Jump to content
Juoksufoorumi.fi










Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 19.06.2018 in all areas

  1. 36 points
    Hesarissa ja Ylellä juttua Kaisan kisasta. Lyhyesti siis, että ilmeisesti valmistautumisessa pikkuisen yli vedetty, joka tietty harmi. Mutta kun liikutaan terällä, joskus lipsahtaa. Oppia kaikki! Ryfiltä käsittämtön veto naisissa, jopa lovempi kuin Langen (uusi reittiennätys myös hänelle reilusti). Mihin vielä pystyykään! Suomalaisilta hienoa suorituksia ja kovia venymisiä ja periksiantamattomuutta, vaikka Konan keli ei ole mikään helpoin, ja juoksu oli aikamoinen pätsi. 🏊🚴🏃🏝🌋🍾👌💪 Itselle ei suurempia ongelmia kisassa, mitä nyt pieniä jotka pitkän matkan kisaan melkein aina kuuluu, mutta tasapainoinen ehjä hyvä suoritus "Kona-Rookiena" lämmittää, koska ei ole mitenkään varmaa, että hyvää suoritusta voi saada täällä aikaan. Täällä oppii kisaamaan vain kisaamalla, ei vaan pysty valmistautumaan täysin ilman! 🏊 Uinti 56+min pienillä ongelmilla, mutta kuitenkin tosi kevyttä. 🚴 Pyörä 4h36min tasaisella, hieman varovaisella vedolla kuumuuden ja kosteuden takia (ei todellakaan ainakaan mun päällä pilviä ollut, vaan kyllä aurinko paistoi koko matkan ilman varjoa!) Ja suurin huoli pyörällä lähes olikin, ettei kroppa keity. N. 7-8litraa jääkylmää vettä kului ihan jäähdytykseen, nestettä juomana n. 5-6 litraa. Moni ajoi jalat alta, joka Konalla enemmän kuin tavallista, koska kuumuus ja kosteus ja toisaalta vajaa 1800m nousua (kumpuilevaa ja yksi isompi mäki) ja ns. Normaaleja kisatehoja ei väkisin kannatakaan yrittää pitää. 🏃 Juoksu 3h15min (puolikkaat n. 1.35/1.40), tiukkaa teki ns. Energy Labilla, jossa ei tuulta ja lämpö hohkaa asvaltista ja laavakentiltä surutta. Siellä taipui hyvin moni kisaaja. Sieltä kuitenkin noustiin, mutta kyllä oli kypsää poikaa viimeiseen mäkeen 40km kohdalla. Juoksussa kuumuuden ja kosteuden ja varjottomuuden lisäksi tarjolla reilu 400m nousua, ettei liian helpolla pääse. Pari sijaa takkiin loppupuoloskolla, mutta kaikki otettiin ja saatiin irti kropasta mitä oli otettavissa ja enemmän kuin tyytyväinen olen ikäsarjan 6. Sijaan ja reiluun ennätysparannukseen (ok, jo oli aikakin?) Ajalla 8.54. Loppusuoran sai tulla hissukseen kun ei muita takana, Suomen lippu tietty mukana 😊😎💪 Sitten se onkin palauttelua ennen uusia tuulia 🙂 Nyt kun paikat pitäisi olla ehjät ja terveet, pyritään nostamaan tuo juoksu paremmalle tasolle talven aikana ainakin.
  2. 33 points
    Pitkästä aikaa onnistuminen Hcm:lla. 😊 Lähdin juoksemaan raskaasta reitistä ja lämmöstä huolimatta ennätysvauhtia, mutta tavoite muuttui matkalla lähinnä hyvän sijoituksen tavoitteluun. Alkuun juoksin neljäntenä, ennen kymppiä sain venäläisnaisen kiinni ja siirryin kolmanneksi. Eka kierros meni hyvin. Lämpö alkoi tuntua kunnolla jossain 28 km kohdilla, vaikka olin kastellut itseäni niin paljon kuin pystyin. Viimeisellä kympillä alkoi tulemaan muutamia tosi surkeita kilsoja. Lauttasaaren kohdilla tokalla kiekalla näin ekaa kertaa alun jälkeen jälleen Nooran selän ja Baanalle tullessa ero oli enää metrejä. Sitten ohi ja vähän vauhtia lisää. Viimeisellä kilsalla kattelin taakse joku miljoona kertaa, ettei tuu yllätyksiä ja oli siistiä juosta maaliin kisan kakkosena.. 2.56 on ihan ok aika tolle reitille ja tuossa säässä. Vaikka maratonilla ei vissiin mitään pahempia reitinohjausfiaskoja tapahtunut, oli itselläkin välillä vaikeuksia suunnistamisen suhteen ja huutelin useampaan kertaan "minne?". Oma Garmin näytti että juoksin 43.08 km, tiedä sitten..
  3. 30 points
    En aina oikein pysy kärryillä täällä välillä vallitsevasta melko ikävästä vastakkainasettelusta ja toisille vittuiluista. Varsinkin kun lajit ovat melkoisesti kuihtumaan päin. Siis yleisurheilut ja jopa nämä tasamaan ultrat, eiköhän polkujuoksussakin kohta tule rajat vastaan. Yhtä olisi hyvä pitää ja vaikka henkilökemiat ei aina natsaa niin toimeen voi tulla. Minä nostaisin hattua niille jotka hölkkäävät metsässä, poluilla, asfaltilla, radoilla tai vaikka juoksumatolla. Aina 100m juoksusta maapallon ympäri-juoksuun ja tasosta riippumatta. Me voidaan toki vähätellä toisia, niin hölkkääjiä kuin juoksun alalajeja, ja nostaa itseämme esiin, mutta juoksun ja hölkän etuja se ei aja. Hienoa että joukkue on 100km kisoihin!
  4. 29 points
    No on tosiaan Jaskalla ny vaikiaa. Tuosta voi vielä toki vaikka voittoon kääntää, mutta kyllä X-Caliber saa pitää SE tulokset vähintäänkin ansaitusti. Pakko myöntää, että hullaannuin sen rikkoutuvan "ilman muuta", mutta tämä olikin hyvä näpäytys. 😉 Nää on kivoja kisoja seurata, jos saan +20 peukkua tähän kommenttiin niin lupaan tulla juokseen +200km v.2020. Enempää en lupaa, eikä oo rahkeitakaan. 😅
  5. 28 points
    Helsinki Spring Marathon 2019 -raportti eli Miten kolmekymmentä vuotta juoksua harrastanut pärjäsi elämänsä kolmannella maratonilla Junassa istumapaikkakseni oli merkitty numero 52. Helsingin Olympialaisten vuosi, ilahduin. Se ei voi tarkoittaa muuta kuin onnea maratonille! Puolentoista tunnin matka kului katsellen keväisen karuja maisemia ja kanssamatkustajia. Tyttö vieressä multitaaskasi: taivutti ripsiä sylissään avonainen Michelle Obaman elämäkerta ja toisessa kädessä älypuhelimen somekeskustelu. Käytävän toisella puolella neulottiin ja naposteltiin pensasmustikoita ja kinkkua. Riihimäen kohdalla kävin vessassa ja vaihdoin päälle juoksuasun. Hetken mietin, että jos jättäisi puhelimen talvitakin taskuun. Juoksisi vain pitkän lenkin, ei sen enempää. Pasilassa vaihdoin lähijunaan. Lattialle oli tallottu Paavo Arhinmäen vaalimainos. Asemalta kävelin opeltua reittiä kisapaikalle. Näyttö baarin seinässä kertoi ilman lämpötilaksi seitsemän astetta. Hain juoksunumeron, tarkastin tavarasäilytyksen sijainnin ja maalialueen. Söin banaanin. Yritin löytää koulurakennukseen, jonka pukuhuoneet oli varattu juoksijoiden käyttöön. Koulun ovi oli kiinni, mutta viereinen kirjaston ovi oli auki. Kirjastossa oli koululaisten taidenäyttely. Kukka-asetelmia, pöllön lento kuun editse, haikara muuttomatkalla. Kiinnitin kilpailunumeron rintaani. Hyllyssä oli Baba Lybeckin kirja Habaa. Maalialueelle oli jo kerääntynyt juoksijoita. Paidoissa luki juostut maratonit: Los Angeles, New York, Abu Dhabi, Tallinna, Tukholma. Nyt muistetaan ottaa eka kierros rauhallisesti, sanoi joku, eikä lähdetä hätiköimään niin kuin Raatteella. Moni juoksija näytti tuntevan kanssakilpailijansa. Itse tunnistin kasvoista vain yhdet: ruskettuneen, lettipäisen naisen. Muistin naisen ensimmäiseltä maratoniltani. Älkää eksykö, toimitsija joukon edessä sanoi ja alkoi laskea sekunteja. Sitten pamahti. Aloin juosta. Tai lönkytellä. Porukkaa lappoi ohitseni, katselin selkiä. Ja päitä. Vanhemmalla miehellä oli virkattu myssy päässään. Samanlainen myssy oli ohittanut minut ensimmäisellä maratonilla: 40 kilometrin kohdalla. Odotas vaan, kun vauhtiin päästään, päätin. Reitti kulki omakotitaloalueen lävitse joelle. Olin kahdesti elämäni aikana asunut lähitienoilla, mutta nämä tiet olivat vieraita. Sillalta reitti ei kääntynyt joenrantaa, edellissyksyiselle lenkkipolulleni, vaan pellonlaitaan. Ilman täytti keväinen liverrys, leivon laulu. Tie oli suora ja pitkä, ilma seisoi paikallaan. Neljä kilometriä, kertoi kyltti tien laidassa. Vasta neljä, huomasin ajattelevani. Onkohan maratonjuoksu aina tällaista, mietin. Kun saa juosta pitkiä lenkkejä, silloin kun itselleen parhaiten sopii, on helppo kuvitella itsensä kiitämässä maratonilla, niin iloisesti askel nousee. Mutta maratonilla tilanne on toinen: ajoitus on aina väärä. Alla on huonosti nukuttu yö, paikasta toiseen siirtymisen stressiä eikä kunnon ajoituksestakaan ole varmuutta. Sitä vaan laitetaan askelta toisen eteen, työnteon maku suussa. Olin etukäteen päättänyt, että katson kelloa ensimmäisen kerran, kun matkasta on kolmannes takana. Toisen kierroksen lähestyessä en malttanut olla kaivamatta puhelinta taskusta. Näyttö oli pimeä. Oliko akusta virta loppunut? Sain puhelimen virkoamaan. Olin ennätystä hieman jäljessä. Vauhtia tasaisesti kiristämällä asia olisi korjattu. Tosin kumpikaan edellisistä maratoneista ei ollut loppuun asti nousujohteinen. Väki harveni. Juoksijoita lönkötteli kolmen, neljän hengen porukoissa. Usein jättäydyin tarkoituksella useamman askeleen päähän. Oli parempi puuskuttaa omassa rauhassa. Kahdessa mutkassa avautui näkymä kauemmas, juoksijoiden letkaan. Yritin pistää mieleen selkiä. Ohitettu selkä tulisi mahdollisesti olemaan ainoa ilon aihe tällä maratonilla. Lettipäälle jätin hyvästit 16 kilometrissä, virkatulle pipolle jo aiemmin. Toisen kierroksen lopussa puhelin ei enää suostunut käynnistymään. Sivusta kuulin kuitenkin huudon: Kaksi minuuttia lähtöön. Puolimaratoonarit, tajusin. Päättelin olevani ennätysvauhdissa, mutta kestäisinkö vauhdissa loppuun asti? Miestä alkoi tulla hurjaa vauhtia. Katselin ihaillen lennokasta askellusta ja kauniita vartaloita. Jos aluksi olinkin pelästynyt puolimaratoonareiden vyöryä, nyt siitä oli pelkkää iloa. Juoksin pitkälle kolmatta kierrosta puolimaratoonareiden imussa. Malmia lähestyessä jäljellä oli enää hitaimmat, joiden kanssa taitoin samaa matkaa. Maratoonareista ei ollut tietoakaan. Tunnistin vain yhden, tempoilevasti juoksevan nuorukaisen. Soronnoo! Viimeiselle kierrokselle lähtiessä en enää tiennyt, missä vauhdissa kuljen. Kolmas kierros oli ollut raskain, mutta puhki en vielä ollut. Yritin keskittyä tehokkaaseen ja tasaiseen hengitykseen. Vasen pohje alkoi kuitenkin nykiä. Pohje potkaisi sivuun ja samassa hengitys häiriintyi. Nestettä höllyi vatsalaukussa. Ja mikä pahinta, vauhtikin tuntui hiipuvan. 37 kilometrin kohdalla keksin uuden kikan. Aikaisemmin olin laskenut kilometrejä maaliin. Nyt huijasin itseni ajattelemaan, että viiden kilometrin sijaan juostavana oli vielä yksi kokonainen kierros ja risat. Ajatus antoi ryhtiä. Mietin myös koko syksyn ja talven metsässä juostuja 20 - 25 kilometrin lenkkejä. Yksi maraton on minulle pala kakkua! Loppumatka oli äkkinäisiä mutkia ja ylämäkiä, syöksyä alikulkutunneliin. Kuin ihmeen voimalla sain uutta puhtia. Vastaavaa en ollut vielä maratonilla kokenut: loppukiri. Ohitin pitkään edelläni juosseet kolme naista. Pidemmällä juoksi vielä kolme miestä, joista kauimmaisen tunnistin hyvin. Mies oli ohittanut minut kolmannen kierroksen alussa. Aina välillä olin tavoittanut miestä tämän vaihtaessa kävelyyn, mutta en ollut koskaan päässyt aivan beesiin. Mies oli sittemmin juossut ulos näköpiiristäni. Mutta nyt, jo urheilupuiston lähestyessä, olin saavuttanut miestä. Mies vuoroin käveli ja juoksi. Mitään armoa ei tunneta, päätin. Napsin kaksi juoksijaa minun ja miehen välistä. Olin loppusuoralla. Loppuun asti, kuulin yleisön kannustavan. Rynnin miehen ohi maaliin. Pienet – ja pikkumaiset – ovat juoksijan ilot. Kysyin katsomosta aikaa. Ennätys jäi tekemättä, totesin. Mietin tätä matkalla kotiin. Onko juoksu epäonnistunut, jos ei pysty tekemään ennätystään? Miksi ennätys jäi tekemättä? Olinko vain kuvitellut olevani elämäni kunnossa? Miksi juostut kilometrit ja menestys eivät korreloineet? Oliko viimeistelyssä vika? Tai tavassani treenata – jos sitä ylipäätänsä voi kutsua treenaamiseksi? Minähän vain juoksin. Narinkkatorilla kansanedustajaehdokkaat tekivät viimehetken vaalityötä. Jonotin ensin makkaraa perussuomalaisten kojulla, sitten kasvismakkaraa vihreiden. DJ soitti musiikkia, vaaliväki juhli kuin voitto olisi jo varmistunut. Voitto sitä ja tätä. Seuraava maraton olisi viiden viikon päästä. Mitä jos sekin menee samalla lailla? Kuinka monta tasapaksua maratonia ihminen viitsii juosta? Bussi oli lähes täynnä Suomen jääkiekkojoukkueen kannattajia. Istuin lupaa kysymättä kalleimmalla paikalle, sille jossa sai jalat suoriksi. Joku oli unohtanut penkille energiajuomatölkin. Join sen ja söin täytetyn patongin. Kalkkunaa ja jalopenoja. Tummenevan pilvikannen ja pellon väliin jäi kaistale taivasta. Se värjäytyi punaiseksi. Metsän reunassa roihusi kokko. Hieroin pohkeet, taka- ja etureidet. Hankasin jalkapohjia jalkatukea vasten. Jalat eivät tuntuneet kovin kipeiltä.
  6. 27 points
    Sen tosiaan muutin nyt talvella, kun hoksasin ajaneeni liian kovaa pyörällä. Ajelin vuonna 2018 reilu 12000km pyörällä, ajan siis aina työmatkat kelissä kuin kelissä. Myös muuta ajoa on kohtuullisesti, koska tykkään pyöräillä. Tosiaan viime kesänä keksin kaikkea, että pääsenkö ajamaan mammalle (Somerolle) ja takaisin 30km/h keskinopeudella. No pääsin minä, mutta olihan sekin vaikea raja. Myös Velotourilla koitin 36km/h ryhmässä ajaa kuntoajon, putosin Porvoossa reilun 100km jälkeen ja hiipuen maaliin. Nämä esimerkkejä miksi juoksu alkoi takkuilla. Ajoin liian kovaa pyörällä ja juoksu minusta kärsi siitä. Nyt alkutalvesta alkaen ajanut taas sykeohjatusti ja samalla hieman vähemmän kuin vuosi sitten ja aavistuksen olen nostanut juoksumääriä. Juoksen myös monesti viikolla meno tai paluumatkan töihin ja toisen suunnan Alepapyörällä tai omalla. Nostin helmikuusta lähtien peruslenkkien sykkeet PK1 -> PK2 alaosaan. Juoksen siis nykyisin aika paljon PK2 alueella, mutta vältän arkilenkeissä Vk1 aluetta, vain ylämäissä saa olla siellä. Minulla, jos juoksisin jatkuvasti VK1 alueella, tuo se ensin tullessaan levottomat yöt ja sitten alkaa palautumattomuus. Mittaroin edelleen palautumista unilla. Minulla se toimii parhaiten. Nyrkkisääntö on aina se että kovan reenin ja kilpailun jälkeen voi yhden yön pyöriskellä levottomasti, mutta ei kahta. Jos tulee toinen yö perään, niin heti kaikki kevyeksi kunnes unet palautuu normaaliksi. Myös nuo 10km talvijuoksukisat on hitsin hyviä harkkoja. Niin muutin myös taas hetkeksi tai siihen asti kun huvittaa pitkikset vauhdikkaammaksi. Ne saatan fiiliksestä riippuen juosta kiihtyvänä PK2 alueella ja lopussa ollaan jo VK1 alueella. Lopussa voi olla viimeiset kilometrit hyvinkin nopeita, pääasia että tuntuu ilkiältä. Vähän on jotenkin tunne että en saa enää kuntopiikkiä, ellen tee jotain kovempaa välillä. Toistaiseksi on keho palkinnut tämän hienoisen kiristämisen kuntopiikillä, mutta minulla yleensä tämä ei kestä montaa kuukautta. Ei tämän päivän kaltaista raastoa pää minulla vähään aikaan kestä, nyt voi olla taas ns. funrun juoksuja edessä. Maraton myös on alkanut mielessä pyöriä, mutta se onkin sitten niin erilaista ja enemmän muuttujia matkassa. Pelottaa koko matka, mutta se olisi uskallettava taas sitäkin kattella, kun kerta tämä tavoite nyt tuli saavutettua. Niin pyöräilyssä Sanna Kulberg aikanaan opasti minua pyöräilytekniikassa ja putkelta ajamista. Tapaa pyöräillä joka hyödyttää juoksua parhaiten. Tämä jäi mieleen ja omaksunut tämän omasta mielestä hyvin. Tuttua juttua, tiheää pyöritystä ja seisovilteen ajamista pienissäkin nyppylöissä, ei väännöllä. Ei varmastikkaan mitään uutta, mutta tuli se vielä mieleen. Otin taas rullailut myös mukaan kotijumppaan ja liikkuvuutta pitkästa aikaa olen taas harkkailut. Olen jäykkä kun saapas ja tästä on ehkä ollut hieman apuja. Rasittavaa monesti aavistuksen ärsyttäväähän tuo on, mutta koitellut vain harkkailla. 20:30 uutisten aikana on hyvä vetkutella ja jumpata 🙂 Vielä editoin. Sitten jos palautumaton olo, kisa ollut lähellä tms. juoksen lenkit todella hiljaa. Saatan kävellä osan matkaa ja nopeus voi olla esim 9km/h tai sen allekin. Noissa katton että syke on alle 120 tai sen lähelle. En ole kokenut lenkin menevän pilalle vaikka välillä kävelee. Kuluuhan ainakin kalorioita, jos ei muuta. Tykkään syödä aika usein vähän liikaa. Pahin vika on että en pidä lepopäiviä koskaan, vähintään työmatkat fillarilla (31km). Mutta ei tämä niin nuukaa ole, liikunta on kivaa hommaa 🙂
  7. 26 points
    Sehän meni ihan mukavasti. Oikea reisi oli tiltissä jo alun mäkien jälkeen, mutta sen kanssa tuli hyvin toimeen, kunnes tultiin takaisin loppunousuihin. Niissä ei sitten ollut enää kuin toinen reisi käytössä ylä- ja alamäissä. Unelmaraja 30h jäi sitten hikisesti alittumatta, kun vikaan pätkään meni 2h. Mutta täytyy kyllä olla todella tyytväinen talven hamstring-ongelmien jälkeen tästä suoritukesta.
  8. 26 points
    Lähdin hakemaan ennätystä ja 3h alitusta kovalla riskillä. Se vaatisi 5 min ennätysparannusta 10 vk:n takaiseen Kempeleen SAUL SM:ään, jossa ennätys oli parantunut peräti 8 min. Ikää tulee mittariin tänä vuonna jo 45. Itseluottamus oli korkealla, sillä olin tehnyt yli minuutin ennätysparannukset kesällä kympillä (sub 37) ja puolikkaalla (sub 1:25) usean vuoden paikallaanpolkemisen jälkeen. Tuli täydellinen päivä, täydellinen kisa. Tankkaus, keli, keventely, kaikki osuivat nappiin. Vauhti asettui 4:10 keskariin, jalat olivat todella kevyet aina 35K asti. Vasta sitten väsymys iski. Pohkeet varoittelivat, mutta kerrankin vältyin krampeilta, ikuiselta riesaltani. Loppumatka raastaen ja juoksutekniikkaan keskittyen etteivät krampit yllättäisi. Vauhti pysyi loppuun asti ja maaliin ajassa 2:56:xx. Juhuu! Myös täältä kiitokset järjestäjille, huollolle, kanssakilpailijoille ja tienvarsien kannustajille!
  9. 23 points
    Hyvin meni itselläkin, 2:57:27. Yllättävän ruuhkaista oli melkein koko matkan tuossa tahdissa ja vauhti seilasi aika paljon sen vuoksi.. mutta ei viitsi paljon valittaa kun ennätys parani melkein 10 minuuttia näinkin ja se haussa ollut sub3 tuli helposti!
  10. 23 points
    Laitetaas nyt terveiset tulemaan täältä kisapaikalta! Koko Suomen joukkue matkusti ja majoittui eilen tänne Sveti Martiniin, piskuiseen kroatialaiseen kylään. Ensivaikutelmana kaikki on toiminut hienosti: kuljetus lentokentältä, majoittuminen ja ruokailut. Ei mitään valitettavaa. Ympäristö on todella kaunis ja siisti. Koko joukkueen voimalla (juoksijat ja huoltajat) kiersimme eilen illalla kisareitin, joka on kyllä mäkinen ja kumpuileva. Nousumetrejä kertyy koko kisassa ymmärtääkseni lähes tuhat. Henri ja Noora ovat joukkueesta eniten ilahtuneita reitistä 😊. Sääennuste lupaa kuumaa keliä, joten rankka kisa on odotettavissa, mutta olosuhteet ovat kaikille samat. Itse en starttaa ainakaan kovempaa kuin viime syksyisellä Wihalla. Iloisin ja odottavaisin tunnelmin kohti huomista!
  11. 22 points
    Vähän on mielessä tullut projektoitua, kun ei taida kroppa enää kestää treenaamista, niin josko sitä välistä kokeilisi vähän kuntoilla triatlonin parissa. Muutaman vuoden pidin taukoa tavoitteellisesti juoksusta eli about 2014-2017, kun oli lantion alueella kränää, sekä muutenkin siviilielämässä haasteita edellisen asunnon oikeusjutun kanssa. Tämän oikeusjutun sain sutenööristi vedettyä finaaliin Korkeimman Oikeuden kautta, ja 6 vuoden oikeustaistelun jälkeen. 50 000 euron käyttämisen sekä tuhansien prosessoitujen tuntien jälkeen KO totesi, että KÄÖ sekä HO ovat olleet väärässä ja FG oikeassa. Tietysti sieltä sain vähän suolarahoja takaisin, mutta kyllähän tästä oikeusopin yliopistosta muutamia kymmeniä tuhansia tuli maksettua lukukausimaksuja. Tämä oikeusjuttu olisi kokonaisuudessaan sellainen tarina kerrottavaksi, että ennemmin siitä kirjoittaisi kirjan, kuin omasta urheilusekoiluista, mutta kirjojen aika on myöhemmin. Jossain vaiheessa oikeusprosessia alkoi henkinenkuorma olla sitä luokkaa, ettei oikein kunnon huipentaminen kivuliaan lonkan kanssa ollut ekana mielessä, vaan mietti ennemmin, että miten tulisi selviydyttyä reilun 350 000 euron menetyksestä(sekä korkomenoista) mahdollisen tappion hetkellä. Kävin kuitenkin välistä lenkillä hölkkämoodissa, sekä salilla vähän tiukemmin rautoja kolistelemassa. Tämä oli sellaista psyykkeenhoitoa. 2016 KO tosiaan antoi päätöksen ja sitä märehtiessä meni melkein vuosi, ja kävin vähän tavoitteellisemmin treenailemaan about 2017. Sitähän kesti taas hetken, kun piti taas leikata akillesjänne kuntoon, mutta en sillä erää antanut asian enempää häiritä. Lantio ei näköjään ole muuttanut asennoitumistaan kuitenkaan, vaan vittuilee häikäilemättä minulle tasaisin väliajoin, sekä varmaan vaatisi leikkauksen, että hermoille tehtäisiin tilaa sykkiä juoksun tahtiin. Nyt muutaman vuoden tavoitteellisemman hölkkäilyn jälkeen tulin tulokseen, etten jaksa enää tapella lantion kanssa, ja yrittää sitä leikkauttaa jiirii, kun kuitenkaan kuntoon täysin saaminen ei ole niin varmaa, sekä kustannukset nousevat turhan korkeiksi saavutettuun mahdolliseen hyötyyn(plus kuntoutusaika jne). Olen myös asian kanssa reilun 10 vuotta myöhässä. Siispä mietin, että voisi kuntoilla triathlonhengessä, eikä se varmaan kuormita lantiota niin pahasti tärinällä kuin juoksu. Tietysti kyllähän tälläkin kunnolla voisi varmasti täydelle matkalle osallistua, mutta kuten olen @PAlle sanonut, että pitää olla suhteessa samanlaisessa kunnossa kuin ennen vanhaa maralla tai puolikkaalle startatessa, eli kestävyyskunnon ja suorituskyvyn pitää olla sillä tolalla, että alkumatkastakin kisavauhti pitää alkaa vituttamaan, kun se on jo pois ns mukavuusalueelta(jos noin kärjistäen sanotaan). (Onhan hyvässä kunnossa maralla luukuttaminen ihan hauskan hassua hommaa, vaikka ollaan pois ”mukavuusalueelta”.). Kuitenkin nyt on prosessointi ihan alkutekijöissä, ja varmaan tavoittelen vasta ensi kesälle täydelle matkalle jonkinlaista systeemiä. Pitänee siis ruveta haalimaan pyörää ja märkäpukua ja jotain muuta sen tapaista kalustoa. Aluksi ajattelin, että ostan tässä kesän mittaan jostain jonkinlaisen cycklocross-pyörän ja ajelen sillä treeniä, sekä käyn vähän pulahtamassa altaassa tai saimaassa. Paremman pyörän hommaan joskus myöhemmin, sikäli vielä motivaatiota/budjettia asiaan piisaa. Ajattelin myös vedellä soutulaitetta ja vähän haen voimaa salilta. Uintiin on vähän minulla negaatioita, sillä en hirveästi pidä altaassa kellumisesta, eikä tietysti tekniikakaan ole mitään priimaa, joskin suht pitkät raajat antavat minulle hieman etua tähän. Pääsykokeissa uin räkätekniikalla vuonna 2000 200m/2.56 ja pari vuotta sitten kävin muutaman kuukauden aktiivisemmin altaassa ja vähän hioin tekniikkaa ja pääsin 200m/2.35 hyppylähdöllä sekä 60min rennon letkeästi ”palauttavaa” uintia 3650m parilla juomatauolla kellon käydessä. Katsoo jos täällä olisi tekniikkakurssia syksylle ja rupeaisi talven pimetessä panostamaan tähän oikeen huolella. Pyörän päällä en ole aktiivisesti käynyt sitten ysärin, mutta silloin pystyin vetämään rautamankelilla 200km lenkin avg karvan päälle 30km/h, sekä jos joku osaisi neuvoa pyörän säätämisestä ja hankinnasta vähänkään, niin uskon, että mankelilla pääsisin ihan kohtuu lujaa. Tietysti vaatii myös, että perse ja psyyke kestäisi hangata treenihengessä tiestöllä. Mielestäni pyöräily ja sisäsoutaminen käy samalla tavalla kroppaan ja c2-soutaen olen päässyt 10@35.08 ja 60min/16560m joita pidän harjoitteluun nähden suht hyvinä tuloksina. Juoksijaksihan olen aina ollut liian lihava. Tietysti lihavuuteni on myös tuonut voimaa ja olen mielestäni suht vahva maratoonariksi, sillä kyllä rinnalle helähtää(helähti) 100kg, kyykkäsin 170kgllä, mavessa 200kg sekä penkistäkin meni 115kg. Luulisin että pikku piikkaamisella nämä tasot saisin takaisin, mutta juuri nyt ei esim penkistä 80kgllä montaa toistoa mene. Tämä on tälläinen projekti. Toivon, että tästä tulisi sellainen mukava sekä päämäärää hauskempi matka, ja toivoisin kuitenkin pääseväni jonkinlaiseen säädylliseen tavoitteeseen. Tietysti sikäli matka ei tunnu tarpeeksi mukavalle, niin aion lopettaa sen tekemisen kesken. Olen kyllä omaa matkaani maratonmaailmassa tehnyt hammastapurren (kipeän lantion/akilleksen/mahan/temppuileva sydämen kanssa) ihan omiksi tarpeiksi. Tällä matkalla toivottavasti opin myös valmentautumisesta lisää, sillä triathlonvalmentautuminen on mielestäni lähempänä hiihtovalmentaumista kuin juoksuvalmentautumista, ja tälle saralle lisäoppi ei pahaa tekisi - jos nyt millekkään saralle. Sikäli jollain satuu kaverin kaveri myymään hyvää ja helvetin halpaa pyörää sekä märkäpukua tälläiselle 185cm roikaleelle, niin olisi ihan kivaa infoa se. Pyörän hommista varmaan saa ja kannattaa antaa valmiiksi pureskeltua (helppoa)faktaa meikälle, sillä se tuntuu olevan ihan loputon suo. Tietysti kaikki lisäinformaatio on hyvästä 👍🏻 Ps kännykällä kirjoittaminen on sen vertaa vaikeaa ja kokonaisuuden hallitseminen haastavaa, että pahoittelen kovasti sikäli tarinankulku ei vaikuta loogiselta.
  12. 22 points
    On se maraton kovaa touhua. Kolmenkympin tienoille asti tuntui, että joku 2.56 on hyvin näpeissä, mutta sitten tippui kilometrivauhti 20 sekuntia ja saikin alkaa laskea sekunteja, että pääsenkö edes perusterveiden kerhoon. Tulin siihen tulokseen, että pakko sinne on nyt väännettävä, kun mahdollisuus on, ja lopulta muutamalla sekunnilla kolmosen oikealle puolelle!
  13. 22 points
    Tässä junassa istuessa ehtii hyvin kirjoitella tuoreimmat kisatuntemukset. Omana matkana maraton, jossa kului aikaa 5:14:43. Reitti oli kyllä brutaalissa kunnossa ja on ehdottomasti kovin kaikista Suomen isoimpien polkukisojen reiteistä. Kärjen vauhti on aivan käsittämätöntä. Tulevaan kisatunnelmaan pääsi mukavasti menomatkalla perjantaina, kun matkalla pohjoiseen lumi peitti maan jo Joensuun ja Kontiolahden rajalla. Nastakengät olisivat voineet olla ihan hyvä vaihtoehto kisakengiksi, jos olisivat mukana olleet. Muuten pukeutumisessa ei ollut mitään epäselvää, kun lämpötilaennusteiden mukaan varusteiksi valikoituivat pitkät sukat, shortsit, pitkä- ja lyhythihainen paita sekä ohuet juoksukäsineet ja -pipo. Kenkinä La Sportiva Helios SR:t, joiden mutapidossa ei muuten ole kehumista. Oma kuntopohjani kisaan oli melkoisen ohut, sillä juoksua tälle vuodelle on tullut vasta n. 1500 km. Yli 70 km juoksuviikkoja tänä vuonna ainoastaan kaksi kappaletta ja ainoa yli 10 km VK-suoritus on Jukolan viestin ankkuriosuus. Syyskuussa tuli sentään aerobista liikuntaa yli 50 h, joten peruskunto on kuitenkin jonkinlaisella tasolla. Oma kisataktiikkani oli lähteä juoksemaan rentoa vauhtia suunnilleen alakynnyksen tuntumassa, jota voisi pitää myös sopivana ultravauhtina. Hengästyttää saisi ainoastaan ylämäissä. Valitsin omaksi lähtöryhmäkseni toisen lähtöryhmän, joka oli tarkoitettu loppuaikaa 5-6 h tavoitteleville juoksijoille. Ensimmäinen lähtöryhmä oli tarkoitettu alle 5 h loppuaikaan tähtääville kisaajille. Hieman haaveilin 5 h alituksesta, mutta en halunnut ensimmäiseen starttiin, jossa oma vauhti olisi saattanut kiihtyä sopivassa peesissä suunniteltua kovemmaksi. Lähdön aikaan lämpötila oli 3-4 astetta plussan puolella, tiheä sumu peitti Kolin vaarat ja aurinko pilkisteli välillä sumupilven raoista. Tuuli oli yllättävän kova, mutta sillä ei ole reitillä mitään merkitystä, kun se kulkee pääosin metsän siimeksessä. Suurin osa edellisenä päivänä sataneesta lumesta oli sulanut yön aikana ja polut olivat melkoisen kosteassa ja pehmeässä kunnossa. Startissa menin eturiviin ja taisin lähteä lähtösuoralle kakkosena. Parinsadan metrin jälkeen otin ykköspaikan ja kukaan kakkosryhmäläinen ei tullut sen jälkeen ohi koko kisan aikana. Vauhti oli maltillinen ja pidin tuntuman helppona heti startista lähtien. Suuri osa ykkösryhmäläisistä oli arvioinut oman kuntonsa optimistisesti tai eivät vain välittäneet jaosta tavoiteaikojen mukaan, sillä ensimmäisiä ykkösryhmäläisiä alkoi tulla selkä edellä vastaan jo muutaman kilometrin jälkeen. Keskeyttämään joutunut Nordmanin Eetu nousi juuri raatotaksin kyytiin, kun ohitin hänet 6 km juoksun jälkeen. Ekalla kympillä ohitin varmaan ainakin parikymmentä ykkösryhmäläistä. Oma juoksu kulki rennosti ilman mitään ongelmia. Loivat ylämäet kevyttä hölkkää ja jyrkimmät kävellen. Alamäissä niin kovaa kuin rennosti pystyi ja uskallus riitti. Polut olivat todella mutaisia ja kivet liukkaita, mutta tekninen alusta ei tuottanut varsinaista ongelmaa eli säännölliset Nuuksion lenkit olivat tuottaneet jotain tulosta. Skarppina joutui kyllä olemaan koko ajan ja yllättävästi en kaatunut kertaakaan kisan aikana. No kerran astuin yhden pitkoksen vieressä olleeseen lätäkköön, jossa pohja olikin niin syvällä, että jouduin ottamaan pitkokset käsillä vastaan. Ennen Kiviniemeä ohitin myös perusmatkalla olleet seurakaverit Lauran, Jennin ja Elwoodin. Oma juoksu edelleen todella mukavantuntuista. Koko ajan sai pitää juuri itselle sopivaa vauhtia, kun varsinaisia kilpakumppaneita ei ollut matkan varrella. Yritin tsempata kaikkia ohittamiani juoksijoita ja muutama sana tuli vaihdettua useamman kisaajan kanssa. Vähän ennen Kiviniemeä ohitin yhden nuoren miehen, jonka kanssa taivalsimme myöhemmin yhdessä välin 20-30 km. Kiviniemen huollossa vähän vettä toiseen juomapulloon. Nestettä ei paljoa kulunut kisan aikana, olisiko korkeintaan 1,5 litraa mennyt. Geelejä otin puolen tunnin välein. Kaksi kertaa venytin välin kolmeen varttiin, kun kyljessä tuntui pientä nipistelyä. Kiviniemen jälkeen aikaisemmmin ohittamani nuori mies tuli peesiini ja ainoan kerran kisan aikana matkasin yhdessä samanvauhtisen juoksijan kanssa. Jossain kahdenkympin kohdilla ohitin ylämäessä perusmatkalla olleen kaksikon Juvala-Lahtela. Markuksen kanssa vaihdoin muutaman sanan. 21 km jälkeen ohitseni tuli 65 km matkalla kisannut kolmikko Simpanen-Rannankari-Mikkola. Pakko mainita, että edellisellä Nuuksio Classicillani voitin niukasti kaksikon Rannankari-Mikkola. Hienosti on heillä ollut kuntokäyrä nouseva sen jälkeen. Ultrakolmikko eteni lähes itselle sopivaa, mutta ehkä pienen napsun liian reipasta vauhtia. Pian tuli vastaan vmaksin rouva, jonka kanssa myös nopea kuulumisten vaihto. Peesissä seuranneen kaverin kanssa myös jutustelua eli vauhti ei ollut itselle ainakaan liian kovaa. Hieman kyllä harmitti, jos tässä joutuisi vielä kisaamaan nuoren miehen kanssa ja poistumaan mukavuusalueelta. Ryläys tuli ja Ryläys meni. Onhan siellä vähän hankalia polkuja sekä jyrkkiä mäkiä, mutta ei nuo mitenkään dramaattiselta tuntuneet. Ryläyksen jälkeen alamäessä pistin silmään sellaisen rallatteluvaihteen, että peesikaveri hävisi näkyvistä ja näin hänet seuraavan kerran vasta maalissa. Oli kuulemma juossut seinään siinä kolmenkympin kohdilla. Omat jalat edelleen todella hyvät ja Ryläyksen jälkeen tiellä jälleen ohitukset parista ykkösryhmäläisestä. Toisessa huollossa en täyttänyt pulloja, mutta join mukillisen urheilujuomaa. Ehkä jossain 35 km kohdilla alkoi tuntua, että etureisien päivätyö on tullut pian tehtyä ja 37 km jälkeen kaikkien alamäkien juokseminen teki todella kipeää. Ylämäissä ei mitään ongelmaa. Yhdessä nousussa tsemppasin kaveria, joka istui polun vieressä ja vastasi venäjäksi. Nousun jälkeen todella pitkä lasku, jossa suoraa ja helppoa polkua, mutta oma vauhti jossain kutosen ja seiskan välillä. Ennen neljääkymppiä ohitseni tuli ensimmäisen kerran maratoonareita, jotka olivat tosin jo kerran ohittamiani kavereita. Olisiko heitä ollut 4-5 miestä. Ohitseni tuli myös aikaisemmin istuen voimia keräillyt venäläinen kaveri. Alamäkien juokseminen oli nyt itsellä niin surkeaa, että en pystynyt vastaamaan niissä ollenkaan muiden juoksijoiden vauhtiin. Matkaa maaliin oli onneksi vähän. Toista se olisi jollain 130 km kisaajalla kisan puolivälissä. Ohitse menneet suomalaiset hävisivät näkyvistä, mutta näköyhteys venäläiseen pysyi koko ajan. Laskussa Kolin Alamajalle venäläinen venytti eroa itseeni. Alamajalla oli selvää, että 5 h alitusta ei tänään tulisi, mutta mitäpä siitä. Loppunousuun lähti hölkäten retkisarjalainen mies, joka oli ilmeisesti säästellyt hyvin voimiaan. Itse lähdin matkaan kävellen, mutta vaihdoin kevyeen hölkkään loivemmilla ja tasaisilla osuuksilla. Venäläisen selkä alkoi lähestyä. Loppunousun puolen välin jälkeen venäläinen jäi taas keräilemään voimia reitin varteen. Myös maalia kohti kiiruhtaneen retkisarjalaisen selkä läheni ja ohitin hänet lopulta vain vähän ennen maalia. Viimeiselle sadalle metrille vaihdoin kävelyn hölkkään ja ylitin maaliviivan juosten. Olin kyllä iloinen maaliinpääsystä. Hieman erilaisempi kilpailu kuin yleensä, jossa varsinainen kilpailu oli vähissä. Koko kuluneen vuoden kiukutellut takareisi ei oireillut millään tavoin, josta olen myös erittäin iloinen.
  14. 22 points
    Kuvassa Teija melkein portailla ja vihreätakkinen on naisten nelonen. Kuva Jari Määttä. Todella selvä parannus. Virallinen aika on 28.36.08 eli yli 3,5 h parannus entiseen parhaaseen suomalaisen naisen aikaan tuolla reitillä. Eikä ole muuten kovin moni äijäkään juossut kovempaa (Klasila, Kankaansyrjä, Leinonen, siinä ne taitaa olla).
  15. 22 points
    TEIJA MAALISSA KOLMANTENA huikean loppukiritaistelun jälkeen. Eroa neloseen 20-30 metriä. Mielettömän upeaa!!!! (kuva: Jari Määttä)
  16. 22 points
    Vähän tuntuu, että kaikille ei ole ihan auennut, miten kovia tuloksia nuo Vainion juoksemat ajat ovat (onneksi monelle myös on). Nyt viime vuosina Hyryläinen on juossut kovempaa, mutta sitä ennen kovempaa on menty 23 vuotta sitten. 2000-luvulla lähelle Vainion aikoja ovat päässeet Annemari Sandell (2000), Maija Oravamäki (2006) ja Leena Puotiniemi (2011), mutta kukaan heistäkään ei ole alle 2.35:n päässyt. Hauska yksityiskohta keskustelussa on se, että kun Vainio veti itsensä telakalle, niin sitä pidettiin, varmaan ihan aiheesta, kokemattoman urheilijan intoilusta johtuvana ja Vainion tekemisiin kohdistettiin kohtuuttoman kovaa kritiikkiä. Hyryläinenhän on tänä vuonna ollut vuorostaan telakalla, enkä ole nähnyt, että kukaan olisi kritisoitunut hänen treenaamistaan, vaan vaivoja on pidetty vain harmillisena ja lajiin kuuluvana sattumuksena. Arvelen, että Vainio juoksee maratonilla Suomen ennätyksen jossain vaiheessa.
  17. 22 points
    Olen puuhastellut otsikossa mainituissa kisoissa kymmenisen vuotta, Winschotenista 2004 Qatariin 2014 - parhaimmillaan samassa kisassa monessa roolissa: joukkueen johtajana, autonkuljettajana, huoltajana (selfservice, kun Suomella ei ollut yhtään huoltajaa) ja juoksijana. Oi, jospa 2005 olisin saanut keskittyä vain juoksijan rooliin, sää olisi ollut viileämpi, jne. olisin juossut satkun 4:20/km - meni vain 4:37/km … 😉 vitsivitsi Forresteriakin yritin houkutella mukaan jopa 'vedonlyöntiyksikköjen' voimalla - ei olisi kuin tarvinnut voittaa meiksi - olisi ollut helppo nakki. Ja valitettavasti jatkan tätä vasemmalla kädellä puuhastelua edelleen E24h:n merkeissä - sori! Meinasin jo lopettaa, mutta yleisön pyynnöstä jatkamme.
  18. 22 points
    KaldoaiviUltraTrail 10-11.8.2018 TAUSTAA Trailrunning.fi uutismuistelo vuodelta 2017: "Seikkailuhenkisten polku-ultraajien syksyä sähköisti tieto 10-11.8.18 Utsjoella järjestettävästä Kaldoaivi Ultra Trailista, ja tapahtuma täyttyi nopeasti. Sen 130km:n reitti kulkee Kaldoaivin erämaa-alueella, joka on Suomen laajin erämaa. Kaldoaivi on tavallisesti vain harvojen, kokeneiden kulkijoiden kohde, ja niin on myös tässä kisassa. Järjestäjien mukaan pitkä, haastava ja raastava reitti on äärimmäisen kaunis ja tunteita herättävä, mutta ei sovellu missään tapauksessa kaikille. Tämä ei ole matalan kynnyksen juoksutapahtuma!" Nyt kun tuota ilmoitusta katson jälkikäteen, on aika helppo allekirjoittaa tuo kauan sitten kirjoitettu tiivistelmä tästä järjestäjän mukaan ”maailman pohjoisimmasta ultrakilpailusta”. Uusi hieno ”Perusmatka” on syntynyt Suomen polkujuoksukartalle. Tämä tapahtuma tuli varattua hieman jälkijunassa jo sen jälkeen kun se oli loppuunmyyty, mutta onnekseni sain ensimmäisen peruutuspaikan itselleni, kun aloin kyselemään. Kaipuu kotimaiseen polkujuoksuun ulkomailla vietetyn ajan aikana oli melkoinen, ja kaiholla katselin UTTF- kisojen pallukoita sohvalta käsin. E24 juoksun jälkeen sain elämäntilanne huomioiden ihan hyvin liikuttua, mutta epäilemättä suurin puute oli tuntuma luontoon ja vertikaaliin. Kerran viikossa pyrin käymään paikallisilla vuorilla aamuyön tunteina heräten, mutta odotukset eivät olleet järin kovat kun pääosa juoksusta tuli tasaisella maalla tai sitten juoksumatolla. Jonkin verran tein kuntosalilla porraskone- sekä mattoharjoittelua kaltevuudella. Perheen lähdettyä aikaisemmin Suomeen lomalle, uhrasin kolme viikkoa heinäkuusta harjoitellen pari kertaa päivässä parhaimmillaan, keskimäärin 15h viikossa, mutta pisimmät treenit olivat kerta viikkoon kolmisen tuntia vuoristossa. Ei siis missään tapauksessa mitään lajinomaista liikkumista, mutta luotin toisaalta että jopa yli >40 asteen lämpötiloissa tehty harjoittelu kompensoisi jotenkin puutteita ja parantaisi peruskestävyyttä. Aika usein tuli aamuviideltä herätessä kyseenalaistettua koko touhun järki, mutta jollain tavalla ihan hienosti sujuneet menneisyyden ultrajuoksut ja lenkin tuoma mielihyvä saivat miehen vielä liikkumaan. Uskoin että peruskunto olisi aika hyvä omassa mittakaavassani, vaikka mitään isoja tuplablokkeja ei tullutkaan tehtyä. Palautuminen alkaa tällä iällä selvästi olemaan haaste, enkä missään nimessä muun elämän lisäksi enempää olisi saanut harjoiteltua (tässäkin oli liikaa jos läheisiltä kysytään), joten varsin tyytyväinen olin määrään. Vain itseään vastaan tässä lajissa tällä iällä on kuitenkin taisteltava, vaikka silloin tällöin kilpailuhenkisyys meinaakin ottaa otteen. SAAPUMINEN Kaldoaivissa rankkasin itseni tilastojen perusteella kokeneeessa porukassa noin sijoille 5-7 etukäteen, mutta etusijalla tietysti oli matka tähän huikeaan erämaa-alueeseen, jossa en koskaan ennen ollut käynyt. Olihan kyse myös tapahtuman ensi-illasta. Tulin Suomeen kesälomalle parisen viikkoa ennen tapahtumaa, ja lensin Ivaloon edellisenä päivänä, sekä asetuin lomakylä Village Valleen Utsjoella. Suositus minulta tälle paikalle ja erityisesti sen ravintolalle. Jo ensimmäisenä iltana nautittu nieriä korvasienirisotolla oli taivaallista vieressä virtaavaa Tenojokea katsellen. Kilpailun aamupäivänä kävin vähän tarkistelmeassa reitin alkunousua ja muutenkin käppäilemässä Nuorgamissa sekä ilmoittauduin kisaan, tottakai. Sainpa kunnian aikaisena lintuna olla ensimmäinen ilmoittautumisessa (Kuva Sami Eskelinen) Menin vielä pakkaamaan kamat, ja olin hyvissä ajoin ennen lähtöä starttipaikalla turisemassa muiden juoksijoiden kanssa. LÄHTÖ Lähtö tapahtui perjantaina klo 18, ja asetuin siihen ihan odotetun kärkiporukan tuntumaan alun nousussa. Ensimmäinen pari kilometriä menivät mukavasti Saaran ja Jarkon kanssa, kunnes he vähitellen alkoivat erkanemaan. Marko, Eelis, Antti ja Samuli olivat menneen jo menojaan. Tiesin olevani suhteellisesti oikeassa paikassa, joten hieno nousu jossa ohitin norjalaisen kaverin, ja sieltä melko vauhdikas laskettelu kohti Pulmankijärveä, menivät yksinäisyydessä. Yksinäistä hölkkää kestikin sitten vajaat 60km matkasta. Tietä mentiin pitkästi ja lopuksi Pulmankijärven vieressä, kunnes n 16km kohdalla tuli käännös varsinaiselle erämaataipaleelle. Matka ensimmäiselle huoltopisteelle n. 29km kohdalle meni tietysti hyvällä jalalla ja tällä välillä ei kovin paljon nousuja ja laskuja ollut. Joka suuntaan ja erityisesti itään avautuivat upeat avarat tunturimaisemat. Mutustelin Pandan suklaamixiä, nappailin geelejä ja join Maximia. Ensimmäisellä huoltopisteellä söin banaanin, sipsiä ja tankkasin 2l juomavarannot täyteen. Kysyin myös juomatäydennysmahdollisuuksia seuraavalle välille, joka oli n massiiviset 50km!!! Alkunousussa Saaraa ja Jarkkoa vielä peesaten (Kuva Terho Lahtinen) TOINEN HUOLTOVÄLI Onneksi sää oli viilenemässä ja ihme kyllä tuo 2 litraa riitti seuraavalle välille passelisti. Koska huoltoväli oli pitkä, kehitin maisemien katselun lisäksi sellaisen taktiikan, että en vilkuile kelloa lainkaan, enkä laske kilometripiippauksia, vaan etenen rentoa tahtia. Vaeltajilta kuulin, että edessä oltiin jo aika kaukana ja kun taakse kurkatessa ketään ei näkynyt, otin hyvin iisisti nauttien. Jossain 40km kohdilla minulle tuli tosin sellainen tyhjä olo, että täällä sitä nyt ollaan ja ollaan kovasti käyty urheilemassa, jotta reissusta selvittäisiin, mutta mitä sen jälkeen...? Koko ultrajuoksuharrastus oli siinä vaakalaudalla ja mietin vakavasti, että pitäisikö vain alkaa liikkua omaksi ilokseen ja vain silloin kun huvittaa. Aamuiset klo 5 herätykset ovat kieltämättä olleet välillä pakkopullaa, eikä ulos vaan ole huvittanut lähteä, mutta olen pääosin lähtenyt silti. No, toki sitten tunti tämän jälkeen askel oli todella kevyt ja mietin, että miten tämä voi olla näin helppoa ja mukavaa kun tulin alas Guorboaivilta. Yllättäen ennen 60km kohtaa, takaa kuului ääntä ja olin oikeastaan iloinen, kun Simo liittyi seuraan ja kehui miten kevyttä ekat 7 tuntia olivat hänelle olleet. Tätä mukavaa kimppaa kestikin sitten viimeiselle huoltopisteelle, vaikka varsinkin Simolla välillä oli enemmänkin menohaluja. Pian tämän jälkeen minun vasenta jalkaani alkoi särkemään kokonaisvaltaisesti säären/pohkeen/polven alueelta, eikä kipu hellittänyt kuin lyhyillä kävelypätkillä nousuissa. Särky oli samantyyppistä, jota minulla on usein ultrien jälkeen, mutta ensimmäistä kertaa tällainen tuska alkoi jo juoksun aikana. Jälkikäteen olen paikantanut tuon säärilihakseen. Samoihin aikoihin heitimme viimeisiä hyvästejä auringolle ja yö hämärtyi. Mietin parissa kohdassa, olisiko lampusta hyötyä, mutta ei sitä siellä kuitenkaan tarvinnut, vaan valoa oli juuri riittävästi ilmankin. Jalkakivun vielä tässä vaiheessa jotenkin kestin, mutta kun saavuimme Mieraslompolon 80km huoltoon, jouduin turvautumaan särkylääkkeeseen. Simo kysyi huollosta lähtiessä, että haittaako jos hän lähtee kirimään, eikä minulla tietysti mitään tätä vastaan ollut. KOLMAS HUOLTOVÄLI Auringon nousu alkoi juuri mukavasti piristämään kun hiippailin huollosta eteenpäin ja tunnin päästä jalan kipukin alkoi asettumaan kiitos särkylääkkeen. Meno maistui ja tuumailin että tulisikohan tästä ultra, jossa en juuri väsymyksen vuoksi joutuisi kävelemään, vaan vain ainoastaan hankalat paikat ja ylämäet. No, ei se ihan niin loppuun asti niin mennyt, mutta melkein. Upea aamuaurinko tunturien takaa kesti noin 20 minuuttia, ja sitten tuli ensimmäinen vesipisara, eikä klo 04 jälkeen sitten auringosta tarvinnutkaan enää kuin haaveilla. Näillämain oli monenlaista hankalampaakin uraa ja 90km jälkeen tuli ensimmäinen vesistön ylitys juuri silloin, kun sitä ei enää muistanut. Tapasin Simon uudestaan tässä kohdassa, ja hetken mietittyäni totesin, että läpi vaan suoraan, ja ihan sama mistä kohdasta. Liukasta ja tosi kylmää oli eikä uiminen houkutellut, mutta niin vain läpi mentiin että heilahti. No, vähän yritimme astua kiville, jotka kurkkivat veden pinnan yläpuolella. Tämä oli ehkäpä koko matkan unohtumattomin kohta minulle. Hieman kapeampia mutta yhtä kylmiä virtoja ylitetettiin sitten vielä myöhemmin pari lisää. Aina vaan jalat jäätyivät, mutta ajattelin vain, että jospa se helpottaisi vasemman jalan kipua. Kevyt hölkkä jatkui, mutta nyt käveltiin jo jonkin verran juostaviakin pätkiä. Ilma viileni vähitellen ja sade alkoi kovenemaan, joskaan mitään ongelmaa ei sen suhteen vielä ollut. 100km rajapyykkiä juhlittiin rajusti toteamalla hiljakseen ”jee” ja hieman sen jälkeen Simo väitti nähneensä edessä ”kaksi kävelijää”. Yritin piilolinsseillä tihrustella, mutta en nähnyt. Päätimme hieman kiristää tahtia, jotta saisimme heidät kiinni, mutta kilometrin jälkeen totesin että kaverilla oli hallusinaatioita. Odottelimme suossa rämpiessämme 110km huoltoa saapuvaksi. Kello ilmoitti 110km, 111km, 112km...ei mitään...kunnes vihdoinkin tulimme Skalluvaaran poroerottelualueelle ja siellä katoksessa (!!!) oli viimeinkin odotettu viimeinen huoltopiste ja kolme huoltajaa...ei kun hetkinen... siellä oli yksi huoltaja ja kaksi juoksijaa (Antti ja Samuli). Jälkikäteen selvisi, että Simo oli nähnyt aiemmin heidät ihan oikein, mutta myös edellämenijät olivat myös skautanneet meidät ja kiristäneet tahtia. Antti ja Samuli lähtivät menemään ja Simo loikkasi perään kohteliaasti minulta kysyen. Sanoin, että mene nyt kun jaksat, mutta ota kaikki edellämenijät myös sitten kiinni. Nappalin itsekseni siinä vähän banaania ja sipsiä ja mietin että laitanko takin päälle, mutta ajattelin että eiköhän tästä selvitä ilmankin. Olisipa kannattanut laittaa se takki jo tässä huollossa, mutta väsyneenä ei jaksa välittää tärkeistäkään päätöksistä. MAALIA KOHTI Jatkoin matkaa kevyesti hölkäten kivusta välittämättä ja näin alhaalla hiekkatiellä kaikki kolme muuta. Simo oli mennyt menojaan, ja jäin käppäilemään Antin ja Samulin kanssa hölkättyäni heidät kiinni. Kipeää teki miehilläkin. Nousimme sitten taas oikealle ylös kohti Buallonaivin reunaa ja tajusimme kaatosateessa, että reittimerkintöjä ei ollut näkynyt enää aikoihin. Simo oli pysähtynyt edellämme ja oli soittamassa järjestäjille. Kosketusnäyttö ei toiminut myrskyssä. Itse laitoin sitten ensimmäistä kertaa kellosta navigoinnin päälle tarkistaakseni asian. Navigointi näytti, että olemme reitillä, ja lopulta järjestäjätkin olivat tämän vahvistaneet. Simo katosi vahvalla menolla tunturiin ja minä kinkkasin alamäkeen sen verran kuin pystyin. Alkoi olla todella kylmä ja hampaat kalisivat. Kompuroin ehkä kilometrin kaksi rankkasateessa ja tuulessa ja tarkistin kellosta silloin tällöin että olin reitillä. Olin aivan läpimärkä pitkähihaisessani, käteni olivat vitivalkoiset, ja ajattelin että takki on nyt laitettava päälle...mutta miten? Hyräilin Octoberfestien biisiä ”ooooooo beibiiii, I wanna know if you be my girl, uuuu, aaaa”. Olinkohan enää järjissäni ajattelin? Käteni olivat melko toimintakyvyttömät. Käsineet olivat siellä 80km dropbagissa huollossa edelleenkin. Huoh. Pari kilometriä eteenpäni ja olo alkoi olla todella paha. Jalkaa särki. Juoksu oli vaikeaa mutta pakollista lämmön säilyttämiseksi. Otin kaksi geeliä kerralla. Nyt oli pakko saada takki päälle. Pysähdyin ja katsoin näkyykö Anttia ja Samulia takana avuksi. Ei näkynyt. Räpelsin lopulta repun etusoljet auki ja repun selästä. Sain ison vetoketjun auki ja takin pois pussukasta, mutta en meinannut saada takkia mitenkään päälleni kovassa tuulessa ja sateessa. Käteni olivat kuin kaksi halkoa. Sain lopulta ujutettua molemmat kädet hihoihini, mutta nyt piti vielä laittaa juomareppu edestä kiinni. Yritin pari minuuttia. Ei mitenkään onnistunut tuollainen mikro-operointi, joten päätin keskittyä takin vetoketjuun. Sain kuin sainkin sen lopulta kiinni, mikä helpotti myös takin hupun löytämistä päähäni lämmöksi. Utsjoen kyläkaupasta vitosella ostettu toivottoman ruma ”rykijä” pipo ei paljoa enää lämmittänyt. Olisi ollut kiva ottaa vähän videota omasta tilasta, mutta en tietenkään pystynyt. Juomareppu rönksötti selässä jotenkin takin alla, ja siitä sitten kinkkasin uraa pitkin eteenpäin siinä toivossa, että jossain vaiheessa sähkölinjan alla reitti kääntyisi alas kohti Utsjoki-Nuorgam tietä. Ei sitten kääntynyt ikinä, mutta lopulta kuitenkin. Hiekkaurassa alaspäin meni vettä vuolaina virtoina, ja lensin kerran rähmälleni liukkalla alustalla, mutta lopulta näin varoituskyltin, että asfalttitie on 100 metrin päässä. Asfaltin näkeminen aiheutti pienen liikutuskohtauksen. Olin pois tunturista! Lopultakin!!! Puhelin soi enkä jaksanut vastata. Kolmannella kerralla kaivoin sen repustani ja vaimo siellä soitteli, että olin pois reitiltä. Arvasin tämän oikeastaan etukäteen, koska järjestäjät olivat kertoneet vaihtaneensa reittiä juuri tässä kohdassa maastosta tielle. Pala oli kurkussa, ja olo oli todella helpottunut. Sen verran sain sain voimaa, että lähdin jalan vihlovasta kivusta huolimatta hölkkäämään asfalttia, ja ilokseni huomasin että @7.00 kilsaa vielä irtosi kipeistä kantturoista. Viimeinen kolme kilometriä maaliin: ei ollut hurraajia, ei ollut torvia eikä serpentiiniä, ei ollut muuta kuin rankkasadetta ja yksinäisen miehen tuuletukset itselleen. Mutta maaliin tullaan! Juosten! Pari autoa meni ohi ja loiskautti vettä kengille. Ketä kiinnostaa? Pari sataa metriä ennen maalia näin järjestäjän viittoilevan, että käänny oikealle kohti maalia. Tein työtä käskettyä ja uimahallin pihalla kuulutettiin järjestäjien toimesta maaliintuloni ja olipa kuvaajakin paikalla. Upeaa! Kiitos lämpimästä vastaantotosta! Menin suoraan nakkikeitolle turisemaan staffin ja Simon kanssa ja toivatpa he pipokaupan vastineeksi ystävällisesti autonikin naapurista oven eteen lämmitykset täysillä! Kiitos! Kun ajelin kohti majapaikkaa, päätin että menen sinne asfalttiosuudelle autolla tsemppaamaan seuraavia, mutta juuri silloin ketään ei tullut vaikka hetken odottelin. Vain rankkasadetta tuulilasissa. Säälitti reitillä olijat. Antti ja Samuli olivat olleet maalissa jo aiemmin ja olivat varmaan jo saunomassa. Ajelin itsekin lopulta kuumaan suihkuun ja sitten sänkyyn lämmittelemään. Aikani oli 17.10 ja sijoitus miehissä viides. Onnea voittajille, kiitos kaikille, ja oli mukava olla osa tätä uutta tapahtumaa ja uusiakin tuttavuuksia syntyi! Siitä tykkään! Mukavaa porukkaa! Tämä oli hieno ”kerran elämässä” kokemus, jota voi suositella hieman kokeneemmalle polkujuoksuporukalle. Reitti ei ole vaikea, mutta se voi olla armoton.
  19. 22 points
    Tsekatkaa Utsjoen sää. Voi vehnä kun taas taisteltiin hypotermiaa vastaan tunturissa. Olin niin jäässä että en saanut takkia päälle viiteen minuuttiin ja tulin viimeisen kympin repun lukot ja soljet auki kun sormet eivät enää toimineet. YPH2016 toisinto. Taas käytiin ihan koko tunneskaala läpi. Voimia matkalla vielä oleville. Itse makaan jo vällyjen sisällä sängyssä. Kiitos myös tänne kannustuksesta! Vasemmassa jalassa oli kovia särkyjä viimeiset 70km ja jouduin ottamaan lääkettä että pääsen maaliin. Muuten olisi ollut täydellinen suoritus. Ei kyllä ollut helppoa muillakaan kärkinelikköä lukuunottamatta. Makez ja Eelis vetivät jäätävästi. Luulin että M voitti mutta olin ilmeisesti väärässä. Eeliksen eka yli satanen. Mukava mies.
  20. 21 points
    E24 on täysin omalainen juoksuelämys. Vasta osallistumalla tietää, miten kova tulos on 240km. Joskus 15v sitten oli tavoite alittaa 3h maratonilla, ja sen jälkeen on aika mennyt lähinnä muiden kestävyyslajien harrasteluun. Viime vuonna jalkakilsat (juoksu, roga/suunnistus) olivat jotain 2200-2500km. Siihen nähden oma tulos nyt eli 203km oli onnistuminen, vaikka pyörää ja muita treenitunteja onkin jonkin verran. Voi olla, että saman tuloksen olisi saanut helpommalla tasaisemmalla menolla - mutta ei ollut tyylipisteitä erikseen jaossa. Taktiikka oli juosta ja kävellä vuorotellen, ja kävelymatkojen piti pidentyä tasaisesti. Vauhdin arvelin olevan alussa 10km/h ja hiipuvan siitä kävelyn tasolle 6km/h. Tällä logiikalla Excel antoi mahdollisen tuloksen 191km sis. reilun tunnin erilaisiin huoltokatkoihin ml. kenkien vaihdot (kierrätin kahta paria, jottei kävisi jaloille liian monotooniseksi). Startti oli naiivi 'all-in' eli aloittaa vauhdilla, typistää laskemiani huoltotaukoja ja päästä 12h ajassa reilusti yli puolen välin, ettei jäljellä oleva matka 200km:iin tunnu mahdottomalta. Laskin n 150km kohdilla 7km/h vauhdin riittävän (enkä muuta miettinyt).
  21. 21 points
    Kausi löytiin Vantaalla pakettiin ja olisi tilinpäätöksen aika. Kuten yleensäkkin niin kaudesta jäi monijakoiset tunnelmat. Osalla meni väliin hyvin ja tuli hyvää kehitystä, osalla hajoili paikat, tai kehitys ei ollut niin ilmiselvää. Kannisen kausi alkoi HSMllä ja siellä leipoi ennätyslukemikseen 2.53 ja katsottiin että Vantaalla sitten kovempaa. Pikkukisoissa käytiin ja ihan hyvää tekemistä oli mm Puumalan sillalla tapahtuneen kirikamppailun PAta vastaan aika painanee legendaarisien urheilumuistojen kehyksiin. Tässä on kuva siitä kun PA pyytää vitosta merkiksi loppukirin aloittamisesta. Kannisen pääkisa oli taputeltu jotain 5 viikkoa ennen Vantaan maratonia, kun Haglundin kantapää/syndrooma rupesi jäytämään akillesjännettä sekä kantapäätä yleensäkkin. Harmillista sillä mies oli hyvässä nousukunnossa ja Turussa keskeneräisenä paukautti ennätyksen puolikkaalla, niin olisin kyllä odottanut hyvää tulosta myös Vantaalta. PAn alkukauden tekemistä vaivasi itäsuomalaiselle ruholle ominainen suojasilava, mikä esti pahimmat ylilyönnit vauhtihurjastelun nimissä. Kuitenkin tämä oli sinäsä oikein hyvä minun kannaltani, sillä sain sopivasti oikean tasoista (paskakuntoista) treeniseuraa omiin treeneihin. PA löntysteli Joutsenossa 2.42 joka oli kyllä selkeää alisuorittamista suorituskykyyn nähden. Tähän syynä oli pikkuinen kenkä episodi, mutta en jaksa enempää kirjoitella, koska se menee jo selittelyn puolelle. Vantaata silmällä pitäen PAlla meni kisa jo noin viikkoa ennen H-hetkeä VITURALLEEN, kun viimeisessä oikeasti kovassa treenissä leipoi takareiden kiinni. Enpä nyt usko että mitään suurempaa repeytymää ole, mutta sellainen kuitenkin joka esti totaalisesti täysivauhtisen juoksun. Tämä sieppasi meikää myös syvältä, sillä enhän nykyisin näköjään osaa treenata kovia treenejä yksin, saati mennä kisoissa viivallekaan. Onneksi PA lupautui Vantaalle pitämään mua kädestä kiinni kisan tiimellyksessä. Muutenkin PA oli helkkarin hyvässä iskussa, ja suorituskykykäyrä oli niin hyvässä noususuhdanteessa, että vaikka koko kesänä yhtään kovaa treeniä en antanut PAn ”voittaa”, niin enpä olisi yhtään pitänyt ihmeenä vaikka suorituskyvyn leikkaamispiste olisi sattunut Vantaalle ja PA olisi ollut maalissa ennen minua. Ainakin laskin mielessäni, että loppusuoralle oltaisiin kaarrettu samaan aikaan, ja näin reilusti sekä rehellisesti loppukirikamppailulla oltaisiin ratkaistu paremmuus. Soilin kausi kaikkiaan minun näkökannasta haastava, kun vielä opettelimme toimintatapoja ja mielestäni hieman keskeneräisellä peruskuntotreenillä mentiin kesään. Kisoissa käytiin ja suht Ok tulosta, ei super hyvää mutta ei huonokaan pruukasi tulemaan. Kuitenkin ennätykset Turussa puolikkaalla ja Joutsenossa maratonilla kertoo, että jotain tehtiin oikein. Potenttiaalia huomattavasti vielä parempaan on, mutta kunhan vain löytyy se jippo millä saamme sen valjastettua käyttöön. Omaa tekemistä varjosti helmikuussa leikattu jalka ja maalis-huhtikuussa sairastettu keuhkoklamydia. Tuntui hurjalle treenata alkuun kun 5km@5.30 lenkillä piti väliin pysähtyä huilamaan, tai vähän paremmassa kunnossa PAn kanssa vedettiin hänelle kevyttä 16@4.26 ja meikän takia piti kahdesti pysähtyä yrjölle, koska niin sinkeällä olin. Askel kerrallaan kuitenkin kunto nousi, ja aika monesti tunsin olevani tiukilla. Kisoja kävin kovina treeneinä ja osassa kuntoon nähden kulki ihan Ok ja osassa vähän heikommin. Joutsenossa maratonilla oli sen vertaa terveysongelmia lantio/alaselkä/pakara/takareisi osastolla, että Vantaalla ei oikein muita tavoitteita ollut kuin saada juosta rennosti ilman ongelmia, ja voittaa koko PASKA. Vantaalla sitten lantio antoi edelleen tsikunaa koko oikean puolen takaketjuun, eikä juoksussa ihan parasta rentoutta ollut. Yritin vetää siinä rajalla, että pakaralihakset eivät leipoisi täysin jönkkiin ja melkein siinä onnistuinkin. Eka puolikas 1.15.54 eli melko lähelle samaa vauhtia Turun puolikkaan ajan kanssa. Ei ihan hirveästi hengästyttänyt, mutta oikea jalka alkoi olla sen makuinen, että ei sitä kiinnostanut juoksentelu pätkän vertaa. Itselläkin oli samat fiilikset, mutta yritin säästellä minkä pystyin ja linkkasin maaliin kera epätodellisen huonosti hermottavien pakaralihaksien. Maalissa 2.35.42. Niko piti koko kauden ylimenoa ja flunssaa jonka sai 2017 Vantaan maratonilta. Sepista voisin kirjoittaa vaikka mitä positiivista ja paljon negatiivista, mutta olisiko se sitten reilua? Ei varmaan. (Vaikka ei minun tarvitse edes olla reilu) Sen verran voin sanoa, että länkyttäköön puolestani. Tulevasta sen verran, että tänne en enää päivitä mitään tämän jälkeen. Näytin, että normaalit ihmiset voivat olla sankariainesta, jos ne vain itse niin haluavat ja kasetti kestää. Onnistumisia tuli mielestäni hyvin sillä mm Niko veti jollain 30bmillä maratonia 3.46->3.00, Kanninen 3.10->2.53 ja tietenkin PA 2.41 (ja tulee vetämään alle 2.30 että helinä käy), hiihdossa otettu SM mitskuja vinopino jne.
  22. 21 points
    Viime hetken arpomisen jälkeen lähdin kuitenkin juoksemaan. Eilen illalla piti vielä käydä kokeilemassa muutaman kilometrin reipasvauhtinen juoksu, halusin katsoa kulkeeko happi viikon flunssailun jälkeen kun alkaa puuskututtaa. Vaikutti kulkevan riittävästi, joten aamulla sitten Vantaata kohti. Vähän erikoinen lähtökohta kyllä kun vasta viime hetkellä päättää juosta. Kisa lähti mukavasti liikkeelle, lähdin varovasti sykkeen perusteella matkaan. Pikku hiljaa vauhti vähän kiristyi, ja kun tuntui kulkevan rennosti niin sykekin pikkuisen kipusi muutaman pykälän ylöspäin. Jossain kolmannen kierroksen loppupuolella alkoi jaloissa tuntumaan raskaalta, mikä lienee näissä hommissa normaalia. Viimeinen kierros oli kuitenkin malkoisen raskas ja jalat melko loppu. Onneksi ei tarvinnut pistää kävelyksi. Lopun kilometrit olivat vajaat minuutin hitaampia kuin kierroksilla 1-3. Loppuaika 3.26, mikä oli olosuhteisiin nähden ihan OK. Ennakolta ajattelin, että jonnekin 3.15 (ennätys) ja 3.30 väliin voisi mennä tänään, ja kolme kierrosta olin 3:20 vauhdissa. Luultavasti flunssa ei ainakaan hirveästi vaikuttanut, vaikka ennen kisaa pelkäsinkin, että irtoaa niin paljon limaa, että reitistä tulee liukas. Enemmän lopulta taisi vaikuttaa se, että syyskuussa oli vähän turhan paljon työmatkailua ja turhan vähän juoksukilometrejä. Viimeistelykään ei ollut ihan optimaalinen, tai oikeastaan mitään viimeistelyä ei ollut. Nyt onkin taas puolisen vuotta aikaa haaveilla siitä, kuinka kovaa ensi vuonna menee kun koko vuoden panostaa juoksun avainharjoituksiin ja muutenkin saa kilometrejä paremmin kasaan kuin tänä vuonna. Vuoden kuluttua sitten luultavasti taas todetaan, että vähän enemmän olisi voinut juosta. Vantaalla tuntuu kyllä järjestelyt toimivan joka suhteessa todella hyvin. Juoksun jälkeen vielä tarjoilla oikeaa (ei pika-) kahvia ja pullaa normaali huollon lisäksi. Nopea reitti eikä helteen vaaraa. Suosikkimaratonini.
  23. 21 points
    Juu kun Lappeenrannasta jatketaan itään päädytään vielä syvemmälle hevonperseeseen paikkaan nimeltä Joutseno. Täällä periferian ytimessä on Kullervon maratonia kuitenkin järjestetty jo 37 vuonna. Ja joskus joku juoksijakin eksynyt joukkoon. Sitkeästi ja sitoutuneella talkoohengellä Kullervon lukuisat vapaaehtoiset siellä nytkin ihan kunnialla tehtävistään suoriutuivat. Esimerkkinä ja primus motorina Lehtosen Jaska joka ehtiäkseen kilpailujen sihteerin tehtäviä hoitamaan kipaisi oman juoksu-urakkansa aamuyöstä M70-sarjassa. Toinen vastuuhenkilö tietenkin Kullervon jokapaikan höylä eli puh.johtaja Hannu Myllärinen. Tässä Alisan maaliintulovideolla Hanski muilta kiireiltään kipaisee loppusuoralla kukkapuskan mestarin kouraan kevyesti kumisaappaissaan. Kyllä maalla on mukavaa, vaikkei meistä kukaan tiedä. Tai ehkä juuri siksi 🙂
  24. 20 points
    En tiedä mitä tapahtui, mutta mielessä kävi niinkin ihmeellinen ajatus kuin juoksuharrastuksen (uudelleen) aloittaminen. Päähänpisto on toivottavasti ohimenevä, mutta ihan teoreettisessakin mielessä on kiinnostavaa miten tässä pitäisi aloitella. Viimeisen kerran olen ollut jossain kunnossa reilu 5 vuotta sitten, jolloin juoksin kympin vuoden 2013 Twilight Runissa 36.36. Varsinaisen treenaamisen olin lopettanut noin vuosi aikaisemmin, joten jossain määrin vanhoilla pohjilla mentiin. Sen jälkeen liikunta ollut satunnaista, koko ajan vähenevää ja juhlinta säännöllistä. Viime vuonna taisi tulla alle 400km juoksua. Kymppi kulkisi nyt ehkä noin 50min. Nyt ei ole enää vanhoja kuntopohjia. Sen huomaa siitä, että vaikka intoutuisi juoksemaan pari lenkkiä, niin juoksuvauhdit eivät juurikaan lähde nousuun. Kevyen vauhti liikkuu jossain 6:00/km ja sykkeiden perusteella sekin on liian kovaa. Maksimisyke on tullut roppakaupalla alas. Painoa on tullut tuohon 2013 verrattuna lisää noin 15 kiloa, josta reilut kymmenen viimeisen kahden kuukauden aikana. Voimatasot ja lihaskunto ovat myös aika pohjalukemissa. Onko jollain onnistunutta kokemusta tällaisesta comebackista pitkän tauon jälkeen? Enkä tarkoita mitään pitkää telakkaa tai edes välivuotta, vaan tällaista vuosien taukoa, jossa vähän niin kuin aloitetaan uudestaan. Kannattaako treeneissä lähteä ihan pohjilta kuten aloittelija vai olisiko kuitenkin joku oikopolku? Eikä tässä mistään ennätyksistä haaveilla, mutta 40min kymppi nyt pitäisi ainakin aluksi saavuttaa.
  25. 20 points
    Olikohan vuosi -12 tai -13. Seisoin muiden Pirkan hiihtäjien kanssa starttilipun alla klo 7. Olin ollut viikon yh:na lasten kanssa reissussa. Mahatauti oli ollut kaikissa 5 lapsessa, ja omassa vatsassa oli kiertänyt. Ehkä olin nukkunut muutaman tunnin.... Sotilaspastori piti aamuhartautta ennen tykin laukausta. "Kukin teistä on tullut tänne omista lähtökohdistaan"... Kyllä. Omista lähtökohdistaan. Tippa tuli linssiin. 🙂 Tuon jälkeen olen aina muistanut, että kukin harrastaa ja osallistuu kilpailuihin "omista lähtökohdistaan"! Vähänkö helpottaa. Ei tarvi vertailla! Minusta jokainen on onnittelut ja tsempit ansainnut. Ajalla ei ole väliä. On päässyt ehkä parhaaseensa omista lähtökohdistaan, vaikka aikaa menisi maratoonilla yli 5 tuntia.
  26. 19 points
    Elämäni juoksu tämä oli, kiitos ruiskarhu! Keli oli mainio, sekä kuntopiikki osui juuri hyvään aikaan ja hyvä porukka missä laiskotella tuulensuojassa. 8km kohdalla mietin tosissani keskeytystä, kun tuntui niin ilkiältä ja matkaa oli vielä oli edessä. Otin geelin ja mutustelin sitä suussa hyvin pitkään. Sain onneksi aivot uskomaan että nyt tulee lisää virtaa ja se pahin olo sitten katosi. Olen kyllä lapsellisen onnellinen tästä ajasta, ei ollut minulle helppo raja tämä. Onneksi sain sen nyt juostua, kun tuota ikää tulee vain jatkuvasti lisää ja jossain vaiheessa se väkisten alkaa näkymään.
  27. 19 points
    Keli oli talvinen ja aika vankasti nasturikeli, semmoisilla tuli myös juostua. Itsellä reissun yksi pyrkimys oli yrittää voittaa M50v ikäryhmä, jossa onnistuinkin kivasti. Alussa homma käyntiin ja tuulta mäkeä ta tappuraahan se alku oli. Hetken mentyämme hoksasin vain nuoria tai nuorehkoja edessä ja toki Alisan, joka katosi horisonttiin hyvin pian. Samassa ryhmässä oli kuitenkin tuntemattomia, joten oli vain pakko ährää puhinalle ylämäkiosuudessa, jotta hieman saa eroa. Käännössä näin ikärymäni kasvotuttuja takana ja se olikin sitten henkinen juttu vauhdin osalta hoidettu. Toki kisan edetessä se tuttu kilpailuvietti välillä sieltä lipsahtelee, mutta kun toleranssi on itsellä niin pieni, niin eipä tuossa paljon ollut tehtävissä. Olin juossut mäkiosuudella myös edellä menneen kaverin kiinni ja muutamalla sanalla sovimme vastatuuleen vuorovedot. Koittelin hoitaa oman tontin kunnolla ja siinä lipsahti meno hetkeksi hyvin epämukavalle alueelle, jossa menimme Saaran ryhmän ohitte. Vuoro vaihtui ja vauhti vain kasvoi. Kaveri omalla vuorolla menikin sen verta kovaa, että tänään seurasin vain katseella. Jäin matkalla tavoittamamme nuoren 19v sarjan kaverin kanssa juoksemaan ja muutamia sanoja siinä vaihtelimme. Mitään loppukiriä ei ollut tarkoitus tehdä, mutta meni sitten lopussa viimeinen kilometri kuitenkin kovemmin. Hoksasin takaa tulevan henkilön kovaa ja en erottanut onko papparainen vai nuori jantteri. No aivan maaliviivalla kaveri meni ohitte, hävisin sen kirin. Ei ole minusta kirimieheksi. Tämä reissu oli hieman alle 2min hitaampi, kuin viimeksi itsellä Aktiassa. Tosin ei kestänyt nyt pää ollenkaan olla siellä alueella, jossa enkat ja 37min alkuiset juoksut on minulla aina äherretty. Mukavia tapahtumia nämä kyllä ovat, hyvä että järjestetään.
  28. 19 points
    Laitetaan tännekki kopypastet PA:n kausi 2018 Oli sen verran katkeran suloinen kauden päätös, että ei ole huvittanut tänne kirjoitella yhtään mitään. Nyt kun olen kaksi viikkoa imenyt peukaloa, niin ajettelin jakaa kuulumisia, että voin rauhassa jatkaa peukalon imemistä ja suojasilavan keräämistä lopun vuotta. HSM 2:59, HHM 1:24, Mikkelin puolikas 1:21, Paavonurmen puolikas 1:19, Sotilasmaastot 3. sija yleisessä sarjassa, Vantaan aluemestaruus 10 000m 35:14, Joutseno SM maraton 2:42, Vantaa DNS. Siinäpä sitä draaman kaarta tälle vuotta. Harjoituksellisesti ja kunnon kehityksen kannalta takana on aivan huikea kesä. Sanoinkin jossain vaiheessa suurvisiirillemme, että vaikka maratonit kusisi niin ei jäisi paha maku suuhun, kun on niin hyvästi saatu treenattua. No sehän oli AIVAN TÄYTTÄ PASKAA. Vituttaa niin että kynnet halkeilee. Sovittiin joskus heinäkuussa (minun toivomuksesta) että alan tän syksyn jälkeen tekemään omat harjoitusohjelmani itse. Eli tämä nyt merkattoon aikakirjoihin, että ei kukaan pääse vahingossakaan muuta lulemaan, niin olin jo tänä syksynä reippaasti alle 2:40 kunnossa ehkä jopa 2:35 hujakoissa. Ja jos nyt jollain ilveellä saan puserrettua ensi vuonna ennätyksen yhtään millään matkalla, niin se EI OLE minun neroutta vaan vain ja ainoastaan Harrilta saamani avun ja tietotaidon ansiota. Ja jos taas painan kevään koittaeasa 135kg niin saa tulla vapaasti ilkkumaan. Haluan vielä tännekkin erikseen julistaa ja kiittää Harria siitä, että olet ollut mukana kääntämässä ja isolta osalta kääntänytkin elämäni suuntaa. Olet tehnyt todella hienoa työtä ja tulen olemaan sinulle ikuisesti siitä kiitollinen!... Niin ja kannattaa lopettaa se kermataskujen mussuttaminen, jos et oo varuillas, niin ens kesänä kasakka nauraa😉 Meikä jatkaa guurin edustamista ja naamafeissin osioon satunnaista päivittelyä. Nyt vaan koipi kuntoon ja infernaalisperkeleellinen raasto päälle! Niin ja vaimoa pittää aina muistaa kehua.. Hienosti on kotoa tullut teetä ja sympatiaa😍
  29. 19 points
    Kiitos ja tattis! Oli tosiaan onnistunut juoksu. Luultavasti maksimi tai ainakin hyvin lähelle päivän kunnosta äijästä irtosi Vantaan pyöräteille. Taktiikka oli alussa jarrutella niin paljon kuin kehtaa ja malttaa perinteinen sudenkuoppa eli parin kilometrin jarruttelun jälkeinen tylsistyminen, josta seuraa pitkään päälle jäävä keulimisvaihe. Tällä kertaa meni ~5km mainiosti, lähes tismalleen tavoitevauhtia. Juoksu tuntui todella kevyeltä. Sitten hieman taas hermostuin hissutteluun, mutta varsinkin koska edessä näkyi 5 juoksijan letka -> innostuin päästelemään loppukierroksen lujempaa. Lopulta n. puoli minuuttia edellä aikataulua ekan kierroksen jälkeen. Pian sen jälkeen sain tuon letkan kiinni, mutta voi pettymys ... vauhti tuntui liian hiljaiselta. Pakotin itseni kuitenkin peesaamaan runsaan kilometrin. Sitten vetohommiin. Homma muuttui heti raskaammaksi. Letka pysyi tiukasti perässä. Vauhtia oli tuskin nimeksikään enempää kuin peesatessa. En kuitenkaan kehdannut enää siirtyä takaisin peesiin, vaan puskin kärjessä vastatuuliosuuden läpi. Hyvä muistutus, että fiksumman juoksijan kannattaisi todellakin peesata vastatuuliosuudella, jos vain mahdollisuus on. Puoliväliä ennen geelipiste. Nappasin geelin jakajien pienimmältä joka siinä vielä hieman harjoitteli tehtäväänsä - hyvin totisesti keskittyneenä. Valloittavaa. Toinen kierros meni n. 10 sekuntia alle tavoitevauhtia - varsin nappiin. Letka oli puolittunut. Samaa tahtia jatkoin ja vieläkin 4min meno tuntui pieneltä jarruttelulta. Sain joitakin yksittäisiä juoksijoita kiinni. Kierroksen loppupuolella omakotitaloalueella oli hieno kannustuspiste. Tällä kertaa siellä oli 3 pientä poikaa tiukassa jonossa pituusjärjestyksessä kädet ojossa. Läps-läps-läps kaikille. Nauratti ja sain extraboostia ainakin kilometriksi. Ennen kolmatta kierrosta nappasin geelin samalta tytöltä kuin viimeksi. Nyt oli hommaa harjoiteltu ja ihan eri meininki: pro-tason ojennus, hymy päälle ja vielä loppuun nimellä kannustus. Aivan mahtavaa. Kolmas kierros ~5 sekuntia alle tavoitevauhtia, ei paha. Edelleen eteneminen oli oudon helppoa. Toki, jos hiemankin kiristi .. alkoi kyllä ahdistaa. Joten .. en kiristänyt. Muutama askel kilvahti ikävästi akillesjänteestä. Ei onneksi jäänyt päälle. Viimeisen kierroksen puolivälissä lähes minuutti aikataulua edellä. 37km, edelleen varsin helppoa. Jalkapohjassa kehittymässä rakko. Ikävää, mutta ei haittaa menoa. 38km, vielä menee - vaikka kieltämättä pikkaisen alkoi painaa. 39km! No niin, tulihan se sieltä. Tuska. Kangistuminen. Jalka ei meinaa nousta. Tehostin käsillä, mutta ei siinä mitään ole enää tehtävissä. Reidet on yksinkertaisesti loppu, loppumatka irvistellään puujaloilla. ~10 sekuntia/km hidastui vauhti, ei voinut mitään. Pitkät oli kolme kilometriä, mutta eiköhän ne joskus ole olleet vieläkin pidemmät. Loppukiri, tai siltä se itsestä tuntui. Videossa näytti lähinnä verryttelyjuoksulta paitsi kunnon irvistys. Lopputuloksena 33 sekuntia alle tavoitteen ja kahdesta rakosta huolimatta loppupäiväksi kestovirne naamalle. Järjestelyitä ja säätä onkin jo kovasti kehuttu. Eipä lisättävää. Varsin helppo suositella. Hyvin järjestetty, hyvä määrä juoksijoita.
  30. 18 points
    Vauhdinjako onnistui mainiosti, selkiä tuli vastaan ja etuperin pääsi alamäet maaliin asti. Kovemmalla alkuvauhdilla olisi tullut noutaja, nytkin viimeinen 20km oli raskasta ja jalat alkoivat painaa. Pienellä Rukan mäen loppukirillä pääsi juuri Heermanin entisen enkan alle. Edit: muistelin, että Heermanin viime vuonna entiseksi jäänyt reittiennätys olisi ollut 20:38, mutta 20.30 näkyi 2016 uutisessa; no, tulipahan otettua loppukiri Helpoilla neulaspolkupätkillä juoksu eteni hyvin. Juurakoita ja teknisiä tai jyrkkiä alamäkiä en juuri uskaltanut juosta, niissä tulee hiukan takkiin. Ylämäet kävelin suosiolla kuten viimeksi. Näillä treeneillä ja kilsoilla varmasti oli paras mahdollinen tulos tänään.
  31. 18 points
    Omasta kokemuksesta sen verran, että iskin lenkkarit ”naulaan” 2013 ja rupesin elämään kuten ihmiset kuunaan. Kävin salilla ja välistä hölkkäilin jonkun kilometrin. Paino nousi siitä n. 70kg:stä tuonne 92-93kg siis lihas- sekä läskimassa. Aina olen ollut scrode juoksijaksi, ja eipä tälläinen turvottaminen helpottanut yhtään tilannetta. Alkuun rupesin vain säännölleen käymään juoksemassa. Opettelin uudestaan säännöllisen rytmin käydä treenaamassa. Sitten vain lyhyt vk, kevyt, kevyt(lepo),lyhyt vk, kevyt, kevyt pitkä tai lepo tyylillä jauhamaan. Rupesin myös katsomaan myös mitä söin. Läski olisi armeliasta, kun sehän lähtee veks ajastaan, lihasmassa ei sitten meinaa millään. Vieläkin paino hiimailee 78-80 kg tietämissä ja varmaan pitäisi siirtyä itujen imeskelyyn, että saisi painon takaisin sinne jiiriin(~70kg) ja ettei olisi kuin 10kg liian lihava juoksijaksi. Ei tässä mitään ihme kepulia ole. Hyppäät (treeni)junan kyytiin ja rupeat vain tekemään, huomaat varmasti että kunto nousee kohisten alkuun. Vanhoja harjoitustehoja sekä ennätyksiä ei kannata paljoa ruveta miettimään, sillä sellainen depistää. Tekee kaiken kuin se olisi ensimmäinen kerta, niin sehän auttaa jaksamaan ja motivoi. Monipuolisesti osaat treenata ja muutenkin tietoutta siihen sulta löytyy, kunhan vain jaksaa lähteä ja itsensä houkuteltua treenaamaan. Typistetysti: muistaa lähtee treenaamaan, on armollinen itseään kohtaan ja yrittää nauttia (treeni)junan kyydistä.
  32. 18 points
    Vantaalla on hyvä käydä kisoissa. Minulle tulee todella hyvä mieli, kun järjestävä osapuoli on niin ystävällistä sekä auttavaista väkeä, melkein kuin kotona Pohjois-Karjalassa olisi kilpailemassa. Olin saanut hoidettua itselleni huoltomieheksi sankari @PA:n. Se onnistui helposti, kun laittoi miehen harjoitusohjelman siihen jiiriin ettei jalat kestä olla viivalla, niin joutaa paremmin huoltamaan minua. No oikeasti olisin mieluummin otatellut PAta vastaan guurin mestaruudesta, mutta ei noista vaivoista aina tiiä. Reitti oli tuttu turvallinen ja yksi Suomen parhaista. Mäkeä siinä on, mutta sillehän ei mitään mahda. Onneksi keli oli lähellä täydellistä, vain alkuun tuuli meinasi sotkea juoksua, mutta mielestäni loppuakohden tyyntyi(tai vauhtini laski niin hitaaksi ettei tuulta enää huomannut). Oma juoksentelu oli sellaista kinkkaamista ettei ole paljoa kehuttavaa. Kopioin vaikka lyhykäisesti fb:stä : ”Itsellä oli Joutsenossa sen vertaa terveysongelmia lantio/alaselkä/pakara/takareisi osastolla, että Vantaalla ei oikein muita tavoitteita ollut kuin saada juosta rennosti ilman ongelmia, ja voittaa koko PASKA. Kisassa sitten lantio antoi edelleen tsikunaa koko oikean puolen takaketjuun, eikä juoksussa ihan parasta rentoutta ollut. Yritin vetää siinä rajalla, että pakaralihakset eivät leipoisi täysin jönkkiin ja melkein siinä onnistuinkin. Eka puolikas 1.15.54 eli melko lähelle samaa vauhtia Turun puolikkaan ajan kanssa. Ei ihan hirveästi hengästyttänyt, mutta oikea jalka alkoi olla sen makuinen, että ei sitä kiinnostanut juoksentelu pätkän vertaa. Itselläkin oli samat fiilikset, mutta yritin säästellä minkä pystyin ja linkkasin maaliin kera epätodellisen huonosti hermottavien pakaralihaksien. Maalissa 2.35.42 ja sijoitus 2.” Kyllä minä laitan lämpimän suosituksen tälle kisalle. Ensi vuonna uudestaan, jos kaikki menee hyvin ja Luoja suo.
  33. 17 points
    Ruokiksella pyyteetöntä naapuriapua. Vastapäisen talon mummon pihan eteen aura-auton kuljettaja oli lanannut Kiinan muurin korkuisen sohjoseinämän. Eihän sitä ilennyt siihen jättää kun sai ekana oman kohdan hoidettua. Puolen tunnin tehotreeni. Ensin talikolla muuri pienemmiksi paloiksi ja sitten lumentyöntimellä lohkareet lentoon kuin katapultista. Sitten suihku, lounas ja päikkärit. Ja hyvillä mielin takas töihin huilaamaan😅
  34. 17 points
    Terve. Sekalaisia juttuja. Aika monelle kerkesin ennen kisaa kertoa, että nyt tulee testatuksi minne pääsee nollatreenillä. Lopputulos huomioiden olen vissiin aliarvioinut päivittäisen työmatkapyöräilyn 4km suuntaansa ja koiran ulkoilutuksen, mikä tarkoittaa 30-60min kävelyä. Oskun mielestä juokseminen on joutavaa hötkyilyä. Nuo käsittää ajallisesti enemmän kuin 1/2 kaikesta liikunnasta. "Normilenkki" on ollut 12km, jonka olen yksin juostessa tehnyt aika reippaana. Näitä on ollut 1-2 kertaa viikossa. Sitten on ollut satunnaisesti ryhmälenkkejä 1-2h jotka mennään hitaasti noin 7min/km. Vähän ennen Endurancea onnistuin pääsemään kaksi kertaa Joensuu Areenalle tekemään 32km lenkit (Nx(9min juoksua + 1 min kävelyä)). Kun en enää viimevuosina ole pitänyt mitään päiväkirjaa harjoittelusta, niin en tuon tarkemmin voi kuvailla "nollatreeniä". Kun ei pidä kirjaa tekemisistä, niin tulee helposti myös usean päivän taukoja juoksusta. Tämä epämääräisyys helposti kääntyy sellaiseksi fiilikseksi ettei ole tehnyt mitään, mikä ei tietenkään aivan pidä paikkaansa. Loppujen lopuksi olen tehnyt kaikenlaista, mutta ilmeisesti silleen sopivan vähän, ettei ole uupumus ja ylikunto päässyt ressaamaan 🙂 "Pitää valmistautua, mutta ei saa uuvuttaa itseään." - Jean-louis Vidal Hieman hirvitti lähteä mukaan kun ihan perustellusti oli huoli jaksamisesta. Pelkkä kokemus ja lahjat ei kuitenkaan ihan loputtomiin riitä. Vakiohuoltajamme ei päässyt mukaan, eikä meillä sitten lopulta ollut huoltajaa ollenkaan. Ajateelin että 200km on tällä kertaa vieläkin vaikeampaa kuin parina aiempana vuonna, mutta huoli pois ja viivalle. Kisassa menin alussa 6h systeemillä 9+1. Lisäksi nappasin 10min välein juomaa järjestäjän pöydältä jolloin kävelin juomisen ajan. Ennakkoon mietin että noin 55km olisi sopiva määrä alkuun. Toteutunut 60km/6h tuntui aika työläältä. Kuudes tai seitsemäs tunti oli kisan vaikeimpia. Sataseen tultaessa, vaikka olinkin punainen kuin rapu, fiilis oli jo tasautunut ja meno oli mukavaa lompotusta.. Koko kisan ajan join mukillisen tai kaksi urkkajuomaa 10 min välein ja välillä nappailin pähkinöitä ja omia hedelmäkarkkeja. Kahden tunnin välein otin mukillisen maitoa. Jossain kohtaa 100km jälkeen olin vähän huolestunut kun ei oikein tuntunut kerääntyvän kilometrejä ja muutin juoksun tauotusta niin, että kävelin enää juomatauolla, koska nieleminen oli vaikeampaa ja juomiseen meni vähän enemmä aikaa. Kerran erehdyin ottamaan leipäpalan, joka kaihersikin oksennusrefleksin esiin. En ollut huolestunut, koska en muistaakseni koskaan ole selvinnyt oksentamatta Endurancesta ja aina olo on lopulta helpottanut. Juoksu sinne 16h paremmalle puolelle oli ihan mukavaa rallattelua eikä sen jälkeenkään ilmennyt mitään varsinaisesti hankalaa. Matka alkoi tietysti painamaan kuten muillakin. En ennen 16 tuntia seurannut sijoituksia, enkä niitä edes keneltäkään kuullut. Tietysti näkeehän siinä ketkä on edellä, koska ohittelevat aina välillä. Joku juoksija kertoi kun olin viidentenä. Hieman kyllä ihmettelin nousuani 6h kohdan sijalta 22. Hietsulta tilasin tilannekatsauksen kun kuulin nousseeni kolmoseksi. Katsoin etten enää saa Pollia kiinni, kun liikkuu niin reippaasti vielä. Kisasuorituksena tämä menee kolmen parhaan joukkoon Esport Areenalla. Palautuminen on ollut aivan eri luokkaa kuin aiemmin. Tähän ilmeisesti tottuu ja kun ei liikaa purista niin ei tule damagea. Ei erityisiä vaivoja ilmaantunut ja kisan jälkeiset päivätkin meni ihan mukavasti. Jalkoihin ei tullut mitään turvotuksia. Oikean jalan kakkosvarvas muuttui viinirypäleksi kuten aiemminkin, mutta muut suunnilleen ehjänä. Nilkat ovat vähän jäykät ja reidet vähän kipeät, mutta esimerkiksi portaissa pystyi kävelemään jo tiistaina aivan normaalisti. Mitäs muuta.. Kengät oli Altra Escalante 1.5. Kisajärjestäjillä oli aiempaa parempi soittolista. Pitää katsoa tuntikertymiä miten kisa meni. Tälle vuodelle ei ole muita kisoja kalenterissa. Ensi vuonna aikuisten sarjassa.
  35. 17 points
    Minusta se, että olet asiasta vihainen, kertoo ensisijaisesti sinusta ihmisenä. Oletko usein vihainen, kun maailma ei pyöri sinun nuottivihkon mukaisessa sävellajissa? Miksi "hyvä suoritus" on absoluuttisesti (sinulle) tärkeämpi kuin suoritus itsessään? Joku voi siinä hölkätessään nauttia matkasta, olla jo maalissa. Se voi olla vaikea suorituskeskeisen ymmärtää. Jos jonkun ihmisen saa lenkkeilemään pienellä kannustimella, niin onko hän sinulta pois - väärä ihminen joka pitäisi poistaa lajista? Ylläoleva huomioiden, minusta ei ole ihmeellistä, että sinun piti perustella asiaa. Minusta se on...surullista. ps. Oikeasti minusta tuntuu että sinulla on jatkuvasti paha olo, ja voisi olla syytä hieman miettiä tuota omaakin harrastusta ja suorittamista uudestaan. Pitäisikö sinun vaan unohtaa ne suoritustavoitteet hetkeksi, ja suunnata vaikka "havun tuoksun keskelle", missä olisit hetken perillä ennen maalia. "kaikilla on kiire, harva täällä hymyilee näkymättömät langat repivät ja nykivät sätkynukkeja jotka poukkoilevat kuin saalis kalat sumpussa kaikilla on kiire ei minnekkään"
  36. 17 points
    Todella hieno veto Nooralta, olen täysin samaa mieltä! Ottamatta millään tavalla kantaa asian yhteydessä mainittuun yksittäistapaukseen, toivoisin kovasti, että tällainen naisurheilijoiden ulkomuodon kommentointi olisi jo jäämässä historiaan. Vuosikymmenet urheilijoita tunteneena ja läheltä seuranneena tiedän, miten haitallisia ovat ääneenlausutut asenteet siitä, että "muutaman kilon kevyempänä kulkisi kovempaa". Haitallisuutensa lisäksi tämä asenne mielestäni väheksyy sitä harjoittelun eteen tehtyä työtä, joka todellisuudessa tuloskehityksen taustalla aina on. Toki koventunut ja onnistunut harjoittelu saattaa näkyä kehossa esimerkiksi pienentyneenä rasvaprosenttina, mutta mielestäni ainoa oikea tapa kommentoida asiaa on, että "harjoittelu näkyy tuloksissa". Kommentoin nyt samalla tuota Baltsun heittoa paidoista. Joukkue toki koki monet hauskat hetket yhdessä paidan värin tiimoilta :). Sinänsä tietysti symppistä, että haluat puhua juuri siitä. Urheilijalle riittää arvokisoissa, että paita on sääntöjenmukainen ja itse urheilusuorituksen vaatimuksiin sopiva (tekninen). Paidan väri on urheilijalle absoluuttisen merkityksetön.
  37. 17 points
    NOORA HONKALA UUSI SE 100 KM 7.52,04 !
  38. 17 points
    Juoksin (tai siis kävelin) ensimmäistä kertaa näin pitkän matkan. Takana on kahden vuoden ajalta kaksi +50km ja yksi 40km polkujuoksukisaa sekä pari lyhyempää. Alku meni hyvin ja maltoin noudattaa taktiikkaa eli mennä hitaasti. Helle ei vaivannut kovin pahasti. Yö meni hyvässä seurassa hienosti! Mutta... Pallaksen jälkeen en käytännössä pystynyt enää juoksemaan. Hannukuruun olisin jäänyt, jos siitä ei olisi tarvinnut kävellä tielle 10km. Totesin, että sama kävellä Hettaan päin. Ihme, että pääsin maaliin! Viimeisessä huollossa ea-hlö asiallisesti kysyi, että mitä aion tehdä? En oikein tiennyt. Näytin varmaan aaveelta. (Hikoilu oli muistaakseni loppunut Pyhäkeron päällä.) Sain elektolyyttilitkua ja lähdin talsimaan. Pahat rakot teki loppumatkasta ihan hirveetä. Itku tuli maalissa. Onneksi vaimo oli vastassa ja hyvin tilanteen tasalla oleva sairaanhoitaja. Pääsin makaamaan ja sain tankattua. Välillä puistatti ja värisytti.Sitten pesulle ja vajaan tunnin päähän mummolaan. Yöllä mummolassa heräsin vessaan ykköshädälle. Istumaan piti ruveta pöntöllä. Taju meinas lähteä ja löi kylmän hien päälle. Sain kammettua itseni kontilleen ja jäin makaamaan vessan viileälle lattialle. Siitä konttasin eteiseen tajunnan rajamailla ja nukahdin lattialle reppu pään aluesena ja pyyhe peittona. Parin tunnin päästä heräsin, kun keskimmäinen lapsista oli tullut katsomaan lastenohjelmia alakertaan. Horjuin takaisin petiin. Aamulla lähes Ok. Nyt on pari päivää mennyt, eikä mieli ole muuttunut; liian pitkä matka juostavaksi minulle. Aika tappiin piti näköjään vetää. Ois voinut käydä huonosti; Luojan kiitos, ei käynyt! Onneksi palautumista on jo paljon tapahtunut.
  39. 16 points
    Kun vuosi sitten päätin osallistua vuoden 2019 Karhunkierrokselle, en tajunnut että se vuosi kuluu näin nopeasti. Huomenna pääsemme kuitenkin mittaamaan kuluneen talven harjoittelua ja sitä, mihin se riittää. Kulunut talvi on omalla kohdallani sujunut harjoituksellisesti hyvin. Tunteja on kertynyt suunnitellusti ja ne muutokset, mitä harjoitteluun tein syksyllä, ovat tuottaneet tulosta. Sairaspäiviä kuluneen talven aikana kertyi nolla. Tulevassa kisassa oma tavoitteeni on parantaa viime vuoden tulosta. Jos mitään erityistä ei matkalla tapahdu, tämän tavoitteen pitäisi olla hyvinkin saavutettavissa. Kisavalmistautumistani on helpottanut todella paljon se, että tänä vuonna kisareitti on jo vanha tuttu. Sää asettanee omat pienet haasteensa, mutta lähtökohtaisesti viileä sää sopii minulle hyvin. Toki tarvittaessa täytyy olla valmis tekemään myös nopeita ratkaisuja. Viimeiset päivät ennen starttia ovat aina omanlaisia sekä vatsanpohjassa tuntuvia. Yleisfiilikseni on kuitenkin rauhallinen: kaikki on valmista tämän vuoden kisaan. Tsemppiä pallukoiden seuraajille sekä erityisesti niiden liikuttajille!
  40. 16 points
    Ainiin, Kaarinassa tuli juostua yli 63 kilometriä, joten nyt suunnataan nokka kohti uusia seikkailuja! Kaarinasta jäi kaikin puolin hyvä maku suuhun, ja järjestäjät hoitivat homman mallikkaasti. Tarkoituksena olisi nyt hakea vähän lisää vauhtia ja rentoutta juoksuun laadukkaan treenin kautta. Kenties seuraavana tavoitteena voisi olla 12h tai 100km?
  41. 16 points
    Sen verta tylsää junamatkalla kohti Barcelonaa, että kirjotetaas pieni ja nopee raportti kännykällä. 7kk sitten juostiin Valenciassa MM-puolikas, jossa olin itsekin mukana. Silloin koitin ennätystä juosta, mutta jossain vaiheessa alkoi painaa ja jäin yli minuutin siitä. Täältä voi käydä lukee siitä enempi, oma postaus on ylimpänä https://www.juoksufoorumi.fi/topic/35273-puolimaratonin-mm-kisat-valencia-espanja-2432018/?page=5 Viimeeksi söi miestä niin paljon, että heti kotona varasin uuden matkan tähän kisaan revanssihengessä. Nyt olin ennen kisaa treenannut vähän paremmin, 11 viikkoa melkein yhtä juoksuohjelmaa noudattaen. Vähän kevensin jossain vaiheessa, kun tuntui siltä että parempi niin. Sain kuitenkin sellaisia 50-55km viikkoja, vaikkakin joka kolmas viikko kevyempänä n. 40km. Ei siis muille varmaankaan paljoa, mutta itselleni tällain säännöllisesti ja käytännössä ilman vammoja 11 viikkoa juosseena erittäinkin hyvin. Tavoite oli paukuttaa 3.41 kilsoja, jolloin pääsisi juuri sinne ennätykseni (1.17.50) pintaan tai vähän alle. Oli hyvä lähtökarsina, kun se oli suoraan eliittiryhmän perään ja aikatavoitteet oli 1.12-1.19. Olin siis käytännössä hitaimpia siinä, jolloin olisi mahdollsimman vähän porukkaa jaloissa 1. kilsalla ja pääsisi mahdollsimman nopeasti omaan rytmiin tuollaisella yli 10 000 juoksijan puolikkaalla. Tavoite oli omasta mielestäni kova, sillä tuo 3.41 ei missään nimessä ollut helppoa treeneissä, vaikkakin itse olen paljooon parempi suoriutumaan kisoissa kuin yksinäni. Paukusta liikkeelle ja tosiaan varmaan 100-200m jälkeen ei tarvinnut enää sipsutella vaan sai juosta ihan omaa juoksua. Eka kilsa meni ehkä sekunnin etuaikaisena. Jotenkin siinä tuli sit alkuun intouduttua ja toinen kilsa meni jonnekin 3.32 pintaan. Vähän aloin jo miettii että pitääkö himmata vai antaa vaan mennä, kun tuntui hyvältä. Ehkä se johtui kuitenkin pienestä alamäestä, sillä jo seuraavat kilsat olivat ensimmäisen kaltaisia eli 1-2 sekuntia 'liian' nopeita. 5km väliaika piti olla oman tavoitteen mukaan 18.25 mutta se menikin muistaakseni 10-15 sekuntia nopeammin. Toinen vitonen jatkui aika samalla tavalla. Juoksu oli erittäin rentoa ja fiilis hyvä. Alkoi tulla pikkasen aurinkoisia pätkiä, jotka lämmittivät muutenkin kuin pelkkää mieltä. Keli oli viileä, mutta täydellinen juoksuun, +10 asteen tienoilla. Aiemman päivän sateet painoivat vähän lämpötilaa alaspäin. Juoksu tosiaan kulki hyvin ja innostuin heittää katsojille yläfemmoja jossain 6-7km paikkeilla. Lapsilla oli sellasia isoja 'käsihanskoja' ja olivat kädet ojossa, joten kaarsin siihen reunaan ja heittelin femmat sen 20 metrin matkan. Tota teen yleensä vasta kisojen loppupuolella, mutta nyt oli hyvä fiilis. Nämä toiset 5km menivät jokainen jotain 1-5 sekuntia tavoitetta nopeammin. Tämä olikin ehkä kisan nopein vitonen ja olin about 30 sekuntia aikataulua edellä. Tässä 10km tienoilla tai jälkeen (en tarkalleen muista) alkoi vähän jo vasen pohja muistuttaa itsestään. Pieni huoli hiipi puseroon, sillä matkaa oli vielä puolet tai vähän ylikin jäljellä. Se hyvä, että hiljalleen voisi alkaa laskee väheneviä kilsoja maaliin. Etumatkaa tavoitteeseen oli jo puolisen minuuttia, joten aloinkin laskea, että vaikka vauhti hiipuisi muutaman sekunnin per kilsa, niin silti aikataulussaan. Vähän oli porukkakin hajonnut, joten kysyin vierustoverilta, että mihin aikaan on tähtäämässä. Naureskeli vaan ja totesi 'no puta idea', tarkan käännöksen saa halukkaat käydä itse katsomassa, mutta ei siis ollut oikein varma. Lupasi kyllä että alle 1.18 juoksee, mikä oli siis itselläni se tavoite ja tarvittaessa vikalla 1, 1 kilsalla vielä 10 sekuntia pois. Kolmas 5km kulki yhä edelleen kahden ensimmäisen tavoin pari sekuntia per kilsa nopeammin kuin oli ajateltu. Juoksu alkoi olla jo vähän rankempaa, mutta ei tuntunut mitenkään pahalta. 7kk sitten näillä main oli peli jo luovutettu, mutta nyt oli pääkoppa ja muukin kroppa vielä hyvin mukana. Tällä samalla vauhdinjaolla olin alittamassa ennätystäni jopa minuutilla, sillä olin 15km jälkeen n. 45 sekuntia edellä. 16km olikin sitten hitain, meni about 3.45 tai karvan yli. En tiedä syytä, mutta niin Garmin näytti. Ehkä matka alkoi painaa, vastatuulta tai vauhti vaan huomaamatta laski. Onneksi seuraavat kilsat olivat taas pirteämpiä ja siellä 1-2 sekuntia nopeampia kuin tavoite. Kilsat vaan vähenivät ja ns. varastoaika kasvoi. Siinä 18-20km paikkeilla oli varmaan vähän rankempaa, mutta toisaalta myös ihan loivaa alamäkeä tai siltä se tuolla lähes tasaisella näytti. Laskuri laski päässä jo kovasti, että millaisia väliaikoja pitää 19km ja 20km paikkeilla olla, että alitan jopa 1.17. Kun tulin siihen 19km kohdille, niin tajusin että ihan uusi minuuttiluku on täysin itsestäni kiinni. Jos kilsan vielä jaksaa painaa samaa 3.41 tai karvan alle, niin ei tatvitse edes apinanraivolla juosta vikaa 200m. Jalat olivat jo hieman tönköt, mutta fiilis ja ehkä siksi vointikin riittävän hyvä. Tunsin että matkavauhtia pystyn ylläpitämään kyllä loppuun asti ja reilu ennätysparannus tiedossa. Oon laskenut, että 20km aika + 4min on aika tarkalleen loppuaika tai siihen kykenen. 4min tulee siitä, että kilsa 3.40 ja se puuttuva 97,5 metriä menee 20 sekuntiin loppukirillä. Jos en väärin muista, niin 20km kohdilla aika oli 1.12.56, vaikka 1.13 olisi ollut riittävä alittamaan 1.17. Ei ollut siis tarvetta ottaa mitään överipitkää kiriä tai kiristää vauhtia, sillä sama meno riittäisi ja ei ainakaan mikään viimeisen kilsan kramppi pääsisi yllättämään. Pohkeet alkoivat kuitenkin olla jokseenkin tukossa. Vika kilsa kulki kuten aiemmat ja pikkasen alkoi vituttaa pitkällä maalisuoralla, kun porukkaa tuli loppukirillä ohi, joten painoin 200m ennen maalia lisää hanaa. Ei ihan täysillä, mutta muutama päänahka. Maaliin saavuin suhteellisen hyvävointisena ajassa 1.16.48 (netto). Huh huh, siinä lähti minuutti ja kaksi sekuntia 3,5v vanhasta enkasta. Ehkä olisi ollut varaa parilla vikalla kilsalla nipistää joitain sekunteja lisää, mutta ne jäävät sitten ensi kertaan. Erittäin tyytyväinen pitää olla. Olin jopa epävarma ennätyksen suhteen, mutta että parani vielä yli minuutilla. Valencia on kyllä hieno paikka, kannattaa käydä siellä puolikkaalla tai kokonaisella. Erittäin tasainen, nopea ja paljon kirikavereita. Syntyi siellä myös uusi miesten ME ja taitaa naistenkin ennätys olla vuoden takaa Valenciasta. Tulikin aika pitkä teksti. Toivottavasti ei paljoa vihreitä, kum kännyllä näpyttelen.
  42. 15 points
  43. 15 points
    Päivän ensimmäisestä SE:stä vastasi Henri Ansio, joka teki 50 km SE:n 3.11.33. Viimeinen kymppi tasan 35 min.
  44. 14 points
    Itsellä myös pelkästään positiivista muisteltavaa eiliseltä. Siinä n. 200-250. sijoituksen paikkeilla missä omani sahasi juoksun aikana kaikki toimi moitteetta. Nimi numerolapussa on plussaa. Etenkin loppupuolella kun helle jo alkoi luoda lähes hallusinaatioita hikisilmien läpi tihruillessa sambaavia kaunottaria oli mahtava kuulla kannustusta: "Hienoa Pekka, vielä jaksaa, ei oo paljon enää" .. tai yksi parhaita oli erään reitinvalvojanaisen huuto: "Pekka enää femma, nyt jos ei vauhti parane juoksen kiinni ja halaan" 😅 Ehdottomasti mukana myös ensi vuonna👍🏃‍♂️
  45. 14 points
    Kotona taas ja maraton nro 21 suoritettu. Vuosi on pelastettu eli tavoite saavutettu. Vieläpä reilusti: viisi sekuntia alle. Juoksu oli kyllä tuskaisin ikinä... Juoksu alkaa mainiosti piriformista (luulen) tarkkaillen. Pientä nyppimistä pakarassa, joka ei tällä hetkellä haittaa - mutta hieman huolettaa mihin suuntaan kehittyy. Annan puolihuomaamatta hieman liikaakin hanaa, vaikka suunnitelma oli nakuttaa tasan nelosen kilsoja. Ajaudun myös pieneen tempoiluun peesin toivossa. Yllättävän pitkään takaa painelee väkeä ohi ja kun lähden peesiin - monet hölläävät aika pian ja "joudun" painelemaan ohi. Sitten taas yksin tuulta päin ja päädyn monta kertaa kiristämään kohti lähintä selkää. Sitten reitti kääntyy 180 astetta. Myötätuuliosuus. Sitä tosin ei oikeastaan huomaa. Mitä nyt juoksu on kyllä kevyttä ja km-ajat järjestään muutaman sekunnin alle suunnitelman. Perhe hurraamassa 11km kohdalla satojen muiden kanssa. Mahdoton mekkala. Ihme ja kumma bongaan heidät. Järjestelyjen osalta kaikki pelaa kuin unelma. Juomapaikat on merkitty hyvin, tarjottavien järjestys sama, täyteen vauhtiin saa joka asemalta juomaa ja km-tolpat paikoillaan. 23-24km ensimmäinen muistutus, että nyt juostaan maratonia: jalat alkavat selvästi väsyä. Ensimmäinen geeliannos. Päättyy eka vitonen joka menee yli 20 min. Ei mitään hätää kuitenkaan. Tosin vasen etureisi alkaa väsymään selvästi. Vauhti hieman tippuu. Toinen geeliannos. 30km vielä ilman kipua ja puolisen minuuttia alle nelosen keskarin. Sitten napsahtaa se kipu päälle. Vasempaan etureiteen sattuu joka askeleella. Se olisi oletettavaa joskus kymmenen km myöhemmin, mutta ei hemmetti vielä. Missaan jalkaa tuskaillessa seuraavat kilometrimerkit. 33km kohdilla saan taas keskityttyä .. ja 40 sekuntia yli nelosen keskarin! Mitä ihmettä, olenko menettänyt runsaan minuutin 3km aikana! Tuuli on nyt vastaan ja jalan tilanne varmaan muuttaa askellusta, mutta ei voi olla totta. Nyt menee läskiksi koko homma. 34km. GPS kertoo 4:08, silti km-tolpalla olen saanut hieman kiinni. Kolmas geeli. Sykkeet alhaalla, siitä ei jää kiinni. 35km 4:08 ja km-tolpalla olen alle 4min keskarin. Häh?! Eli tuossa välissä oli sittenkin muutama tolppa pielessä, harvinainen virhe. Tilanne on siis hallinnassa, paitsi reisi. Kohta alkaa sattua jo tosissaan. Ensimmäinen ajatus muutamasta kävelyaskeleesta. Vauhti tuntuu tippuvan. Muutama kaveri painaa ohi, yritän perään ja joidenkin peesiin toviksi pystynkin. Voimistuva ajatus hetken armahtavasta kävelystä. Mutta auttaisiko se ja sinnekö sitä jäädään - kävelemään hissukseen loppumatka. En uskalla kokeilla. Hammasta purren, askel kerrallaan - tehostettu käsien käyttö. Askel askeleelta, Yritän hieman nostaa lantiota, josko eri asento pienentäisi edes hieman kipua. Lantion laskemista en uskalla kokeilla, notkahtaisin varmaan maahan. On tämä kamalaa, miksi tällaista pitääkään tehdä. Voisiko joku muistuttaa. Kannustus auttaa. Muut juoksijat harvenevat ympärillä, mutta jokaisesta on apua. Muitakin kahjoja täällä siis on. Viimein 40km .. ja lähes minuutti huonoa, mutta siinähän on virallinen tavoite vielä jotensakin kiikarissa. Mutta ne 2,2 km - miten ihmeessä ne mennään. Toinen etureisi on tulessa ja nyt alkaa olla toinenkin jo loppu. Jälleen käsistä reipas tahti, lantio ylös, hampaat irveen. Sykkeet pysyvät alhaalla, pumpussa on varaa. Menee /kele. 41km. Vielä on kai mahdollista, en jaksa edes laskea. Arviolta 41,4km havahdun, että enää kaksi ratakierrosta. Yksi pykälä lisää. Parin kaverin ohi, kohti seuraavia. Aloitinko liian aikaisin sittenkin. Viimein 42km ja mattokin alkaa. Punaisin matto ikinä, suorastaan hehkuu onnea. Perhe on jossain, mutta nyt on katse maalissa ja vain siellä. Voi jäädä sekunnista kiinni, kaikki irti matolla. Oma kello 6 alle, virallinen 5. Kelpaa. Tuuletan. Ja päätän, ei ikinä .. ei ikinä enää! Kuten Ride kehuu, niin oli tämä hienosti järjestetty. Kaikki on viimeisen päälle suunniteltu. Ennen ja jälkeen. Joka vauhdissa saa kisailla. Vessat on perinteinen ongelma tällaisissa isommissa. Hampurissa oli reilusti, mutta piti hieman katsoa mihin menee. Varustehallissa / vieressä tuli pitkät jonot jo 1:30 ennen starttia. Seuraavan hallin edessä pääsi selvästi myöhemmin lähes jonottamatta. Siirtymiseen karsinaan on hyvä varata ainakin 15min aikaa. Jonkun verran matkaa ja väkeä on paljon. Järjestäjien ohjeessa oli jopa puolen tunnin varoaika mainittu. Mikäs siinäkin hyvällä kelillä, mutta noin kylmällä / sateella itse venytin mahd. pitkään. Minnekäs seuraavaksi?!
  46. 14 points
    Minulla on kaksi kokemusta aiheeseen liittyen. Ensimmäinen uudelleen aloittaminen tapahtui 5 v aktiivisen treenaamisen jälkeen n 35 v iässä vedonlyönnin innoittamana. "Ylipainoa " oli kanssa luokkaa 10...15 kg. Pääsin tuolloin noin puolessa vuodessa yllättävän hyvään kuntoon. Pari ekaa kuukautta meni painon pudotukseen ja ihan hiippailun merkeissä(rasvan poltto). Siitä sitten kunnon treeni käyntiin. Sain 3kk aikana anakynnyksen noin 20...25s/km päähän parhaista päivistä, eli yllättävän nopeasti. No se nousu jäi motiivista (vedonlyönti) johtuen lyhyeksi.... Sitten aikaa kuluikin n 15 vuotta, kun aloitin yli viiskymppisenä tämän toisen comebakin. Nyt olikin painoa jo ainakin 20 kg liikaa ja kunto ja etenkin lihaskunto ihan rappiolla. Tässä iässä asiat meneekin sitten ihan eri tavalla. Samat treenimetodit ei todellakaan toimi suoraan kopioituna. Palautuminen on todella hidasta. Tehoja pitää säännöstellä tarkasti- tai siis ainakin pitäisi säännöstellä. Peruslenkkien vauhtitaso junnaa edelleen 6..7 m välissä. syketasot on kyllä laskeneet alun jälkeen pk lenkeillä ja pikkuhiljaa sykealue on laajentunut molempiin suuntiin. Tehotreeneissä vauhdit on pikkuhiljaa noussut. Vauhdit on kuitenkin edelleen viiden vuoden säännöllisen treenin jälkeen luokkaa 1...1,5 min/km hitaampaa kun parhaina päivinä. Tämä on kyllä ollut iso yllätys negatiivisessa mielessä. Jotenkin oletin, että vähän lähemmäs parhaita päiviä olisin päässyt. Nyt 57 v iässä saa taistella joka vuosi ikähidastumista vastaan jo ihan tosissaan. Toistaiseksi vielä joka vuosi olen pystynyt tuloksia parantamaan, mutta juuri nyt näyttää aika pahalta tämän suhteen. Mutta tsempit kaikille uudelleen alottajille. Se kannattaa ilman muuta, olipa tuleva tuloskunto mikä tahansa🤜👍
  47. 14 points
    Paljonko Grete Waitz, Catherine Ndereba tai Paula Radcliffe ovat juosseet 100 km tai 24h juoksussa? Tuo Reenaajan ylimielinen vertailu on yhtä asiallinen kuin verrattaisiin Waitzin 800m ennätystä maailman 800m kärkijjuoksijoihin. Mikä helvetti siinä on, että tässä maassa jokaista, joka viitsii jotain yrittää pitää vähätellä? Kukaan ei liene väittänyt, että 2.55 olisi maailman kärkeä maratonilla, mutta on se kuitenkin kirkkaasti Suomen top-kympissä tänä vuonna ja 234+ km 24h juoksijoista ei kovin moni ole jjuossut kovempaa, joten Nooran päämatkoja ajatellen tulos on vähintäänkin lupaava.
  48. 14 points
    Jääparrat.. sou lääst siison. Tosi polkuhörhöllä nenästä kasvaa naavaa joka vauhtireenissä vedetään otsapannan alle ettei se tartu polun varren kuusen oksiin ja kiskaise niskoja nurin 😉
  49. 14 points
  50. 14 points
    Tänään Suonenjoella Niilon kymppi. Päivän vire voi vaikuttaa siihen miten juoksu kisassa kulkee. Viime lauantaina Turussa en jaksanut juosta 10 kilsaa edes puolikkaan vauhtia (39.41). Viikon aikana kunto tuskin oli ihan 10s/km kehittynyt, vaikkakin viime lauantain väsynyt 10k reiluine palautusjuomineen ja keskiviikon 4x1k + 2x0,5k saattoi hieman suorituskykyä nostaakin. Ennen Suonenjoen juoksua funtsin, että saattaa olla syksyn viimeinen kisa, jos riittävän huonosti menee. No ehkä kuitenkin ajattelen nyt myönteisemmin, vaikka 38 min ei alittunutkaan. Ei se alitu, jos juoksee jossain 6-8 kilsalla muutaman just < 4.10 kilsan. Vätykselle aika normaalitoimintaa, tonnejakaan kun en ole juossut siinä määrin mitä ois suositeltavaa. Sekoilin kellon kanssa, luulin vauhdin olleen surkeaa ja yllätyin, kun ennen kääntöpaikkaa huudeltiin 18.31 ja käännöksessä 18.50. Oliko 5k aika? Jokatapauksessa juoksu oli ihan semiokei, viimeiset 4 kilsaa yksin vastatuuleen oli kuitenkin liikaa (junnu kärjessä ja moni muukaan ei tuulesta ollut välttämättä moksiskaan). Ennätys koheni taas huimat 4s, kuten viimeksi, ja aika 38.06. Tietysti miesten yleisen sarjan voitto oli kiva yllätys, seuralle taas hyvin menestyksekäs kisa. Kisan järjestäjä Niilo ei ole muutes mikään vätys, 84 vuotiaana juoksi tänään 62.26 tms. Vois jäädä monelta tuokin juoksematta.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy