Jump to content
Juoksufoorumi.fi


ToivaJu

Jäsenet
  • Content Count

    2
  • Liittyi

  • Last visited

Community Reputation

3 Neutral

About ToivaJu

  • Syntymäpäivä 21.01.1982

Profile Information

  • Gender
    Male
  • Asuinpaikka
    Hammaslahti

Converted

  • Coopperi
    3430
  • Puolimaraton
    1.27.xx
  • Maraton
    3.46.xx

Recent Profile Visitors

The recent visitors block is disabled and is not being shown to other users.

  1. ToivaJu

    Nuts KK160 2018 (dnf)

    Viime syksyn onnistuneen vaarojen maratonin 130 kilometrin jälkeen tätä juoksuvuotta odotin kovasti. Asetin kauden 2018 tavoitteekseni UTTF-kiertueen läpäisemisen. Talven harjoittelu käynnistyi mukavasti ja tammikuulle tuli n. 200 kilometriä juoksua, jonka lisäksi hiihdin ja pelailin pipolätkää jonkin verran. Helmikuussa ehkä liukkaiden teiden aiheuttamana vasemman jalan polvi alkoi ärtymään juoksusta. Jo pienenkin juoksemisen jälkeen polven takana alkoi tuntua painetta ja juokseminen ei tahtonut onnistua. Helmi-maaliskuulle ei juoksua tullut yhteensä kuin reilu 100 kilometriä. Maaliskuussa pääsin näyttämään jalkaani magneettikuvissa, ilokseni kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Käyttämällä kompressiosäärystintä tukemassa vasenta polvea, ei talvella vaivanneesta kivusta ollut juuri tietoakaan. Pääsin siis juoksuharjoittelun makuun kunnolla taas huhtikuun alussa. Karhunkierroksen 160km kisaan oli kuitenkin aikaa enää vajaa parikuukautta, päätin kuitenkin yrittää saada kuntoni riittäväksi Rukan kisaan mennessä. Huhtikuulle kertyi 300 km juoksua ja kaikki vaikutti olevan ihan hyvin. Juoksin vielä toukokuussa kaksi viikkoa ennen KK:ta puolimaratonin Joensuu Runilla. Tulos ei kuitenkaan ollut lähellekkään sitä mitä toivoin. Yritin parantaa ennätystäni 1:27:xx, mutta jäinkin tuosta reilusti ja löysäilin viimeisen viisikilometria ja Joensuun puolikkaalta oli tyytyminen aikaan 1:31 ja rapiat päälle. Tämä oli kuitenkin odotettu tulos, sillä tehoja en ollut juossut koko talvena laisinkaan. Viimeisen kaksi viikkoa otin rennosti tekemällä vain muutaman kevyen juoksuharjoituksen. Aiheutin vielä itselleni harmaita hiuksia juoksemalla KK:n alus viikolla kotipoluilla ilman polvitukea ja talvella vaivannut polvikipu muistutti itsestään. En antanut asian häiritä vaan luotin että polven tukeminen auttaa itse kisassa. Kisareissun hetki koitti ja suuntasimme perheeni kanssa kohti rukaa torstaina kilpailun aattona. Kisakeskus olikin jo Rukalla rakentumassa kun saavuimme majoitukseemme joka oli aivan kaiken ytimessä Ruka-Villagessa. Pakkailin illalla varusteeni ja reppuni valmiiksi jotta aamulle jäi vain kisamateriaalin noutaminen ja dropbagien toimittaminen järjestäjille. Juoksureppuun varasin selkääni 1,5l rakon urheilu-juomaa ja rinta taskuihin 7,5dl elektolyyttijuomaa kahteen lötköpulloon, tämän lisäksi kannoin mukanani geelejä nautittavaksi tunnin välein. Kuva: Katriina Toivanen Lähtöalueelle saavuin 15min ennen starttia. Tunnelma oli mahtava ja porukkaa oli kokoontunut runsain joukoin kannustamaan kaikkia KK:n perusmatkalle lähtijöitä. Kaikkiaan 160km matkalle oli lähdössä noin 115 henkeä. Asetuin lähdössä arviolta joukon kärki kolmannekseen. Lähtölaukaus tapahtui klo 12:00 ja rohkea joukko lähti taivaltamaan kohti Karhunkierroksen toista päätä Hautajärveä. Jo ensimmäiset nousut Rukalle ja Valtavaaralle saivat hien irtoamaan kovasti. Alun ruuhkan jälkeen oma paikka pitkäksi venyneessä letkassa vakiintui matka kohti ensimmäistä huoltopaikkaa Konttaista 6,4km kohdalla alkoi. Nestettä kului paljon ja rintataskuissa olevat 7,5dl oli juotu jo hyvissä ajoin ennen Konttaisen pistettä. Konttaisella täytin nopeasti pulloni ja laitoin niihin elekrolyyttitabut sekaan. Huollossa oli tarjolla juomisten lisäksi pientä purtavaa suolaista ja makeaa. Otin suklaata matkaevääksi ja reissu jatkui. Konttaisen huolto: 6,4km väliaika 56min , pysähdys 1min. Kuva: https://onevision.kuvat.fi/kuvat/Sport+Events+/sport+events+2018/NUTS+KARHUNKIERROS/ Seuraavaan huoltoon Juumaan oli matkaa edessä n 17km. Alkumatka tuntui turhan ripeältä ja annoin edelläni menneen porukan mennä omaa vauhtiaan ja jatkoin tästä eteenpäin omaa vauhtiani. Rukan ja Valtavaaran laskuissa talvella vihoitellut polvi tuntui ärtyneeltä, tämä kuitenkin unohtui kun kilometrejä tuli lisää. Juuman huolto tuli vastaan helposti ja matkanteko tuntui tässä vaiheessa oikein mukavalta. Nestettä kuilui taas paljon ja olin juonut 7,5dl etutaskuista ja muutamia muutamia kertoja selästä. Huollossa täytin vain etupulloni 7,5dl. Juuman huolto: 23km väliaika 2t58min, pysähdys 2 min Kuva: @allaboutlapland Nopean huollon jälkeen matka jatkui aina reilun 30 kilometriin saakka hyvin. Kilometrit 30-50 olivat hankalia. Nestettä kului paljon ja oli kuuma. Oliko alun vauhti sittenkin liikaa. Jouduin pudottamaan vauhtia ensisestään, kävelin pitkiä pätkiä ja nautiskelin energiaa runsaasti. Täytin pullojani virtaavista puroista ja joesta useaan kertaan ennen seuraavaa huoltoa. Selässäni oleva urheilujuomarakko alkoi tyhjentyä myös uhkaavasti. Pari kilometriä ennen Oulankaa hiljainen matkanteko ja energian tankkaaminen alkoi tehota ja matkan teko alkoi taan maittaa hyvin. Oulangan huoltoon saapuessa fiilis oli jo mitä mainioin. Oulangassa sai ensimmäistä kertaa käyttää omaa dropbagia johon oli ennen lähtöä saanut jättää huoltotarvikkeita järjestäjän kuljetettavaksi reitin varrelle. Täytin juoksurepun energia varastot, söin ja join huolellisesti. Varustuksessa en kokenut mitään korjattavaa olevan joten matka sai taas jatkua. Oulanka huolto: 53km väliaika 7t29min, pysähdys 9 min Kuva: NUTS Karhunkierros 2018 © David Ariño Kävelin ensimmäisen kilometrin huollon jälkeen. Vasemman jalan jalkaterä oli muuttunut pikkuhiljaa hieman araksi, en antanut tämän kuitenkaan häiritä. Oulangan jälkeen oli mukavaa neulaspolkua ja juoksu alkoi taas maittaa mukavasti. Nestettä kului edelleen paljon. Jossain vaiheessa huomasin että juomani eivät tule riittämään Hautajärvelle saakka. Harvensin juomistahtia ja aloin kyttäilemään paikkaa missä pääsisin täyttämään pullojani. Lopulta riittävän virtaava puro osui kohdalle ja sain täytetyksi pulloni. Juoksu kulki koko matkan Hautajärvelle saakka hyvin ja sijoitus itse kilpailussa oli kohonnut. Hautajärvelle saavuin hyvissä voimin ja hyvällä fiiliksellä. Väliaika 11t25min oli itseasiassa parempi mitä osasin ennalta odottaa, en tosin asettanut itselleni muuta tavoitetta kuin maaliin pääsemisen. Söin järjestäjän tarjoaman pizzan ja tankkasin taas energiaa reilusti. Vaihdoin päälle pitkähihaisen paidan ja virittelin kellooni laturin paikoilleen jotta akku riittäisi maaliin saakka ja koko reisusta jäisi dataa ladattavaksi jälkipuintia varten. Hautajärvi huolto: 82km väliaika 11t25min, pysähdys 28 min Pitkän huollon jälkeen ulkoilma tuntui viileältä, vaatteiden lisääminen oli hyvä juttu. Vaikka oli keskiyö ei uni kuitenkaan painanut, ainoastaan pitkän matkan tuomat rasitukset alkoivat kangistaa. Jalat kuitekin tuntuivat yllättävän hyviltä ja onnistuin etenemään jopa juosten. Vastaan tuli jatkuvalla tahdilla puoleen väliin saapuvia kilpailijoita. Toisiamme tsempaten sivuutimme toisemme. Matkan teko maistui kohtuullisesti aina sataan kilometriin saakka. Vasen jalkaterä joka vihoitteli jo alkuillasta ja sen johdosta vasemman jalan nilkka ja sääri kipeytyivät niin pahasti ettei juoksusta eikä oikein kävelystäkään tullut enää mitään. Viimeisen kymmenen kilometriä ennen Oulankaa pyörittelin mielessäni keskeytystä ja matkanteon järkevyyttä. Takaa alkoi tulemaan kilpailijoita ohi paljon kovemmalla vauhdilla mitä itse pystyin könkkäämään. Viimeinen viisi kilometriä Oulankaan taisi viedä 1t30min, tälläkin vauhdilla olisin toki maaliin ennättänyt ennen sen sulkeutumista mutta jalan särkeminen kohtuuttomaan kuntoon ei tuntunut sen arvoiselta. Niinpä Oulankaan saapuessa ajassa 16t 45min ja 110 km taivaltaneena olin jo tehnyt päätöksen että reissu jää tässä kesken. Istuin huollon suojissa melkein tunnin pohtien jatkamista, olotila ilman jalan kipua olisi ollut hyvä ja mieli teki jatkaa matkaa. Mutta jo huoltopöydän ääreen linkuttaminen hakiessani juomista oli niin tuskaliasta että jatkamisaikeet kariutuivat mielestä. Luovutin gps-seuranta laitteen järjestäjälle ja ryhdyin odottamaan raatobussia. Kuva: Jukka Toivanen Keskeyttäminen harmitti ja harmittaa vieläkin, UTTF jäi nyt saavuttamatta. Olisinko kuitenkin voinut linkuttaa maaliin saakka viimeisen 50 km? Miksi näin kävi, sama kipu meinasi jättää matkan kesken myös Kolilla edellisenä syksynä. Juoksinko liian vaimentamattomalla kengällä? Onko vain niin että jalkani ei kestä moista rasitusta? Voisinko harjoittelussa tehdä jotain, mikä vahvistaisi jalkaterien kestävyyttä. Näitä asioita olen nyt pohtinut reilun kuukauden... Kävin jo Karhunkierrosta seuraavana tiistaina kuntorasteilla suunnistamassa vajaan 10 km, jalkaholvi oli arka mutta hölkkäilemään pystyi. Eihän siinä juurikaan järkeä ollut, mutta halusin todistaa itselleni että lihakset toimivat ja että Karhunkierroksen rasitukset eivät olleet liian suuret. Jukolan viestiin saakka pidin harjoittelun minimaalisena. Vasemman jalan jalkaterä oli kipeä parisen viikkoa Rukan jälkeen, Jukolassa juokseminen onnistui kuitenkin jo täysin ilman kipua. Tämän kesän kisakalenteri uudistui välittömästi Rukan keskeytyksen myötä. Hetta-Pallaksen 134km siirtyy nyt vuoden päähän ja UTTF odottaa vuonna 2019. Rogainingin 24h SM-kisat tuli kalenteriin mukaan ja Vaarojen 130km päättää vuoden. Noiden väliin mahtuu ehkä jotain lyhyempää. Kuva: https://onevision.kuvat.fi/kuvat/Sport+Events+/sport+events+2018/NUTS+KARHUNKIERROS/
  2. ToivaJu

    Vaarojen Maraton 130km

    Heti alkuun varoitus ja pahoittelu. Raportti on lähes yhtä pitkä kuin 130 km juoksu... Edellisen ja samalla ensimmäisen ultrajuoksuni 86km juoksin samaisella Vaarojen Maratonilla syksyllä 2015. Silloisesta juoksusta jäi vain positiivisia ajatuksia, joten päätös lähteä yrittämään 130km matkaa syntyi helposti. Syksyllä 2016 minulla oli paikka Vaarojen 86 kilometrille, mutta keväällä sairastamani keuhkokuume pilasi vuoden 2016 totaalisesti ja matkaksi Kolilla vaihtui 43 km. Kaiken kaikkiaan tämä tuleva juoksu on jo minulle 6. kerta vaaroille, ensimmäisenä juoksin jo 2007 ja nyt vuodesta 2013 lähtien olen saanut olla mukana aina. Terveenä vietetyn kesän jälkeen 130km matka kummitteli positiivisesti mielessä jo pitkän aikaa ennen H-hetkeä. Tätä varten treenasin (ehkä liian vähän) ja lähes jokaisella lenkillä tämä vuoden päätavoite oli mielessä. Torstai- Perjantai yönä jännitys muuttui niin kovaksi ettei untakaan meinannut tulla, perjantaina ei maistanut ruoka. Elimistö odotti ennalta 24-28 tunnin urakkaa. Varusteet pakkailin valmiiksi pääosin jo torstai iltana. Mietin myös syömiset ja juomiset valmiiksi, jottei perjantaina kuluisi turhaa aikaa tavaroiden etsiskelyyn vaan saisin rauhassa keskittyä Kolille siirtymiseen. Vaimoni Katriina ja poikani Miio lähtivät saattamaan minua kolille, matkalla noukimme kyytiimme myös Korkeakosken Ollin joka oli tulossa juoksemaan aamulla starttaavalle 86km matkalle. Kolille saavuimme noin 17:30, aikaa oli 2,5 tuntia lähtöön. Kävin heti ensitöikseni kuittaamassa kisamateriaalin ja kannoin omat varusteeni Luontokeskus Ukkoon odottamaan. Kuudelta kävin syömässä Hotellilla Pasta-Puffetin, jottei nälkä pääse yllättämään heti kisan alku kilometreillä. Ruoka ei edelleenkään meinannut maistaa ja puoliväkisin söin itseni ähkyyn saakka. Ruokailun jälkeen olikin aika mennä virittelemään kisakamoja päälle ja puolenvälin huoltolaatikkoon. Ukossa oli lähtöön valmistautumassa myös hyvä ystäväni Vannisen Petri, jonka kanssa näitä seikkailuja on käyty ennenkin ja tullaan varmasti käymään jatkossakin. Petriltä sain lainaan Suunnistuslamppuuni tehokkaamman akun jonka pitäisi riittää valaisemaan koko yö ja seuraava ilta. Laitoin akun kiinni juomareppuni olkaimeen irtoremmillä ja jeesusteipillä, tämä siksi koska Camelbagin Circuit reppu tahtoi ollä vähän turhan pieni, enkä meinannut saada siihen mahtumaan kaikkea "tarvitsemaani" (Juomarakko 1,5litraa, varatakki, kuiva aluspaita, varalamppu, avaruuslakana, ja tietenkin syömiset). Jännitys oli minulle jotain aivan uutta, vaikka kisoja monenlaisia on vuosien varrella ollut paljon, ei yksikään ollut koskaan tuntunut näin; Samaan aikaa tärisytti, pelotti, nauratti, itketti koko kroppa oli tunteesta sekaisin... Tätä seikkailua odotti kovasti. Kun varusteet oli päällä ja huoltolaatikko viety odottamaan aamua oli aika siirtyä lähtöpaikalle odottamaan starttia. Lähtöpaikalla olikin jo mukava kuhina. Kävin saattelemassa Katan ja Miion autolle ja siirryin muiden "hullujen" sekaan odottamaan lähtöä. Lähtöalueelta löytyikin nopeasti seurakavereita jotka olivat tulleet katsomaan lähtöä. Siinä jutellessa ja fiilistellessä aika kuluikin nopsaan ja lähtöön olikin aikaa enää minuutti. Sijoittauduimme Petrin kanssa porukan takaosaan, olimme alustavasti suunnitelleet että etenemme ainakin ensimmäistä kierrosta yhtämatkaa. Ja niin pääsimme matkaan, hiljalleen letka lähti etenemään kohti Kolin vaaroja. Vauhti joukon perällä tuntui liian hitaalta ja pikkuhiljaa parantelin sijoitusta, varsinkin jyrkemmissä alamäissä muun porukan vauhti oli liian varovainen itselle. Omia sykkeitä tarkaillen matka taittui kohti Mäkrävaaran nousua. Mäkrän nousussa parantelin sijoitusta entisestään ja sykkeetkin nousivat jo pelottavan korkealle, tätä vauhtia jatkaen en tulisi selviämään koko reitistä. Tiesin kuitenkin Mäkrän jälkeisen laskun ruuhkauttavan porukan joten pidin paikkani letkassa. Laskussa porukka hajosikin ja huomasin että, heti takani ei tullutkaan enää ketään. Jatkoin matkaa letkan hännillä vaikka vauhti oli sykkeitä katsoen liian kovaa. Ensimmäiselle tieosuudelle tultaessa sain kiinni Issakaisen Mikan, jonka kanssa rupatellessa annoin edelläni menevän letkan mennä menojaan, sen hetkinen vauhti olisi varmasti kostautunut myöhemmin yöllä. Mika kyseli havaintoja Petristä, jonka uumoilin jääneen mäkrän laskuissa ruuhkaan, jonka itse onnistuin ohittamaan ennen laskua. Matka jatkui kohti Jauholanvaaraa, ylämäet reippaasti kävellen ja alamäet ja tasaiset kevyesti juosten. Sykkeet pysyivät nyt omalla pk-alueellani. Heti ensimmäisissä nousuissa kohti Jauholanvaaraa saavutimme Mikan kanssa Helanderin Jussin ja Heikkisen Elisan, joidenka vauhtiin tyydyimme jäämään. Ylämäissä vauhti oli sopivaa ja alamäissä hitusen liian hidasta. Jauholanvaaran päälle tultaessa takaa tuleva porukka oli ajanut letkamme kiinni ja myös Petrin iloinen nauru kantautui korviini ajoittain. Jauholanvaaralta laskeutuessa siirryin ensimäistä kertaa vetopuuhiin, lampun akku kuitenkin päätti irrota teippauksistaan kesken laskun ja jouduin pysähtymään laittaakseni akun tälläkertaa repun sisälle, jossa se pysyikin loppuun saakka. Muutama henkilö ehti ohittaa minut pysähdyksen aikana, kuroin nopeasti kiinni eron ja liityin jonoon Petrin kantaan. Tässä olikin mukava edetä ja rupatella aina Vesivaaran päälle saakka, ainoa miinus tässä vaiheessa oli ylämäissä hieman itsestään ilmoittelevat pohkeet kireydellään. Vesivaaran päällä sen hetkinen letkan vetäjä liukastui ja Issakaisen Mika siirtyi vetovastuuseen. Mika ei kuitenkaan tahtonut vetää joukkoa alamäessä vaan tarjosi johtopaikka muille ja siirryin keulaan. Vesivaaralta laskeutuu kohti Rykiniemeä erittäin juostava ja pitkä alamäki. Annoin jalkojen rullata ja tykittelin kohti Rykiniemen vesistönylitystä ja ensimmäistä huoltopaikkaa. Alamäessä tuli selkä edellä vastaan pari juoksijaa, joista kuitenkin heti alhaalla toinen katosi pimeyteen yhtä yllättaen kuin oli alamäessä eteenkin ilmestynyt. Vesistönylitys sujui ongelmitta, vesi oli kylmää ja sitä oli polviin saakka. Heti Herajoen toisella puolen sai ensimmäisen kerran vettä täytöksi säiliöihinsä, huollossa olikin mukavasti porukkaa täydentämässä säiliöitään. Tähän pisteeseen oli tulleet myös Petrin vanhemmat kannustamaan. Söin huoltopaikalla suklaapatukan ja täytin rintataskuissa olevat lötköt (2,5dl ja 4,5dl) ja laitoin niihin elertolyyttitabletit sekaan, selässä kannoin mukani 1,5 litran energiajuomasäiliötä. Suunnitelmani oli juoda jokaisen huoltopaikan välillä vähintään lötköt tyhjiksi. Rykiniemen huolto kesti noin 4 min. Matkaa oli taitettu 19km ja 2t 45 min. Matka jatkui kohti reitin Eteläpäätä ja Kiviniemeä seuraavaa huoltoa, edessä oli tekninen ja ennalta itselleni tuntematon pätkä. Lähdimme Petrin kanssa huollosta rauhallisesti yhtämatkaa. Lyöttäydyimme Korttisen Antin kantaan, jonka rauhallinen vauhti tuntui hyvältä jo liiankin helpolta edetä. Huomasin myös ilokseni että Herajoki vei mennessään pohkeiden ilmoittamat kireydet. Polku kohti eteläpäätä oli mutkikas, juurakkoinen, kivinen, vaihtuvaa ylä- ja alamäkeä puuduttavaa edetä. Muutamia juoksijoita meni ohi, mutta annoin niiden mennä menojaan pitkä yö oli edessä. Matka jatkui rauhallisena melkein Suopeltoon saakka, tässä vaiheessa Pätärin Simo meni letkan kärkeen ja vauhti lisääntyi, kysyin Petriltä pystyykö lisäämään vauhtia, josko lähtisin Pätärin kantaan. Petri kertoi olevan ongelmia energioiden kanssa, ja ettei voi kiristää. Suopellon laavulla joukkomme harhaantui pellon reunaan, kun polku taittoi laavun vierestä vasemmalle. Pieni tuumailu laavulla ja oikea reitti löytyi, myöskin joukon vauhti kiristyi ja sen hetkinen 7 hengen porukka hajosi. Tässä vaiheessa myös näin Petrin viimeisen kerran. Matkavauhti jatkui reippaana ja mies toisensa jälkeen tippui joukosta. Lopulta olimmekin Kuusen Samin kanssa kahden. Samin kanssa jutellessa matka taittui leppoisasti ja reippaasti. Sijoitus koheni fiilis oli kaikkinensa loistava. Olin luvannut itselleni palkinnon meetwurtsti leivän Kiviniemessä, Eteläpään roskiksilla tunsin ensimmäisen näläntunteen ja huomasin Samin pitävän vauhdin olevan turhankin kova. Säikähdin tätä ja muistin repussani olevan 2,5 dl suklaa-proteiinijuoman. Join se ja hetken päästä olo oli taas loistava ja meno maistoi. Muutama kilometri ennen Kiviniemeä Sami sanoi rauhoittavansa menoa jottei matka jää kesken. Hälle oli tulossa hyväksytyllä suorituksella Finisher-liivi palkintona suoritetusta UTTF-kiertueesta. Toivoteltiin hyvät jatkot ja jatkoin hyvää matkavauhtia. Ennalta pelkäämäni yksin pimeässä metsässä kulkeminen oli alkanut. Saavutin vielä muutamia kisailijoita ennen Kiviniemeä. Kiviniemen huollossa olikin ruuhkaa, tunnistin yhden kymmenettä kertaa Vaaroilla olevaksi Variksen Antiksi, Antilla oli jalkojensa kanssa ongelmia ja suunnitteli pitävänsä pidemmän huollon. Otin taas lötköt esille täyttääkseni ne ja kaivoin myös elekrolyyttitabu-purkin esille. Tabletttipurkki oli saanut sisäänsä kosteutta en meinannut saada nitä ulos purkista. Muutaman napakamman kolautuksen jälkeen purkista lensikin kaikki 15 tablettia ulos. Keräilin tabut nopeasti takaisin purkkiin ja laitoin samalla lötköihin tupla-annoksen elektrolyyttejä sillä kosteudesta toisiinsa liimautuneet tabletit eivät irronneet toisistaan. Selässä tuntui vielä olevan reilusti nestettä, joten rakkoa en käynyt täyttämään. Otin palkintoleipäni repusta ja jatkoin matkaani. Kiviniemen huolto 6 min. Matkaa taitettu 39km ja 6t 19 min. Nopean huollon ansiosta nostin sijoitustani useamman pykälän. Matkan jatkaminen tuntui hyvältä pimeys ei hatannut eikä mörköjä näkynyt. Söin leivän ennen Kolinvaaralle menevää polkua, ja se muuten maistui hyvältä. Nyt olisi edessä oma vahvuus, tuttu ja turvallinen ryläyksen pätkä. Ryläykselle saakka meno maistui hyvältä, tasaisin väli ajoin sain kiinni juoksijoita. Kyselin kuulumiset ja toivotin onnea jatkoon. Matka eteni hyvin ja joutuisasti. Ryläyksen päällä koin ensimmäiset heikot hetkeni, olin unohtanut juoda riittävästi. Tyhjensinkin elektrolyytti-lötköt nopealla vauhdilla ja toivoin oloni paranevan pian. Matka ryläyksen päältä peiponpeltoon saakka tuntui ikuisuudelta. Peiponpeltoon saapuessa oli väsynyt ja puhki. Olin tullut nyt Ryläyksen päältä näkemättä vilaustakaan muista, tuntui mukavalta nähdä huollossa ihminen. Täytin tottuneeseen tapaan lötköni ja laitoin edelleen reilun määrän tabuja sekaan. Kaivoin repusta Tuplan ja jatkoin matkaani. Peiponpellon huolto 3 min. Matkaa taitettu 54km ja n.9 tuntia. Juuri Peiponpellosta lähtiessäni näin valoja tulossa huoltoon, takana oli siis lähellä porukkaa edessä olevista ei ollut mitään tietoa. Sijoitukseni arvelin olevan jossain 15 tietämillä hyvin siis menee. Tupla oli jähmettynyt kylmyydessä kovaksi ja oli hankalaa pureskeltavaa, sain sen kuitenkin järsittyä ja nieltyä. Matka jatkui puuduttavana mutta helppokulkuisena nousuna kohti mäkrävaaraa. Seurakaveri Friskin Mikko oli piristykseksi heittämässä ylävitosia tuvalla kesken nousun. Mikko kertoili takana tulevan lähellä ja edessä olevan porukan olevan kymmenisen minuuttia edellä. Mäkrän laskussa Naakan Tuomas kipitti ohi tuoreen näköisenä ja katosi samantein pimeyteen. Loppumatka kohti puolenvälin huoltoa tuntui loputtomalta, matka kuitenkin eteni pikkuhiljaa edelleen ylämäet kävellen ja alamäet hölkkäillen. Loppunousuun tultaessa saavutin vielä Johanssonin Jukan joka valitteli huimausta, tsempattiin toisemme mäen päälle ja huoltoon. Puolenvälin huoltoon saavuin hyvä voimaisena ja virkeänä. Luontokeskus ukon edessä olikin paljon porukkaa, sillä 20 minuutin päästä oli vat starttaamassa omaan urakkaansa 86km ultraajat se retkisarjalaiset. Seurakaverit kävivätkin kannustamassa ohimennessään omaan lähtöönsä. Huollossa vaihdoin kuivan paidan päälle, täytin reppuun ja vyölle tarvitsemani energiat sekä täytin juomarakon selästäni. Tyhjensin repusta pois kaiken ylimääräisen, jotta sain mahtumaan sinne syömistä mahdollisimman paljon, sillä tiesin toisen kierroksen ottavan aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin ensimmäisen. Päiväkin alkoi valaistua joten lamppukin sai nyt siirtyä reppuun odottamaan uutta pimeää. Yritin pitää kiirettä, jotta pääsisin lähtemään matkaan yhtämatkaa nyt starttaavien sarjojen kanssa ja saisin ehkä matkaseuraa seurakavereistani. Puolivälin huolto 17min. Matkaa taitettu 65km ja 10t 40min Lopulta sain repunselkääni ja matka jatkui otin vielä järjestäjän tarjoaman keiton matkaani ja nautiskelin sen kulkiessani toisen kierroksen lähtöportille. Kauhukseni huomasin unohtaneeni täyttää lötköpullot huollossa, en kuitenkaan palannut niitä täyttämään vaan luotin, että 1,5 rakko riittäisi seuraavat 20km Rykiniemeen saakka. En myöskään ehtinyt aivan 86km taivaltajien starttiin vaan näin lähtöpaikalla ainoastaan letkakn hännän. Toisen kierroksen alku menikin ohitellessa ja jutellessa tuon joukon hitaimpien kanssa. Seurakavereitani en kuitenkaan missään vaiheessa saavuttanut. Matka eteni helposti Mäkrän juurelle saakka, tästä alkoi kohdallani toinen vaikea pätkä. Mäkrältä laskeutuessani Tervosen Anssi loikki ohitseni tuoreen näköisenä, minulla ei ollut mitään jakoa moiseen vauhtiin. Hidas taivallukseni jatkui aina Jauholanvaaralle saakka, jossa söin banaanin ja tankkasin reilusti energiaa. Tämä onneksi helpotti ja pystyin taas juoksemaan. Lakkalasta Vesivaaraan noustessa alkoikin taas selkiä tulla vastaan. Ohitin Tervosen ja Lassilan Ilkan heti vaaran alkaessa. Tervonen kuitenkin ajoi minut kiinni kun juoksu ei enää rullatnutkaan Vesivaaran laskussa. Törmäsimme vielä vatsavaivaiseen Karppisen Kimmoon ennen vesistön ylitystä. Kahlaus piristi jälleen ja pieni energia tankkaus oli paikallaan. Nyt täytin taas lötköt ja nautiskelin suklaata. Tervosen kanssa huoltaessamme Lassila ja Karppinen ehtivät jatkamaan matkaa. Rykiniemen huolto 6 min. Matkaa taitettu 84km ja 14t 12min Edessä oli toistamiseen loputtoman pitkä matka Eteläpään kautta Kiviniemeen. Annoin Tervosen taas mennä rupesin pitämään omaa vauhtiani. Kauaa en ehtinyt kulkea kun Tervonen oli pysähtyneenä edessä, juomarakko kuulemma vuosi. Kysyin tarvitseeko Anssi apua ja jatkoin omaa vauhtiani. Hieman ennen Herajoentietä sain taas kerran Lassilan Ilkan kiinni. Tätä kissa hiiri leikkiä jatkuikin Ilkan kanssa seuraavat 15 kilometriä. Vuoron perään oli molemmilla vaikeaa ja ohittelimme toisiamme lukuisia kertoja, lulisi että olisi mukavampi kulkea yhdessä vaan ei muutamia sanoja vaihdeltiin aina nähdessämme. Anssikin oli saanut juomarakkonsa pitämään ja hän paineli taas omaa vauhtiaan karkuun Kolinvaaralla. Matkan teko alkoi toden teolla painaa eikä juoksusta tullut enää oikein mitään. Eteläpään lenkillä jouduin heittämään kävelyksi jo tasaisilla pätkilläkin eikä alamäkienkään juokseminen enää väsyneillä jaloilla onnistunut. Myös Norrgårdin Andreaksella oli tällä pätkällä vaikeaa ohitimme hänet Lassilan kanssa Pesävaaran ja Moisseenvaaran välimaastossa. Itselläni todelliset vaikeudet alkoivat Ahvenlammen tienoilla, matkaa oli taitettu vajaa 100 kilometriä ja vasemman jalkani sääri oli kipeytynyt pikkuhiljaa kovemmin ja kovemmin. Jokainen askel särki eikä juoksemista voinut ajatellakkaan. Otin buranaa siinä toivossa että särky häviäisi ja pääsisin nilkuttamaan Kiviniemeen keskeytys mielessä. Tässä vaiheessa Lassila taas ohiti minut ja kerroin minulla menevän tällä haavaa todella heikosti. Kaivoin puhelimen taskustani soitin kotiin päin kertoakseni että voi lähteä ajelemaan Kolia kohti, ja että olisinkin hotellilla hivenen suuniteltua aikaisemmin, Vaimo ei vastannut. Soitin sitten Veljelleni Artolle ja sanoin että nyt olisi hemmetin hyvät motivaatio puheet paikallaan, matka oli jäämässä kesken Kiviniemeen kovien säärikipujen vuoksi, saatoin siinä muutaman kyyneleenkin vuodattaa. Velimies olikin seurannut kisaa pitemmän aikaa ja sai puhuttua minut taas taas taistelumielelle. Olin kuulemma aivan kymppisakin tuntumassa ja muillakaan ei matka juuri nopeampaa taitu, Vaimo alkoi koputella tässä vaiheessa toisella linjalla. Särky vaan ei puhelulla loppunut. Vaimolle sain puhelimessa itkun sekaisesti sanottua etten enää jaksa ja jalka on särki, meinaan lopettaa kesken. En kuulemma saanut, pitäisin Kiviniemessä kunnon tauon ja jatkaisin sitten uusin voimin maaliin. Tähän oli tyytyminen ja taapertaminen jatkui. Hetken päästä soittikin minulle päin toinen velimies melkein valmis naprapaatti Mikko. Arto oli soitellut Mikolle kipeästä jalastani ja Mikko halusi lisäinfoa kuinka koskee ja mihin. Puhelindiagnoosilla tultiin siihen tulokseen ettei särky johdu luusta vaan nillkan jänteistä ja niiden väsymisestä. Buranakin alkoi onnekseni vaikuttaa ja matkanteko hivenen helpottua. Sainkin Lassilan taas kiinni ja viimeinen kolmekilometriä Kiviniemeen kulki jopa hölkäten. Suunnitelmissa ollut pitkä huolto ei ollutkaan enää mielessä vaan täytin lötköt nopeaan kaivoin repusta Kiviniemessä tutuksi tulleen palkinto Metukkaleivän ja jatkoin matkaa. Kiviniemi huolto 4min, matkaa taitettu 104km ja 18 tuntia 38min. Heti kiviniemestä lähtiessäni huoltoon kipittivät melkein jonossa Holttisen O-P ja Lassila vähän heidän perässään Antti Varis ja Hämäläisen Karo. O-P ja Lassila tekivät myös nopea pysähdyksen ja ajoivat minut kiinni jo tiepätkällä ennen Kolinvaaran polkua. Annoin poikien mennä menojaan keskityin omaan vauhtiin ja maaliin pääsyyn. Kolinvaara ja Ryläys menivätkin yllättävän kivuttomasti jopa juoksuaskelia ottaen. 87km toisen kierroksen menijöitä alkoi juoksennella kevyin askelin ohitseni tsempaten ja kertoillen ettei takana kovinkaan lähellä ole porukkaa, arvelin olevani sijalla 12-14 . Nautiskelin runsaasti repun kätköissä olevista eväistä ja etenin mahdollsimman reippaasti. Hieman ennen ryläyksen pätkän loppua saavutinkin yllättäen O-P:n ja Lassilan. Tästä sain hurmoksen päälle ja onnistuin vaihtamaan hölkkäilyn juoksuun ja kirmasin kuin tuorein jaloin kohti Peiponpellon polkua. Vilkuilin tiellä taakseni ja totesin O-P:n ja Lassilan jääneen. Polulle päästessäni O-P kuitenkin hilautui kantaani ja uskomattomalla vauhdilla juoksimme kohti Peiponpellon huoltoa. Hetken päästä selkäedellä tuli vastaan 20kilometriä aikaisemmin karannut Tervonen, ihmetteli meidän virtapiikkiä, sanoin etä lämmittelyt ovat ohi ja nyt juostaan kilpaa. Eikä mennyt kauaa kun selkiä tuli lisää Karppisen Kimmo ja Jokirannan Timo saivat tulla ohitetuksi. Sain vielä ennen huoltoa O-P:nkin kannoiltani ja tulin huoltoon jonkun 86km kisaajan imussa. Täytin tyhjentyneet pullot tottuneesti ja samalla huomasin Holttisen kirmaavan ohi pysähtymättä huoltopaikalla. Peiponpelto viimeinen huolto 1,5min, matkaa takana 119km ja 21,5 tuntia Pullot nopeasti rintataskuihin ja perään. Jalat kuitenkin kangistuivat enkä enää saavuttanut O-P:tä vaan hahmo katosi pikkuhiljaa jyrkkenevään nousuun. Viimeinen 10 kilomertiä olivatkin taistelua energiavajetta ja väsymystä vastaan. Pimeäkin tuli uudelleen ja virittelin lampun otsalle ja kaivoin viimeisiä energioita repusta, urkkajuoma oksetti ja elekrtolyytit alkoivat taas loppua. Hitaasti edeten loppunousu kuitenkin tuli ja pimeydessä sain huomata ettei takana uhkaalia ole kovinaan lähellä. Kävelin koko nousun ja viimeisessä jyrkässä aloin kuulla tuttujen äänien kannustuksia ja huutoja, seurakaverit ja tutut olivat tulleet kannustamaan. Viimeisillä voimilla vaihdoin kävelyn juoksuun ja kyyneleet alkoivat vyöryä silmissäni. Viimeisessä kaarteessa vastassa ollut vaimoni kannusti vielä viimeiseen kiriin ja maali tuli vastaan ajassa 23 tuntia 26min ja sijoitus loistava 9. Tunnekuohu oli valtava eikä kyynelten valumisesta meinannut tulla loppua millään. Join maalissa tarjotun oluen ja siirryin vaimoni avustuksella hakemaan saunakamoja. Saunan jälkeen yritin syödä keittoa joka ei maistanut. Kotimatkalla kuitenkin sain syödyksi karkkia ja sipsejä. Uni tuli illalla särkylääkkeen voimalla hyvin ja sain nukuttua hyvät unet. Aamulla heräsin varsin kipeisiin tunnelmiin. Sunnuntai menikin toipuessa ja makoillessa. Nyt tätä kirjoitusta lopetellessani uudet suunnitelmat ovat jo selvillä Karhunkierroksen 160km paikka on lunastettuna ja koko UTTF- kiertue on ajatuksissa kovin kirkkaana... Kiitokset vielä erityisesti Vaimolleni Katriinalle ja Veljelleni Artolle ilman teidän kanssa käytyjä puheluita olisi matka jäänyt kesken Kiviniemessä... Kiitos myös muille mukana olleille!
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy