisun ja se oli koristeltu syntymäpäiväkyntilällä. Tarjoilijat toivat sen syntymäpäiväonnittelujen ja viinilasillisen kera ja otimme heidän kanssaan maljat.
     
    Sataan maratoniini osui kahdeksan palindromiaikaa, yksi EM- ja yksi MM-maraton sekä useampi SM-maraton aikuissarjoissa. Onnistuin myös keräämään koko sarjan D-vitamiiinia: DNF, DNS ja DQ. Muutama erinäisistä syistä keskeytetty juoksu, pari starttaamatta jäänyttä ja yksi reitiltä eksyminen ja siitä seurannut DQ.
     
    Joku joskus kysyi minulta mitäs sitten, kun 100 on täynnä. Vastasin, että en tiedä. Aika näyttää.
    Olisiko nyt se aika? En tiedä vieläkään, mutta muutama maraton on jo kalenterissa tulevalle vuodelle ja muitakin liikunnallisia ajatuksia on mielessäni pyörinyt.
     
  5. Onnittelut!
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, UTMB 171km/10000m 30.8-1.9.2019   
    UTMB 171km/10000m 30.8-1.9.2019
    Mistähän tätä lähtisi kääntelemään raportiksi, kun ajatukset ovat sekavat, muisti meni päiväksi, ja yksi maailman kovimmista ultrajuoksuista, Spartathlon, odottaa jo kolmen viikon päästä. Vuoden 2019 taustallahan oli äärimmäisen vaikean OmanbyUTMBn ja kotimaisen UTTFn läpäisyt vuosina 2018 ja 2017 ja sitä kautta erittäin hyvän arvonta-aseman saaminen UTMBlle 2019, mikä johti sitten arvonnan osumiseen. ”Ongelma” oli vaan se, että muutama viikko myöhemmin Kreikasta kuului kummia ja vuoden 2018 tulos 192.3km sekä armoton tsägä Spartathlonin arvonnassa johtivat pääsylippuun myös ”Kreikkalaiseen kylähölkkään” vain vajaa kuukausi UTMBn jälkeen
    Koska nuo tapahtumat ovat ainutlaatuisessa luokassa ”silloin mennään kun kutsutaan”, niin totesin, että kerranhan täällä vaan eletään ja aloin suunnittelemaan matkoja ja Jarin johdolla treenejä molempiin. Ottaen huomion Spartathlonin erityisen brutaaliuuden cutoffien ja asfaltin suhteen, sekä erittäin rajalliset puitteet maastojuoksulle asuinpaikassani ”aavikolla”, treenit keskittyivät asfaltti- ja peruskestävyyden nostamiseen, mistä tietysti UTMBllä maksettiin todella kova hinta. Vuorikisoihin on harjoiteltava vuorilla tai ainakin jättärillä. Usealta kokeneelta ultrajuoksijalta sain tietysti oikeutetun varoituksen että kaksi massiivista ultraa kuukauteen sisältää todella isoja riskejä, DNFn ollessa sieltä pienimmästä päästä uhkakuvia. Toisaalta, ketäpä ei legendaariset teot kiinnostaisi, ja näinpä mukana oltiin. Mitäpä hävittävää siinä toistaalta olisi.
    Ennen UTMBtä kävin Gasteinissa Infinitetrails- polkujuoksun joukkue MM- kisoissa osana suomalaista amatöörijoukkuetta trailrunning Finlandin nimissä, mikä pelasti varmasti paljon yli 5000m vertikaalilla kolmeen päivään, kun muuten mäkiharjoittelu oli ollut olematonta.
    Kesälomalla elokuussa Suomessa painoin jättäriä muutamana päivänä eestaas mikä oli vähän epätoivoista kuukausien tekemättömien mäkitreenin paikkailua. Tosin kunto oli taatusti kaikkien aikojen paras ja lähes terveenä oli lenkkeilty jo useampi vuosi, joten oli vaan luotettava siihen mitä oli tehty pitkällä aikavälillä.
    Hieman reittiä ja aikaisempien vuosien tuttujen suorituksia katselmoineena, asettelin tavoitteen alle 40 tunnin, mikä antaisi hieman aikaa käydä pesulla ja nukkua ennen iltalentoa nykyiseen kotipaikkaan. ITRAn aplikaatio ehdotteli 36-37h aikaa, mutta jo OmanbyUTMBssä olin oppinut, että nuo arviot voi heittää samantien romukoppaan.
    Keskiviikon aamulento Geneveen oli täynnä suomalaisia osanottajia, ja oli mukava rupatella tuttujen kanssa jo siinä vaiheessa. Loistavien ystävien Outin ja Ollin kanssa vietettiin kisapäivät Chamonixissä ja suuri kiitos kuuluu heille kaikesta. Pasin kanssa oli sovittu että lähdemme yhdessä matkaan. Illalla hain numerolapun ja osallistuin pakolliseen varustetarkastukseen perjantaille, sekä kävin tapaamassa Omanin sekä NUTSin järjestäjiä. Perheen kanssa hengailtiin ja hölkkäiltiin vähän shakeouttia. Chamonixissa oli täydellinen karnevaali käynnissä ja filiis alkoi nousta. Säät olivat kohdillaan, mutta sade alkoi tunti ennen lähtöä ja jatkui suunnilleen starttiin asti.
    Perjantaina klo 18 Vangeliksen soidessa koin elämäni tähän mennessä hienoimman juoksutapahtuman lähdön. Käsientaputukset saivat kylmät väreet pintaan.
     

    Chamonix-Les Chapieux 0-51km / cum asc2900

    Koska olimme menneet lähtöön aika viime tipassa, ajauduimme lähdön suppilossa ihan loppupäähän Pasin kanssa, mutta eipä sillä tässä kisassa ja tavoitteilla oikeastaan mitään väliä ollut. Hölkkäsimme alun helppoa tasaista asfalttia ja polkua ja myös Wellingin Petri tuli hetkeksi seuraan. Les Houchesin kylässä hieman nopeasti purtavaa ja yksi pullo täyteen. N. 8km kohdalla viimeisen kylän jälkeen reitti kääntyi ensimmäiseen nousuun ja siellä löytyi uusi suomalainen Ahosen Mikko. Vaihdettiin siinä muutama sana ja otimme Pasin kanssa ensimmäisiä kuvia jylhistä kauniista vuorista. Matka jatkui laidunrinnettä ylös ja tämän ensimmäisen nousun käännyttyä laskuun kaivoimme lamput otsaan ja tulimme alas helposti juostavaa rinnettä ja polkua kohti Saint Gervaisin kylää, jossa oli ensimmäisen iso huolto. Tässä laskussa ohitimme todella paljon porukkaa, jolla tuntui olevan alamäkitekniikka vielä meitäkin huonommassa jamassa. Jossain kohdassa tunsin ukkovarpaassa rakon, mutta tämä osoittautui vääräksi hälytykseksi. Kyläjuoksu oli hauskasti järjestetty eestaas- mallilla ja vaimot olivat tulleet varrelle kannustamaan. Huollossa söin hieman patonkia, juustoa ja makkaraa, mikä oli pieni virhe kun vatsaa kipristeli myöhemmin.

    Pian tämän jälkeen takaa kuului ”Kimmo” ja Välipirtin Vesa tuli takaa hetkeksi kimppaan, mutta hävisi pimeydessä jossain vaiheessa. Hauska nyanssi yhden nousun alussa olivat Hokan miehet, jotka kirjasivat jokaisen juoksijan kenkämerkin – markkinatutkimus oli menossa. Contaminesiin (31km) noustiin pikku hiljaa, ja siellä oli paikka missä myös henkilökohtainen huolto oli sallittu. Huoltoteltta oli ihan täysi kaaos ja hukkasin Pasin. Juomapullojenkin täyttö oli tuskaa. Juttelin hetken ja annoin halaukset paikalle tulleen vaimoni kanssa ja päätin jatkaa matkaa yksin, kun ketään tuttua ei näkynyt. Nyt suunnattiin yöhön ilman tuttuja naamoja.
    Nousu jatkui kohti La Balmea ja reitti oli sellaista leveähköä irtokivistä baana. Geeliä ja Mars – patukkaa mussutin energian saamiseksi. Pimeässä ainoa hieno maisema oli oma valokeila. La Balmen huoltoon (41km) tulin klo 00.28. Ilma alkoi olla viileä. Näin yhden suomalaisen (Ida) huollossa, ja tervehdin. Söin ja join ja jatkoin tunkkaamista. Hetken päästä takki oli pakko laittaa päälle kun tuuli yltyi. Huipulle (Col du Bonhomme) saavuin n klo 02.00 lauantaina. Tästä lähdettiin sitten laskemaan onneksi hyvin juostavaa polkua alas Les Chapieuxiin. Ohitin jonkin verran porukkaa tässä laskussa ja kun saavuin huoltoon, edessä oli varustetarkastus. Vähän jännitti että toivottavasti kaikki kysytty löytyy, mutta vedenpitävä takki, puhelin, ja turvapeite olivat mukana, joten kävelin huoltoon ja sain ensimmäistä kertaa hieman kuumaa lientä kitusiin. Sinänsä tuo varustetarkastus oli aivan aiheellinen, koska nyt oli aika viileä yö ja liikuttiin vuoristossa, missä apua ei ole saatavilla jos jotain sattuu. Tähän oli myös tulossa pitkä 15km huoltoväli yöllä, joten kamat oli oltava kunnossa.
    Les Chapieux-Courmayeur 51-80km / cum asc4700
    Sinänsä harmi että oli pimeää, koska tämä väli ja Col de Seignen sekä Pyramidesin nousut olisivat varmasti tarjonneet upeat näkymät. Valtio vaihtui Italiaksi. Näille huipuille asti reitistä ei oikein jäänyt mitään muistikuvaa kuin että siellä oli muutamia teknisiä pätkiä ja muuten alusta oli aika helppoa. Onneksi juuri alaslähdettäessä päivä alkoi sarastamaan ja eteen aukeni ihan mahtavat näkymät, joskin laskeutuminien Pyramidesiltä alas kohti Lac Combalia oli osittain ihan masentavan vaikean kivinen sekä louhikkoinen, joten homma meni osittain kävelyksi.

    Otin lampun pois ja näin lopulta alhaalla Combalin (65km), jonne saavuin klo 06.58. Hieno usva oli laaksossa ja aurinko valaisi upeasti alppien huippuja. Aamu oli kylmä ja kuuma nuudelikeitto teki oikein hyvää. Kun vähitellen järjestelin lähtöä näin juuri saapuneen Ahosen Mikon ja moikattiin lyhyesti.


    Tästä eteenpäin reitti oli jonkin aikaa tasaista hiekkatietä. Katselin aamu-usvassa kävellessäni hieman puhelinta ensimmäistä kertaa, ja oli todella piristävää nähdä niin paljon viestejä ja kannustusta tätäkin kautta. Pian käännyttiin oikealle ja lähdettiin tunkkaamaan nousevassa auringossa kohti Mont Favren huippua. Helikopteri saapui hetkeksi pörräämään yllemme ja heiluttelimme sen minkä kerkesimme. Favrelta alas tultiin varsin juostavaa baanaa ja mieli piristyi, kun tiesin että Courmayer odotti. Jouduin pari kertaa pysähtymään tyhjennykselle ja ottamaan kivenjyvää pois kengästäni. Hieman ennen Col Checrouitin (74km) huoltoa vasemmalla aukeni upea vuorinäkymä ja reitin varressa kuului kaunista musiikkia. Tämä oli ehdottomasti valokuvan paikka.

    74km huollossa ei oikeastaan olisi ollut tarvetta pysähtyä mutta otin kuitenkin repun pois ja relasin hetken ja join huollosta kokista.  Yksi mukillinen per huolto oli sellainen standardiannos. Jalkoväli hiersi pahasti rasvauksesta huolimatta. Lasku kohti Courmayeria (78km) ei ollut tekninen mutta sen verran jyrkkä että muutamia juoksijoita meni ohitseni. Mieliala alkoi yllättäen laskea, ja keskeytys eksyi ajatuksiin. Täällä olisi helppoa ja hauskaa viettää loppupäivä. Asfalttiosuus alkoi ja Päivi oli kadun varrella kannustamassa. Avauduin heikosta mielentilastani ja hyvää tsemppiä tuli takaisin. Kannustus oli kylässä upeaa. Perhe oli vastassa ennen huoltoa. Pysähdyin juttelemaan ja pala tuli kurkkuun välittömästi. Kokosin itseni, otin dropbägini ja painuin sisälle huoltoon, johon vaimoni tuli auttamaan. Pöksyt täyteen vaseliiniä ja energiaa sisään sen verran kuin meni. Roskat roskiin ja uutta geeliä sekä Mars- patukkaa reppuun. Vaihdoin lamppuun akun ja otin kaksi uutta dropbagistä messiin. Jengiä nukkui siellä täällä. Eipä olo kovin hyvältä tuntunut, mutta tähän ei kuitenkaan jäädä. Puolisen tuntia viivyin.
    Courmayeur-Grand Col Ferret 80-103km / cum asc 6700
    Ulos ja portaat alas klo 10.04 ja perhe saatteli ekan kilometrin matkalle. Olin kolmisen tuntia cut-offeja edellä, joten ne eivät enää huolestuttaneet. Päivä lämpeni koko ajan ja kylän jäätyä taakse tulin seuraavan nousun juurelle. Yritin vaihtaa pari sanaa HongKongilaisen (aasialaisia kisassa oli todella paljon) naisen kanssa, mutta hän ei ollut lainkaan juttutuulella.

    Siksak- Nousu Refuge Bertonelle (83km) oli ihan tuskaa ja jouduin istumaan pari kertaa kivelle katselemaan maisemia. Suurin uho oli miehestä kadonnut ja Bertonelle saapui nöyrä mies. Sää oli jo todella lämmin ja istuin hetkeksi varjoon juomaan vettä. Eteenpäin oli kuitenkin mentävä ja tästä jonkin matkaa reitti oli vaihteeksi ihan mukavaa ja hölkkäilin kauniissa säässä kohti Refuge Bonattia. Liikuttiin sellainen seitsemän kilometriä kumpuilevassa maastossa 2000m korkeudessa. Bonatissa (93km) olin klo 13.
    Täältä Arnouvaziin (99km) reitti jatkui ihan mukavana ja nautin kuuman päivän alppimaisemista, mutta meno oli aika rauhallista ja tähän väliin kuluin noin tunti. Arnouvaz oli hauskan virran varrella ja teltta oli jo todella paahteinen. Join pullon suusta litran vettä ja kauhistelin edessä olevaa nousua kohti Sveitsiä. Iltapäivä (klo 15.45) oli jo pitkällä kun vihdoinkin tunkkasin itseni Col Ferretillle ja Sveitsiin. Jalassa oli rakot molemmin puolin ja haarojen rakot olivat tunti tunnilta kivuliaammat.
    Grand Col Ferret-Champex-Lac 103-127km / cum asc 7300
    Kun Sveitsin puolelle päästiin, niin hienoissa alppimaisemissa lasketeltiin ihan juostavaa pätkää vajaat kymmenen kilometriä La Foulyyn. Reitin lopussa mentiin hetki asfalttia, kun laskeuduttiin kylään. Les Chapieuxistä tähän sijoitus oli parantunut yli 300 pykälää ja vaikka oma vauhti ei huimannut, niin ei se monilla muillakaan helppoa ollut. Kylään saapuessa lauantaina n. 17.30 Eppu & Co olivat yllättäen vastassa ja kerroin keskeytysfiiliksistäni ihan vaan tukea saadakseni. Olo oli  tosi paha ja hiippailin telttaan ja etsin itselleni penkin ja yritin tunkea jotain syömistä sisääni, vaikka oikeastaan mikään ei maistunut. Istuin jonkun ruotsalaisen vieressä ja kun katseemme kohtasivat, sanoja ei tarvittu. Kurja olo oli molemmilla. No ihan vakavasti en tietenkään tähän kisaa jättäisi. Etua cutofiin oli jo lähes viisi tuntia. Luin vähän viestejä puhelimesta ja somesta ja totesin, että mies on done, mutta 60km on vielä jäljellä. Kun hiippailin teltasta ulos, suomalaiset olivat ulkona tsemppaamassa – olivat kuulemma tulleet varmistamaan, että en tähän jättäisi kisaa. Kiitos!!!
    Lähdin hölkkäämään kohti kisan ”breakpointtia” Champex Lacia ja kuulin suomalaisilta että helppoa ei loppu tulisi olemaan. Hölkkäsin noin kilsan ja metsän saavuttua ryynäsin tekemään biokätkön puskaan – tavara meinasi tulla yläpäästä samalla kun pinnistin biokätköä sveitsiläiseen havumetsään. Karsea mutta jälkikäteen hupaisa kokemus.
    Jossain välissä tätä kohtaa iski sitten ukkonen. Alkoi tulemaan vettä – ensin vähän ja sitten enemmän. Pysähdyin laittamaan takin päälle. Laskin sekunteja jyrinään salamasta. Ensin niitä oli 15s, sitten 13s ja piakkoin 10s mikä tarkoitti, että ukkonen saavutti takaapäin koko ajan. Edessä kaukana näkyi sinistä taivasta ja sitä kohden hölkkäilin ja toivoin, että en joutuisi ukkosen silmään keskellä tätä metsäosuutta. Hetken aikaa vettä tuli aika rajusti, mutta sitten keli alkoi paranemaan, ja totesin, että tämä haaste oli voitettu. Reitti alkoi kääntymään ylös ja oli mahtava saapua Praz de Fortin kylään jossa sai mennä kivan kylän läpi ilman mitään isompia haasteita. Pysähdyin tässä ottamaan takin pois ja ennen nousua Champex Laciin, liityin muutaman tyypin letkan perään, ja tunkkasimme seuraan huoltoon (Chapex Lac klo 20.29). Juuri sinne saapuessani tuli pimeys. Pidin hyvän rauhallisen huollon ja söin kunnolla sekä viestittelin muutaman kaverin kanssa. Homma alkoi olla hoidettu, mutta vielä oli edessä toinen yö sekä karkeasti 3 x verttitonni. Vaihdoin merinovillapaidan päälle, vaikka lopulta toinen yö oli yllättävänkin lämmin eikä edes ylhäällä olisi paljoa lämmintä vaatetta tarvinnut. Laitoin lampun otsaan ja päälle ja lähdin pimeään.
    Champex-Lac- Chamonix 127-171km / cum asc 10100
    Reitti oli helppoa nousua Plan DeLauhin asti. Mentiin ensin asfalttia ja sellaista metsätietä, sitten polkua ja muutaman karjaportin läpi. Alkoi iskeä hurja jano eikä elektrolyyttijuoma maistunut lainkaan. Nuudelivelli oli ollut huollossa ilmeisesti niin suolaista, että teki vain mieli vettä. Pienen tuskailun jälkeen sitä onneksi löytyi reitin varrella olleesta hanasta. Koin valaistumisen – vuorikisoihin pitää tehdä PALJON mäkitreeniä. Itse olin joutunut sen laiminlyömään olosuhteiden pakosta (Koti Dubaissa) ja nyt maksettiin hinta. Trientiin (140km) pudoteltiin jonkinlaista siksakkia ja siltaa ja lopulta saavuin kylään klo 00.50. Vastassa olivat yllättäen ystävät Outi ja Olli sekä vanhin lapsistani, joka tuli avukseni huoltotelttaan. Oli todella virkistävää saada jakaa surkeaa fiilistä sekä saada apua huollossa, sekä tsempit seuraavaan nousuun. He puhuivat tulevansa myös Vallorcineen vastaan ja minä vaan kehotin heitä nukkumaan. No, enpä valita yhtään että nämä tärkeät ihmiset jaksoivat valvoa ja ajaa huollosta toiseen sillä aikaa kun minä nousin vuorta ylös.

    Seuraava verttitonni lähti kohti Les Tseppesiä pientä vuoripolkua pitkin. Aika ryytynyttä porukkaa näkyi reitillä ja muutamat olivat laittaneet pitkäkseen kuka mihinkin. Lehmien kellot kilkattivat ja silmät kiiluivat otsalampun valossa. Edessäni meni joku ranskalainen, jolla oli liimattu punainen kortti numerolappuun. Ilmeisesti DSQ tai aikasakko jostain syystä. Tseppesin huipulla oli väliaikapiste, jossa istahdin hetkeksi juomaan ja yksi letka meni ohitseni. Liityin perään alamäkeen ja päädyin juttelemaan jonkun espanjalaisen kanssa. Tulimme takaisin Ranskaan. Meiltä ei enää juoksu luonnistanut – hänellä oli pahat rakot jaloissa ja minulla sekä jaloissa että jalkovälissä. Tässä laskussa myös väsymys alkoi iskemään pahasti päälle. Useasti teki mieli vaan pysähtyä, mennä makuulle ja nukahtaa. Kello oli toisen yön aamuyötä ja voimat alkoivat olla loppu. Saavuin Vallorcineen (150km) klo 04.09. Olin ihan romuna, mutta onneksi ystävät ja tytär olivat vastassa. He olivat pyynnöstäni tuoneet Bebantheniä mukanaan ja kävin vetämässä sitä kourallisen pöksyihini huollon yhteydessä – jospa tällä selvittäisiin.
    Nyt oli enää viimeinen nousu jäljellä. Pitkään aikaan en ollut enää pystynyt kuin kävelemään ja rasvan helpotus poistui nopeasti. Ensin mentiin pätkä hiekkatietä ja törmäsin yhteen PTL- kisassa olleeseen tiimiin mäen alla olleella väliaikapisteellä. Viimeinen nousu Tete aux Ventille olikin oikein ”Grande Finale”, mikä ei tuntunut loppuvan koskaan. Törmäsin toiseen espanjalaiseen, jonka pohkeeseen oli tatuoitu Mont Blancin massiivi ja teksti ”UTMB Finisher 2018”. Hän tsemppasi ”venga, venga” ja vastasin samalla mitalla. Olimme vain tuntien päässä finishereistä! Kolmas päivä valkeni ja sammutin lampun sekä kävelin eteenpäin pitäen pieniä breikkejä välillä. Näin vuorikauriin sekä poikasen, joiden silhuetti Mont Blancia vasten oli lumoava.

    Nousu jatkui ja jatkui ja kun huipulle päästiin, niin mentiin ikuisuus vielä tasaista kunnes tulin Teten väliajalle, jossa kysyin matkaa maaliin. 10km kuulemma ja Flegere oli vielä välissä. Tästä eteenpäin vain sauvakävelin edelleen ja porukkaa lappoi ohi säännöllisin väliajoin. Ihastelin massiiviin huippua ja odotin, milloin Flegere saapuu – se näkyi edessä kaukana, mutta matka oli pitkä väsyneelle miehelle. Pikkuhiljaa hissiasema lähestyi ja lompsin pienen laskun huoltotelttaan sunnuntaina klo 08.26. Olin laskeskellut, että alle 40h menisi vielä helposti, mutta se enää kiinnostanut vähääkään. Istuskelin rauhassa ja join vettä sekä katselin kiireisiä kilpakumppaneita. Sijoitus oli ollut parhammillaan alle 600 muutama huolto aikaisemmin. Nyt oli hävitty kymmeniä pykäliä. Ihan sama. Lähdin kävelemään alamäkeä kohti Chamonixiä. Kipu oli jäytävää. Juoksijoita tuli yllättävän hyvällä jalalla ohitse jatkuvana virtana. Ei kiinnostanut. Olli oli ilmoittanut tulevansa vastaan Chamonixistä, ja olipa suuri ilo nähdä hyvä ystävä pari kilsaa ennen kylää. Jupisin kaikki murheeni hänelle ja tällä saattueella laskeuduimme kohti maaliviivaa.

    Mieli parani askel askeleelta- YEAH – Maaliin mennään! Kun saavuin alas, Outi ja tyttäreni olivat vastassa ja tytär tuli viimeisen kilometrin kanssani maaliin. Kävelin yhden PTL- joukkueen ohi, ja ylistin heidän urheuttaan. Jaoimme isoja onnitteluja toisillemme. Puolisen kilometriä ennen maalia, kannustus alkoi asteittain kovenemaan ja ihmisten määrä lisääntyi. Laitoin hölkäksi. Nyt juostaan. Imin kaiken ilon itseeni. Ihmiset kannustivat minua nimelläni. Käännyin viimeiselle suoralle. Tuleeko itku? Ei. Tytär kuvaa viimeiset 200m maaliin. Möly yltyi ja karjuin onnesta kädet ylhäällä. Siinä! Finisher! En unohda tätä ikinä.
    Aikani oli n40h3min ja sijoitus kaikista 667. Oikein hyvä. Olli ja Outi auttoivat kämpille ja suihkuun ja nukkumaan. Erityisesti alapään rakot olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta.
    Lopuksi
    N 2500 lähtijästä lähes 1000 keskeytti. Vaikka UTMBlle päästäkseen pitää suorittaa riittävä määrä kisoja, ja onnistua arvonnassa, tuo 40% keskeyttäneitä kuvaa varmasti hyvin reitin vaativuutta. Mikään ei ole varmaa ennen kuin olet maalissa. Tänä vuonna säät suosivat, eikä vesisadetta ollut kuin muutan tunnin. Oma kisa meni läpi vuosien aikana luodulla peruskunnolla ja viimeistellyllä Jarin harjoitusohjelmalla, mutta mihinkään yhtään nopeampaan läpäisyyn tarvittaisiin muutama kymmenen kilometriä ylä – ja alamäkitreeniä lisää. Perhe, Olli ja Outi mahdollistivat puitteet. KIITOS!!! Kreikan starttiin olisi nyt kolme viikkoa. Jätin kaiken itsestäni Alpeille. Sparta ei kiinnosta vähääkään, mutta tietenkin lähden.
    Milloin tuntee olevansa elossa? Haarojen rakot puhkeavat yölennolla ja märkivät alushousuihin, jotka kuivuvat kiinni tulehtuneeseen ihoon. Tunti ennen laskeutumista menin lentokoneen WChen ja jouduin repäisemään kalsarit irti ihosta. Koko kone heräsi taatusti huutooni. Anteeksi. Kiitos. Kaikille!
  6. Like
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, OmanbyUTMB®️ 29.11-1.12.18 139.2km/7800m   
    “This is UTMBOman. I’d describe it as an extreme skyrace, but 3-4 times as long. Crazy, brutal and awesome” -Jason Schlarb-
    ”Incredibly tough race by the way with extremely technical sections and amazing views” –Diego Pazos-
    Ilmoittautumiseni tähän UTMBn ”1st edition” tapahtumaan Omanissa summaa hyvin ultrajuoksun draaman kaaren, jossa ensin ollaan todella innostuneita ja vähitellen kauhu saapuu kylään, kun alkaa ymmärtää mihin paperiin on tullut nimensä laitettua. Minulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, miten vaativa vuoriultra tämä on, ennen kuin UAEn aktiivinen polkujuoksuyhteisö alkoi tekemään reitille viikonloppureissuja, ja lähetteli Some- ryhmäämme valokuvia kivikoista ja vaarallisista paikoista.
    Vielä pari viikkoa ennen tapahtumaa ajattelin, että en ole lainkaan valmis lähtemään sinne, kun vertikaaliharjoittelu käsitti lähinnä juoksumattoa kulmalla sekä porraskoneen jyystämistä kuntosalilla. Samaan aikaan nämä tosiveijarit vetelivät läpiyön treenejä vuorilla. No, niillä aina mennään mitä on, eikä minulla muun elämän ohessa ollut mitään mahdollisuutta dedikoitua harjoittelemaan tapahtuman  vaatimalla tavalla.
    Viikko ennen tapahtumaan aloin vähitellen saamaan itselleni rauhan, kun viimeiset pakolliset varusteet oli hankittu ja aloin keskittymään olennaiseen, eli siihen miten uskomattoman hienoon paikkaan olin lähdössä ja minkälaisia maisemia oli odotettavissa. Ja kuitenkin, tämähän on vain harrastus, josta tulee nauttia eikä kerätä mitään henkistä kuormaa itselleen. Peruskunto oli varmasti hyvä ja oikeastaan vain kolme asiaa voisi estää DNF- tilanteen: 1) Reisien pettäminen armottomassa teknisessä nousumäärässä 2) Loukkaantuminen (reitin teknisyys tulisi vaatimaan 101% keskittymistä eikä sitä ketteryyttä ole miehessä lainkaan) 3) Pään pettäminen (eniten tässä huolestutti  tosiasia että ensimmäistä kertaa ikinä joutuisin valvomaan kaksi yötä putkeen, ellen päätyisi ottamaan jotain 30min nokkaunta yhdessä reitin kahdesta lifebasesta).
    Ajatukseni oli myös, että tämä olisi toistaiseksi omat jäähyväiseni polku-ultrille, kun olin jo pari vuotta miettinyt Spartathlonin läpäisyä eräänlaisena suurena unelmana.
    Reitti

    Reittihän ei paperilla itsessään näytä mitenkään erityisen vaativalta, mutta se mikä näissä maisemissa käymättömiltä unohtuu on, että reiteillä on paljon kivikkoista ”Wadia” ja juostavaa maastoa on huomattavasti vähemmän kuin  mihin useilla kotimaan tai Euroopan reiteillä on totuttu. Eteneminen on siis paikoin hyvin hidasta, ja olipa tällä reitillä jopa yksi ”via ferrata” jossa mentäisiin valjaissa ja kypärä päässä ylös kiiveten. Päivisin olisi kuuma ja yöllä vuorilla ennakoitiin pahimillaan lähellä 0 asteen lämpötilaa. DNF- prosentiksi veikattiin yleisesti yli 50%, mikä oli lopulta ihan totta.
     Oman
    Olin lähdössä matkaan Mikon kanssa ja lensimme Muscatiin päivää ennen kisaa, josta pääsimme järjestäjien bussilla Nizwaan, missä useat osallistujat olivat olleet jo akklimatisoitumassa päiviä aikaisemmin. Ilmassa oli todellakin UTMBn tuntua ja paikalla oli useita maailmanluokan vuorijuoksijoita, vaikka harmillisesti muuan J Walmsley tulonsa peruikin. Majoituimme erääseen pieneen hotelliin ja kävimme ilmoittautumassa sekä varustetarkastuksessa. Myös pakollinen vakuutus tuli näyttää järjestäjille. Tämä kattaisi mm helikopterikyydin vakavan loukkaantumisen tapauksessa. Vakuutukseni otin ITRAlta. Juoksijoille oli järjestetty 45min pituisia infosessioita, joista oli turvallisuuden kannalta todella paljon hyötyä.
    Oman on ihan käsittämättömän upea mutta aliarvostettu maa, jossa ihmiset ovat todella ystävällisiä. Vuoria on joka paikassa ja meri on vieressä. Se on ehdottoman suositeltava aktiivilomakohde, jossa on myös paljon historiallisia nähtävyyksiä.
    Birkat Al Mawz – Masirat Al Rawajih (0-21.3km)
    Meidän kyyditettiin busseilla lähtöalueelle n 15min päähän Nizwasta, ja viimeinen tunti ennen lähtöä meni juodessa ja nauttiessa paikallisista esityksistä, sekä rupattelusta muiden juoksijoiden kanssa. Matkaan lähti yhteensä 326 juoksijaa, ja näytti siltä että viime hetken (ymmärrettäviä) poisjääntejä oli tullut paljon. Alunperin meitä piti olla yli neljäsataa, mutta DNS oli iskenyt isolla kädellä, ja taidan tietää syyn. Jälkikäteen kilpailusta on puhuttu yhtenä vaativimmista polkujuoksuista.
    Ensimmäisen vastoinkäyminen tapahtui jo ennen lähtöä kun vedin Falken luottosukkia jalkaan vaseliinien päälle. Kuului ”rits” ja toinen sukka repesi varmaan ihan vanhuuttaan. Noilla eli menty varmaan 1000km erilaisia (ultra)juoksuja. Jouduin vaihtamaan ne Compresssportin kompressiosukkiin, joita en ollut aikoihin käyttänyt. Tämä tulisi vielä kostautumaan.

    Team UAE goes UTMBOman (Minä eturivissä)
    Lähdössä oli tietysti juhlan tuntua ja lähdimme Mikon kanssa aika perältä liikkeelle klo 19.30 pimeään. Ensin juoksimme lähtökylän läpi, joka on upea historiallinen paikka jossa menimme joidenkin hyvin vanhojen asutusten läpi, kunnes vähitellen tulimme hiekkatielle, jossa mentiin muutama kilometri ennen kuin pimeässä ensimmäiset jylhät vuoret alkoivat ilmestymään vasemmalle. Olin kadottanut Mikon ruuhkassa jo aika aikaisessa vaiheessa, ja hölkkäilin eteenpäin muistaen että ensimmäiset 12.9km ovat helppoa hyvin lievää nousua. Tiedossa oli, että kun sitä nousua ei tässä alussa ole, niin velka maksetaan myöhemmin korkojen kera takaisin. Tulin ensimmäiselle CPlle 12.9km sijalla 168. Keli oli pikku hiljaa viilenevä, mutta silti ehkä n 25C. Söin nopeasti banaania ja täytin kaksi pulloa ja jatkoin matkaa. Pieni pätkä mentiin vielä vuoren kylkeä alhaalla, kunnes reitti päätyi yhden ”Wadin” alkuun. Wadit ovat siis vuorten välissä olevia kanjoneita, jotka täyttyvät vesisateessa todella nopeasti vedellä ja tulvivat. Tässä noustiin pikku hiljaa ylöspäin teknistä polkua isojen lohkareiden välissä ja välillä Wadi ylitettiin kahta lankkua pitkin toiselle puolelle, ja ensimmäinen vaaranpaikka oli todettu. Reitti oli merkitty pääosin kiviin liimatuilla vihreillä pyöreillä heijastimilla jotka näkyivät yöllä mainiosti lampun valossa. Montakohan kymmentä tuhatta niitä mahtoi yhteensä olla. Vaaranpaikat oli vastaavasti merkitty punaisilla heijastimilla. Useimmiten nämä sijaitsivat kanjoneiden reunoilla, joista vapaata pudotusta alas oli kymmenistä satoihin metreihin. Jo tässä ensimmäisessä nousuosuudessa pelin henki alkoi olla selvä: jos oli tasaista, hölkkäsin muita kiinni ja sitten kun mentiin ylös, minua alettiin ohittamaan. Surkea mäkitreenini määrä kävi ilmi. Sama juttu teknisissä alamäissä. Vajaa kymmenen kilometriä meni tässä teknisessä osuudessa kuitenkin vielä melko huomaamatta ja pian saavuttiin huoltoon. Olin ihmetetellyt vähän aikaa kenkäni sisälle jalan alle ilmestynyttä kumpua ja ajattelin että onko pohjallinen liukunut paikaltaan. Istuin kivelle ottamaan kengän pois, ja sieltä löyyi 2x3cm hyvin ohut liuskekiven palanen. Miten ihmeessä se oli sinne sisään hypännyt.
    Masirat Al Rawajih – Wadi Bani Habib (21.3km – 34.4km)
    Masiratista Sallutiin alkoi sitten ensimmäinen tunkkausurakka, kun noustiin jyrkkää mutkittelevaa jeeppitietä ylös vuorille. Tämä ei ollut mitenkään ihmeellistä tietenkään, koska maasto oli helppoa. Juttelin ruotsalaisen Ludwigin kanssa hetken kunnes hän häipyi näköpiiristä vauhdikkaasti tunkaten. Nousin rauhallisesti ylös ja välihuipulta lasketeltiin jonkin matkaa Sallutin CPlle, jossa törmäsin pariin UAE tuttuun. Tästä laaksosta oli mieletön näkymä seuraavaan nousuun ja huipulle, jossa seuraavaa rinnettä nousi kymmenien otsalamppujen mato kohti kirkasta tähtitaivasta. Sallutin huollosta lähdin itsekseni tunkkaamaan teknistä vuorenrinnettä ylös. Tässä maasto ei kuitenkaan ollut ihan järjettömän kivistä ja lohkareista vaan ihan siedettävää ja polku oli suht selkeää. Huipulla (Sayq Plateau) alkoi sitten ensimmäiset varovaisuuden paikat, ja punaisia heijastimia huomauttamassa vieressä olevasta rotkosta alkoi ilmestymään. Teki mieli käydä kuitenkin reunalla vähän lampun avulla alas kurkkimassa. Tässä juostiin siis rotkon reunaa ja päivänvalossa näkymä olisivat olleet taatusti huikeat. Ennen Wadi bin Habibia mentiin Hilat Al Sharaf- kylän lävitse. Tässä oli joitain hyvin teknisiä alamäkipaikkoja ja meno hidastui. Loukkaantumisen riski oli kisassa läsnä usein (mm kylkiluita oli mennyt poikki osallistujilla), eikä läpäisyä saanut riskeerata kivikkoisissa alamäissä yltiöpäisellä rynnimisellä, vaan usein mentiin rauhassa kiveltä kivelle, askel askeleelta sauvoilla avustaen.  Sijoitus Sallutissa 136 ja Wadi Wani Habibissa jo 117, joten tässä meni oikein hyvin suhteellisesti.
    Wadi Wani Habib – Aqbat Al Biyut (34.4km – 62.2km)
    Kello oli n. 01.30. Wadi Wani HAbibista noustiin sitten vähitellen yhdelle kisan välihuipuista, mentiin yhden Wadin läpi ja sitten alavaa maastoa kunnes saavuttiin hiekkatielle. n. 40km kohdalla ”Rescue Pointissa” reissu alkoi painamaan, vaikka olin mennyt ihan fiksun rauhallisesti, ja verratessani oloani johonkin Suomen ultrista, muistan ajatelleeni, että olo tuntui siltä kuin olisi vetänyt jo Karhunkierroksen yhteen suuntaan. Johtopäätös oli, että väsymys oli tullut huomattavasti aikaisemmin kuin se yleensä tulisi. Hölkätessä siitä alamäkeen hiekkatietä, törmäsin Johniin Manchesteristä (ManUn kannattaja) ja mukavaa matkaseuraa seuraavaksi tunniksi oli varmistettu. Alhaalla näkyivät huoltopisteen Al Maqal valot ja saavuimme sinne yhdessä. Sijoitus 109 – helppoa ei ollut muillakaan. Hieman huollon jälkeen John himmasi ja jatkoin itsekseni matkaa ensin laskeutuen vanhaan hylättyyn kylään, jossa mentiin vamhaa vesikourua pitkin päätyen padolle ja sitten vielä toisen Wadin läpi. Wadilta noustiin kiviportaita pitkin harjanteelle ”lepakkoluolan” ohi harjanteelle solan viertä kohti Kahf AL Hamirin huoltoa. Verttisatasia vilisi silmissä ja kartalla näkyneet pienet tömpyrät olivat useimmiten todella haastavia nousupätkiä myös teknisesti. Helpot polkunousut olivat vain unelmointia. Väsymys painoi ja ensimmäisiä epäilyksiä läpäisystä hiipi mieleen. Oikeassa ukkovarpaassa alkoi tuntua ensimmäinen rakko – olin poistanut yhden pienen kiven kengästä aiemmin ja nyt näytti, että vahinko oli tapahtunut.
    52.1kmssa Kafr Al Hamirissa oli huollossa myös nuotio, ja istuin sen äärelle lämmittelemään. Yö oli viileä ja olin jo aiemmin laittanut irtohihat päälle. Nopeat huoltokeikat olivat vain muisto, ja laitoin tässä kavereille kuvan tilanteesta. Sain paljon kannustuksia ja esim Gepardi oli todennut, että ei voi olla hätää kun jaksaa vielä somettaa. No eipä niin, mutta DNF kävi jo mielessä – en voi selvitä tästä varsinkin kun tiesin mitä on vielä edessä.


    Seuraava huoltoväli oli 10.1 km joten söin vähän sellaista ”lämmintä kuppia” jossa nuudelit vielä narskuivat vielä suussa mutta sain ainakin lämmitettä sekä suolaa kroppaan.
    Kahr Al Hamirista lähdin kaikesta huolimatta liikkeelle kohti Aqbat Al Biyutia. Pysähdyin matkan aikana muutaman kerran ihastelemaan kirkasta tähtitaivasta sammuttaen lamppuni – kaunista. Tässä mentiin taas yhden wadin kautta ja mieletöntä harjannetta pitkin, jonne ei viitsinyt mennä kurkkimaan. Näkymät olisivat päivällä olleet taatusti näkemisen arvoiset. Punaisia merkintöjä vilisi silmissä. Tällä välillä vasen sisäreiteni (”grasilis”) kramppasi aivan yllättäen todella kivuliaasti ja hetken ajattelin, että näinköhän tuli hommalle loppu. Pysähdyin venyttelemään sitä ja otin useamman hipun merisuolaa sekä vettä perään. Arvelin että suola voisi olla tässä avuksi. Kilometrin verran sitä jouduin varomaan ja venyttelemään, mutta onneksi se vähitellen helpotti. Seuraavaksi hukkasin sitten pimeässä reittimerkinnät, mutta onneksi huomasin tämän nopeasti ja palasin takaisinpäin. Parin minuutin ryntäilyn jälkeen huomasin rikkoontuneen heijastimen pusikoissa ja reitti eteenpäin löytyi. Joku venäläinen tuli paikalle ja selitti minulle venäjäksi jotain tärkeää. Niet ponimai. Tässä vaiheessa porukka oli jo niin erillään, että edessä ja takana näkyi aika harvoin ketään ihan lähellä. Aamu valkeni kuuden kieppeillä sopivasti kun olin aivan huikeassa paikassa. Aurinko nousi vastarinteelle ja omalla puolella olin pilviverhon tasolla.

    Selfiekin tuli otettua
    Tästä matka jatkui ihan uskomattomassa tasaisessa kivikkoisessa erämaamaisemassa. Tunsin olevani todellinen ”Desert Trail Runner”. Olin aina pelännyt ja äimistellyt skyraceja ja tajusin, että olin nyt vähän vahingossa kohtaamassa pelkojani. Tunsin itseni hetken voimakkaaksi ja onnelliseksi.

    Aqbat Al Biyutiin noustiin vielä tasangolta ylös hyvin jyrkästi ja huoltoon tulin klo 07.50. Sijoitus oli 98.
    Aqbat Al Biyut – Alila Hotel (62.2km – 82.2km)
    Otin vain 1.5l litraa juomista mukaan (virhe!!!), koska olin yöllä tarvinnut sitä hieman vähemmän, ja tämä tulisi kostautumaan vielä raskaasti. Matkalla olin nappaillut geelejä ja karkkia. Pääenergianlähde olivat geelit. Tästä eteenpäin mentiin ihan hyvää polkua wadien läpi jonkin aikaa kunnes saavuttiin aivan järkyttävän kanjonin reunalle, jonka toisella puolella todella kaukana näkyi Alila hotelin matalat rakennukset vuorenrinteessä. Tuntui aivan käsittämättömältä, miten sinne ikinä tästä päätyisi, ja miten se hotelli pystyi olemaan tuollaisessa paikassa.
    Reitti lähti laskeutumaan alas hankalahkoa maastoa, ja jossain vaiheessa siellä oli muinaisia asumuksia sekä portaikkoja alas. Laskeutumisen lopussa rotkon pohjalla pidin pienen hengähdystauon varjossa, ja tajusin että aamusta oli tulossa paljon kuumempi kuin olin odottanut. Juomaa oli jäljellä ehkä sellainen litra ja aloin huolestua. Nousua ennen seuraavaa huoltoa oli jälkikäteen katsottuna tulossa lähes verttitonni. Pulassa oltiin mutta en tätä vielä tajunnut. Lähdin nousemaan kivikkoista ja paikoin jyrkkää reittiä ylös ja jossain kohdassa aloin arvioimaan että mikä se huippu on, jolle ollaan nousemassa. Järkytyksekseni näin todella kaukana ylhäällä oikealla pisteitä ja tajusin niiden olevan ihmisiä. Nesteet eivät tulisi riittämään lähellekään. Aamupäivän aurinko porotti todella kuumasti ja tilanne tulisi pahenemaan jatkuvasti. Kun saavuin yhdelle välihuipulle, seuraava pilkotti edessä. Pari tyyppiä meni ohitseni kun olin joutunut hidastamaan vauhtia ja harkitsin juoman pyytämistä, mutta olo oli vielä ihan siedettävä, joten annoin olla. Kaikki näyttivät hyvin tuskaisilta lämmössä. Jossain vaiheessa viimeinen tippa oli juotu, mutta vähän sen jälkeen huomasin ilokseni, että todennäköinen laki oli muutaman sadan metrin päässä. Iso vuohilauma tuli vielä kaiken lisäksi vastaan ja ajattelin, että järjestäjät ovat lähettäneet nämäkin tiellemme. Mölisin pelotellakseni niitä, kun tuntui, että pari niistä halusi hypätä isolta kiveltä ylitseni. Olin kateellinen niiden ketteryydelle.


    Vääntäydyin ylös lopun matkan ja kävelessäni hiekkatietä minua alkoi palelemaan. Nestehukka oli iskenyt. Saapuessani asfalttitielle joku kannustaja kertoi minulle Al Hilaylatin huollon olevan parin sadan metrin päässä. Pienessä tärinässä tulin teltalle, ja join usean mukillisen kokista sekä vettä siltä istumalta, ja jäin varjoon matolle syömään. Väsytti ja heikotti ja päätin luovuttaa Alilaan. Tämä oli vaan liikaa, ja olin lisäksi tehnyt vakavia virheitä. Ajattelin pelolla edessä olevia vuorikiipeilyosuuksia ja via ferrataa. Sijoitus oli 101.
    Lähdin joka tapauksessa eteenpäin, koska perheeni majaili Alilassa, eikä ennen sitä saisi luovuttaa. Hetken noustiin vielä ylös ja aika pian oli vielä yksi huoltopaikka paikallisessa kylässä, jossa juttelin Sam- nimisen britin kanssa kun istuin kivellä juomassa. Hän kannusti kovasti eteenpäin ja niin lähdettiin kylien läpi alas wadin reunaa pitkin ja siitä vähitellen kohti tiepätkää, joka johti kohti Al Mihaybis- huoltoa, jossa sijoitus oli 104. Viimeiset tunnit olivat olleet erittäin vaikeita.
    Al Mihaybiksestä lähdettiin sitten ”lost villages trailille”, joka meni saman valtavan korkean kalliolaakson reunaa, jonka kaukaisella reunalla Alila- rakennukset olivat kököttäneet. Näkymät olivat aivan uskomattomat, mutta polku oli paikoin todella hidas kuljettava alasmentäessä. Yritin hahmottaa, miten tästä voitaisiin joskus päästä toisella puolella olevaan Alilaan, mutta en pystynyt ymmärtämään. Soitin Antille vastaajaan viestin, että DNF on tulossa Alilaan ja laitoin kavereille whatsupin samasta aiheesta. Kannustusta tuli takaisin, mutta päätös oli jo tehty.


    Ei auttanut muu kuin seurata vaikeaa reittiä, ja uskoa että kyllä sieltä vielä vastaukset löytyvät. Lopulta alhaalla pohjalla näkyi vanha kivinen kylä ja päättelin että tämä oli se kuuluista muinainen kylä. Laskeutuminen sinne jyrkkeni entisestään, ja jouduin ottamaan sauvoilla jatkuvasti vastaan kivikkoisessa maastossa, että en muljauttaisi nilkkaani. Reitti meni pohjalla kylän rakennusten kapeista väleistä ja yht äkkiä olin tämän wadin pohjalla, jossa oli kalliossa pieni lammikko ja siellä pari turistia syömässä eväitä. Melkoinen paradoksi. Lammikon reunalla oli sellainen parin – kolmen metrin pystysuora kallio, josta oli kiivettävä yli. En tiennyt miten siitä pääsisi. No, sauvat kiinni reppuun ja bouldeeraamaan. Vähän hirvitti otteen lipeäminen, mutta ylös päästiin. Tästä matka jatkui sivuttain ylös viettävää kalliota eteenpäin, kunnes käännyttiin oikealle ja nyt selkeästi ylös. Tässä oli pari samanlaista kallioseinämää, joissa piti vaan heittää sauvat edellä ylös, ja ottaa kiipeilytaidot esiin. Väsyneelle ihmiselle tämä oli todella vaarallista, mutta tietääkseni murtuneita kylkiluita pahempia onnettomuuksia ei sattunut. Koko reitin varrella näin kuitenkin joitakin veriläiskiä sekä verisiä jalkoja ja kasvoja ihmisillä. Rinne jyrkkeni edelleen ja piakkoin näin pisteitä kaukana ylhäällä kalliolla ihan järkyttävässä paikassa. Tuo olisi sitten sen via ferrata. Ei mitään jakoa. Ei tuonne vaan voi mennä. Se oli siinä. Istuin alas ja soitin Antille, joka tällä kertaa pystyi vastaamaan. Selitin iloisesti että olin tämän jyrkänteen varrella ja koska toisen life basen jälkeen oli tulossa samanlainen, en vaan voi vaarantaa henkeäni enää ja luovutan Alilaan. Antti iski takaisin, että voithan aina käydä sen katsomassa. No niinpä. Tero suositteli pieniä askelia eteenpäin viestissään. Juuri näin. Kipusin ylös hitaasti kunnes saavuin kaverin luo joka laittoi via ferrata varusteet päälle. Painotin hänelle, että tämän ON oltava turvallista, ja eihän hän muuta voinut sanoa kuin että on se. Kypärä siis päähän ja valjailla klikkailemaan itseään ylöspäin. Totuuden nimessä tämä oli oikeastaan ihan hauskaa, koska minulla oli hyvät hämiskäsineet mukana, ja vaijerista sai käsillä hyvin otteen klikkailujen välissä. Olisihan siinä tietysti sen pari metriä tippunut valjaiden varaan, mutta homma toimi varmaan adrenaliinien ansiosta yllättävän mukavasti.

     Kaikki valmista kiipeämiseen


    EKPn Orava ympyröity. Vaijeria pitkin siirrettiin nousutarvikkeita taas alas.
    Yht´äkkiä kuulin jostain ylhäältä huudon ”Iskäää” ja tajusin perheeni kurkkivan ylhäällä. Tästä tuli tietysti vielä lisävoimaa, ja lopulta luovutin valjaat ja kypärän ja itkin hetken vaimoni olkapäätä vasten väsymystäni ja epätoivoani. Piristyin huomattavasti perheeni näkemisestä ja huolsin heidän kanssa Alilassa sellaisen ehkä kolme varttia – tunnin syöden ja juoden sekä rasvaten itseäni uuteen iskuun. Vaimoni sanoi, että olet jaksanut näitä ennenkin, niin miksi et jaksaisi nyt? Niin niin, mutta tämä on paljon paljon pahempi kuin mikään aikaisemmin....mutta DNF oli toistaiseksi selätetty. Päätin jatkaa toiseen lifebaseen ilman unia, vaikka täällä olisi ollut leposija tarjolla. Sijoitus Alilassa oli 103.

     Alila Hotel – Balad Sayt (82.2km – 116.1km)
    Alilasta lähdettiin melko tasaista maastoa eteenpäin, kunnes tultiin hotellille johtavalle asfalttitielle, jota sain jotenkin juostua alas. Sitten sama tie jatkui nousen ylös Al Rus- huoltopisteelle, jossa varalta täytin yhden tyhjän pulloni. Matka ja Alila olivat vaatineet veronsa ja DNFt, koska sijoitus tässä oli 89. Ihmettelin, miten vähän vertikaalia kellooni oli kertynyt ja miten paljon sitä olisi vielä tiedossa reitin loppuosuudella. Sain ikävän tiedon puhelimeeni Mikon keskeäyttämisestä Alilaan. Ei ollut voimia soittaa ja alkaa ylipuhumaan, ja uskoin vaimoni tehneen kaikkensa asian eteen. Matka jatkui kohti kohti Qiyutia ja taas noustiin. Ilta alkoi hämärtämään ja uusi ennätys- toinen valvottu yö putkeen oli alkamassa. Laitoin lampun päälle ja pitkähihaisen hihat lämmittämään. Mentiin kahden huipun yli, mutta en pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun kuin tasaiseen etenemiseen. Keksin syitä keskeyttämiseen ja kohta keksin taas syitä siihen, miksi en keskeytä. Vihreät nappulat vilistivät lampun valossa silmissä ja välillä tuntui että leijuin eteenpäin. Välillä jokainen askel sattui. Sitten törmäsin MUUMIPEIKKOON!!! Katsoin jo kaukaa lampun valossa että muumihan se siellä on (todellisuudessa se oli muutamasta kivestä tehty kasa, johon oli kiinnitetty heijastin ja joku läiskä jotka olivat silmät). Otin tapahtuman videolle luonnollisesti. Mieli alkoi vähän hajoilemaan, mutta matka eteni kuitenkin. Keksin edelleen syitä keskeyttää ja sitten keksin syitä jatkaa. Tätä jatkui pitkään. Qiyutissa huollossa oli useita muitakin paikalla ja kerroin yhdelle mukavalle hepulle, että aioin keskeyttää. Hän totesin vain että ” please dont”. Otettiin maggi- nuudelit jotka olivat ihan kaameat. Nuudelit eivät olleet kypsyneet, ja rutisivat suussa. Joudin kaatamaan keitoksen kivikkoon, mutta sain kuitenkin hieman lämmikettä. Sijoitus Qiyutissa oli 88.
    Tästä eteenpäin tarjolla olisi ollut hienoja maisemia, mutta kello oli aamuyötä, ja nyt mentiin vaihteeksi reittiä alaspäin kohti Sharaf Al Alamayn kylää, jossa paikalliset huoltajat ottivat minut todella ystävällisesti vastaan ja täyttivät pullot sekä juottivat kokista. Söin myös puolisen pakettia tuc- keksejä. Yksi heistä lähti pätkäksi mukaani näyttämään reittiä ja kyselemään palautetta kisasta (ihan niinkuin jaksaisin siellä alkaa keksimään, mutta kiitin ja kehuin kaikkea). Tarjoilut eivät olleet kisassa mitkään kovin ihmeelliset, vaikka olen kuullut, että UTMBssä ne olisivat hyvät. Sijoitus Al Alamayssa oli 87.
    Sharaf Al Alamaysta noustiin ensin asfalttia ylös ja sitten juostiin hiekkatietä alas, joka muuttui pölyäväksi valkoiseksi pilveksi ja laittoi yskittämään. Ilmeisesti se oli jotain kalkkihiekkaa. Ohitin jonkin verran porukkaa, jotka kävelivät sauvojen avulla alamäkeen. Etureiteni alkoivat jumittamaan, ja oli pakko välillä kävellä alamäkeen. Nyt molemmissa ukkovarpaissa oli isot rakot, jotka tekivät todella kipeää. Toisaalta olin iloinen, että reitti oli tässä ainakin helpompaa. Tätä mentiin alas n 7 km, kunnes pieni huoltokatos kutsui hetkeksi istumaan ja juomaan kokista. Mieleen jäi eräs ”Danish Ultrarunner” tästä kohdasta. Sitten jatkettiin edelleen hiekkatietä alas pohjalle, josta käännyttiin vasemmalle pienee jyrkkään kallionousuun ja porukassa ihmettelimme, että missä se Balad Saytin lifebase oikein on. Muutaman sadan metrin teknisen kanjoninousun jälkeen tulimme kylään ja lifebaseen numero kaksi. Join reippaasti kokista ja vettä ja söin ison kulhollisen kasviskeittoa, joka ei nyt ravintoarvoltaan varmaan ihmeellistä ollut, mutta lämmitti ja täytti vatsan. Tässä olisi voinut nukkua, mutta mitään syytä ei ollut. Nyt oltiin sen pelätyimmän nousun, mutta toisaalta loppunousun (!) äärellä ja lupauksen mukaisesti sitä lähdettäisiin kokeilemaan. Sijoitus oli 70. Huoltaja sanoi että edessänne on sitten noin kolmen tunnin nousu jossa noin tulee 1100m nousua hieman yli kolmen kilometrin matkalla. Kisabriiffauksessa oli sanottu että tämä nousu kannattaa tehdä ilman sauvoja, joten pakkasin sauvat reppuun.
    Balad Sayt – Al Hamra (116.1km – 139.1km)
    Lähdin hieman yhden naiskilpailijan perään, laitoin hämishanskat käteen, ja parin sadan metrin jälkeen tulimme paikkaan jossa nousu selvästi alkoi. Nainen sauvoi kivikkoista nousua hitaasti ylös ja minä menin perässä lyhyen matkan, ja otin sauvat takaisin käyttöön. Eihän tässä mitään ongelmaa ollut. Jyrkkää ja risteilevää se reitti toki oli. Viisi minuttia myöhemmin  sauvat oli pakko laittaa pois, kun alkoi tulla jyrkkiä nousupätkiä joissa oli vain n 20cm leveä ura ja vieressä jyrkkä pudotus alas punaisilla heijastimilla varustettuna. Nousu vaikeutui ja pysähdyin noin kymmenen nousuaskeleen välein aina hetkeksi. Nyt mentiin tekniikalla käsillä kalliosta kiinni, ja jalkaa ylös ja seuraavaksi kättä kallion koloon. Hikoilin runsaasti. Pääosin touhu oli ihan puhdasta kalliokiipeilyä. Noin puolen tunnin jälkeen pysähdyin hetkeksi ja ajattelin, että tätä nousua en tule selättämään. Katselin alas sen mitä näin ja totesin, että alasmeno se vasta vaikeaa olisi. Voi voi. Kylän valot paistoivat alhaalla houkuttelevasti. Verttiä oli tullut ehkä se 200m ja tilanne oli tukala. Ei auttanut kuin jatkaa nousua askel kerrallaan kun alaskaan ei oikein enää päässyt. Väsymys alkoi tulla hetkittäin. Oli jo toisen aamuyön alku putkeen. Kun katsoin ylös, vihreät täplät menivät kohti taivasta vasemmalle tai oikealle. Reitin sadistisuus alkoi ahdistamaan. Jossain vaiheessa näin pimeässä jonkun välihuipun silhuetin – toivottavasti sentään tuonne ei tarvitse kiivetä. Näitä välihuippuja näkyi pari muutakin ja vertikaali eteni tuskaisen hitaasti kellon mukaan. Vaaran paikkoja oli useita ja piti mennä todella kieli keskellä suuta. Miksi he laittavat väsyneet ihmiset tällaiseen kuolemanloukkuun? Mieleen juolahti että täältä pitää kuitenkin tulla alaskin sitten – tuskin tulee olemaan mikään helppo rallattelu polkua pitkin. Uusi huipun silhuetti kohosi uhkaavana ja siellä näkyi punaisia täpliä. Olin nousemassa pimeässä yöllä korkean vuoren huipulle, enkä tiennyt missä kohdassa seuraava huolto olisi. Eihän tuonne ylös edes voi saada huoltopistettä. Ahdisti.
    Jossain kohtaa nousua alkoi vähitellen tuulla ja ilma alkoi merkittävästi kylmenemään. Oltiin noin 2000mssa ja kello oli n 02.30. Kuulin ylempää kahinaa, ja pian näin kahden hepun pakkaavan avaruuslakanoitaan pienen luolan edessä. Sanoivat nukkuneensa siellä ja suosittelivat minullekin. Kieltäydyin ja kysyin tietävätkö kuinka vuorelta tullaan alas. Eivät tienneet. Jatkoin matkaa ylös, ja aikani noustuani huomasin ilokseni nuotion ylempänä, ja arvasin, että se oli Top W8 Trail huoltopiste. Sijoitus 70. Tuuli oli jo todella kylmä, ja huolsin hyvin nopeasti ja jatkoin matkaa. Ensiksi kuitenkin kysyin, että onko tämä ylin huippu, mutta kaveri totesi, että sinne on vielä 500m matkaa (se 1100m nousua oli siis tälle huoltopisteelle). Eiiiiih!!! Hän auttoi minulle repusta sauvat kouraan. Pitkähihainen ei enää riittänyt ja kun näin muutaman hengen porukan lisäämässä vaatetta, pysähdyin myös ja laitoin ensimmäistä kertaa takin päälle ja hupun päähän. Helpotti, mutta lämpö tuplasi väsymyksen ja keho sanoi pian, että nyt nukkumaan. Kun reitti kääntyi tuulen suojaan, en enää voinut vastustaa vaan menin makaamaan rosoiselle kalliolle ja laitoin silmät kiinni. En usko, että nukahdin ennen kuin kaksi uutta tyyppiä tuli takaani ja potkivat pystyyn sanoen, että et voi jäädä tähän nukkumaan, vaan palellut. Pelkkä silmien sulkeminen hetkeksi oli ilmeisesti kuitenkin auttanut ja jatkoin. Nyt mentiin ihan äärirajoilla, mutta vaikka reitti oli todella teknistä, sauvoista oli kuitenkin apua. Mielestäni kiersimme jotenkin huipulle sen ympäri, ja tappavan 500m nousuvertin jälkeen tajusin jossain vaiheessa, että nyt lähdetään laskeutumaan.
    Laskeutuminen oli ihan tuskaa paikoitellen kiveltä kivelle zigzagia ja väsymys alkoi taas valtaaman kehon. Kävin selälleni makaamaan, kun en muistanut reppuani ja sitten kyljelleni, ja osuin vaihingossa piikkipensaaseen. Rosoinen kallio ei paljoa harmittanut vaan suljin silmäni. Takaa tulevat patistivat pystyyn, mutta sanoin, että minun on pakko nukkua. Laitoin hälytyksen puhelimeen 15min päähän, mutta maattuani minuutin, nousin ylös ja jatkoin laskeutumista. Tiesin, että maaliinpääsy lähenee nyt ja minulla on hyvät mahdollisuudet selvitä, jos en vaan loukkaa itseäni ja tulin askel askeleelta, kiveltä kivelle hitaasti alaspäin. Muutama tyyppi meni episodissa ohitseni, ja ajattelin, että vain maaliinpääsyllä on merkitystä. Hämmästytti, että  Karhunkierroksen taivasteltua vaikeaa 50m kivikkolaskeutumista ennen Rukaa oli täällä kymmeniä kilometrejä. Sairasta. Kello oli 05.00 ja auringonnousuun oli enää tunti. Vähensin hieman vaatetta. Aikani könyttyäni, näin huollon alhaalla, ja mieleni parani oleellisesti. Uusi päivä oli jo koittanut.
    Tulin Col Trail Splitin huoltoon klo 06.15. Kukaan sielläolevista huoltajista ei puhunut englantia. Viritin vain ”olé, olé, olé” huudahduksen, koska tiesin että tästä oli maaliin vain toistakymmentä kilometriä – alamäkeen. Sijoitus oli tässä 69. Kuvittelin lopun olevan helppoa ja varmaan se hyvävoimaisena olisikin ollut, mutta juoksemaan en oikeastaan enää pystynyt. Rakkokohtia särki ihan törkeän kipeästi ja uni tuli taas silmään. Lähetin vaimolleni viestin ”on pikku unet kalliolla”. Aika sekavaa. J Suljin silmäni, mutta päätin kuitenkin taas jatkaa matkaa, koska enää ei ollut pitkästi. Alamäki jatkui kallionreunassa ja olisi paikoin ollut juostavaa, mutta paikoin se oli taas teknistä ja jouduin laskeutumaan askel askeleelta. Päivä alkoi lämpenemään ja palasin lyhythihaiseen. Laskin käytännössä kymmeniä metrejä kellosta. Halusin vain pois niin kovasti. Millään ei ollut enää mitään väliä, kunhan vain tulisin maaliin. Matka eteni todella hitaasti ja reitti mutkitteli alasviettäen erilaisissa maastoissa. Kerran potkasin oikean ukkovarpaani kiveen, ja huusin suomalaisen kirosanan niin lujaa, että vuoret vastasivat huutooni. Taivaanvuohet määkivät omia tarinoitaan silloin tällöin.
     ”Coffee housen” ”välihuolto”, jossa istui kaksi beduiinia ja yksi kilpailija makaksi makuupussissa tiedottomana, meni nopeasti ohi, ja otin yhteen pulloon vain vettä. Ei siellä muuta ollutkaan, vaikka kahvi olis ollut kiva. Ei kiinnostanut ja väsytti, mutta matka jatkui kohti historiallista Misfat Al Abriyyinin kylää, jonne lopulta sitten laskeuduin. Kellon mukaan matkaa maaliin oli n 2km ja järkytys oli suuri, kun yksi vastaantulija kertoi reitin olevankin 139.2km ja että maaliin olisi vielä 5km. Järjestäjien sadismia? Taas?

     
    Kaksi turistia antoivat minulle ystävällisesti puoli litraa vettä lisää, kun väitin että maalia on siirretty. Päivä oli todella kuuma ja laitoin sahara- lippiksen ja aurinkolasit päähäni. Onneksi loppu oli maastollisesti helppoa: mentiin kylän läpi kunnes tultiin 135.7km CPlle, jossa marmatin, että maalin piti olla piakkoin, ja otin vielä juomista lisää. Tästä vielä helppoa polkua alamäkeen lyhyillä hölkkäpätkillä, mutta maali ei edelleenkään saapunut, vaan aina vaan piti mennä uusi pätkä lisää. Huomasin viisi kilpailijaa edelläni, mutta ei siinä enää mihinkään kilpajuoksuun viitsinyt ryhtyä, vaan kunnioitin tätä järjestystä. Alhaalla hiekkatiellä vastaani tuli eräs UAEn tuttu David siviilivaatteissa. Hän kirjaimellisesti tsemppasi minut maaliin kävellen vierelläni viimeiset sadat metrin kohti maalialuetta. Lopulta menin portista sisään ja viimeinen sata metriä oli käsillä. Olin selvinnyt!!! Nimeni kuulutettiin ja nostin käteni ylös voittajan eleenä. Sain mitalin kaulaani. Se oli täytetty! DNF oli selätetty! Aikani oli vähän yli 39h ja olin ollut valveilla yli 50 tuntia putkeen. Sijoitus oli mainiosti matkaan lähteneistä 69/326 ja miehissä 58/282. Tulin siis ainoana suomalaisena maaliin. Menin lepoalueelle makaamaan ja otin repun pois selästä. Vaikka join runsaasti, alkoi ihan hurja horkka ja hetken päästä lääkäri oli haastattelemassa minua. Hän ehdotti sairaalatelttaa, mutta kerroin että tämä tärinä ultran jälkeen ei ollut ensimmäinen kerta. Lopputulos oli juomaa ja pari huopaa päälle. Paikalliset katsoivat ihmeissään, kun tärisin lähes 30C lämpötilassa vällyjen alla. Nukahdin hetkeksi ja sitten söin ja kävin hieman peseytymässä. Ukkovarpaiden rullalle kiertynyt iho pöyristytti. Parin tunnin jälkeen minut saatettiin bussin, joka palautti miehen Nizwaan, jossa perhe oli odottamassa.

    Lopuksi
    Kunto riitti, mutta mieli meinasi pettää. Ilokseni huomasin, että pääkin on todella kestävällä tasolla kuitenkin, koska sillä tultiin se viimeinen vuorokausi maaliin. Minulla oli hyvin tiedossa, että matkasta tulee haastava, ja pieneltä osin vaikeat pätkät olivat tiedossa, mutta koska kyseessä oli ensimmäinen OmanbyUTMB ikinä, reitin vaativuus oli yllätys kaikille. Ilmoittautuneista osa jäi pois jo ennen kisaa ja matkalle lähteneistä selvästi alle puolet pääsi maaliin. Jälkispekulaatioissa kisaa on nostettu sinne vaativimpien polku-ultrien joukkoon. Itse en osaa ottaa tähän kantaa, koska tämä oli minulle ensimmäinen vuorikisa tai ylipäätään ultra Suomen ulkopuolella. Toivon, että ensi vuonna Suomesta kisaan lähtee muitakin tai ainakin ne, joiden mielestä reitti näyttää paperilla niin kovin helpolta. Tulette yllättymään. Seuraan mielenkiinnolla, varsinkin kun järjestäjä aikoo tehdä siitä satamailisen 10000m vertikaalilla mukaan lukien Jebel Shamsin ylityksen. Silkkaa sadismia.
    Tulokset:
    https://omanbyutmb.livetrail.run/classement.php?course=137km&cat=scratch
      
  7. Thanks
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, KaldoaiviUltraTrail2018 10-11.8.2018   
    KaldoaiviUltraTrail 10-11.8.2018
     
    TAUSTAA
     
    Trailrunning.fi uutismuistelo vuodelta 2017: "Seikkailuhenkisten polku-ultraajien syksyä sähköisti tieto 10-11.8.18 Utsjoella järjestettävästä Kaldoaivi Ultra Trailista, ja tapahtuma täyttyi nopeasti. Sen 130km:n reitti kulkee Kaldoaivin erämaa-alueella, joka on Suomen laajin erämaa. Kaldoaivi on tavallisesti vain harvojen, kokeneiden kulkijoiden kohde, ja niin on myös tässä kisassa. Järjestäjien mukaan pitkä, haastava ja raastava reitti on äärimmäisen kaunis ja tunteita herättävä, mutta ei sovellu missään tapauksessa kaikille. Tämä ei ole matalan kynnyksen juoksutapahtuma!"
     
    Nyt kun tuota ilmoitusta katson jälkikäteen, on aika helppo allekirjoittaa tuo kauan sitten kirjoitettu tiivistelmä tästä järjestäjän mukaan ”maailman pohjoisimmasta ultrakilpailusta”. Uusi hieno ”Perusmatka” on syntynyt Suomen polkujuoksukartalle.
     
    Tämä tapahtuma tuli varattua hieman jälkijunassa jo sen jälkeen kun se oli loppuunmyyty, mutta onnekseni sain ensimmäisen peruutuspaikan itselleni, kun aloin kyselemään. Kaipuu kotimaiseen polkujuoksuun ulkomailla vietetyn ajan aikana oli melkoinen, ja kaiholla katselin UTTF- kisojen pallukoita sohvalta käsin. E24 juoksun jälkeen sain elämäntilanne huomioiden ihan hyvin liikuttua, mutta epäilemättä suurin puute oli tuntuma luontoon ja vertikaaliin. Kerran viikossa pyrin käymään paikallisilla vuorilla aamuyön tunteina heräten, mutta odotukset eivät olleet järin kovat kun pääosa juoksusta tuli tasaisella maalla tai sitten juoksumatolla. Jonkin verran tein kuntosalilla porraskone- sekä mattoharjoittelua kaltevuudella. Perheen lähdettyä aikaisemmin Suomeen lomalle, uhrasin kolme viikkoa heinäkuusta harjoitellen pari kertaa päivässä parhaimmillaan, keskimäärin 15h viikossa, mutta pisimmät treenit olivat kerta viikkoon kolmisen tuntia vuoristossa. Ei siis missään tapauksessa mitään lajinomaista liikkumista, mutta luotin toisaalta että jopa yli >40 asteen lämpötiloissa tehty harjoittelu kompensoisi jotenkin puutteita ja parantaisi peruskestävyyttä.
     
    Aika usein tuli aamuviideltä herätessä kyseenalaistettua koko touhun järki, mutta jollain tavalla ihan hienosti sujuneet menneisyyden ultrajuoksut ja lenkin tuoma mielihyvä saivat miehen vielä liikkumaan. Uskoin että peruskunto olisi aika hyvä omassa mittakaavassani, vaikka mitään isoja tuplablokkeja ei tullutkaan tehtyä. Palautuminen alkaa tällä iällä selvästi olemaan haaste, enkä missään nimessä muun elämän lisäksi enempää olisi saanut harjoiteltua (tässäkin oli liikaa jos läheisiltä kysytään), joten varsin tyytyväinen olin määrään. Vain itseään vastaan tässä lajissa tällä iällä on kuitenkin taisteltava, vaikka silloin tällöin kilpailuhenkisyys meinaakin ottaa otteen.
     
     
    SAAPUMINEN
     
    Kaldoaivissa rankkasin itseni tilastojen perusteella kokeneeessa porukassa noin sijoille 5-7 etukäteen, mutta etusijalla tietysti oli matka tähän huikeaan erämaa-alueeseen, jossa en koskaan ennen ollut käynyt. Olihan kyse myös tapahtuman ensi-illasta. Tulin Suomeen kesälomalle parisen viikkoa ennen tapahtumaa, ja lensin Ivaloon edellisenä päivänä, sekä asetuin lomakylä Village Valleen Utsjoella. Suositus minulta tälle paikalle ja erityisesti sen ravintolalle. Jo ensimmäisenä iltana nautittu nieriä korvasienirisotolla oli taivaallista vieressä virtaavaa Tenojokea katsellen.
     
    Kilpailun aamupäivänä kävin vähän tarkistelmeassa reitin alkunousua ja muutenkin käppäilemässä Nuorgamissa sekä ilmoittauduin kisaan, tottakai. Sainpa kunnian aikaisena lintuna olla ensimmäinen ilmoittautumisessa (Kuva Sami Eskelinen)
     

     
    Menin vielä pakkaamaan kamat, ja olin hyvissä ajoin ennen lähtöä starttipaikalla turisemassa muiden juoksijoiden kanssa.
     
    LÄHTÖ
     
    Lähtö tapahtui perjantaina klo 18, ja asetuin siihen ihan odotetun kärkiporukan tuntumaan alun nousussa. Ensimmäinen pari kilometriä menivät mukavasti Saaran ja Jarkon kanssa, kunnes he vähitellen alkoivat erkanemaan. Marko, Eelis, Antti ja Samuli olivat menneen jo menojaan. Tiesin olevani suhteellisesti oikeassa paikassa, joten hieno nousu jossa ohitin norjalaisen kaverin, ja sieltä melko vauhdikas laskettelu kohti Pulmankijärveä, menivät yksinäisyydessä. Yksinäistä hölkkää kestikin sitten vajaat 60km matkasta. Tietä mentiin pitkästi ja lopuksi Pulmankijärven vieressä, kunnes n 16km kohdalla tuli käännös varsinaiselle erämaataipaleelle. Matka ensimmäiselle huoltopisteelle n. 29km kohdalle meni tietysti hyvällä jalalla ja tällä välillä ei kovin paljon nousuja ja laskuja ollut. Joka suuntaan ja erityisesti itään avautuivat upeat avarat tunturimaisemat. Mutustelin Pandan suklaamixiä, nappailin geelejä ja join Maximia. Ensimmäisellä huoltopisteellä söin banaanin, sipsiä ja tankkasin 2l juomavarannot täyteen. Kysyin myös juomatäydennysmahdollisuuksia seuraavalle välille, joka oli n massiiviset 50km!!!
     
    Alkunousussa Saaraa ja Jarkkoa vielä peesaten (Kuva Terho Lahtinen)
     

     
     
    TOINEN HUOLTOVÄLI
     
    Onneksi sää oli viilenemässä ja ihme kyllä tuo 2 litraa riitti seuraavalle välille passelisti. Koska huoltoväli oli pitkä, kehitin maisemien katselun lisäksi sellaisen taktiikan, että en vilkuile kelloa lainkaan, enkä laske kilometripiippauksia, vaan etenen rentoa tahtia. Vaeltajilta kuulin, että edessä oltiin jo aika kaukana ja kun taakse kurkatessa ketään ei näkynyt, otin hyvin iisisti nauttien. Jossain 40km kohdilla minulle tuli tosin sellainen tyhjä olo, että täällä sitä nyt ollaan ja ollaan kovasti käyty urheilemassa, jotta reissusta selvittäisiin, mutta mitä sen jälkeen...? Koko ultrajuoksuharrastus oli siinä vaakalaudalla ja mietin vakavasti, että pitäisikö vain alkaa liikkua omaksi ilokseen ja vain silloin kun huvittaa. Aamuiset klo 5 herätykset ovat kieltämättä olleet välillä pakkopullaa, eikä ulos vaan ole huvittanut lähteä, mutta olen pääosin lähtenyt silti. No, toki sitten tunti tämän jälkeen askel oli todella kevyt ja mietin, että miten tämä voi olla näin helppoa ja mukavaa kun tulin alas Guorboaivilta. Yllättäen ennen 60km kohtaa, takaa kuului ääntä ja olin oikeastaan iloinen, kun Simo liittyi seuraan ja kehui miten kevyttä ekat 7 tuntia olivat hänelle olleet. Tätä mukavaa kimppaa kestikin sitten viimeiselle huoltopisteelle, vaikka varsinkin Simolla välillä oli enemmänkin menohaluja.
     
    Pian tämän jälkeen minun vasenta jalkaani alkoi särkemään kokonaisvaltaisesti säären/pohkeen/polven alueelta, eikä kipu hellittänyt kuin lyhyillä kävelypätkillä nousuissa. Särky oli samantyyppistä, jota minulla on usein ultrien jälkeen, mutta ensimmäistä kertaa tällainen tuska alkoi jo juoksun aikana. Jälkikäteen olen paikantanut tuon säärilihakseen. Samoihin aikoihin heitimme viimeisiä hyvästejä auringolle ja yö hämärtyi. Mietin parissa kohdassa, olisiko lampusta hyötyä, mutta ei sitä siellä kuitenkaan tarvinnut, vaan valoa oli juuri riittävästi ilmankin. Jalkakivun vielä tässä vaiheessa jotenkin kestin, mutta kun saavuimme Mieraslompolon 80km huoltoon, jouduin turvautumaan särkylääkkeeseen. Simo kysyi huollosta lähtiessä, että haittaako jos hän lähtee kirimään, eikä minulla tietysti mitään tätä vastaan ollut.
     
    KOLMAS HUOLTOVÄLI
     
    Auringon nousu alkoi juuri mukavasti piristämään kun hiippailin huollosta eteenpäin ja tunnin päästä jalan kipukin alkoi asettumaan kiitos särkylääkkeen. Meno maistui ja tuumailin että tulisikohan tästä ultra, jossa en juuri väsymyksen vuoksi joutuisi kävelemään, vaan vain ainoastaan hankalat paikat ja ylämäet. No, ei se ihan niin loppuun asti niin mennyt, mutta melkein. Upea aamuaurinko tunturien takaa kesti noin 20 minuuttia, ja sitten tuli ensimmäinen vesipisara, eikä klo 04 jälkeen sitten auringosta tarvinnutkaan enää kuin haaveilla. Näillämain oli monenlaista hankalampaakin uraa ja 90km jälkeen tuli ensimmäinen vesistön ylitys juuri silloin, kun sitä ei enää muistanut. Tapasin Simon uudestaan tässä kohdassa, ja hetken mietittyäni totesin, että läpi vaan suoraan, ja ihan sama mistä kohdasta. Liukasta ja tosi kylmää oli eikä uiminen houkutellut, mutta niin vain läpi mentiin että heilahti. No, vähän yritimme astua kiville, jotka kurkkivat veden pinnan yläpuolella. Tämä oli ehkäpä koko matkan unohtumattomin kohta minulle.
     
    Hieman kapeampia mutta yhtä kylmiä virtoja ylitetettiin sitten vielä myöhemmin pari lisää. Aina vaan jalat jäätyivät, mutta ajattelin vain, että jospa se helpottaisi vasemman jalan kipua. Kevyt hölkkä jatkui, mutta nyt käveltiin jo jonkin verran juostaviakin pätkiä. Ilma viileni vähitellen ja sade alkoi kovenemaan, joskaan mitään ongelmaa ei sen suhteen vielä ollut. 100km rajapyykkiä juhlittiin rajusti toteamalla hiljakseen ”jee” ja hieman sen jälkeen Simo väitti nähneensä edessä ”kaksi kävelijää”. Yritin piilolinsseillä tihrustella, mutta en nähnyt. Päätimme hieman kiristää tahtia, jotta saisimme heidät kiinni, mutta kilometrin jälkeen totesin että kaverilla oli hallusinaatioita.
     
    Odottelimme suossa rämpiessämme 110km huoltoa saapuvaksi. Kello ilmoitti 110km, 111km, 112km...ei mitään...kunnes vihdoinkin tulimme Skalluvaaran poroerottelualueelle ja siellä katoksessa (!!!) oli viimeinkin odotettu viimeinen huoltopiste ja kolme huoltajaa...ei kun hetkinen... siellä oli yksi huoltaja ja kaksi juoksijaa (Antti ja Samuli). Jälkikäteen selvisi, että Simo oli nähnyt aiemmin heidät ihan oikein, mutta myös edellämenijät olivat myös skautanneet meidät ja kiristäneet tahtia. Antti ja Samuli lähtivät menemään ja Simo loikkasi perään kohteliaasti minulta kysyen. Sanoin, että mene nyt kun jaksat, mutta ota kaikki edellämenijät myös sitten kiinni. Nappalin itsekseni siinä vähän banaania ja sipsiä ja mietin että laitanko takin päälle, mutta ajattelin että eiköhän tästä selvitä ilmankin. Olisipa kannattanut laittaa se takki jo tässä huollossa, mutta väsyneenä ei jaksa välittää tärkeistäkään päätöksistä.
     
    MAALIA KOHTI
     
    Jatkoin matkaa kevyesti hölkäten kivusta välittämättä ja näin alhaalla hiekkatiellä kaikki kolme muuta. Simo oli mennyt menojaan, ja jäin käppäilemään Antin ja Samulin kanssa hölkättyäni heidät kiinni. Kipeää teki miehilläkin. Nousimme sitten taas oikealle ylös kohti Buallonaivin reunaa ja tajusimme kaatosateessa, että reittimerkintöjä ei ollut näkynyt enää aikoihin. Simo oli pysähtynyt edellämme ja oli soittamassa järjestäjille. Kosketusnäyttö ei toiminut myrskyssä. Itse laitoin sitten ensimmäistä kertaa kellosta navigoinnin päälle tarkistaakseni asian. Navigointi näytti, että olemme reitillä, ja lopulta järjestäjätkin olivat tämän vahvistaneet. Simo katosi vahvalla menolla tunturiin ja minä kinkkasin alamäkeen sen verran kuin pystyin.
     
    Alkoi olla todella kylmä ja hampaat kalisivat. Kompuroin ehkä kilometrin kaksi rankkasateessa ja tuulessa ja tarkistin kellosta silloin tällöin että olin reitillä. Olin aivan läpimärkä pitkähihaisessani, käteni olivat vitivalkoiset, ja ajattelin että takki on nyt laitettava päälle...mutta miten? Hyräilin Octoberfestien biisiä ”ooooooo beibiiii, I wanna know if you be my girl, uuuu, aaaa”. Olinkohan enää järjissäni ajattelin?  Käteni olivat melko toimintakyvyttömät. Käsineet olivat siellä 80km dropbagissa huollossa edelleenkin. Huoh. Pari kilometriä eteenpäni ja olo alkoi olla todella paha. Jalkaa särki. Juoksu oli vaikeaa mutta pakollista lämmön säilyttämiseksi. Otin kaksi geeliä kerralla. Nyt oli pakko saada takki päälle. Pysähdyin ja katsoin näkyykö Anttia ja Samulia takana avuksi. Ei näkynyt. Räpelsin lopulta repun etusoljet auki ja repun selästä. Sain ison vetoketjun auki ja takin pois pussukasta, mutta en meinannut saada takkia mitenkään päälleni kovassa tuulessa ja sateessa. Käteni olivat kuin kaksi halkoa. Sain lopulta ujutettua molemmat kädet hihoihini, mutta nyt piti vielä laittaa juomareppu edestä kiinni. Yritin pari minuuttia. Ei mitenkään onnistunut tuollainen mikro-operointi, joten päätin keskittyä takin vetoketjuun. Sain kuin sainkin sen lopulta kiinni, mikä helpotti myös takin hupun löytämistä päähäni lämmöksi. Utsjoen kyläkaupasta vitosella ostettu toivottoman ruma ”rykijä” pipo ei paljoa enää lämmittänyt. Olisi ollut kiva ottaa vähän videota omasta tilasta, mutta en tietenkään pystynyt. Juomareppu rönksötti selässä jotenkin takin alla, ja siitä sitten kinkkasin uraa pitkin eteenpäin siinä toivossa, että jossain vaiheessa sähkölinjan alla reitti kääntyisi alas kohti Utsjoki-Nuorgam tietä. Ei sitten kääntynyt ikinä, mutta lopulta kuitenkin. Hiekkaurassa alaspäin meni vettä vuolaina virtoina, ja lensin kerran rähmälleni liukkalla alustalla, mutta lopulta näin varoituskyltin, että asfalttitie on 100 metrin päässä.
     
    Asfaltin näkeminen aiheutti pienen liikutuskohtauksen. Olin pois tunturista! Lopultakin!!! Puhelin soi enkä jaksanut vastata. Kolmannella kerralla kaivoin sen repustani ja vaimo siellä soitteli, että olin pois reitiltä. Arvasin tämän oikeastaan etukäteen, koska järjestäjät olivat kertoneet vaihtaneensa reittiä juuri tässä kohdassa maastosta tielle. Pala oli kurkussa, ja olo oli todella helpottunut. Sen verran sain sain voimaa, että lähdin jalan vihlovasta kivusta huolimatta hölkkäämään asfalttia, ja ilokseni huomasin että @7.00 kilsaa vielä irtosi kipeistä kantturoista.
     
    Viimeinen kolme kilometriä maaliin: ei ollut hurraajia, ei ollut torvia eikä serpentiiniä, ei ollut muuta kuin rankkasadetta ja yksinäisen miehen tuuletukset itselleen. Mutta maaliin tullaan! Juosten! Pari autoa meni ohi ja loiskautti vettä kengille. Ketä kiinnostaa? Pari sataa metriä ennen maalia näin järjestäjän viittoilevan, että käänny oikealle kohti maalia. Tein työtä käskettyä ja uimahallin pihalla kuulutettiin järjestäjien toimesta maaliintuloni ja olipa kuvaajakin paikalla. Upeaa! Kiitos lämpimästä vastaantotosta! Menin suoraan nakkikeitolle turisemaan staffin ja Simon kanssa ja toivatpa he pipokaupan vastineeksi ystävällisesti autonikin naapurista oven eteen lämmitykset täysillä! Kiitos! Kun ajelin kohti majapaikkaa, päätin että menen sinne asfalttiosuudelle autolla tsemppaamaan seuraavia, mutta juuri silloin ketään ei tullut vaikka hetken odottelin. Vain rankkasadetta tuulilasissa. Säälitti reitillä olijat. Antti ja Samuli olivat olleet maalissa jo aiemmin ja olivat varmaan jo saunomassa. Ajelin itsekin lopulta kuumaan suihkuun ja sitten sänkyyn lämmittelemään. Aikani oli 17.10 ja sijoitus miehissä viides.
     
    Onnea voittajille, kiitos kaikille, ja oli mukava olla osa tätä uutta tapahtumaa ja uusiakin tuttavuuksia syntyi! Siitä tykkään! Mukavaa porukkaa! Tämä oli hieno ”kerran elämässä” kokemus, jota voi suositella hieman kokeneemmalle polkujuoksuporukalle. Reitti ei ole vaikea, mutta se voi olla armoton.
  8. Like
    joukor reacted to Juoksijapoika for Blogi päivitys, Ironman Italy - Emilia Romagna   
    Vuosi jälleen menty elämässä eteenpäin ja on vuosittaisen blogipäivityksen aika 😂
     
    Viime viikolla käytiin Cervian kaupungissa tämän vuotinen IM Italy kilpailu, johon tuli osallistuttua. Kisa valkkaantui viime syksynä pitkälti sen sijoittumisen kalenteriin mukaan sekä sillä, että Barcelonan kilpailu oli mennyt loppuun myydyksi oletettua aiemmin. Kisa ja paikka kuitenkin vaikutti mielenkiintoiselle ja eihän tuossa mitään valittamista lopulta ollutkaan. 
     
    Matkaan lähdettiin paremman puoliskon kanssa torstaina aamusella. Lento Pariisin kautta Bolognaan meni kivuttomasti noin kuudessa tunnissa. Vuokra-auto alle ja vajaan kahden tunnin kuluttua oltiinkin jo kirjautuneena Cerviassa rantahotelliin joka sijaitsi noin 3km päässä varsinaisesta kisakeskuksesta. Cervia on mielenkiintoinen, ehkä jopa omituinen pikkukaupunki. Rantaa aurinkotuoleineen  ja rantaravintoloineen on Ardianmerelle silmän kantamattomiin. Hotelleja on koko rannan mitalta, mutta ainakaan syyskuun lopulla kylällä ei tunnu liikkuvan kuitenkaan oikein ketään. Viikonloppuna paikalliset jollain tapaa rantoihin löysivät, mutta tyhjyyttään paikat kaikkineen huusivat. Torstaina käytiin pyörähtämässä kylällä syömässä ja tarkistamassa missä kisan kannalta oleellisimmat paikat ml. Karaoke sijaisivat. Ravintolatarjonta oli tällä kylällä niinikään yhtä vaille tylsää pizzaa ja pastaa höystettynä lähinnä merenelävillä. Tiedä sitten mikäli rantaravintolat olisivat palvelleet iltaan asti.
     
    Perjantaina puuhattiin kalustoa kuntoon myös osittain tarjolla olleen huoltokojun avustuksella. Ilmottautuminen tuntui ruuhkautuneen aamupäivästä, mutta myöhemmin iltapäivällä tilaa riitti ja homma hoitui hyvin jonottamattakin. Kaikki vaikutti olevan hyvin kunnossa ennen kisaa. Tiedossa oli lämmintä keliä, puolipilvistä noin 28 astetta, pientä 4m/s tuulta ja vajaan 23 asteista merivettä. Lämmintä, mutta oikeastaan aika houkuttavaa. Perjantai-ilta chillailtiin ja pehkuihin mentiin hyvissä ajoin. Nukkuminenkin maittoi verrattain hyvin.
     
    Kisa-aamuna lauantaina hotellilla oli tarjolla IM aamupala ja muutenkin puoli tuntia tavallista myöhäisempi kisan alku (7.30) tuntui jotenkin dramaattisen paljon helpommalle heräämisessä. Kaikki kunnossa kisaa varten ja mieli oli oikeinkin rauhallinen. Valmistatutuminen heinä-elokuussa sujui omasta mielestä aika hyvinkin, vaikka näyttöä mistään superkunnosta ei ollutkaan. Kevään ja talven treeneistä ei sen sijaan juuri positiivista voinut löytää, mutta ehkä tuo pari kuukautta olisi riittänyt kaivamaan kisakunnon esiin. 
     
    Uinnin startti suoritettiin köpösarjoissa rolling starttina, viiden sekunnin välein veteen päästettiin 6 uimaria. Matalaa rantaa kahlatessa kerkesi löytämään hyvin oman paikkansa ja tottumaan veden lämpöön joka oli todella miellyttävä. Hakeuduin oikeastaan koko uintiosuuden ajan ulkoreunoille, jossa tilaa tuntui riittävän. Rytmi löytyi melko hyvin ja ainoastaan pieni kolarointi noin 500m kohdalla hengitystä vähän sekoitti. Kokonaisuutena homma sujui leppoisasti. Uinti oli jaettu kahteen osaan noin 2km kohdalta "Australian exitillä", jossa käytiin kirmaamassa maalla parikymmentä metriä ja eikun takaisin mereen. Syvemmissä kohdissa meduusoja näkyi melko paljonkin ja niihin välillä käsiä tuli läiskittyäkin, mutta ei niistä sen enempää harmia koitunut. Jälkimmäisen puoliskon suunnistus meni itseltä jonkun verran metsään ja kurvit tuli otettua turhankin laajalti. GPS:n mukaan matkaa tuli lopulta 4,1km ja aikaa tuohon paloi 1:08. Omalla tasolla, erittäin hyvä aloitus siis koko kisalle.
     
    Ensimmäisessä vaihdossa juostiin märkkärin kera varmaan lähemmäs 500m matka ennen vaihtoaluetta. Vaihdossa tuntui olevan ruuhkaa, mutta siinähän tuo sujui muiden mukana hyvillä mielin. Vaihtoalue niinikään oli melkoisen pitkulainen ja seuraavaksi taluteltiin pyörää arviolta 300m matka. Ensimmäiseen vaihtoon aikaa menikin yhteensä yli 9 minuuttia vaikka ihan ripeälle tuntuikin.
    Pyöräilyosuus vedettiin kahtena kierroksena, joiden kääntöpaikka sijaitsi aivan lähdön tuntumassa. Reitti kulki maaseutua pitkin, välillä mukailleen suola-altaita, välillä pienempien kylien läpi, välillä taas tylsiä moottoriteitä pitkin. Kokonaisuutena profiili oli kuitenkin erittäinkin tasainen lukuunottamatta 45km ja 135km kohdalla ollutta mäkeä, jossa noustiin noin 4km matkalla reippaat 200m vertikaalia. Nousuun sisältyi noin 4 rankempaa lyhyttä pätkää, joissa välityksiä olisi erityisesti toiselle kierroksella kaivannut lisää.  Asfaltin kunto vaihteli matkan varrella paljon ja tuossa asiassa Italialaisilla tuntuu olevan melko paljon takamatkaa moneen eteläeuroopan maahan verrattuna.
     
    Pyörä kulki ensimmäiselle nousulle asti todella hyvän tuntuisesti ja tavoitteet vilisivät silmissä. Keskinopeus pyöri tuossa vaiheessa lähempänä 36km/h tasoa. Nousu rauhoitti tilannetta ja raastoi sopivasti turhia menohaluja. Nousu tuntui raskaalle, mutta siitä mentiin vielä kohtuullisella energialla yli. Kuumuus vaati jatkuvaa tankkaamista, mutta meno tuntui vauhdikkaalle aina noin 80km asti, kunnes tajusin aloittaneeni aivan liian kovaa. Kilometri kilometrilta takki vaan tyhjeni. Puolen matkan väliaika 2:41 oli vielä kohtuullisen hyvällä tasolla, mutta tuossa vaiheessa energiat oli syöty aivan pohjia myöden pois. Raahustus tuntui koko aika vain hidastuvan ja hidastuvan. Selät joita ekalla kierroksella olin kerännyt menivät kaikki yksi kerrallaan ohi ja päässäkin tuon asian käsittely söi voimavaroja entisestään - floppia kohti oltiin menossa. 
     
    Toisen kierroksen nousu oli taistelua niin itseä kuin koko ajan lisääntyviä kramppeja vastaan. Jalat ehdottelivat sopivin väliajoin tilttaamista niin etu- kuin takareisienkin puolella. Nousussa henkinen kantti antoi peräksi ja lopulta taivuin taluttamaan kaksi pahimmista pätkistä. Viimeistään tuossa kohtaa päätin, etten kelloon enää päivän mittaan kiinnittäisi mitään huomiota. Taivallus jatkui hitaasti mutta tuskaisesti. Välillä ei voimaa polkemiseen saanut laittaa istualtaan eikä seisaaltaan sillä krampit alkoivat heti. Mukana ollut magnesiumia ja suolaa sisältänyt mättöpullo tuntui kultaakin kalliimmalta. Pisimmät välit huolloissa olivat 25km luokkaa, mikä aiheutti myös sen että helteessä pullot tuli kiskottua tyhjäksi liian ajoissa. Lajin lopettaminen ikuisiksi ajoiksi oli tuossa kohtaa keskeisin asia jota pystyin ajattelemaan. Kilometrit lopulta kuitenkin ehtyivät ja pääsin kuin pääsinkin vaihtoon asti. Pyöräilyn kokonaisaika oli lopulta 5:54 eli hädintuskin yli 30km/h keskinopeutta.
     
    Toisessa vaihdossa ei paljon juokseminen huvittanut, eikä se kyllä olisi onnistunutkaan. Raahustin pitkän vaihtoalueen läpi rauhallisesti jälleen reilun 9 minuutin aikana. Vaihdosta lähtiessä askeleen mitta oli korkeintaan puoli lenkkaria. Kramppikipuja oli jokaisessa lihaksessa niin etu-, taka-, sivu- ja sisäosissa jalkoja. Alaselkään koski niin, että askeleita oli sula mahdottomuus venyttää. Ähisin ääneen silkasta kivusta ja itkukin siinä pääsi useampaan otteeseen. Rehellisesti tuossa vaiheessa en uskonut hommasta enää selviäväni. Kellon olin jo jättänyt vaihtoon, joten nyt taistelu oli puhtaasti omaa päätä ja selviytymistä vastaan. Jostain imin energiaa ja päätin alkukilometreillä, että kävelyyn ei siirrytä sillä siitä ei paluuta olisi. Kuumuus oli iltapäivällä ilmeisesti noussut noin 30 asteeseen ja huoltopaikkojen viilennykset kaikki tuli otettua vastaan ilolla. Tilttiin vetävät krampit pysyivät jollain ihmeelliseellä tavalla taka-alalla ja raahustaminen onnistui. Pistävimmät kivut tasottuivat kilometrien edetessä tasaisemmin raastavaksi kivuksi ja valoa alkoi hiljakeen näkyä tunnelin päästä. Jossain 7km kohdalla muistan päättäneeni, että maaliin tullaan vaikka vihoviimeisenä ja niin pitkään juostaan kuin suinkin mahdollista.
     
    Jälkikäteen väliaikoja nähneenä vaikuttaa matkan teko olleen melkoisen tasaista. Ei mitään asiaa kiihdytyksille, mutta kävelemäänkään en lopulta sortunut, ja tästä olen erittäin onnellinen. Viimeisen kahden kilometrin aikana havaittavissa oli jopa juoksua muistuttavaa liikehdintää kun tajusi homman vihdoin ja viimein päättyvän. Ja kyllähän se laskenut aurinkokin lopulta armoa antoi.  Huoltopisteet ja kannustukset auttoivat taistelussa lopulta todella paljon. Maaliin kiihdyttelin lopulta 12:02 ajassa, erittäin huojentuneena ja onnellisena. Aika oli luonnollisesti iso pettymys, mutta kun mietin mitä kaikkea päivän aikana tuli taisteltua läpi, olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni. 
     
    Maalilinjalle raahauduttiin illalla katsomaan komeita IM ilotulituksia ja perinteiset karaoketkin tuli laulettua. Tätä tämä laji taitaa olla parhaimmillaan - onnistumisia epäonnistumisen hetkellä tjsp.
    Nyt viikkoa myöhemmin ja Italiassa tuon ajan onnistuneesti lomailleena olen varma, että ensi vuonna mennään taas 😉
     
    22.9. Uinti 4,1km (68min), pyöräily 180km (355min), juoksu 42,2km (280min)
     
    30.9. Sali 45min
     
    1.10 Juoksulenkki 10,3km (60min)
    2.10. Kuntopyörä 45min, sali 45min
    3.10. Uinti 1,5km (40min)
    4.10. Pump 60min + spinning 50min
    7.10. Juoksulenkki 9km (70min), uinti 1,6km (30min)
     
    9.10. Spinning 30min + sali 30min
    11.10. Juoksulenkki 8km (64min)
    13.10. Juoksulenkki 21,2km (112min), uinti 2km (39min)
    14.10. Sali 50min
     
    15.10. Kuntopyörä 45min, spinning 45min
    17.10. Juoksulenkki 9km (50min), vesijumppaa 25min
    18.10. Sali 30min
    19.10. Kuntopyörä 60min
     
    28.10. Juoksumatto 15min (3,1km), sali 30min
     
    29.10. Kuntopyörä 60min
    30.10. Kuntopyörä 30min
    31.10. Uinti 700m (15min) + vesijuoksu 30min
    1.11. Kuntopyörä 45min
    2.11. Kuntopyörä 45min
    4.11. Juoksulenkki 3km (20min), uinti 1km (21min)
     
    5.11. Juoksumatto 15min (3,1km) + sali 30min
    8.11. Juoksumatto 15min (3,2km) + sali 30min
    10.11. Juoksulenkki 14,7km (75min)
    11.11. Spinning 45min
     
    12.11. Kuntopyörä 45min
    13.11. Kuntopyörä 45min
    15.11. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,2km) + sali 30min
    16.11. Kuntopyörä 45min, jalkapallotreeni 60min
     
    21.11. Sali 45min
    23.11. Sali 45min
    24.11. Kuntopyörä 45min
    25.11. Kuntopyörä 60min, spinning 45min
     
    26.11. Kuntopyörä 45min
    28.11. Juoksumatto 20min (4,2km) + sali 25min
    29.11. Kuntopyörä 45min
    30.11. Kuntopyörä 45min
    1.12. Spinning 150min
     
    4.12. Uinti 1,5km (30min)
    9.12. Kuntopyörä 60min
     
    10.12. Kuntopyörä 45min, juoksu 60min (portaissa 20 kertaa Kalliosuojassa)
    12.12. Kuntopyörä 45min, spinning 60min
    13.12. Uinti 1,5km (30min)
    14.12. Kuntopyörä 45min
     
    18.12. Spinning 75min
    19.12. Kuntopyörä 45min, spinning 60min
    20.12. Kuntopyörä 45min
     
    29.12. Spinning 60min
     
    2.1. Kuntopyörä 45min
    3.1. Kuntopyörä 45min, spinning 90min
    4.1. Kuntopyörä 45min
    5.1. Spinning 55min + pump 60min
    6.1. Hiihto 30,6km (136min)
     
    7.1. Kuntopyörä 45min, juoksu rappusissa 75min (20 kertaa)
    8.1. Kuntopyörä 60min
    9.1. Kuntopyörä 45min, Uinti 2,2km (45min)
    10.1. Kuntopyörä 45min, Kuntopyörä 45min
    11.1. Kuntopyörä 45min
    12.1. Hiihto 13,2km (62min)
     
    14.1. Hiihto 12,2km (62min)
    15.1. Uinti 2,3km (45min)
    17.1. Uinti 2km (40min)
     
    21.1. Juoksumatto 15min (2,8km) + lihaskunto 15min
     
    28.1. Juoksu 60min (portaissa 20 kertaa)
    30.1. Uinti 2km (39min)
    31.1. Kuntopyörä 45min, lihaskunto 45min
     
    18.2. Juoksu & kävely 60min (portaissa 20 kertaa)
    19.2. Kuntopyörä 45min
    20.2. Kuntopyörä 45min, Spinning 75min
    21.2. Kuntopyörä 30min, kuntosali 45min
    22.2. Kuntopyörä 45min
     
    26.2. Kuntopyörä 60min
    1.3. Uinti 2km (45min)
    2.3. Kuntopyörä 60min
    3.3. Kuntopyörä 45min, juoksu 10,2km (60min), spinning 90min
     
    4.3. Kuntopyörä 60min, juoksu 60min (portaissa 20 kertaa)
    5.3. Kuntopyörä 60min
    6.3. Kuntopyörä 60min, uinti 1,5km (30min)
    7.3. Sali 40min + uinti 1km (20min)
    8.3. Kuntopyörä 45min
     
    12.3. Uinti 2km (39min), juoksu 10,9km (61min)
    14.3. Uinti 2,25km (46min), juoksu 11,6km (67min)
    15.3. Kuntopyörä 90min
    16.3. Spinning 60min, juoksulenkki 15km (90min), kuntopyörä 45min
    17.3. Kuntopyörä 75min, sali 60min, kuntopyörä 75min
     
    18.3. Kuntopyörä 60min, juoksu 60min (rappuset 20 kertaa)
    19.3. Juoksulenkki 9,5km (57min), juoksu 6,2km (37min), spinning 90min
    20.3. Juoksu 10,8km (65min), juoksu 5,2km (29min), uinti 1,5km (31min)
    21.3. Kuntopyörä 60min, sali 40min + uinti 1km (20min)
    22.3. Kuntopyörä 60min
    23.3. Juoksu 8,9km (51min), sali 50min, uinti 2,1km (42min)
    24.3. Juoksu 7km (59min)
     
    25.3. Juoksu 11km (61min)
    26.3. Uinti 2,25km (45min), juoksumatto 15min (3,2km)+sali 30min
    27.3. Juoksu 15,2km (90min), sali 60min
    29.3. Juoksu 9,2km (47min), kuntopyörä 45min
    30.3. Spinning 70min, sali 75min
    31.3. Sali 50min
     
    1.4. Kuntopyörä 60min,  juoksu 60min (raput 20 kertaa)
    2.4. Kuntopyörä 60min, spinning 75min
    3.4. Kuntopyörä 60min, uinti 2,2km (46min)
    4.4. Kuntopyörä 60min, juoksu 12,0km (60min)
    5.4. Kuntopyörä 60min, juoksu 10km (73min)
    6.4. Spinning 75min
     
    8.4. Juoksumatto 10min (2km) + sali 40min
    9.4. Uinti 2,3km (46min), juoksu 11km (61min) + sali 60min
    10.4. Kuntopyörä 45min + juoksumatto 9,1km (45min) yhdistelmänä (20+20+15+15+10+10)
    11.4. Juoksu 13km (76min)
    13.4. Spinning 70min, sali 60min
    14.4. Juoksu 20,8km (117min), sali 50min, spinning 70min
     
    15.4. Kuntopyörä 30min, juoksu 60min (rappuset 23 kertaa)
    17.4. Kuntopyörä 60min, juoksu 12,5km (64min)
    18.4. Kuntopyörä 75min
    19.4. Juoksu 9,6km (54min), pyöräily 67km (133min)
    20.4. Spinning 135min
    21.4. Sali 60min
     
    22.4. Sali 60min, juoksu 16km (90min)
    23.4. Kuntopyörä 60min, pyörälenkki 40,5km (84min)
    24.4. Kuntopyörä 45min, uinti 2,2km (45min)
    25.4. Juoksu 10km (57min)
    26.4. Kuntopyörä 45min
    27.4. Pyörälenkki 88,1km (180min)
    28.4. Juoksulenkki 10km (76min)
     
    29.4. Juoksulenkki 9,3km (50min) + sali 50min
    30.4. Juoksulenkki 8km (52min)
    1.5. Kuntopyörä 30min
    2.5. Juoksulenkki 14km (95min) + sali 45min
    3.5. Juoksumatto 15min (3,1km)+ sali 45min
    5.5. Spinning 105min
     
    6.5. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 10,3km (60min)
    7.5. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 20min (4,2km)+sali 70min
    8.5. Juoksulenkki 10km (67min)
    9.5. Uinti 2,2km (45min), pyörälenkki 43,5km (103min)
    10.5. Sali 60min
    11.5. Spinning 60min, juoksulenkki 15km (81min)
    12.5. Juoksulenkki 15km (70min) (4:40/km) , spinning 70min
     
    13.5. Kuntopyörä 45min, porrasjuoksu 60min (20 kertaa)
    14.5. Kuntopyörä 45min
    15.5. Kuntopyörä 60min, uinti 2,6km (51min)
    16.5. Kuntopyörä 45min, juoksu 12km (65min)
    18.5. Juoksulenkki 8,1km (55min), pyöräily 88,2km (202min)
    19.5. Juoksulenkki 11km (60min) + sali 50min
     
    21.5. Pyöräily 62km (120min)
    22.5. Kuntopyörä 90min
    25.5. Juoksulenkki 6,2km (30min)
    26.5. Juoksulenkki 25,6km (139min), kuntopyörä 90min
     
    27.5. Kuntopyörä 45min, spinning 100min
    28.5. pyörällä töihin 50,4km (108min), pyörällä kotiin 42,8km (90min)
    29.5. uinti 2,4km (49min)
    30.5. pyörä 67km (135min), juoksu 15km (80min)
    31.5. Kuntopyörä 100min
     
    3.6. Juoksulenkki 13,6km (76min)
    4.6. Uinti 2,3km (45min), pyöräily 43,5km (98min), juoksu 10km (56min)
    5.6. Sali 50min
    8.6. juoksu 7,2km (41min), uinti 30min (1,5km)
    9.6. juoksu 21,5km (120min), uinti 20min (1km)
     
    11.6. juoksu 21,4km (120min)
    12.6. uinti 45min (2,3km)
    13.6. juoksu 23,9km (135min), uinti 30min (1,5km)
    16.6. Pyöräily 185,6km (410min)
     
    17.6. Pyörällä töihin 42,8km (91min), pyörällä kotiin 42,8km (81min)
    18.6. Pyörällä töihin 42,8km (94min), pyörällä kotiin 42,8km (82min)
    19.6. Pyörällä töihin 42,8km (94min), pyörällä kotiin 42,8km (81min)
    21.6. juoksu 7,1km (40min) + sali 35min
    23.6. Sali 50min
     
    24.6. Juoksu 18,4km (100min)
    25.6. Pyöräily 44,2km (91min)
    26.6. Sali 60min, pyöräily  44,2km (86min)
    29.6. Pyöräily 104,2km (200min)
     
    2.7. Juoksu 9,5km (50min), Spinning 60min
    4.7. juoksu 10km (46min)
     
    8.7. Juoksu 9,2km (45min)
    9.7. Spinning 55min
    10.7. Pyöräily 38,8km (77min)
     
  9. Like
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, Endurance 24h   
    Endurance 24h 24-25.2.2018
    Ensin ne selitykset. Suuren elämänmuutoksen silmässä UTTF2017n jälkeen päätin ilmottautua tähän ”kotikisaan”, vaikka muutto ulkomaille oli vahvoissa keskusteluissa jo tuohon aikaan. Lokakuun lopussa kaiken muuttohässäkän keskellä, vain viikko ennen ulkomaille siirtymistä, olin pari päivää lähes 40C kuumeessa ja lääkärin diagnoosi keuhkokuvien perusteella oli tyly: keuhkokuume. Muutto siirtyi viikolla lääkärin kuukauden suositusta vastaan, mutta vaikutus harjoitteluun oli tietysti selvä: kolme viikkoa marraskuussa meni toipuessa ja hyvinkin nopeasta kevyeen lenkkeilyyn paluusta (tai sen takia yhdistettynä merkittävään stressiin uuden elämänkuvion vuoksi), sain itseni vielä jonkinlaiseen ylirasitustilaan joulukuussa. Sykkeet huitelivat reilusti normaalia korkeammalla kevyilläkin lenkeillä ja aamulla sängystä noustessa rytmi nappasi heti sellaisen 30 pykälää ylös. Otin suosiolla joulun aikaan vielä yhden täyden lepoviikon, joten ensimmäistä kertaa pariin vuoteen jouduin kohtaamaan vakavampia hankaluuksia mitä tulee terveyteen ja lenkkeilyyn. Jarin Ohjelma E24 treeniin oli olemassa, mutta jouduin tinkimään siitä matkan varrella jatkuvasti joko terveyden tai muiden kiireiden vuoksi.
     
    Yltiöpositiivisesti ajateltuna sain kuitenkin alkuvuodesta käärittyä kasaan 3kpl hieman yli 100km treeniviikkoja, mikä ei ole juuri mitään vuoden 2017 alun mättöön verrattuna, mutta toivoin että kunto ei olisi aivan onneton verrattuna edellisen vuoden polku-ultriin. Paljon tuon enempää juoksuun ei vaan aikaa ole. Jonkinlaista varmuutta toi 3.27 Dubain maratonilla Tammikuun lopussa. Toisaalta uusi elämänvaihe oli tuonut valitettavasti pari lisäkiloa kroppaan. Kaikesta huolimatta minimitavoite oli asetettu 180km ylitykseen, jotta Spartathlon- arvontaan pääsisin tulevina vuosina osallistumaan. Ei niin julkisesti levitelty tavoite oli kuitenkin kuntoilijalle maaginen 200km, ja sitä lähtisin hakemaan.
    Lensin Suomeen perjantaina ja tein monenlaisia elämään liittyviä järjestelyjä ja Antin avustamana ilmestyimme Esportiin lauantaina pari tuntia ennen E24 starttia. Huollosta homma ei ainakaan olisi kiinni: Antti ja Jamo olivat lupautuneet auttamaan. Kiitos mahtaville huoltajille! Porkkanaa ja raippaa tuli erityisesti Antilta juuri oikeassa suhteessa. Petri oli samassa ”juoksutiimissä”, mutta valitettavasti hänelle tuli ongelmia illan aikana ja meno vaikeutui.
     
    Klo12 lähdettiin kiertämään n.390m rataa. Huolto kertoi jo etukäteen että yhtään alle 2.25 kierrosta ei sitten tule tai palaute on epäkohtelista. Siinä veitsen terällä mentiin alkuhuumassa mutta sain pidettyä vauhdit niillä main. Juoksututun kanssa jutskaillessa kierrokset olivat vähän hitaampia.  Suunnitelmissa oli 57km/53km/47km/43km 6h splitit, millä 200km olisi tavoitettavissa. Ultrayhteisöä oli mukava nähdä ennen juoksua ja sen aikana. Omaa urheilujuomasekoitusta sekä High5 geelejä otin tunnollisesti ja sen lisäksi pääasiassa järjestäjien pöydästä sipsiä, banaania ja suklaata sekä muita juomia. Jalassa olivat Hoka Clifton4t.
     
    Ensimmäinen kuusi tuntia eteni yllättävän nopeasti mitä aikaan tulee, mutta huomasin että olin jäljessä hieman asettamaani aikataulua. Huollosta tuli kuitenkin viisas vinkki että ei syytä hötkyillä. Matkaa taisi tulla mittariin 55-56km välimaastoon ekalla ”pätkällä”. Sitten olikin aika kääntyä juoksemaan toiseen suuntaan. Tämä suunnanmuutoshan tapahtuu kyseisessä tapahtumassa kuuden tunnin välein. Laskeskelin, että jos toinen kuusi tuntia menee sinne 53km kieppeille niin mitään ongelmaa ei vielä ole. Aurinko paisteli kirkkaasti Esportin ikkunoista sisään ja usutin huoltajia lähtemään ulos omille lenkeilleen. Upea talvipäivä ulkosalla. Hallissa ei niinkään. 100 kierrosta tuli täyteen. Senhetkiset kärkijuoksijat painelivat ihan mielettömän komeasti, ja tuntui että ohitseni viuhui jatkuvasti porukkaa, mutta pysyin viisaasti omassa suunnitelmassani. Suuria epäilyksiä kyllä kävi mielessäni vauhtien pitävyydestä. Pastaa ja jauhelihakastiketta ilmestyi tarjolle klo19 kieppeillä ja lähinnä pastaa näykkäilin menemään – kiinteän ruoan halu ei ollut kovin hyvä valitettavasti.
     
    Toinen kuusi tuntia jatkui niin mukavasti kuin vain tuollainen älyttömyys vaan voi jatkua. Kierrosvauhdit alkoivat hidastua hieman, mutta tiesin että niin se menee ja aikaa on vielä PALJON jäljellä. Reisissä alkoi tuntua kipuja ja ensimmäinen rakko alkoi tuntumaan vasemman jalan varpaassa. Hyvällä rasvauksella pystyin kuitenkin välttämään suuret rakko-ongelmat. Jalat ovat kisan jälkeen yllättävän hyvässä kunnossa sen suhteen. Aloin lisäämään kävelypätkiä juoksuun. Huvittelin ajatuksella että en ollut juossut yhtään yli 3min kierrosta, mutta yksi WC- reissu pilasi tämän huvin. Edellisen WC- käynnin ja kierroksen olin ottanut aikaan 2.59. Aika tehokasta kuseskelua. Tällä välillä joitain edelläni menneitä alkoi näkymään huolloissa istumassa ja ilmeisesti kaikenlaisia ongelmia oli tullut. Illalla paikalla kävi myös muutamia tuttuja kannustamassa. Kiitos kaikille jotka kannustitte!  Tiedätte kyllä! 100km tuli täyteen. Ekat 12h kilometrejä taisi tulla joku vajaa 106, mikä oli hieman alakanttiin. Nyt lähdettäisiin mielen ja kestävyyden hyökkäykseen kohti kahtasataa.
     
    Puolenyön jälkeen päätin hieman lisätä asennetta hommaan 200km unelman saavuttamiseksi ja ensimmäinen sekä toinen tunti menivätkin oikeaan suuntaan, mutta aika tarkalleen klo 02.00 tapahtui melko selkeä katkeaminen ja homma meni puskemiseksi, sekä virta alkoi loppumaan. Kävelyä tuli yhä enemmän kuvioon, ja tajusin että 200km alkaa lipeämään käsistä. Harmitti hieman, mutta tunnen omat rajani. Ilmoitin Antille että tavoite muuttui juuri 190kmksi. Eihän huolto tuota ottanut kuuleviin korviinsa vaan hyvää strategiapäivitystä sieltä tuli koko ajan. Mies ei vaan enää pystynyt. Huoltoon pysähtyessäni jalat meinasivat lähteä alta, ja Antti kirjaimellisesti törkkäsi liikkeelle että mies pysyisi pystyssä. ”juokse nyt kun et seisomaan pysty!” Toisaalta ajattelin, että voihan aamun sarastaessa vielä tulla joku uudelleensyntyminen. Tuli epätodellinen tunne, että minun pitää olla täällä vielä 9-10 tuntia liikkeessä. Naurettavaa touhua! Teki mieli mennä istumaan ja juomaan kokista, ja lopettaa homma juuri siihen. Samoihin aikoihin radan roskiksilla alkoi näkymään ensimmäisiä tyhjennysharjoituksia. Itse säästyin taas kerran suuremmilta pahoinvoinneilta. Ei nuo aamuyön tunnit sinänsä unitilan suhteen pahalta tuntuneet mutta paras veto oli vaan miehestä poissa. Tuossa vaiheessa aloin sitten laskemaan että millä keskivauhdilla menee 180km (Sparta-arvonta raja), ja totesin että hyvällä mallilla ollaan ja pidetään se 190km tavoite elossa. Alkoi tulla kylmä ja vaihdoin pitkähihaisen paidan päälle. Ensimmäinen sininen paita oli muuntunut valkoiseksi korpuksi suolan puskiessa kehosta pihalle. Joitakin viestejä tuli kotiväeltä ja kavereilta huoltoon. Kiitos niistäkin!
     
    En kuitenkaan paljon kupannut huolloissa ja Antin ”juoksun päälle!!!” kommentit raikuivat Esportissa jos satuin huoltopisteeltä kävellen poistumaan. Seuraavaan mutkaan hölkkää ja sitten hieman ”salaa kävelyä” mutkan takana, hihhoh.  Kävelyä tuli aamuyöstä lähtien pikku pätkä joka toisella ja lopuksi jokaisella kierroksella. Henkistä tilannetta kuvasi hyvin toteamukseni ”I want to die” huollolle joskus aamuyön tunteina. Toisaalta olin jälleen kerran ottamassa itsestäni irti ihan kaiken sen mitä saa, ja päätin pitää sen moodin. Vasemmassa jalkapohjassa tuntui Plantaarif- tyyppistä kipua ja neuvoteltiin Antin kanssa poikkeuksellinen Burana, jota en ole koskaan aiemmin ultrajuoksussa ottanut. Nestettä perään isolla kädellä. Hietsu heitti jossain vaiheessa huollossa että ”olet polkujuoksijoiden kärjessä tässä kisassa”. Meriitti sekin :-D
     
    Puuroa oli tarjolla aamiaiseksi mutta ei tullut mielenkään syödä kun ei maistunut– menin edelleen hyvin vahvalla hiilihydraattipohjalla ja kun juoma, geeli, banaani sekä muu pikkumakea maistui niin eipä siinä mitään ongelmaa ollut. Jos ensimmäiset tunnit menivät kisassa nopeasti niin aamu oli ihan täyttä tuskaa. N klo 8 vasempaan jalkaan nilkan etuosaan iski karmea kipu ja pelkäsin jotain kunnon rasitusvammaa. Hetkeen en pystynyt kuin nilkuttamaan. Onneksi se meni ohi pikku hiljaa kun löysättiin nauhoja. Antilta tuli hyvin piiskaa: ”nyt juostaan sitten 8.3km tuntivauhtia”. 200km siellä oli tietysti tarkoituksena, mutta vaikka miten yritin niin ei vaan mies tullut enää. ”Nyt tehdään tulos!”, ”Juoksuun!”. Kaikkeni annoin, mutta heikkona hetkeni kirosin paikallaolijoille Spartat ja kaiken muun alimpaan maakerrokseen. Otin pari 50m spurttia jalkojen avaamiseksi. Ei tullut mitään. Tuli mieleen Jyri Kjällin kuuluisat sanat eräässä nyrkkeilyottelussa. WC- tauko venähti kun ei meinannut enää saada itseään liikkeelle, mutta tunnollisesti aina palasin suoraan radalle. Kertaakaan en istunut missään koko 24h aikana.
     
    Aamupäivän aikana kävely lisääntyi ja lisääntyi, mutta jokaisella kierroksella yritin juosta edes jonkun verran kunnes n. klo 10 totesin, että 190km tulee vaikka 6km/h. 200km oli ollut mennyttä jo kauan sitten. Näihin aikoihin Esporttiin alkoi tulla myös uutta kannustusväkeä ja viimeisen tunnin ajan kannustus oli aivan mahtavaa – kiitos! Viimeinen vartti oli sitten aivan upeaa ja sain hieman virtaa kun 192km oli mahdollista. Töpöttelin sen minkä pystyin ja juoksin (!) koko viimeisen täyden kierroksen. Tulos 192,3 km ja sijoitus miehissä yhdeksäs. Lähtökohtani huomioon ottaen aivan maksimi ja upea juoksu. Nyt olisi sitten mahdollisuus osallistua Sparta- arvontaan 2019-2020, mutta arvatkaa minkä verran kiinnostaa.
    Lopuksi sitten mitali kaulaan ja muutama sana tuttujen kanssa. Antti sanoi että ”en halaa, koska haiset ihan xxxx:n pahalle” ja vei ystävällisesti vielä kämpille. Klo 13-04.45 menikin punkassa kovissa lihassäryissä ja hikoillen sekä palellen. Sukulainen toi iltapäivällä armollisesti pizzaa ja Spriteä joita nautin sängyssä maaten silloin kun horrokselta pystyin. Armoton herätyskello soi 04.45 ja oli pakko nousta pakkaamaan kamat ja siirtyä lentokentälle kohti nykyistä kotipaikkaa.
     
    Järjestelyt olivat erinomaiset ja kiitos vielä kerran huollolle, kaikelle talkooväelle ja Endurancelle! Kiitos tietysti perheelle, joka salli tällaisen miniloman Suomessa ja aamuyön lenkit. Juuri nyt tuntuu todella hyvältä kun saan olla vapaalla juoksusta jonkin aikaa. Jos nyt joskus vielä hairahdun 24h juoksuun niin teen sen ulkona. Elokuussa on kesälomalla varattuna paikka maisemiltaan upeaan Kaldoaivi-ultraan ja lajinomaisesti asia ei juuri voisi vähempää kiinnostaa tällä hetkellä, mutta kyllähän se into sieltä taas löytyy kevään aikana, jos vaan terveyttä riittää. Juoksuolosuhteet alkavat mennä lämpötilan suhteen vähitellen entistä tylymmiksi kesää kohti, ja toukokuusta alkaen lenkille pitää lähteä viimeistään klo 05.00 jos meinaa ulkona käydä. Mukavia juoksuja kaikille!
  10. Like
    joukor reacted to ruiskarhu for Blogi päivitys, Neljän tonnin välivuosi   
    Hurjat, mutta realistiset oli mielestäni tavoitteet, kun 1. tammikuuta viimeksi blogiini postauksen tein. Tuon jälkeen tuli juostua ihan riittävästi kevättä kohti, esim. Pirkkolan kolmosia yli 150 kierrosta, mutta vireen kanssa oli ongelmaa. Kokonaisrasitus oli ehkä liian rajoilla koko ajan. Kuitenkin yli 20 kilsan rennot lenkit alkoi mennä parhaimmillaan jo 4.26 min/km. Kevään maran vaihdoin kuitenkin 10 kilsaan, ja fiilikset oli aika heikot.
     
    Kesällä oli uusi nousu jo hyvässä vauhdissa. Tein 10 päivän mättöjaksonkin (229 km) helpommin kuin edellinen oli mennyt marraskuussa, ja vaikuttikin, että peruskunto oli pelkästään palautumisen perusteella selvästi parempi kuin edellisenä vuonna. Heinäkuussa vk-vauhdit lähti vähitellen jostain 4.40-4.25 min/km paikkeilta, mutta pääsin jo suht kivuttomaan 6 kilsan kiihtyvään (4.05-3.49 min/km), jossa keskivauhti oli jo 3.56 min/km. Tuo oli reilu 8 viikkoa ennen pääkisaksi kaavailtua Joutsenoa, joten täysin aikataulussa menin vauhtikestävyyden virittämisen osaltakin. Vertailuna aikanaan 9,5 viikkoa ennen Sevillan maraa pystyin hätäseen 6 km juoksemaan 25 minuuttiin radalla (@4.10 min/km), ja silti mara meni noin 4.14 min/km. Seuraavan 1,5-2,5 viikon aikana kuitenkin kipeytin piriformiksen liialla istumisella, kun oli intensiivistä opiskelua ja matkustusta aika paljon. Siinä ei jotkut 70-80 km/vko jaloittelut auttanut piriformiksen kipeytymisen välttämiseen. Tuon jälkeen peruuntuikin sitten yksitellen kisoja joita olin miettinyt: Vänärin 5k treeninä, Haminan 10k, Kuopion maran puolikas ja Joutsenon mara. Joutsenon puolikaskaan ei olisi onnistunut kunnon puolesta. OSH:n 10k:ta mietin, kun olisi ollut 2 viikkoa ennen Vantaata, jossa maran sijaan mietin puolikasta. No eipä kannata tuonnekaan lähteä kunnon puolesta. Tavallaan fiilinki on jo pidempään ollut se, että turha yrittää paikkailla enää tätä kautta, kun ei ole mitään takeita, että sekään onnistuu. Mulla on kuitenkin melko kunnianhimoiset tavoitteet maratonilla, ja sitä ajatellen 10k:n tai puolikkaan jo homehtuvat vanhat ennätykset eivät merkkaa mitään. Korkeintaan vähän nakertaa päätä, mutta motivoi myös sopivasti.
     
    Isossa kuvassa tavoitteena oli tänä vuonna juosta vähemmän kisoja kuin viime vuonna ja treenata enemmän. Kisaamisen osalta tuo onnistuu varmuudella, sillä kymmentä kisaa en enää loppuvuodesta juokse, jos siis yhtään. 1 kisa siis ainoastaan juostu, HSM:n 10k (38.21). Hallissa saatan joskus joulukuussa epävirallista vitosta tai 10k:ta juosta. Treenien kilsatavoite taisi olla 4500 km. On selvää, että elokuun 126 kilsalla tuo pitkälti romuttui, kun 500 km piti elokuulle ennen päätavoitetta kertyä. Lisäksi syyskuun lopulla olin vajaan viikon flunssatoipilaana. Mutta tänään menee kolmas tonni jo kuitenkin, mikä on vähän yllätyskin näillä taustoilla, ja uskon, että lokakuun kevyestikin treenaten ja marras-joulukuulla pk-kautta ensi vuotta varten aloitellen pääsen noin 4050-4250 kilsaan. Välivuodeksi ihan kelpo kilsat siis kuitenkin, ja toinen > 4000 km vuosi putkeen (viime vuosi 4155 km) ja tuosta on hyvä lähteä nöyrin mielin kohti ensi kevättä. Paikat on nyt ehjänä, eikä kilsat ole luustolle tms. olleet millään tavalla haitaksi. Vauhtejakin juostessa täytyy kuitenkin lihashuoltoon satsata enemmän, ja lisäksi talvella on tarkoitus tehdä lihaskuntoa enemmän koko kropalle. Talvella ulkona juoksemisesta vaihdan taatusti osan hiihtoon.
  11. Thanks
    joukor reacted to Juoksijapoika for Blogi päivitys, IM Kööpenhamina ja syksyn tunnelmaa   
    Pari viikkoa sitten tuli pinkaistua elämäni viides täyden matkan kilpailu Kööpenhaminassa. Homma on vuosien myötä pelottavasti alkanut rutinoitumaan. Kovista vuoden vaihteen lupauksista huolimatta jälleen kerran sitä kuuluisaa läpimurtoa ei tullut suoritettua. Olkoonkin, että takana on varmaan yksi elämäni rankimmista vuosista, syy kunnon tekemättömyyteen on puhdas laiskuus. Tämän kertainen positiivinen ennakkotunnelma liittyikin pitkälti siihen, että mikään paikka ei vihoitellut ennen kilpailua. Ja tämä kaikki johtuu siitä, että eihän se satu jos ei treenaakaan.
     
    Aamuyöstä perjantaina 18.8. läksin noukkimaan Turtsia kyytiin. Olimme varanneet lennot ja Airbnb kämpän kimpassa. Mukaan reissuun tuli myös rakkaani Anne joka saapui omia teitään lentokentälle. Matka lähti kivasti käyntiin ja lentokoneeseen saatiin lopulta kaikki pyörät ja vermeet, vaikka kenttähenkilökunta pientä jännitystä Turtsin pyörän suhteen tarjosikin tulemalla koneeseen kertomaan, että pyörää ei voida lastata aerosoli pullojen vuoksi. Onneksemme pyörä kuitenkin oli päässyt lopulta kyytiin ja koko retkue tavaroineen saatiin kerralla perille. Aamulennon jälkeen olimme varanneet keskustan juna-aseman liepeiltä säilytystilaa matkalaukuille. Vähänhän tuo kirpaisi Tanskalaiseen edulliseen malliin 45 euroa muutaman tunnin säilytyksestä, mutta elämä on. Päivä meni rattoisasti ympäriinsä kävellen ja ilmottautumiset hoidellen kunnes lopulta pääsimme majapaikkaamme. 
     
    Airbnb kämppä sijaitsi reilun kolmen kilometrin päässä maalialueesta ja kulkeminen ottikin aina oman aikansa kun junalla paikkoihin sukkuloitiin. Perjantain ja lauantain välinen yö tuli nukuttua makeasti ja palautuminen matkasta hoidettua mallikkaasti. Lauantain kuvioihin kuuluikin sitten expo-alueiden ja pyörän vientien lisäksi pitkälti chillailua ja taktiikan hiomista.
     
    Kisa-aamu nousi puolipilvisenä ja melko viileänä kävellessämme kohti Amager strandia. Oli luvattu, että aamupäivän sää pysyisi poutaisena ja tuulikin olisi vain noin 6-7 m/s joka on Tanskalaisen mittapuun mukaan ihan ok. Viileys ja sateenuhka mietityttivät kuitenkin sen verran, että pyöräilyyn pistin irtohihat lämmikkeeksi. Se oli varmaan ihan oikea ratkaisu. Ennen uinnin alkua treffailtiin Kajo Triathlonin porukalla vaihtoalueella ja päätettiin lopulta mennä myös uintikarsinaan yhtä matkaa koska kaikilla neljällä hengellä oli uinnin tavoiteajat samoissa havinoissa. Rolling startti oli toteutettu tällä kertaa kuuden ihmisen ryhmissä, jotka juoksivat mereen kuuden sekunnin välein. Erittäin toimiva systeemi, jossa rytmiin pääseminen oli helppoa. Oma uintitausta viimeiseltä vuodelta oli lähes nollat, johon nähden matka eteni oikeinkin hyvin. Vesiheinää tarttui välillä korviin ja varpaisiin, mutta matka eteni. Ehkä noin 2,5 kilometrin kohdalla alkoi huomaamaan omaa väsymistään ja "tekniikan" hajoamista. Homma kuitenkin tuoreella voimalla meni läpi aikaan 1:14 joka ei nyt ihan parasta ollut, mutta aivan riittävä taso.
     
    Vaihdossa tuttujen rutiinien kautta pyörän päälle. Pyörän reitti noudatteli alkuosuudeltaan samaa vanhaa tuttua köpiksen reittiä. Ensimmäiset 10 kilometriä selvittiin kaupungista ulos jonka jälkeen oli leppoisaa päästelyä rannan lähellä myötätuuleen aina noin 45 kilometriin asti. Sen jälkeen alkavalla takalenkillä on pientä mäkeä, heikompaa asfalttia ja muutenkin vaihtelevampaa maisemaa. Lenkki kierrettiin kahtena noin 80 kilometrin pätkänä ennen palaamista kaupunkia kohti. Oma polkeminen lähti hyvin käyntiin ja tavoitteet mielessä senkun kovenivat. Aina noin 100km asti uskoin, että oma enkkakin kokonaisajassa olisi saavutettavissa, mutta sitten 120km jälkeen alkoi paukut yksinkertaisesti loppua. Homma muuttui enemmän ja enemmän puurtamiseksi. Energiaa upposi ihan hyvin ja krampeistakaan ei ollut tietoa, mutta ehkä se on se rutiinin ja treenin puute joka tuon hidastumisen sai aikaan. Sadekuuroja tuli siellä täällä, mutta ne eivät mielestäni ihmeemmin vaikuttaneet etenemiseen. Fillarin vaihtoon pääsin lopulta noin 5:26 polkemisen jälkeen (33,4km/h keskinopeus), johon oikeasti ennakkoasetelmiin verrattuna olin erittäin tyytyväinen.
     
    Vaikka voimat olikin hiipuneet pyöräilyn suhteen, juoksuun lähdin tutulla ei niin kevyellä, mutta siedettävän raskaalla askeleella. Kannustusjoukko oli seurannut hyvin kisaa ja tutun hymyn löytäminen yleisöstä antoi hyvin buustia heti alkumetreistä lähtien. Matka lähti "rullaamaan" tasaisen tappavasti. Jossain 10km kohdilla ajattelin, että neljän tunnin alitus on täysin mahdollinen maratonilla. Painoin eteenpäin kuin juna, mutta puolimatkan kohdalla oli todettava, että tuota tavoitetta tuskin saavutetaan. Puolimatkan väliaika oli jokseenkin tarkkaan sen 2 tuntia, mutta hiipumista on varmasti luvassa, joten tavoite piti kääntää 11h alittamiseen kokonaisajassa. Tämä oli sopiva tavoite, jonka avulla sain piiskattua viimeiselle viidelle kilometrillekin pienen extralatauksen. Viimeisen parin kilometrin aikana seurakavereista ensin Antti tuli vastaan lennokkaalla askeleella huutaen että kymppi alittuu ja reilusti, erittäin hyvä veto ja hatunnosto, varsinkin maratoni jossa enkat paikkui uskomattomiin lukemiin. Ja heti perään alkoi näkyä Turtsin selkä, jonka kuvittelin karanneen jo kauaskin eteenpäin. Jalkavaivoista huolimatta kaveri painoi eteenpäin kuin Zatopek konsanaan ja koitin ottaa miehen völjyyn alittamaan yhdessä 11h rajaa. Oma aika painui lopulta hieman yllättäen kuitenkin 10.57 tasoon ja Turtsikin repi itsensä vielä 10.59 kerhoon. Lyhyesti sanottuna tukku onnistumisia nosti tunnelman aivan kattoon. Very häpi meininki.
     
    Elpymisalueella ollessamme taivas sitten repesi noin 15min maaliin tulon jälkeen. Vettä tuli saavista kaatamalla ja lämpötila laski nopeasti melko kalsaksi. Ei käy kateeksi niitä, jotka vielä reitillä taapersivat. Siirtymätaival kohti majoitusta ei ollut kovinkaan miellyttävä. Sieltä kuitenkin vielä noustiin ja Kööpenhaminan keskustaan itsemme kampesimme maljojen kilistelyyn. 
    Kaikkien epäuskoisuuden omia kykyjä kohtaan- ja "onko tässä mitään järkeä"-puheiden keskellä alkoi taas pikkuhiljaa kipinä palamaan ja eiköhän tämä homma saa jatkoa ensi vuodelle. 
    Toisaiseksi tarkoitus on mennä löysin rantein ja mietiskellä lähestymiskulmia, mutta minkäs teet. Hyvässä seurassa mikäs näitä reissuja on tehdessä ;). Kisan jälkeen otimme pari päivää rennosti ja paluu kotiin oli vasta keskiviikkona.
     
     
     
     
    Ja tähän jos alkaisi taas sitä treeniä keräämään kun kerran viimeiset 10 vuotta niin on ollut tapana 😃
    28.8. Hölkkää lenkin yhteydessä 15min
    30.8. Hölkkää lenkin yhteydessä 15min
    2.9. Luistelu 30min
    3.9. Luistelu 30min ja juoksulenkki 7,8km (45min)
     
    4.9. Kuntopyörä 45min, Bodypump 50min ja sali 10min
    5.9. Sali 45min
    6.9. Kuntopyörä 45min
    8.9. Kuntopyörä 30min ja sali 25min, juoksumatto 15min (3km)
    10.9. juoksumatto 15min (3km) ja sali 45min
     
    11.9. Kuntopyörä 15min + sali 45min
    13.9. Juoksumatto 30min (6km) ja sali 30min
    14.9. Spinning 60min
    16.9. Luistelu 30min
     
    19.9. Kuntopyörä 10min + sali 50min
    20.9. Kuntopyörä 45min
    21.9. Kuntopyörä 30min, juoksulenkki 8km (45min)
    22.9. Kuntopyörä 30min, juoksumatto 10min (2km) ja sali 40min
     
    27.9. Juoksumatto 10min (2km) ja sali 35min
    1.10. Juoksumatto 10min (2,1km) ja sali 35min
     
    3.10. Kuntopyörä 45min
    4.10. Kuntopyörä 45min
    5.10. Sali 30min
    6.10. Kuntopyörä 30min
    8.10. Kuntopyörä 10min, sali 40min, juoksumatto 10min (2km)
     
    12.10. Juoksulenkki 8km (45min)
    13.10. Kuntopyörä 45min
     
    22.10. Juoksumatto 30min (6km), sali 60min
     
    29.10. Juoksumatto 20min (4km) sali 25min
     
    30.10. Kuntopyörä 60min
    31.10. Kuntopyörä 45min, spinning 70min
    1.11. Kuntopyörä 30min, sali 30min
    2.11. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 8km (42min)
    3.11. Kuntopyörä 30min
     
    6.11. juoksumatto 10min (2km) + sali 35min
    8.11. Spinning 70min + Pump
     
    20.11. Juoksumatto 20min (3,7km) + sali 25min
    22.11. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3km) sali 45min
    23.11. Juoksumatto 10min (2km), kuntopyörä 10min, sali 40min
     
    27.11. Kuntopyörä 45min
    28.11. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3km), Sali 30min
    29.11. Kuntopyörä 30min
    30.11. Sali 30min
    3.12. Juoksumatto 30min (6,1km), Sali 30min
     
    4.12. Kuntopyörä 30min
    5.12. Kuntopyörä 45min
    6.12. Juoksumatto 15min (3km), spinning 15min, sali 30min
    7.12. Spinning 30min, sali 40min, juoksumatto 10min, kuntopyörä 10min
    8.12. Sali 45min
     
    13.12. Kuntopyörä 45min
    14.12. Kuntopyörä 45min, illalla juoksumatto 10min + sali 35min
    15.12. Uinti 2km (41min), illalla sali 30min
     
    26.12. Kuntopyörä 45min
    27.12. Uinti 2km (39min) ja juoksumatto15min(3,1km) + sali 30min
    28.12. Juoksumatto 25min (5km) + sali 25min
    29.12. Kuntopyörä 45min
     
    4.1. Juoksumatto 20min (4km) + sali 25min
    6.1. Juoksumatto 30min (5,8km) + sali 20min
     
    8.1. Kuntopyörä 45min , illalla juoksumatto 20min (4,1km) + sali 25min
    9.1. Kuntopyörä 45min
    10.1. Uinti 2km
    11.1. Kuntopyörä 45min, illalla spinning 60min
    12.1. Kuntopyörä 45min
    13.1. Hiihto 24km (103min)
     
    15.1. Uinti 2km (40min)
    16.1. Spinning 50min + sali 20min
    17.1. Juoksumatto 30min (6,1km) + sali 40min
    18.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 40min
    20.1. Juoksumatto 30min (5,5km) + spinning 30min
    21.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 35min
     
    22.1. Kuntopyörä 45, spinning 60min
    23.1. Kuntopyörä 45min
    24.1. Kuntopyörä 50min ja uinti 2,2km (44min)
    25.1. Kuntopyörä 45min
    26.1. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,1km) sali 30min
    27.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 50min
     
    29.1. Juoksumatto 45min (8,8km), sali 25min
    30.1. Uinti 2km (39min)
    31.1. Spinning 30min + lihaskunto 40min
    1.2. Lihaskunto 45min
    3.2. Hiihto 30,4km (140min)
    4.2. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min
     
    5.2. Kuntopyörä 60min, illalla juoksumatto 10min (2,2km) + kuntopyörä 10min + pump 60min
    6.2. Kuntopyörä 45min
    7.2. Kuntopyörä 45min, uinti 2,4km (48min)
    8.2. Kuntopyörä 45min, spinning 30min + sali 30min.
    9.2. Kuntopyörä 45min
    10.2. Sali 40min + uinti 1km (20min)
     
    12.2. Juoksumatto 15min (3km) + kuntopyörä 10min + sali 20min
    14.2. Sali 45min
    15.2. Juoksumatto 10min (1,8km) + sali 20min
    17.2. Yhdistelmä (30+30+20+20+10+10) juoksumatto 60min (11,3km) + kuntopyörä 60min
    18.2. Kuntopyörä 120min + kuntosali 50min
     
    19.2. Kuntopyörä 60, yhdistelmä (30+30+20+20+10+10) juoksumatto 60min (11,5km) + kuntopyörä 60min
    20.2. Kuntopyörä 45min
    21.2. Kuntopyörä 45min, uinti 2,6km (53min)
    22.2. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,1km) + sali 35min
    23.2. Kuntopyörä 45min
    25.2. Yhdistelmä (30+30+30+30) spinning 60min + juoksumatto 60min (12km)
     
    26.2. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min
    1.3. Juoksumatto 15min (3km) + sali 30min
    2.3. Juoksumatto 20min (4,2km) + sali 25min
     
    5.3. Kuntopyörä 45min ja illalla kuntopyörä 60min
    6.3. Kuntopyörä 45min, spinning 30min+juoksumatto 15min (2,7km) + sali 30min
     
    17.3. Juoksumatto 90min (17,1km)
    18.3. Hiihto 30,2km (119min) ja juoksumatto 10min (2km) + sali 35min
     
    19.3. Kuntopyörä 45min, illalla juoksumatto 53min (10km)
    20.3. Kuntopyörä 15min + sali 45min
    21.3. Kuntopyörä 30min, uinti 2km (39min)
    22.3. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 35min (7,1km) + kuntopyörä 10min. Inttervalleja.
    23.3. Kuntopyörä 45min
    25.3. Juoksumatto 60min (12km) + kuntopyörä 60min. Yhdistelmänä (30+30+20+20+10+10)
     
    27.3. Kuntopyörä 45min
    28.3. Kuntopyörä 45min, uinti 2,6km (54min)
    29.3. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 30min + lihaskunto 15min
    30.3. Lihaskunto 60min
     
    9.4. Juoksulenkki 9,6km (48min)
    10.4. Kuntopyörä 45min
    11.4. Kuntopyörä 45min, uinti 2km (40min)
    12.4. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,1km)+sali 30min
    13.4. Kuntopyörä 45min
    14.4. Juoksulenkki 22,6km (127min)
    15.4. Kuntopyörä 45min, Juoksumatto 10min (2km) + sali 40min
     
    18.4. Uinti 3km (61min)
    19.4. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 15,2km (80min)
    20.4. Kuntopyörä 60min
     
    24.4. Juoksumatto 10min (2,1km), kuntosali 35min
    25.4. Juoksumatto 30min (5,7km), kuntosali 20min
    26.4. Juoksulenkki 12,2km (63min)
    27.4. Kuntosali 30min
    28.4. Juoksulenkki 20km (117min)
    29.4. Kuntopyörä 30min, sali 45min
     
    30.4. Kuntopyörä 45, juoksumatto 25min (5,2km) + sali 20min
    1.5. Kuntopyörä 90min
    2.5. Kuntopyörä 45min, uinti 3km (60min)
    3.5. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 12,3km (63min)
    4.5. Kuntopyörä 60min
     
    8.5. Juoksulenkki 11km (61min)
    9.5. Juoksulenkki 5km (30min) pururadalla, jalkoihin sattui ihan sikana ja muutenkin masentavaan kuntoon survottu mettäkoneilla kuntorata
    11.5. Pyörällä töistä kotiin 42,8km (80min)
    12.5. Juoksulenkki 27km (150min)
    13.5. Pyöräily 67,8km (129min)
     
    14.5. Kuntopyörä 50min, Lihaskunto 45min (Kuntopiiri takapihalla 7x150 toistoa kierrokset (40-35-30-25-20))
    15.5. Pyörällä töihin (42,8km) 90min, pyörällä kotiin 42,8km (90min) huh hellettä.
    16.5. Kuntopyörä 45min, juosten salille 50min (9km) + lihaskunto 25min
    17.5. Kuntopyörä 60min, kuntopyörä 75min
    19.5. Juoksulenkki 22,5km (126min)
     
    22.5. Juosten salille 7,8km (45min) + lihaskunto 45min
    23.5. Juoksulenkki 22,5km (134min) huh hellettå
    24.5. Pyörällä töihin 42,8km (93min), pyörällä kotiin 42,8km (89min). Uskomattoman rankkaa.Taidan olla kipiäkin kun yskääkin pukkaa.
    27.5. Pyörällä salille (20min) + lihaskunto 70min
     
    29.5. Pyörällä töitä kohti 15km (30min). Tiellä kivi, eturengas puhki ja siitä pään ja olkapään varaan asfalttiin. Taukoa pukkaa, mutta hengissä ollaan.
     
    (7,8h)
    11.6. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 13km (70min)
    12.6. kuntopyörä 45min
    13.6. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 10,2km (50min)
    14.6. Kuntopyörä 45min
    15.6. Kuntopyörä 45min
    17.6. Pyöräily 46km (105min) hybridillä
     
    (5,9h)
    18.6. Juoksulenkki 12km (70min) 
    19.6. Kuntopyörä 50min
    22.6. Juoksulenkki 7,5km (75min) Ascona
    23.6. Juoksu 8,7km (55min), Juoksu 9,2km (105min) Swissman
     
    (6,6h)
    28.6. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki n. 17km (103min)
    30.6. Kuntopyörä 60min
    1.7. Juoksulenkki 15km (78min), Kuntopyörä 92min
     
    (13,5h)
    2.7. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 11km (60min), kuntopyörä 45min
    3.7. Kuntopyörä 90min, kuntopyörä 15min + lihaskunto 30min
    4.7. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 21,1km (117min)
    5.7. Kuntopyörä 100min
    6.7. Kuntopyörä 75min, kuntopyörä 45min
    7.7. Spinning 55min + pump 60min
     
    (5,7h)
    9.7. Juoksulenkki 14,6km (82min) Budapest
    10.7. Uinti 2km
    11.7. Juoksulenkki 17km (101min)
    12.7. Juoksulenkki 20km (114min)
     
    (11,6h)
    17.7.  Pyörälenkki 68km (134min) hellettä, 40km jälkeen takki aika tyhjä
    18.7. Pyörällä töihin 42,8km (93min) onpa nihkeetä. Pyörällä kotiin 42,8km (97min). Helle ahistaa, mut joku muukin tässä nyt mättää miks ei yhtään kulje
    19.7. Juoksulenkki 7,1km (40min). Huh hellettä.
    20.7. Kuntopyörä 90min
    21.7. Spinning 60min + BodyPump 60min
    22.7. Juoksulenkki 22,5km (120min)
     
    (13,1h)
    23.7. Pyörällä töihin 43km (92min), pyörällä kotiin 42,8,km (83min)
    24.7. Kuntopyörä 60min
    25.7. Pyörällä töihin 42,8km (90min), Pyörällä kotiin 42,8km (82min). Maha löi stopin lenkin jälkeen, aivan uskomattoman kipiä....
    27.7. Pyörällä töihin 42,8km (92min), Pyörällä kotiin 78,5km (162min)
    28.7. Juoksulenkki 22km (125min)
     
    (7,1h)
    3.8. Juoksulenkki 16,6km (90min)
    4.8. Pyörälenkki 103,8km (216min)
    5.8. Juoksulenkki 21,2km (120min)
     
    (11,6h)
    6.8. Pyörällä töihin 42,8km (99min), Pyörällä kotiin 42,8km (81min)
    7.8. Kuntopyörä 45min
    8.8. Pyörällä töihin 42,8km (95min), pyörällä kotiin 42,8km (81min)
    9.8. Juoksulenkki 9,7km (53min)
    10.8. Uinti 2,2km (45min)
    11.8. Pyörälenkki 103km (199min)
     
    (13,9h)
    13.8. Pyörällä töihin 42,8km (90min), pyörällä kotiin 42,8km (75min)
    14.8. Juoksulenkki 11,3km (60min)
    15.8. Uinti 2,5km (50min)
    16.8. Uinti 3,9km (83min)
    17.8. Pyörällä töihin 42,8km (86min), pyörällä kotiin 42,8km (81min)
    18.8. Pyörälenkki 131km (257min)
    19.8. Juoksulenkki 10km (50min)
     
    (8,5h)
    20.8. Pyörällä töihin 42,8km (88min), pyörällä kotiin 42,8km (86min)
    21.8. Kuntopyörä 45min, spinning 75min
    22.8. Uinti 3,2km (67min)
    23.8. Juoksulenkki 11,3km (60min)
    24.8. Uinti 4,3km (90min)
     
    (11,2h)
    27.8. Pyörällä töihin 42,8km (87min), pyörällä kotiin 43,4km (85min)
    28.8. Pyörällä töihin 43,2km (90min), pyörällä kotiin 43,2km (89min)
    29.8. Juoksulenkki 13,4km (73min)
    30.8. Uinti 2,5km (50min)
    31.8. Kuntopyörä 60min
    2.9. Juoksulenkki 26km (138min)
     
    3.9. Pyörällä töihin 43,2km (88min), pyörällä kotiin 43,2km (84min)
    4.9. Kuntopyörä 45min
    5.9. Juoksulenkki 10,7km (60min), uinti 1,6km (40min)
    6.9. Kuntopyörä 45min
     
    10.9. Juoksulenkki 8,8km (45min)
    11.9. Uinti 2km (40min), juoksumatto 6,2km (30min) ja kuntopyörä 30min. Yhdistelmänä 15+15+15+15
    15.9. Spinning 45min + juoksumatto 30min (6,2km)
    16.9. Juoksumatto 30min (6km) + lihaskunto 15min
     
  12. Like
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, Karhunkierros 164km   
    Kuinka ympyrä sulkeutuu? Muistan vieläkin lähtöni ensimmäiseen varsinaiseen ultrajuoksuuni, Karhunkierroksen 53km tapahtumaan, vuonna 2015. YPH134km raportissani mainitsema 160km kilpailun GPS-seuranta Rukahovissa 2015, ja siitä pikku hiljaa hivuttautuminen pidempiin ja pidempiin kisoihin, kulminoitui 26.5.2017 klo12 kun itse lähdin taivaltamaan kohti Hautajärveä lähes kahdeksankymmenen muun ”polkujyrän” kanssa. Omalla kohdallani vei siis kaksi vuotta tulla henkisesti ja fyysisesti valmiiksi tähän, jonkun osuvasti mainitsemaan ”infernaaliseen hulluuteen”, jota tuollainen taivallus kyllä kieltämättä edustaa. Henkinen ja fyysinen kasvaminen toki edellytti riman nostamista askel kerrallaan ylöspäin, mutta viimeistään vuoden 2016 onnistumiset YPH134km ja HUR12h juoksuissa toivat tarvittavan varmuuden – minäkin voin tehdä sen. Oikeastaan tässä oli kyse kuitenkin vain ensimmäisestä etapista vuoden 2017 UTTF- kiertueella ja tavoitteena oli ainoastaan, jälleen kerran, maaliin pääsy.
     
    Oman mausteensa keitokseen toi alueen lumitilanne, jota spekuloitiin laajasti huhtikuun puolestavälistä lähtien. 2014 munahanki oli hyvin tiedossa ja vielä nelisen viikkoa ennen starttia 26.4 Kuusamossa tuli n 10 cm lunta lisää, mikä nosti paikoin kerroksen n. 90cm paksuiseksi. Juoksijoiden jännitys oli käsinkosketeltavaa.
       
    27.4.2017  Lumikartta

     
    27.4.2017 Kiutaköngäs (61cm!) Ruka 80-90cm!
     
     
    Omat treenit olivat jatkuneet pari vuotta pikku hiljaa määriä nostamalla ja ilman loukkaantumisia ja alkuvuodesta 2017 oli jo tilillä lyhyempien tasaisten matkojen PBt, joten luottavaisena oltiin viivalla. Tehtyäni reilun puoli vuotta systemaattisempaa ultraharjoittelua, ensimmäistä kertaa ikinä, voin täysin allekirjoittaa itselleni päivänselvän mutta työtä vaativan faktan: juoksijaksi tullaan juoksemalla (ts. ultrajuoksijaksi tullaan ultrajuoksemalla). Oikoteitä tarjotaan nykyään ihan kaikessa ja juoksu on mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtava esimerkki siitä että mitä vähemmän käytät aikaa epäolennaiseen ja mitä enemmän käytät aikaa olennaiseen sitä parempia tulokseti ovat. Kysymys on ehkä enemmän siitä että mitä unelmia asetat itsellesi, ja oletko valmis jättämään television katselun,  viinanjuonnin ja muun epäolennaisen hieman vähemmälle ja keskittymään unelmasi toteuttamiseen (tämä on siis vain täysin oma mielipiteeni). Omani apunani on myös ollut Jari Tompon ohjelma joka auttaa itseäni kurinalaisuuteen ja systemaattiseen toteutukseen. Vilpitön suositteluni Jarista coachina.
     
    Antin kanssa olimme talven aikana käyneet myös silloin tällöin kelissä kuin kelissä ja valossa ja pimeässä tekemässä kimppalenkkejä ja käyty Karhunkierrosta henkisesti läpi: pääajatukseksi oli muotoutunut se että otetaan kerrankin alku suorastaan ylivarovaisesti jotta sitten jaksetaan ”kaasutella” vielä paluumatkalla Oulangan ja Rukan välillä. Tuota rauhallista aloitustahan ei varsinkaan ultrajuoksussa voi ylikorostaa, ja aina vaan saa yllättyä siitä kuinka tämä sama perusvirhe toistetaan pitkillä matkoilla. Mitään kaasuttelua ei kyllä minulta todellakaan nähty missään vaiheessa eikä varsinkaan paluumatkalla. Kiitos Antille ja Pasille mainiosta matkaseurasta ja tuesta.
     
    Tulimme Rukalle edellisenä päivänä ja tein normaalit säätelyt. Majoittauduimme Antin ja hänen vaimonsa kanssa mukavaan huoneistoon. Kaksi edellistä lämmintä päivää olivat sulattaneet lumia vielä mukavasti ja reitinmerkkauspartio(t) tekivät ystävällisestä pientä silausta meille pitkämatkalaisille. Kiitos siitä Terho ja muut!
     
    Hyviksi havaitut varusteet: Salomon Advanced Skin 12l ja Hoka MS2 + Sealskinz olivat lähdössä päällä. Otin myös sauvat mukaan reppuun koska tällä kertaa niitä ei dropbagiin saanut jättää.  Hautajärvellä odottivat varalta Hoka ATR Challenger2 tossut. Rukalla ja lähdössä oli mahtava tavata hengenheimolaisia ja lähtökello kilkatti tasan kello 12 perjantaina. Sää oli viileä ja puolipoutainen. Alustavana ajatuksena olla noin 14-16h kuluttua Hautajärvellä. Gepardin testikävely Ruka-Konttainen alle kahden tunnin edellisenä päivänä antoi luottoa  että tilanne ei olisi toivoton lumen suhteen.
     
    Ruka-Konttainen
    Tällä välillä lunta oli jatkuvasti ja paikoitellen paljon mutta jonkinlainen polun aihio oli alkanut tamppautumaan tasaisiin kohtiin. Alamäet ja portaat mentiin välillä hauskasti kengillä lumisurffauksena – oli aika lystiä ja riskikästä lasketella sellaisia kymmenen metrin pätkiä tossuilla alamäkeen. Muutama kerta upottiin ihan kunnolla. Munahangesta emme kuitenkaan saaneet (onneksi) nauttia. Läpäisy olisi ollut henkkoht luultavasti lähes mahdotonta jos lunta olisi ollut merkittävästi enemmän. Valtavaaran näkymät olivat taas kerran hienot! Tämä väli tultiin alle puoleentoista tuntiin tietty enemmän ala- kuin ylämäkeen. Karo Hämäläisen kanssa oli kiva rupatella tällä välillä! Gaiterit eivät oikein pysyneet riittävän hyvin paikallaan joten nappasin ne Konttaisessa pois ja luovutin Mr. Validolle joka oli siellä juoksijoita kannustamassa. Kiitos avusta!
     
    Konttainen-Juuma
    Hölkkäiltiin ja käveltiin rauhassa. Tässä vaiheessa sekä edessä että takanaolijat alkoivat katoamaan ja menimme "Isin" ja Pasin kanssa rauhallisesti eteenpäin. Lumet alkoivat lopullisesti kaikkoamaan noin 15km kohdalla järjestäjien lupausten mukaisesti. Märkää oli monissa paikoissa ja viimeistään tässä kohdassa olit tullut selväksi että paluu tulee sitten olemaan aika raju juttu.
     
    Juuma-Oulanka
    Juumassa huollettiin rauhassa vajaat kymmenen minuuttia. Aloimme saamaan seuraajilta ensimmäisiä väliaikatietoja. Kurolan Tommi oli kärjessä (olin todella iloisesti yllättynyt!) ja joitakin harhoja oli tapahtunut. Juuso ja Vmaksi olivat kuulemma iskuasemissa. Pääsimme myös nauttimaan Karhunkierroksen upeista koskinäkymistä Juumassa ja sen jälkeen. Jäät olivat lähdössä ja tulvaa näkyi alapuolella reilusti kun ylhäällä etenimme. Muutama kilometri ennen Oulankaa kisan Jenkkijuoksija pyyhälsi ohitsemme shortseissa (!). Reitti oli hyvässä kunnossa ja jonkin verran oli sellaista retkeilymeininkiä kun ei ollut hirveä kiire minnekään. Oulankaa edeltävää rollaattoribaanaa hölkkäiltiin rennosti. Paine oli hellittänyt kun lumi ei ollut enää este läpäisylle. Nautimme polku-ultrailun tunnelmasta. Hetken nautiskelimme kosken kuohuista ja väsyneenä väitin tulleeni sen kumiveneellä aikoinaan (sekoitin tietty Jyrävään).
     
    Kammoksuin välillä että tämä koko höskä pitäisi vielä palata takaisinpäin. Kaamea ajatus joka oli pakko tappaa heti mielestä. Itselläni oli keuhkoissa selvästi joku alkava pöpö enkä pystynyt syvähengittämään kunnolla. Se huolestutti hieman. Olinko tulossa sairaaksi kesken kisan? Yskiminen sattui keuhkoihin ihan kunnolla. Nämä limat irtosivat matkan jälkeen yöllä kunnon hikoilun kera otettuani kunnon särkylääkepommin. Tällä välillä alkoi kotikatsomoista tulla ensimmäisiä tekstareita ja kännykkä piippaili rohkaisevasti silloin tällöin. Vaikka en tietysi kaikkea jaksanut lukeamaan niin mieltä lämmitti! Otimme itsestämme myös jonkun hassutteluvideon siellä könkäänpenkalla.
     
    Oulanka-Hautajärvi
    Hyvävoimaisina saavuimme Oulankaan ja saimme upeaa huoltoa Gepardilta joka tuntui olevan monistettuna reitillä. Kaveri oli aina paikalla kun saavuimme huoltoon. Kunniamaininta erityisesti uudesta kuumasta juomasta joka sisälsi vettä sekä vihreän kuulan. Innovaatio. Teepussi lisättiin sitten kun ihmeteltiin että ei tässä tee maistu J Lähdimme kohti Hautajärveä hieman lämmintä vaatetta lisättynä ja kuivien sukkien kera. Oli tulossa pakkasyö ja siihen piti valmistautua hyvin. Aurinko laskeutui mutta pimeää ei tullut missään vaiheessa joten kirkkaana yönä lamppua ei tarvinnut repusta kaivaa. Pari kertaa pysähdyttiin huoltamaan. Pasi sai jostain haavan sormeensä ja sitä teippailtiin rauhassa. Tällä välillä on alussa ja lopussa helpohkoa juostavaa ja sitten on kilometrikaupalla juurakkoa ja märkää jossa piti hyppiä ja väistellä etteivät juuri vaihdetut kamat menisi heti läpimäriksi. Kyllä ne menivät. Ensimmäinen rakko varpaassa ilmoitti olemassaolostaan. Itselläni reissun ensimmäiset vaikeat kohdat tulivat tässä ja kamut saivat kuulla hiljaista noitumista säännöllisin väliajoin. Sori. Reilu 10km ennen Hautajärveä vastaan tuli ensin Juuso ja sitten Vmaksi keskittyneen näköisenä ja pikku hiljaa muitakin hyvävoimaisina. Muutamat kilometrit ennen Hautajärveä hölkkäiltiin taas kun maasto oli helpompaa. Uusi vuorokausi oli jo vaihtunut ja Hautajärvelle saavuimme hieman reilussa 14 tunnissa suunnitellusti. Vastaanotto oli upea ja eteen tuotiin ensin puuroa hillolla ja sitten vielä panini/pizza- viritelmää ja kokista. Kyllä kelpasi. Itse en saanut ihan samaa määrää kamaa alas kuin matkakumppanit. Lisää merinovillaa päälle koska nyt olimme lähdössä yön kylmimpään selkään. Vaihdoin myös MS2t ATR Challengeriin. En ole varma kannattiko koska rakko-ongelma räjähti paluumatkalla. Huollossa oli muutakin porukkaa mm. Nimim. ”Helppoheikki” joka saapui sinne hieman meidän jälkeen. Katseltiin pallukoita skriinillä ja tehtiin vähän kisa-analyysiä. Tavoite oli jatkaa matkaa klo 03.00 ja lähtöaika taisi olla 02.58. Läpäisyyn oli siis aikaa ruhtinaalliset 21 tuntia. All systems green!
     
    Hautajärvi-Oulanka
    Pakkanen oli jäädyttänyt märkiä kohtia ja juurakoita ja Antilla oli ongelmia kenkävalinnan kanssa. Itse olin yht äkkiä kuin uudesti syntynyt ja oli melkoinen halu lähteä vaan päästelemään mutta menimme porukassa fiksusti rauhassa. Vastaan tuli vielä jonkin verran porukkaa ja rohkaistiin kaikkia mm. lämpimän puuron lupauksella. Kun palasimme Sallasta Kuusamon puolelle metsässä olevan alikulun läpi, totesin vain että kiitos ja näkemiin ja koskaan en tule enää takaisin. Ei siinä Sallassa ja Lapin läänissä toki mitään vikaa ole. Muutama kilometri ennen Oulankaa aloin olemaan henkisesti sillä tasolla että tästä kärsimyksestä on pakko päästä vaan äkkiä pois. Otin repusta sauvat ja pahoittelin matkakumppaneille että mun on kiristettävä vauhtia että kestän olla siellä. Sovittiin että nähdään Oulangan huollossa.
     
    Oulanka-Juuma
    Oulangan huollossa vielä kerran energiatäydennykset reppuun ja sukkien vaihto. Paikalla oli meitä useampi tyyppi ja jenkkikaveria lukuunottamatta kaikki olivat ihan suht kunnossa (itsestäni en osaa toki sanoa). Seth oli näemmä tullut kisan maaliin ja ansaitsee minulta ihan järkyttävän respektin sen jälkeen kun makasi Oulangassa vällyjen alla teltassa horkassa. Kyselin siinä lähtiessä muiden menohaluja mutta lähdin itse jatkamaan yksikseni matkaan pääosin hitaasti hölkäten. Tiesin että Oulangasta pystyy muutaman kilsan juoksemaan ja sitten ei enää paljoa juostaisi ja homma meni juuri niin. Ajankuluksi yksin mennessäni laskeskelin milloin 80km ja 53km kärki minut ohittaisi. Jossain vaiheessa sieltä tulivatkin Ruokolainen ja kisan toinen upean kevyellä askeleella ja aika isolla erolla seuraaviin. Myöhemmin sitten H Ansio paineli ohitse ja olin todella iloinen kun väsynyt surkimus sai kannustusta TrailTourin kärkimieheltä ohituksessa. Tällä välillä alkoi sitten oma alamäkeni ja jälkikäteen voi arvailla että nestettä ja erityisesti energiaa olisi varmasti pitänyt puskea vaan enemmän alas. Geelit menivät vielä mutta yksi kpl tunnissa tuntui jo vaikealta. Irtokarkkeja oli paljon ja niitä palaa myös paljon kotiin. Jälleen kerran opittiin. Jäin nojailemaan yhdessä nousussa puuhun selkä edellä hetkeksi. Kun ponnistin itseni eteenpäin liikkeelle horjahdin ja tajusin että takana olisi ollut useamman metrin pudotus, joten ei se kovin fiksu paikka nojailuun ollut. Pikku hiljaa aloin myös törmäilemään muihin 160km tyyppeihin. Ainakin Ari ja Minkiönkylän mahdin mies jäivät mieleen ja mitään puhumatta mentiin pätkiä yhdessä. Välillä joku meni ohi ja pian taas kohdattiin. Huumori oli itselläni todella vähissä kun ensimmäisten tuntien aikana puhuin varmaan liikaakin. Kun saavuimme 31km ja 160km risteyskohtaan Herra Vähäaho/80km (johon tässä törmäsimme- kiitti tsempeistä. Olin kuulemma ollut ”aika tiloissa”) sanoi että 31km eka erä on ihan kohta tulossa ja riippusillan ylityksestä tulee todella vaikeaa jos siihen ruuhkaan satumme. Tulimme sillalle sitten puolisen minuuttia ennen tuota porukkaa ja pääsimme rauhassa yli. Hetken päästä M Ballini (?) istuskeli rauhassa kokista juomassa kannon nokassa ja olisi ystävällisesti tarjonnut vähistään minulle mutta enhän mä raskinut ottaa. Tästä eteenpäin aika moni lyhyempien matkojen ohittaja jaksoi kannustaa meitä raahustajia. Kiitos!!! Yritin alussa antaa hieman tilaa mutta jossain vaiheessa oli vaan pakko todeta että takanatulijoilla on enemmän energiaa enkä voi tuhlata sitä väistelyyn vaan ohi pääsee ilmoittamalla (tästä voisi tehdä jonkun polkujuoksuetiketin kisojen sääntöhin – kohtelias ilmoitus että tulen vasemmalta/oikealta, mutta en tiedä oppivatko kaikki suomalaiset ikinä puhumaan). Kahta nuorta naista lukuunottamatta kukaan ei tosin takanani tuskaillut. Toivottavasti pääsivät onnellisesti maaliin.
     
    Lapsuuden luokkakaveri Huotarin Sanna (53km) tuli jossain vaiheessa ohitse ennen Juumaa ja sainpa siitä kannustuksesta iloa! Räsäsen Kimmo (80km) pysähtyi kävelemään ja juttelemaan zombin kanssa ja tsemppaamaan ”kun ei tässä itsellä mikään kiire ole”. Mahtava ihminen (ja paras etunimi J)! Kiitos! Juuma ei meinannut saapua millään. Olin ihan loppu enkä pysynyt enää niillä helpoilla pätkillä kuin sauvakävelemään. Muutama sata metriä ennen Juumaa huomasin että Ballinin Marco oli ollut takanani ja esittäydyttiin. Kajjjaanista molemmat. Minä aikoinaan ja hän nykyään. Mukava ja positiivinen mies kerta kaikkiaan! Juuman huollossa oli kova hässäkkä mutta sain järjestäjiltä ihan henkkoht apua mikä olikin aika pakollista. Ihminen on tuossa kohdassa jo niin väsynyt että sekamelskassa ei enää selviä. Tarkoituksena oli ollut kaivaa vielä yhdet vaihtosukat repusta mutta en vaan jaksanut. Ajattelin että rakot ovat jo niin järkyttävät että kipua ei voi enää siirtää. Toisaalta  tavoitteeseen eli läpäisyyn oli vielä paljon aikaa. Puhelin soi mutta en ehtinyt vastata. Onneksi törmäsin juuri sen jälkeen kaveriin Päiviin jolle vaimoni oli soittanut seuraavaksi ja hän antoi puhelimen kouraan. Itkien sopersin rouvalle puhelimeen että kyl mä selviän. Olin kuulemma ollut todella heikon näköinen ja apua oli tarjolla mutta totesin että pakko vaan mennä eteenpäin.
     
    Juuma-Konttainen
    Tästä välistä minulla on ehdottomasti reissun hatarimmat muistikuvat. Pitkospuilla päätin aina yrittää jotain juoksuntapaista ja muuten etenin sauvoilla. Laskeskelin kilsavauhteja ja mahdollista maaliinsaapumisaikaa silloin kun pää toimi. 4km/h. 5km/h. Tuskaisen hidasta. Vilkuilin kelloa. Nyt jos menen puoli tuntia niin olen edennyt 2km. Minuutit eivät edenneet. 15km ennen maalia alkoivat sitten ne lumiosuudet. Ei paljon naurattanut. Polku oli tallautunut kapeaksi mutta kuljettavaksi. Joitakin upottavia kohtia oli joissa pääsi raikastamaan rakot jääkylmällä vedellä. Antin vaimon (31km) ääni kuului jossain vaiheessa takaa. Todella ihanaa oli nähdä tuttu joka jaksoi kantaa huolta energiastani ja voinnistani. Kiitos! Otin harha-askeleen ja kaaduin hankeen. Nousin ylös ja löin ohimoni puussa olevaan oksantynkään. Tuli vähän verta. Onneksi ei osunut silmään. Oli varmaan melkoisen koomista tötöilyä ulkopuolisen silmissä. Matkan edetessä en nähnyt enää mitään muuta kuin lumista polkua ja kun se katkesi johonkin suohon tai mutalammikkoon, yritin jotenkin väistellä mutta eihän sillä mitään väliä enää ollut. Kerran istahdin kannonnokkaan syömään karkkia auringossa ja kukas muu kuin VP Larivaara (80km) tuli iloisesti tsempaten paikalle! Kiitti! Kumpuvaaran ja Konttaisen nousut edessä nähdessäni, ne saivat jo etukäteen mielen hämärtymään mutta ihmeellisesti kuitenkin taistelin jotenkin aina itseni ylös ja alas. Aika monelle kysyjälle ja tsemppaajalle sanoin että älkää koskaan yrittäkö tätä matkaa. Toisaalta pikku hiljaa alkoi realisoitumaan, että minä tulen selviämään tästä! Reidet olivat hyvässä kunnossa eivätkä nousut tuoneet muuta tuskaa kuin sauvoihin nojailua ja lepoa säännöllisin väliajoin. Nälkä kaiveli jo kunnolla kun kiinteää ruokaa ei ollut tullut vuorokauden aikana riittävästi syötyä. Konttaisen huollossa taisin syödä banaania. Juomia en enää ottanut kun edellistäkin oli jäljellä. Huono homma enkä ollut varmasti juonut riittävästi. Jossain vaiheessa satoi luntakin. Välillä paistoi aurinko lämpimästi. Huppu päähän, huppu pois tapahtui monta kertaa.
     
    Konttainen-Ruka
    Tämä on oikea Grande Finale tuskaiselle reissulle. Nousut ja laskut on varmasti käyty jo niin monta kertaa raporteissa läpi joten ei niistä sen enempää. Yllättävän hyvin kuitenkin pääsin mäkiä hitaasti ylös ja ajatus siitä että TULEN PÄÄSEMÄÄN TÄMÄN LÄPI hiipi mieleen yhä useammin. Toisaalta ajattelin että voihan sen jalkansa taittaa vielä niissä vaikessa laskuissa pari kilometriä ennen maalia ja tulin tietysti todella varman päälle. Valtavaaralla taisin ottaa yhden liikutusvideonkin itsestäni sopertaen jotain maaliinpääsystä. Kun hyppyrimäen nousu oli selätetty ja loppu maaliin oli alamäkeä, aloin jälleen juoksemaan ja 500m ennen maalia tapasin taas Minkiönkylän mahdin. Kysyin että mennäänkö yhdessä etiketin mukaisesti maaliin. Niin sovittiin ja hölkättiin punaista mattoa pitkin kuin kuninkaat upeassa kannustuksessa maaliviivan yli. Tipahdin maahan ja otin pienet liikutukset. Minä tein sen. KooVee Ikola (80km) kyseli seuraavana päivänä että suosittelenko reissua ultraajalle. Rehellisesti sanottuna en suosittele, mutta jos haluaa omia rajojaan testata niin tämä on kyllä hyvä vaihtoehto siihen. Ville-Guru tuli välittämään ja onnittelemaan kun teltassa pistelin kanakeittoa. Kiitos! NUTSit ja moni muu auttoivat ja onnittelivat. Kiitos! Sain dropbagit (kiitos Päivi!) ja poistuin niin nopeasti kuin pystyin kohti lämmintä suihkua. Horkka alkoi hississä ja tärisin kuin mandoliini peittojen alla. Jalkojen yleiskivistys alkoi ja kasvoi niin sietämättömäksi, että oli pakko siirtyä särkylääkkeisiin. Keuhkojen tulehdus (?) irtosi lopulta karmealla köhimisellä ja hikoilin tunnin ihan järkyttävästi horkan vastapainoksi. Mikä lie juttu ollut. Finisher-olut jäi suosiolla sunnuntaille.
     
    Lopuksi
    Kiitos vaimolleni ja perheelle tämän harrastuksen sietämisestä ja tuesta! Onneksi liikunta on koko perheen juttu! Kiitos äiteelle! Suuret kiitokset Antille ja Pasille juoksuseurasta! Olette mainioita tyyppejä ja toivottavasti ajattelette samalla tavalla minusta vaikka aika alastomia tunteiden suhteen reissussa ollaan. Antille erityiskiitos valtavasta määrästä kokemusta ja henkistä tukea minun suuntaani. On etuoikeus tuntea sinut ja vaimosi! Kiitos vielä kerran Jari Tompolle valmennuksesta jolla on alettu hioa  noviisia keski-ikäistä ultraharrastelijaa entistä vaatimampiin reissuihin! Kiitos NUTS ja kaikki jotka olitte järjestämässä. Koukuttavaa kamaa teetätte! Suurella todennäköisyydellä unohdin tässä mainita muitakin ihmisiä mutta kiitos teillekin! Onnittelut sijoittuneille, läpäisijöille ja tsemppiä niille joita ei onnistanut tällä kertaa!
     
    Kunnioitan suuresti joka ikistä ihmistä joka tuon pisimmän matkan on ikinä läpäissyt missä tahansa ajassa. Matka on äärimmäisen vaativa ja läpäisy vaatii fyysisen kunnon sekä onnenkin (loukkaantumiset / paikkojen kestäminen) lisäksi valtavan määrän halua tulla maaliin. Tietysti päätä tarvitaan sitä enemmän mitä vähemmän on sitä fyysistä kuntoa. Muutaman lyhyemmän ultran kokeneena tämä oli se ehdottomasti vaativin tähän mennessä. Koen että jokaisessa tapahtumassa opin lisää ja ainakin kolme selvää parannuskohtaa tuli tästä reissusta ja aika perusvirheitä tuli tällä kertaa tehtyä. DNF sarake näyttää edelleen kuitenkin nollaa ja pyrin tietysti pitämään asian näin mahdollisimman pitkään. Seuraavat viikot kohti YPH134km tapahtumaa vaatinevat kyllä erityistä huolellisuutta!
      
     Alussa (Onevision)
     
     
     

     
     Maalissa (Ville Tuure)
     
     
     
     
     
  13. Like
    joukor reacted to hatapa for Blogi päivitys, Praha ei ole paha   
    Prahan nelipäiväinen turnee onnellisesti takana. On se upea kaupunki, jossa järjestetään sen lisäksi hieno juoksutapahtuma. 
     
    Pari ensimmäistä päivää reissusta käytettiin aikaerosta toipumiseen ja kaupungin keskeisimpien nähtävyyksien katseluun. Ihan kaikkea emme ehtineet näkemään näin lyhyessä ajassa, eikä se jalkapelissä olisi ollutkaan järkevää ennen sunnuntain maratonia. Sattumoisin olin varannut meille hotellihuoneen kilometrin päästä lähtö- ja maalialueesta vanhan kaupungin sydämestä. Aivan upea paikka, josta oli helppo liikkua kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä. 
     
    Heti menomatkalla lentokentältä hotellille ajelimme ratikalla suoraan expoon noutamaan numeroita ja muuta tarjolla ollutta tavaraa. Siellä kaikki toimi perjantai-iltapäivällä hienosti, kuin ruuhkaa ei ollut. Saimme kamat jonottamatta ja ehdimme kierrellä rauhassa expon ilman ruuhkaa. Hotellia lähdimme etsimään ajamalla summassa valitulla ratikalla vanhan kaupungin laitamille. Hotelli löytyi helposti vähän karttaa tutkimalla. Kirjauduimme sisään ja respan nappisilmäinen tyttö tarjosi meille heti tuopilliset tervetuliaisolutta!!
     
    Majoittumisen jälkeen teimme sotasuunnitelmia illan ruokailua varten. Nälkähän siinä oli jo joka ukolla pitkän päivän ehdittyä iltapuolelle, Lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin ja valitsimme summassa yhden ravintolan, jossa näkyi lätkän MM-kisat. Ruoka oli hyvää ja olut kylmää. Isompaa nestetankkausta ei uskaltanut enää tehdä, kun sunnuntain juoksu oli näköpiirissä. 
     
    Lauantaipäivä meni enimmäkseen kaupungilla tallusteluun. Kiipesimme mm. presidentinlinnaan Vltava-joen vastarannalle. Portaita oli paljon ja se tuntui loppumatkassa reisissä. Kevyt lounas jossakin pikkuravintolassa. Päivä jatkui kaupunkiin tutustuttaessa. Kävimme mm. maistamassa absinttiä tuohon jaloon juomaan erikoistuneessa ravintolassa. Mielenkiintoinen drinkin  valmistustapa sai meidät tilaamaan juoman joka poltettiin lasiin. Vaikka juoma perustui 80 %:n alkoholiin, niin ei se väkevä ollut. Päinvastoin, kuin linnunmaitoa. Baarin tyttö toi meille myös kannullisen vettä, mutta koskas suomalaiset ovat veteen tyytyneet?  Illalliseksi söimme pizzaa jossakin italialaistyyppisessä ravintolassa. Parempiakin pizzoja on tullut syötyä. Sinänsä siinä ei mitään vikaa kai ollut, mutta kun listalla luki pepperoni, niin oletimme sen olevan makkaraa, eikä paprikaa. Mutta kerrankos sitä erehtyy ja joutuu syömään paprikaa, vaikka siitä ei pidäkään.
     
    Sunnuntai -  maratonpäivä valkeni aurinkoisena, mutta hieman viileähkönä. Tai niin erehdyimme luulemaan. Aamiaisen jälkeen juoksukamat niskaan ja lähtöpaikalle. Viileä tuuli puhalteli vanhan kaupungin kaduilla ja lyhkäisissä vermeissä meinasi tulla hieman kylmä. Hakeuduimme lähtöalueella paikkaan, jossa saimme olla auringonpaisteessa. Kellon lähestyessä yhdeksää lähdimme hakeutumaan omiin lähtökarsinoihimme. Porukkaa oli kapealla kadulla satojen metrien laumaksi. Lähtölaukauksesta lähtöviivalle aikaa itseltäni meni 3.45-karsinasta nelisen minuuttia ja porukaa oli takanani vielä vaikka kuinka. Alkumatka meni vauhtia tunnustellen, pysyttelin jänöjen tuntumassa ja aina välillä vilkaisin kellosta, mitä vauhtia mennään. Kun Garmin kertoi km-vauhtien olevan välillä viiden minuutin haminoilla ja jopa alle, laskeskelin, että pupuset taitavat juosta bruttoaikaa ja pyrkivät ajamaan alun jälkeenjääneisyyden kiinni mahdollisimman nopeasti. Annoin pupujen mennä ja keskityin omaan juoksuuni. Lämpötila nousi nopeasti auringon noustessa keskitaivaalle. Alkoi olemaan jo tukalan kuuma. Juomaa otin jokaisella hioltopisteellä vähintään pari mukillista, joista toinen meni suuhun ja toinen päähän viilentämään tunteita. Puolimatkaan saakka juoksu tuntui hyvältä ja 3.45 loppuaika tuntui olevan saavutettavissa. Ennen puolimatkaa "törmäsin" tuttuun juoksijaan, jonka kanssa taivalsimme hetken yhdessä keskustellen niitä näitä. Kun vauhti tuntui itselleni hieman liian kovalta jättäydyin suosiolla jatkamaan yksin. Kilometrit tulivat ja menivät tasaisen tappavasti. Vettä kului ja juoksin myös suihkujen alitse viilentääkseni itseäni.  Jokaisen Vltava-joen ylityksen jälkeen odotin maalin häämöttävän seuraavan käännöksen takana. Ja kilin kellit se siellä ollutkaan. Lopulta alkoi kuulumaan maalialueen kuulutuksia ja suoran päässä häämötti maalikaari ja sininen maalimatto. En yrittänytkään rimpuilla loppukiriä vaan jatkoin rauhallisesti maaliviivan yli. Mitali kaulaan ja juotavaa etsimään. Ensimmäinen pullollinen haihtui ikeniin, vasta toisesta taisi riittää edes hieman vatsaan saakka.
     
    Avaruuslakana päällä lähdin tallustelemaan hotellia kohti ja siitä se vasta seikkailu alkoikin. Vanha kaupunki oli tupaten täynnä turisteja ja osa väylistä oli luonnollisesti rajattu juoksijoiden käyttöön, joten tuttua reittiä hotellin suuntaan en voinut käyttää. Pyörin niitä samanlaisia katuja kävellen varmaan tunnin verran ennen kuin osuin oikeaan osoitteeseen.  Matkakumppanini olivat jo saapuneet aiemmin hieman paremmin suunnistaen. Pääsinpähän rauhassa kuumaan suihkuun pitkäksi aikaa.
     
    Olimme varanneet illallisen hotellin omasta ravintolasta ja suunnistimme sinne kuudeksi. Kunnon pihvi ranuilla ja olutta. Salaattia Tsekit eivä juurikaan harrasta, lautaselle oli vain vaatimaton salaatinlehti. Pihvin kypsyyttä ei meiltä etukäteen kyselty, mutta omani osui juuri omaan makuhermooni puoliraakana. Nam.
     
    Maanantai-aamuna ei ohjelmassa ollut muuta, kuin viimeisten tavaroiden pakkausta ja siirtyminen lentokentälle. Taxfreestä vielä viimeiset ostokset ja illaksi kotiin.
     
    Matkan plussat:
     
    - Matkaseura
    - Edullinen ruoka ja maailman paras olut, eikä sekään ollut kallista.
    - Hyvin järjestetty maraton 
    - Upea historiallinen kaupunki
    - Edullinen majoitus
     
    Miinukset:
     
    - Sokkeloinen vanha kaupunki
    - Liian kuuma juoksusää
    - Mukulakivet ja ratikkakiskot juoksureitillä
     
     
  14. Like
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, N.N. Rotterdam Marathon 9.4.2017   
    Rotterdamin maraton 9.4.2017

    Kirjataanpa tämäkin tarina tänne vaikka kyse ei olekaan ultrajuoksusta vaan pikemminkin halusta parantaa myös tämän lajin omaa ennätystä ultraharjoittelun ohessa. Netti on muutenkin moderni muisteloiden tyyssija. Paikaksi 2017 maratonille siis päätyi Rotterdam pääasiassa sen takia että juoksu oli huhtikuussa ennen 2017 UTTF kisoja, eikä niiden välissä olisi mitään asiaa tällaiselle vedolle, ja se että vuoden 2016 Rotterdamin kaupunki ja maraton osoittautuivat hyvin positiivisiksi yllätyksiksi. Kotiintuomisina olivat 2016 PB, ensimmäinen 3.30 alitus, ja makea terassikauden avaus kiertäen kaupunkin kuppiloita mukavassa auringonpaisteessa juoksun jälkeen...memorable hangover.

    Omat juoksut vuoden 2016 Rotterdamin ja tämän tapahtuman välissä lähentelivät jo neljää tuhatta kilometriä joten kestävyydessä ei ainakaan pitänyt olla puutteita. Paino oli laskenut vuodessa noin 3kg vaikka voisihan sitä vieläkin kevyempi olla. Pieniin kipuihin (oikea polvi ja vasemman lantionpuolen säteilevät kivut) oli jo tottunut ja ne pysyivät lihashuollolla melko hyvin kurissa joten voi sanoa että kolmas käytännössä vammaton juoksuvuosi oli jo hyvällä mallilla. Pystyin myös lähtemään starttiin erittäin levollisin mielin, koska kauden päätavoitteet olivat vielä kaukana edessä ja toisaalta varmuus PBn saavuttamisen suhteen oli selvä – kysymys oli enemmän siitä kuinka vähän tai paljon minuutteja tällä matkalla PBstä lähtisi...mutta Maraton on aina tapahtuma jossa voi tapahtua mitä tahansa.

    Talvikuukausina myös pari juoksututtua innostuivat ajatuksesta ja meitä oli ”tosijuoksijoiden” lisäksi lähdössä neljä kuntoilijaa kimppareissuun, mutta valitettavasti Steadyrunnerin kausi taukoitui ikävään telakkaan (toipumisia!). Jo ennen itse matkaa Whatsup- ryhmämme kävi kuumana suunnittelusta ja psykkaamisesta ja niin ZeroDiesel, Sverre ja Kiljander päätyivät kisakaupunkiin lauantaina noin vuorokausi ennen starttia. Lauantaina kruisailtiin hieman kaupungissa, puhuttiin huonoja juttuja ja tietysti syötiin pastaa niin lounaaksin kuin illalliseksikin. Heput kävivät jossain ”kiehtovassa” merimuseossa esi-isiänsä etsimässä ja itse otin päiväunet.

    Maratonin startti oli viileän aamun jälkeen täydellisessä säässä (ennuste oli mennyt jo niin lämpimäksi että hieman epäilytty tulisiko päivästä kuuma, ja tulihan siitä) sunnuntaina klo 10 ja lähdimme ZeroDieselin kanssa suunnitellusti kimpassa liikkeelle ajatuksena että ZD vetää ekan 5km ja minä seuraavan @4.50 ja itse lähtisin pikku hilkaa kiristämään tahtia 3.20 aikatavoitteen saavuttamiseksi. Nähdäkseni olimme hyvin samassa maratonkunnossa vaikka kaveri yrittikin tätä väistellä ennen kisaa J. Alkuruuhkassa oli paljon ihan väärän karsinan juoksijoita ja jäin ZDsta pahimmillaan parin kymmenen metrin päähän. Sverre lähti kakkoskarsinasta meidän perässämme. Jalassa oli Adidas Adizerot ja mukana 6kpl geelejä jotka nappailin hieman etupainotteisesti kokeeksi tällä kertaa (7.5km, 15km, 21km, 25km, 30km, 33km).

    Pikku hiljaa hivuttauduin ZDn kantaan ja 5km kohdalla hän totesi vauhdin olleen täsmälleen @4.50. Siirryin vetämään ja n 7km kohdalla sanoin että alan nyt kiristämään vauhtia maltillisesti. Toinen ja kolmas vitonen menivät reippaammin mutta huomasin olevani n. 40 sekuntia tavoiteaikataulua jäljessä. 15kmsta eteenpäin laitoin varovasti vielä vaihdetta sisään mutta puolimaratonin kohdalla tilanne ei olut korjaantunut lainkaan vaan ero 3.20 tavoitteseen säilyi siellä 40s kieppeillä. Jäljessä oltiin alusta lähtien. Vaikka juoksu tuntui ihan hyvältä niin kovempaa en kuitenkaan uskaltanut mennä kun suoraan naamaan paistava aurinko ja lämpö alkoivat jo lievästi ahdistaa ja sykkeet olivat 170 kieppeillä. Keli oli fantastinen mutta ehkä liian lämmin optimisuoritukseen.

    Lähdin kuitenkin vielä yhteen ”hyökkäykseen” ja se jäi kyllä ihan piippuun vain havaitakseni että 25km kohdalla alkoi olla ensimmäisiä hankaluuden tuntemuksia jotka pahenivat Erasmus-sillan toisen ylityksen ylämäessä päätyen tilanteeseen josta alkoi puolustustaistelu. Bonkkaus-fiilikset pahenivat jo kolmessa kympissä ja siitä eteenpäin päivän tavoite muuttui PBn varmistamiseksi. Kellossa alkoi pikkuhiljaa näkyä @5.00 ja 35km eteenpäin @5.10-5.20 nopeuksia joten homma oli paketoitu klassiseksi maratonin selviytymistaisteluksi. Kannustus on Rotterdamissa aivan todella hienoa. Numerolapussa on myös nimi ja hienoa oli kuulla paljon myös tällaista henkilökohtaista kannustusta ja tästä sai voimaa ihan loppuun asti.

    Jos ei ollut itsellä helppoa niin ei ollut kyllä kymmenillä tai sadoilla muillakaan. Paljon oli kävelijöitä viimeisellä kympillä kolme ihan hoivattavaa potilasta reitin varrella. Yksi tilanne näytti hyvinkin vakavalta. Yksi juoksija parikymmentä metriä edelleäni pysähtyi kuin seinään muutama kilometri ennen maalia ja jäi seisomaan tolpilleen kuin jähmettyneenä. Taputtelin ohimennessäni hartioillle ja kannustin jatkamaan. Oli kuuma. Vettä oli vaikea saada alas viimeisellä juomapisteellä vaikka nestehukan oireita oli pienten vilunväristysten kautta ollut kehossa.

    Viimeisillä kilometreillä laskeskelin että 3.25 on alitettavissa ja mitoitin effortit sen mukaan. Viimeisen kilometrin juoksin niin lujaa kuin pääsin ja kellossa kävi @4.15 ainakin hetkellisesti maalisuoralla. Loppuaika 3.24.31 jätti parantamisen varaa jatkoonkin. Toinen puolikas oli jonkun 3-4min hitaampi kuin ensimmäinen. Uskoin olevani hyvänä päivänä 3.20 kunnossa mutta koska olosuhteita ei saa moittia niin todetaan toinen hyväksytyistä selityksistä: paska kunto.

    Rotterdamissa juostiin todella kovia suomalaisia tuloksia (onnittelut!) ja näitä tyyppejä oli mukava tavata jatkoilla. Viime vuoden tapaan terassikierros tapahtui lähes helteisessä säässä ja aurinko paistoi lämpimästi. Ulkona pääsimme syömäänkin mikä oli harvinaista herkkua huhtikuussa. Kiitoksia mahtavasta matkaseurasta ZDlle (PB!) ja Sverrelle (SB!) sekä muille suomalaisille joita tavattiin. Memorable hangover saavutettiin tänäkin vuonna PBn lisäksi.

  15. Like
    joukor reacted to puttex for Blogi päivitys, 3v synttärit tänään   
    3 vuotta pompusta. En ole ihan juhlatuulella, kausi täytyi aloittaa uudestaan. Helmikuussa kostautui yhdistelmä paljon töitä, paljon treeniä ja mun alppijunnujen kisa- ja leiriviikonloput. Sain flunssan, joka loppui aika nopeasti ja palasin lenkkipoluille. Ehdin olla lähes limaton 5pv, mutta ekan laskupäivän jälkeen Obertauernissa flunssa joko iski takas tai sain uuden viruksen. Rimpuilin vähän vastaan, mutt sitt iski kuume ja siihen jäi laskut. Voi sitä ketutuksen määrää. Ton Itävallan leirin jälkeen vedettiin puolivaloilla vielä toista viikkoa, ja tuli käytännössä kuukauden treenitauko. Paluu treeniin oli masentavaa, viimeisen kahden viikona aikana mulla ollut vasta kaks hyvää treeniä. Niin se vaan menee, kokonaiskuormaa pitäis hallita koska flunssakierteessä häviää paljon enemmän. Bonuksena painonnousu jatkunut, 5kg viime vuoden pohjista joka on aika paljon kannattevaa kauden kisoihin. Täytyy myöntää etten oo ollut pitkään aikaan näin syvällä suossa. Järjellä tiedän ett aina on noustu, mutta tunteella kuitenkin aina mennään. Hyvää pössistä metsästäen.
     
    Ja nyt kun kieriskellään tässä tuskissa, niin muutama muistelo siitä maaliskuun päivästä v 2014.  Se oli maaliskuinen sunnuntai ja ensimmäinen Tukholman maratonille valmistava 30km lenkki. Edellisenä torstaina oli satanut jäista tihkua ja Sporttiklubin lenkillä minua oli alkanut närästämään. Perjantai palauttavalla lenkillä ei mitään oireiluja. Mutta nyt, 30km lenkillä se närästys alkoi heti, vaikka kyseessä PK vauhtinen lenkki. Oikea olkapää alkoi puutua jossain vaiheessa, paska lenkki ajattelin. Pari kertaa oli pakko pysahtyä ja yrittää röyhtäisemällä lopettaa ketku olo. Mietin mita olin syönyt tai eikö uusi urheilujuoma sopinut mulle. Juoksin koko lenkin, kun sykkeet odotusten mukaiset ja vauhti pysyi suunnitelmassa. 21km kohdalla tosin jouduin repimään sykevyön pois koska se puristi rintaa. Mietin jatkanko matkaa vai lopetanko, mutt päädyin jatkamaan täydet 30km koska niin oli ohjelmassa. Ja koska 30km on aina vähän Via Dolorosa, niin oli varannut musiikiksi tolle lenkille Mozartin Requim kuolinmessun ja Pink Floydin Delicate Sound of Thunder. How spooky. Onko ihmisen alitajunta jotenkin paremmin perillä mitä siellä kehossa tapahtuu?
     
    Kaikki ei oo lukeneet tai ei muista tätä tarinaa, mutt juoksin siis ton treenin loppuun asti ja suoritin normaalit huoltohommat kotona. Sitt hyppäsin sohvalle lepäämään ja rupesin googlaamaan oireita ja tuloksella 2/5 oiretta rupesin epäilemään sydäriä. Soitin Jorviin ja kysyin saisinko sillee suht nopeasti EKG:n. Auto alle ja Jorviin jossa kolmen vartin jonotuksen jälkeen EKG joka ei näyttänyt mitään. Sairaanhoitaja sanoi että lääkäri tulkitsee tän sitte ja pisti mut jonoon jossa olin 3 TUNTIA! Kun olin ihan normaalinoloinen (vs kylmähikinen kuolemanpelkoinen kivuissa kierivä). Päivystyksen nuori lääkärikään oikein keksinyt mitään, mutt teetti kuitenkin verikokeet TnT troponiiniarvojen määrittämiseksi. Niitä tunnin odotellessa sain luvan ajaa kotiin syömään illallista. Palasin sairaalaan 22:30 jolloin lääkäri soitti mulle parkkikselle ja pyys äkkiä huoneeseen. Juoksin Jorvin parkkikselta mäen ylös ja sain kuulla ett mut otetaan sisään. Kardiologi Kai Kiilavuori aloitti samantien UAP hoidot, eli aspiriinia, nitroo suoneen ym. Ultralla ei näkynyt mitään ihan tavatonta, ja puhuttiin jostain mikrorepeytymistä. Seuraavana aamuna troponiini arvot oli jatkaneett nousua ja siitä kiirehdittiin äkkiä varjoainekuvaukseen, jossa todettiin tromposyyttien tukkima vasen päävaltimo LAD (eli siis plakki revennyt valtimon seinästä ja sitä paikkamaan tulleet trombosyytit tukkivat myös koko suonen). Ja pallokerhon jäsenyys sieltä tuli, kolme stenttiä pitää siellä nyt auki mestoja. Kardiologii kysyi jälkeenpäin miten helkkarissa mä oon voinut juosta 30km lenkin LAD täysin tukossa ilman rytmihäiriöitä. Ja seuraavan kerran noiden oireiden tultua soitat ambulanssin vartin päästä etkä yritä juosta koko 30km. No oireita ei oo onneks tullut, ja ton tapahtuman jälkeen oon juossut 6 maraa joissa PB parantunut 3:54 => 3:30. 
     
    Vanhaa tarinaa siis edellä, mutt tässä edelleen ihmetellään tota päivää. Maratonharjoittelu ja -juoksu vaatii kovaa päätä, siinä siirretään kipukynnystä. Ja ne endorfiinit, runner's high. Ainakin noi tulee mieleen, miten sitä voi juosta maraton spessun sydäri päällä. Vähän pelottavaa, kun kuitenkin on kirjoitettu ett silloin kuin pääkoppa käskee lopettaa niin kroppa kyllä jaksaa vielä. Mun tapauksessa ei niin ollut, vähän sattui, mutt koska noi herkkua on ollut?
     
    Veljet ja siskot. Glad to be alive. Kaaduin, mutt voitin juoksevan elämäni takaisin. Viivalla nähdään!
     
     
  16. Like
    joukor reacted to ruiskarhu for Blogi päivitys, Täytyisi ehtiä vähän treenatakin - mietteitä menneestä kaudesta ja uusista tavoitteista   
    Lisään taas juttua tiuhaan päivittyvään blogiini (taitaa jo olla lähes vuosi viime postauksesta).
     
    Juoksemaan oppii juoksemalla ja kilpaa juoksemaan oppii juoksemalla kilpailuja? Ehkä. Ainakin sen olen huomannut, ettei 10k ole enää niin epämieluisa matka juosta, mitä se joskus oli. Silti teen hieman strategista säätöä kaudelle 2017. Keskityn vielä entistäkin enemmän treenaamiseen (> 4500 km) ja toivon samalla, että hieman vähäisemmissä kilpailuissa mitä aion juosta, olisi sekä vire että sääolosuhteet ym. suotuisia.
     
    Kisastartteja 2016 oli aika monta, siis 11. Suomessa noista 5, Vorssassa 1 :), manner-Espanjassa 4 ja Mallorcalla 1. Paras kisa heti ensimmäinen. 10. kisa oli myös hyvä ja suorituskyky kohdillaan.
    Harmi vaan, että oli espanjalainen talvimyräkkä just tuona viikonloppuna. Merkkasin joitain sijoituksia myös listaan.
     
    Kauden 2017 listalta HSM on saletti, muut alustavia kisoja. Lohjalla voisi juosta 5000m, se kun radalla voisi kulkea. 10000m en sen sijaan usko kulkevan niin hyvin radalla mitä maantiellä ja se jääneekin ehkä Lohjalla juoksematta. Kuopiossa taas puolikkaalla tietysti suht hyvä aika tavoitteena, mutta ei mitään < 1.22. Lähinnä 3 viikkoa ennen Joutsenoa sopisi hyvin ohjelmaan. Molempien Suomen maratonien jälkeen olisi 8 viikkoa seuraavaan kisaan. Kevät - alkukesä kaudella maratonia seuraava kisa vähemmällä riskillä 10k ja syksymmällä sitten voisi parempien pohjien avulla olla mahdollista juosta 3. maraton 8 viikkoa Joutsenon jälkeen.
     
    Tavoite -ketjuun jo kirjoitin tavoitteita, mutta tässä vielä eri matkojen tuloshaaveet.
     
    5k < 17.50 (< 3.34 min/km)
    10k < 36.30 (< 3.39 min/km)
    21,1k < 1.22 (< 3.53 min/km)
    42,2k kevät < 2.54 (< 4.07 min/km), syksy < 2.51 (< 4.03 min/km)
     
    2016:
    21.2 Zurich Marathón de Sevilla, 2.59.12
    30.4 Helsinki Central Park 10k, 38.14
    11.6 Helsinki Half Marathon, 1.25.55
    21.7 Forssan rata10k, 38.39
    27.8 Oittaa 5,274k, 20.41
    3.9 Midnight Run 10k, 38.50
    17.9 Espoon Rantapuolikas, 1.26.47
    25.9 Carrera Surasports Ayuda A El Chad Palma 10k, 38.44, M35 1. sija
    11.12 Sant Joan d'Alacant 5k, 18.22, M35 4. sija
    18.12 Sanitas Marca 10k Valencia, 38.10, M35 28. sija
    30.12 Cursa Nocturna La Vila Joiosa 5k, 18.25, M35 2. sija
     
    2017:
    23.4 Helsinki Spring Marathon
    17.6 Forssan Suvi-ilta 10k ?
    7.-9.7 SAUL SM 5000m, 10000m Lohja ?
    2.9 Kuopio Maraton, 21,1k ?
    23.9 SAUL SM-maraton Joutseno ?
    19.11 Valencia Marathon ?
  17. Like
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, Köykkyri 6h   
    Lähinnä lyhyen muistini ansiosta (ryytyminen unohtuu nykyään jo lähes heti maaliviivan jälkeen) ilmoittauduin jo hyvissä ajoin tähän ratkiriemukkaaseen loskapainiin edellisen vuoden tapaan. Vuonna 2015 kävin Kempeleessä rymyämässä 6h laskettelurinnettä ensimmäisen kerran käytännössä ilmaan mitään mäkiharjoittelua, joten vaikka vihreitä kuulia ei huollossa ollutkaan tarjolla, totesin 6h mäkitreenin olevan milloin tahansa todella hyvän idean. Olinhan käynyt sentään melkein kymmenen, tai ainakin yli viisi, kertaa Jättärillä alkuvuodesta 2016 (ehe, ehe). Halvat lennot varasin jo kuukausia etukäteen ja edeltävän yön nukuin mukavasti  "anoppi/appiukkolassa" muutaman kilometrin päässä kisapaikasta - liikuntaa ja sukulaissuhteiden hoitoa kätevästi samalla reissulla. En pahemmin tankkaillut tähän tapahtumaan vaan söin vain hieman enemmän parina edeltävänä päivänä vedenjuontia unohtamatta ja kas, 2kg tuli vaakaan lisää hyvin helposti. Pullan suuntaan en nykyään uskalla edes katsoa kun ne siirtyvät ilmarajapintaa pitkin suoraan jenkkakahvoihin tällä iällä.
     
    Saavuin kisapaikalle heti yhdeksän jälkeen ja menin Pyrinnön majalle vaihtelemaan kamoja. Samalla sain vaihtaa muutaman sanan parin kovanluokan tekijän kanssa (mm. mr. TRuo ja MMat): Mukavaa oli taas muutaman kuukauden tauon jälkeen tavata muitakin legendoja (VPLar, NUTS- heput jne...). Siinä sitten kikkailtiin mäen alla viimeiset 15min löperöä puhuen ja kello 10 NUTS- töötti törähti lähettäen 6h porukat mäkeen. 1h ja 4H sekän Funrun- lähdöt tapahtuivat myöhemmin.
     
    Reittihän on noin 400m pitkä jossa ensin noustaan verttiä n 25-30m Köykyrin laelle ja sitten lasketellaan kelistä riippuen vedessä, lumessa, mudassa tai loskassa vasempaa sivustaa takaisin. "Yllättävän teknistä". Huoltoa (urheilujuoma ja monenlaisia pikku herkkuja) saa siten vaikka joka kierroksen jälkeen alhaalla. Edellisenä vuonna pääsin 6h:ssa 84 kierrosta ja nyt ainoa tavoite oli parantaa tätä tulosta. Ennen kisaa huhuiltiin ja uhottiin mahdollisen reittiennätyksen syntymisestä joka oli 105 (?) kierrosta TKau (?) ennen 2016 tapahtumaa - sen verran kovia nimiä oli siellä kärkiporukoissa lähdössä matkaan.
     
    Rauhallisesti, rauhallisesti, kipusin Northern Trail Runnersin Urhojen perässä ensimmäisiä kierroksia eikä mennyt aikaakaan kun kisan voittaja ja hänen perässään muu kärki ohitteli jo kierroksella ylämäkeen juosten (!!!) meitä muita. Itse en todistetusti ottanut yhtäkään juoksuaskelta nousussa, koska se taktiikka olisi johtanut DNF- paljuun jo ennen aikojaan. Ensimmäisestä DNFstä tosin kisan ansiokas juontaja (TTak) tarjosi jo n. 30min kohdalla purkkia urheilujuomajauhetta - siinäpä olisi ollut oiva keino saada kerrankin 1. palkinto edes jossain kisassa. Noin tunnin kohdalla pysähdyin hetken mielijohteesta juontajan luokse ja ilmoitin keskeyttäväni, mutta ei tämä jekku uponnut lainkaan. Naurua päälle ja seuraavalle kierrokselle.
     
    Keli oli ennustettua parempi ja vaakasuora lumimyrsky oli onneksi mennyt ohi edellisen yön aikana mutta rinne oli paikoin hyvin liukas ja ilman nastareita ainakaan itselläni sinne ei olisi ollut mitään asiaa. Sauvat olivat itselläni koko reissun tunkkaustukena. Alamäki oli loskainen ja liukas ja ilmeisesti yllättävän vähän mitään onnettomuuksia tapahtui. Joskus 2h10min kohdalla katsoin kelloa kun ensimmäinen huono hetki tuli ja ajattelin että tästä ei tule yhtään hauskaa mutta puolen välin (3h) krouvissa olin jo ylittänyt 50 kierrosta muutamalla rundilla. Tästä tein nopean laskutoimituksen että 100 on utopiaa tulevan hyytymisen seurauksena mutta n. 95 voisi olla realisimia.  Noilla main taivaalta tuli myös ihan kunnolla vettä ja 101% kastuminen oli tosiasia. Kylmäkin meinasi tulla jossain kohdassa. Oli tosin mukava havaita että ilman loukkaantumista edellisen vuoden tulokseni tulisi ylittymään melko reippaasti. 4h kisasta bongailin myös muutamia uusia (mm. MikkoMyy ja Zumteufel tältä palstalta, ALei, jne...) ja vanhoja tuttuja Suomen polkujuoksuporukoista. Myy veteli kyllä äärimmäisen miehekkäästi juosten rinteen aina sinne puoleen väliin meidän tamppaajien ohitse. Viimeiset pari tuntia menivät jo selvitymisen puolelle lähinnä henkisesti ja mielenkiinnolla kuuntelin välillä tuloksia joissa roikuin siinä sijoilla 5-7 kaikkien edellä olevieni mentyä menojaan jo ajat sitten. Yksi kärkimies lähti ilmeisesti muille asioille puolen välin kohdalla. Sen jälkeen meitä olikin iso ryhmä 1-3 kierroksen sisällä, joista osan kanssa oli mukava vaihtaa pari sanaa siinä ylöstemutessa. Viimeisen puolen tunnin aikana sain kuitenkin vielä olosuhteisiin nähden suht hyvävoimaisena jonkinlaisen loppukirin aikaiseksi ja laskin että rynnimällä hieman kovempaa ehtisin vielä yhdelle "bonuskierrokselle" juuri ennen 6h torven törähdystä. Maalitorvi kuuluikin kun olin nousemassa viimeistä kertaa ylös puolessa välillä rinnettä ja oma arvioni kierroksista oli siinä 96-97 kieppeillä, mutta lopulta niitä olikin tuloksissa Gretzkyt 99. Voittaja veti käsittämättömät 122kpl ja jokainen edelläni ollut rikkoi entisen "mäkiennätyksen". Matkaa omaan kellooni tuli juuri ja juuri ultran verran (44km) ja nousua 2830m.
     
    Maalissa join vielä kunnolla ja rupattelin hetken Zumteufelin kanssa. Sitten menin NUTS- kojulle ja riipaisin hytisevänä ennakkoilmoittautumisen ensi kesän YPH134km kekkereihin ja painuin pesulle Pyrinnön majalle. Siellä sain vielä tilaisuuden jutella kisan voittajan ja muutaman muun mukavan tyypin (MLah, MKou, MSar...) kanssa pikkujouluillallisen aikana sekä ottaa muutaman "palkkarin". Kun bileiden tunnelma oli jo hyvässä nousussa, appiukko tuli ajallaan hakemaan ja heitti kentälle. Sunnuntaina oli todella väsy, jalat olivat suht ok, mutta maanantaina lihaksiin iski todella kova krapula ja portaat tekivät varsinkin aamulla pitkästä aikaa todella tiukkaa. Nyt keskiviikkona hyvin kevyen kävelyn ja kuntosalin jälkeen jo helpottaa mutta lihaksissa tuntuu edelleen. VMaksin sanoin tuota tunkkaustakin on varmasti vaan tehtävä enemmän jos siihen haluaa tottua. Helppoa mutta varsin karua. Ohessa on kuva tapahtuman helpoimmalta 20m pätkälrä. Ensi kerran NUTSaillaan sitten toukokuun viimeisenä viikonloppuna toivottavasti 160km edestä. Kiitti järjestäjille ja muille tamppaajille!

  18. Like
    joukor reacted to puttex for Blogi päivitys, Frankfurt Marathon 30.10.2016 ja kauden lopetus   
    Frankfurt oli ja meni. Mietin tässä jaksaako kirjoittaa, mutt dokumentoidaan nyt tämä kausi.
     
    Lensin lauantai aamuna mestoille, kävin hakemassa juoksunumeron heti aamusta ja sen sai suht ripeästi vielä klo 11. Pakollisen pussin sai sitten aivan toisesta päästä hallia, ja etukäteen tilatut paidat oli piilotettu keskelle hallia. Kävin vielä ihailemassa maalia, hienompaa näyttämöä seuraavan päivän ennätyksellä saa hakea. Sieltä sitten hotellille, 4 tähden Beethoven (Beethovenstrassa 46),  vajaan kilsan päässä startista, 95 EUR huone.
     
    H-hetki oli sopivasti talviaikaan siirron takia klo 12 Suomen kesäaikaa, joka sopi minulle mainiosti. Hotellissa oli tasoon nähden juuri odotettu monipuolinen aamiainen klo 6:30 lähtien eli sopiva. Aamu pikkaisen viileä ja kirkas taivas eikä yhtään tuulta. Startissa oli vajaa 10 astetta eli mitä parhain keli. Lähdin matkaan ”vireneissä” ja Tukholman finisher T-paidassa, samassa missä Vantaalla oli tullut 3vk aikaisemmin puolikkaan enkka. 3.loosista eli 3:15-3:30 juoksijoista kesti 3min päästä starttiviivalle.
    Frankfurttiin lähdettiin siis 5s hitaammalla tavoitevauhdilla kuin Rotterdamiin, tavoitteena saada tuo 3:30 puhki. Aikaisempiin 9 maraan verrattuna ekat 10km oli todella ruuhkaista, mutkissa vauhdit sakkas ja tuli turhia kiihdyttelyjä. Epäilin kyllä Garminin vauhtien luotettavuutta pilvenpiirtäjien keskellä, mutta silti taisin vähän hermoilla. Plan oli juosta vain 500m keskaria tuijottaen siinä hetkessä, mutt oli pakko ruveta seuraamaan kumuloituvaa keskivauhtia. Eka 5km meni 24:33 eli aika 2s alle 24:35 target ajan (4:55min/km) ja toka 24:39. Sitten tuli vapaata baanaa ja kiristin hieman fiiliksissä niin ett puolimatkassa olin 44s edellä aikataulua ajalla 1:43:00, ja edelleen 25k kohdalla 42s edellä. 25k-30k tuli pari huonoa kilsaa, tosin yksi mäkinen kilsa, keskari 5:00min/km mutta oltiin vielä 18s aikataulusta edellä.
     
    30k jälkeen seuraavalla legillä oli pari huonompaa kilsaa ja kisakellon mukaan keskari 5:07 ja 35k kohdalla siis oltiin 41s jäljessä. Tässä vaiheessa olisi pitänyt seurata paremmin kumuloituvaa keskaria, ja taistella, mutta olin siirtynyt takaisin 500m keskivauhdin tuijotteluun. 35-38k meni vielä 5:17 min/km ja 38-40k meni 5:40min/km; noi kilsat tuhos sen mitä oli jäljellä. Loppupätkä 12min tasan, ei ollut yhtään voimia loppukiriin kuin esim Rotterdamissa, missä vedin viimeiset 2.2km 11:19 eli 40s kovempaa! Maalissa oli valot pois päältä, enpä paljoa nauttinut.
     
    Mitä tästä kisasta jäi sitten käteen. Varpaan kynsikin tekee lähtöä, viimeks sössinyt noin 4v sitte. 3:30 alituksen missaus jäi harmittamaan. Kiitos Kuivalaisen keskustelun ja hyvän purun, olo vähän parani. Vedin antaumuksella shampista Finskin busineksessa ja lentoemot piti meitä melkein sankareina. Pieniä syitä epäonnistumiseen löytyy. Alun pumppailut, kellon kanssa pelleily, liian vähän geeliä lopussa, yhden juomapisteen missaus kun muki putos lennossa, coren heikkoudet, … Ei voi edes sanoa Seppo Rädyn viisautta. Ei toi nyt ihan huono kisa ollut, minuutin jäi keväällä juostusta enkasta, mutta kun nyt piti pystyä performoimaan. Maratonien tylyys tuli taas nähtyä, puoli vuotta tehty töitä ja tulos tuhotaan vartissa.
     
    Kauden plussiksi pitää laskea Rotterdamissa juostu enkka 3:30:27 yrjöilystä välittämättä. Samoin ehdoton highlight oli Vantaalla puolikkaan enkka 1:38:38 oikein kypsällä juoksulla hyvin tarkkaan targettiin. Hienoja hetkiä oli myös treeneissä. Vaativan valmentajan kehut voi lämmittää pitkään mieltä. Kauden miinuksia oli Rantakymppi ja Runner Twilight puolikas. Molemmissa lähdin keulimaan ja pataan tuli.
     
    Eiku leuka rintaan ja kohti uusi pettymyksiä. Tuo ei sovi mun optimistiselle luonteelle. Lähdetään korjaamaan. Olen onnistunut syömään 3kg painoa ylös kesästä lähtien, tuo ei helpota juoksua, nyt taulussa 79kg (181cm). Target: 75kg. Sitten haluaisin hakea vapariuinnin kautta coreen voimaa, kun niin helpolla lintsaan coretreenissä. Kolmanneksi päätettiin lyödä maratonjuoksu vähäks aikaa poikki ja lähteä hakemaan lyhyemmiltä matkoilta vauhtireserviä. Palataan asiaan sitte vuoden päästä.
  19. Like
    joukor reacted to nyba for Blogi päivitys, 50 km unelmia ja synkkää metsää   
    Perjantaina 22.10 oli vuoden toinen tärkeä juoksutapahtuma. Ensimmäinen oli elokuussa Paloheinässä juostu Masokistin unelma, 100 km ultrajuoksu parin kilometrin lenkkiä kiertäen. Nyt oli vuorossa Synkkä Syysunelma, 50 km yösuunnistus Sammatin-Kiikalan alueella. Molemmat ovat Peräkylän Ponnistuksen (PePo) järjestämiä. Salaperäinen PePo järjestää avoimia, kummallisia ja erittäin haastavia tempauksia, vieläpä voittoa tuottamatta ja täysin talkoovoimin. Touhu koettelee fyysisen suorituskyvyn ja järjellisen toiminnan rajoja. Ajatelkaapa, osallistuimme tapahtuman pikamatkalle. Tarjolla olivat myös 100 km ja 160 km vaihtoehdot.

    Tämän vuoden juoksentelut ovat olleet mollivoittoisia Masokistia lukuun ottamatta. Nyt oli kauniin juoksun vuoro.

    Olimme ilmoittautuneet kolmen hengen joukkueena mutta Ambrosius, masokistiseuralainen Paloheinästä, joutui perumaan. Niinpä osallistuimme Mikon kanssa kahdestaan. Olimme tiiminä PePon viime vuoden Mammuttimarssissa, joten kokemustakin on jo hieman. Siirsimme Ambrosiuksen osanoton ensi vuodelle, näemme silloin.

    Kisakeskus oli riparipaikkaa muistuttava Elämännokka Sammatin Enäjärven rannalla. Paikka oli mainio.  Tarjolla oli edullinen yöpyminen pitkämatkalaisille ja mutkaton ympäristö sopii mureassa kunnossa maastosta palaaville osanottajille.

    Näissä puuhissa kimppakyydit toimivat hyvin. Poimimme Tohtori Sykerön mukaan Pitäjänmäeltä ja karautimme hyvissä ajoin lähtöpaikalle. Levoton päivä (ja yö) alkoi asettua, lähdön koittaessa palaset olivat kohdallaan. Puolet porukasta on tuttuja, mutta hyvin keskittyneitä, moni kävi läpi vielä reittivalintoja. Tässä kilpailussa kartat tehdään itse. Ratamestari antaa vain koordinaatit ja rastikuvauksen.

    Oli lämmin ilta lokakuuksi, hieman plussan puolella, ei kosteutta. Metsän suojassa oli tyyntä ja hiljaista. Rata-alueen halkaisi Helsinki-Turku moottoritie, sen äänet eivät kantaneet kauas.  

    Ensimmäinen rasti mentiin jonojuoksuna mutta kakkoselle reittivalinnat hajaantuivat. Olimme sopineet, että suunnistamme maaston kautta aina kun mahdollista. Nopein reitti on vauhdilla teitä pitkin, mutta me olimme tulleet hakemaan öisen korven taikaa.

    Lähdimme tieltä irti ja maastoon, kukkulan yli ja suolle, kärrypolkuja ja peltojen reunoja kohti seuraavaa rastia. Viimeisellä aukealla ennen rastimetsää toikkaroimme ensin vanhan kuusiaidan kanssa (puskimme läpi miltei aidan päästä) ja sitten putosin kainaloita myöten kuraojaan. Mikko loikkasi ojan yli ja sai nastarit pitämään, minä sain vain näreistä kiinni ja haiseva kylpy oli valmis. Liekö tämä syynä, että seuraava rastinotto meni mönkään, hassasimme muutaman minuutin sopivaa kukkulaa etsiessä. Samalla pesin kompassin ja juomapullot tahmealla urheilujuomalla, koska pelto oli juuri lannoitettu, eikä törkyä tehnyt mieli laittaa suuhun. Varusteet löyhkäsivät julmetusti ja olin likomärkä kainaloihin asti.

    Pääjoukko saapui rastille ja irtauduimme nopeasti kärkijoukossa. Meidän etenemistapamme on mahdollisimman suora viiva ja runttasimme moottoritien alitukseen, osa joukosta taisi vältellä tossujen kastamista ja kiersivät hieman. Oli julmetun kylmä märissä varusteissa, joten pukkasimme reipasta hölkkää seuraavalle rastille.  Nopeassa kangasmaastossa olisi viihtynyt pidempäänkin.

    Neloselle matka kulki maatalousmaiseman kautta, tien päättyessä oli valittu reitti lammen rantaan ja sieltä suunnalla metsäautotielle. Nyt oli yö mustaakin mustempi, mutta nykyaikaiset lamput ovat aivan älyttömän tehokkaita. Tieosuuksilla säästettiin akkuja ja korvessa pistettiin kaikki tuleen. Hyvä lamppu on tehokkaampi kuin länsiauton kaukovalot.

    Mikko suunnisti suvereenisti nelosen ja vitosen. Paikoin maasto oli vaikeakulkuista ryteikköä ja sikin sokin kaadettua rankaa mutta pääsimme todella ripeästi kaksi rastia eteenpäin ja kohti hohdokasta uimarastia. Olosuhteista johtuen odotin innolla uintia, mätäliejuiset varusteet olivat raskaat ja joka paikkaan tunkenut muta hiersi ihoa. Uimarasti oli noin 17 km kohdalla, matkaan oli mennyt reilu kolme tuntia.

    Uimarastin järjestelyt olivat askeettiset. Pressu mihin riisua varusteet, laituri ja järvessä muovijoutsen, jota piti uiden käydä koskettamassa. Hyppäsin järveen vaatteet päällä ja tossut jalassa. Rannalla odotti ylellisyys: puhtaat ja kuivat vaihtovaatteet repusta.  Mikko jäähdytti itsensä huolella riisuutuessaan ja ilmeestä päätellen kylmyys meni luihin asti. Hetken päästä suuntasimme kohti viereistä suota kuivissa ja lämpimissä varusteissa. Reitinvalinta on vikatikki, järven etelärannan suo oli vyötäröön saakka ulottuvaa sitkeää varvikkoa ja pohja upotti nilkkoihin asti. Se kuivista sukista, onneksi vesi ei jää maastureihin lillumaan.

    Suosta päästyämme matka seiskarastille meni hilpeästi. Pätkä tietä, sitten pehmeän sammaleista kangasmaastoa suunnitelman mukaan rastille. Suunnistuskartassa on iilimadonsuita, joiden perusteella Mikko löytää tiensä. Minä pidän suuntaa varmuuden vuoksi, en edes näe lukea moista piperrystä. Jossakin kaukana edessä ja takana pilkahtaa lampun välähdys mutta valoympyrämme on oma mikrokosmoksensa. Jatketaan tietä ja sitten pellonreunaa oikoen kohti kasia, hyvä tunnelma.

    Kasia lähestyessä on haasteita: peruskarttaan merkittyä polkua ei ole, jatkamme matkaa eteenpäin ehkä turhankin luottavaisina omiin taitoihimme. Pummaamme kallion huipun, parikymmentä metriä ohi ja viereiselle suolle ihan vain huolimattomuutta. Muutama partio menee ohi, huolellista työtä heiltä ja vituttaa julmasti.

    Oikeana suunnistajana Mikko toipuu nopeasti ja lannistumatta porhallamme korpireitille kohti seuraavaa rastia. Naispartio Köpöttäjät ovat tehneet saman reittivalinnan ja valot näkyvät aika ajoin. Pistelemme kompassisuuntaa suon poikki, näin jälkikäteen ajatellen olisi voinut mennä vähän kuivemman kannaksen kautta, mutta tilanne vaati suoraa toimintaa. Suunnanveto onnistuu aivan nappiin, ihmeellistä ja palkitsevaa. Saavumme jonossa ysirastille, siellä tiemme eroavat. Köpöttäjien veturi on varma suunnistaja ja he lähtevät uudestaan korpeen oikomaan, me siirrymme tielle huoltamaan.

    Hölkätään ja tutkitaan eväitä. Nyt ei energiageeli enää maistu, otan avaruuseväät käyttöön (Mars-patukat).  Täydellistä kanttausta varten olisi vielä pussi taateleita, pipo ja raatotakki. Niitä ei tarvittu. Tiellä puhaltaa kylmä tuuli ja pidämme yllä tasaista raatohölkkää, rasitus tuntuu jo, mutta jalat nousevat ja henki kulkee. Pidämme reittijuttua yllä, merkataan pellot, mäet ja maastonmuodot toisillemme, kevennetään Mikon suunnistustaakkaa. Vaihdetaan vetovuoroa, se onnistuu taidottomaltakin.

    Nyt ollaan sinut pimeän ja metsän kanssa. Otetaan lyhyt oiko, viivasuoraan kukkulan yli ja kohta ollaan kymppirastilla. Jatketaan tietä, edessä on pitkä pätkä ja vain yhden kulman voi vetää metsän kautta. Tulee ainakin vaihtelua jaloille. Moottoritien ali ja ollaan kahden rastin päässä maalista. Jutut ovat harvassa.

    Rasti 11 on korkealla mäellä kiven juuressa styrox-kasan vieressä, se löytyy nopeasti. Radalla on tullut eteen muitakin syrjäseudun erikoisuuksia keskellä korpea, liikennemerkkejä, kylttejä, videovalvonta keskellä ei mitään ja asuntovaunuviritys, josta on vedetty moottorisahalla pääty auki. Paskapönttö on nostettu vaunun toiseen päähän ja luksus-hirvipassi on valmis. Toivottavasti se on hirvipassi. Hämmästyttävää on, että maalla ei enää pidetä koiria tarhassa. Mistään reitin varrelta ei kuulunut haukkua, vaikka iso lauma valopäitä on rymynnyt pitkin kylän raittia. Ei taida hirvijahti onnistua aamulla.

    Jatkamme taas pätkän korpea, ylös tielle ja hetken kuluttua uusi oiko. Homma sujuu automaatilla eikä rankaryty aiheuta kuin kevyttä naurua. Väsymys tekee tehtäväänsä, mutta skarpisti tulemme viimeisen rastin kohdalle. Electrofit on juuri jättämässä paikan, ovat suunnistaneet taitavasti koko radan ja kuittaavat meidät ansaitusti. Jo ykkösrastille mentäessä huomasimme, että tiimin naisjäsen on taitava lukemaan maastoa.

    Viimeinen rasti on korkean ja jyrkän kallion korkeimmalla kohdalla. Kompurointi naurattaa, koivet kramppaavat ja mennään nelivedolla. Alas tullaan vielä kömpelömmin, mutta tavoille uskollisena otamme eteläsuunnan kompassiin ja suoraan viimeisen suon halki rankapinoon tien poskeen. Enää ei satu mikään, sauna ja keitto odottavat muutaman kilometrin päässä.

    Olemme maalissa, jalat naarmuilla ja tomaattisilmät sumeina mutta hyvissä voimissa. Matkaan on mennyt 9 tuntia, olemme kuudensia. Pää on täynnä pumpulia, saunaan ja keittoon menee toista tuntia. Jäämme odottelemaan Tohtori Sykeröä maaliin, helpottaa kun huomaamme, että hän on lyöttäytynyt yhteen Tunkkarikurppien kanssa, sen varmempia polkuvetureita ei voi löytää. Seuraamme pari tuntia partion raatohölkkää maalia kohti. Tohtori kertoo tulevansa Kurppakyydillä Helsinkiin, lähdemme Mikon kanssa kotia kohti.

    Olemme tyytyväisiä, kisa meni läpi valitulla taktiikalla ja sekin, mikä meni pieleen, opetti ja antoi lisää itseluottamusta. Pitkä veto pimeässä yössä on hurjaa puuhaa, vaikka vain 50 km pikamatkalla. Näissä tapahtumissa pitää muistaa, että joukossa on aivan poikkeuksellisen vahvoja ihmisiä, joita eivät normaalimaailman rajoitteet koske. 160 km juoksusarjan voittaja selvitti radan 21 tunnissa, 100 km voittaja 13,5 tunnissa. Alpo potki itsensä 160 km pyöräsarjan viidenneksi potkulaudalla. Silti joukkoon mahtuu tavallisen ihmisen kokoisia suorituksia, kun vaan uskaltaa kokeilla rajojaan.

    Lämmin kiitos järjestäjille! Tapahtuman ydinjoukko oli neljä ihmistä, uskomaton työpanos kun pelkästään rataa on 160 km ja samalla joukolla valvotaan koko tapahtuman yli, 40 tuntia putkeen. Rata tarjosi juuri sopivasti haasteita, pakotti pieniin suunnistustehtäviin rastien välillä, mutta ei ylittänyt väsyneen mielen suorituskykyä. Ehkä rastiheijastimen voisi kiinnittää johonkin niin että sen näkyvyys ei jää edellisen kilpailijan varaan, itsekin meinasimme jättää yhden rastin tavarat levälleen loppusuoralla.

    Kaunis juoksu. Se ylittää odotukset ja herättää onnistumisen tunteita, jotka vain syvenevät ajan myötä. Euforian lisäksi kokemuksesta oppii jotakin, joka toimii myös arjessa. Uskoa itseensä, lujaa luottamusta ystävään ja se palauttaa varpaat multaan niin, että arkielämä tuntuu oikein mukavalta. Seuraavaan Synkkiksen kilpailukutsuun saakka.


     

     

     
  20. Like
    joukor reacted to puttex for Blogi päivitys, Apina putos niskasta   
    Tukholman keskeytystä seurasi sarja lisää epäonnistumisia. Tulosta ei syntynyt ei millään ja apina alkoi painaa niskassa. Heinäkuun 1. kilpailtiin Sporttiklubin kunniakkaassa 7-ottelussa ja 4 vuoden tasainen parannus katkesi. 6 lajia sakkas, ja ainoastaan korkeushypyssä paransin, siis lajissa josta mä en hahmota mitään mitä hypyn aikana tapahtuu. Jätetään toi itse cm-lukema kertomatta J. Pahinta oli kuitenkin, että kaikista 7-ottelun lajeista mun vahvin eli 800m huononi 3s, 2:51teen.
     
    Heinäkuussa taion sitten 270km, joka mulle isoin kuukausimäärä. En ole koskaan mässäillyt määrällä vaan laadukkaalla treenillä. Mutta heinäkuussa juoksu kulki hyvin ja tein aina ohjelman mukaiset lihaskuntotreenit. Vauhdit saattoivat vähän nousta, siitä lisää alempana.
     
    Elokuun 6. oli ohjelmassa Twilight Run and Walk puolikas. Ohjelmassa luki 4:40 target vauhti, mutt lähdin beachiltä kuin tykin suusta ja painoin ekat kilsat 4:30-4:35 min/km.  4:40 vauhdin 1:38 aika tunti liian huonolta ja lähdin hakemaan 1:36 tulosta. Meilahden mäet ja yhteensä 600m beachihiekkaa yhdessä ton liian kovan alun kanssa toi, yllätys yllätys, täydellisen rommauksen. Edellinen hyvä puolimatka oli kahden vuoden takaa Vantaalta aikaan 1:41:42, jonka onnistuin toki alittamaan huonollakin juoksulla, ajalla 1:40:52.
     
    Seuraavan katastofin aika oli Espoon Rantakympillä. Alkuverkoissa ja koordeissa tuntui niin hyvältä että lähdin taas keulimaan. Coachin ohje oli 4:18, mutt juoksin 4:13 ja 4:09 kilsat alle. 7 kilsan jälkeen hyydyin, ja loppuaika 43:58 minuutin targetista. Taas sama homma, 43:00 aika tuntui liian huonolta ja olin sitä mieltä ett tänään juostaan 42 alkava aika. No ei toi loppuaika jäänyt kuin 10s enkasta, mutt kunnon piti olla 43:00.
     
    45v lääkärintarkastuksessa todettiin lääkärin kanssa yhdessä, että alhaisiin 115/70 verenpaineisiin oli tullut nousua. Kun kerron vielä tulospettymyksistä ja käytiin läpi vähän työkiireitä, reissuja ja normaalin sirkuksen pyörittämistä kotona, lääkäri tykkäs ett lievää ylirasitusta havaittavissa.
     
    Otin tuon samantien huomioon ja mietin mitä tehdä. Juoksu on rakkauteni ja niin ovat lapset. Olen nyt kiinnittänyt huomiota ns kaikkeen sälään, lisännyt unen määrää (vaikka olen aina nukkunut paljon), ym millä palautumisen saisi maksimoitua. Kävimme coachin kanssa läpi treenit, ja PK puolelta löytyi kohtalainen määrä liian kovaa juostua lenkkejä. Nyt PK2:t on juostu 20s AeK:lta, PK1:t minuutin AeK:lta. Vetotreenien vauhteihin ei ehkä oo tullut kiristystä, mutta olen yrittänyt tehdä pidemmät alkulämmöt, ja juosta sarjat ehjästi nousevina ja mahdollisimman hyvällä juoksutekniikalla.
     
    Vantaalla 8.10. oli sitten palkkapäivä. Olin vähän pakkoraossa, ennen Frankfurttia oli aivan välttämätöntä juostu hyvä, tasainen, kypsä juoksu, tasan coachin asettamaa 4:40 vauhtia (loppuaika 1:38:30) Ja sen tein. Alkumatkan sääret oli tulessa, penikkatautimainen olo, mutt luotin Dr Endorfiiniin ja 10km kohdalla tuli pelastaja. 10-14km juoksu oli tosi upeaa, sen jälkeen kuin pari huono kilsaa, mutta heitin aivot narikkaan ja ajattelin ett kipu on aivoissa, paino nyt se vika vartti, ohikiitävä hetki elämässä. Ne kaks kilsaa poislukien, juoksin 4:36-4:43 kilsoja, vika täys kilsa 4:31 ja maalisuora 3:45 vauhtia. Loppuaika 1:38:38.
     
    Taisinpa oppia jotain juoksemisesta. Nyt pitäisi olla aika lailla tikissä Frankfurttiin, siellä lupaan tehdä taas saman eli planin mukaan ilman keulimisia ja aivot narikassa. Ei tässä tarinassa mitään ennenkuulumatonta ole. Olen istunut luennolla kuulemassa Katja Mjösundin kertomana kokonaiskuormituksesta ja palautumisesta, kun yhdistetään vaativa työ, tavoitteellinen (kilpa)kuntourheilu ja koti/lapset sirkus. Mutta jos alkaa tuntua siltä että tuloskehitys sakkaa, niin ei kannata ekaksi katsoa treenejä vaan sitä muuta kalenteri ja miettiä palaudutko tarpeeksi.
  21. Like
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, HUR 12h Rapsa   
    En ollut koskaan aiemmin juossut Ultrajuoksua tasaisella alustalla, joten kun Endurance julkisti tämän eräässä Espoon naapurikaupungissa olevan tapahtuman, totesin alkuvuodesta sen istuvan mukavasti 2016 kalenteriin, kun oletettavasti kesän NUTS- rymyistä olisi jo jotenkin palauduttu. Kyseessä olisi kuitenkin jo neljäs Ultrajuoksu vuodelle 2016 (KK80km, Montrail50km ja YPH134km) joten hieman vanhan ja ultraamiseen kokemattoman kropan palautuminen epäilytti.
    Heinäkuiden Ylläs-Pallas-Hetta 134km varsin loistavan reissun jälkeen pidin vain viikon taukoa juoksemisesta. Tätä olisi ollut ehkä viisasta kokeneempien ultraajien vinkkien perusteella jatkaa vielä viikolla, mutta ”ulkoilemaan” teki jo kovasti mieli joten siitä lähdin kokeilemaan hölkkää ja ensimäinen viikko oli aika katastrofaalinen: sykkeet olivat korkealla vaikka juoksu nyt jotenkin näennäisesti kulkikin. Hieman himmailin ja viikot 3-5 YPHn jälkeen olivat sellaista tasaista 90-100km röpellystä tasaisella ja maastossa. Tuon kovempia treeniviikkoja ei oikein ehdi eikä pysty tekemään, mutta siis omalle tasolleni ehdottomasti hyvät viikot. Yhden kevyemmän viikon lopuksi kävimme vaimoni kanssa juoksemassa Nuuksio Classic Trail Maratonin, mikä oli tosi mukava reissu viime vuoden tapaan, mutta haave reippaasta pitkiksestä tuhoutui jo ensimmäisellä vitosella ja maalissa keskisyke näytti 165 => liian lähellä maksimisuoritusta liikuttiin. HUR 12h pelastamiseksi himmailin viimeisen kympin ettei ylirasitus kävisi ihan liian suureksi – olihan HUR tasan kahden viikon päästä NCTMstä. Perheen paras suoritus Nuuksiossa nähtiin jo totuttuun tyyliin perheenpäältä (vielä kun tajuaisi alkaa treenaamaan pitkän matkan juoksua) J
    Kahden viikon keventelyn jälkeen klo 08.00 alkaen pystyttelin omaa huoltopöytääni Ala-Malmilla. Alunperin asetettu minimitavoite oli >100km, ja virallinen tavoite oli asetettu 110kmn kohdalle. Ambrosius oli lupautunut muiden kiireiden ohella auttamaan huollossa klo 12-15 ja Antti klo 15-21. Omaan huoltoon oli tarkoitus luottaa klo 09-12. Koskaan ennen minulla ei myöskään ollut ollut mitään huoltajia missään kisassa, joten raapustelin etukäteen hieman amatöörimäistä speksiä siitä minkälaista tukea odottaisin. Useamman kohdan listasta, johon sisältyi mm mukin törkkääminen käteen joka toisen kierroksen jälkeen, nostan kaksi tärkeintä tässä esille
    ·         Perseelle potkiminen 100km ylittämiseksi ja mieluusti 110km saavuttamiseksi
    ·         Ajan seuranta, keulimisen estäminen ekalla puolikkaalla. Raadon hinaus.
    Yksinkertaista hommaa mutta sitoutumista vaativaa. Kiitos miljoonasti kärsivällisyydestänne ja tuestanne A + A! Huolto pelasi täydellisesti – Antti osasi jälleen kerraan vetää myös psykologisesti oikeista naruista.
    Sää oli aamulla ja koko päivänä täydellinen juoksutapahtumaan- reilu kymmenen astetta lämmintä ja pilvistä.
    Jalassa olivat >100km sisäänajetut Hoka Clifton2 tossut, joihin olin Energy Boostien ohella tykästynyt. Pidin myös irtohihoja muutaman tunnin aamusta. Puolessa välissä kisaa vaihdoin lyhythihaisen pitkähihaiseen. Puskailujen, bajamajailujen sekä vanhojen ja uusien tuttujen moikkailun jälkeen lähtö tapahtui klo9. Ensimmäiselle kuudelle tunnille oli siis arvioitu keskinopeus 6.17/km ja juoksunopeus n. 6.00/km (+huolto), mutta hieman rivakampaa tahtia kuitenkin tuli juostua. Ihmeellinen tuo ihmisen pää kun vaikka miten olisi sitoutunu suunnitelmaan niin jostain se syy kiristämiseen aina lappu rinnassa kaivetaan (Esim. Tänään kulkee kyllä kuitenkin paremmin kuin suunnittelin. Hohhoijaa). Vajaa kymmenkunta juoksijaa lähti edelleeni alussa ja aika pian syntyi sellainen neljän porukka jossa Tiina Pn kanssa tuli rupateltua ja hölkättyä varmaan pitkästi toista tuntia. Kiitos seurasta ja onnea naisten kakkostilasta!
    Havaitsin siinä klo 11 kieppeillä että kilsat olivat edelleen kutosen pinnassa huolloista huolimatta ja päätin hieman himmata ja niinpä porukka hajosi ja jäin jälkeen tekemään ”omaa juoksua”. Antti oli jo siinä vaiheessa lähettänyt huollossa olleelle Ambrolle viestiä että ”eikös vauhti ole hieman liian kovaa suunnitelmaan nähden”.  Tilanne (oma moka) oli tiedossa jo tässä vaiheessa ja hieman yritin himmailla sekä aloin muutaman tunnin jälkeen kävelemään reitillä olleen pienen ylämäen jokaisella kierroksella. Kerran kävin puskassa tässä vaiheessa kisaa.
    Ensimmäiset epätoivon hetket sattuivat jonnekin 5-6 tunnin väliin ja oli aikamoista tajuta että vielä toinen mokoma pitäisi pysyä liikkeessä. Kaiken kaikkiaan päivä kului nopeasti mutta minuutit tuskallisen hitaasti. Jossain vaiheessa erinomaiset järjestävät kuuluttivat minun olevan kokonaistilanteessa seitsemäntenä ja muistan ajatelleeni että tämäpä mainiota ja yritetään pitää tasaista vauhtia yllä tällä lisävirikkeellä. Aika usein tuli luonnollisesti laskettua, että millä vauhdilla ehdin vielä saavuttamaan 100km. 110km tuntui varsin ahdistavalta ajatukselta kun matkaa oli takana 7-8 tuntia, mutta toisaalta löysin itseni laskemasta että kohta menee jo kävelemällä satanen rikki.
    Samoihin aikoihin Jamo, joka oli uskollisesti ollut rietin puolessa välissä kannustamassa kisaajia, ilmoitti yllätyksekseni että olin noussut sijoituksissa miesten neljänneksi ja kolmanteen sijaan ei ollut enää pitkästi. En ollut asiaa lainkaan ajatellut siltä kannalta ja sysäsin sen pois mielestäni ja yritin vain kestää reisieni kasvavaa kipua, joka todella ihmeellisesti väheni jossain 8-9 tunnin paikkeilla. Olin jo harkinnut jopa särkylääkkeen ottamista, mutta tilanne alkoi helpottaa yllättäen. Tuntui että jokainen geeli jonka otin, antoi virtaa yhdelle 2km kierrokselle.
    Antti vahvisti huollossa että sijoitus oli kolmas ja että eroa tuli hitaasti lisää. Eräs ystävällinen huoltaja joka ajeli pyörällä reitillä antoi myös väliaikatietoja. Tilanne oli hieman paradoksaalinen – tavoite oli päästä >110km tapahtumassa mutta nyt minulla elämäni ensimmäinen ja ehkä viimeinen mahdollisuus olla jossain tapahtumassa kärkikolmikossa. Päätin että eihän tässä voi mitään muuta tehdä kuin yrittää pysyä omassa suunnitelmassa ja katsoa mitä tapahtuu. Vauhdit olivat hiipuneet viimeisen kolmen tunnin alussa sinne 6.20-6.30/km tasolle ja muistan todenneeni Jamolle reitillä aika vahvaan ja kovaan ääneen ”VMP” erästä juoksevaa poliitikkoa lainatakseni.
    Eräs mielenkiintoinen psykologinen trikki Antilta huollossa tapahtui myös näillä main: mielestäni aika normikierroksen jälkeen hän kysyi ”kävitkö kusella vai kävelitkö?”. En ollut tehnyt mitään epänormaalia mutta sisuuntuneena seuraava kiekka meni tämän seuraksena merkittävästi nopeammin J Jälkikäteen tarkistettuna, Antti oli tosin kysynyt tuon ihan vilpittömästi. Tuolloin myös perheeni oli yllättäen paikalla muutaman kierroksen ajan kannustamassa.
    Oli myös hienoa saada kannustusta monilta ihmisiltä (JV70 juoksufoorumilta kävi hetken hölkkäämässä vierelläni. ”Liukasluikku” samalta foorumilta oli ollut paikanpäällä muutaman tunnin. Kimi-sukunimikaimani kävi myös paikalla, Simo, Soili, ja monta muuta...). Hietsu psyykkasi mahtavasti myös. Annan kanssa vaihdettin ajatuksia juoksun lomassa. Kilppiksen kanssa rupateltiin aina muutama sana juoksussa kun tavattiin. Petexille jaksoin vain nostaa peukka (onnittelut satkusta!) Erityisen ilahduttavaa oli muutaman naisen juoksukimppa jossa oli selvästi koko ajan hauska meno ja he jaksoivat aina kannustaa muita! Järjestäjistä puhumattakaan...hienoa!!! Nyba eli totuttuun tyyliin mukana kotikatsomossa – antoi voimaa!
    Yhteen huoltoon tulin kovien pistosten saattelemana, mutta onneksi ne menivät ohitse kun aloin juoksun lomassa venyttelemään yläkroppaa kävellessäni sekä keskittymällä syvähengitykseen.
    Viimeiset kolme tuntia menivät ihan rehellisesti sanottuna siihen että halusin käyttää ainutlaatuisen tilaisuuden päätyä kolmanneksi ja lopputulos oli luokkaa ”ihan sama”. Se 2km kierros alkoi ryydyttää jo niin pahasti että laskin minutteja millon pääsisin kiertämään lopun n. 400m hiekkakierrosta. Alkoi tulla hämärää ja voittajafiilis oli yhteisöllisesti aistittavissa monista juoksijoista. Olimmehan tulossa kunnialla ”maaliin” 12h juoksussa.
    Sain vielä melko hyvän loppukirin siinä hiekalla aikaiseksi ja kun aikaa oli 2 minuuttia juoksin vielä niin paljon kuin kintuista lähti vaikka eihän siinä mitään järkeä enää ollutkaan. Torven törähtäessä putosin polvilleni ja tirautin pienet liikutukset.
    Antti ja muut auttoivat paljon pöydän purkamisessa ja uimahallille siirtymisessä.
    Lopputulokseni oli 116,597km eli huomattavasti yli odotusten ja sijoitus siis kolmas. Kaksi varvasta on hävinnyt ja tilalla ovat punaiset isot molluskat jotka odottavat räjähdystä. En nukkunut yöllä kuin pieniä pätkiä koska jalkoja särki ja kroppa oli täynnä kofeiinia  ja varmaan kaiken maailman hormoneja. Sain onneksi nukuttua muutaman tunnin aamulla kun kivut helpottivat.
    Kiitos järjestäjille mainiosta tahpahtumassa, huoltajille lähes ammattimaisesta toiminnasta, kannustajille piristämisestä ja juoksijoille mainiosta seurasta!
    Tähän on hyvä päättää vuoden 2016 ultratouhut. Vuosi on ollut täynnä onnistumisia, mutta täytyy pitää mieli nöyränä ja toivoa että terveyttä riittää jatkossakin tämän hullun mutta niin antoisan lajin harrastamiseen. PIkkujoulut kuitenkin vielä tulevat ja ne on tarkoitus viettää Köykkyrissä 6h mäkeä tampaten. Ei...mitään..järkeä.
    Ensi vuoden tähtäin on UTTF2017 polkujuoksuliivin (jos sellainen on tarjolla ensi vuonnakin) saavuttaminen, mikä tulee vaatimaan maaliinpääsyä KK160km, YPH134km ja Vaarojen ultran matkoilla. Koen kuitenkin henkkot poluilla juoksemisen vaihtelevammaksi ja miellyttävämmäksi kuin tasaisella ”jumputtamisen” ja vaikka Ala-malmin luonnossa ei olekaan mitään vikaa niin onhan tunturit, metsät ja vuoret ihan mahtavia!
     
    (Kuva: Kimmo Rönnberg)

  22. Like
    joukor reacted to Runningidiot for Blogi päivitys, Ironman Kööpenhamina kisarapsa osa2   
    T2
    Vapaaehtoiset nappasivat pyörän hienosti lennosta hellään huomaansa ja itse pääsin hölkkäämään hassussa etukumarassa suoraan vaihtotelttaan. Lenkkarit jalkaan, pari geeliä taskuun, ajokamat pussiin, ja pussi sille varattuun astiaan. Sen jälkeen loputtomalta tuntunut vedenheitto ja juoksuun. Aika 3 minuuttia.
     
    MARATON
    Suunnitelmana oli juosta ensimmäiset 5km rauhallisesti kutosen kilsoja mutta suoraan pyörän päältä jalat kävivät jotenkin hirveillä kierroksilla enkä millään meinannut onnistua hidastamaan tahtia riittävästi. Ensimmäinen km 5:15, toinen 5:30 ja vasta kolmannella sain vauhdin laskemaan lähelle kuutta. Pelkäsin että liian kova aloitus toisi suuria ongelmia loppumatkasta, joten yritin väkisin pitää vauhdin alhaisena ja sykkeen alapeekooalueella 120 tasoilla. Sen jälkeen kilometrit taittuivat suurinpiirtein 5:35 tahdilla sykkeen ollessa noin 130 eli ylä-pk mitoissa. Tällä tahdilla mentiin oikeastaan seuraavat 30 kilometriä. Kävelin jokaisella 2km välein olleella huoltopisteellä suunnitellut noin 20 askelta ja otin vuorotellen geelin + vettä tai urheilujuomaa. Kaadoin myös vettä päälleni niin paljon kuin mahdollista. Kerran piti lisäksi pysähtyä ottamaan yhteiskuvia tyttären kanssa reitin varrella. Hölkkä tuntui helpolta koko matkan mutta en silti tullut nostaneeksi vauhtia. 21km kohdalla näin oli suunniteltu tehtäväksi, mutta oikeastaan vain syke nousi hieman.
     
    Jatkuvat kävelytauot veivät joka kerran niin paljon aikaa, että päätin hoitaa alavatsaa painavan kushädän vessatauon sijasta näihin kisoihin kuuluvalla tavalla. Laskin siis huoltopisteiden jälkeen hitaasti pieniä määriä housuun puristaen samalla ruunsaasti vettä päälleni sivullisten harhauttamiseksi. Tämä toimi osittain mutta vasen kenkä kastui. Ja kyllä, tämä oli myös raportoitava tänne blogiin. Lopulta oli kuitenkin käytävä kerran myös hurjan hajuisessa bajamajassa.
     
    Kun viimeisen kerran ohitin maalisuoran mutkan, matkaa oli jäljellä noin 9km ja suunniteltu all-out loppukiri lähti liikkeelle. Tätä ei kestänyt kuin hetki kun liian runsaasti nautittu neste aiheutti yhtäkkiä kovia pistoksia alavatsassa. Oli pakko pistää kävelyksi vähäksi aikaa kun vatsa ei kestänyt minkäänlaista pomputusta. Sen jälkeen siirryin asteittain hiihdosta takaisin juoksuun sitä mukaa kun kipu hellitti. Tähän tuhraantui noin 3-4 minuuttia mutta viimeiset 6-7km sain juostua taas noin 5:15 kilometrejä ja siirryin nauttimaan vain pieniä määriä kokista. Sen verran jalat olivat jo tahmeat että aivan suunnitellun kaltaisesti ei edes tuo 7km loppukiri irronnut.
    Maratonin loppuaika 3h55min, keskisyke 128.
     
    Lopullinen aika siis 11h43min. Ensisijainen tavoite oli 12h alitus, mutta salaa toivoin 11h30min alle menevää aikaa. Täytyy tietenkin olla hyvin tyytyväinen että ensinnäkin vatsa ja välineet toimivat noita pistoksia lukuunottamatta täydellisesti, mikä mahdollisti ehjän suorituksen ja ensisijaisen tavoiteajan alittamisen. Jälkikäteen ajatellen olisi voinut kuitenkin hieman kovempaakin rutistaa mutta uskallus ei riittänyt. Mutta tätä oli mahdoton tietää etukäteen.
     
    Oliko täysmatka sitten niin hurjaa menemistä elimistön äärirajoilla? Kaiken hehkutuksen arvoista ja matka henkiseen ylivertaisuuteen? Kaiken tehdyn työn arvoista? No ei. Ei ainakaan tällä lailla tylsästi pk-alueella tampaten. En kokenut valaistumista tai löytänyt itsestäni uutta kartoittamatonta kapasiteettia. Nyt viimeistään uskon että matka ei tapa vaan vauhti. Varmasti tuosta matkasta saa myös kärsimysnäytelmän jos vauhtia on liikaa tai tankkaus epäonnistuu, mutta rauhallisesti suoritettuna uskallan suositella sitä kaikille joita asia kiinnostaa mutta jotka ovat epävarmoja kyvyistään. Täysiä juostun maratonin jäljiltä jalat ovat huonommassa kunnossa kuin rauhallisesti tehdyn täysmatkan.
     
    Melko paljon sai tehdä töitä tämän projektin eteen mutta maaliviivalla olo oli kuitenkin hieman hölmistynyt että tässäkö tämä nyt oli. Siltikään en voi kiistää etteikö kisa olisi ollut kokemuksena todella hieno. Reitti oli upea ja maraton juostiin aivan ydinkeskustassa ja tunnelma sen mukainen. Kööpenhaminan Ironman sopii ensikertalaiselle erinomaisesti. 
     
    Luulenpa että triathlonkamat menevät tältä erää myyntiin ja keksin jotakin muuta seuraavaksi. Seuraavan vuoden aikana en pystyisikään keräämään riittävästi tunteja vaikka polte iskisikin. Ehkä 7-8h viikossa olisi tulevaisuudessa tehtävissä. Nuts karhunkierros 80km ensi keväänä voisi olla sellainen sopiva haaste että taas hirvittää... 

  23. Like
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, Karhunkierros 80km   
    Laitetaan tämäkin nyt tänne jälkikäteen että säilyy muistoissa
     
    NUTS Karhunkierros 80km 27-29.5.2016
     
    Saavuimme Rukalle perjantaina iltapäivällä ja rekisteröitymisessä kotikatsomon iloksi huomasimme että olimme molemmat saaneet GPS- seurannat kisaan. Mrs Kiljander oli viime vuoden tapaan Trail Tourin 53/55km (kumpi lie totuus) kisassa ja itse olin siis ottanut haasteeksi Karhunkierroksen juoksemisen Hautajärveltä Rukalle (80km). Kisa ei paljoa ihme kyllä jännittänyt etukäteen – ainoastaan jo pitkään kipuillut oikea polvi harmitti, mutta lähinnö vain siitä näkökulmasta että toivottavasti en joutuisi  keskeyttämään sen takia. Itse asiassa koko perjantain jalat kuopivat maata ja himo päästä matkaan oli kova. Hyvä merkki.
    Olin kaverini kanssa lähdössä 80km matkalle ja sovimme että klo 05.00 tapaamme aamupalalla. Herätyskello oli soimassa 04.45 ja heräsin 03.00. Pyöriskelyä sängyssä ja n klo 04.00 alkoi jostain kuulua bassorummun (?) jytkytystä ja siinähän se loppuyö sitten kuluikin hereillä. Olo oli kuitenkin ihan virkeä 45min bussimatkan jälkeen ja 07.00 törähti lähtölaukaus. Varusteena lyhythihainen paita, irtohihat (aamulla vielä alle 10C), jotka jäivät Oulankaan, lyhyet juoksutrikoot ja Hoka ATR Challengerit. Tavoitteena oli olla n. 10.15 Oulangassa ja juoksu sujui hyvin kevyesti – ensimmäisiä hienoja maisemia oli jo alkutaipaleella. Jälkikäteen pallukoita katsellen olimme lähtökohtaisesti liian lähellä kärkeä alussa, mutta homma sujui niin mikäs siinä. Jossain klo 09.00 kieppeillä syntyi ajatus että olisimme Oulangassa klo 10.00 kannustamassa naisväkeä lähtölaukauksessa mutta sovimme että ei oteta siitä stressiä. Oulankaan (n. 27km) saavuimme kuitenkin ”vasta” 10.06 ja dropbag- ruokailuun / tuhrailuun meni 10min (liikaa), mutta karjalanpiirakka x 2 ja pari suklaapatukkaa upposivat sulavasti. Jo alusta lähtien olin keskittynyt tankkaamiseen ja Oulankaan mennessä geeliä on oli mennyt 5kpl ja nestettä kaikki 3 litraa. Sieltä 3l lisää mukaan.
    Videokuvaa GoProlla sain otettua ihan mukavasti hienoista maisemista ja juoksusta mutta mitä pidemmälle kisa edistyi sitä vähemmän jaksoi kaivaa sitä repun taskusta. 
     
    Ennen Oulankaa juoksukaverini oli varoitellut pari kertaa sykkeistään ja otimme hieman rauhallisemmin alkupätkän sieltä. 80km kilpailijoita meni pari kolme ohitsemme siinä ja 35km kohdalla kaverilleni tuli ensimmäinen kramppi. Käveltiin siinä yhdessä ja hölkättiin vähän välillä. Itse olin totaalisen täynnä virtaa ja puolenvälin (41km/41km kyltti) jälkeen oli vaikea yhteinen päätös erkaantua syntynyt. Lämmin halaus ja sopimus että maalissa tavataan. Siinä oli joku 35km matkaa maaliin kun 80km kisailijoiden selät alkoivat taas tulla vastaan. Homma rullasi todella hyvin ja ohitin useampia edellämenneitä (sijoitus kuulemma 23 => 15 tällä välillä). 55km kilpailijoita oli jonkin verran ilmestynyt eteen ja Kitkajoen hienoissa maisemissa siinä penkalla oli oikein ruuhkaakin mutta tässä oli ihan hyvä mahdollisuus itsellenkin liittyä letkaan ja ottaa iisimmin. Hienoa yhteishenkeä ja mukavaa juttua yhdessä oli kaikilla matkan pituudesta riippumatta! Kitkan jälkeen (50km juostu) alkoi ilmeentyä ensimmäisiä tunteita että ultrakisassa ollaan. Tapasin naisten 80km kolmosen jolla oli ollut pahoinvointia ja sovittiin että tulee peesissäni podiumille (näin lopulta oli käynytkin – terkut ja onneksi olkoon!). 31km ja 53km kisaajien letkaa syntyi yhä enemmän ennen Juumaa ja siinä porukassa mentiin niin että minä vedin pääasiassa. Juttua lensi nyt paljon vähemmän kun väsytti jo jonkin verran. Repussa oleva kännykkäni piippaili suht tiheään (nyballe ja isille kiitos väliaikatiedoista joita en tosin kisan aikana alkanut lukemaan).
     
    Juumassa munasin huollossa aika pahasti. Porukkaa oli kuin pipoa ja jonottamisen lisäksi olin jo niin väsynyt että en meinannut saada juomasäiliötäni millään kiinni. Pari- kolme minuuttia sitä riuhdoin ja kirosin ja olin jo pyytämässä apua kun tajusin että olin taittanut sen yläosan väärinpäin. Kymmeniä kertoja tehty juttu joka ei väsyneenä vaan onnistu. Metsässä olin myös nähnyt mummon marjamättäällä joka olikin todellisuudessa iso kanto. Muutakin ”porukkaa” tapasin syrjäsilmällä siellä korvessa ja pari juurta muuttui kyykärmeiksi joita piti väistellä (normisettiä kuulemma).
     
    Juumasta Kumpuvaaralle meni vielä ihan hyvin mutta nyt jo käveltiin vähän lievempiäkin ylämäkiä. Ohitin kuitenkin edelleen luultavasti lyhyempien matkojen porukkaa. Ruuhkaa reissussa ei kuitenkaan mielestäni ollut. Kumpuvaaran jälkeen Konttasen päällä tuli yksi pieni harha näköalapolulle mutta huutelemalla löysin takaisin reitille. Siinä viimeisen 15km pummipaikassa (jossa mrs Kiljander oli mennyt ihan kunnolla vipuun) huudeltiin porukkaa sieltä mäestä takaisin reitille. Paljon oli juuri siinä risteyksessä tullut ongelmia ja se oli ainoa paikka missä reittimerkinnöissä oli parannettavaa. Näiden pummien jälkeen järjestäjät olivat käyneet kuulemma korjaamassa merkinnät kesken kisan
     
    Viimeinen 10km on sitä ihan saamarin vaikeaa nousua ja laskua ja pelimerkit alkoivat olla itselläni pöydässä ja tiesin että kisa oli mennyt hyvin, joten menin hitaasti ja varmasti kävellen pääosin. Helpossa kohdassa hieman hölkkää. Konttasen huoltoon alas tulin jo varsin heikossa hapessa. 3 litraa juomaa Juumasta oli loppunut jo kolme kilometriä aikaisemmin ja koko reissulla tippui n. 10-11l yhteensä. Sää oli upea koko päivän mutta ei kuitenkaan liian kuuma, mutta juoda piti paljon. Geelit menivät alas enää tippa kerrallaan ja ainoa juoma joka kiinnosti lopussa oli vesi. Vettä join sitten 1l yhdellä kulauksella Konttaisessa. Vilkaisin kellosta siinä särpiessä että 1h20min olisi aikaa alle 11h suoritukseen. Muistin edelliseltä vuodelta että 1h15min meni aikaa viimeiseen 6.5km matkaan joten ei muuta kuin yrittämään. Portaissa joutui jo pari kertaa puuskuttamaan ja yksi 80km kisaaja kuittasi minusta uudelleen ohi. Kuten tyypillistä, Valtavaara ei vain suostunut tulemaan ja aina piti mennä vielä yhdelle huipulle ennen kuin sinne päästiin. Suunnattoman rankkaa ja pahaa teki vaikka maisemat olivat fantastiset. Olin 11h:n aikataulusta siinä jo hieman jäljessä mutta toisaalta tästä eteenpäin oli sitten jo pätkiä missä pystyi ihan juoksemaan.
    500 metriä ennen maalia aikaa oli kuitenkin vielä joku 5-6min 11h alitukseen ja sieltä tultiin hyvällä jalalla alamäkeen aikaan 10.57 ja risat. Näemmä menin tänä vuonna lähes minuutilleen samaan aikaan (n.7.50+) sen 53/55km kuin viime vuonna mutta pohjilla oli nyt 3h6min juoksua Oulankaan. Sen verran on siis kunto kasvanut. Suuri syy on tässä varmasti huhtikuun maralle talvella tehty valmistautuminen sekä jonkinlaisen mäkitreenin (kiitos nyba!) mukaanotto.  Maalissa tavoilleni uskollisesti eläimellinen huuto ja tuuletus. En olisi voinut kuvitellakaan (vmaksin, jamon ja isin veikkauksista huolimatta) tällaista suonenvetopäivää itselleni. Sijoitus taisi olla 16/114. Antaa paljon positiivistä energiaa jatkoon ja lähes epäuskoinen olo on tuosta. Mrs Kiljanderilla meni myös 53km hienosti. Upea päivä molemmilla vaimon muutaman minuutin pummista huolimatta.
     
    Polvisärky oli matkassa alkutaipaleella mutta meni ohi tai unohtui Oulangan jälkeen. Viime yönä heräsin jomotukseen illallaotetusta särkylääkkeestä huolimatta. Menin Hoka ATR Challengereilla koko matkan ja kengät olivat todella hyvät, mutta hajosivat pohjasta minkä huomasin vasta maalissa. Totaalinen pohjan repeämä enkä osaa sanoa mahtaako suutari noita melko uusia kenkiä saada parsittua kasaan. Harmi. Nyt sunnuntaina täällä on +22C ja käytiin uudestaaan Rukan huipulla käppäilemässä fiilistelemässä viimeistä kilsaa ennen lennon lähtöä. Paluu arkeen ja katsotaan miten tästä kohti Pallasta. 134km tuntuu ylitsepääsemättömältä haasteelta tällä hetkellä.
     
    Kiitos kannustajille ja järjestäjille. Todella hienosti hoitivat Eppu & co lähes 1000 osallistujaa Rukalla!
     
  24. Like
    joukor reacted to Juoksijapoika for Blogi päivitys, Ironman Maastricht-Limburg, maastoajoa?   
    Tutustumismatka Hollantiin on takana ja paljonhan ennakkoluuloista poikkeavaa siellä olikin.
    Tällä kertaa reissuun lähdettiin kahden pariskunnan voimin, samalla miehityksellä kuin pari vuotta aiemmin Köpikseen. Mäntymäet olivat rantautuneet Vaasasta Kymenlaaksoon jo hyvissä ajoin ja päätimme lähteä yhdellä autolla matkaan. Ford C-max näytti jälleen kyntensä ja pari pyörälaukkua ja muutama matkalaukku meni sisuksiin neljän ihmisen kera komeasti.
    Perjantai oli matkustuspäivä. Lensimme Amsterdamiin, josta suoriuduttiin junalla eteenpäin Maastrichtiin. Päivä oli pitkä ja erityisesti noin 3h junamatka 140km siirtymällä ei saanut ihan täysiä pisteitä. Nykyään käsittääkseni myös vähän kovempaa kulkevia junia on =) Majoitukseen aivan aseman viereen päästiin näppärästi ja yö-myssyn ja kebabin jälkeen mukavasti unille.
     
     
    Maastricht on noin Lahden kokoinen viehättävä pikkukaupunki. Tunnelma oli varsin leppoisa ja ihmiset ystävällisiä. Tässä kaupungissa näki sentään aitoja hollantilaisia, toisin kuin Amsterdamissa. Ilmottautumisten, expon ja kisa-alueen järjestelyt olivat tuttua Ironman kisalle tyypillistä hyvää tasoa. Ainoana miinuksena mieleen tulee saniteettitilojen vähäisyys. Vaihtopaikat, uinnin startit jne. kaikki sijaitsivat kompaktilla alueella reilun puolen kilometrin päässä hotellistamme. Valmistelurutiinit hoitui siis näppärästi lauantai päivällä. Leppoisasti vietellen päivää ja illalla vielä pasta-illallisen voimin päästiin unille jo hyvissä ajoin.
    Nukuin erittäin hyvin kisaa edeltävän yön. 7 tuntia hyvää unta oli luksusta ja herääminen klo 4.15 ei tuottanut mitään tuskaa. Hotelliin oli vielä järjestetty aamupala kisan johdosta alkamaan jo klo 4, joten liikkeelle lähtö oli erittäin miellyttävä. Könysimme rantaan ennen puolta kuutta. Pilviseksi päiväksi oli luvattu noin 20 astetta lämmintä sekä sadekuuroja. Ihmeempää tuulta ei aamusta ollut, joten uinnille se lupasi ainakin hyvää. Odottelut rannalla sujuivat hyvin ja rolling startilla suoritettuun uintiin valmistautuminen meni hyvin. Hakeuduin itse noin 1.10-1.15 loppuajan joukkoon. Tästä voisi jälkiviisaana sanoa, että olisi hieman enemmän pitänyt luottaa itseensä. Erityisesti ensimmäisen kilometrin aikana ohittelin uimareita todella paljon. Rolling startti eteni ja kävely jokeen kesti osaltani noin 15 minuuttia.
     
     
    Vesi Maas-joessa oli 21 asteista ja se tuntui aamuiseen viileään ilmaan verrattuna miellyttävän lämpöiselle. Pääsin uintirytmistä kiinni hyvin ja mitään aikaisempien vuosien kaltaista panikointia ei ollut. Uinti sujui ensimmäisen noin kilometrin verran hyvin, lukuunottamatta niitä ohiteltavia. Sen jälkeen reitti kulki parin sillan alta, joihin oli mielestäni hieman typerästi rajattu uintikaista liian kapeaksi. Näiden siltojen kohdalla, pohjakasvillisuutta syöden, tuli jonkun verran kontaktia muiden uimarien kanssa. Sain myös kyynärpäästä silmääni ja toinen linssi oli oikeinkin napakasti integroituna päähän. Onneksi ei tullut mustaa silmää =). 1,5km kohdalla oli uintiin lisätty noin 50m mittainen hölkkäosuus, jossa kierrettiin saarella sijainnut kaupungintalo. Tämä oli ihan miellyttävä lisä uintiin. Siinä sai mukavasti katkaistua pitkälle tuntuvan kauhomisen ja lyötyä muutamia ylävitosia yleisön kanssa, jota olikin ihan mukavasti. Uinti jatkui takaisinpäin jokea ja palatessa tilaa oli jätetty huomattavasti enemmän myös siltojen alla. Ainut kohta, jossa virta vaikutti selkeästi uintiin oli aivan lopussa. Siinä uitiin noin 400m U-kierros kapeammassa kanavakohdassa, jossa takaisin tullessa virta jarrutti menoa ihan huolella.
    Nousin joesta hyvävoimaisena 1.10 ajassa, mikä oli näin leppoisalla uinnilla erittäin hyvä aika. Vaihtorutiinit menivät kivuttomasti ja kompaktilta vaihtoalueelta päästiin hyvin matkaan. Ironman kisoihin on tänä vuonna tullut uusi elementti AWA (all world athlete)-ranking, jossa verrataan edellisten kisojen suorituksista saatuja ranking-pisteitä muihin kilpailijoihin. Tämän perusteella olin itse rankattuna 10% "kuumaan ryhmään" ja kannoin mm. pronssin väristä uimalakkia. Hauska yksityiskohta, vaikka tuosta statuksesta ei taida mitään muuta iloa ollakaan. Priority check in olisi ollut ilmottautumisessa ja pyörä katsastuksessa, mutta koska jonoja ei ollut muutenkaan, ei tuollakaan mitään väliä ollut. Pyöräpaikka sijaitsi rankatuilla PRO-porukan vieressä ;)
     
     
    Pyöräosuus olikin sitten se jännin paikka. Hollanti ei ole kaikilta osin vain tasaista maastoa. Maastrichtin seutu on kumpuilevaa ja suunniteltu reitti meni pitkin maaseutua, jossa teiden kunto oli vähintäänkin vaihtelevaa. Pyörätien levyisiä mutkaisia baanoja, joissa asfaltin laatu vaihteli paljon. Laattapintaista tietä, betonipintaista tietä, mukulakiveä, vesivanerilla päällystettyä siltaa jne. kaikkea mahdollista löytyi. Tämä näkyi reitin varrella lukuisina rengasrikkoina, joilta itse onneksi vältyin. Noin tunnin pyöräilyn jälkeen alkaneet sadekuurotkaan eivät helpottaneet tilannetta. Jokaiseen mutkaan piti jarruttaa huolella ja kiihdytyksiä tuli paljon. Myös alamäkien lopussa olleet "pimeät" mutkat pitivät mielen nöyränä ja vauhdit alhaisena.
    Ensimmäisen 20km jälkeen oli selvää, että tavoiteaikanani pitämään 11h alitukseen olisi tuskin mitään asiaa näillä teillä. Viileähkö keli teki tankkauksesta tällä kertaa helppoa. Nestettä kului yllättävän vähän ja etukäteen sotketut energiapullotkin tuntuivat toimivan ja imeytyvän hyvin. Matkan raskuus alkoi tuntua kunnolla toisen kierroksen ensimmäisissä isoissa nousuissa toden teolla. Menohaluja piti etsiä tosissaan ja useaan otteeseen teki mieli vaihtaa koko homma sunnuntaipyöräilyksi. Jotenkin matka kuitenkin taittui ja pyörän kokonaiskeskinopeudeksi muodostunut 31km/h oli oikeastaan varsin kohtuullinen. Vielä yhtenä mainittavana erikoisuutena reitistä pitää sanoa loppuun hommattu vajaan kilometrkin mukulakivipätkä. Väsyneenä täryttimen läpi ajaminen jäi hyvin mieleen ja ranteisiin sattuu edelleen. Mikäli joku kysyy suosittelenko kisaa niin pyöräosuudesta johtuen, en suosittele.
     
     
    Juoksuosuudelle lähdin todella raskailla jaloilla. Rauhassa suoritetussa vaihdossa, jossa vessaankin piti hetki jonotella, kaikki sujui ihan hyvin, mutta pyörä oli tehnyt tehtävänsä. Krampeilta vältyin tällä kertaa oikeastaan kokonaan, mutta jalat painoivat vähintään tonnin. Ensimmäisten kilometrien aikana mietin, että pakko olisi kiihdyttää tahtia mikäli edes lähelle neljän tunnin maraton aikaa lähdetään hakemaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut vaan raahustaminen sujui höyryveturimaisesti kilometri kerrallaan. Juoksuosuuteen oli niinikään kerätty mielestäni turhaan kaupungin suurimmat mäet mukaan. Neljännellä kierroksella huumori olikin mäissä jo melkoisella koetuksella. Ihmisiä oli reitin varrella kannustamassa hyvin ja äänekkäästi. Tunnelma oli erittäin hyvä. Hauskana yksityiskohtana kaartaessani maalialueen ohi toiselle kierrokselle moikkatutuksi vuosien varrella muodostunut kuuluttaja antoi ylävitoset kommenteilla "Nice to see legend from Finland". =)
    Tavoiteajaksi muodostui juoksun edetessä 11.30 alittaminen. Tämä oli sopiva eteenpäin potkiva motivaatiotekijä sillä tuskaisimpien kilometrien aikana kävelemisen mahdollisuus pyöri koko ajan mielessä. Kuitenkin 11.30 tavoitteeseen päästäkseni tuota mahdollisuutta ei ollut. Sipsutin maaliin lopulta tasaisen suorituksen jälkeen ajassa 11.28:29. Kaukana alkuperäisestä tavoitteesta, mutta olosuhteet ja valmistautumisen huomioon ottaen olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. https://connect.garmin.com/modern/activity/1287950390/3
     
    Kannustusjoukot pysyivät uskollisesti mukana ja sateesta huolimatta ilmestyivät aina reitin varteen morjestamaan. Kiitoksia siitä! Maastrichtin illassa käytiin katsomassa vielä viimeisten Ironmanien maaliin tuloja ja maalilinjan sulkemisjuhlallisuudet. Kovia pappoja ja mummoja oli jälleen liikenteessä ja vaikka kaikki eivät säädetyssä 16.15 ajassa maalilinjaa saaneetkaan puhkottua, moni tuli kevyellä askeleella hymy herkässä loppuun asti.
    Amsterdam tuli niinikään koettua myös paluumatkan varrella parilla päivällä. Jos suositella pitää niin lomalle Maastrichtiin, Amsterdam kiertäen ja kisailut jossain ihan muualla =). Alla oleva sertifikaattikuva kertoo aika paljon siitä, minkä oloinen maastoajokisa oikeasti oli.      
     
     

  25. Like
    joukor reacted to kiljander for Blogi päivitys, Ylläs-Pallas-Hetta 134km   
    NUTS Pallas 134km
     
    En edes muista enää kuinka päädyimme vaimoni ja ystävien kanssa vuonna 2015 NUTS Karhunkierroksen 53km matkalle lähtemään, mutta se oli vuonna 2013 alkaneen elämäntaparemontin eräänlainen ensihuipennus - muutaman maratonin jälkeen jotain uutta ja ihmeellistä. Saavuttuamme tuolloin 2015 toukokuussa perjantaina Rukahoviin ja nähtyämme 160km kilpailun lähdön, päädyimme seuraamaan noita 160km ”GPS-pallukoita” Rukahovin aulaan odottaessamme omaa lauantain lähtöämme. Vaikka minulla ei tuona iltana ollut vielä oikein mitään kosketusta ultrajuoksuun, tuo urhoollisten sotureiden eteneminen kansallispuiston yöhon teki minuun lähtemättömän vaikutuksen - halusin olla yksi noista pisimmän matkan tyypeistä joku päivä. Tunne oli ihmeellisen voimakas.
     
    Osana 2016 polku-ultrasuunnitelmaa löysin itseni NUTS Köykkyrin ”kisassa” 2015 Marraskuussa tunkkaamassa 6 tuntia laskettelurinnettä sohjossa ees taas. Asioikseen Kempeleeseen lento tuota varten - ei mitään järkeä, ja niin vaan sitten vielä istuin Joken kanssa pienessä laskettelurinteen kopissa tuon 6h kisan jälkeen maksamassa YPH 134km osallistumismaksua. Vuoden 2015 Pallas-Hetta 55km aurinkoisessa säässä oli aivan mahtava kokemus yhdessä vaimoni kanssa, joten se oli luonteva valinta ensimmäiselle pidemmälle ultrajuoksulle. Alkuvuodesta 2016 varattu luontainen ”reality-check” oli Karhunkierros 80km, jossa onnistuin yllättämään itseni ihan totaalisesti, varsinkin kun olen ollut sellainen fiilis-treenaaja ilman mitään suurta systemaattisuutta. 
     
    Noin 14 kuukautta unelman syntymisestä perjantaina 15.7.16 klo 16 saavuimme Ylläkselle hotelli Saagalle, josta kaksi tuntia myöhemmin tapahtui 134km kisan lähtö. Unelmieni täyttymys oli lähellä. Vuosi oli mennyt ilman isompia vammoja nousujohteisesti. Olin samalla lähtöviivalla porukan kanssa, joiden ”pallukoita” ja huikeita suorituksia olin tuntikaupalla kelaillut GPS-seurannoissa ja lukenut jokaikisen blogin vähintään ”muutamaan kertaan”. 
     
    Sain hyvää kannustusta kisapäivänä tutuilta ja erityisen tärkeä oli erään kokeneen ultraaja-kaverin puhelinsoitto, jossa päätettiin että maaliin sitten mennään oli mikä tahansa. Ennen lähtöä kävin moikkaamassa paria tuttua ja paiskaamassa kättä mm. Juuson ja Micken kanssa, joiden kisaamista on tullut ihaillen seurattua. Itse asiassa tulin lopulta moikanneeksi koko tulevaa kärkikolmikkoakin. Kovaa jengiä. 134km reitistä en ollut ensimmäisen 80km pätkään kartalla muuten pahemmin tutustunut, mutta heti kärkeen vedettävä nousu Ylläksen laelle ei ollut jäänyt huomaamatta. SInne sitä lähdettiin sitten kapuamaan klo18 ja Epun lupaamaa rankkaa rakkaahan se koko nousu oli. Melkoisen hyvä mahdollisuus saada itsensä jumiin jo ensimmäisen puolen tunnin aikana, mutta itse pistelin tavoilleni uskollisesti rauhassa ylös joukon keskivaiheilla. Mitään sijoitustoiveita en ollut itselleni asettanut, unelmani oli maaliinpääsy ja siitä oli pidettävä kiinni. Sää oli aivan mahtava ja odotin innolla edessä olevia maisemia ja keskiyön aurinkoa. Jalassa oli Hoka ATR Challengerit, joita olin yhden parin suutarikuntoon jo Karhunkierroksella saanut. Pallaksen dropbagiin laitoin eväiden ja vaihtovaatteiden lisäksi sauvat, mikä osoittautui itselleni loistavaksi ratkaisuksi. Hokan pohjat hajosivat tälläkin kertaa.
     
    Ylläksen huipulta näki käytännössä jo Pallaksen ja Äkäslompolon puolella päädyin juoksemaan yhdessä ”KVn” kanssa. Ylläksen jälkeen toinen merkittävä nousu oli jälleen rakka-kurua pitkin seuraavalle huipulle. Aika jäätävä paikka, mutta sieltä alas tultiin jälleen helpompaa pätkää. Jälkikäteen katsottuna näiltä vaiheilta alkoi pikku hiljaa nousuni. Tuntureiden jälkeen reitillä oli paljon metsäpätkää ja siellä mentiin eteenpäin porukassa jutustellen. Ennen toista huoltopistettä tulin yksin viiden hengen letkan perään ja sen juoksijat herättivät sen verran kunnioitusta että menin jonkin aikaa perässä - alkoi tulla pelko että olin aloittanut liian lujaa. Tämähän oli matkana itselleni täydellinen hyppy tuntemattomaan. Juoksu sujui todella hyvin joten sitten yhdessä sopivassa paikassa koukkasin porukasta moikaten ohitse. Kolmannen huollon jälkeen törmäsin Pekkaan ja tästä lähti toinen todella mukava juoksukimppa joka kesti Pallakselle asti. Ennen Pallasta alkoi olla jo väsy, kävelimme jo paljon, ja keskeyttäminen sinne oli käväissyt mielessä mutta toki olen sysännyt ajatuksen saman tien syrjään. Rakot jaloissa olivat vaivanneet jo pari tuntia (paikoin reitti oli kostea). Erityisen rasittavaa oli se että ”Pallas 5km” kyltin jälkeen mentiin jonkun matkaa ja törmäsimme….toiseen ”Pallas 5km” kylttiin. Kun ”Pallas 3km” kyltti tuli ikuisuuden jälkeen, huusin ruman sanan kovaan ääneen ja päätin alkaa juoksemaan hitaasti. 
     
    Hölkkäilin Pallakselle itsekseni n klo 06.30 ja tunnelma oli aika mahtava jo tuossa vaiheessa kun tiesi että kunnon levähdystauko oli edessä. Tommi, joka oli mennyt ohitsemme aiemmin oli pikku hiljaa tekemässä lähtöä kun saavuin. Pyysin nuudelit, ei maistunut. Tilasin pitsaa ja kokista. TAIVAALLISTA! Järkkäilin dropbagistä rakkolaastaria ja teippiä jalkoihin mutta eihän siitä mitään tullut. Roskiin koko sähellys ja kuivat sukat + paita päälle voimakkaan pännimisen vallassa. Rakot seuraisivat loppuun asti. Hetken tuumailin kenkienkin vaihtoa mutta päätin pitää Hokat jalassa. Paita vaihtui lyhythihainen + aamuyöllä lisätyt irtohihat kombinaatiosta kuivaan ja puhtaaseen pitkähihaiseen. Lähdettyäni eteenpäin nousemaan ylös alkoi pikku hiljaa satelemaan mutta ajattelin sen vain hieman virkistävänä vaihteluna kunnes noin 20 min myöhemmin puolessa välissä Pallasta hurjassa puuskatuulessa ja vaakasuorassa vesisateessa olin kaivamassa takkia päälle repustani. Kamat meinasivat kuvainnollisesti lentää käsistäni kuin tuhka tuuleen mutta sain puettua ja matka jatkui. Ainoa asia mikä harmitti oli se että en ollut vaihtanut pitkiä housuja päälle huollossa. Myöhemmin kuulin että kun tuo myrsky alkoi niin ilmeisesti juuri kukaan ei ollut lähtenyt Pallakselta ylös ja huoltoteltta oli suurin piirtein meinannut lähteä lentoon. Jatko Pallakselta sinänsä oli itselleni ihan selviö enkä edes lopulta harkinnut keskeytystä. Valvottu yö ja 80km ei tuntunut mitenkään erityisen pahalta tuolla hetkellä.
     
    Siellä sitten Pallakselta eteenpäin sauvakävelin ja hölkkäilin yksikseni surkeassa säässä ja näkyvyydessä kohti Hettaa. Olin iloinen että olin juossut reitin edellisenä kesänä hyvässä säässä. Muita kilpailijoita ei näkynyt edessä eikä takana ja parilta vaeltajalta kuulin että edessä oltiin n. 10min päässä. Yksin siis rauhassa. En muistanutkaan kuinka hankalasti kuljettava reitti oli kivien suhteen ja rakot tekivät hommasta tunti tunnilta kivuliaampaa. Tuntui että koko vasemman jalan kantapääni oli ”irti” ja niinhän se nahka sitten olikin kun illalla hotellissa vammat tarkastin. Valokuva on olemassa mutta enpä tuota taida kenenkään yökötykseksi jakaa. Myrsky heikkeni hieman jossain välissä kunnes se teki uuden hyökkäyksen yksin taivaltavaa ultraajaa kohtaan ja aloin pelkäämään hypotermian uhkaa kun tuntui että kropan lämmön tuotanto oli siinä rajalla että riittääkö. Tuohon tilanteeseen liittyi ensikohtaamiseni ilmeisesti ”ultrajuoksun ytimen” kanssa. Minua oli varoitettu matkasta mielen syvyyksiin ja sieltä se totaalinen 15 sekunnin romahdus yht´äkkiä tuli. Onneksi tajusin kaivaa GoPron repun sivutaskusta nopeasti ja taltioida tuon itkunsekaisen miniromahduksen (teemana maaliin ja lämpöön pääsy) kaatosateessa keskellä tunturia. Saa nähdä uskallanko itsekään katsoa jälkikäteen. Hetki siitä ja huusin tuleen niin että varmaan Hettaan kuului ”Yeah, nyt mennään eikä meinata!!!”. Melkoista mielen ailahtelua hetkellisesti.
     
    Montellin majalle saapuessani edessä näkyi naisjuoksija (ilmeisesti naisten 4s lopulta) jota tavoitin, mutta hän poikkesi majaan sisälle kun itse jatkoin tetsaamista eteenpäin. Jälkikäteen kuulin että hänelle oli ollut myös hieman huolia sään ja reitillä pysymisen suhteen. Alakulo jatkui mutta eteenpäin oli mentävä ja muutama kilometri myöhemmin tapasin Tommin ja tämä lämmitti suuresti mieltä erityisesti sen takia että enää ei tarvinnut taivaltaa itsekseen. Hyvä seura oli enemmän kuin tervetullutta. Tommin kanssa tultiin sitten koko loppumatka maaliin ja haluan vielä kerran kiittää häntä reissusta. Sauvojen Pallakselta mukaan ottaminen oli toinen reissun pelastus koska en millään olisi enää pystynyt pelkästään juoksemaan riittävästi lämmön ylläpitämiseen. Ikuisuudelta tuntuneen tamppaamisen jälkeen saavuimme lopulta Hannukurun huoltoon jossa viiden minuutin seisoskelu sai viimeisetkin lämmöt katoamaan ja vartin verran oli pakko juosta väkisin ja tempoa sauvaa jänkhään sekä pitkospuuun jotta sai jotenkin kehon vielä kerran heräämään. Kilometrit eivät sitten tunturissa kovin nopeasti edenneet sauvakävellen, mutta maali mielessä eteenpäin kahlattiin. 
     
    Pyhäkeron nousu saapui viimeinkin ja siinä vaiheessa todella pitkästä ja loivasta noususta ei jaksanut olla harmissaan kun tiesi että sen jälkeen reitti olisi enemmän tai vähemmän alamäkeä ennen viimeistä tiellä mentävää kymppiä. Näkyvyys oli heikko ja sumussa kivet alkoivat näyttää rakennuksilta ja muutamaan kertaan näin jo mielessäni Pyhäkeron huipun mutta se olikin harhaa. Keron huipulla olevan kiviröykkön näkeminen oli iloinen asia mutta ei sitä jaksanut enää väsyneenä juhlia. Sinänsä juostavaan alamäkeen sain kuitenkin jonkinlaista hölkkää välillä aikaiseksi. Jalkoihin sattui luonnollisesti ihan törkeästi. Nyt myös vasemman jalan akillesjänne sattui jokaisella askeleella. Rakot molskuivat jalanpohjissa. 
     
    Viimeisessä huollossa Pyhäkeron alla alkoi olla jo hieman vapautuneempi fiilis maalin lähestyessä ja Tommin ideasta pistäydyimme autiotuvan sisällä muutaman minuutin. Siellä oli pari vaeltajaa lepäämässä ihanassa lämmössä ja aika nopean vihaisesti oli repäistävä itsensä ulos mökin ihanasta raukeasta syleilystä. Pääasiassa Tommin tsemppaamana hölkkäiltiin  ja käveltiin Hokien hajonnut pohja läpsyen viimeistä kymppiä ja noin 1km ennen maalia oli suureksi yllätyksekseni vanhin tyttäreni vastassa. Liikutus meinasi tulla välittömästi mutta se purkautui vasta maalissa. Tommin ehdotuksesta mentiin yhdessä maaliin ja hieman harmillisesti olin tuloksissa häntä yhden pykälän edellä, vaikka hän oli selkeä mentori kaksikossamme viimeiset 25km reissusta. Monilla muilla painoi reissussa varmasti KKn 160km juoksu vielä.
     
    Jossain vaiheessa aamupäivällä oli käynyt mielessä että soitan vaimolleni ja kehotan harkitsemaan, kannattaako 55km kisaan lähteä sään puolesta, mutta ilmeisesti iso osa tästä meni lopulta oman väsymyksen piikkiin. Aika vähän 55km kisaajat loppujen lopuksi säätä valittelivat. Keskeytysprosentti 134km matkalla oli lopulta lähellä viittäkymmentä jakautuen kaikille huoltopisteille. Oma systeemini piti taas hyvin ja geelejä meni parikymmentä kappaletta. Erilaisia patukoita toistakymmentä. Vihreitä kuulia (NAM!!!) huolloista varmaan iso rasiallinen yhteensä. Herkkusuu-ominaisuus on hyvä lähtökohta ultraamiselle? Omaa ja järjestäjien elektrolyytti/urheilujuomaa ja merisuolaa isolla kädellä läpi reissun. Joitain minimaalisia vatsakipuja oli mutta mitään isoja tyhjennysharjoituksia en tehnyt. 
     
    Unelmani on saavutettu! YPH Finisher!!! Pakko myöntää että tuo joukkoon kuuluminen oli yksi ajuri tässä unelmassa omien rajojen testaamisen ja luonnossa ultraamisesta ”nauttimisen” lisäksi. Kuulin maalissa suureksi yllätyksekseni että olin sijoittunut viidenneksitoista. Oma käsitys matkalla oli 25-30 välissä, josta olisin ollut jo positiivisesti yllättynyt. Maalissa pystyin pidättelemään jotenkin kyyneleitä kun järjestäjä sekä sukulaisiakin oli valokuvaamassa ja hienoa huoltoa sain myös monilta ihmisiltä. Ilon itku tuli sitten autossa ajaessani muutaman kilometrin matkan maalista majapaikkaan. Hotellissa suoraan kuumaan suihkuun ja vällyjen alle horkassa makaamaan. Yöpöydälle tuotu poropizza ja kokis olivat luonnottoman hyviä mutta pitsasta en jaksanut syödä kuin puolet. Illalla jaksoin käydä tunnin unien jälkeen Hetta-hotellissa moikkaamassa vanhoja ja uusia tuttuja. Oli kivaa! Uni tuli helposti.
     
    Kuuluisaa kommenttia ”pitää tehdä siitä mistä tykkää” lainatakseni polku-ultrat ja luonnossa juokseminen tuntuvat minun jutultani ja selkeästi olen parhaimillani tuollaisissa hyvin hitaita lihassoluja ja omien kykyjen tuntemusta vaativissa reissuissa ja luultavasti sillä tiellä tulen jatkamaan. Ensi vuoden ajatukset ovat jo kehkeytymässä mutta kokeillaan nyt tuo oman seuran Endurancen HUR 12h ensin. 
     
    Last but not least, kiitos NUTS- tyypit ja kaikki vapaaehtoiset jälleen kerran!!! 

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy