Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 01.05.2015 in all areas

  1. 36 points
    Hesarissa ja Ylellä juttua Kaisan kisasta. Lyhyesti siis, että ilmeisesti valmistautumisessa pikkuisen yli vedetty, joka tietty harmi. Mutta kun liikutaan terällä, joskus lipsahtaa. Oppia kaikki! Ryfiltä käsittämtön veto naisissa, jopa lovempi kuin Langen (uusi reittiennätys myös hänelle reilusti). Mihin vielä pystyykään! Suomalaisilta hienoa suorituksia ja kovia venymisiä ja periksiantamattomuutta, vaikka Konan keli ei ole mikään helpoin, ja juoksu oli aikamoinen pätsi. 🏊🚴🏃🏝🌋🍾👌💪 Itselle ei suurempia ongelmia kisassa, mitä nyt pieniä jotka pitkän matkan kisaan melkein aina kuuluu, mutta tasapainoinen ehjä hyvä suoritus "Kona-Rookiena" lämmittää, koska ei ole mitenkään varmaa, että hyvää suoritusta voi saada täällä aikaan. Täällä oppii kisaamaan vain kisaamalla, ei vaan pysty valmistautumaan täysin ilman! 🏊 Uinti 56+min pienillä ongelmilla, mutta kuitenkin tosi kevyttä. 🚴 Pyörä 4h36min tasaisella, hieman varovaisella vedolla kuumuuden ja kosteuden takia (ei todellakaan ainakaan mun päällä pilviä ollut, vaan kyllä aurinko paistoi koko matkan ilman varjoa!) Ja suurin huoli pyörällä lähes olikin, ettei kroppa keity. N. 7-8litraa jääkylmää vettä kului ihan jäähdytykseen, nestettä juomana n. 5-6 litraa. Moni ajoi jalat alta, joka Konalla enemmän kuin tavallista, koska kuumuus ja kosteus ja toisaalta vajaa 1800m nousua (kumpuilevaa ja yksi isompi mäki) ja ns. Normaaleja kisatehoja ei väkisin kannatakaan yrittää pitää. 🏃 Juoksu 3h15min (puolikkaat n. 1.35/1.40), tiukkaa teki ns. Energy Labilla, jossa ei tuulta ja lämpö hohkaa asvaltista ja laavakentiltä surutta. Siellä taipui hyvin moni kisaaja. Sieltä kuitenkin noustiin, mutta kyllä oli kypsää poikaa viimeiseen mäkeen 40km kohdalla. Juoksussa kuumuuden ja kosteuden ja varjottomuuden lisäksi tarjolla reilu 400m nousua, ettei liian helpolla pääse. Pari sijaa takkiin loppupuoloskolla, mutta kaikki otettiin ja saatiin irti kropasta mitä oli otettavissa ja enemmän kuin tyytyväinen olen ikäsarjan 6. Sijaan ja reiluun ennätysparannukseen (ok, jo oli aikakin?) Ajalla 8.54. Loppusuoran sai tulla hissukseen kun ei muita takana, Suomen lippu tietty mukana 😊😎💪 Sitten se onkin palauttelua ennen uusia tuulia 🙂 Nyt kun paikat pitäisi olla ehjät ja terveet, pyritään nostamaan tuo juoksu paremmalle tasolle talven aikana ainakin.
  2. 33 points
    Kuitti! Vähän yli 4 kk piti kärvistellä Vantaan keskeytyksen jälkeen ja tänään sitten selvitin c-luokan Sevillassa. Lopussa tsemppasin itteeni, että vähän enää hommia ni palkinto itselle on luvassa. 2.59.12 (2.59.39). Oon nyt vähän ylpeä ittestäni!
  3. 31 points
    Endurance 24h 24-25.2.2018 Ensin ne selitykset. Suuren elämänmuutoksen silmässä UTTF2017n jälkeen päätin ilmottautua tähän ”kotikisaan”, vaikka muutto ulkomaille oli vahvoissa keskusteluissa jo tuohon aikaan. Lokakuun lopussa kaiken muuttohässäkän keskellä, vain viikko ennen ulkomaille siirtymistä, olin pari päivää lähes 40C kuumeessa ja lääkärin diagnoosi keuhkokuvien perusteella oli tyly: keuhkokuume. Muutto siirtyi viikolla lääkärin kuukauden suositusta vastaan, mutta vaikutus harjoitteluun oli tietysti selvä: kolme viikkoa marraskuussa meni toipuessa ja hyvinkin nopeasta kevyeen lenkkeilyyn paluusta (tai sen takia yhdistettynä merkittävään stressiin uuden elämänkuvion vuoksi), sain itseni vielä jonkinlaiseen ylirasitustilaan joulukuussa. Sykkeet huitelivat reilusti normaalia korkeammalla kevyilläkin lenkeillä ja aamulla sängystä noustessa rytmi nappasi heti sellaisen 30 pykälää ylös. Otin suosiolla joulun aikaan vielä yhden täyden lepoviikon, joten ensimmäistä kertaa pariin vuoteen jouduin kohtaamaan vakavampia hankaluuksia mitä tulee terveyteen ja lenkkeilyyn. Jarin Ohjelma E24 treeniin oli olemassa, mutta jouduin tinkimään siitä matkan varrella jatkuvasti joko terveyden tai muiden kiireiden vuoksi. Yltiöpositiivisesti ajateltuna sain kuitenkin alkuvuodesta käärittyä kasaan 3kpl hieman yli 100km treeniviikkoja, mikä ei ole juuri mitään vuoden 2017 alun mättöön verrattuna, mutta toivoin että kunto ei olisi aivan onneton verrattuna edellisen vuoden polku-ultriin. Paljon tuon enempää juoksuun ei vaan aikaa ole. Jonkinlaista varmuutta toi 3.27 Dubain maratonilla Tammikuun lopussa. Toisaalta uusi elämänvaihe oli tuonut valitettavasti pari lisäkiloa kroppaan. Kaikesta huolimatta minimitavoite oli asetettu 180km ylitykseen, jotta Spartathlon- arvontaan pääsisin tulevina vuosina osallistumaan. Ei niin julkisesti levitelty tavoite oli kuitenkin kuntoilijalle maaginen 200km, ja sitä lähtisin hakemaan. Lensin Suomeen perjantaina ja tein monenlaisia elämään liittyviä järjestelyjä ja Antin avustamana ilmestyimme Esportiin lauantaina pari tuntia ennen E24 starttia. Huollosta homma ei ainakaan olisi kiinni: Antti ja Jamo olivat lupautuneet auttamaan. Kiitos mahtaville huoltajille! Porkkanaa ja raippaa tuli erityisesti Antilta juuri oikeassa suhteessa. Petri oli samassa ”juoksutiimissä”, mutta valitettavasti hänelle tuli ongelmia illan aikana ja meno vaikeutui. Klo12 lähdettiin kiertämään n.390m rataa. Huolto kertoi jo etukäteen että yhtään alle 2.25 kierrosta ei sitten tule tai palaute on epäkohtelista. Siinä veitsen terällä mentiin alkuhuumassa mutta sain pidettyä vauhdit niillä main. Juoksututun kanssa jutskaillessa kierrokset olivat vähän hitaampia. Suunnitelmissa oli 57km/53km/47km/43km 6h splitit, millä 200km olisi tavoitettavissa. Ultrayhteisöä oli mukava nähdä ennen juoksua ja sen aikana. Omaa urheilujuomasekoitusta sekä High5 geelejä otin tunnollisesti ja sen lisäksi pääasiassa järjestäjien pöydästä sipsiä, banaania ja suklaata sekä muita juomia. Jalassa olivat Hoka Clifton4t. Ensimmäinen kuusi tuntia eteni yllättävän nopeasti mitä aikaan tulee, mutta huomasin että olin jäljessä hieman asettamaani aikataulua. Huollosta tuli kuitenkin viisas vinkki että ei syytä hötkyillä. Matkaa taisi tulla mittariin 55-56km välimaastoon ekalla ”pätkällä”. Sitten olikin aika kääntyä juoksemaan toiseen suuntaan. Tämä suunnanmuutoshan tapahtuu kyseisessä tapahtumassa kuuden tunnin välein. Laskeskelin, että jos toinen kuusi tuntia menee sinne 53km kieppeille niin mitään ongelmaa ei vielä ole. Aurinko paisteli kirkkaasti Esportin ikkunoista sisään ja usutin huoltajia lähtemään ulos omille lenkeilleen. Upea talvipäivä ulkosalla. Hallissa ei niinkään. 100 kierrosta tuli täyteen. Senhetkiset kärkijuoksijat painelivat ihan mielettömän komeasti, ja tuntui että ohitseni viuhui jatkuvasti porukkaa, mutta pysyin viisaasti omassa suunnitelmassani. Suuria epäilyksiä kyllä kävi mielessäni vauhtien pitävyydestä. Pastaa ja jauhelihakastiketta ilmestyi tarjolle klo19 kieppeillä ja lähinnä pastaa näykkäilin menemään – kiinteän ruoan halu ei ollut kovin hyvä valitettavasti. Toinen kuusi tuntia jatkui niin mukavasti kuin vain tuollainen älyttömyys vaan voi jatkua. Kierrosvauhdit alkoivat hidastua hieman, mutta tiesin että niin se menee ja aikaa on vielä PALJON jäljellä. Reisissä alkoi tuntua kipuja ja ensimmäinen rakko alkoi tuntumaan vasemman jalan varpaassa. Hyvällä rasvauksella pystyin kuitenkin välttämään suuret rakko-ongelmat. Jalat ovat kisan jälkeen yllättävän hyvässä kunnossa sen suhteen. Aloin lisäämään kävelypätkiä juoksuun. Huvittelin ajatuksella että en ollut juossut yhtään yli 3min kierrosta, mutta yksi WC- reissu pilasi tämän huvin. Edellisen WC- käynnin ja kierroksen olin ottanut aikaan 2.59. Aika tehokasta kuseskelua. Tällä välillä joitain edelläni menneitä alkoi näkymään huolloissa istumassa ja ilmeisesti kaikenlaisia ongelmia oli tullut. Illalla paikalla kävi myös muutamia tuttuja kannustamassa. Kiitos kaikille jotka kannustitte! Tiedätte kyllä! 100km tuli täyteen. Ekat 12h kilometrejä taisi tulla joku vajaa 106, mikä oli hieman alakanttiin. Nyt lähdettäisiin mielen ja kestävyyden hyökkäykseen kohti kahtasataa. Puolenyön jälkeen päätin hieman lisätä asennetta hommaan 200km unelman saavuttamiseksi ja ensimmäinen sekä toinen tunti menivätkin oikeaan suuntaan, mutta aika tarkalleen klo 02.00 tapahtui melko selkeä katkeaminen ja homma meni puskemiseksi, sekä virta alkoi loppumaan. Kävelyä tuli yhä enemmän kuvioon, ja tajusin että 200km alkaa lipeämään käsistä. Harmitti hieman, mutta tunnen omat rajani. Ilmoitin Antille että tavoite muuttui juuri 190kmksi. Eihän huolto tuota ottanut kuuleviin korviinsa vaan hyvää strategiapäivitystä sieltä tuli koko ajan. Mies ei vaan enää pystynyt. Huoltoon pysähtyessäni jalat meinasivat lähteä alta, ja Antti kirjaimellisesti törkkäsi liikkeelle että mies pysyisi pystyssä. ”juokse nyt kun et seisomaan pysty!” Toisaalta ajattelin, että voihan aamun sarastaessa vielä tulla joku uudelleensyntyminen. Tuli epätodellinen tunne, että minun pitää olla täällä vielä 9-10 tuntia liikkeessä. Naurettavaa touhua! Teki mieli mennä istumaan ja juomaan kokista, ja lopettaa homma juuri siihen. Samoihin aikoihin radan roskiksilla alkoi näkymään ensimmäisiä tyhjennysharjoituksia. Itse säästyin taas kerran suuremmilta pahoinvoinneilta. Ei nuo aamuyön tunnit sinänsä unitilan suhteen pahalta tuntuneet mutta paras veto oli vaan miehestä poissa. Tuossa vaiheessa aloin sitten laskemaan että millä keskivauhdilla menee 180km (Sparta-arvonta raja), ja totesin että hyvällä mallilla ollaan ja pidetään se 190km tavoite elossa. Alkoi tulla kylmä ja vaihdoin pitkähihaisen paidan päälle. Ensimmäinen sininen paita oli muuntunut valkoiseksi korpuksi suolan puskiessa kehosta pihalle. Joitakin viestejä tuli kotiväeltä ja kavereilta huoltoon. Kiitos niistäkin! En kuitenkaan paljon kupannut huolloissa ja Antin ”juoksun päälle!!!” kommentit raikuivat Esportissa jos satuin huoltopisteeltä kävellen poistumaan. Seuraavaan mutkaan hölkkää ja sitten hieman ”salaa kävelyä” mutkan takana, hihhoh. Kävelyä tuli aamuyöstä lähtien pikku pätkä joka toisella ja lopuksi jokaisella kierroksella. Henkistä tilannetta kuvasi hyvin toteamukseni ”I want to die” huollolle joskus aamuyön tunteina. Toisaalta olin jälleen kerran ottamassa itsestäni irti ihan kaiken sen mitä saa, ja päätin pitää sen moodin. Vasemmassa jalkapohjassa tuntui Plantaarif- tyyppistä kipua ja neuvoteltiin Antin kanssa poikkeuksellinen Burana, jota en ole koskaan aiemmin ultrajuoksussa ottanut. Nestettä perään isolla kädellä. Hietsu heitti jossain vaiheessa huollossa että ”olet polkujuoksijoiden kärjessä tässä kisassa”. Meriitti sekin :-D Puuroa oli tarjolla aamiaiseksi mutta ei tullut mielenkään syödä kun ei maistunut– menin edelleen hyvin vahvalla hiilihydraattipohjalla ja kun juoma, geeli, banaani sekä muu pikkumakea maistui niin eipä siinä mitään ongelmaa ollut. Jos ensimmäiset tunnit menivät kisassa nopeasti niin aamu oli ihan täyttä tuskaa. N klo 8 vasempaan jalkaan nilkan etuosaan iski karmea kipu ja pelkäsin jotain kunnon rasitusvammaa. Hetkeen en pystynyt kuin nilkuttamaan. Onneksi se meni ohi pikku hiljaa kun löysättiin nauhoja. Antilta tuli hyvin piiskaa: ”nyt juostaan sitten 8.3km tuntivauhtia”. 200km siellä oli tietysti tarkoituksena, mutta vaikka miten yritin niin ei vaan mies tullut enää. ”Nyt tehdään tulos!”, ”Juoksuun!”. Kaikkeni annoin, mutta heikkona hetkeni kirosin paikallaolijoille Spartat ja kaiken muun alimpaan maakerrokseen. Otin pari 50m spurttia jalkojen avaamiseksi. Ei tullut mitään. Tuli mieleen Jyri Kjällin kuuluisat sanat eräässä nyrkkeilyottelussa. WC- tauko venähti kun ei meinannut enää saada itseään liikkeelle, mutta tunnollisesti aina palasin suoraan radalle. Kertaakaan en istunut missään koko 24h aikana. Aamupäivän aikana kävely lisääntyi ja lisääntyi, mutta jokaisella kierroksella yritin juosta edes jonkun verran kunnes n. klo 10 totesin, että 190km tulee vaikka 6km/h. 200km oli ollut mennyttä jo kauan sitten. Näihin aikoihin Esporttiin alkoi tulla myös uutta kannustusväkeä ja viimeisen tunnin ajan kannustus oli aivan mahtavaa – kiitos! Viimeinen vartti oli sitten aivan upeaa ja sain hieman virtaa kun 192km oli mahdollista. Töpöttelin sen minkä pystyin ja juoksin (!) koko viimeisen täyden kierroksen. Tulos 192,3 km ja sijoitus miehissä yhdeksäs. Lähtökohtani huomioon ottaen aivan maksimi ja upea juoksu. Nyt olisi sitten mahdollisuus osallistua Sparta- arvontaan 2019-2020, mutta arvatkaa minkä verran kiinnostaa. Lopuksi sitten mitali kaulaan ja muutama sana tuttujen kanssa. Antti sanoi että ”en halaa, koska haiset ihan xxxx:n pahalle” ja vei ystävällisesti vielä kämpille. Klo 13-04.45 menikin punkassa kovissa lihassäryissä ja hikoillen sekä palellen. Sukulainen toi iltapäivällä armollisesti pizzaa ja Spriteä joita nautin sängyssä maaten silloin kun horrokselta pystyin. Armoton herätyskello soi 04.45 ja oli pakko nousta pakkaamaan kamat ja siirtyä lentokentälle kohti nykyistä kotipaikkaa. Järjestelyt olivat erinomaiset ja kiitos vielä kerran huollolle, kaikelle talkooväelle ja Endurancelle! Kiitos tietysti perheelle, joka salli tällaisen miniloman Suomessa ja aamuyön lenkit. Juuri nyt tuntuu todella hyvältä kun saan olla vapaalla juoksusta jonkin aikaa. Jos nyt joskus vielä hairahdun 24h juoksuun niin teen sen ulkona. Elokuussa on kesälomalla varattuna paikka maisemiltaan upeaan Kaldoaivi-ultraan ja lajinomaisesti asia ei juuri voisi vähempää kiinnostaa tällä hetkellä, mutta kyllähän se into sieltä taas löytyy kevään aikana, jos vaan terveyttä riittää. Juoksuolosuhteet alkavat mennä lämpötilan suhteen vähitellen entistä tylymmiksi kesää kohti, ja toukokuusta alkaen lenkille pitää lähteä viimeistään klo 05.00 jos meinaa ulkona käydä. Mukavia juoksuja kaikille!
  4. 31 points
    Pientä raportin tynkää paikan päältä. Lähdin viime vuoden tapaan ilman kelloa matkaan. Ajatuksena oli juosta noin 5:45...6:00 vauhtia. Kyllä se itselle oli täysi yllätys kun maratonin väliaika kolahti korvien väliin ja olin siinä vaiheessa jo puolisen tuntia aikataulua edellä. Juoksu kuitenkin maistui ja ajattelin jatkaa samalla tunteella. Reitin mäkisyys lisääntyy heti maratonin jälkeen, joten tiesin kyllä että keskivauhti kyllä lähtee siitä laskemaan ihan automaattisesti. Helle ei itseä juuri häirinnyt ja pystyin nauttimaan juoksemisesta. Koko hellejakso meni niin hyvin kuin se vain voi mennä. Pienen pieni takaisku tuli pimeän tultua kun köykäinen otsalamppuni alkoi vedellä nopeasti viimeisiään. Enkä tietysti ollut muistanut ottaa varapattereita mukaan. No, ei tarvinnut kuin hetki jarrutella ja jatkoin sitten matkaa jonkun amerikkalaisen valokeilassa. Muutamaa checkpointia myöhemmin sain onneksi lainaan joltakin huoltajalta hyvän otsarin ja pystyin jatkamaan taas omalla vauhdillani. Tuossa vaiheessa aloin lähestymään viime vuoden keskeyttämiskohtaa, mutta nyt kulku oli niin hyvää ja tiesin että keskeyttämistä ei tarvitse edes miettiä. Vuorelle nousu sujui ihan mukavasti. Pääosin juoksin, mutta rytmitin ja säästelin voimia kävelemällä jyrkimpiä kohtia. Pari ohitustakin sain tehtyä siinä sivussa. On se nousu kyllä vaan jumalattoman pitkä! Tämä konkretisoitui viimeistään siinä vaiheessa kun tulin Mountain Basen huoltoon ja luulin oikeasti että siitä on enää jokin pieni nyppylä ja sitten ollaankin jo vuoren yli. Mutta EI. Siitä noustiin vielä melkoiset polkuserpentiinit ja ihan helvetinmoista kivikkoa. Pallaksen rakat on pientä verrattuna tuohon! Vaikka tykkään juosta teknisillä poluilla niin loppunousu meni 80-90%sti kävellen. Ei siellä vaan yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan kuin ihan pieniä pätkiä. Sitä voisi ehkä kuvailla niin että yrität juosta 200 metriä korkean jyrkän sorakasan päälle. Aina kun astut 10 senttiä ylöspäin niin kivet pyörii askeleen alla 5 senttiä alaspäin. Vuoren päällä kuulin että ero seuraavaan on vain reilut pari minuuttia. Olin kuullut että myös alastulo on melkoista kivikkoa ja nekin kivet vaan pyörii ja lentelee jalkojen alla. Laskun pystyin kuitenkin tulemaan tosi hyvällä frekvenssillä ja nautinnolla alas. Ei siinä kaatuminenkaan kyllä kaukana ollut, mutta onneksi pysyin pystyssä. Edellä menneen ohitin heittämällä. 170-180 km paikkeilla alkoi vatsa ruikuloimaan. Todennäköisesti lämpötilan äkillinen muutos lähes 30 asteen helteestä vuoren reiluun 10 asteeseen järkytti vähän kroppaa; ensin puskee järjettömällä tahdilla hikeä läpi ja sitten onkin kohta jo vilunväreet iholla. Loppumatkan aikana jouduin käymään puskissa ruikulilla noin 10 kilometrin välein. Samoin nesteet kiersi ihan liian tiuhaan läpi. En tuntenut itseäni kuitenkaan mitenkään äärimmäisen väsyneeksi ja sain jatkettua juoksua aina ihan hyvällä vauhdilla. Kyllä kai se paskalla istuminen aina vähän palauttikin:) Vatsaongelmista huolimatta sain poimittua muutamia edellä menneitä kiinni. 200:n paikkeilla oleva pitkä nousukin meni suorastaan erinomaisella tunteella, kuten ylämäet ylipäätään. Viimeistään siinä vaiheessa aloin uskoa 27 tunnin alitukseen. Mutta ei se todellakaan helpolla tulisi! Näillä main ohittelimme Cudinin kanssa viidenneksi tulleen tanskalaisen kanssa toisiamme. Jollain pidemmällä paskavarvillani tanskalainen pääsi sitten reilummin karkuun. Viimeisen parinkympin aikana näin kyllä edellämenijät ja yritin repiä eroa kiinni. Aina kun pääsin muutaman sadan metrin päähän niin piti pysähtyä paskalle tai vähintään kuselle ja ero sahasi koko ajan n. 300 ja 800 metrin välissä. Pysähtely söi miestä, mutta toisaalta yritin tehdä kuitenkin vain omaa juoksua ja lopputulos ja sija on sitten mikä on. 200-225 välin mäkisyys yllätti kyllä täydellisesti. Oli kyllä niin saatanan pitkää nousua että vitutti. Etukäteen olin ajatellut että viimeinen 30 km on lähes pelkkää laskua. Mutta se 25-30 km väli ennen maalia olikin päinvastoin melkein pelkkää nousua! Eikä saanut kävellä kyllä yhtään vaan piti runtata juosten kaikki, jotta kroppa pysyy kierroksilla eikä 27 tuntia vaan ala karkaamaan. No, lopulta se laskupätkä sitten kuitenkin alkoi. Eipä sekään mitään herkkua ollut, sillä etureidet oli jo kuitenkin jokseenkin jyrän alle jääneet. Sain kuitenkin pidettyä ihan hyvää vauhtia. Vitutuskäyrä nousi enää lähinnä vain silloin kun piti täydestä vauhdista jarruttaa paskalle tai kuselle. Viimein Spartakin alkoi häämöttää näköpiirissä. 2. viimeisellä huoltopisteellä paikallinen urpo sanoi että matkaa on noin 4,5 km jäljellä. Mutta ei kyllä varmasti ollut! Ja tuossa vaiheessa "ylimääräisen" kilometrin runttaaminen ei ole mitään herkkua. Olin onneksi kuullut aiemmin tarinoita Spartan pitkistä kaduista, joten asian tiedostaminen kuitenkin helpotti oloa. Kun ei ollut kelloa mukana niin piti kyllä työntää ihan viimeiset korttelit sen mitä pystyy. Yhtään kävelyaskelta en uskaltanut ottaa, sillä pelkäsin että niiden myötä päätyisin 27:n väärälle puolelle. Lopulta se patsaskin sieltä alkoi häämöttämään. Mitään suurta yleisöryntäystä ei ollut reippaan sateen vuoksi katujen varrella, päinvastoin vain muutamia ihmisiä siellä sun täällä. Mutta tärkeintä oli se että "yleisöryntäys" oli omassa sydämessä. On se vaan järjettömän hieno tunne päästä perille! Se hetki on sellainen jonka muistaa takuuvarmasti koko loppuelämän. Loppuaikakin konkretisoitui vähitellen ja lopulta marginaalia 27:ään jäi paljon enemmän kuin uskalsin edes toivoa. Pää 10 Jalat 10 Vatsa 7 (helleaikana loistava 10, yöaikaan surkea 4) Ilman vatsaongelmia en olisi kuitenkaan pystynyt juurikaan parempaan tulokseen. Muutamilla minuuteilla jossittelu olisi turhaa, sillä kokonaisuutena kaikki meni kuitenkin nappiin. Kisan luonnekin on sellainen että takuuvarmasti kaikilla on jotain pientä ja ne joilla ei ole mitään ongelmia niin niiden nimet voi lukea marmorista:) ISO kiitos onnitteluista ja kannustuksesta! Isäukko kyllä huuteli matkan varrella moneen kertaan että tsemppejä satelee että anna mennä vaan! Iso osa tuloksesta kuuluu tälle koko ultrajuoksuyhteisölle! Onnittelut tietysti myös muille suomalaisille! Kokonaisuutena oli täyden kympin suoritus!
  5. 30 points
    En aina oikein pysy kärryillä täällä välillä vallitsevasta melko ikävästä vastakkainasettelusta ja toisille vittuiluista. Varsinkin kun lajit ovat melkoisesti kuihtumaan päin. Siis yleisurheilut ja jopa nämä tasamaan ultrat, eiköhän polkujuoksussakin kohta tule rajat vastaan. Yhtä olisi hyvä pitää ja vaikka henkilökemiat ei aina natsaa niin toimeen voi tulla. Minä nostaisin hattua niille jotka hölkkäävät metsässä, poluilla, asfaltilla, radoilla tai vaikka juoksumatolla. Aina 100m juoksusta maapallon ympäri-juoksuun ja tasosta riippumatta. Me voidaan toki vähätellä toisia, niin hölkkääjiä kuin juoksun alalajeja, ja nostaa itseämme esiin, mutta juoksun ja hölkän etuja se ei aja. Hienoa että joukkue on 100km kisoihin!
  6. 29 points
    Perusterve! Berliinin maratonilta 2:59:17. Pari vuotta meni projektissa ja juoksu alkoi kummasti kulkea, kun sai ylimääräisen laardin pois ja alkoi tehdä PK-treenit riittävän kevyinä.
  7. 27 points
    Itse saavutin tänä keväänä 39-vuotiaana tämän "perusterveen" statuksen juoksemalla Oulussa 2.55'41, pohjalla viitisen vuotta juoksuharjoittelua (2011 juoksin ekan maratonin aikaan 4.36h). Nopeutta ei oo ikinä ollu, itseasiassa 800m enkkani 2.26min ei edes pitäis riittää tuollaisiin aikoihin. Ei alle kolmosen maratonilla ja nopeudella kyllä ookaan yhtään mitään tekemistä keskenään. Halu ja tahto tässä asiassa vain kohtaa, sekä myös osaltaan se, että kestää juoksuharjoittelua. Mie olen varmasti lahjaton, hidas ja jopa aiemmin 15 vuotta kessua putkeen vetänyt ylipainoinen tapaus. Ihan omiin kokemuksiini perustuen miekin olen kyllä sitä mieltä, että jos halua sekä tahtoa asiaa varten löytyy, niin ainakin alle 50-vuotias mies vetää maran alle kolmen tunnin. JOS vain ruumiinrakenne, lihakset ja jänteet sekä luut kestää riittävän määrän juoksuharjoittelua. kestävyyshän on siitä kiitollinen ominaisuus, että sitä voi kehittää vanhempanakin. Yi 50-vuotiaskin varmasti pystyy juoksemaan alle kolmen tunnin maratonin, mutta silloin ehkä pitää olla jo taustalla jonkinlaista urheilua. Ihan nollista aloittamalla se ei taida onnistua ainakaan kaikilta. Toki ei siinäkään mitään väärää ole, jos ei halua "uhrata" elämää sellaiseen turhuuteen kuten juoksu. Sinänsähän elämä kyllä onkin yhtä turhuutta ja ainakin minulle juoksu on yksi parhaista turhuuksista elämässä. Siksi minulla halua ja tahtoa on varmasti ollutkin. Mutta kirjoittelenkin tätä, koska tässä pohditaan onko kaikilla perusterveillä mahdollisuus sub 3h maratoniin. Minun mielestä on. Mitä ne halu ja tahto sitten on? Ne on sitä, että osaa unohtaa lillukanvarret kuten jotku tonnin vetojen aikojen sun muiden tyhjänpäiväisyyksien murehtiminen, lakkaa murehtimasta mitä muut tekee, uskoo omaan tekemiseen ja tekee just sitä eikä mitään mitä naapurin Jaska tekee (uskoo siihen omaan tekemiseen, joka on rakennettu kuuntelemalla niitä jotka tempun ovat aiemmin jo tehneet), päättää juosta maran alle kolmen tunnin - ja alkaa reenaamaan!! Tällaiselta lahjattomalta se vaati noin 5 vuoden aikana yli 20000km juoksuharjoittelua (viimeisin vuosi alle kolmosen maratonista taaksekäsin n. 4800km). Ulos mennään hölkälle silloinkin ku sataa tai sattuu oleen -20C pakkasta, sitä mennään semmosella kelillä ku ny sattuu olemaan. Ei vain ole tekosyitä. Se on sitä halua ja tahtoa. Paino pitää saada tarpeeksi alas. Alle 20 BMI on hyvä, ehkä isompikin jollekin käy, mutta alle 20 on hyvä. Syödään hyvin, mutta ei liikaa roskaa. Sekin on sitä halua ja tahtoa. Nukkumaan laitetaan ajoissa. Nukkumaan mennään ajoissa, koska uni palauttaa ja rakentaa. Syö - Harjoittele - Lepää. Halua ja tahdo tehdä niin. Mitä tuo alle kolmen sitten vaatii harjoittelulta? Hillittömän määrän OIKEASTI kevyttä rakentavaa juoksua maustettuna sopivalla määrällä (alle 20% kaikesta) kehittävää juoksua. Harva uskaltaa juosta peruskuntolenkkinsä tarpeeksi rauhallisesti. Pyörää ei maratonharjoittelussa kukaan ole keksinyt vielä uudelleen. Samat säännöt pätee kuin ennenkin. Peruskestävyys on kaiken A&O edelleenkin. Tärkein yksittäinen reeni? 15-20km tv-reipas/kova. Sitte ku kotireeneissä alkaa 15 kilsaa kulkeen rennosti 4'00-4'10/km tahdeilla liikoja puristamatta, niin silloin alkaa helähteleen mara alle kolmosen - JOS on malttanut juosta tarpeeksi kevyttä hölkkää alle, että peruskestävyys riittää maratonin kilsoille 30km eteenkäsin. Kaiken takana on siis peruskestävyys, ei lyhyet vetoharjoitteet, eikä nopeus. Alle kolmoseen riittää 4'15/km tahti. Se on vielä niin "hidasta" juoksua, että siihen riittää nopeus kevyesti kaikilla. Jos ei ole peruskestävyyttä, silloin ei vain jaksa harjoitella tarpeeksi kovaa eikä juosta tarpeeksi pitkään sitä "ommoo kovvoo". Palautuminen on vain liian hidasta ja hööki ei riitä alle kolmoseen maralla. Tarpeeksi kilometrejä pitää myös saada alle ennen maratonia. Ei ne jalat kestä ellei niillä juokse.
  8. 26 points
    Lähdin hakemaan ennätystä ja 3h alitusta kovalla riskillä. Se vaatisi 5 min ennätysparannusta 10 vk:n takaiseen Kempeleen SAUL SM:ään, jossa ennätys oli parantunut peräti 8 min. Ikää tulee mittariin tänä vuonna jo 45. Itseluottamus oli korkealla, sillä olin tehnyt yli minuutin ennätysparannukset kesällä kympillä (sub 37) ja puolikkaalla (sub 1:25) usean vuoden paikallaanpolkemisen jälkeen. Tuli täydellinen päivä, täydellinen kisa. Tankkaus, keli, keventely, kaikki osuivat nappiin. Vauhti asettui 4:10 keskariin, jalat olivat todella kevyet aina 35K asti. Vasta sitten väsymys iski. Pohkeet varoittelivat, mutta kerrankin vältyin krampeilta, ikuiselta riesaltani. Loppumatka raastaen ja juoksutekniikkaan keskittyen etteivät krampit yllättäisi. Vauhti pysyi loppuun asti ja maaliin ajassa 2:56:xx. Juhuu! Myös täältä kiitokset järjestäjille, huollolle, kanssakilpailijoille ja tienvarsien kannustajille!
  9. 26 points
    Kuinka ympyrä sulkeutuu? Muistan vieläkin lähtöni ensimmäiseen varsinaiseen ultrajuoksuuni, Karhunkierroksen 53km tapahtumaan, vuonna 2015. YPH134km raportissani mainitsema 160km kilpailun GPS-seuranta Rukahovissa 2015, ja siitä pikku hiljaa hivuttautuminen pidempiin ja pidempiin kisoihin, kulminoitui 26.5.2017 klo12 kun itse lähdin taivaltamaan kohti Hautajärveä lähes kahdeksankymmenen muun ”polkujyrän” kanssa. Omalla kohdallani vei siis kaksi vuotta tulla henkisesti ja fyysisesti valmiiksi tähän, jonkun osuvasti mainitsemaan ”infernaaliseen hulluuteen”, jota tuollainen taivallus kyllä kieltämättä edustaa. Henkinen ja fyysinen kasvaminen toki edellytti riman nostamista askel kerrallaan ylöspäin, mutta viimeistään vuoden 2016 onnistumiset YPH134km ja HUR12h juoksuissa toivat tarvittavan varmuuden – minäkin voin tehdä sen. Oikeastaan tässä oli kyse kuitenkin vain ensimmäisestä etapista vuoden 2017 UTTF- kiertueella ja tavoitteena oli ainoastaan, jälleen kerran, maaliin pääsy. Oman mausteensa keitokseen toi alueen lumitilanne, jota spekuloitiin laajasti huhtikuun puolestavälistä lähtien. 2014 munahanki oli hyvin tiedossa ja vielä nelisen viikkoa ennen starttia 26.4 Kuusamossa tuli n 10 cm lunta lisää, mikä nosti paikoin kerroksen n. 90cm paksuiseksi. Juoksijoiden jännitys oli käsinkosketeltavaa. 27.4.2017 Lumikartta 27.4.2017 Kiutaköngäs (61cm!) Ruka 80-90cm! Omat treenit olivat jatkuneet pari vuotta pikku hiljaa määriä nostamalla ja ilman loukkaantumisia ja alkuvuodesta 2017 oli jo tilillä lyhyempien tasaisten matkojen PBt, joten luottavaisena oltiin viivalla. Tehtyäni reilun puoli vuotta systemaattisempaa ultraharjoittelua, ensimmäistä kertaa ikinä, voin täysin allekirjoittaa itselleni päivänselvän mutta työtä vaativan faktan: juoksijaksi tullaan juoksemalla (ts. ultrajuoksijaksi tullaan ultrajuoksemalla). Oikoteitä tarjotaan nykyään ihan kaikessa ja juoksu on mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtava esimerkki siitä että mitä vähemmän käytät aikaa epäolennaiseen ja mitä enemmän käytät aikaa olennaiseen sitä parempia tulokseti ovat. Kysymys on ehkä enemmän siitä että mitä unelmia asetat itsellesi, ja oletko valmis jättämään television katselun, viinanjuonnin ja muun epäolennaisen hieman vähemmälle ja keskittymään unelmasi toteuttamiseen (tämä on siis vain täysin oma mielipiteeni). Omani apunani on myös ollut Jari Tompon ohjelma joka auttaa itseäni kurinalaisuuteen ja systemaattiseen toteutukseen. Vilpitön suositteluni Jarista coachina. Antin kanssa olimme talven aikana käyneet myös silloin tällöin kelissä kuin kelissä ja valossa ja pimeässä tekemässä kimppalenkkejä ja käyty Karhunkierrosta henkisesti läpi: pääajatukseksi oli muotoutunut se että otetaan kerrankin alku suorastaan ylivarovaisesti jotta sitten jaksetaan ”kaasutella” vielä paluumatkalla Oulangan ja Rukan välillä. Tuota rauhallista aloitustahan ei varsinkaan ultrajuoksussa voi ylikorostaa, ja aina vaan saa yllättyä siitä kuinka tämä sama perusvirhe toistetaan pitkillä matkoilla. Mitään kaasuttelua ei kyllä minulta todellakaan nähty missään vaiheessa eikä varsinkaan paluumatkalla. Kiitos Antille ja Pasille mainiosta matkaseurasta ja tuesta. Tulimme Rukalle edellisenä päivänä ja tein normaalit säätelyt. Majoittauduimme Antin ja hänen vaimonsa kanssa mukavaan huoneistoon. Kaksi edellistä lämmintä päivää olivat sulattaneet lumia vielä mukavasti ja reitinmerkkauspartio(t) tekivät ystävällisestä pientä silausta meille pitkämatkalaisille. Kiitos siitä Terho ja muut! Hyviksi havaitut varusteet: Salomon Advanced Skin 12l ja Hoka MS2 + Sealskinz olivat lähdössä päällä. Otin myös sauvat mukaan reppuun koska tällä kertaa niitä ei dropbagiin saanut jättää. Hautajärvellä odottivat varalta Hoka ATR Challenger2 tossut. Rukalla ja lähdössä oli mahtava tavata hengenheimolaisia ja lähtökello kilkatti tasan kello 12 perjantaina. Sää oli viileä ja puolipoutainen. Alustavana ajatuksena olla noin 14-16h kuluttua Hautajärvellä. Gepardin testikävely Ruka-Konttainen alle kahden tunnin edellisenä päivänä antoi luottoa että tilanne ei olisi toivoton lumen suhteen. Ruka-Konttainen Tällä välillä lunta oli jatkuvasti ja paikoitellen paljon mutta jonkinlainen polun aihio oli alkanut tamppautumaan tasaisiin kohtiin. Alamäet ja portaat mentiin välillä hauskasti kengillä lumisurffauksena – oli aika lystiä ja riskikästä lasketella sellaisia kymmenen metrin pätkiä tossuilla alamäkeen. Muutama kerta upottiin ihan kunnolla. Munahangesta emme kuitenkaan saaneet (onneksi) nauttia. Läpäisy olisi ollut henkkoht luultavasti lähes mahdotonta jos lunta olisi ollut merkittävästi enemmän. Valtavaaran näkymät olivat taas kerran hienot! Tämä väli tultiin alle puoleentoista tuntiin tietty enemmän ala- kuin ylämäkeen. Karo Hämäläisen kanssa oli kiva rupatella tällä välillä! Gaiterit eivät oikein pysyneet riittävän hyvin paikallaan joten nappasin ne Konttaisessa pois ja luovutin Mr. Validolle joka oli siellä juoksijoita kannustamassa. Kiitos avusta! Konttainen-Juuma Hölkkäiltiin ja käveltiin rauhassa. Tässä vaiheessa sekä edessä että takanaolijat alkoivat katoamaan ja menimme "Isin" ja Pasin kanssa rauhallisesti eteenpäin. Lumet alkoivat lopullisesti kaikkoamaan noin 15km kohdalla järjestäjien lupausten mukaisesti. Märkää oli monissa paikoissa ja viimeistään tässä kohdassa olit tullut selväksi että paluu tulee sitten olemaan aika raju juttu. Juuma-Oulanka Juumassa huollettiin rauhassa vajaat kymmenen minuuttia. Aloimme saamaan seuraajilta ensimmäisiä väliaikatietoja. Kurolan Tommi oli kärjessä (olin todella iloisesti yllättynyt!) ja joitakin harhoja oli tapahtunut. Juuso ja Vmaksi olivat kuulemma iskuasemissa. Pääsimme myös nauttimaan Karhunkierroksen upeista koskinäkymistä Juumassa ja sen jälkeen. Jäät olivat lähdössä ja tulvaa näkyi alapuolella reilusti kun ylhäällä etenimme. Muutama kilometri ennen Oulankaa kisan Jenkkijuoksija pyyhälsi ohitsemme shortseissa (!). Reitti oli hyvässä kunnossa ja jonkin verran oli sellaista retkeilymeininkiä kun ei ollut hirveä kiire minnekään. Oulankaa edeltävää rollaattoribaanaa hölkkäiltiin rennosti. Paine oli hellittänyt kun lumi ei ollut enää este läpäisylle. Nautimme polku-ultrailun tunnelmasta. Hetken nautiskelimme kosken kuohuista ja väsyneenä väitin tulleeni sen kumiveneellä aikoinaan (sekoitin tietty Jyrävään). Kammoksuin välillä että tämä koko höskä pitäisi vielä palata takaisinpäin. Kaamea ajatus joka oli pakko tappaa heti mielestä. Itselläni oli keuhkoissa selvästi joku alkava pöpö enkä pystynyt syvähengittämään kunnolla. Se huolestutti hieman. Olinko tulossa sairaaksi kesken kisan? Yskiminen sattui keuhkoihin ihan kunnolla. Nämä limat irtosivat matkan jälkeen yöllä kunnon hikoilun kera otettuani kunnon särkylääkepommin. Tällä välillä alkoi kotikatsomoista tulla ensimmäisiä tekstareita ja kännykkä piippaili rohkaisevasti silloin tällöin. Vaikka en tietysi kaikkea jaksanut lukeamaan niin mieltä lämmitti! Otimme itsestämme myös jonkun hassutteluvideon siellä könkäänpenkalla. Oulanka-Hautajärvi Hyvävoimaisina saavuimme Oulankaan ja saimme upeaa huoltoa Gepardilta joka tuntui olevan monistettuna reitillä. Kaveri oli aina paikalla kun saavuimme huoltoon. Kunniamaininta erityisesti uudesta kuumasta juomasta joka sisälsi vettä sekä vihreän kuulan. Innovaatio. Teepussi lisättiin sitten kun ihmeteltiin että ei tässä tee maistu J Lähdimme kohti Hautajärveä hieman lämmintä vaatetta lisättynä ja kuivien sukkien kera. Oli tulossa pakkasyö ja siihen piti valmistautua hyvin. Aurinko laskeutui mutta pimeää ei tullut missään vaiheessa joten kirkkaana yönä lamppua ei tarvinnut repusta kaivaa. Pari kertaa pysähdyttiin huoltamaan. Pasi sai jostain haavan sormeensä ja sitä teippailtiin rauhassa. Tällä välillä on alussa ja lopussa helpohkoa juostavaa ja sitten on kilometrikaupalla juurakkoa ja märkää jossa piti hyppiä ja väistellä etteivät juuri vaihdetut kamat menisi heti läpimäriksi. Kyllä ne menivät. Ensimmäinen rakko varpaassa ilmoitti olemassaolostaan. Itselläni reissun ensimmäiset vaikeat kohdat tulivat tässä ja kamut saivat kuulla hiljaista noitumista säännöllisin väliajoin. Sori. Reilu 10km ennen Hautajärveä vastaan tuli ensin Juuso ja sitten Vmaksi keskittyneen näköisenä ja pikku hiljaa muitakin hyvävoimaisina. Muutamat kilometrit ennen Hautajärveä hölkkäiltiin taas kun maasto oli helpompaa. Uusi vuorokausi oli jo vaihtunut ja Hautajärvelle saavuimme hieman reilussa 14 tunnissa suunnitellusti. Vastaanotto oli upea ja eteen tuotiin ensin puuroa hillolla ja sitten vielä panini/pizza- viritelmää ja kokista. Kyllä kelpasi. Itse en saanut ihan samaa määrää kamaa alas kuin matkakumppanit. Lisää merinovillaa päälle koska nyt olimme lähdössä yön kylmimpään selkään. Vaihdoin myös MS2t ATR Challengeriin. En ole varma kannattiko koska rakko-ongelma räjähti paluumatkalla. Huollossa oli muutakin porukkaa mm. Nimim. ”Helppoheikki” joka saapui sinne hieman meidän jälkeen. Katseltiin pallukoita skriinillä ja tehtiin vähän kisa-analyysiä. Tavoite oli jatkaa matkaa klo 03.00 ja lähtöaika taisi olla 02.58. Läpäisyyn oli siis aikaa ruhtinaalliset 21 tuntia. All systems green! Hautajärvi-Oulanka Pakkanen oli jäädyttänyt märkiä kohtia ja juurakoita ja Antilla oli ongelmia kenkävalinnan kanssa. Itse olin yht äkkiä kuin uudesti syntynyt ja oli melkoinen halu lähteä vaan päästelemään mutta menimme porukassa fiksusti rauhassa. Vastaan tuli vielä jonkin verran porukkaa ja rohkaistiin kaikkia mm. lämpimän puuron lupauksella. Kun palasimme Sallasta Kuusamon puolelle metsässä olevan alikulun läpi, totesin vain että kiitos ja näkemiin ja koskaan en tule enää takaisin. Ei siinä Sallassa ja Lapin läänissä toki mitään vikaa ole. Muutama kilometri ennen Oulankaa aloin olemaan henkisesti sillä tasolla että tästä kärsimyksestä on pakko päästä vaan äkkiä pois. Otin repusta sauvat ja pahoittelin matkakumppaneille että mun on kiristettävä vauhtia että kestän olla siellä. Sovittiin että nähdään Oulangan huollossa. Oulanka-Juuma Oulangan huollossa vielä kerran energiatäydennykset reppuun ja sukkien vaihto. Paikalla oli meitä useampi tyyppi ja jenkkikaveria lukuunottamatta kaikki olivat ihan suht kunnossa (itsestäni en osaa toki sanoa). Seth oli näemmä tullut kisan maaliin ja ansaitsee minulta ihan järkyttävän respektin sen jälkeen kun makasi Oulangassa vällyjen alla teltassa horkassa. Kyselin siinä lähtiessä muiden menohaluja mutta lähdin itse jatkamaan yksikseni matkaan pääosin hitaasti hölkäten. Tiesin että Oulangasta pystyy muutaman kilsan juoksemaan ja sitten ei enää paljoa juostaisi ja homma meni juuri niin. Ajankuluksi yksin mennessäni laskeskelin milloin 80km ja 53km kärki minut ohittaisi. Jossain vaiheessa sieltä tulivatkin Ruokolainen ja kisan toinen upean kevyellä askeleella ja aika isolla erolla seuraaviin. Myöhemmin sitten H Ansio paineli ohitse ja olin todella iloinen kun väsynyt surkimus sai kannustusta TrailTourin kärkimieheltä ohituksessa. Tällä välillä alkoi sitten oma alamäkeni ja jälkikäteen voi arvailla että nestettä ja erityisesti energiaa olisi varmasti pitänyt puskea vaan enemmän alas. Geelit menivät vielä mutta yksi kpl tunnissa tuntui jo vaikealta. Irtokarkkeja oli paljon ja niitä palaa myös paljon kotiin. Jälleen kerran opittiin. Jäin nojailemaan yhdessä nousussa puuhun selkä edellä hetkeksi. Kun ponnistin itseni eteenpäin liikkeelle horjahdin ja tajusin että takana olisi ollut useamman metrin pudotus, joten ei se kovin fiksu paikka nojailuun ollut. Pikku hiljaa aloin myös törmäilemään muihin 160km tyyppeihin. Ainakin Ari ja Minkiönkylän mahdin mies jäivät mieleen ja mitään puhumatta mentiin pätkiä yhdessä. Välillä joku meni ohi ja pian taas kohdattiin. Huumori oli itselläni todella vähissä kun ensimmäisten tuntien aikana puhuin varmaan liikaakin. Kun saavuimme 31km ja 160km risteyskohtaan Herra Vähäaho/80km (johon tässä törmäsimme- kiitti tsempeistä. Olin kuulemma ollut ”aika tiloissa”) sanoi että 31km eka erä on ihan kohta tulossa ja riippusillan ylityksestä tulee todella vaikeaa jos siihen ruuhkaan satumme. Tulimme sillalle sitten puolisen minuuttia ennen tuota porukkaa ja pääsimme rauhassa yli. Hetken päästä M Ballini (?) istuskeli rauhassa kokista juomassa kannon nokassa ja olisi ystävällisesti tarjonnut vähistään minulle mutta enhän mä raskinut ottaa. Tästä eteenpäin aika moni lyhyempien matkojen ohittaja jaksoi kannustaa meitä raahustajia. Kiitos!!! Yritin alussa antaa hieman tilaa mutta jossain vaiheessa oli vaan pakko todeta että takanatulijoilla on enemmän energiaa enkä voi tuhlata sitä väistelyyn vaan ohi pääsee ilmoittamalla (tästä voisi tehdä jonkun polkujuoksuetiketin kisojen sääntöhin – kohtelias ilmoitus että tulen vasemmalta/oikealta, mutta en tiedä oppivatko kaikki suomalaiset ikinä puhumaan). Kahta nuorta naista lukuunottamatta kukaan ei tosin takanani tuskaillut. Toivottavasti pääsivät onnellisesti maaliin. Lapsuuden luokkakaveri Huotarin Sanna (53km) tuli jossain vaiheessa ohitse ennen Juumaa ja sainpa siitä kannustuksesta iloa! Räsäsen Kimmo (80km) pysähtyi kävelemään ja juttelemaan zombin kanssa ja tsemppaamaan ”kun ei tässä itsellä mikään kiire ole”. Mahtava ihminen (ja paras etunimi J)! Kiitos! Juuma ei meinannut saapua millään. Olin ihan loppu enkä pysynyt enää niillä helpoilla pätkillä kuin sauvakävelemään. Muutama sata metriä ennen Juumaa huomasin että Ballinin Marco oli ollut takanani ja esittäydyttiin. Kajjjaanista molemmat. Minä aikoinaan ja hän nykyään. Mukava ja positiivinen mies kerta kaikkiaan! Juuman huollossa oli kova hässäkkä mutta sain järjestäjiltä ihan henkkoht apua mikä olikin aika pakollista. Ihminen on tuossa kohdassa jo niin väsynyt että sekamelskassa ei enää selviä. Tarkoituksena oli ollut kaivaa vielä yhdet vaihtosukat repusta mutta en vaan jaksanut. Ajattelin että rakot ovat jo niin järkyttävät että kipua ei voi enää siirtää. Toisaalta tavoitteeseen eli läpäisyyn oli vielä paljon aikaa. Puhelin soi mutta en ehtinyt vastata. Onneksi törmäsin juuri sen jälkeen kaveriin Päiviin jolle vaimoni oli soittanut seuraavaksi ja hän antoi puhelimen kouraan. Itkien sopersin rouvalle puhelimeen että kyl mä selviän. Olin kuulemma ollut todella heikon näköinen ja apua oli tarjolla mutta totesin että pakko vaan mennä eteenpäin. Juuma-Konttainen Tästä välistä minulla on ehdottomasti reissun hatarimmat muistikuvat. Pitkospuilla päätin aina yrittää jotain juoksuntapaista ja muuten etenin sauvoilla. Laskeskelin kilsavauhteja ja mahdollista maaliinsaapumisaikaa silloin kun pää toimi. 4km/h. 5km/h. Tuskaisen hidasta. Vilkuilin kelloa. Nyt jos menen puoli tuntia niin olen edennyt 2km. Minuutit eivät edenneet. 15km ennen maalia alkoivat sitten ne lumiosuudet. Ei paljon naurattanut. Polku oli tallautunut kapeaksi mutta kuljettavaksi. Joitakin upottavia kohtia oli joissa pääsi raikastamaan rakot jääkylmällä vedellä. Antin vaimon (31km) ääni kuului jossain vaiheessa takaa. Todella ihanaa oli nähdä tuttu joka jaksoi kantaa huolta energiastani ja voinnistani. Kiitos! Otin harha-askeleen ja kaaduin hankeen. Nousin ylös ja löin ohimoni puussa olevaan oksantynkään. Tuli vähän verta. Onneksi ei osunut silmään. Oli varmaan melkoisen koomista tötöilyä ulkopuolisen silmissä. Matkan edetessä en nähnyt enää mitään muuta kuin lumista polkua ja kun se katkesi johonkin suohon tai mutalammikkoon, yritin jotenkin väistellä mutta eihän sillä mitään väliä enää ollut. Kerran istahdin kannonnokkaan syömään karkkia auringossa ja kukas muu kuin VP Larivaara (80km) tuli iloisesti tsempaten paikalle! Kiitti! Kumpuvaaran ja Konttaisen nousut edessä nähdessäni, ne saivat jo etukäteen mielen hämärtymään mutta ihmeellisesti kuitenkin taistelin jotenkin aina itseni ylös ja alas. Aika monelle kysyjälle ja tsemppaajalle sanoin että älkää koskaan yrittäkö tätä matkaa. Toisaalta pikku hiljaa alkoi realisoitumaan, että minä tulen selviämään tästä! Reidet olivat hyvässä kunnossa eivätkä nousut tuoneet muuta tuskaa kuin sauvoihin nojailua ja lepoa säännöllisin väliajoin. Nälkä kaiveli jo kunnolla kun kiinteää ruokaa ei ollut tullut vuorokauden aikana riittävästi syötyä. Konttaisen huollossa taisin syödä banaania. Juomia en enää ottanut kun edellistäkin oli jäljellä. Huono homma enkä ollut varmasti juonut riittävästi. Jossain vaiheessa satoi luntakin. Välillä paistoi aurinko lämpimästi. Huppu päähän, huppu pois tapahtui monta kertaa. Konttainen-Ruka Tämä on oikea Grande Finale tuskaiselle reissulle. Nousut ja laskut on varmasti käyty jo niin monta kertaa raporteissa läpi joten ei niistä sen enempää. Yllättävän hyvin kuitenkin pääsin mäkiä hitaasti ylös ja ajatus siitä että TULEN PÄÄSEMÄÄN TÄMÄN LÄPI hiipi mieleen yhä useammin. Toisaalta ajattelin että voihan sen jalkansa taittaa vielä niissä vaikessa laskuissa pari kilometriä ennen maalia ja tulin tietysti todella varman päälle. Valtavaaralla taisin ottaa yhden liikutusvideonkin itsestäni sopertaen jotain maaliinpääsystä. Kun hyppyrimäen nousu oli selätetty ja loppu maaliin oli alamäkeä, aloin jälleen juoksemaan ja 500m ennen maalia tapasin taas Minkiönkylän mahdin. Kysyin että mennäänkö yhdessä etiketin mukaisesti maaliin. Niin sovittiin ja hölkättiin punaista mattoa pitkin kuin kuninkaat upeassa kannustuksessa maaliviivan yli. Tipahdin maahan ja otin pienet liikutukset. Minä tein sen. KooVee Ikola (80km) kyseli seuraavana päivänä että suosittelenko reissua ultraajalle. Rehellisesti sanottuna en suosittele, mutta jos haluaa omia rajojaan testata niin tämä on kyllä hyvä vaihtoehto siihen. Ville-Guru tuli välittämään ja onnittelemaan kun teltassa pistelin kanakeittoa. Kiitos! NUTSit ja moni muu auttoivat ja onnittelivat. Kiitos! Sain dropbagit (kiitos Päivi!) ja poistuin niin nopeasti kuin pystyin kohti lämmintä suihkua. Horkka alkoi hississä ja tärisin kuin mandoliini peittojen alla. Jalkojen yleiskivistys alkoi ja kasvoi niin sietämättömäksi, että oli pakko siirtyä särkylääkkeisiin. Keuhkojen tulehdus (?) irtosi lopulta karmealla köhimisellä ja hikoilin tunnin ihan järkyttävästi horkan vastapainoksi. Mikä lie juttu ollut. Finisher-olut jäi suosiolla sunnuntaille. Lopuksi Kiitos vaimolleni ja perheelle tämän harrastuksen sietämisestä ja tuesta! Onneksi liikunta on koko perheen juttu! Kiitos äiteelle! Suuret kiitokset Antille ja Pasille juoksuseurasta! Olette mainioita tyyppejä ja toivottavasti ajattelette samalla tavalla minusta vaikka aika alastomia tunteiden suhteen reissussa ollaan. Antille erityiskiitos valtavasta määrästä kokemusta ja henkistä tukea minun suuntaani. On etuoikeus tuntea sinut ja vaimosi! Kiitos vielä kerran Jari Tompolle valmennuksesta jolla on alettu hioa noviisia keski-ikäistä ultraharrastelijaa entistä vaatimampiin reissuihin! Kiitos NUTS ja kaikki jotka olitte järjestämässä. Koukuttavaa kamaa teetätte! Suurella todennäköisyydellä unohdin tässä mainita muitakin ihmisiä mutta kiitos teillekin! Onnittelut sijoittuneille, läpäisijöille ja tsemppiä niille joita ei onnistanut tällä kertaa! Kunnioitan suuresti joka ikistä ihmistä joka tuon pisimmän matkan on ikinä läpäissyt missä tahansa ajassa. Matka on äärimmäisen vaativa ja läpäisy vaatii fyysisen kunnon sekä onnenkin (loukkaantumiset / paikkojen kestäminen) lisäksi valtavan määrän halua tulla maaliin. Tietysti päätä tarvitaan sitä enemmän mitä vähemmän on sitä fyysistä kuntoa. Muutaman lyhyemmän ultran kokeneena tämä oli se ehdottomasti vaativin tähän mennessä. Koen että jokaisessa tapahtumassa opin lisää ja ainakin kolme selvää parannuskohtaa tuli tästä reissusta ja aika perusvirheitä tuli tällä kertaa tehtyä. DNF sarake näyttää edelleen kuitenkin nollaa ja pyrin tietysti pitämään asian näin mahdollisimman pitkään. Seuraavat viikot kohti YPH134km tapahtumaa vaatinevat kyllä erityistä huolellisuutta! Alussa (Onevision) Maalissa (Ville Tuure)
  10. 25 points
    edit : mikäli et vielä lukenut blogin 1. osaa, niin ihan vinkkinä, että juoni alkaa hahmottumaan jo siellä :) Maran helpoimmat osuudet Minut oli rankattu niin, että lähdin numerolla 1832 (/13000), joka oikeutti mustaan karsinaan 3-3.15. Se oli aikaisempien tuloksien mukainen karsina, ei ollut aihetta kitistä expossa pääsylippua 2.45-3 -karsinaan. Tiesin kisan Espanjan kovatasoisimmaksi maratoniksi 2.30-3 -tasolla, joten nöyränä siellä lätsänurinpäin karsinassa seisoskelin. Olin aivan karsinan keulilla ja ennen starttia välinauhat poistettiin. Porukka vielä tiivistettiin useaan otteeseen ennen starttia. Porukka käyttäytyi fiksusti kun startti paukahti, kukaan ei rynninyt. Minäkin muiden tavoin kävelin rauhassa pitäen kättä suorana, jotta välimatka edellä olevaan säilyy. Kaikki tajusi heti systeemin. Noin sitten pääsi juoksemaankin viivalta eikä heti törmännyt ruuhkaan. En tiedä meninkö starttiviivan yli ennen sub3 -jäniksiä, aika liki oli, vaikka he yhtä karsinaa edempää lähtikin. Muutaman sadan metrin jälkeen huomasin että 5-10m edellä menivät. Alkuperäinen taktiikka noudatti Vantaallakin ollutta, mutta siellä jo ekalla vitosella unohtunutta, 21min/5k vauhtia. Olin kuitenkin vielä muokannut suunnitelmia hieman. Luin edellisiltana maratonin lehdestä eri juoksijoiden planeja, joista yksi oli alle 3:n tavoitteella. Sillä oli 1.29.10 ja 1.28.40 puolikkaat suunniteltu. Toi laitto miettimään omaakin taktiikkaa ja hyvä että tein pienen säädön. Eka kilsa meni 4.20, toka jo jopa alle 4.10, mutta maltillista oli juoksu ja helppoa. Oisko ollu ennen vitosta ku tsiigasin että jänikset himmailee taaempana ja päätin juosta omalla vauhdilla. Vitonen meni jotain 21min5-10s paikkeille, tuskin alle ainakaan paljoa. Jokatapauksessa eka 10k meni mielestäni kiihtyvästi (42.03) ja helpolla tuntumalla. 1 juotto oli ollut 5k:ssa jossa oli ilokseni vesipulloja jaossa. Lisäksi geeli jossain 31 min paikkeilla. Taktiikkana oli alunperin juoda 5 km välein. Toka 10k jatkui helppona. 12-13 km paikkeilla tajusin että on mahdollisuuksia kolmosen alitukseen, sillä sen verran hyvältä vaikutti päivänkunto. 4.05 näytti Garmin monesti ja en jarrutellut mutta himmailin rennosti. 4.10 vauhti tuntui ihan alavk:lta. Määrät oli tehnyt tehtävänsä aerobisen kapasiteetin suhteen. Kuitenkin tiedostin maratonin luonteen enkä alkanut leijumaan (lopussa se sitten kuningas maratoni ottikin rajun otteen). Splitti näyttää 20.54 10-15 km vitoselle (Sportsmaniacin väliaikojen vauhdit on laskettu muutes väärin, ainakin osittain). No ennen puolikasta livahti Garminiin yks 4.02 kilsakin, mutta sitten vastatuuliosuudella taas passailin. Ajattelin että 4.18 vauhtikin riittää ihan hyvin siinä vaiheessa, kun alku oli ollut kuitenkin reilusti sub3 -vauhtia. Jossain 20 km:n jälkeen aloin miettiä että tuleeko pistosta tms. sotkemaan, mut otin muutaman syvemmän hengityksen tarkoituksella kun muuten ei hengästyttänyt ja tuntemus helpotti. Puolikas 1.28.47. Tuosta 25 km asti meni 4.09,5 vauhtia splitin mukaan. 25k oli tasan 1.45 muutes ja tuo oli alkuperäisen suunnitelman mukainen täsmälleen (4.12min/km). Edelleen oli helppoa. Aloin miettimään, että minkälaista oli Zürichissä 2015 keväällä. Muistelin että 25 km kohdalla, viimeistään 27 km:ssa aloin laskea jo kilsoja maaliin. Nyt 26. km meni hyvin, noin 4.10 vaikka oli huoltokin. Vesipulloja muutes jaettiin enää 15 km:ssa vai oliko se 10k:ssa, joten ehdin saada vain 2 pulloa yhteensä, mutta toki sekin oli tyhjää parempi, sillä lähtötieto oli että juomat tarjoillaan mukeissa. Muilta asemilta vajaan 3-5 km välein tosiaan aina sitten vesimuki vauhtiin ja 1-1,5 dl varmaan sain aina juotua. 27. oli ylämäkinen kilsa ja vauhti hieman tippui nousussa. Pidin tarkoituksella vauhtia alhaalla mutta ohittelin porukkaa noin 4.18-4.20 juostessa. Hetken päästä alkoi alamäki ja kunnon leveä baana. 30 km meni 2.06.04, joten splitti meni 21.04. Ihan hyvä vielä. Alkuperäisestä suunnitelmasta jäin 4 sekuntia. Maraton alkaa vähitellen Edelleen tuntui suht hyvältä juoksu. Aloin miettiä että voinko vetää maran ilman mitään seiniä. No 32 km:ssa sitten funtsin että 45 min 10k riittää 3:n alitukseen, mutta laskin väärin. Tajusin vasta kisan jälkeen. En alkanut kuitenkaan onneksi himmailemaan, kunhan laskin että ei taida olla tekosyitä olla yrittämättä tosissaan. Järjestäjän geelejä ei ollut näkynyt, vaikka 27,5 km:ssa piti olla. 4. ja samalla viimeisen geelin otin 2h10min paikkeilla ja mietin riittääkö energiat. Onneksi riitti, kun vain vettä olin juonut. En alkanut enää urkkajuoman kanssa säätämään. No 34. km:ssa otin kasan sieniä kun tarjosivat vauhtiin ja puristin vedet päähäni. Helpotti, kun aurinki oli jo aika lämmittävää. Starttihan oli ollut kivan viileässä kelissä, noin 10 asteessa. Ennen 35 km päästiin hieman varjoon kun juostiin puistoon, josta 35 km:n täyttymisen jälkeen (splitti vielä hyvä 21.16) kohti Plaza de Españaa. Tuolla käytiin 2015 tammikuussa kattelemassa huoltajan kanssa ja nyt pääsi juoksemaan ympyrän yleisön kannustaessa. Tuolla ollessa (noin 36 km) tajusin viimeistään että nyt on juostava maaliin, kolmonen alittuu, eikä luonne anna enää periksi luovuttaa. Yhtään ei voinut keventää tai huolloissa ajatellakaan mitään kävelyaskelia. Oli pysyttävä liikkeessä niin kuin koko maran olin pysynytkin. Sitten ulos plazalta ja puistosta portin läpi. Liikenneympyrän, jonka vierellä oli ensiapuporukkaa lanssin kanssa, kohdalla mietin että hyvä etten laittanut punaista rastia numeron etupuolelle ilmaisemaan että olen "sairas". Olisivat jo varmaan korjanneet sivuun juoksureitiltä. No em. ympyrän puolittaisen kierron jälkeen oli käännös vasemmalle ja juostiin kohti Katedralin seutuja. Alkoi jo tuntua, mutta mentiinkin jo jossain 37 km paikkeilla. Katedralin vierellä oli porukkaa paljon. Plaza Nuevan ohi juostiin ja sitten Plaza Duquen kautta kohti Hercules Plazaa. Olin suunnitellut näyttäväni ja huutavani plazalla olevalle italialaiselle ravintolalle kiitokset perjantain hyvästä pitsasta, mutta en jaksanut kauaa katseellani etsiä Luigia ja jätin homman sikseen. Tuossa pätkällä jossain vaiheessa oli mukulakiveäkin. Reidet huusivat jo apua. Heikkokohtani oli nyt Zürichin maratonia selvemmin esillä. Siellä kun kunto oli huonompi ja 32-38 km väli meni hitaammin, niin sai vielä hyvän loppukirin (viimeiset 3,9 km @ 4.05 min/km). Nyt kunto oli hyvä ja 35 km:n asti vielä oli "maravauhtia", ja uudella tasolla tavallaan, niin nyt sitten tuli heikkoudet selvemmin esiin. Jälkeenpäin ajateltuna vauhti tippui yllättävän vähän tuntemuksiin verrattuna. Kattelin kuitenkin että noin 4.20 min/km pystyi vähintään lähes koko ajan juoksemaan, joten unelma oli edelleen mahdollista saavuttaa. Kuitenkin 38 km:n jälkeen vauhti tippui lisää, jopa 4.30-4.40 paikkeille, mutta vasta kun Hercules Plazalta noustiin ylämäkeä kohti viimeistä siltaa. Odottelin sillan loppupäässä 40k kylttiä, enkä muista edes nähneeni mattoa. Siinä se oli kuitenkin sillalla kun käveltiin maran jälkeen hotellille ja juoksu oli vielä meneillään :). Splitti meni 22.06, joka 4.25 min/km. Laahustaen yllättävä vauhti vielä. Loppuratkaisu Ota tai jätä oli homman nimi tuosta eteenpäin. Katsottiin onko minusta mihinkään. Aikaa nyt tarkastettuna 10.32 3:n alitukseen (2.59.59) ja matkaa 2,2 km. Etureidet aivan loppu ja mies aika tiltissä. Liikenneympyrän kierron jälkeen joku käveli mankan kanssa soittaen AC/DC:tä. Katsoin apaattisena tien yli ja jatkoin juoksua. Jotain yritystä oli kohentaa vauhtia, mutta jotenkin tiedostin että nyt pitää vain säilyttää vauhti ja liikkua eteenpäin. Muuten voi miehelle käydä huonosti. Päässä joskus olleet ajatukset lähteä tästä maailmasta mieluummin maratonilla kuin krapulassa sohvalla tms. eivät enää tuntuneet niin romanttisilta, kun tosi tilanne oli kirjaimellisesti meneillään. 40-41 km oli jumalattoman pitkä. Tunnelma oli se ettei matka juuri etene ja alussa nopeasti vaihtuvat kilsamerkit vaihtui erittäin hitaasti vaihtuviin, siis ihan mentaalisesti. Luulin jo että stadion on jo edessä mutta se olikin joku muu rakennus. 1/2015 juoksin tuolla samoissa maisemissa Isla de la Cartuja -puolikkaan, mutta ei ollut enää tuossa vaiheessa maratonia rakennuksista niin paljoa tietoa. Juoksin laahustaen ja vierellä ajoi fillarilla isä ja poika. Ne himmaili ja mä pysyin heidän edellään hädin tuskin. Viimein 41 km kyltti. Laskin että 5 min/km pystyn juoksemaan maaliin vaikka mikä olisi. Tuo tarkoittaa siis 6 minuuttia. Kelloni näytti että reilu 6 min oli aikaa. Vähän matkan päästä käännös viimein oikeaan ja kohti stadionin porttia. Tammikuussa 2015 juoksin siis puolikkaan loppukiriä tuohon samaan liuskaan. Nyt laahustin ja yritin vain pysyä pystyssä. Aattelin että liuskakin on sen 400m pitkä ja maaliin on vielä 700m-800m mutta liuska olikin onneksi lyhyempi. Sitten radalle, noin 340m oli jäljellä. Laskin että 5 min/km on 400m 2 minuuttiin ja aikaa oli yli 2 min, joten kyllä 300m pitää ehtiä. 200m jäljellä ja kelloon vilkaisu. Ei mitään suurempaa reaktiota, eteenpäin vaan. 150m ennen maalia spontaani, aina viimeisistä tonninvedoista tuttu "loppukiri". En muistanut kisan jälkeen että radalla olisi ollut punaisten ratojen lisäksi sinistä mattoa etusuoralla. No videon mukaan oli. En myöskään tajunnut, että yleisö oli hurrannut viimeiset minuutit seisaaltaan taputtaen ennen kolmea tuntia kuuluttajan innoittamana. Juoksin ihan takakenossa kuulemma loppusuoran. Ilmeisesti niin koville otti ja sitten se tietty vähensi painoa etureisiltä. Just ennen maalia pari reilua tuuletusta nyrkkiä heiluttaen. Ja reilusti molempien mattojen yli juoksin, kuten aina kisoissa. Se oli miehen työ perkele! Unelma ja haave oli toteutunut. Käsittämättömästi 40-42,2 km meni vielä @4.25 min/km, vaikka kaatuminenkin taaksepäin oli aika lähellä :) (siis aikalailla 35-42,2 km meni sitten @4.25 min/km karkeasti mikä 0,5s hitaampi vauhti kuin Zürichin maran keskivauhti). Tulos 2.59.12 joka 4.14 min/km (official time 2.59.39). Todelliset sijoitukset: kaikista 886., miehistä 854. ja M35 240. Tunnelmat maran jälkeen Sitten otin etunojaa kaiteeseen ja järkkärit vähän katsoi/naureskeli. Lähdin kävelee ja tunnustelin tuntemuksia. Olin jo kysymässä energiaa ja alkamassa selittää että olen diabeetikko, mutta meninkin hakemaan mitalia. Sitten tietty kuvia piti ottaa (ei mitään kiirettä maalihuoltoon?). Seuraavaksi vielä sponsorien mainoksien täyttämä muovi ympärille lämmikkeeksi neitokaisen avustamana ja betoniseen tilaan katsomoiden alle liuskaa pitkin maalihuoltoon. Luulin tuossa vaiheessa että olin pysäyttänyt kellon 2.58 aikaan ja brutto oli vaan 2.59. Selitin yhdelle espanjalaiselle juoksijalle heti ennen maalihuoltoa että hyvin meni, dos cinco ocho! Sama tietty piti toitottaa vielä järjestysmiehellekin. Vettä ja energiaa sitten. Gatoradea, lämmintä kanalientä (oli muutes hyvää!) ja radleria. Sitten liuskaa pitkin lähdin ulospäin. Hetken oli lähellä herkistyminen, mutta ilme muuttui virneeksi ja hymyillen ulos auringonvaloon. Vaihdoin vielä ajatuksia juoksusta erään toisenkin espanjalaisen kanssa ja sillekin totesin juosseeni 2.58 :). Kaveri oli juossut 3.05 ja onnistui hienosti (tavoite < 3.10). Totesin että juoksin vajaa vuosi aikaisemmin just 3.05 Zürichissä. Oli sitä mieltä, että kun harjoittelen, niin tulokset vielä paranevat. Kerroin että seuraava tavoite on 10k:lle alle 37 min. Seuraavaksi huoltaja löysi minut ja onnitteli minua espanjalaisen mielestä paremmin kuin hän. No toivoteltiin onnea vielä juoksijoina, käteltiin (ei ollut enää infektiopelkoa mulla, riski infektiolle oli sen sijaan korkea) ja adios! Ostin suunnitellusti vielä Finisher -paidan muistoksi (tavallinen t-paita, 10€). Seuraavaksi huoltaja alkoi kysellä että mitä kelloni oikein näytti. Hetken jo huolestuin, mutta huoltaja totesi että meni kyllä alle 3:n bruttokin, joten ei hätää. Tsekkasin että Garminilla näkyi lukema 2.59.15, joka vastasi 2.59.12:sta joka myöhemmin selvisi, sillä laitoin kellon ehkä hieman ennen starttiviivaa käyntiin ja vastaavasti pysäytin vasta hetki molempien mattojen jälkeen maalissa. Kuinka sekaisin ihminen voikaan maratonin jälkeen olla. Loppupäätelmät Ennen maratonia olin luottavainen kolmosen alitukseen. Huippupäivänä ajattelin 2.56-2.58 ajan olevan realismia, mutta lähtökohtaisesti valitsin mieluummin ns. varman rajan alituksen kuin kanttaamisen ja epäonnistumisen. Ennätys parani 6min46s ja olen erittäin tyytyväinen tulokseen. Se oli kokonaisuutena päivänkuntoa vastaava tulos täysin. Maratonin stressaavuuden ja elämää osittain rajoittavien seikkojen vuoksi, erityisesti viimeisten viikkojen osalta, juoksen seuraavan kerran kuningasmatkan kun oikeasti haluan. Se voi olla jo ensi syksynä, kenties loka-marraskuulla tai sitten vasta ensi vuonna. Seuraava tavoite on IAAF:n 1. maailmanennätyksen (vuodelta 1908) 2.55.18,4 alittaminen ja pidän tavoitetta realistisena. Voi olla että samalla tulee 2.55:kin alitettua :). Avaintekijöinä tavoitetta kohti pidän parempia voimatasoja. Onnekseni liikuntafysiologiasta jo jotain oppineena tiedän, ettei se kuitenkaan tarkoita varsinaisesti mitään kehonrakennus- tai voimanostojaksoharrastamista. Toki isoja liikkeitä on tarkoitus tehdä jne. mutta ehkä ideasta voi saada kiinni enempää selittämättä. Paremmalla vk:lla voin taas juosta korkeammalla teholla myös maratonin mikä lisää vauhtia huomattavasti. Nyt juoksu oli helppoa pitkään sillä määrätreenit olivat nostaneet aerobista kapasiteettia niin paljon että juoksin käytännössä alavk:lla jotain 4.12 min/km vauhtia. Sykevyötä ei ollut, mutta tuntemukset kyllä erotan. Huomasin myös että on eri asia juosta Postintaivalta tms. loskassa nastakengillä kuin vedellä lyhyissä vermeissä maratonia Sevillassa lukuisten samantasoisten juoksijoiden seurassa. Kunnostani aion tietenkin pitää huolta jokatapauksessa juoksin maratonia tänä vuonna tai en, ja alimatkojen ennätyksiä on tarkoitus samalla parantaa uudelle tasolle. Seuraavaksi siis "päätavoitteista" 10k:n c-luokka (< 37 min) tähtäimessä. Hyvän nosteen tästä Sevillan maran onnistumisesta sain, joten kiva on aloittaa taas treenit vähitellen, mutta mitään kiirettä ei vielä juoksemaan ole. Mikäli luitte tänne asti, niin omaatte riittävästi päätä myös kestävyysjuoksuun, joten ei muuta kuin hyviä lenkkejä! Ps. rock-metallihenkisenä musiikki voisi olla erilaista tällä videolla, mutta kylmät väreet tuo Sevillan maran video silti saa aikaan. Ehkä siksi, että olin sunnuntaina tuolla itsekin taivaltamassa. Suosittelen Sevillan maratonia, vaikka hieman se viitseliäisyyttä vaatii, kun esim. suoria järkevän hintaisia lentoja ei pahemmin Sevillaan ole! https://www.youtube.com/watch?v=7s49jXUWRkE
  11. 25 points
    Kävin hankkimassa perusterveen paperit (sertificado de salud basico), joskin muistelisin, että se alkuperäinen perusterveen raja oli 2.45, mikä kai pitääkin olla se lopullinen tavoite, jos itseään jotenkin terveeksi yrittää tituleerata. Vähän oli kyllä siinä mielessä tylsäkin projekti, että se ei lopulta vaatinut kuin tavoitteen asettamisen, järkevän progressiivisen treenaamisen kokeneiden juoksijoiden ohjeiden mukaisesti sekä kisan juoksemisen suunnitelman mukaan. Treeniä tuli tälle vuodelle ennen sunnuntain kilpailua 2950 km, josta noin 75 % oli vauhdeilla 5.00-5.40 ja loput 4.20 tai kovempaa. Oleellinen asia oli talvella ja keskikesällä kunnollinen ylimenokausi ja varsinkin syksyllä eheä treenikausi, jossa fokus oli tiukasti suunnitelluissa asioissa. Uskoisin myös, että onnistuin pitämään kevyet viikot riittävän kevyinä (40-60 km), jolloin kovemmilla viikoilla pystyi takomaan kunnollista treeniä. Loppuaika oli 2.55.03 ja seuraavaksi sitten niitä varsinaisia perusterveen papereita hankkimaan. Onneksi nyt on taas kokemusta enemmän sekä itsellä että lähipiiriini kuuluvilla ennestäänkin erittäin kokeneilla juoksijoilla. Arvelen myös, että edellisiltana nautittu pizza ja sitä edellisen päivän kilo karkkia auttoivat tavoitteen saavuttamisessa.
  12. 24 points
    Vaarojen Ultra 130km 6-7.10.17 ”Märkää, Mutaa, Hidasta, Juurakkoa, Eteläpää, Ryläys, Mäkrä, Pimeää”...siinä muutamia avainsanoja, jotka vainosivat mieltäni YPH134km napakymppiultran jälkeen. En ollut koskaan aiemmin käynyt Kolilla juoksemassa, joten käytännön ihmisenä aloin heinäkuun loppupuolella suunnittelemaan tutustumisreissua Kolille, ettei Suomen ehkäpä vanhin ja legendaarisin polku-ultra veisi miestä mennessään jo ennen starttia. OlliLn ja Antin kanssa kävin keskustelua ajankohdasta, ja lopulta jälkimmäisen kanssa aikataulut osuivat nappiin, ja lensimme Joensuuhun viikonlopuksi syyskuun alussa. Lauantaina kävimme hienossa syyssäässä hölkkämässä läpi Eteläpään (Kiviniemi-Kiviniemi, n. 30km) ja Sunnuntaina sitten valloitimme Ryläyksen (n. 16km). Reissu oli varsin silmiäavaava, joskin eteläpään kuuluisa ”tuska” osoittautui noin 7-8km mittaiseksi. Sunnuntaina satoi ja Ryläyksen lenkki oli vähintään yhtä hankalaa mentävää kuin tuo eteläpään pätkä. UTTF17- Finisher- liivi ei siis missään tapauksessa tulisi helpolla, vaan Vaarat olisi kaikessa komeudessaan tämän kolmen polku-ultran vaativin matka. Päivällä testilenkeillä matka taittui hitaasti. Mitä se olisi sitten yöllä otsalampun valossa? Oivoi. Laineman, Micken ja muiden blogeja tuli pyöriteltyä paljon – tänä vuonna läpäisyaikaa oli 2h enemmän kuin edellisenä vuonna. Ei mitään ongelmaa itselleni ellei reissulla tulisi havereita. Viimeisen kolmen viikon aikana ennen tapahtumaa, minulla oli pariin otteeseen lieviä flunssan oireita, mutta kunnolla sairaaksi en onneksi tullut. Kesänjälkeistä aikaa leimasi myös muu elämään liittyvä stressi ja useina öinä uneni valitettavasti kärsivät, kun asioita tuli pyöriteltyä päässä aamuyon tunteina. Vaimoni oli lähdössä Vaarojen Maratonille, mutta koska oma lähtöni 131km ultralle oli jo perjantaina klo 20.00, sovimme että lennän Joensuuhun perjantaina ja rouva ajelee sitten päivällä perässä lasten kanssa illaksi perille. Yhdessä sitten ajelisimme sunnuntaina takaisin kotiin. Riikka vaihtoi matkansa päivää ennen juoksua nilkkaongelmien vuoksi maralta sprinttiin (13.5km) ja tuloksena oli yllättäen upeasti toinen tila! Saavuin suunnitellusti Joensuuhun ja siirryin Kolille ystävällisen juoksupariskunnan kyydissä kentältä, sekä majoituin jo ajoissavarattuun Sokos- hotelliin. Nyt oli vielä aikaa nostatella fiilistä ja pakata kamat pimeää yötä varten. Oleellisimmista varusteista mukaan lähti Lumonite Compass R + vara-akku ja varalampuksi pieni ja pienitehoinen mutta pitkäkestoinen Petzl Tikkina. Energiapuolelta mainittakoon 11kpl geelejä per 65km kierros sekä erilaisia suklaita. Sauvojen kanssa mietin pitkään mutta päätin jättää ne puolenvälin huoltoon. Kävin syömässä frutti di Pielis- pizzan hotellin ravintolassa myöhäisenä lounaana ja tämä nyt ei ollut ehkä ihan maailman fiksuin lopputankkaus kuten kisan alussa sain huomata. Oli se vaan hyvä pizza (mm. Lohta ja Smetanaa). Lurps. Numerolappujen jaossa törmäsin mm. ”Muusaan”, Lahtelan Miikaan ja moneen muuhun. Kisajännitys alkoi nousta. Hotellilla juttelin tunti ennen lähtöä rakkaan ystävän Pasin kanssa 131km haasteesta ja paikalle pölähtivät ”Zumteufel” ja ”Helppoheikki”. Kohta mennään! Kamat kasaan ja Pasin asuntoauton kautta lähtöviivalle n. 20min ennen starttia, ja olipa ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Niinkin paljon että kaiken jutskailun keskellä ”1 min lähtöön” kuulutus tuli ihan yllättäen, ja minun piti kiireessä tehdä vielä viimeinen varustetsekkaus ja sytyttää lamppu päälle. Ensimmäinen kierros (65km) Kaivoin GoPron repusta lähdön kuvatakseni, ja lähdin juoksemaan letkassa pimeään metsään ja tein siinä sähinässä luultavasti Vaarojen 131km uuden ennätyksen: kenkä kiveen/juureen ja mies naamalleen hiekkatielle n. 300m lähdöstä (sori, Ville Tuure ;-) ). Ei siinä adrenaliinissa tullut jäätyä sen kummemmin taivastelemaan, mutta takanatulijoilla oli hauskaa (kiitos vaan myötäelämisestä!). Ylös, pää pystyyn ja juoksemaan. Myöhemmin huomasin että ranteessa oli jotain ihmeellistä turvotusta ja verenvuotoa ja kaivoin pienen kiven ulos sieltä. No ei onneksi paskaisia kamppeita ja verenvuotoa isompaa hätää. Reitti oli heti alusta lähtien märkä ja kalliot liukkaita. Hubaa oli taatusti tiedossa seuraavaksi vuorokaudeksi! Jonkin verran parantelin asemia siinä letkassa kunnes huomasin edessäni Maksimaisen Villen selän ja totesin että tästä ei enää sitten pidemmälle pyrähdellä J Vauhti tuntui ”omaan juoksuun” verrattuna aavistuksen liian kovalta mutta ajattelin että antaa mennä nyt kun on helpompaa baanaa alussa. Itseluottamus oli noussut aika paljon YPHn onnistumisen kautta, mutta maaliintuloa ei ollut syytä vaarantaa turhalla rynnimisellä. Aika pian lähdön jälkeen vatsassani alkoi tuntumaan ”pallo” ja tuli kaduttua pizzan ja parin kanawrapin syöntiä iltapäivän aikana. Juoksuun se ei tässä vaiheessa sinänsä vaikuttanut, mutta pelotti että mitä tuosta turvotuksesta mahdollisesti vielä seuraa. Siinä reilun puolen tunnin kohdalla letkassa takaa kuului rytinää ja Juuso sekä muutama muu paiskoi kaameaa vauhti ohitse – ääneen tuumailtiin että joko tässä nyt näkee näkyjä, vaikka kyse olikin kärkiporukan aikaisesta pummauksesta jota nyt korjailivat. Tunnin kohdalla meitä oli tiellä aika iso ”pääryhmä” jossa oli Lahtelaa, Validoa, Maksimaista, Päätaloa jne ja mietin että no nyt on minun ”15 minutes of fame” ja ehkä kannattaisi vähän himmata vauhtia. Siitä se kärki kuitenkin pikku hiljaa hävisi ja hieman myöhemmin kannustajat reitillä huutelivat että ollaan n. 10-20 sijoilla oleva pääjoukko, ja totesin itselleni että suurinpiirtein tässä onkin ihan ok olla tässä vaiheessa. Tämä iso pääjoukko oli kärkiviisikon takana aika hyvin kasassa ja Lakkalan kohdalla hoksasin kysyä takaa että ketäs siellä on? Ilokseni kuulin että SamiT. Siinä meni matka mukavasti Tenqun kanssa rupatellessa ja edellämenevän selkää seuratessa aina kahlaamolle tuleviin laskuihin, jossa edellämenijät päästelivät sellaista vauhtia että valot hävisivät pikku hiljaa pimeyteen. Näillä main myös vatsani ”pallo” alkoi onneksi häipyä sitä, onneksi, luonnollista kaavaa noudattaen (anteeksi takanatulijat). Herajoen ylitys oli upea kokemus valojen loisteessa kahlaten ja vaikka tuota ehkä etukäteen joku jännittäisi, niin sanon vain, että tuossa huumassa sitä kylmää ei edes huomaa vaan jääkylmä hoito jaloille tekee vain hyvää! Ristiriitaista tuossa tilanteessa oli vain se että tästä kohdasta pikkuhiljaa alkaisi se kuuluisa Eteläpää. Aargh. Bongailin huollossa Epun ja Samin ja jatkettiin kimpassa seuraavaan nousuun muutaman hengen porukassa. Vesalla oli todella pahannäköisiä vatsakramppeja ja hän joutui nojailemaan kallioon välillä. Harmitti kaverin puolesta mutta mitään muuta kuin kannustusta ei ollut tehtävissä valitettavasti. Kolinvaaran huipulla yön pimeydessä alhaalta kuului lohdutonta oksennusta. Pahoittelut omasta puolestani matkan katkeamisesta! Kuva: ONEVISION.fi / Juha Saastamoinen Eteläpään syheröt ja nousut menivät sitä Roskakoria (upeaa kun on joku kiintopiste elämässä! Siis roskakorin näkeminen ilahdutti!) odotellessa ja pikku hiljaa jutustelun määrä alkoi porukassa vähenemään. Tulimme roskikselle siinä puolenyön jälkeen ja roskantyhjennyksen sekä pissatauon jälkeen jatkettiin matkaa kahdeksan hengen porukassa Eppu kärjessä. Oli odotetusti märkää, mutaa, liukasta ja ainoastaan komea räntäsade olisi maksimoinut kurjuuden. Minulla alkoi olla kova vedentarve tässä vaiheessa kun urheilujuoma ei enää oikein maistunut, mutta onneksi Kiviniemeen oli enää alle parin tunnin matka. En viitsinyt lähteistä vettä ottaa tällä kertaa. Ennen Kiviniemeä vastaan tuli Marko, joka oli hukannut puhelimensa ilmeisesti kaatuessaan. Toivottavasti löytyi lopulta?! Väsyneitä kasvoja oli jo nähtävissä reitillä. Kiviniemessä otimme pullot täyteen vettä ja matka jatkui Kolinvaaran yli Ryläystä kohti noin klo 02.00. Olimme jälkikäteen katsottuna kilpailussa siinä sijoilla 10-16, mutta paikan päällä itselläni tästä ei ollut mitään tarkempaa käsitystä. Homma oli ihan hyvin hallussa mutta ajattelin kammolla, että tämä pitää tehdä vielä toisenkin kerran saman päivän aikana. Ajattelin myös lämmöllä takanatulijoita – aikarajat tulisivat olemaan tässä märässä maastossa todella tiukat tänäkin vuonna. Ryläys oli todella raakaa touhua pimeässä ja märässä kelissä, Eppu otti vähän eroa meihin muihin ja itse tsemppasin kantaan. Jono alkoi venymään mutta näköalatornilla oltiin taas kasassa kun jäimme arpomaan reittiä hetkeksi (mönkijäura näytti Epun mielestä liian helpolta ollakseen totta? J). Manasin myös että kuka hullu tänne tulee huvikseen vaeltamaan ja taisi olla Tommi joka totesi että on tämä päiväaikaan hienoa reittiä! Ok, I take your word for that J Hieman Ryläyksen jälkeen kalliolla putosin vasemmalla jalallani ”nilkan päälle” kiven väliin ja pieni rusahdus viittasi nivelsiteiden venähtämiseen. Kirosin hetken kovaan ääneen ja nojasin kallioon. Sattui todella kipeää kun taivuttelin nilkkaani. Kaverit ehdottivat fiksusti jalan upotusta edessäolevaan kylmään puroon, mutta hammasta purren hieman nilkuttaen jatkoin matkaa, ja onneksi muutaman kilsan kuluessa kipu alkoi hellittämään. Edes Buranaa ei tarvittu, mutta hieman on nyt jälkikäteen nilkka siitä kohdasta nyt turvoksissa. Zpetkellä (?) oli jalkapohjassa joku vamma ja ilmeisesti hän joutui hyvästä porukasta valitettavasti keskeyttämään. Jollakin meistä alkoi lamppu piiputtamaan (en jaksa muistaa enää kuka se oli). Viimeisen huollon jälkeen ennen puoltaväliä porukassamme olivat Lumme, Lahtonen, Pasanen, Jokiranta, Tenqren ja Minä. Kohti puoltaväliä Eppu ja kaksi muuta kiristivät tahtia ja me kolme muuta jäimme. Itse tulin letkan viimeisenä viimeiseen nousuun mutta otin siinä vähän juoksua ylämäkeen ja saavutin yhden kärsivän kaverin. Räsäsen Kimmo (kiitos kannustuksesta ja tuesta Kimmo!!!) tuli vastaan kannustaen ja ilmoitti että ”kolmossijaan” on alle puoli tuntia tai jotain sinne päin mutta enpä tuossa tietenkään realistina alkanut mitään maalailemaan vaan huolsin rauhassa, vaihdoin vaatteet ja söin kanakeittoa sekä leipää hyvällä ruokahalulla. Huollossa olivat kuulemma kuuluttaneet että Karppinen kirii tjsp. Hohhoijaa J Kiitosta uskosta! Riikka oli myös herännyt ja tuli välittämään ja jeesaamaan. Vessakäyntiä yritin mutta hätä ei ollut suuren suuri ja sinne oli 86km kilpailijoita jonossa, joten totesin että ehtiipä tuota matkallakin. Hali ja pusu ja nappasin sauvat mukaan toiselle kiekalle ja uskomatonta mutta totta – lähdin huollosta ilmeisesti kuitenkin miesten seitsemäntenä (!!) Samia yritin ennen lähtöä katsella matkaan, mutta en kertakaikkiaan miestä löytänyt. Eppu ja Tommi olivatkin jo lähteneet aikaisemmin. Rento meininki ja yli 17h aikaa tulla maaliin!!! Liivi – here I comeeeeee!!!! Toinen Kierros 65=>130km En ole ikinä ennen kärsinyt pahemmista vatsavaivoista juoksukilpailussa ja ehtinyt jopa kehuskellakin tällä ominaisuudella, mutta nyt jo asfalttilaskussa Ukko-Kolilta alas vatsaani yht´äkkiä kouraisi ilkeästi, ja totesin että kunhan metsään pääsen, niin puskareissu on tiedossa. Niinpä siinä tuli sitten tehtyä historiallinen ensimmäinen biokätkö polkujuoksu-uralla (harmillisen hyvin nämä spotit näkyvät GPS-seurannassa jälkikäteen vaikka miten yrittäisi sen salata julkisuudelta, hehheh). Valitettavasti ei jäänyt viimeiseksi. Joku järjestäjistä tuli vastaan ja hölkkäsi ystävällisesti kanssani muutaman sata metriä ja olo alkoi helpottaa siinä jutustellessa. Sammutin lampun parin kilometrin jälkeen kun päivä alkoi kajastamaan. Homma eteni ihan kivasti siinä päivän kajossa ja alun kalliot eivät enää tuntuneet niin liukkailta kuin yöllä. Lakkalaan mennessä biokätköjä syntyi yhteensä neljä kappaletta, vatsakivut olivat paikoin kovat ja helpottivat joksikin aikaa aina puskareissun jälkeen. Jossain vaiheessa kolmen 131km takanatulijan kimppa oli näemmä mennyt ohitseni. Ei mitään käsitystä milloin tämä tapahtui. Varmaan istuin jonkun ison kiven takana. 86km kärkeä ehdin hyvin kannustaa kun tulivat ohitse MPn johdolla, ja oli kiva pistää femmaa mm. Gurun ja Maken kanssa! Kovaa kyytiä pistelivät! Kannustustekstareita piippaili toisella kierroksella kännykkään paljon. Kiitos kaikille. Piippaus vie eteenpäin! Joku ohimenijä tarjosi imodiumia ystävällisesti. Kieltäydyin toistaiseksi. Olisi pitänyt ottaa. Yritin juoda ja syödä aina puskareissujen välissä mutta eväs ei meinannut upota millään ja heikoitus alkoi iskeä. Liikkeessä kuitenkin pysyin jotenkin hammastapurren ja kuin ihmeen kaupalla Lakkalassa vatsakivut alkoivat helpottaa. ”Lows will pass” tuli todistettua. Samaan henkeen sitten siinä Lakkalan lammasaidalla polku erkani oikealle ja suoraan enkä kuolemaksenikaan jaksanut muistaa kumpaa suuntaan siinä piti mennä. Viittaa ei ollut. Hetken kävelin lammasaidan reunaa kunnes käännyin totesin että pakkohan sen oli kääntyä oikealle. Oikea valinta! Hieman ennen toista Herajoen ylitystä takaani ilmestyivät Anssi ja Jukka (?) ja saavuimme peräkanaa huoltoon. Kyselin siinä fiiliksiä ja ilmeisesti UTTF- podiumpaikasta käytiin jonkinlaista kisaa. Otin pullot täyteen vettä. Olo oli hieman alkanut parantua, mutta manasin ääneen puskareissujani sekä jatkoin jupisten matkaani itsekseni. Miehet tulivat vähän perässä. Pahin rysäys oli vielä kuitenkin edessä. Eteläpää on niin hämärä paikka että en oikein tiedä missä se tapahtui – GPSn perusteella ilmeisesti klo 11.41 Pesävaaralla kompastuin alamäessä, löin lonkan yhteen kiveen, polven toiseen ja kiepsahdin jotenkin 180 astetta alamäkeen ja kumautin pääni kaatuneeseen koivunrunkoon. Sekunnin ajattelin että tämä oli tarinan loppu. Makasin hetken ja nousin varovasti ylös. Muistoksi jäi onneksi vain revenneet juoksuhousut, iso mustelma, haava sääreen ja kuhmu päähän. Kylläpä säikäytti. Ihmettelin siinä tovin, että mihin se toinen sauva oikein hävisi. Siellä se roikku muutaman metrin päässä pusikossa. Porkka käteen ja matka jatkui silmät ylös luoden ja kiittäen. Vähän tämän jälkeen tavoitin Timon, jonka kanssa tulimmekin koko loppumatkan yhdessä maaliin asti. Rakot olivat tehneet matkasta hyvin kivuliasta hänelle. Kiitos seurasta ja huikeista hetkistä! Anssikin (Onnittelut UTTF kolmannesta sijasta!) näkyi aina välillä ja kun lähdimme Eteläpään roskikselta, hän saapui sinne. Pientä ystävällismielistä kissa- ja hiirileikkiä oli havaittavissa J Timon kanssa sitten jutusteltiin ja edettiin hitaasti mutta määrätietoisesti kohti Ryläys- epidosia numero kaksi. Ei se päivänvalossakaan maisemia lukuunottamatta mikään hehkeä kokemus ollut vaan armotonta taistelua askel kerrallaan eteenpäin. Naureskelimme omalle ”juoksullemme”. Varmaan aika koomista töpöttelyä 5km/h tasaisella (jos sitä tasaista nyt ylipäätään siellä oli). Kaiken kaikkiaan tämä ultra oli mielestäni kaikista rankin kolmesta UTTF- kisasta. En osaa sanoa, olisiko Vaarat helpompaa kuivalla kelillä, mutta mitä se olisi ollut JOS kisassa olisi satanut vettä tai räntää. En edes uskalla ajatella. Juomat alkoivat olla vähissä sopivasti ja Kiviniemessä huollettiin. Lähtiessämme Anssi tuli vastaan huoltoon. Olimme ilmeisesti sijoilla kahdeksan ja yhdeksän Timon kanssa. Eteneminen oli, mikäli mahdollista, vieläkin hitaampaa siellä Ryläyksellä ja kieli keskellä suuta tulin kaikki vaikeat paikat alas varmistaakseni maaliin pääsyn. Aloin myös laskeskelemaan että olisiko mahdollista olla alle vuorokaudessa perillä. Niin kuin sillä nyt mitään väliä olisi ollut liivin kannalta. Näköalatornilla pidettiin lyhyt kustauko ja katseltiin maisemaa. 86km kisaajia tuli hyvin harvakseltaan kärkikymmenikön osalta ohitse, ja ennen viimeistä vesitankkipaikkaa kaksi 131km kisaajaa (Toivanen ja Holttinen) olivat mennet näemmä meistä ohitse. Ei taaskaan mitään muistikuvaa tästä tai ilmeisesti menivät niin kepeällä jalalla että ajattelin heidän olleen 86km menijöitä. Huikea loppukiri kyllä kavereilta!!! Anssikin kuittasi meidät vielä siinä vesipisteellä mutta saimme sauvoistamme suurta hyötyä ylämäissä Timon kanssa ja tapasimme Anssin seuraavassa nousussa uudelleen. Nyt alkoi tulla pimeä ja kaivoin lampun repustani esiin. En muistanutkaan enää yöltä kuinka monta nousua ja laskua siinä Kolin ympärillä vielä oli. Timon kanssa pelin henki oli se, että kunpa se tiepätkä ja sitä seuraava viimeinen nousu maaliin tulisi äkkiä, jotta päästäisiin yhdessä juhlimaan maaliintuloa. Loputtomien portaiden ja alamäkeen viettävän polkuhölkän jälkeen pääsimme tielle ja hölkkäsimme vapautuneesti kohti käännöstä, viimeistä nousua ja sitä paria kilometriä maaliin. Oma juhlinta tuli aloitettua jo tässä, pimeydessä, primitiivisellä mölähtelyllä liiviin liittyen. Kiitos ja anteeksi. Tunkkasimme kimpassa viimeisen mäen ihan reippaasti ylös, päästimme yhden 86km naisen ohitsemme, jotta vastaantullut perheeni sai maalintulon euforian videoitua. Omalta osaltani n. 430km Suomen polkuja tuli upeasti päätökseen yhteisellä maaliintulolla Timon kanssa. Maalissa oli mukava tavata Kimmo ja Nooa ja muutama muu onnittelija. Muisti pätkii jo pahasti. Kiitos!!! Olimme lopulta kisan kymmenes ja yhdestoista. Enpä olisi vuosi sitten uskonut että noinkin hyvin voisin näistä suoriutua. Suuri suunnitelmani iltajuhlallisuuksista taantui nopeaan suihkuun (saunaan en jaksanut mennä), halauksiin Ville ja Juuson kanssa sekä rupatteluun 86km miesten kera. Onnittelut kaikille upeista juoksuista! Kiinteää ruokaa teki mieli mutta kanakeitto ja leipä tökkäsivät yökötykseen ja huimaukseen. Jalat olivat lähteä alta ja päädyin juomaan vettä ja suuntaamaan sänkyyn perheeni avustuksella. Normaali jalkasärky sängyssä oli aika huikea mutta taittui parilla särkylääkkeellä. Riikka kävi hakemassa liivin puolestani. Olisipa ollut hienoa jos sen ympärillä olisi ollut jotain juhlallisempaakin, mutta mitään sellaista ei kai edes järjestetty. Nousin aikaisin aamiaiselle kun muut jäivät vielä nukkumaan, ja tapasin vielä mm. NTR- porukkaa siinä aivan loistavia käsintehtyjä aitoja karjalanpiirakoita syödessäni. Aamiaisella oli myös Sipsejä ja dippiä!!! Ihan mahtavaa toimintaa hotellilta! Ajomatka kotiin oli pelkääjän paikalla kankea ja horrosmainen, mutta jo toisena yönä sain ihan kohtuullisesti nukuttua. Juu, en nukkunut liivi päällä. Vielä. Alle puolet 130km lähtijöistä pääsi maaliin, enkä ihmettele yhtään. UTTF- liivejä taisi tulla 14kpl 15kpl tänä vuonna omien laskujeni mukaan. Jotkut jäivät todella harmillisesti ilman, vaikka tulivat koko matkan maaliin. En oikein osaa tähän muuta sanoa, kuin että kunnioitan kaikkia jotka tuon 130km läpäisivät. Olihan se karsea reissu. Omalta osaltani olen positiivisesti yllättynyt nousujohteisesta UTTF- tourista, jossa paras kisa taisi olla tämä viimeinen ja lopullinen kokonaissijoitus seitsemäs, vaikka eipä sillä yhtään mitään väliä olekaan. Hienon viikonlopun täydensi Riikan kakkossija lyhyimmällä matkalla! Kiitos kuuluu loppuun vielä Riikalle ja koko perheelle, Jarille harjoitteluohjelmasta, joka vei kurinalaisesti sitä toteuttaneen miehen tavoitteeseensa, sekä kaikille juoksu- ja ultrakavereille. Olette ihan huippuja! Nyt en tee mitään ohjelmoitua liikuntaa vähään aikaan ja kotimaiset polku-ultrat jäävät ainakin hetkeksi omalta osaltani uusille yrittäjille. Työtä se vaatii. Good luck! J -Acti labores iucundi-
  13. 24 points
    Pete 2.41.xx, Niko 3.00.xx, Kannisesta ei tietoa. Vissiin laatannut matkalla. No +130kg noin 6-7h maratonmiezzz pääsi alle 2.45 neljässä vuodessa, mikä on perusterveen edellytys täällä päin. Olen työni tehnyt.
  14. 24 points
    Kiitos onnitteluista! Oli ihan mukava saada onnistuminen maratonilla pitkästä aikaa, toki pronssinen mitalikin olisi kelvannut, kun mahdollisuus saattoi jäädä ainutkertaiseksi tilaisuudeksi, se oli aika lähellä. Mutta neljäs sija kelpaa ja ensisijaisesti itselle hyvä juoksu, ennätys siis parani vajaalla kahdella minuutilla 2.57.57 lukemiin.
  15. 24 points
    2:47:19 ja oma ennätys lähes kahdella minuutilla. Optimistinen alkuvauhti oli kostautua, puolessa välissä olin alle 2:44:00 vauhdissa. Kilometrit 20-28 olivat rankimmat, mutta sen jälkeen pystyin juoksemaan aika rennostikin maaliin. Raastaa ei tänään tarvinnut, eikä kyllä oikein huvittanutkaan. Hieno keli ja upea tapahtuma! Kolmas juoksu täällä ja ensimmäistä kertaa alle tavoitteen.
  16. 23 points
    Hyvin meni itselläkin, 2:57:27. Yllättävän ruuhkaista oli melkein koko matkan tuossa tahdissa ja vauhti seilasi aika paljon sen vuoksi.. mutta ei viitsi paljon valittaa kun ennätys parani melkein 10 minuuttia näinkin ja se haussa ollut sub3 tuli helposti!
  17. 23 points
    Laitetaas nyt terveiset tulemaan täältä kisapaikalta! Koko Suomen joukkue matkusti ja majoittui eilen tänne Sveti Martiniin, piskuiseen kroatialaiseen kylään. Ensivaikutelmana kaikki on toiminut hienosti: kuljetus lentokentältä, majoittuminen ja ruokailut. Ei mitään valitettavaa. Ympäristö on todella kaunis ja siisti. Koko joukkueen voimalla (juoksijat ja huoltajat) kiersimme eilen illalla kisareitin, joka on kyllä mäkinen ja kumpuileva. Nousumetrejä kertyy koko kisassa ymmärtääkseni lähes tuhat. Henri ja Noora ovat joukkueesta eniten ilahtuneita reitistä 😊. Sääennuste lupaa kuumaa keliä, joten rankka kisa on odotettavissa, mutta olosuhteet ovat kaikille samat. Itse en starttaa ainakaan kovempaa kuin viime syksyisellä Wihalla. Iloisin ja odottavaisin tunnelmin kohti huomista!
  18. 23 points
    Naurettavan pitkä tavallisen hölkkääjän kisaraportti 24h kisasta. Täytyy sanoa että kisa meni lievästi sanoen yli odotusten. Pidin juuri ja juuri mahdollisena 216 km, jos kaikki menisi nappiin, ottaen huomioon, että reitti on hieman nopeampi kuin E24h sisärata ja ulkona on viileämpi ilma. E24h kolme kuukautta aiemmin oli kuitenkin nappijuoksu enkä välissä ollut ehitnyt treenata sen paremmin kuin sille. Maaliskuu meni lähinnä palautellessa, joten varsinaiseen treenaamiseen jäi huhtikuu ja toukokuun alku. Varovainen piti olla, koska palautuminen edellisestä kisasta oli kuitenkin ykkösasia, mistä syystä kilometrit jäivät varsin maltillisiksi. Muutaman lyhyen vk lenkin tein sisältäen elämäni ensimmäisen vk lenkin paljasjalkakengillä ja tämä mäkisellä Espoon keskuspuiston kuntoradalla. Ei aivan optimaalinen yhdistelmä, kun alamäissä piti juosta turhan varovaisesti, mutta muuten mukava kokemus. En tosin ole ryhtymässä paljasjalkajuoksijaksi, vaan olen tuollaisilla kengillä juossut vain yhden 10-15 km lenkin viikossa tarkoituksena kehittää juoksutekniikkaa. Suurin yksittäinen treenipanostus oli juosta Helsinki Spring Marathon neljä viikkoa ennen kisaa harjoituskisana. Tarkoituksella keventelin siihen vain vähän ja VK harjoittelun vähyys hieman kostautui, kun jalat kangistuivat pari kilometriä ennen maalia, joskaan ei se minuuttia paria enempää vaikuttanut loppuaikaan. Tuo oli varmaan hyvä juttu, koska en siten saanut väännettyä palautumista hidastavaa loppukiriä. Tulos maratonilta oli aika odotettua kertaluokkaa mennen melko tarkkaan suunniteltua 4.40 keskivautia, tosin sillä poikkeuksella, että alussa juoksin suunniteltua lujempaa ja lopussa hitaampaa. Palatuminen kohtuuvauhdikkaasta maratonista hieman huoletti, mutta hyvinhän se taisi sitten mennä. Maraton auttoi osin siinä, että 24h kisassa normaali helppo vauhti oli hieman kovempi. Tämä toki oli tarkoituskin. Perjantaiksi olin ottanut iltapäivän lomaa ja Kouvolaan saavuimme huoltaja-vaimoni kanssa perjantai-iltana. Kävimme vielä ennen nukkumaan menoa kävelemässä reitin ympäri ja katselemassa paikkoja. Englanninpuistoa ja barkassia pääsin siten katselemaan myös hieman eri kulmista, kuin itse kisassa. Aamulla söin ehkä hieman risirajoille asti tuhdin hotelliaamiaisen yhdeksän jälkeen. aikalla oli useampi muukin osallistuja. Sitten pienen levon ja varusteiden virittämisen jälkeen ajoimme lyhyen pätkän Urheilutalolle ilmoittautumaan, virittämään huoltopöydän vähän 100m kohdan jälkeen ja odottelemaan lähtöä. Vähän ennen infotilannetta söin kermaviilin mangososeen kera. Vaimo kävi ostamassa joitakin juotavia jugurtteja. Sen lisäksi huoltopöydällä oli vaatteiden lisäksi lähinnä suola- ja kofeiinitabletit, inkiväärinpalat ja viileää teetä muovipulloissa. Suolat ja muutaman kofeeinitabletin laitoimme muovipussiin ja juomapullovyön taskuun. Tarkoitus oli napata vyö ja kaivaa sieltä suola sopivasti ennen huoltoa ja tarvittaessa kuskata vajaata pulloa loppukierros juomavyössä. Näin kädet jäävät vapaaksi eikä suolat kastu. Tämä osoittautui sitten toimivaksi ratkaisuksi, kun vyön sai napattua ja tiputettua lennosta ja tarvittaessa lykättyä toisella kädellä pullo siihen. Huoltaja joutuisi olemaan merkittävän osan kisasta poissa, koska hänen sunnuntai-illan ajokuntonsa olisi tärkeämpi, kuin jatkuva paikalla olo. Mitään Excel -suunitelmaa huollon tai muunkaan osalta ei ollut, mutta olin laskennut muutamaa keskeistä tuntivauhtia vastaavat kierrosvauhdit, jotta pysyn kartalla vauhdeista. Olin laskennut että 216 km vaatisi hitusen päälle 250 kierrosta (240,97) eli 10 kierrosta / h + 10 ekstraa eli jos pääsisin 130 kierrokseen puolivälissä ollen vielä asiallisessa juoksukunnossa niin homma olisi hyvällä mallilla. Tarkoitus oli ottaa lyhyt huoltokävely joka toinen kierros. Ensimmäiset kolme kierrosta menivät kaikki alle viiden minuutin yhdestä huoltokävelystä riippumatta. Lisäksi Urheilutalon puolella oli kohtalainen vastatuuli. Torinon kokemuksesta tajusin, että todennäköisesti huonosti käy jossakin vaiheessa, jos en tee jotakin, vaikka juoksu kuinka tuntuu helpolta. Todennäköisimmin ongelmia tulisi jossain 6-9 tunnin välillä. Näin ollen päätin pakottautua kävelemään joka kierroksella lähemmäs sata metriä, joista joka toinen siis ilman huoltoa. Toinen vaihtoehto olisi ollut hidastaa juoksuvauhtia, mutta mukavaa hidasta vauhtia hitaampi juoksu ei yleensä kannata ja säästin aika tavalla energiaa kävelemällä vastatuuliosuudella. Tuntui hassulta kävellä hyvävoimaisena ilman mitään syötävää tai juotavaa, mutta uskoisin, että se kannatti. Itse asiassa koko kisan aikana en muista kävelleeni muualla kuin järjestäjän huollon ja merenpuoleisen sillan välillä. Jossain välissä jugurttia juodessa lopetin juomisen ja vaihdoin juoksuun vasta noustuani suurimman osan matkasta sillalle ja jotenkin nousu sillalle tuntui poikkeuksellisen raskaalta. Sitten vasta tajusin, että se johtui että kävelin nousua ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Sillan jälkeen oleva loiva alamäki oli sitten hyvä kevyeen vauhtirullaukseen, jotta jalat pysyivät vetreinä eivätkä puutuisi liian tasaisesta juoksuvauhdista. Alussa oli aika lämmintä ja jossain kolmannen tunnin paikkeilla minulla oli hieman puolihuono olo. Se ei sitten pahentunut vaan lakkasi tunnin sisään ja loppukisan vatsan kanssa ei ollut senkään vertaa ongelmaa. Suolaa otin yhden tabletin aina tuntirajan jälkeen paitsi viimeisellä tunnilla. Välillä tuntui että oli hieman alkavaa nestevajetta, joten join silloin isomman erän teetä huoltokierroksella. Kerran tunnissa join juotavaa jugurttia, mutta varmaan eniten menin Jaffan varassa satunnaisesti mehulla vaihdellen. Erityisesti banaanipalojakin söin jonkin verran pitkin kisaa. Cokiksen säästin tarkoituksella yöksi uniseen aikaan juotavaksi. Sen olin E24h:ssa pannut merkille, että ruokailuihin meni turhan paljon aikaa, jos haki ruuan vaikkei edes ollut jonoa ja joutui kuuman ruuan kanssa tohuamaan. Näin ollen huoltaja haki nuudelit ja aamupuuron huoltopöydälle, jossa ne saivat jäähtyä kierroksen tai pari siten, että olivat vain hieman lämpimiä eli nopeasti syötäviä. Kisa sujui enimmäkseen rauhallisesti juoksuun keskittyen ja ajoittain seurasta nauttien. Välillä aina SE -naiset, viestijoukkueiden edustajat ja muut nopeat sujativat vauhdilla ohi. Välillä vauhdit osuivat hetkeksi samoihin jonkun kanssa ja tuli vaihdettua muutama sana. Kisan tulevaan voittajaan, Jan:iinkin, nyt tutustuin hieman ensimmäistä kertaa, vaikka aiemminkin olemme samoissa kisoissa olleet. Iloisen letkeää oli hänen menonsa ja kunto hurja. Sekalaisia pieniä kolotuksia oli alkutunneilla, mutta kokemuksesta tiesin, että ne melko todennäköisesti häviäisivät puoliväliin mennessä ja niin kävikin. Jossain yhdeksän tunnin alun paikkeilla tuuli oli tyyntynyt ja juoksuvauhtinikin oli hieman hidastunut, joten siirryin kävlemään vain huollon yhteydessä joka toinen kierros. Irtohihat laitoin illan viiletessä. Aluksi hieman hilasin niitä ylös ja alas lähinnä tuulen jäähdyttäessä tai laantuessa. Kun jossain vaiheessa satoi, niin harkitsin ohuen takin heittämistä päälle, mutta siihen ei sitten ollut tarvetta. Ohuet pitkät trikoot olin laittanut jo alussa, jotta ei tarvitsisi sitten matkan varrella säätää. Kylmimpään aikaan laitoin välillä hanskat kierrokseksi tai pariksi ja otin sitten pois, kun tuli turhan lämmin. Puoliväliin mennessä olin saanut kasaan 144 km mikä on melko tasan 9,5km/h. Tavoitteeseen siis riittäisi 8,5 km/h, mutta koska vauhti todennäköisesti tipahtaisi lopussa, pyrin pitämään noin 9km/h vauhdin niin pitkälle kuin kohtuudella menisi. Nestetyhjennystarvetta tuli turhan usein, joten päätin siirtyä kahden kierroksen huoltovälistä kolmen kierroksen väliin. Tätä rytmitystä sitten noudatinkin viimeisen tunnin alkuun asti. Tässä vaiheessa olin hieman uninen, mutta en huolestuttavasti. Otin kuitenkin kisan ainoan kofeiinitabletin jossain vaiheessa aamuyöstä. Kolmena puoliyön jälkeisenä tuntina menikin hitusen alle 9 km/h. Sitten aamun sarastaessa vauhtini alkoi kasvaa kolmen jälkeen vauhtini alkoi nousta ensin hitusen päälle ysin ja sitten klo 4-5 meni 9,42 km. Tässä taisin hieman liikaakin innostua tajuttuani, että 220km olisi mahdollisuuksien rajoissa ja seuraavana tuntina juoksin peräti 9,6 km. Silloin juoksin kisan neljännen ja viimeisen alle vitosen kierroksen. Nämä vauhdit oli kyllä liioittelua ja menivät ehkä maksuun viimeisillä tuneilla. Eipä haittanut, koska 220 km tavoitteesta ei tarvinnut enää luopua, vaikka varmaa se ei ollut ennen kuin oli oikeasti juostu. Seitsemisen tuntia ennen loppua alkoivat oikean puolen tukilihakseni hieman pettää ja meno meni vinoon Spartathlonin ja Torinon lopun tapaan. Mikko Liukka antoi pari kaliumitablettia, jotka ilmeisesti auttoivat vähäksi aikaa. Vielä neljänneksi viimeinen tunti meni hitusen yli ysin mutta sitten pari tuntia jäi hieman alle 8,5km. Viimeisen tunnin päätin juosta putkeen. Siinä vaiheessa vinous oli palannut vielä pahempana jo haitaten sekin juoksua olellisesti, mutta vielä enemmän kävelyä, joten mitä turhia kävelemään. Edellisessä kisassa tein saman tempun. Viimeisen kerran kävin vessassa nestetyhjennyksellä viimeisen tunnin alussa ja sen jälkeen oli taas vauhtiin pääseminen oma hommansa, mutta muutenkin viimeinen tunti oli aika raahustamista ja olin tosi tyytyväinen, kun olin lopussa vain muutaman kymmentä metriä ohi omasta huoltopisteestä. Englanninpuiston puolelta kävely olisikin ollut aika haaste. Siltikin viimeisellä tunnilla oli kertynyt hieman yli kahdeksan kilsaa. Ei ainakaan jäänyt fiilistä, että olisi lujempaakin voinut juosta, mutta toisaalta lopun laahustus ei ollut niin hidasta, että olisi syönyt tulosta kovin paljoa. Toki lopussa ei minulla ollut kyllä mitään motivaatiotakaan nopeampaan menoon, kun 220 km meni kirkkaasti ja sijoitus oli selvä. Siinä kunnossa tosin paremmalla motivaatiollakaan ei montaa metriä olisi ollut otettavissa. Illalla ja lopputunneilla reitin varrella oli useampia kannustajia. Olipa aamyöstä pari kaveria, jotka kyselivät ketä juoksen karkuun. Roihut reitin varrella antoivat mukavasti tunnelmaa. Lopputulos oli siis 221,3796 km ja puoliskot 114,15 km ja 107,24 km eli 51,56%/48,44%. Siis samaan aikaan meikäläisen kovin ensimmäinen puolisko ja silti kaikkien aikojen tasaisin kisa puoliskojen suhteen. Hitain kierros oli tasan kahdeksan minuuttia ja tuli, kun tyhjensin kengät kivistä. Se oli aika hidas operaatio johtuen jäykkyydestä. Tein siinä myös sen virheen, että tyhjensin kummankin kengän vaikka vasen olisi hyvin riittänyt. Toisessa ei juuri kiviä tuntunut. Yli seitsemän minuutin kierroksia tuli koko kisassa tämä mukaan lukien yhteensä neljä. Muut tulivat vessakäynneistä. Itse asiassa vessakäyntejä tuli huomattavasti enemmän, mutta paremmissa juoksuvauhdeissa selviydyin kierroksista silti alle seitsemän minuutin. Taaskaan en koko kisan ajan istunut kertaakaan: kivienpoiston hoidin seisaaltaan (pienempi kramppiriski) ja vessassa tarvitsi käydä vain nesteenpoistolla. Alla kolmen tunnin jaksot (interpoloituna ja pyöristettynä). Näistäkin huomaa, että kaksi ensimmäistä jaksoa ovat nopeimmat ja viimeinen on selvästi hitain. Näkee myös yön pienen notkahduksen ja sen jälkeisen piristymisen. klo 12-15: 29,60 km klo 15-18: 28,80 km klo 18-21: 28,04 km klo 21-24: 27,71 km klo 00-03: 26,81 km klo 03-06: 28,13 km klo 06-09: 27,26 km klo 09-12: 25,04 km Seuraava kisa onkin sitten Ylläs-Pallas 134 km, missä tavoitteena on lähinnä nauttia menosta ja ehtiä läpi hyvissä ajoin ennen aikarajaa. Sijoituksista meikäläisen on turha kuvitella kilpailevani poluilla, kun olen yleensä ihan eri kohdassa tulosluetteloa kuin tieultrissa. Pitäisiköhän polkujuoksua joskus jopa harjoitellakin? Kiitokset Markolle ja muille kisajärjestäjille ja huollossa avustanneille! Hienon kisan järjestitte. Erityiskiitos huoltajalleni, jonka ansiosta pääsin myös turvallisesti kotiin! Kiitos myös Mikolle kaliumista ja kaikille kannustanneille tai muuten menoa piristänneille. Onnittelut SE-naisille ja viestijoukkueelle, voittajille ja muuten ennätyksiä tai kovia tuloksia tehneille! Useampi teki myös hienoja paluita vaikeista tilanteista ja sitkeitä suorituksia vaikeuksista huolimatta.
  19. 22 points
    On se maraton kovaa touhua. Kolmenkympin tienoille asti tuntui, että joku 2.56 on hyvin näpeissä, mutta sitten tippui kilometrivauhti 20 sekuntia ja saikin alkaa laskea sekunteja, että pääsenkö edes perusterveiden kerhoon. Tulin siihen tulokseen, että pakko sinne on nyt väännettävä, kun mahdollisuus on, ja lopulta muutamalla sekunnilla kolmosen oikealle puolelle!
  20. 22 points
    Tässä junassa istuessa ehtii hyvin kirjoitella tuoreimmat kisatuntemukset. Omana matkana maraton, jossa kului aikaa 5:14:43. Reitti oli kyllä brutaalissa kunnossa ja on ehdottomasti kovin kaikista Suomen isoimpien polkukisojen reiteistä. Kärjen vauhti on aivan käsittämätöntä. Tulevaan kisatunnelmaan pääsi mukavasti menomatkalla perjantaina, kun matkalla pohjoiseen lumi peitti maan jo Joensuun ja Kontiolahden rajalla. Nastakengät olisivat voineet olla ihan hyvä vaihtoehto kisakengiksi, jos olisivat mukana olleet. Muuten pukeutumisessa ei ollut mitään epäselvää, kun lämpötilaennusteiden mukaan varusteiksi valikoituivat pitkät sukat, shortsit, pitkä- ja lyhythihainen paita sekä ohuet juoksukäsineet ja -pipo. Kenkinä La Sportiva Helios SR:t, joiden mutapidossa ei muuten ole kehumista. Oma kuntopohjani kisaan oli melkoisen ohut, sillä juoksua tälle vuodelle on tullut vasta n. 1500 km. Yli 70 km juoksuviikkoja tänä vuonna ainoastaan kaksi kappaletta ja ainoa yli 10 km VK-suoritus on Jukolan viestin ankkuriosuus. Syyskuussa tuli sentään aerobista liikuntaa yli 50 h, joten peruskunto on kuitenkin jonkinlaisella tasolla. Oma kisataktiikkani oli lähteä juoksemaan rentoa vauhtia suunnilleen alakynnyksen tuntumassa, jota voisi pitää myös sopivana ultravauhtina. Hengästyttää saisi ainoastaan ylämäissä. Valitsin omaksi lähtöryhmäkseni toisen lähtöryhmän, joka oli tarkoitettu loppuaikaa 5-6 h tavoitteleville juoksijoille. Ensimmäinen lähtöryhmä oli tarkoitettu alle 5 h loppuaikaan tähtääville kisaajille. Hieman haaveilin 5 h alituksesta, mutta en halunnut ensimmäiseen starttiin, jossa oma vauhti olisi saattanut kiihtyä sopivassa peesissä suunniteltua kovemmaksi. Lähdön aikaan lämpötila oli 3-4 astetta plussan puolella, tiheä sumu peitti Kolin vaarat ja aurinko pilkisteli välillä sumupilven raoista. Tuuli oli yllättävän kova, mutta sillä ei ole reitillä mitään merkitystä, kun se kulkee pääosin metsän siimeksessä. Suurin osa edellisenä päivänä sataneesta lumesta oli sulanut yön aikana ja polut olivat melkoisen kosteassa ja pehmeässä kunnossa. Startissa menin eturiviin ja taisin lähteä lähtösuoralle kakkosena. Parinsadan metrin jälkeen otin ykköspaikan ja kukaan kakkosryhmäläinen ei tullut sen jälkeen ohi koko kisan aikana. Vauhti oli maltillinen ja pidin tuntuman helppona heti startista lähtien. Suuri osa ykkösryhmäläisistä oli arvioinut oman kuntonsa optimistisesti tai eivät vain välittäneet jaosta tavoiteaikojen mukaan, sillä ensimmäisiä ykkösryhmäläisiä alkoi tulla selkä edellä vastaan jo muutaman kilometrin jälkeen. Keskeyttämään joutunut Nordmanin Eetu nousi juuri raatotaksin kyytiin, kun ohitin hänet 6 km juoksun jälkeen. Ekalla kympillä ohitin varmaan ainakin parikymmentä ykkösryhmäläistä. Oma juoksu kulki rennosti ilman mitään ongelmia. Loivat ylämäet kevyttä hölkkää ja jyrkimmät kävellen. Alamäissä niin kovaa kuin rennosti pystyi ja uskallus riitti. Polut olivat todella mutaisia ja kivet liukkaita, mutta tekninen alusta ei tuottanut varsinaista ongelmaa eli säännölliset Nuuksion lenkit olivat tuottaneet jotain tulosta. Skarppina joutui kyllä olemaan koko ajan ja yllättävästi en kaatunut kertaakaan kisan aikana. No kerran astuin yhden pitkoksen vieressä olleeseen lätäkköön, jossa pohja olikin niin syvällä, että jouduin ottamaan pitkokset käsillä vastaan. Ennen Kiviniemeä ohitin myös perusmatkalla olleet seurakaverit Lauran, Jennin ja Elwoodin. Oma juoksu edelleen todella mukavantuntuista. Koko ajan sai pitää juuri itselle sopivaa vauhtia, kun varsinaisia kilpakumppaneita ei ollut matkan varrella. Yritin tsempata kaikkia ohittamiani juoksijoita ja muutama sana tuli vaihdettua useamman kisaajan kanssa. Vähän ennen Kiviniemeä ohitin yhden nuoren miehen, jonka kanssa taivalsimme myöhemmin yhdessä välin 20-30 km. Kiviniemen huollossa vähän vettä toiseen juomapulloon. Nestettä ei paljoa kulunut kisan aikana, olisiko korkeintaan 1,5 litraa mennyt. Geelejä otin puolen tunnin välein. Kaksi kertaa venytin välin kolmeen varttiin, kun kyljessä tuntui pientä nipistelyä. Kiviniemen jälkeen aikaisemmmin ohittamani nuori mies tuli peesiini ja ainoan kerran kisan aikana matkasin yhdessä samanvauhtisen juoksijan kanssa. Jossain kahdenkympin kohdilla ohitin ylämäessä perusmatkalla olleen kaksikon Juvala-Lahtela. Markuksen kanssa vaihdoin muutaman sanan. 21 km jälkeen ohitseni tuli 65 km matkalla kisannut kolmikko Simpanen-Rannankari-Mikkola. Pakko mainita, että edellisellä Nuuksio Classicillani voitin niukasti kaksikon Rannankari-Mikkola. Hienosti on heillä ollut kuntokäyrä nouseva sen jälkeen. Ultrakolmikko eteni lähes itselle sopivaa, mutta ehkä pienen napsun liian reipasta vauhtia. Pian tuli vastaan vmaksin rouva, jonka kanssa myös nopea kuulumisten vaihto. Peesissä seuranneen kaverin kanssa myös jutustelua eli vauhti ei ollut itselle ainakaan liian kovaa. Hieman kyllä harmitti, jos tässä joutuisi vielä kisaamaan nuoren miehen kanssa ja poistumaan mukavuusalueelta. Ryläys tuli ja Ryläys meni. Onhan siellä vähän hankalia polkuja sekä jyrkkiä mäkiä, mutta ei nuo mitenkään dramaattiselta tuntuneet. Ryläyksen jälkeen alamäessä pistin silmään sellaisen rallatteluvaihteen, että peesikaveri hävisi näkyvistä ja näin hänet seuraavan kerran vasta maalissa. Oli kuulemma juossut seinään siinä kolmenkympin kohdilla. Omat jalat edelleen todella hyvät ja Ryläyksen jälkeen tiellä jälleen ohitukset parista ykkösryhmäläisestä. Toisessa huollossa en täyttänyt pulloja, mutta join mukillisen urheilujuomaa. Ehkä jossain 35 km kohdilla alkoi tuntua, että etureisien päivätyö on tullut pian tehtyä ja 37 km jälkeen kaikkien alamäkien juokseminen teki todella kipeää. Ylämäissä ei mitään ongelmaa. Yhdessä nousussa tsemppasin kaveria, joka istui polun vieressä ja vastasi venäjäksi. Nousun jälkeen todella pitkä lasku, jossa suoraa ja helppoa polkua, mutta oma vauhti jossain kutosen ja seiskan välillä. Ennen neljääkymppiä ohitseni tuli ensimmäisen kerran maratoonareita, jotka olivat tosin jo kerran ohittamiani kavereita. Olisiko heitä ollut 4-5 miestä. Ohitseni tuli myös aikaisemmin istuen voimia keräillyt venäläinen kaveri. Alamäkien juokseminen oli nyt itsellä niin surkeaa, että en pystynyt vastaamaan niissä ollenkaan muiden juoksijoiden vauhtiin. Matkaa maaliin oli onneksi vähän. Toista se olisi jollain 130 km kisaajalla kisan puolivälissä. Ohitse menneet suomalaiset hävisivät näkyvistä, mutta näköyhteys venäläiseen pysyi koko ajan. Laskussa Kolin Alamajalle venäläinen venytti eroa itseeni. Alamajalla oli selvää, että 5 h alitusta ei tänään tulisi, mutta mitäpä siitä. Loppunousuun lähti hölkäten retkisarjalainen mies, joka oli ilmeisesti säästellyt hyvin voimiaan. Itse lähdin matkaan kävellen, mutta vaihdoin kevyeen hölkkään loivemmilla ja tasaisilla osuuksilla. Venäläisen selkä alkoi lähestyä. Loppunousun puolen välin jälkeen venäläinen jäi taas keräilemään voimia reitin varteen. Myös maalia kohti kiiruhtaneen retkisarjalaisen selkä läheni ja ohitin hänet lopulta vain vähän ennen maalia. Viimeiselle sadalle metrille vaihdoin kävelyn hölkkään ja ylitin maaliviivan juosten. Olin kyllä iloinen maaliinpääsystä. Hieman erilaisempi kilpailu kuin yleensä, jossa varsinainen kilpailu oli vähissä. Koko kuluneen vuoden kiukutellut takareisi ei oireillut millään tavoin, josta olen myös erittäin iloinen.
  21. 22 points
    Kuvassa Teija melkein portailla ja vihreätakkinen on naisten nelonen. Kuva Jari Määttä. Todella selvä parannus. Virallinen aika on 28.36.08 eli yli 3,5 h parannus entiseen parhaaseen suomalaisen naisen aikaan tuolla reitillä. Eikä ole muuten kovin moni äijäkään juossut kovempaa (Klasila, Kankaansyrjä, Leinonen, siinä ne taitaa olla).
  22. 22 points
    TEIJA MAALISSA KOLMANTENA huikean loppukiritaistelun jälkeen. Eroa neloseen 20-30 metriä. Mielettömän upeaa!!!! (kuva: Jari Määttä)
  23. 22 points
    Vähän tuntuu, että kaikille ei ole ihan auennut, miten kovia tuloksia nuo Vainion juoksemat ajat ovat (onneksi monelle myös on). Nyt viime vuosina Hyryläinen on juossut kovempaa, mutta sitä ennen kovempaa on menty 23 vuotta sitten. 2000-luvulla lähelle Vainion aikoja ovat päässeet Annemari Sandell (2000), Maija Oravamäki (2006) ja Leena Puotiniemi (2011), mutta kukaan heistäkään ei ole alle 2.35:n päässyt. Hauska yksityiskohta keskustelussa on se, että kun Vainio veti itsensä telakalle, niin sitä pidettiin, varmaan ihan aiheesta, kokemattoman urheilijan intoilusta johtuvana ja Vainion tekemisiin kohdistettiin kohtuuttoman kovaa kritiikkiä. Hyryläinenhän on tänä vuonna ollut vuorostaan telakalla, enkä ole nähnyt, että kukaan olisi kritisoitunut hänen treenaamistaan, vaan vaivoja on pidetty vain harmillisena ja lajiin kuuluvana sattumuksena. Arvelen, että Vainio juoksee maratonilla Suomen ennätyksen jossain vaiheessa.
  24. 22 points
    Olen puuhastellut otsikossa mainituissa kisoissa kymmenisen vuotta, Winschotenista 2004 Qatariin 2014 - parhaimmillaan samassa kisassa monessa roolissa: joukkueen johtajana, autonkuljettajana, huoltajana (selfservice, kun Suomella ei ollut yhtään huoltajaa) ja juoksijana. Oi, jospa 2005 olisin saanut keskittyä vain juoksijan rooliin, sää olisi ollut viileämpi, jne. olisin juossut satkun 4:20/km - meni vain 4:37/km … 😉 vitsivitsi Forresteriakin yritin houkutella mukaan jopa 'vedonlyöntiyksikköjen' voimalla - ei olisi kuin tarvinnut voittaa meiksi - olisi ollut helppo nakki. Ja valitettavasti jatkan tätä vasemmalla kädellä puuhastelua edelleen E24h:n merkeissä - sori! Meinasin jo lopettaa, mutta yleisön pyynnöstä jatkamme.
  25. 22 points
    KaldoaiviUltraTrail 10-11.8.2018 TAUSTAA Trailrunning.fi uutismuistelo vuodelta 2017: "Seikkailuhenkisten polku-ultraajien syksyä sähköisti tieto 10-11.8.18 Utsjoella järjestettävästä Kaldoaivi Ultra Trailista, ja tapahtuma täyttyi nopeasti. Sen 130km:n reitti kulkee Kaldoaivin erämaa-alueella, joka on Suomen laajin erämaa. Kaldoaivi on tavallisesti vain harvojen, kokeneiden kulkijoiden kohde, ja niin on myös tässä kisassa. Järjestäjien mukaan pitkä, haastava ja raastava reitti on äärimmäisen kaunis ja tunteita herättävä, mutta ei sovellu missään tapauksessa kaikille. Tämä ei ole matalan kynnyksen juoksutapahtuma!" Nyt kun tuota ilmoitusta katson jälkikäteen, on aika helppo allekirjoittaa tuo kauan sitten kirjoitettu tiivistelmä tästä järjestäjän mukaan ”maailman pohjoisimmasta ultrakilpailusta”. Uusi hieno ”Perusmatka” on syntynyt Suomen polkujuoksukartalle. Tämä tapahtuma tuli varattua hieman jälkijunassa jo sen jälkeen kun se oli loppuunmyyty, mutta onnekseni sain ensimmäisen peruutuspaikan itselleni, kun aloin kyselemään. Kaipuu kotimaiseen polkujuoksuun ulkomailla vietetyn ajan aikana oli melkoinen, ja kaiholla katselin UTTF- kisojen pallukoita sohvalta käsin. E24 juoksun jälkeen sain elämäntilanne huomioiden ihan hyvin liikuttua, mutta epäilemättä suurin puute oli tuntuma luontoon ja vertikaaliin. Kerran viikossa pyrin käymään paikallisilla vuorilla aamuyön tunteina heräten, mutta odotukset eivät olleet järin kovat kun pääosa juoksusta tuli tasaisella maalla tai sitten juoksumatolla. Jonkin verran tein kuntosalilla porraskone- sekä mattoharjoittelua kaltevuudella. Perheen lähdettyä aikaisemmin Suomeen lomalle, uhrasin kolme viikkoa heinäkuusta harjoitellen pari kertaa päivässä parhaimmillaan, keskimäärin 15h viikossa, mutta pisimmät treenit olivat kerta viikkoon kolmisen tuntia vuoristossa. Ei siis missään tapauksessa mitään lajinomaista liikkumista, mutta luotin toisaalta että jopa yli >40 asteen lämpötiloissa tehty harjoittelu kompensoisi jotenkin puutteita ja parantaisi peruskestävyyttä. Aika usein tuli aamuviideltä herätessä kyseenalaistettua koko touhun järki, mutta jollain tavalla ihan hienosti sujuneet menneisyyden ultrajuoksut ja lenkin tuoma mielihyvä saivat miehen vielä liikkumaan. Uskoin että peruskunto olisi aika hyvä omassa mittakaavassani, vaikka mitään isoja tuplablokkeja ei tullutkaan tehtyä. Palautuminen alkaa tällä iällä selvästi olemaan haaste, enkä missään nimessä muun elämän lisäksi enempää olisi saanut harjoiteltua (tässäkin oli liikaa jos läheisiltä kysytään), joten varsin tyytyväinen olin määrään. Vain itseään vastaan tässä lajissa tällä iällä on kuitenkin taisteltava, vaikka silloin tällöin kilpailuhenkisyys meinaakin ottaa otteen. SAAPUMINEN Kaldoaivissa rankkasin itseni tilastojen perusteella kokeneeessa porukassa noin sijoille 5-7 etukäteen, mutta etusijalla tietysti oli matka tähän huikeaan erämaa-alueeseen, jossa en koskaan ennen ollut käynyt. Olihan kyse myös tapahtuman ensi-illasta. Tulin Suomeen kesälomalle parisen viikkoa ennen tapahtumaa, ja lensin Ivaloon edellisenä päivänä, sekä asetuin lomakylä Village Valleen Utsjoella. Suositus minulta tälle paikalle ja erityisesti sen ravintolalle. Jo ensimmäisenä iltana nautittu nieriä korvasienirisotolla oli taivaallista vieressä virtaavaa Tenojokea katsellen. Kilpailun aamupäivänä kävin vähän tarkistelmeassa reitin alkunousua ja muutenkin käppäilemässä Nuorgamissa sekä ilmoittauduin kisaan, tottakai. Sainpa kunnian aikaisena lintuna olla ensimmäinen ilmoittautumisessa (Kuva Sami Eskelinen) Menin vielä pakkaamaan kamat, ja olin hyvissä ajoin ennen lähtöä starttipaikalla turisemassa muiden juoksijoiden kanssa. LÄHTÖ Lähtö tapahtui perjantaina klo 18, ja asetuin siihen ihan odotetun kärkiporukan tuntumaan alun nousussa. Ensimmäinen pari kilometriä menivät mukavasti Saaran ja Jarkon kanssa, kunnes he vähitellen alkoivat erkanemaan. Marko, Eelis, Antti ja Samuli olivat menneen jo menojaan. Tiesin olevani suhteellisesti oikeassa paikassa, joten hieno nousu jossa ohitin norjalaisen kaverin, ja sieltä melko vauhdikas laskettelu kohti Pulmankijärveä, menivät yksinäisyydessä. Yksinäistä hölkkää kestikin sitten vajaat 60km matkasta. Tietä mentiin pitkästi ja lopuksi Pulmankijärven vieressä, kunnes n 16km kohdalla tuli käännös varsinaiselle erämaataipaleelle. Matka ensimmäiselle huoltopisteelle n. 29km kohdalle meni tietysti hyvällä jalalla ja tällä välillä ei kovin paljon nousuja ja laskuja ollut. Joka suuntaan ja erityisesti itään avautuivat upeat avarat tunturimaisemat. Mutustelin Pandan suklaamixiä, nappailin geelejä ja join Maximia. Ensimmäisellä huoltopisteellä söin banaanin, sipsiä ja tankkasin 2l juomavarannot täyteen. Kysyin myös juomatäydennysmahdollisuuksia seuraavalle välille, joka oli n massiiviset 50km!!! Alkunousussa Saaraa ja Jarkkoa vielä peesaten (Kuva Terho Lahtinen) TOINEN HUOLTOVÄLI Onneksi sää oli viilenemässä ja ihme kyllä tuo 2 litraa riitti seuraavalle välille passelisti. Koska huoltoväli oli pitkä, kehitin maisemien katselun lisäksi sellaisen taktiikan, että en vilkuile kelloa lainkaan, enkä laske kilometripiippauksia, vaan etenen rentoa tahtia. Vaeltajilta kuulin, että edessä oltiin jo aika kaukana ja kun taakse kurkatessa ketään ei näkynyt, otin hyvin iisisti nauttien. Jossain 40km kohdilla minulle tuli tosin sellainen tyhjä olo, että täällä sitä nyt ollaan ja ollaan kovasti käyty urheilemassa, jotta reissusta selvittäisiin, mutta mitä sen jälkeen...? Koko ultrajuoksuharrastus oli siinä vaakalaudalla ja mietin vakavasti, että pitäisikö vain alkaa liikkua omaksi ilokseen ja vain silloin kun huvittaa. Aamuiset klo 5 herätykset ovat kieltämättä olleet välillä pakkopullaa, eikä ulos vaan ole huvittanut lähteä, mutta olen pääosin lähtenyt silti. No, toki sitten tunti tämän jälkeen askel oli todella kevyt ja mietin, että miten tämä voi olla näin helppoa ja mukavaa kun tulin alas Guorboaivilta. Yllättäen ennen 60km kohtaa, takaa kuului ääntä ja olin oikeastaan iloinen, kun Simo liittyi seuraan ja kehui miten kevyttä ekat 7 tuntia olivat hänelle olleet. Tätä mukavaa kimppaa kestikin sitten viimeiselle huoltopisteelle, vaikka varsinkin Simolla välillä oli enemmänkin menohaluja. Pian tämän jälkeen minun vasenta jalkaani alkoi särkemään kokonaisvaltaisesti säären/pohkeen/polven alueelta, eikä kipu hellittänyt kuin lyhyillä kävelypätkillä nousuissa. Särky oli samantyyppistä, jota minulla on usein ultrien jälkeen, mutta ensimmäistä kertaa tällainen tuska alkoi jo juoksun aikana. Jälkikäteen olen paikantanut tuon säärilihakseen. Samoihin aikoihin heitimme viimeisiä hyvästejä auringolle ja yö hämärtyi. Mietin parissa kohdassa, olisiko lampusta hyötyä, mutta ei sitä siellä kuitenkaan tarvinnut, vaan valoa oli juuri riittävästi ilmankin. Jalkakivun vielä tässä vaiheessa jotenkin kestin, mutta kun saavuimme Mieraslompolon 80km huoltoon, jouduin turvautumaan särkylääkkeeseen. Simo kysyi huollosta lähtiessä, että haittaako jos hän lähtee kirimään, eikä minulla tietysti mitään tätä vastaan ollut. KOLMAS HUOLTOVÄLI Auringon nousu alkoi juuri mukavasti piristämään kun hiippailin huollosta eteenpäin ja tunnin päästä jalan kipukin alkoi asettumaan kiitos särkylääkkeen. Meno maistui ja tuumailin että tulisikohan tästä ultra, jossa en juuri väsymyksen vuoksi joutuisi kävelemään, vaan vain ainoastaan hankalat paikat ja ylämäet. No, ei se ihan niin loppuun asti niin mennyt, mutta melkein. Upea aamuaurinko tunturien takaa kesti noin 20 minuuttia, ja sitten tuli ensimmäinen vesipisara, eikä klo 04 jälkeen sitten auringosta tarvinnutkaan enää kuin haaveilla. Näillämain oli monenlaista hankalampaakin uraa ja 90km jälkeen tuli ensimmäinen vesistön ylitys juuri silloin, kun sitä ei enää muistanut. Tapasin Simon uudestaan tässä kohdassa, ja hetken mietittyäni totesin, että läpi vaan suoraan, ja ihan sama mistä kohdasta. Liukasta ja tosi kylmää oli eikä uiminen houkutellut, mutta niin vain läpi mentiin että heilahti. No, vähän yritimme astua kiville, jotka kurkkivat veden pinnan yläpuolella. Tämä oli ehkäpä koko matkan unohtumattomin kohta minulle. Hieman kapeampia mutta yhtä kylmiä virtoja ylitetettiin sitten vielä myöhemmin pari lisää. Aina vaan jalat jäätyivät, mutta ajattelin vain, että jospa se helpottaisi vasemman jalan kipua. Kevyt hölkkä jatkui, mutta nyt käveltiin jo jonkin verran juostaviakin pätkiä. Ilma viileni vähitellen ja sade alkoi kovenemaan, joskaan mitään ongelmaa ei sen suhteen vielä ollut. 100km rajapyykkiä juhlittiin rajusti toteamalla hiljakseen ”jee” ja hieman sen jälkeen Simo väitti nähneensä edessä ”kaksi kävelijää”. Yritin piilolinsseillä tihrustella, mutta en nähnyt. Päätimme hieman kiristää tahtia, jotta saisimme heidät kiinni, mutta kilometrin jälkeen totesin että kaverilla oli hallusinaatioita. Odottelimme suossa rämpiessämme 110km huoltoa saapuvaksi. Kello ilmoitti 110km, 111km, 112km...ei mitään...kunnes vihdoinkin tulimme Skalluvaaran poroerottelualueelle ja siellä katoksessa (!!!) oli viimeinkin odotettu viimeinen huoltopiste ja kolme huoltajaa...ei kun hetkinen... siellä oli yksi huoltaja ja kaksi juoksijaa (Antti ja Samuli). Jälkikäteen selvisi, että Simo oli nähnyt aiemmin heidät ihan oikein, mutta myös edellämenijät olivat myös skautanneet meidät ja kiristäneet tahtia. Antti ja Samuli lähtivät menemään ja Simo loikkasi perään kohteliaasti minulta kysyen. Sanoin, että mene nyt kun jaksat, mutta ota kaikki edellämenijät myös sitten kiinni. Nappalin itsekseni siinä vähän banaania ja sipsiä ja mietin että laitanko takin päälle, mutta ajattelin että eiköhän tästä selvitä ilmankin. Olisipa kannattanut laittaa se takki jo tässä huollossa, mutta väsyneenä ei jaksa välittää tärkeistäkään päätöksistä. MAALIA KOHTI Jatkoin matkaa kevyesti hölkäten kivusta välittämättä ja näin alhaalla hiekkatiellä kaikki kolme muuta. Simo oli mennyt menojaan, ja jäin käppäilemään Antin ja Samulin kanssa hölkättyäni heidät kiinni. Kipeää teki miehilläkin. Nousimme sitten taas oikealle ylös kohti Buallonaivin reunaa ja tajusimme kaatosateessa, että reittimerkintöjä ei ollut näkynyt enää aikoihin. Simo oli pysähtynyt edellämme ja oli soittamassa järjestäjille. Kosketusnäyttö ei toiminut myrskyssä. Itse laitoin sitten ensimmäistä kertaa kellosta navigoinnin päälle tarkistaakseni asian. Navigointi näytti, että olemme reitillä, ja lopulta järjestäjätkin olivat tämän vahvistaneet. Simo katosi vahvalla menolla tunturiin ja minä kinkkasin alamäkeen sen verran kuin pystyin. Alkoi olla todella kylmä ja hampaat kalisivat. Kompuroin ehkä kilometrin kaksi rankkasateessa ja tuulessa ja tarkistin kellosta silloin tällöin että olin reitillä. Olin aivan läpimärkä pitkähihaisessani, käteni olivat vitivalkoiset, ja ajattelin että takki on nyt laitettava päälle...mutta miten? Hyräilin Octoberfestien biisiä ”ooooooo beibiiii, I wanna know if you be my girl, uuuu, aaaa”. Olinkohan enää järjissäni ajattelin? Käteni olivat melko toimintakyvyttömät. Käsineet olivat siellä 80km dropbagissa huollossa edelleenkin. Huoh. Pari kilometriä eteenpäni ja olo alkoi olla todella paha. Jalkaa särki. Juoksu oli vaikeaa mutta pakollista lämmön säilyttämiseksi. Otin kaksi geeliä kerralla. Nyt oli pakko saada takki päälle. Pysähdyin ja katsoin näkyykö Anttia ja Samulia takana avuksi. Ei näkynyt. Räpelsin lopulta repun etusoljet auki ja repun selästä. Sain ison vetoketjun auki ja takin pois pussukasta, mutta en meinannut saada takkia mitenkään päälleni kovassa tuulessa ja sateessa. Käteni olivat kuin kaksi halkoa. Sain lopulta ujutettua molemmat kädet hihoihini, mutta nyt piti vielä laittaa juomareppu edestä kiinni. Yritin pari minuuttia. Ei mitenkään onnistunut tuollainen mikro-operointi, joten päätin keskittyä takin vetoketjuun. Sain kuin sainkin sen lopulta kiinni, mikä helpotti myös takin hupun löytämistä päähäni lämmöksi. Utsjoen kyläkaupasta vitosella ostettu toivottoman ruma ”rykijä” pipo ei paljoa enää lämmittänyt. Olisi ollut kiva ottaa vähän videota omasta tilasta, mutta en tietenkään pystynyt. Juomareppu rönksötti selässä jotenkin takin alla, ja siitä sitten kinkkasin uraa pitkin eteenpäin siinä toivossa, että jossain vaiheessa sähkölinjan alla reitti kääntyisi alas kohti Utsjoki-Nuorgam tietä. Ei sitten kääntynyt ikinä, mutta lopulta kuitenkin. Hiekkaurassa alaspäin meni vettä vuolaina virtoina, ja lensin kerran rähmälleni liukkalla alustalla, mutta lopulta näin varoituskyltin, että asfalttitie on 100 metrin päässä. Asfaltin näkeminen aiheutti pienen liikutuskohtauksen. Olin pois tunturista! Lopultakin!!! Puhelin soi enkä jaksanut vastata. Kolmannella kerralla kaivoin sen repustani ja vaimo siellä soitteli, että olin pois reitiltä. Arvasin tämän oikeastaan etukäteen, koska järjestäjät olivat kertoneet vaihtaneensa reittiä juuri tässä kohdassa maastosta tielle. Pala oli kurkussa, ja olo oli todella helpottunut. Sen verran sain sain voimaa, että lähdin jalan vihlovasta kivusta huolimatta hölkkäämään asfalttia, ja ilokseni huomasin että @7.00 kilsaa vielä irtosi kipeistä kantturoista. Viimeinen kolme kilometriä maaliin: ei ollut hurraajia, ei ollut torvia eikä serpentiiniä, ei ollut muuta kuin rankkasadetta ja yksinäisen miehen tuuletukset itselleen. Mutta maaliin tullaan! Juosten! Pari autoa meni ohi ja loiskautti vettä kengille. Ketä kiinnostaa? Pari sataa metriä ennen maalia näin järjestäjän viittoilevan, että käänny oikealle kohti maalia. Tein työtä käskettyä ja uimahallin pihalla kuulutettiin järjestäjien toimesta maaliintuloni ja olipa kuvaajakin paikalla. Upeaa! Kiitos lämpimästä vastaantotosta! Menin suoraan nakkikeitolle turisemaan staffin ja Simon kanssa ja toivatpa he pipokaupan vastineeksi ystävällisesti autonikin naapurista oven eteen lämmitykset täysillä! Kiitos! Kun ajelin kohti majapaikkaa, päätin että menen sinne asfalttiosuudelle autolla tsemppaamaan seuraavia, mutta juuri silloin ketään ei tullut vaikka hetken odottelin. Vain rankkasadetta tuulilasissa. Säälitti reitillä olijat. Antti ja Samuli olivat olleet maalissa jo aiemmin ja olivat varmaan jo saunomassa. Ajelin itsekin lopulta kuumaan suihkuun ja sitten sänkyyn lämmittelemään. Aikani oli 17.10 ja sijoitus miehissä viides. Onnea voittajille, kiitos kaikille, ja oli mukava olla osa tätä uutta tapahtumaa ja uusiakin tuttavuuksia syntyi! Siitä tykkään! Mukavaa porukkaa! Tämä oli hieno ”kerran elämässä” kokemus, jota voi suositella hieman kokeneemmalle polkujuoksuporukalle. Reitti ei ole vaikea, mutta se voi olla armoton.
  26. 22 points
    Tsekatkaa Utsjoen sää. Voi vehnä kun taas taisteltiin hypotermiaa vastaan tunturissa. Olin niin jäässä että en saanut takkia päälle viiteen minuuttiin ja tulin viimeisen kympin repun lukot ja soljet auki kun sormet eivät enää toimineet. YPH2016 toisinto. Taas käytiin ihan koko tunneskaala läpi. Voimia matkalla vielä oleville. Itse makaan jo vällyjen sisällä sängyssä. Kiitos myös tänne kannustuksesta! Vasemmassa jalassa oli kovia särkyjä viimeiset 70km ja jouduin ottamaan lääkettä että pääsen maaliin. Muuten olisi ollut täydellinen suoritus. Ei kyllä ollut helppoa muillakaan kärkinelikköä lukuunottamatta. Makez ja Eelis vetivät jäätävästi. Luulin että M voitti mutta olin ilmeisesti väärässä. Eeliksen eka yli satanen. Mukava mies.
  27. 22 points
    Rotterdamin maraton 9.4.2017 Kirjataanpa tämäkin tarina tänne vaikka kyse ei olekaan ultrajuoksusta vaan pikemminkin halusta parantaa myös tämän lajin omaa ennätystä ultraharjoittelun ohessa. Netti on muutenkin moderni muisteloiden tyyssija. Paikaksi 2017 maratonille siis päätyi Rotterdam pääasiassa sen takia että juoksu oli huhtikuussa ennen 2017 UTTF kisoja, eikä niiden välissä olisi mitään asiaa tällaiselle vedolle, ja se että vuoden 2016 Rotterdamin kaupunki ja maraton osoittautuivat hyvin positiivisiksi yllätyksiksi. Kotiintuomisina olivat 2016 PB, ensimmäinen 3.30 alitus, ja makea terassikauden avaus kiertäen kaupunkin kuppiloita mukavassa auringonpaisteessa juoksun jälkeen...memorable hangover. Omat juoksut vuoden 2016 Rotterdamin ja tämän tapahtuman välissä lähentelivät jo neljää tuhatta kilometriä joten kestävyydessä ei ainakaan pitänyt olla puutteita. Paino oli laskenut vuodessa noin 3kg vaikka voisihan sitä vieläkin kevyempi olla. Pieniin kipuihin (oikea polvi ja vasemman lantionpuolen säteilevät kivut) oli jo tottunut ja ne pysyivät lihashuollolla melko hyvin kurissa joten voi sanoa että kolmas käytännössä vammaton juoksuvuosi oli jo hyvällä mallilla. Pystyin myös lähtemään starttiin erittäin levollisin mielin, koska kauden päätavoitteet olivat vielä kaukana edessä ja toisaalta varmuus PBn saavuttamisen suhteen oli selvä – kysymys oli enemmän siitä kuinka vähän tai paljon minuutteja tällä matkalla PBstä lähtisi...mutta Maraton on aina tapahtuma jossa voi tapahtua mitä tahansa. Talvikuukausina myös pari juoksututtua innostuivat ajatuksesta ja meitä oli ”tosijuoksijoiden” lisäksi lähdössä neljä kuntoilijaa kimppareissuun, mutta valitettavasti Steadyrunnerin kausi taukoitui ikävään telakkaan (toipumisia!). Jo ennen itse matkaa Whatsup- ryhmämme kävi kuumana suunnittelusta ja psykkaamisesta ja niin ZeroDiesel, Sverre ja Kiljander päätyivät kisakaupunkiin lauantaina noin vuorokausi ennen starttia. Lauantaina kruisailtiin hieman kaupungissa, puhuttiin huonoja juttuja ja tietysti syötiin pastaa niin lounaaksin kuin illalliseksikin. Heput kävivät jossain ”kiehtovassa” merimuseossa esi-isiänsä etsimässä ja itse otin päiväunet. Maratonin startti oli viileän aamun jälkeen täydellisessä säässä (ennuste oli mennyt jo niin lämpimäksi että hieman epäilytty tulisiko päivästä kuuma, ja tulihan siitä) sunnuntaina klo 10 ja lähdimme ZeroDieselin kanssa suunnitellusti kimpassa liikkeelle ajatuksena että ZD vetää ekan 5km ja minä seuraavan @4.50 ja itse lähtisin pikku hilkaa kiristämään tahtia 3.20 aikatavoitteen saavuttamiseksi. Nähdäkseni olimme hyvin samassa maratonkunnossa vaikka kaveri yrittikin tätä väistellä ennen kisaa J. Alkuruuhkassa oli paljon ihan väärän karsinan juoksijoita ja jäin ZDsta pahimmillaan parin kymmenen metrin päähän. Sverre lähti kakkoskarsinasta meidän perässämme. Jalassa oli Adidas Adizerot ja mukana 6kpl geelejä jotka nappailin hieman etupainotteisesti kokeeksi tällä kertaa (7.5km, 15km, 21km, 25km, 30km, 33km). Pikku hiljaa hivuttauduin ZDn kantaan ja 5km kohdalla hän totesi vauhdin olleen täsmälleen @4.50. Siirryin vetämään ja n 7km kohdalla sanoin että alan nyt kiristämään vauhtia maltillisesti. Toinen ja kolmas vitonen menivät reippaammin mutta huomasin olevani n. 40 sekuntia tavoiteaikataulua jäljessä. 15kmsta eteenpäin laitoin varovasti vielä vaihdetta sisään mutta puolimaratonin kohdalla tilanne ei olut korjaantunut lainkaan vaan ero 3.20 tavoitteseen säilyi siellä 40s kieppeillä. Jäljessä oltiin alusta lähtien. Vaikka juoksu tuntui ihan hyvältä niin kovempaa en kuitenkaan uskaltanut mennä kun suoraan naamaan paistava aurinko ja lämpö alkoivat jo lievästi ahdistaa ja sykkeet olivat 170 kieppeillä. Keli oli fantastinen mutta ehkä liian lämmin optimisuoritukseen. Lähdin kuitenkin vielä yhteen ”hyökkäykseen” ja se jäi kyllä ihan piippuun vain havaitakseni että 25km kohdalla alkoi olla ensimmäisiä hankaluuden tuntemuksia jotka pahenivat Erasmus-sillan toisen ylityksen ylämäessä päätyen tilanteeseen josta alkoi puolustustaistelu. Bonkkaus-fiilikset pahenivat jo kolmessa kympissä ja siitä eteenpäin päivän tavoite muuttui PBn varmistamiseksi. Kellossa alkoi pikkuhiljaa näkyä @5.00 ja 35km eteenpäin @5.10-5.20 nopeuksia joten homma oli paketoitu klassiseksi maratonin selviytymistaisteluksi. Kannustus on Rotterdamissa aivan todella hienoa. Numerolapussa on myös nimi ja hienoa oli kuulla paljon myös tällaista henkilökohtaista kannustusta ja tästä sai voimaa ihan loppuun asti. Jos ei ollut itsellä helppoa niin ei ollut kyllä kymmenillä tai sadoilla muillakaan. Paljon oli kävelijöitä viimeisellä kympillä kolme ihan hoivattavaa potilasta reitin varrella. Yksi tilanne näytti hyvinkin vakavalta. Yksi juoksija parikymmentä metriä edelleäni pysähtyi kuin seinään muutama kilometri ennen maalia ja jäi seisomaan tolpilleen kuin jähmettyneenä. Taputtelin ohimennessäni hartioillle ja kannustin jatkamaan. Oli kuuma. Vettä oli vaikea saada alas viimeisellä juomapisteellä vaikka nestehukan oireita oli pienten vilunväristysten kautta ollut kehossa. Viimeisillä kilometreillä laskeskelin että 3.25 on alitettavissa ja mitoitin effortit sen mukaan. Viimeisen kilometrin juoksin niin lujaa kuin pääsin ja kellossa kävi @4.15 ainakin hetkellisesti maalisuoralla. Loppuaika 3.24.31 jätti parantamisen varaa jatkoonkin. Toinen puolikas oli jonkun 3-4min hitaampi kuin ensimmäinen. Uskoin olevani hyvänä päivänä 3.20 kunnossa mutta koska olosuhteita ei saa moittia niin todetaan toinen hyväksytyistä selityksistä: paska kunto. Rotterdamissa juostiin todella kovia suomalaisia tuloksia (onnittelut!) ja näitä tyyppejä oli mukava tavata jatkoilla. Viime vuoden tapaan terassikierros tapahtui lähes helteisessä säässä ja aurinko paistoi lämpimästi. Ulkona pääsimme syömäänkin mikä oli harvinaista herkkua huhtikuussa. Kiitoksia mahtavasta matkaseurasta ZDlle (PB!) ja Sverrelle (SB!) sekä muille suomalaisille joita tavattiin. Memorable hangover saavutettiin tänäkin vuonna PBn lisäksi.
  28. 22 points
    Loppuaika 3h34min. Juoksu meni noin 35 km asti suunnitellusti. Västerbron sillalle valui loput voimat. Loppu oli tosi vaikeaa. Mycket nöjd i alla fall?? Buffetista vauhtia ja katsomaan minkälaisiin muuveihin jalat vielä taipuu?
  29. 21 points
    Kausi löytiin Vantaalla pakettiin ja olisi tilinpäätöksen aika. Kuten yleensäkkin niin kaudesta jäi monijakoiset tunnelmat. Osalla meni väliin hyvin ja tuli hyvää kehitystä, osalla hajoili paikat, tai kehitys ei ollut niin ilmiselvää. Kannisen kausi alkoi HSMllä ja siellä leipoi ennätyslukemikseen 2.53 ja katsottiin että Vantaalla sitten kovempaa. Pikkukisoissa käytiin ja ihan hyvää tekemistä oli mm Puumalan sillalla tapahtuneen kirikamppailun PAta vastaan aika painanee legendaarisien urheilumuistojen kehyksiin. Tässä on kuva siitä kun PA pyytää vitosta merkiksi loppukirin aloittamisesta. Kannisen pääkisa oli taputeltu jotain 5 viikkoa ennen Vantaan maratonia, kun Haglundin kantapää/syndrooma rupesi jäytämään akillesjännettä sekä kantapäätä yleensäkkin. Harmillista sillä mies oli hyvässä nousukunnossa ja Turussa keskeneräisenä paukautti ennätyksen puolikkaalla, niin olisin kyllä odottanut hyvää tulosta myös Vantaalta. PAn alkukauden tekemistä vaivasi itäsuomalaiselle ruholle ominainen suojasilava, mikä esti pahimmat ylilyönnit vauhtihurjastelun nimissä. Kuitenkin tämä oli sinäsä oikein hyvä minun kannaltani, sillä sain sopivasti oikean tasoista (paskakuntoista) treeniseuraa omiin treeneihin. PA löntysteli Joutsenossa 2.42 joka oli kyllä selkeää alisuorittamista suorituskykyyn nähden. Tähän syynä oli pikkuinen kenkä episodi, mutta en jaksa enempää kirjoitella, koska se menee jo selittelyn puolelle. Vantaata silmällä pitäen PAlla meni kisa jo noin viikkoa ennen H-hetkeä VITURALLEEN, kun viimeisessä oikeasti kovassa treenissä leipoi takareiden kiinni. Enpä nyt usko että mitään suurempaa repeytymää ole, mutta sellainen kuitenkin joka esti totaalisesti täysivauhtisen juoksun. Tämä sieppasi meikää myös syvältä, sillä enhän nykyisin näköjään osaa treenata kovia treenejä yksin, saati mennä kisoissa viivallekaan. Onneksi PA lupautui Vantaalle pitämään mua kädestä kiinni kisan tiimellyksessä. Muutenkin PA oli helkkarin hyvässä iskussa, ja suorituskykykäyrä oli niin hyvässä noususuhdanteessa, että vaikka koko kesänä yhtään kovaa treeniä en antanut PAn ”voittaa”, niin enpä olisi yhtään pitänyt ihmeenä vaikka suorituskyvyn leikkaamispiste olisi sattunut Vantaalle ja PA olisi ollut maalissa ennen minua. Ainakin laskin mielessäni, että loppusuoralle oltaisiin kaarrettu samaan aikaan, ja näin reilusti sekä rehellisesti loppukirikamppailulla oltaisiin ratkaistu paremmuus. Soilin kausi kaikkiaan minun näkökannasta haastava, kun vielä opettelimme toimintatapoja ja mielestäni hieman keskeneräisellä peruskuntotreenillä mentiin kesään. Kisoissa käytiin ja suht Ok tulosta, ei super hyvää mutta ei huonokaan pruukasi tulemaan. Kuitenkin ennätykset Turussa puolikkaalla ja Joutsenossa maratonilla kertoo, että jotain tehtiin oikein. Potenttiaalia huomattavasti vielä parempaan on, mutta kunhan vain löytyy se jippo millä saamme sen valjastettua käyttöön. Omaa tekemistä varjosti helmikuussa leikattu jalka ja maalis-huhtikuussa sairastettu keuhkoklamydia. Tuntui hurjalle treenata alkuun kun 5km@5.30 lenkillä piti väliin pysähtyä huilamaan, tai vähän paremmassa kunnossa PAn kanssa vedettiin hänelle kevyttä 16@4.26 ja meikän takia piti kahdesti pysähtyä yrjölle, koska niin sinkeällä olin. Askel kerrallaan kuitenkin kunto nousi, ja aika monesti tunsin olevani tiukilla. Kisoja kävin kovina treeneinä ja osassa kuntoon nähden kulki ihan Ok ja osassa vähän heikommin. Joutsenossa maratonilla oli sen vertaa terveysongelmia lantio/alaselkä/pakara/takareisi osastolla, että Vantaalla ei oikein muita tavoitteita ollut kuin saada juosta rennosti ilman ongelmia, ja voittaa koko PASKA. Vantaalla sitten lantio antoi edelleen tsikunaa koko oikean puolen takaketjuun, eikä juoksussa ihan parasta rentoutta ollut. Yritin vetää siinä rajalla, että pakaralihakset eivät leipoisi täysin jönkkiin ja melkein siinä onnistuinkin. Eka puolikas 1.15.54 eli melko lähelle samaa vauhtia Turun puolikkaan ajan kanssa. Ei ihan hirveästi hengästyttänyt, mutta oikea jalka alkoi olla sen makuinen, että ei sitä kiinnostanut juoksentelu pätkän vertaa. Itselläkin oli samat fiilikset, mutta yritin säästellä minkä pystyin ja linkkasin maaliin kera epätodellisen huonosti hermottavien pakaralihaksien. Maalissa 2.35.42. Niko piti koko kauden ylimenoa ja flunssaa jonka sai 2017 Vantaan maratonilta. Sepista voisin kirjoittaa vaikka mitä positiivista ja paljon negatiivista, mutta olisiko se sitten reilua? Ei varmaan. (Vaikka ei minun tarvitse edes olla reilu) Sen verran voin sanoa, että länkyttäköön puolestani. Tulevasta sen verran, että tänne en enää päivitä mitään tämän jälkeen. Näytin, että normaalit ihmiset voivat olla sankariainesta, jos ne vain itse niin haluavat ja kasetti kestää. Onnistumisia tuli mielestäni hyvin sillä mm Niko veti jollain 30bmillä maratonia 3.46->3.00, Kanninen 3.10->2.53 ja tietenkin PA 2.41 (ja tulee vetämään alle 2.30 että helinä käy), hiihdossa otettu SM mitskuja vinopino jne.
  30. 21 points
    Viime hetken arpomisen jälkeen lähdin kuitenkin juoksemaan. Eilen illalla piti vielä käydä kokeilemassa muutaman kilometrin reipasvauhtinen juoksu, halusin katsoa kulkeeko happi viikon flunssailun jälkeen kun alkaa puuskututtaa. Vaikutti kulkevan riittävästi, joten aamulla sitten Vantaata kohti. Vähän erikoinen lähtökohta kyllä kun vasta viime hetkellä päättää juosta. Kisa lähti mukavasti liikkeelle, lähdin varovasti sykkeen perusteella matkaan. Pikku hiljaa vauhti vähän kiristyi, ja kun tuntui kulkevan rennosti niin sykekin pikkuisen kipusi muutaman pykälän ylöspäin. Jossain kolmannen kierroksen loppupuolella alkoi jaloissa tuntumaan raskaalta, mikä lienee näissä hommissa normaalia. Viimeinen kierros oli kuitenkin malkoisen raskas ja jalat melko loppu. Onneksi ei tarvinnut pistää kävelyksi. Lopun kilometrit olivat vajaat minuutin hitaampia kuin kierroksilla 1-3. Loppuaika 3.26, mikä oli olosuhteisiin nähden ihan OK. Ennakolta ajattelin, että jonnekin 3.15 (ennätys) ja 3.30 väliin voisi mennä tänään, ja kolme kierrosta olin 3:20 vauhdissa. Luultavasti flunssa ei ainakaan hirveästi vaikuttanut, vaikka ennen kisaa pelkäsinkin, että irtoaa niin paljon limaa, että reitistä tulee liukas. Enemmän lopulta taisi vaikuttaa se, että syyskuussa oli vähän turhan paljon työmatkailua ja turhan vähän juoksukilometrejä. Viimeistelykään ei ollut ihan optimaalinen, tai oikeastaan mitään viimeistelyä ei ollut. Nyt onkin taas puolisen vuotta aikaa haaveilla siitä, kuinka kovaa ensi vuonna menee kun koko vuoden panostaa juoksun avainharjoituksiin ja muutenkin saa kilometrejä paremmin kasaan kuin tänä vuonna. Vuoden kuluttua sitten luultavasti taas todetaan, että vähän enemmän olisi voinut juosta. Vantaalla tuntuu kyllä järjestelyt toimivan joka suhteessa todella hyvin. Juoksun jälkeen vielä tarjoilla oikeaa (ei pika-) kahvia ja pullaa normaali huollon lisäksi. Nopea reitti eikä helteen vaaraa. Suosikkimaratonini.
  31. 21 points
    Juu kun Lappeenrannasta jatketaan itään päädytään vielä syvemmälle hevonperseeseen paikkaan nimeltä Joutseno. Täällä periferian ytimessä on Kullervon maratonia kuitenkin järjestetty jo 37 vuonna. Ja joskus joku juoksijakin eksynyt joukkoon. Sitkeästi ja sitoutuneella talkoohengellä Kullervon lukuisat vapaaehtoiset siellä nytkin ihan kunnialla tehtävistään suoriutuivat. Esimerkkinä ja primus motorina Lehtosen Jaska joka ehtiäkseen kilpailujen sihteerin tehtäviä hoitamaan kipaisi oman juoksu-urakkansa aamuyöstä M70-sarjassa. Toinen vastuuhenkilö tietenkin Kullervon jokapaikan höylä eli puh.johtaja Hannu Myllärinen. Tässä Alisan maaliintulovideolla Hanski muilta kiireiltään kipaisee loppusuoralla kukkapuskan mestarin kouraan kevyesti kumisaappaissaan. Kyllä maalla on mukavaa, vaikkei meistä kukaan tiedä. Tai ehkä juuri siksi 🙂
  32. 21 points
  33. 21 points
    Kiitos kannustuksesta, seurannasta ja onnitteluista! Joku oli nähtävästi matlockannut nimenkin aikaisempien tulosten perusteella. Kisaraporttia: Keli oli juoksuun oikein sopiva. Lähdössä taisi asteita olla 5-6 ja maalissa ehkä 1-2 enemmän. Tuuli oli lähdössä heikkoa, mutta yltyi kohtalaiseksi ja puhalsi kyllä välillä kunnolla vastaankin. Reitti oli nopea, mutta ei niin nopea kuin kommenttien perusteella olin odottanut. Se sisälsi kuitenkin muutaman lyhyen mäen, hieman hiekkatietä ja yhden 360 asteen käännöksen. Nuo siis toki jokaisella kierroksella. Tavoitteita juoksuun oli tasan kaksi. SM-raja 2:51:00 rikki ja mahdollisimman hyvä sijoitus (ehkä jopa voitto). Taktiikkana oli lähteä kärjen mukaan, jos vauhti kilometriä kohden on maksimissaan 3:55 (Garminin mukaan), muuten 4:00 vauhtia. Lähdin muutaman juoksijan kakkosryhmään, joka juoksi ensimmäiset kilometrit hieman alle neljän minuutin. Kärjessä yksinäinen juoksija veti hieman alle 3:55 ja tuohon en uskaltanut ensin lähteä. Omassa ryhmässäni tahti kuitenkin hidastui hyvin nopeasti, ja päätin ottaa riskin ja tavoitella kärkeä. Voittoahan tässä kuitenkin haettiin. Eroa oli kärkeen ehkä 20 sekuntia. Sain tuon eron jo viiteen sekuntiin kympin kohdalla, mutta yhden kahden kilometrin välin tulin tahtia 3:47 eli liian kovaa. Päätin pudottaa vauhdin 4:00 tahtiin, mutta kohta kärjestä kurvattiinkin maailman nopeimmalle puskapaskalle ja ero oli taas viisi sekuntia. Juoksin kilometrejä hieman alle neljän minuutin ja eroa alkoi taas kertyä. Kuitenkin juuri ennen puoliväliä kärkijuoksijan vatsa toimi taas. Suoritus oli tällä kertaa hieman hitaampi ja siirryin kärkeen. Kärjessä sain kärkipyöräilijältä tietoa, että ero kasvaa. Kilsavauhti pysyi alle neljän minuutin aina kolmeenkymppiin asti. Silloin aloin laskemaan ”nyt voi vetää vaikka 4:20 keskarilla alle rajan ja voittokin tulee”. Koska matka alkoi kuitenkin painaa ja motivaatiota ei ollut tavoitella kovempia aikoja, päätin antaa hieman periksi ja varmistella juoksun maaliin. Mitään romahdusta ei tapahtunut, vaan kilsavauhdit putosivat lähes tasan yhden sekunnin per kilometri ja viimeinen kahden kilometrin pätkä tultiin vauhtia 4:13. Oli kyllä hienoa juosta alle rajan (ja alle 2:50) sekä voittaa ensimmäinen maraton. Täällä todettiin, että alkuvauhtini oli ehkä liian kova. Väliajat eivät kuitenkaan ole tarkkoja, sillä väliaikapiste oli sijoitettu hieman ennen täyttä kierrosta. Todellinen puolikkaan aika oli 1:23:00 (Garmin + virhemarginaali) ja toinen puolikas siis 1:26:10. Väitän, että tuo toinen puolikas olisi mennyt 1:24:30, jos SM-raja olisi ollut 2:47:30. Tai ainakin hyvin lähelle olisi menty. No, ehkä 1:24:00 olisi ollut parempi alkuvauhti ajan optimoimiseksi, mutta tänään juoksin myös sijoituksesta. Nyt on kyllä tyytyväinen, mutta ei huikea fiilis. Tänään oli lähes täydellinen päivä, mutta ei tässä vielä nähty koko potentiaalia. Sellainen tuntuma on, että tänä kesänä menee vielä 2:45:00 – ehkä jopa lähelle 2:40:00.
  34. 20 points
    En tiedä mitä tapahtui, mutta mielessä kävi niinkin ihmeellinen ajatus kuin juoksuharrastuksen (uudelleen) aloittaminen. Päähänpisto on toivottavasti ohimenevä, mutta ihan teoreettisessakin mielessä on kiinnostavaa miten tässä pitäisi aloitella. Viimeisen kerran olen ollut jossain kunnossa reilu 5 vuotta sitten, jolloin juoksin kympin vuoden 2013 Twilight Runissa 36.36. Varsinaisen treenaamisen olin lopettanut noin vuosi aikaisemmin, joten jossain määrin vanhoilla pohjilla mentiin. Sen jälkeen liikunta ollut satunnaista, koko ajan vähenevää ja juhlinta säännöllistä. Viime vuonna taisi tulla alle 400km juoksua. Kymppi kulkisi nyt ehkä noin 50min. Nyt ei ole enää vanhoja kuntopohjia. Sen huomaa siitä, että vaikka intoutuisi juoksemaan pari lenkkiä, niin juoksuvauhdit eivät juurikaan lähde nousuun. Kevyen vauhti liikkuu jossain 6:00/km ja sykkeiden perusteella sekin on liian kovaa. Maksimisyke on tullut roppakaupalla alas. Painoa on tullut tuohon 2013 verrattuna lisää noin 15 kiloa, josta reilut kymmenen viimeisen kahden kuukauden aikana. Voimatasot ja lihaskunto ovat myös aika pohjalukemissa. Onko jollain onnistunutta kokemusta tällaisesta comebackista pitkän tauon jälkeen? Enkä tarkoita mitään pitkää telakkaa tai edes välivuotta, vaan tällaista vuosien taukoa, jossa vähän niin kuin aloitetaan uudestaan. Kannattaako treeneissä lähteä ihan pohjilta kuten aloittelija vai olisiko kuitenkin joku oikopolku? Eikä tässä mistään ennätyksistä haaveilla, mutta 40min kymppi nyt pitäisi ainakin aluksi saavuttaa.
  35. 20 points
    Olikohan vuosi -12 tai -13. Seisoin muiden Pirkan hiihtäjien kanssa starttilipun alla klo 7. Olin ollut viikon yh:na lasten kanssa reissussa. Mahatauti oli ollut kaikissa 5 lapsessa, ja omassa vatsassa oli kiertänyt. Ehkä olin nukkunut muutaman tunnin.... Sotilaspastori piti aamuhartautta ennen tykin laukausta. "Kukin teistä on tullut tänne omista lähtökohdistaan"... Kyllä. Omista lähtökohdistaan. Tippa tuli linssiin. 🙂 Tuon jälkeen olen aina muistanut, että kukin harrastaa ja osallistuu kilpailuihin "omista lähtökohdistaan"! Vähänkö helpottaa. Ei tarvi vertailla! Minusta jokainen on onnittelut ja tsempit ansainnut. Ajalla ei ole väliä. On päässyt ehkä parhaaseensa omista lähtökohdistaan, vaikka aikaa menisi maratoonilla yli 5 tuntia.
  36. 20 points
    Tuli ultrajuoksun ihanuutta aimo annos. Taktiikka oli mennä alku maltilla, ns. helpot pätkät juosten ja jotenkin selvittää loppupätkällä juurakot ja vikat mäet. Sykkeet kiipesi heti alussa turhan korkealle ja pysyi siellä. Basecamp-Aulanko-siivulla kuumassa sai kauhoa jatkuvasti vettä puroista, että nesteet riitti. Selkiä tuli vastaan ja jäi taakse, kunnes sitten Heikki Siivarille mun vauhti kelpasi ja mentiin loppupätkä Hautajärvelle hyvää juoksua. Sinne 80km asti kulki hyvin ja kääntöpaikalla olimme jo ajassa 9h 37min (etukäteisarvioni oli 10.30-11h). Kummallakin jalat petti Aulangon jälkeen ja meni eteneminen lähinnä kävelyksi. Sitten ennen Basecampia takaa tullut Jumisko sai Siivariin uutta vauhtia. Vaihdoin silloin kokonaan kävelyyn ja pohdin DNF vs alamäet peruuttaen tai sivuttain astellen. Pitkä oli toi loppumatka kävellen, kun jalat oli jo ihan rikki. Aiemmat 8h rogat ja Nuuksion 70km ovat aika kesyjä tähän verrattuna.
  37. 20 points
    2017 Tavoite saavutettu poislukien riehakas yöjuhlinta, kankkunen ja lattialtaherääminen. Upean maaliintulon jälkeinen "yöjuhlinta" käsitti suihkun, juttelua juoksututtujen kanssa ja puoli lautasellista kanakeittoa joka meinasi tulla samantien ylös. Sitten meninkin jo suoraan sänkyyn n. klo 21 pyörimään parin tunnin unipätkiä aamuun asti. Unelma toteutettu!
  38. 20 points
    Liveseuranta tilttasi, mutta alkoi toimia jossain vaiheessa. Syyttäkää norjalaisia :). Ihan okei kisa lopulta, vaikkei ennätystä edes ollut lopputuloksena. Itselläni oli 1.23 -alkuinen aika tavoitteena ja se piti olla aika realistinen. Juoksun jälkeenkään en epäile etteikö se olisi voinut tällä kunnolla mennä hieman eri olosuhteissa ja vielä tasaisemmalla juoksulla. Kilsat kun meni 3.52-4, siis silloin kun vielä kulki. 1.25 -jänöt lähti reippaasti. Samoin @sk ym..... Mietin onko aivan surkea päivä, kun lähtösuoralla jäin jo reilu 20m. Sitten gps ehti mukaan ja näytti jotain 3.53 vauhdiksi. Ei hätää. Eka kilsa 3.57, toinen 3.52. Hyvä etten hötkyillyt sillä jänikset ja muut meni 5s edellä. En yrittänytkään juosta kiinni, kun tiesin että kun baanan jälkeen alkaa vastatuulet, niin vauhti heillä asettuu ja juoksen heidät rullaten kiinni kun tuulensuojaa alkaa muodostumaan. Niinpä 2,5 km kohdalta mentiin sitten porukassa. Eka 5k 19.50 kyltillä. Kauppatorin mukulakivillä jänöt alkoi taas karata ja jossain Vikingin terminaalin kohdalla piti päättää jäänkö kahden juoksijan kanssa juoksemaan (kpk24/7 ja joku muu) vai otanko riskin ja juoksen noin 15-25m edellä menevän joukon kiinni. Juoksin linjat tarkasti ja hieman lisäsin vauhtia ja saavutin porukan ennen skattan huoltopistettä. 10k lopulta 39.49 jotain omasta kellosta vilkaisten (virallinen netto 39.50). Oli vielä reilu 5 km Arabianrantaan, josta vastatuuleen juoksu ehkä loppuisi ainakin vähäksi aikaa. Kilsat meni 4-3.58 suunnilleen koko ajan. 15. kilsalla tipuin kyydistä. Selvää on, että jos ajassa ei tingi, niin kyllä siinä voimia menee kun vastatuuleen juoksee. Ei kapeat naishartiat tai järeämmät mieshartiatkaan sitä täysin voi blokata. 15k kyltillä aikaa oli mennyt tasan tunti, mutta homma alkoi vaikuttaa vähän siltä, että menee vätystelyksi. Aika loppu olin ennen Arabian helpottavaa käännöstä, jossa tuuli hetkeksi loppui. Garmin huiteli 3.5x -vauhteja, mutta kyllä siinä 15-16 kylttien välillä tais lähes 4.10 mennä. 17. km 4.13 ja 18. nousujen kilometri 4.30. Sikäli hyvä kuitenkin että ennen nousuja mietin että kohta menee kävelyksi, mutta sitten mietin Sevillan maraa. Että kyllä sitä nyt täytyy puolikas juosta vaikka hieman menee plörinäksi. Tuota mentaalikikkaa käytin jo aikaisemmin kisassa, kun mietin Savonlinnan 2014 ja Joutsenon 2015 puolikkaita. Että sielläkin oli vissiin vaikeaa 10-13 km kohdilla, mutta maaliin selvisin tuolloinkin. Ja Joutsenossa varsinkin viimeinen 5k meni hyvää vauhtia, joten toivoin että joku loppuvauhdittelu vielä onnistuisi. No mäkien jälkeen 19. km menikin sitten 4.01. Seuraava 4.04 ja viimeinen 4.06. Ajalla ei ollut enää väliä, kun ennätys oli karannut, mutta 1.26 alitus kiinnosti sillä olisi sekin tällaisen kanttauksen jälkeen ihan hyvä. Viimeiset 491m Garminin mukaan menikin 3.49 min/km vauhtia ja nettoajaksi 1.25.55, bruttokin alle 1.26. Hyvä mieli jäi kisasta. Kannatti juosta maaliin. Ajattelin vaikeimmilla hetkillä miten paljon kivempi kahviakin on juoda maalissa, kun ei laita kävelyksi. Hieno mitali (pullonkorkinavaajakin :)), hieno fiilinki ja hyvät tarjoilut maalialueella. Reitti oli nopeahko ja maisemat kivoja. Aina voisi toivoa, että Mäkelänrinteen ja Pasilan mäet olisi reitillä tasaisemmin, mutta kaikkea ei voi saada. HCR on jo kaukana. Well done HHM! Se vielä, että voittaja oli ilmeisesti 1.02 -tason juoksija ja nyt siis selvästi hitaampi aika. Tuulella oli varmasti osuutensa, joten alkuperäinen selitysten selitys siis erittäin käyttökelpoinen!
  39. 19 points
    Keli oli talvinen ja aika vankasti nasturikeli, semmoisilla tuli myös juostua. Itsellä reissun yksi pyrkimys oli yrittää voittaa M50v ikäryhmä, jossa onnistuinkin kivasti. Alussa homma käyntiin ja tuulta mäkeä ta tappuraahan se alku oli. Hetken mentyämme hoksasin vain nuoria tai nuorehkoja edessä ja toki Alisan, joka katosi horisonttiin hyvin pian. Samassa ryhmässä oli kuitenkin tuntemattomia, joten oli vain pakko ährää puhinalle ylämäkiosuudessa, jotta hieman saa eroa. Käännössä näin ikärymäni kasvotuttuja takana ja se olikin sitten henkinen juttu vauhdin osalta hoidettu. Toki kisan edetessä se tuttu kilpailuvietti välillä sieltä lipsahtelee, mutta kun toleranssi on itsellä niin pieni, niin eipä tuossa paljon ollut tehtävissä. Olin juossut mäkiosuudella myös edellä menneen kaverin kiinni ja muutamalla sanalla sovimme vastatuuleen vuorovedot. Koittelin hoitaa oman tontin kunnolla ja siinä lipsahti meno hetkeksi hyvin epämukavalle alueelle, jossa menimme Saaran ryhmän ohitte. Vuoro vaihtui ja vauhti vain kasvoi. Kaveri omalla vuorolla menikin sen verta kovaa, että tänään seurasin vain katseella. Jäin matkalla tavoittamamme nuoren 19v sarjan kaverin kanssa juoksemaan ja muutamia sanoja siinä vaihtelimme. Mitään loppukiriä ei ollut tarkoitus tehdä, mutta meni sitten lopussa viimeinen kilometri kuitenkin kovemmin. Hoksasin takaa tulevan henkilön kovaa ja en erottanut onko papparainen vai nuori jantteri. No aivan maaliviivalla kaveri meni ohitte, hävisin sen kirin. Ei ole minusta kirimieheksi. Tämä reissu oli hieman alle 2min hitaampi, kuin viimeksi itsellä Aktiassa. Tosin ei kestänyt nyt pää ollenkaan olla siellä alueella, jossa enkat ja 37min alkuiset juoksut on minulla aina äherretty. Mukavia tapahtumia nämä kyllä ovat, hyvä että järjestetään.
  40. 19 points
    Laitetaan tännekki kopypastet PA:n kausi 2018 Oli sen verran katkeran suloinen kauden päätös, että ei ole huvittanut tänne kirjoitella yhtään mitään. Nyt kun olen kaksi viikkoa imenyt peukaloa, niin ajettelin jakaa kuulumisia, että voin rauhassa jatkaa peukalon imemistä ja suojasilavan keräämistä lopun vuotta. HSM 2:59, HHM 1:24, Mikkelin puolikas 1:21, Paavonurmen puolikas 1:19, Sotilasmaastot 3. sija yleisessä sarjassa, Vantaan aluemestaruus 10 000m 35:14, Joutseno SM maraton 2:42, Vantaa DNS. Siinäpä sitä draaman kaarta tälle vuotta. Harjoituksellisesti ja kunnon kehityksen kannalta takana on aivan huikea kesä. Sanoinkin jossain vaiheessa suurvisiirillemme, että vaikka maratonit kusisi niin ei jäisi paha maku suuhun, kun on niin hyvästi saatu treenattua. No sehän oli AIVAN TÄYTTÄ PASKAA. Vituttaa niin että kynnet halkeilee. Sovittiin joskus heinäkuussa (minun toivomuksesta) että alan tän syksyn jälkeen tekemään omat harjoitusohjelmani itse. Eli tämä nyt merkattoon aikakirjoihin, että ei kukaan pääse vahingossakaan muuta lulemaan, niin olin jo tänä syksynä reippaasti alle 2:40 kunnossa ehkä jopa 2:35 hujakoissa. Ja jos nyt jollain ilveellä saan puserrettua ensi vuonna ennätyksen yhtään millään matkalla, niin se EI OLE minun neroutta vaan vain ja ainoastaan Harrilta saamani avun ja tietotaidon ansiota. Ja jos taas painan kevään koittaeasa 135kg niin saa tulla vapaasti ilkkumaan. Haluan vielä tännekkin erikseen julistaa ja kiittää Harria siitä, että olet ollut mukana kääntämässä ja isolta osalta kääntänytkin elämäni suuntaa. Olet tehnyt todella hienoa työtä ja tulen olemaan sinulle ikuisesti siitä kiitollinen!... Niin ja kannattaa lopettaa se kermataskujen mussuttaminen, jos et oo varuillas, niin ens kesänä kasakka nauraa😉 Meikä jatkaa guurin edustamista ja naamafeissin osioon satunnaista päivittelyä. Nyt vaan koipi kuntoon ja infernaalisperkeleellinen raasto päälle! Niin ja vaimoa pittää aina muistaa kehua.. Hienosti on kotoa tullut teetä ja sympatiaa😍
  41. 19 points
    Kiitos ja tattis! Oli tosiaan onnistunut juoksu. Luultavasti maksimi tai ainakin hyvin lähelle päivän kunnosta äijästä irtosi Vantaan pyöräteille. Taktiikka oli alussa jarrutella niin paljon kuin kehtaa ja malttaa perinteinen sudenkuoppa eli parin kilometrin jarruttelun jälkeinen tylsistyminen, josta seuraa pitkään päälle jäävä keulimisvaihe. Tällä kertaa meni ~5km mainiosti, lähes tismalleen tavoitevauhtia. Juoksu tuntui todella kevyeltä. Sitten hieman taas hermostuin hissutteluun, mutta varsinkin koska edessä näkyi 5 juoksijan letka -> innostuin päästelemään loppukierroksen lujempaa. Lopulta n. puoli minuuttia edellä aikataulua ekan kierroksen jälkeen. Pian sen jälkeen sain tuon letkan kiinni, mutta voi pettymys ... vauhti tuntui liian hiljaiselta. Pakotin itseni kuitenkin peesaamaan runsaan kilometrin. Sitten vetohommiin. Homma muuttui heti raskaammaksi. Letka pysyi tiukasti perässä. Vauhtia oli tuskin nimeksikään enempää kuin peesatessa. En kuitenkaan kehdannut enää siirtyä takaisin peesiin, vaan puskin kärjessä vastatuuliosuuden läpi. Hyvä muistutus, että fiksumman juoksijan kannattaisi todellakin peesata vastatuuliosuudella, jos vain mahdollisuus on. Puoliväliä ennen geelipiste. Nappasin geelin jakajien pienimmältä joka siinä vielä hieman harjoitteli tehtäväänsä - hyvin totisesti keskittyneenä. Valloittavaa. Toinen kierros meni n. 10 sekuntia alle tavoitevauhtia - varsin nappiin. Letka oli puolittunut. Samaa tahtia jatkoin ja vieläkin 4min meno tuntui pieneltä jarruttelulta. Sain joitakin yksittäisiä juoksijoita kiinni. Kierroksen loppupuolella omakotitaloalueella oli hieno kannustuspiste. Tällä kertaa siellä oli 3 pientä poikaa tiukassa jonossa pituusjärjestyksessä kädet ojossa. Läps-läps-läps kaikille. Nauratti ja sain extraboostia ainakin kilometriksi. Ennen kolmatta kierrosta nappasin geelin samalta tytöltä kuin viimeksi. Nyt oli hommaa harjoiteltu ja ihan eri meininki: pro-tason ojennus, hymy päälle ja vielä loppuun nimellä kannustus. Aivan mahtavaa. Kolmas kierros ~5 sekuntia alle tavoitevauhtia, ei paha. Edelleen eteneminen oli oudon helppoa. Toki, jos hiemankin kiristi .. alkoi kyllä ahdistaa. Joten .. en kiristänyt. Muutama askel kilvahti ikävästi akillesjänteestä. Ei onneksi jäänyt päälle. Viimeisen kierroksen puolivälissä lähes minuutti aikataulua edellä. 37km, edelleen varsin helppoa. Jalkapohjassa kehittymässä rakko. Ikävää, mutta ei haittaa menoa. 38km, vielä menee - vaikka kieltämättä pikkaisen alkoi painaa. 39km! No niin, tulihan se sieltä. Tuska. Kangistuminen. Jalka ei meinaa nousta. Tehostin käsillä, mutta ei siinä mitään ole enää tehtävissä. Reidet on yksinkertaisesti loppu, loppumatka irvistellään puujaloilla. ~10 sekuntia/km hidastui vauhti, ei voinut mitään. Pitkät oli kolme kilometriä, mutta eiköhän ne joskus ole olleet vieläkin pidemmät. Loppukiri, tai siltä se itsestä tuntui. Videossa näytti lähinnä verryttelyjuoksulta paitsi kunnon irvistys. Lopputuloksena 33 sekuntia alle tavoitteen ja kahdesta rakosta huolimatta loppupäiväksi kestovirne naamalle. Järjestelyitä ja säätä onkin jo kovasti kehuttu. Eipä lisättävää. Varsin helppo suositella. Hyvin järjestetty, hyvä määrä juoksijoita.
  42. 19 points
    Tämä. Heikolla treenillä ja paskana olleena jalalla lähdin kisaan sillä fiiliksellä että lähdetään aivan utopistista Ansion reittiennätystä metsästämään. Kellon mukaan taidoin pysyä kyydissä mukana noin 13-14km (Ansio veti varmaan PK-alueella) ja osittain jopa edellä. Sen jälkeen kunto loppui, kaaduin neljä kertaa ja jalka hajosi. Ilmankin jalan hajoamista oli selvää että maaliin en olisi tullut. En ole koskaan ollut niin paskana kuin tänään, en kyennyt enää juoksemaan. Reissu oli kovempi kuin Kanarian 126km vuoriulta. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Perkele että otti pääähän se kitkajoen juurakkopaska. Valitettavasti voi näkyä telkkarissa. Heti alussa kun lähdin omille teille oli Ylen kamerat perässä jokusen kilsan ja kun tulin maani myyneenä Juuman huoltoon itku sillmässä oli myös Ylen kamerat läsnä jokisen sataa metriä.. Hyvää oppimateriaalia miten ei kannata edetä. Huikea kisa kuitenkin ja Rannankarin voitosta olen todella iloinen. Hieno mies! Ei ole kukaan ennen jäänyt kyselemään edestä käsin vointia kun olen pannuttanut helpolla polulla juurakkoon. Oikealle miehelle meni!
  43. 19 points
    Juoksuraportti Belfast 24h MM-kisat 2017 Pitkään mietin lähdenkö koko kisaan, mutta ajattelin että uutta tilaisuutta ei ehkä enää tule ja kun kunto oli ok, sekä olosuhteet todennäköisesti olisi siedettävät Belfastissa, päätin lähteä. Lisäksi minulla oli hyvää aikaa treenata 2 kk ennen kisaa. Tavoitteeksi asetin "kaikki peliin". Minimi tavoite oli oma ennätys yli 230 km. Mutta tyytyväinen olisin vasta 240km kerhoon pääsystä. Mitalista taistelisin. Ja jos kaikki aivan putkeen menisi, en pitänyt mahdottomana 250 kilometriäkään. Kisan aattona juoksin 6km lenkin 5 min/km vauhtia. Kaksi päivää olin hoitanut ukkovarpaan niveltä, koska siinä oli pieni tulehdus. Se tuntui lähes parantuneen. Aattoiltana tuli vielä 2 km ylimääräinen sykkeen nosto, kun chippi ja kisanumerot unohtui ravintolaan (en juonut alkoholia). Ei muuta kuin juosten hakemaan. Siinä menikin aikaa, kun ei löytynyt. Olivat jo ehtineet siivota pöydät ja löytyivät sentään roskiksesta. Numerot oli rasvassa ja kastikkeissa, löyhkäsivät. Pesin numerolaput vielä illalla. Lähdössä oli lämpöä 15 astetta, mutta tuulta aika paljon. Lisäsin lyhythihaisen vielä hihattoman alle, mutta shortseissa lähdin. Tarkoitus oli ensimmäiset 12 tuntia vetää hieman riskilläkin yli 130 km. En tiedä vieläkään menikö, kun tulospalvelu ei toiminut, mutta lähelle ainakin. Sadetta ei ennustettu, mutta tuli kuitenkin. Onneksi se ei aivan litimäräksi kastellut. Kuitenkin sen verran, että tuntui reidet hiertyvän kosteuden aiheuttamasta kitkasta. Pyysin jo huollosta pyyhettä, mutta tuuli ehtikin kuivattaa, eikä hiertymiä pahemmin tullutkaan. Ensimmäisellä vessareissulla, vatsa oli sekaisin, mutta loppu matkan vatsa toimi kohtalaisesti, kun muistin ottaa merisuolaa noin 4 kertaa. Kaksi kertaa otin myös Riobania. Se tuntui rauhoittavan vatsaa. Geelejä yritin ottaa maltilla, ehkä 5 kpl. Ja kaikkea muuta tasaisesti, vähintään joka toinen kierros, alun 20 km jälkeen. Yö oli vaikea. Pyörrytti oudosti, eikä juoksu kulkenut. Päätin mennä vaan rauhallisesti ja odottaa aamua. Tuntui että heikoin lenkki oli nyt pää. Henkinen kantti ei kestä 24h kisoja, mietiskelin, ja päätin että tähän jää 24h juoksut. Ei ole mun laji. Henkiset varat riittää vain 100 km tai korkeintaan 12 tunnin kisoihin. Hengityskin tuntui vaikealta ja siihen piti keskittyä. Aamun sarastaessa kuitenkin virkistyin. Kello 5 aikaan aloin kysellä tilannetietoja. Ja millaisia kierroksia pitäisi juosta, jotta 240 km ylittyy. Se pitäisi ainakin runtata. Olin kuulemma 4, sarjassani Holyoak oli kolmantena n. 4 km edellä ja juoksi selkeästi kovempaa kuin minä. Meni ohikin sellaista vauhtia, ettei pystynyt vastaamaan. Vaikka olin peesannut aikaisemmin pitkään sellaisiakin huippuja kuin esim Lawson. Ajattelin ettei ole toivoa ainakaan Holyoakkia voitta. Jos sitten 1. tai 2. sammahtaisi, niin olis toivoa mitaliin. Tuskaisesti pikkuhiljaa aika väheni kierros kierrokselta. Noin puoli tuntia ennen loppua Hannu huuteli että nyt kaikki irti. Huvittuneena pyritin päätäni, että älähän naurata. Kuitenkin Hannun sanat jäi pyörimään päähän. Ajatuksissa oli että jos kuitenkin hyvä sijoitus tai tulos jää kiinni viimeisistä hetkistä... lähdin kiristämään vauhtia. Mietin mihin lopetan vai jatkanko loppuun asti. Kannustaja Tiina oli toisella laidalla rataa ja ajattelin jospa sinne asti pääsen ja jään sinne. No Tiina sanoi että vielä 3minuuttia jäjellä. Sanoin: "höh, kai sitten pitää vielä hieman jatkaa" Ja jatkoin sen 3 minuuttia. Viimeiset kolme kierrosta olivat kyllä vieneet voimia, mutta en aivan loppu kuitenkaan ollut. Laiska kun on, niin ei ilman motivaatiota saa itsestään kaikkea irti. Kisan jälkeen heti suihkuun ja nukkamaan. Ei lähdetä päättäjäisiin kun ei suomalaiset palkinnoille päässeet. Ajattelin kyllä jos jättäis suihkunkin väliin, mutta onneks en jättänyt.. Hyvin nukahdin. 16:45 Outi kolkuttteli. Ihmettelin että mikäs ny. Kuulemma olisin pronssilla ja kysyi, josko kiinnostais palkintojenjako. Vähän mietiskelin... vartti aikaa lähtöö. Kai sitä sitten ehtii ja pitää lähteä, ajattelin. Kun ei suihkussakaan tarvii käydä. Onhan pronssi hieno. Sitten joku mainitsi että ehkä toinen edellä olleista ei ollut kisassa mukana. Heräsi aavistus voi tulla hopeaakin. Tuskaista oli odottelu juhlallisissa päätöstilaisuudessa. Tuli sitten minun sarja vuorokin. Jensennille pronssia... Holyoak hopeaa..... mitä ??! Minulle kulta !! Aikamoinen yllätys neljännestä sijasta kultaan. Vammoja ei paljoa tullut. Yksi kohtalaisen pieni rakko. Jalat tuntui sen verran hyvälle, että ajatuksiin nousi jopa Suomi-Juoksun 100km viikon päästä. No en siis saanut vieläkään itsestäni kaikkea irti. Mutta ehkä saa ollakin. 10kk voittoputki päättyi tähän. 3.9.2016 se alkoi maratonin M50 Suomen mestaruudesta. Jatkui 100 km SM 1. 100 km MM M50 1. (SE-ajalla), 24h SM 1. ja nyt tämä 24 h M50 1. (SE ajalla) Eipä kai 10 kk voisi paljoa paremmin mennä.
  44. 19 points
    En ollut koskaan aiemmin juossut Ultrajuoksua tasaisella alustalla, joten kun Endurance julkisti tämän eräässä Espoon naapurikaupungissa olevan tapahtuman, totesin alkuvuodesta sen istuvan mukavasti 2016 kalenteriin, kun oletettavasti kesän NUTS- rymyistä olisi jo jotenkin palauduttu. Kyseessä olisi kuitenkin jo neljäs Ultrajuoksu vuodelle 2016 (KK80km, Montrail50km ja YPH134km) joten hieman vanhan ja ultraamiseen kokemattoman kropan palautuminen epäilytti. Heinäkuiden Ylläs-Pallas-Hetta 134km varsin loistavan reissun jälkeen pidin vain viikon taukoa juoksemisesta. Tätä olisi ollut ehkä viisasta kokeneempien ultraajien vinkkien perusteella jatkaa vielä viikolla, mutta ”ulkoilemaan” teki jo kovasti mieli joten siitä lähdin kokeilemaan hölkkää ja ensimäinen viikko oli aika katastrofaalinen: sykkeet olivat korkealla vaikka juoksu nyt jotenkin näennäisesti kulkikin. Hieman himmailin ja viikot 3-5 YPHn jälkeen olivat sellaista tasaista 90-100km röpellystä tasaisella ja maastossa. Tuon kovempia treeniviikkoja ei oikein ehdi eikä pysty tekemään, mutta siis omalle tasolleni ehdottomasti hyvät viikot. Yhden kevyemmän viikon lopuksi kävimme vaimoni kanssa juoksemassa Nuuksio Classic Trail Maratonin, mikä oli tosi mukava reissu viime vuoden tapaan, mutta haave reippaasta pitkiksestä tuhoutui jo ensimmäisellä vitosella ja maalissa keskisyke näytti 165 => liian lähellä maksimisuoritusta liikuttiin. HUR 12h pelastamiseksi himmailin viimeisen kympin ettei ylirasitus kävisi ihan liian suureksi – olihan HUR tasan kahden viikon päästä NCTMstä. Perheen paras suoritus Nuuksiossa nähtiin jo totuttuun tyyliin perheenpäältä (vielä kun tajuaisi alkaa treenaamaan pitkän matkan juoksua) J Kahden viikon keventelyn jälkeen klo 08.00 alkaen pystyttelin omaa huoltopöytääni Ala-Malmilla. Alunperin asetettu minimitavoite oli >100km, ja virallinen tavoite oli asetettu 110kmn kohdalle. Ambrosius oli lupautunut muiden kiireiden ohella auttamaan huollossa klo 12-15 ja Antti klo 15-21. Omaan huoltoon oli tarkoitus luottaa klo 09-12. Koskaan ennen minulla ei myöskään ollut ollut mitään huoltajia missään kisassa, joten raapustelin etukäteen hieman amatöörimäistä speksiä siitä minkälaista tukea odottaisin. Useamman kohdan listasta, johon sisältyi mm mukin törkkääminen käteen joka toisen kierroksen jälkeen, nostan kaksi tärkeintä tässä esille · Perseelle potkiminen 100km ylittämiseksi ja mieluusti 110km saavuttamiseksi · Ajan seuranta, keulimisen estäminen ekalla puolikkaalla. Raadon hinaus. Yksinkertaista hommaa mutta sitoutumista vaativaa. Kiitos miljoonasti kärsivällisyydestänne ja tuestanne A + A! Huolto pelasi täydellisesti – Antti osasi jälleen kerraan vetää myös psykologisesti oikeista naruista. Sää oli aamulla ja koko päivänä täydellinen juoksutapahtumaan- reilu kymmenen astetta lämmintä ja pilvistä. Jalassa olivat >100km sisäänajetut Hoka Clifton2 tossut, joihin olin Energy Boostien ohella tykästynyt. Pidin myös irtohihoja muutaman tunnin aamusta. Puolessa välissä kisaa vaihdoin lyhythihaisen pitkähihaiseen. Puskailujen, bajamajailujen sekä vanhojen ja uusien tuttujen moikkailun jälkeen lähtö tapahtui klo9. Ensimmäiselle kuudelle tunnille oli siis arvioitu keskinopeus 6.17/km ja juoksunopeus n. 6.00/km (+huolto), mutta hieman rivakampaa tahtia kuitenkin tuli juostua. Ihmeellinen tuo ihmisen pää kun vaikka miten olisi sitoutunu suunnitelmaan niin jostain se syy kiristämiseen aina lappu rinnassa kaivetaan (Esim. Tänään kulkee kyllä kuitenkin paremmin kuin suunnittelin. Hohhoijaa). Vajaa kymmenkunta juoksijaa lähti edelleeni alussa ja aika pian syntyi sellainen neljän porukka jossa Tiina Pn kanssa tuli rupateltua ja hölkättyä varmaan pitkästi toista tuntia. Kiitos seurasta ja onnea naisten kakkostilasta! Havaitsin siinä klo 11 kieppeillä että kilsat olivat edelleen kutosen pinnassa huolloista huolimatta ja päätin hieman himmata ja niinpä porukka hajosi ja jäin jälkeen tekemään ”omaa juoksua”. Antti oli jo siinä vaiheessa lähettänyt huollossa olleelle Ambrolle viestiä että ”eikös vauhti ole hieman liian kovaa suunnitelmaan nähden”. Tilanne (oma moka) oli tiedossa jo tässä vaiheessa ja hieman yritin himmailla sekä aloin muutaman tunnin jälkeen kävelemään reitillä olleen pienen ylämäen jokaisella kierroksella. Kerran kävin puskassa tässä vaiheessa kisaa. Ensimmäiset epätoivon hetket sattuivat jonnekin 5-6 tunnin väliin ja oli aikamoista tajuta että vielä toinen mokoma pitäisi pysyä liikkeessä. Kaiken kaikkiaan päivä kului nopeasti mutta minuutit tuskallisen hitaasti. Jossain vaiheessa erinomaiset järjestävät kuuluttivat minun olevan kokonaistilanteessa seitsemäntenä ja muistan ajatelleeni että tämäpä mainiota ja yritetään pitää tasaista vauhtia yllä tällä lisävirikkeellä. Aika usein tuli luonnollisesti laskettua, että millä vauhdilla ehdin vielä saavuttamaan 100km. 110km tuntui varsin ahdistavalta ajatukselta kun matkaa oli takana 7-8 tuntia, mutta toisaalta löysin itseni laskemasta että kohta menee jo kävelemällä satanen rikki. Samoihin aikoihin Jamo, joka oli uskollisesti ollut rietin puolessa välissä kannustamassa kisaajia, ilmoitti yllätyksekseni että olin noussut sijoituksissa miesten neljänneksi ja kolmanteen sijaan ei ollut enää pitkästi. En ollut asiaa lainkaan ajatellut siltä kannalta ja sysäsin sen pois mielestäni ja yritin vain kestää reisieni kasvavaa kipua, joka todella ihmeellisesti väheni jossain 8-9 tunnin paikkeilla. Olin jo harkinnut jopa särkylääkkeen ottamista, mutta tilanne alkoi helpottaa yllättäen. Tuntui että jokainen geeli jonka otin, antoi virtaa yhdelle 2km kierrokselle. Antti vahvisti huollossa että sijoitus oli kolmas ja että eroa tuli hitaasti lisää. Eräs ystävällinen huoltaja joka ajeli pyörällä reitillä antoi myös väliaikatietoja. Tilanne oli hieman paradoksaalinen – tavoite oli päästä >110km tapahtumassa mutta nyt minulla elämäni ensimmäinen ja ehkä viimeinen mahdollisuus olla jossain tapahtumassa kärkikolmikossa. Päätin että eihän tässä voi mitään muuta tehdä kuin yrittää pysyä omassa suunnitelmassa ja katsoa mitä tapahtuu. Vauhdit olivat hiipuneet viimeisen kolmen tunnin alussa sinne 6.20-6.30/km tasolle ja muistan todenneeni Jamolle reitillä aika vahvaan ja kovaan ääneen ”VMP” erästä juoksevaa poliitikkoa lainatakseni. Eräs mielenkiintoinen psykologinen trikki Antilta huollossa tapahtui myös näillä main: mielestäni aika normikierroksen jälkeen hän kysyi ”kävitkö kusella vai kävelitkö?”. En ollut tehnyt mitään epänormaalia mutta sisuuntuneena seuraava kiekka meni tämän seuraksena merkittävästi nopeammin J Jälkikäteen tarkistettuna, Antti oli tosin kysynyt tuon ihan vilpittömästi. Tuolloin myös perheeni oli yllättäen paikalla muutaman kierroksen ajan kannustamassa. Oli myös hienoa saada kannustusta monilta ihmisiltä (JV70 juoksufoorumilta kävi hetken hölkkäämässä vierelläni. ”Liukasluikku” samalta foorumilta oli ollut paikanpäällä muutaman tunnin. Kimi-sukunimikaimani kävi myös paikalla, Simo, Soili, ja monta muuta...). Hietsu psyykkasi mahtavasti myös. Annan kanssa vaihdettin ajatuksia juoksun lomassa. Kilppiksen kanssa rupateltiin aina muutama sana juoksussa kun tavattiin. Petexille jaksoin vain nostaa peukka (onnittelut satkusta!) Erityisen ilahduttavaa oli muutaman naisen juoksukimppa jossa oli selvästi koko ajan hauska meno ja he jaksoivat aina kannustaa muita! Järjestäjistä puhumattakaan...hienoa!!! Nyba eli totuttuun tyyliin mukana kotikatsomossa – antoi voimaa! Yhteen huoltoon tulin kovien pistosten saattelemana, mutta onneksi ne menivät ohitse kun aloin juoksun lomassa venyttelemään yläkroppaa kävellessäni sekä keskittymällä syvähengitykseen. Viimeiset kolme tuntia menivät ihan rehellisesti sanottuna siihen että halusin käyttää ainutlaatuisen tilaisuuden päätyä kolmanneksi ja lopputulos oli luokkaa ”ihan sama”. Se 2km kierros alkoi ryydyttää jo niin pahasti että laskin minutteja millon pääsisin kiertämään lopun n. 400m hiekkakierrosta. Alkoi tulla hämärää ja voittajafiilis oli yhteisöllisesti aistittavissa monista juoksijoista. Olimmehan tulossa kunnialla ”maaliin” 12h juoksussa. Sain vielä melko hyvän loppukirin siinä hiekalla aikaiseksi ja kun aikaa oli 2 minuuttia juoksin vielä niin paljon kuin kintuista lähti vaikka eihän siinä mitään järkeä enää ollutkaan. Torven törähtäessä putosin polvilleni ja tirautin pienet liikutukset. Antti ja muut auttoivat paljon pöydän purkamisessa ja uimahallille siirtymisessä. Lopputulokseni oli 116,597km eli huomattavasti yli odotusten ja sijoitus siis kolmas. Kaksi varvasta on hävinnyt ja tilalla ovat punaiset isot molluskat jotka odottavat räjähdystä. En nukkunut yöllä kuin pieniä pätkiä koska jalkoja särki ja kroppa oli täynnä kofeiinia ja varmaan kaiken maailman hormoneja. Sain onneksi nukuttua muutaman tunnin aamulla kun kivut helpottivat. Kiitos järjestäjille mainiosta tahpahtumassa, huoltajille lähes ammattimaisesta toiminnasta, kannustajille piristämisestä ja juoksijoille mainiosta seurasta! Tähän on hyvä päättää vuoden 2016 ultratouhut. Vuosi on ollut täynnä onnistumisia, mutta täytyy pitää mieli nöyränä ja toivoa että terveyttä riittää jatkossakin tämän hullun mutta niin antoisan lajin harrastamiseen. PIkkujoulut kuitenkin vielä tulevat ja ne on tarkoitus viettää Köykkyrissä 6h mäkeä tampaten. Ei...mitään..järkeä. Ensi vuoden tähtäin on UTTF2017 polkujuoksuliivin (jos sellainen on tarjolla ensi vuonnakin) saavuttaminen, mikä tulee vaatimaan maaliinpääsyä KK160km, YPH134km ja Vaarojen ultran matkoilla. Koen kuitenkin henkkot poluilla juoksemisen vaihtelevammaksi ja miellyttävämmäksi kuin tasaisella ”jumputtamisen” ja vaikka Ala-malmin luonnossa ei olekaan mitään vikaa niin onhan tunturit, metsät ja vuoret ihan mahtavia! (Kuva: Kimmo Rönnberg)
  45. 19 points
    3h rikkoutui. Enkka parani samalla reilusti. Tukholma on hyvä kisa!
  46. 19 points
    Nyt vähän kiirus, mutta äsken soittivat ja pikaisesti kertoivat että voitto tuli. Kiitos kaikille.
  47. 19 points
    Tässä vähän raporttia: Eka arvokisa ultramatkalla ja tavoitteena oli mitali (hopea), sekä 7:30:n alitus, jota olin jo muutaman kertaa yrittänyt. Mielessäni on ollut, että tuo 7:30 on eräänlainen "oikean" ultrajuoksijan raja (retkeilyraja). Harjoittelut oli menny hyvin, lukuun ottamatta akillesta, joka on vaivannut jo lähes vuoden. Ehkä se on sopivasti hillinnyt treenejä. Ilma oli melkein ihanteellinen + 15 - +19. Tuuli oli paíkoin melko kovaa, mutta ei pitkiä osuuksia, koska reitillä oli paljon käännöksiä. Suunnitelmissa oli edetä 60 kilometriin reippaasti, mutta voimia säästellen. Kokemuksesta 60km kohta on paha. Ensimmäinen kierros (10 km) sujui kisatunnelmaa ihmetellen. Ja koska telttoja oli reitin varrella vaikka kuinka, missasin yleisen huollon pari kertaa. Enkä ollut varannut omaan huoltoon juomaa. Tosin en tuntenut tarvettakaan juoda. Toisella kierroksella alkoi akilles muistuttelemaan itsestään. Piti vain luottaa siihen että kipu turtuu. Ja niinhän siinä kävikin. En muista akilleksen pahemmin vaivanneen muilla kierroksilla. Ehkä pahin vastustajani, Gert Mertens meni ensimmäisellä kierroksella ohitseni ja parin kierroksen jälkeen ei häntä enää näkynyt. Yritin ja pidin vauhdin 4:15 - 4:30 välissä. Juomisen kanssa oli aluksi ongelmia, kun huollosta ei saanutkaan pulloja. Mukista en saanut juotua kunnolla, kuin pari desiä 10 km matkalla. Onneksi 30 km jälkeen löysin jo pullojakin huollosta. Pullosta juominen juostessa auttoi nesteen ja energian saantiin. 40 km jälkeen alkoi tulla hieman väsymystä. Otin ensimmäisen geelin ja vähän ajan päästä 50km kohdalla guaranan ja suolan. Vauhti oli tippunut lähelle 4:30/km, mutta nyt guarana-boosti auttoi kummasti. Parhaat juoksufiilikset oli n 60-75 km kohdilla. Vauhtia piti jarrutella tosissaan. 4:10/km meni kevyesti. Ei ollut uskallusta antaa mennä niin kuin olisi ollut voimia. Lisävoimia toi tietenkin myös Tomin ja Gertin ohitus. Buud meni ohitseni jo kolmanneksi viimeisellä kierroksella ja hieman oli mielessä lähteä perään. Onneksi järki voitti. Ei se hänen vauhti siinä vaiheessa aivan hirmuiselta tuntunut. 80km jälkeen tuli hieman jo väsymystäkin enemmän. Tarangerin ohitus oli mukavaa. Sitten viimeisellä kierroksella Sain yhden japanilaisen kiinni. Epäilin että hän on sarjassani. Ikäryhmä teksti numerolapussa oli hieman liian pienellä, jotta olisi hyvin erottanut sarjan. Aloin peesaamaan japsia ja ajattelin ottaa loppukiri kisan hänen kanssaan. Tästä johtuen viimeinen kierros olikin heikoin. Jälkeen päin ajatellen pieni moka. Olisihan viimein kymppi pitänyt tsempata alle 42 minuutin, mutta ei silläkään kultaa olisi tullut. Japsista ei ollut loppukiriin. Viimeisen kilometrin juoksin noin 4:10 min/km vauhtia, aivan loppu 3:48/km. Vaikka juoksussa en muista suurempia väsymyksiä, niin maalissa olin kyllä poikki. Meinasin nukahtaa, eikä jalat kantaneet. Melko nopeasti kuitenkin toivuin suihkuun. Hieman oli vatsavaivoja matkalla, mutta ei ne juoksuun paljoa vaikuttanut. Energiaa tuli varmasti otettua liian vähän, ja nestettä. 2 pientä geeliä, 2 guaranaa, 2 suolatablettia omasta huollosta. Näiden lisäksi vain vettä ja urkkajuomaa noin 0,4 litraa/10 km. Kova oli Michael Sommer, joka voitti M50 sarjan. Jäin hänestä n. 5 minuuttia. Tuskin olisin saanut kiinni, vaikka olisi tiennyt tilanteen. Olin noin 2 minuutin päässä hänestä 70-80 km kohdalla. Hänen loppu oli sen verran kova kuitenkin, että turha jossitella. Eipä ylemmissäkään sarjoissa menty kovempaa, joten pitää olla tosi tyytyväinen tulokseen. Olla maailman toiseksi nopein yli 50 vuotias sadalla kilometrillä. Harmi että ikää tulee lisää, joka varmasti alkaa vaikuttamaan tuloskehitykseen. Harmittavasti jäätiin joukkuekisassa Norjan taakse. Siinä olisi auttanut tilanne tieto. Kahden huoltajan lisäksi pitäisi olla joku, ketä seuraa sijoituksia ja tsemppaa sitä kautta parhaaseen mahdilliseen sijoitukseen. Kiitos onnitteluista !!
  48. 18 points
    Omasta kokemuksesta sen verran, että iskin lenkkarit ”naulaan” 2013 ja rupesin elämään kuten ihmiset kuunaan. Kävin salilla ja välistä hölkkäilin jonkun kilometrin. Paino nousi siitä n. 70kg:stä tuonne 92-93kg siis lihas- sekä läskimassa. Aina olen ollut scrode juoksijaksi, ja eipä tälläinen turvottaminen helpottanut yhtään tilannetta. Alkuun rupesin vain säännölleen käymään juoksemassa. Opettelin uudestaan säännöllisen rytmin käydä treenaamassa. Sitten vain lyhyt vk, kevyt, kevyt(lepo),lyhyt vk, kevyt, kevyt pitkä tai lepo tyylillä jauhamaan. Rupesin myös katsomaan myös mitä söin. Läski olisi armeliasta, kun sehän lähtee veks ajastaan, lihasmassa ei sitten meinaa millään. Vieläkin paino hiimailee 78-80 kg tietämissä ja varmaan pitäisi siirtyä itujen imeskelyyn, että saisi painon takaisin sinne jiiriin(~70kg) ja ettei olisi kuin 10kg liian lihava juoksijaksi. Ei tässä mitään ihme kepulia ole. Hyppäät (treeni)junan kyytiin ja rupeat vain tekemään, huomaat varmasti että kunto nousee kohisten alkuun. Vanhoja harjoitustehoja sekä ennätyksiä ei kannata paljoa ruveta miettimään, sillä sellainen depistää. Tekee kaiken kuin se olisi ensimmäinen kerta, niin sehän auttaa jaksamaan ja motivoi. Monipuolisesti osaat treenata ja muutenkin tietoutta siihen sulta löytyy, kunhan vain jaksaa lähteä ja itsensä houkuteltua treenaamaan. Typistetysti: muistaa lähtee treenaamaan, on armollinen itseään kohtaan ja yrittää nauttia (treeni)junan kyydistä.
  49. 18 points
    160km oli matkani. Odotukset oli kovat. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Olisi voinut käydä todella pahasti ilman Nooa Nykästä ja Mira Hämäläinen-Iho:n ENSILUOKKAISTA JA LAADUKASTA apua. Olen ikikiitollinen. Harmi, etten teitä enää kisan jälkeen nähnyt. Mutta emmeköhän vielä. Nuo kisatoverit saattoivat pelastaa henkeni. Rotkon lähellä pyörryin kaksi kertaa peräkkäin kipushokin vuoksi, kun sormet jäi kaatuessa kropan alle. ISO KIITOS vielä kerran! Tässä blogi kisasta (DNF 112km) https://nivala66.blogspot.fi/2018/05/kuiskaus-kuusamossa-osa2.html
  50. 18 points
    Ensinnäkin onnittelut Makelle ja erityisesti vmaksille!!! Loistavaa! Micke H on mukava tyyppi ja hällä oli aikaa Ylläksellä turista meikäläisenkin kanssa. Juuson puolesta tosi iso harmi. Diggaan nuorta kaveria ja pari sanaa vaihdettiin. Palaan joskus myöhemmin tähän mutta myrsky nousi tunturissa just kun oli kapuamassa Pallasta toppiin klo 07.30. Rankkasade ja karmea tuuli. Moni jäi kaiketi Pallakselle. Mä kävin läpi ihan helvetin Pallas-Hetta välillä. Luojan kiitos otin sauvat dropbagista niin sain itseni jotenkin pidettynä lämpimänä kun jalkojen pohjat olivat yhtä rakkoa. Toinen onneni oli törmätä Tommiin siellä välillä. Tultiin kimpassa loppuun. Yksin meinas tulla äitiä ikävä ja yksi ulkomaalainen nainen oli lähes hysteerinen. FINISHERRRRRRRR!!!!!!!! PS. Ottaen huomioon että en kykene kävelämään ilman apua ja makaan vällyjen alla Jussan tuvassa tätä kirjoittaessa, valitettavasti en välttämättä pääse klo21 sinne treffeille. Mutta nukutaan nyt tunti ensin. edit: Mrs Kilj 15s 55llä. Hyvä!
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy