Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation on 18.04.2019 in all areas

  1. 7 points
    Tähän omatkin vastaukset: - Jos sauvoja ei ole käyttänyt, niin en Kuusamoon ottaisi. Hyötyä lähinnä paluumatkalla, jos totaalinen hyytymys iskee. Jos jaksaa edes auttavasti hölkätä, niin enemmän haittaa. - Rasvaan varpaat aina. Valkovaseliinilla. En muista milloin olisi tullut viimeksi rakkoja muualle kuin kynsien alle. - En ole vielä koskaan vaihtanut kenkiä/sukkia kesken kisan. Tähän pätee projektimiehen vanha sananlasku: "Älä koske toimivaan järjestelmään." Eri asia sitten, jos on ongelmia jo ollut. - Omat rakkoviritykset ja rasvat kannattaa olla Oulangan dropbagissa. Sen ohi menet kahdesti. Hautajärvellä on järjestäjänkin puolesta hyvät palvelut. Älä yliammu dropbageja, laita vain oikeasti tarvittava tavara ja suunnittele täydennykset etukäteen. Huoltoihin ei saa jäädä asumaan 😉 EDIT: Viime vuonna 83 km kisassa mulla ei ollut dropbagia ollenkaan. Kaikki energia alusta asti kannossa.
  2. 2 points
    Taktiikka toimii joskus, varsinkin silloin kun on kunnossa, mutta joskus tuo ei toimi. Toimi karhunkierroksella vuonna 2017 84km matkalla (sija 3.), mutta 2018 ei toiminut 53km matkalla (DNF). Varsinkin tuo välikuolema ja siitä yli pääseminen on suoraan verrannollinen kuntoon. Vuonna 2018 kunto ei kestänyt välikuolemaa, sieltä ei enää saatu energioita ylös. Sen sijaan 2017 kesti hyvin. Karhunkierrosta ajatellen jos olisin PK-seudulta niin kävisin juoksemassa joko Bodom Trailin ykkösosuutta tai Sipoonkorpi trailia. Vastaa melko hyvin korkeuseroiltaan ja vaativuuksiltaan Karhunkierroksen vaikeimpia pätkiä.
  3. 2 points
    Miten ihmeessä voit koostaa tietopaketin kilpailusta, mitä et ole ikinä edes kokeillut?
  4. 2 points
    Jollain on tuossa kotipihassa aivan liikaa kevättä rinnassa. Aloittaa kirkumisen, siis aivan kaamean kuuloisen kaakatuksen, jota ensimmäisellä kerralla luulin hätäajoneuvoksi, noin klo 5 aamulla ja lopettaa noin klo 23 illalla. Siinä se puussa istuu, tumma ja selkeästi mustarastasta pienempi. Karsea ääni, näillä tuntomerkeillä mennään ite en järkytykseltä pysty tekemään lajitunnistusta - kuitenkin joku uhanalainen laji, jonka olemassaolosta pitäisi olevinaan iloita. Ei aiheuta iloa tuo!
  5. 2 points
    Helsinki Spring Marathon 2019 -raportti eli Miten kolmekymmentä vuotta juoksua harrastanut pärjäsi elämänsä kolmannella maratonilla Junassa istumapaikkakseni oli merkitty numero 52. Helsingin Olympialaisten vuosi, ilahduin. Se ei voi tarkoittaa muuta kuin onnea maratonille! Puolentoista tunnin matka kului katsellen keväisen karuja maisemia ja kanssamatkustajia. Tyttö vieressä multitaaskasi: taivutti ripsiä sylissään avonainen Michelle Obaman elämäkerta ja toisessa kädessä älypuhelimen somekeskustelu. Käytävän toisella puolella neulottiin ja naposteltiin pensasmustikoita ja kinkkua. Riihimäen kohdalla kävin vessassa ja vaihdoin päälle juoksuasun. Hetken mietin, että jos jättäisi puhelimen talvitakin taskuun. Juoksisi vain pitkän lenkin, ei sen enempää. Pasilassa vaihdoin lähijunaan. Lattialle oli tallottu Paavo Arhinmäen vaalimainos. Asemalta kävelin opeltua reittiä kisapaikalle. Näyttö baarin seinässä kertoi ilman lämpötilaksi seitsemän astetta. Hain juoksunumeron, tarkastin tavarasäilytyksen sijainnin ja maalialueen. Söin banaanin. Yritin löytää koulurakennukseen, jonka pukuhuoneet oli varattu juoksijoiden käyttöön. Koulun ovi oli kiinni, mutta viereinen kirjaston ovi oli auki. Kirjastossa oli koululaisten taidenäyttely. Kukka-asetelmia, pöllön lento kuun editse, haikara muuttomatkalla. Kiinnitin kilpailunumeron rintaani. Hyllyssä oli Baba Lybeckin kirja Habaa. Maalialueelle oli jo kerääntynyt juoksijoita. Paidoissa luki juostut maratonit: Los Angeles, New York, Abu Dhabi, Tallinna, Tukholma. Nyt muistetaan ottaa eka kierros rauhallisesti, sanoi joku, eikä lähdetä hätiköimään niin kuin Raatteella. Moni juoksija näytti tuntevan kanssakilpailijansa. Itse tunnistin kasvoista vain yhdet: ruskettuneen, lettipäisen naisen. Muistin naisen ensimmäiseltä maratoniltani. Älkää eksykö, toimitsija joukon edessä sanoi ja alkoi laskea sekunteja. Sitten pamahti. Aloin juosta. Tai lönkytellä. Porukkaa lappoi ohitseni, katselin selkiä. Ja päitä. Vanhemmalla miehellä oli virkattu myssy päässään. Samanlainen myssy oli ohittanut minut ensimmäisellä maratonilla: 40 kilometrin kohdalla. Odotas vaan, kun vauhtiin päästään, päätin. Reitti kulki omakotitaloalueen lävitse joelle. Olin kahdesti elämäni aikana asunut lähitienoilla, mutta nämä tiet olivat vieraita. Sillalta reitti ei kääntynyt joenrantaa, edellissyksyiselle lenkkipolulleni, vaan pellonlaitaan. Ilman täytti keväinen liverrys, leivon laulu. Tie oli suora ja pitkä, ilma seisoi paikallaan. Neljä kilometriä, kertoi kyltti tien laidassa. Vasta neljä, huomasin ajattelevani. Onkohan maratonjuoksu aina tällaista, mietin. Kun saa juosta pitkiä lenkkejä, silloin kun itselleen parhaiten sopii, on helppo kuvitella itsensä kiitämässä maratonilla, niin iloisesti askel nousee. Mutta maratonilla tilanne on toinen: ajoitus on aina väärä. Alla on huonosti nukuttu yö, paikasta toiseen siirtymisen stressiä eikä kunnon ajoituksestakaan ole varmuutta. Sitä vaan laitetaan askelta toisen eteen, työnteon maku suussa. Olin etukäteen päättänyt, että katson kelloa ensimmäisen kerran, kun matkasta on kolmannes takana. Toisen kierroksen lähestyessä en malttanut olla kaivamatta puhelinta taskusta. Näyttö oli pimeä. Oliko akusta virta loppunut? Sain puhelimen virkoamaan. Olin ennätystä hieman jäljessä. Vauhtia tasaisesti kiristämällä asia olisi korjattu. Tosin kumpikaan edellisistä maratoneista ei ollut loppuun asti nousujohteinen. Väki harveni. Juoksijoita lönkötteli kolmen, neljän hengen porukoissa. Usein jättäydyin tarkoituksella useamman askeleen päähän. Oli parempi puuskuttaa omassa rauhassa. Kahdessa mutkassa avautui näkymä kauemmas, juoksijoiden letkaan. Yritin pistää mieleen selkiä. Ohitettu selkä tulisi mahdollisesti olemaan ainoa ilon aihe tällä maratonilla. Lettipäälle jätin hyvästit 16 kilometrissä, virkatulle pipolle jo aiemmin. Toisen kierroksen lopussa puhelin ei enää suostunut käynnistymään. Sivusta kuulin kuitenkin huudon: Kaksi minuuttia lähtöön. Puolimaratoonarit, tajusin. Päättelin olevani ennätysvauhdissa, mutta kestäisinkö vauhdissa loppuun asti? Miestä alkoi tulla hurjaa vauhtia. Katselin ihaillen lennokasta askellusta ja kauniita vartaloita. Jos aluksi olinkin pelästynyt puolimaratoonareiden vyöryä, nyt siitä oli pelkkää iloa. Juoksin pitkälle kolmatta kierrosta puolimaratoonareiden imussa. Malmia lähestyessä jäljellä oli enää hitaimmat, joiden kanssa taitoin samaa matkaa. Maratoonareista ei ollut tietoakaan. Tunnistin vain yhden, tempoilevasti juoksevan nuorukaisen. Soronnoo! Viimeiselle kierrokselle lähtiessä en enää tiennyt, missä vauhdissa kuljen. Kolmas kierros oli ollut raskain, mutta puhki en vielä ollut. Yritin keskittyä tehokkaaseen ja tasaiseen hengitykseen. Vasen pohje alkoi kuitenkin nykiä. Pohje potkaisi sivuun ja samassa hengitys häiriintyi. Nestettä höllyi vatsalaukussa. Ja mikä pahinta, vauhtikin tuntui hiipuvan. 37 kilometrin kohdalla keksin uuden kikan. Aikaisemmin olin laskenut kilometrejä maaliin. Nyt huijasin itseni ajattelemaan, että viiden kilometrin sijaan juostavana oli vielä yksi kokonainen kierros ja risat. Ajatus antoi ryhtiä. Mietin myös koko syksyn ja talven metsässä juostuja 20 - 25 kilometrin lenkkejä. Yksi maraton on minulle pala kakkua! Loppumatka oli äkkinäisiä mutkia ja ylämäkiä, syöksyä alikulkutunneliin. Kuin ihmeen voimalla sain uutta puhtia. Vastaavaa en ollut vielä maratonilla kokenut: loppukiri. Ohitin pitkään edelläni juosseet kolme naista. Pidemmällä juoksi vielä kolme miestä, joista kauimmaisen tunnistin hyvin. Mies oli ohittanut minut kolmannen kierroksen alussa. Aina välillä olin tavoittanut miestä tämän vaihtaessa kävelyyn, mutta en ollut koskaan päässyt aivan beesiin. Mies oli sittemmin juossut ulos näköpiiristäni. Mutta nyt, jo urheilupuiston lähestyessä, olin saavuttanut miestä. Mies vuoroin käveli ja juoksi. Mitään armoa ei tunneta, päätin. Napsin kaksi juoksijaa minun ja miehen välistä. Olin loppusuoralla. Loppuun asti, kuulin yleisön kannustavan. Rynnin miehen ohi maaliin. Pienet – ja pikkumaiset – ovat juoksijan ilot. Kysyin katsomosta aikaa. Ennätys jäi tekemättä, totesin. Mietin tätä matkalla kotiin. Onko juoksu epäonnistunut, jos ei pysty tekemään ennätystään? Miksi ennätys jäi tekemättä? Olinko vain kuvitellut olevani elämäni kunnossa? Miksi juostut kilometrit ja menestys eivät korreloineet? Oliko viimeistelyssä vika? Tai tavassani treenata – jos sitä ylipäätänsä voi kutsua treenaamiseksi? Minähän vain juoksin. Narinkkatorilla kansanedustajaehdokkaat tekivät viimehetken vaalityötä. Jonotin ensin makkaraa perussuomalaisten kojulla, sitten kasvismakkaraa vihreiden. DJ soitti musiikkia, vaaliväki juhli kuin voitto olisi jo varmistunut. Voitto sitä ja tätä. Seuraava maraton olisi viiden viikon päästä. Mitä jos sekin menee samalla lailla? Kuinka monta tasapaksua maratonia ihminen viitsii juosta? Bussi oli lähes täynnä Suomen jääkiekkojoukkueen kannattajia. Istuin lupaa kysymättä kalleimmalla paikalle, sille jossa sai jalat suoriksi. Joku oli unohtanut penkille energiajuomatölkin. Join sen ja söin täytetyn patongin. Kalkkunaa ja jalopenoja. Tummenevan pilvikannen ja pellon väliin jäi kaistale taivasta. Se värjäytyi punaiseksi. Metsän reunassa roihusi kokko. Hieroin pohkeet, taka- ja etureidet. Hankasin jalkapohjia jalkatukea vasten. Jalat eivät tuntuneet kovin kipeiltä.
  6. 2 points
    Pidemmissä kisoissa aika yleinen konsepti taitaa olla myös se, että alussa mennään liian kovaa ja sitten aletaan keksimään meriselityksiä sille, että miksi juuri nyt on aivan pakko keskeyttää 😎
  7. 1 point
    No kyllä minä sanoisin hyvin rajoittuneella kokemuksellani, että kun lenkin vetää riittävän rauhassa niin ei siitä paljon sen kauempaa palaudu kuin "normaalista" kolmetuntisesta pitkiksestä. Sykkeen kun pitää ykköstasolla ja kävelee melkein puolet ( käytännössä ylämäet ) sekä tankkaa alusta saakka niin kuin olisi oikealle ultralle lähdössä niin hyvin menee. Korkeintaan jaloista voi sen jälkeen löytyä kolotuksia sellaisista lihaksista mistä ei aiemmin tiennytkään, mutta nehän helpottavat parissa päivässä. Itse olen yrittänyt vetää nämä ylipitkät suurinpiirtein samaa kevyttä tahtia kuin tuleva kisatahti. Aina en ole ole onnistunut vaan mennyt hiukan liian kovaa. Harjoitusvaste tulee sitten toivottavasti myöhemmin. Nämä ovat sitten vain minun ajatuksiani ja jos joku kokeneempi osuu kommentoimaan niin voikin tulla ihan erilaista mielipidettä. Siinähän sitten arvot että mitä tekisit.
  8. 1 point
    Itse kansallisen tason suunnistajana olen joskus miettinyt maratonin juoksemista ja olen ajatellut että vaatisi parin kuukauden harjoitusjakson asfaltilla jotta saisi jalat kestämään. Puolikkaita olen juossut ja ne menevät vielä aika kivuttomasti. Paras taitaa olla 1:13.
  9. 1 point
    Kyllä nämä Rinteen veroehdotukset rupeaa olemaan omaa luokkaansa.. Kohta päästövero hengittämisestä... https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/275012-sdp-ei-lihavero-vaan-kestavan-kehityksen-alv-antti-rinteen-uusi-vero-koskisi-kaikkia?fbclid=IwAR1p8MArUL0TBMEuqhOF6j04xkCwF-apCOT4wllifXRtg103_IzReWpFcM4#.XLfgUon25Jc.facebook
  10. 1 point
    Noin viiden tunnin rauhallinen polku-ulkoilulenkki jossa pääroolissa on vauhdin sijaan jalkojen päällä olo, varusteiden testaus ja nesteen sekä ravinnon otto. Tänä viikonloppuna.
  11. 1 point
    Tai sitten kerää kisakokemusta sen verran, että osaa toimia aikataulujen ja suolensa kanssa.
  12. 1 point
    Minusta juoksukilpailussa aika lasketaan paukusta maaliin tuloon. Mitään nettoaikoja eivät tilastot tunne.
  13. 1 point
    Nämä mielipiteet eivät ole helposti uskottavia, jos ei ole käytännön näyttöä. Se, että näistä kirjoittelee täällä tai blogissa, niin uskottavampaa lienee se, että tarjoutuu HSM:lle (Helsingin Jyry) tapahtuman tuottajaksi. Vastaa ideoinnista, rahoituksesta ja muista käytännön asioista. Jos HSM tulee isompi ja hienompi tapahtuma ja Helsingin Jyrylle se on taloudellisesti kannattava luulisin, että pääsette sopimukseen. Jos ensi vuoden HSM toimisi kuten ehdotat, otetaan kommenttisi täälläkin ihan eri vakavuudella ja tulet nauttimaan paljon arvostusta
  14. 1 point
    Ei mielestäni. Erinomaista liikuntaa kuitenkin joka poiki myös mainion proosallisen matka/kisaraportin jota olisin jaksanut lukea sivutolkulla lisää. Kiitos siitä 🙂
  15. 1 point
    Niin VK- lenkkien pitäisi nostaa anaerobista kynnystä ylöspäin. Uudessa Juoksija lehdessä oli artikkeli tästä asiasta. Mainittiin myös polarisoitu harjoittelu jossa VK:ta on aika vähän, mutta MK:ta sitten enemmän(sopii vain huippu-urheilijoille). Joka tapauksessa VK ja MK opettaa juoksun taloudellisuutta ja tietysti kisavauhdin oppimista. Tapoja tehdä VK on sitten vaikka mitä. Niitä tekee millä kehittyy.
  16. 1 point
    Hieman piti miettiä tuota vastausta. Tällä hetkellä se kääntyy laadun puoleen, jos kyse oli kisoista. Eniten juuri nyt kiinnostaisi terveenä juokseminen kisoissa, joten kyllä se laatu on. Viime päivinä olen kovasti miettinyt kävisinkö nyt keskikesällä hölköttelemässä jonkun puolikkaisen puolikuntoisena, mutta ei se oikeen innosta. Syksylle kaavailtua maratoniakaan tuskin lähden juoksemaan vain siksi, että saisin tilastoihin yhden läpijuostun maratonin lisää. Absoluuttinen ennätys ei ehkä kuitenkaan ole se mikä pitäisi joka kerta olla tavoitteena, vaan se että pystyy sen päivän kunnolla tekemään hyvän suorituksen ja onnistuu kunnon ajoituksessa, viimeistelyssä etc. Laatua silti. Harjoittelun osalta kysymys on minulle vähän erilainen. Toistuvuus ja jatkuvuus ovat sitä mitä toivon. Että pystyy harjoittelemaan säännöllisesti. Kääntyy ehkä lopulta enemmän määrän puolelle. Ei siis niinkään kilometrimäärien vain harjoituskertojen suhteen. Viime talven pohjakunto tuli luotua hyväksi, koska lenkkeily tuntui kivalta ja ulkoilu teki hyvää mielenterveydelle. Kävin ulkoilemassa melkein joka päivä. Tiukka ohjelman noudattaminen ja siinä mielessä harjoittelun laadukkuus kiinnostaa vähemmän. Kyllä ymmärrän tätä määräpuolta kuitenkin myös. Esimerkiksi isäni on hiihtänyt Finlandia-hiihdon 36 kertaa läpi. En muista, että juurikaan olisi koskaan käyty pitkiä keskusteluja ajoista ja ennätyksistä. Kisan läpäisy on aina ollut se juttu. Vaikka vertaus meni eri lajin puolelle varmasti samanlaista löytyy paljonkin myös juoksusta.
  17. 1 point
    Kilpaa juosseillakin on hirmuisia yksilöllisiä eroja - mutta on totta että aivan objektiivisesti vastaus riippuu melko pitkälle siitä, onko maraton juostu ns. peruslenkkivauhdilla, pitkän lenkin vauhdilla, pitkistä rauhallisemmalla vauhdilla vai pitkien vetojen vauhdilla. Kolmessa ensinmainitussa tapauksessa maratonin voi sanoa olleen vain tavallista pitemmän ja jonkin verran rasittavamman harjoituksen, jonka jälkeen voi kohtuullisen pian juosta toisen maratonin, jolla tulos voi (etenkin b- tai c-casessa) jopa parantua. Kahden suhteellisen lähekkäin juostavan maratonin välille sopiva harjoittelu (tai pikemminkin sopiva palautuminen, harjoittelu ja kevennys) riippuu tietenkin siitä, millaista harjoittelu ensimmäiseen maratoniin on ollut, mutta yksinkertaisimmillaan voisi kuuden viikon tapauksessa seurailla Hal Higdonin mallia http://www.halhigdon.com/marathon/multiple/Multiplemara.htm (Itse en noissa juoksisi kahteen viikkoon kuin "palauttavaa" vauhtia, komannella yhden maratonvauhtisena ja yhden reippaampana, neljännellä kaksi reipasta ja) viidennellä yhden.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy