Jump to content
Juoksufoorumi.fi


r

Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 16.08.2019 in all areas

  1. 30 points
    UTMB 171km/10000m 30.8-1.9.2019 Mistähän tätä lähtisi kääntelemään raportiksi, kun ajatukset ovat sekavat, muisti meni päiväksi, ja yksi maailman kovimmista ultrajuoksuista, Spartathlon, odottaa jo kolmen viikon päästä. Vuoden 2019 taustallahan oli äärimmäisen vaikean OmanbyUTMBn ja kotimaisen UTTFn läpäisyt vuosina 2018 ja 2017 ja sitä kautta erittäin hyvän arvonta-aseman saaminen UTMBlle 2019, mikä johti sitten arvonnan osumiseen. ”Ongelma” oli vaan se, että muutama viikko myöhemmin Kreikasta kuului kummia ja vuoden 2018 tulos 192.3km sekä armoton tsägä Spartathlonin arvonnassa johtivat pääsylippuun myös ”Kreikkalaiseen kylähölkkään” vain vajaa kuukausi UTMBn jälkeen Koska nuo tapahtumat ovat ainutlaatuisessa luokassa ”silloin mennään kun kutsutaan”, niin totesin, että kerranhan täällä vaan eletään ja aloin suunnittelemaan matkoja ja Jarin johdolla treenejä molempiin. Ottaen huomion Spartathlonin erityisen brutaaliuuden cutoffien ja asfaltin suhteen, sekä erittäin rajalliset puitteet maastojuoksulle asuinpaikassani ”aavikolla”, treenit keskittyivät asfaltti- ja peruskestävyyden nostamiseen, mistä tietysti UTMBllä maksettiin todella kova hinta. Vuorikisoihin on harjoiteltava vuorilla tai ainakin jättärillä. Usealta kokeneelta ultrajuoksijalta sain tietysti oikeutetun varoituksen että kaksi massiivista ultraa kuukauteen sisältää todella isoja riskejä, DNFn ollessa sieltä pienimmästä päästä uhkakuvia. Toisaalta, ketäpä ei legendaariset teot kiinnostaisi, ja näinpä mukana oltiin. Mitäpä hävittävää siinä toistaalta olisi. Ennen UTMBtä kävin Gasteinissa Infinitetrails- polkujuoksun joukkue MM- kisoissa osana suomalaista amatöörijoukkuetta trailrunning Finlandin nimissä, mikä pelasti varmasti paljon yli 5000m vertikaalilla kolmeen päivään, kun muuten mäkiharjoittelu oli ollut olematonta. Kesälomalla elokuussa Suomessa painoin jättäriä muutamana päivänä eestaas mikä oli vähän epätoivoista kuukausien tekemättömien mäkitreenin paikkailua. Tosin kunto oli taatusti kaikkien aikojen paras ja lähes terveenä oli lenkkeilty jo useampi vuosi, joten oli vaan luotettava siihen mitä oli tehty pitkällä aikavälillä. Hieman reittiä ja aikaisempien vuosien tuttujen suorituksia katselmoineena, asettelin tavoitteen alle 40 tunnin, mikä antaisi hieman aikaa käydä pesulla ja nukkua ennen iltalentoa nykyiseen kotipaikkaan. ITRAn aplikaatio ehdotteli 36-37h aikaa, mutta jo OmanbyUTMBssä olin oppinut, että nuo arviot voi heittää samantien romukoppaan. Keskiviikon aamulento Geneveen oli täynnä suomalaisia osanottajia, ja oli mukava rupatella tuttujen kanssa jo siinä vaiheessa. Loistavien ystävien Outin ja Ollin kanssa vietettiin kisapäivät Chamonixissä ja suuri kiitos kuuluu heille kaikesta. Pasin kanssa oli sovittu että lähdemme yhdessä matkaan. Illalla hain numerolapun ja osallistuin pakolliseen varustetarkastukseen perjantaille, sekä kävin tapaamassa Omanin sekä NUTSin järjestäjiä. Perheen kanssa hengailtiin ja hölkkäiltiin vähän shakeouttia. Chamonixissa oli täydellinen karnevaali käynnissä ja filiis alkoi nousta. Säät olivat kohdillaan, mutta sade alkoi tunti ennen lähtöä ja jatkui suunnilleen starttiin asti. Perjantaina klo 18 Vangeliksen soidessa koin elämäni tähän mennessä hienoimman juoksutapahtuman lähdön. Käsientaputukset saivat kylmät väreet pintaan. Chamonix-Les Chapieux 0-51km / cum asc2900 Koska olimme menneet lähtöön aika viime tipassa, ajauduimme lähdön suppilossa ihan loppupäähän Pasin kanssa, mutta eipä sillä tässä kisassa ja tavoitteilla oikeastaan mitään väliä ollut. Hölkkäsimme alun helppoa tasaista asfalttia ja polkua ja myös Wellingin Petri tuli hetkeksi seuraan. Les Houchesin kylässä hieman nopeasti purtavaa ja yksi pullo täyteen. N. 8km kohdalla viimeisen kylän jälkeen reitti kääntyi ensimmäiseen nousuun ja siellä löytyi uusi suomalainen Ahosen Mikko. Vaihdettiin siinä muutama sana ja otimme Pasin kanssa ensimmäisiä kuvia jylhistä kauniista vuorista. Matka jatkui laidunrinnettä ylös ja tämän ensimmäisen nousun käännyttyä laskuun kaivoimme lamput otsaan ja tulimme alas helposti juostavaa rinnettä ja polkua kohti Saint Gervaisin kylää, jossa oli ensimmäisen iso huolto. Tässä laskussa ohitimme todella paljon porukkaa, jolla tuntui olevan alamäkitekniikka vielä meitäkin huonommassa jamassa. Jossain kohdassa tunsin ukkovarpaassa rakon, mutta tämä osoittautui vääräksi hälytykseksi. Kyläjuoksu oli hauskasti järjestetty eestaas- mallilla ja vaimot olivat tulleet varrelle kannustamaan. Huollossa söin hieman patonkia, juustoa ja makkaraa, mikä oli pieni virhe kun vatsaa kipristeli myöhemmin. Pian tämän jälkeen takaa kuului ”Kimmo” ja Välipirtin Vesa tuli takaa hetkeksi kimppaan, mutta hävisi pimeydessä jossain vaiheessa. Hauska nyanssi yhden nousun alussa olivat Hokan miehet, jotka kirjasivat jokaisen juoksijan kenkämerkin – markkinatutkimus oli menossa. Contaminesiin (31km) noustiin pikku hiljaa, ja siellä oli paikka missä myös henkilökohtainen huolto oli sallittu. Huoltoteltta oli ihan täysi kaaos ja hukkasin Pasin. Juomapullojenkin täyttö oli tuskaa. Juttelin hetken ja annoin halaukset paikalle tulleen vaimoni kanssa ja päätin jatkaa matkaa yksin, kun ketään tuttua ei näkynyt. Nyt suunnattiin yöhön ilman tuttuja naamoja. Nousu jatkui kohti La Balmea ja reitti oli sellaista leveähköä irtokivistä baana. Geeliä ja Mars – patukkaa mussutin energian saamiseksi. Pimeässä ainoa hieno maisema oli oma valokeila. La Balmen huoltoon (41km) tulin klo 00.28. Ilma alkoi olla viileä. Näin yhden suomalaisen (Ida) huollossa, ja tervehdin. Söin ja join ja jatkoin tunkkaamista. Hetken päästä takki oli pakko laittaa päälle kun tuuli yltyi. Huipulle (Col du Bonhomme) saavuin n klo 02.00 lauantaina. Tästä lähdettiin sitten laskemaan onneksi hyvin juostavaa polkua alas Les Chapieuxiin. Ohitin jonkin verran porukkaa tässä laskussa ja kun saavuin huoltoon, edessä oli varustetarkastus. Vähän jännitti että toivottavasti kaikki kysytty löytyy, mutta vedenpitävä takki, puhelin, ja turvapeite olivat mukana, joten kävelin huoltoon ja sain ensimmäistä kertaa hieman kuumaa lientä kitusiin. Sinänsä tuo varustetarkastus oli aivan aiheellinen, koska nyt oli aika viileä yö ja liikuttiin vuoristossa, missä apua ei ole saatavilla jos jotain sattuu. Tähän oli myös tulossa pitkä 15km huoltoväli yöllä, joten kamat oli oltava kunnossa. Les Chapieux-Courmayeur 51-80km / cum asc4700 Sinänsä harmi että oli pimeää, koska tämä väli ja Col de Seignen sekä Pyramidesin nousut olisivat varmasti tarjonneet upeat näkymät. Valtio vaihtui Italiaksi. Näille huipuille asti reitistä ei oikein jäänyt mitään muistikuvaa kuin että siellä oli muutamia teknisiä pätkiä ja muuten alusta oli aika helppoa. Onneksi juuri alaslähdettäessä päivä alkoi sarastamaan ja eteen aukeni ihan mahtavat näkymät, joskin laskeutuminien Pyramidesiltä alas kohti Lac Combalia oli osittain ihan masentavan vaikean kivinen sekä louhikkoinen, joten homma meni osittain kävelyksi. Otin lampun pois ja näin lopulta alhaalla Combalin (65km), jonne saavuin klo 06.58. Hieno usva oli laaksossa ja aurinko valaisi upeasti alppien huippuja. Aamu oli kylmä ja kuuma nuudelikeitto teki oikein hyvää. Kun vähitellen järjestelin lähtöä näin juuri saapuneen Ahosen Mikon ja moikattiin lyhyesti. Tästä eteenpäin reitti oli jonkin aikaa tasaista hiekkatietä. Katselin aamu-usvassa kävellessäni hieman puhelinta ensimmäistä kertaa, ja oli todella piristävää nähdä niin paljon viestejä ja kannustusta tätäkin kautta. Pian käännyttiin oikealle ja lähdettiin tunkkaamaan nousevassa auringossa kohti Mont Favren huippua. Helikopteri saapui hetkeksi pörräämään yllemme ja heiluttelimme sen minkä kerkesimme. Favrelta alas tultiin varsin juostavaa baanaa ja mieli piristyi, kun tiesin että Courmayer odotti. Jouduin pari kertaa pysähtymään tyhjennykselle ja ottamaan kivenjyvää pois kengästäni. Hieman ennen Col Checrouitin (74km) huoltoa vasemmalla aukeni upea vuorinäkymä ja reitin varressa kuului kaunista musiikkia. Tämä oli ehdottomasti valokuvan paikka. 74km huollossa ei oikeastaan olisi ollut tarvetta pysähtyä mutta otin kuitenkin repun pois ja relasin hetken ja join huollosta kokista. Yksi mukillinen per huolto oli sellainen standardiannos. Jalkoväli hiersi pahasti rasvauksesta huolimatta. Lasku kohti Courmayeria (78km) ei ollut tekninen mutta sen verran jyrkkä että muutamia juoksijoita meni ohitseni. Mieliala alkoi yllättäen laskea, ja keskeytys eksyi ajatuksiin. Täällä olisi helppoa ja hauskaa viettää loppupäivä. Asfalttiosuus alkoi ja Päivi oli kadun varrella kannustamassa. Avauduin heikosta mielentilastani ja hyvää tsemppiä tuli takaisin. Kannustus oli kylässä upeaa. Perhe oli vastassa ennen huoltoa. Pysähdyin juttelemaan ja pala tuli kurkkuun välittömästi. Kokosin itseni, otin dropbägini ja painuin sisälle huoltoon, johon vaimoni tuli auttamaan. Pöksyt täyteen vaseliiniä ja energiaa sisään sen verran kuin meni. Roskat roskiin ja uutta geeliä sekä Mars- patukkaa reppuun. Vaihdoin lamppuun akun ja otin kaksi uutta dropbagistä messiin. Jengiä nukkui siellä täällä. Eipä olo kovin hyvältä tuntunut, mutta tähän ei kuitenkaan jäädä. Puolisen tuntia viivyin. Courmayeur-Grand Col Ferret 80-103km / cum asc 6700 Ulos ja portaat alas klo 10.04 ja perhe saatteli ekan kilometrin matkalle. Olin kolmisen tuntia cut-offeja edellä, joten ne eivät enää huolestuttaneet. Päivä lämpeni koko ajan ja kylän jäätyä taakse tulin seuraavan nousun juurelle. Yritin vaihtaa pari sanaa HongKongilaisen (aasialaisia kisassa oli todella paljon) naisen kanssa, mutta hän ei ollut lainkaan juttutuulella. Siksak- Nousu Refuge Bertonelle (83km) oli ihan tuskaa ja jouduin istumaan pari kertaa kivelle katselemaan maisemia. Suurin uho oli miehestä kadonnut ja Bertonelle saapui nöyrä mies. Sää oli jo todella lämmin ja istuin hetkeksi varjoon juomaan vettä. Eteenpäin oli kuitenkin mentävä ja tästä jonkin matkaa reitti oli vaihteeksi ihan mukavaa ja hölkkäilin kauniissa säässä kohti Refuge Bonattia. Liikuttiin sellainen seitsemän kilometriä kumpuilevassa maastossa 2000m korkeudessa. Bonatissa (93km) olin klo 13. Täältä Arnouvaziin (99km) reitti jatkui ihan mukavana ja nautin kuuman päivän alppimaisemista, mutta meno oli aika rauhallista ja tähän väliin kuluin noin tunti. Arnouvaz oli hauskan virran varrella ja teltta oli jo todella paahteinen. Join pullon suusta litran vettä ja kauhistelin edessä olevaa nousua kohti Sveitsiä. Iltapäivä (klo 15.45) oli jo pitkällä kun vihdoinkin tunkkasin itseni Col Ferretillle ja Sveitsiin. Jalassa oli rakot molemmin puolin ja haarojen rakot olivat tunti tunnilta kivuliaammat. Grand Col Ferret-Champex-Lac 103-127km / cum asc 7300 Kun Sveitsin puolelle päästiin, niin hienoissa alppimaisemissa lasketeltiin ihan juostavaa pätkää vajaat kymmenen kilometriä La Foulyyn. Reitin lopussa mentiin hetki asfalttia, kun laskeuduttiin kylään. Les Chapieuxistä tähän sijoitus oli parantunut yli 300 pykälää ja vaikka oma vauhti ei huimannut, niin ei se monilla muillakaan helppoa ollut. Kylään saapuessa lauantaina n. 17.30 Eppu & Co olivat yllättäen vastassa ja kerroin keskeytysfiiliksistäni ihan vaan tukea saadakseni. Olo oli tosi paha ja hiippailin telttaan ja etsin itselleni penkin ja yritin tunkea jotain syömistä sisääni, vaikka oikeastaan mikään ei maistunut. Istuin jonkun ruotsalaisen vieressä ja kun katseemme kohtasivat, sanoja ei tarvittu. Kurja olo oli molemmilla. No ihan vakavasti en tietenkään tähän kisaa jättäisi. Etua cutofiin oli jo lähes viisi tuntia. Luin vähän viestejä puhelimesta ja somesta ja totesin, että mies on done, mutta 60km on vielä jäljellä. Kun hiippailin teltasta ulos, suomalaiset olivat ulkona tsemppaamassa – olivat kuulemma tulleet varmistamaan, että en tähän jättäisi kisaa. Kiitos!!! Lähdin hölkkäämään kohti kisan ”breakpointtia” Champex Lacia ja kuulin suomalaisilta että helppoa ei loppu tulisi olemaan. Hölkkäsin noin kilsan ja metsän saavuttua ryynäsin tekemään biokätkön puskaan – tavara meinasi tulla yläpäästä samalla kun pinnistin biokätköä sveitsiläiseen havumetsään. Karsea mutta jälkikäteen hupaisa kokemus. Jossain välissä tätä kohtaa iski sitten ukkonen. Alkoi tulemaan vettä – ensin vähän ja sitten enemmän. Pysähdyin laittamaan takin päälle. Laskin sekunteja jyrinään salamasta. Ensin niitä oli 15s, sitten 13s ja piakkoin 10s mikä tarkoitti, että ukkonen saavutti takaapäin koko ajan. Edessä kaukana näkyi sinistä taivasta ja sitä kohden hölkkäilin ja toivoin, että en joutuisi ukkosen silmään keskellä tätä metsäosuutta. Hetken aikaa vettä tuli aika rajusti, mutta sitten keli alkoi paranemaan, ja totesin, että tämä haaste oli voitettu. Reitti alkoi kääntymään ylös ja oli mahtava saapua Praz de Fortin kylään jossa sai mennä kivan kylän läpi ilman mitään isompia haasteita. Pysähdyin tässä ottamaan takin pois ja ennen nousua Champex Laciin, liityin muutaman tyypin letkan perään, ja tunkkasimme seuraan huoltoon (Chapex Lac klo 20.29). Juuri sinne saapuessani tuli pimeys. Pidin hyvän rauhallisen huollon ja söin kunnolla sekä viestittelin muutaman kaverin kanssa. Homma alkoi olla hoidettu, mutta vielä oli edessä toinen yö sekä karkeasti 3 x verttitonni. Vaihdoin merinovillapaidan päälle, vaikka lopulta toinen yö oli yllättävänkin lämmin eikä edes ylhäällä olisi paljoa lämmintä vaatetta tarvinnut. Laitoin lampun otsaan ja päälle ja lähdin pimeään. Champex-Lac- Chamonix 127-171km / cum asc 10100 Reitti oli helppoa nousua Plan DeLauhin asti. Mentiin ensin asfalttia ja sellaista metsätietä, sitten polkua ja muutaman karjaportin läpi. Alkoi iskeä hurja jano eikä elektrolyyttijuoma maistunut lainkaan. Nuudelivelli oli ollut huollossa ilmeisesti niin suolaista, että teki vain mieli vettä. Pienen tuskailun jälkeen sitä onneksi löytyi reitin varrella olleesta hanasta. Koin valaistumisen – vuorikisoihin pitää tehdä PALJON mäkitreeniä. Itse olin joutunut sen laiminlyömään olosuhteiden pakosta (Koti Dubaissa) ja nyt maksettiin hinta. Trientiin (140km) pudoteltiin jonkinlaista siksakkia ja siltaa ja lopulta saavuin kylään klo 00.50. Vastassa olivat yllättäen ystävät Outi ja Olli sekä vanhin lapsistani, joka tuli avukseni huoltotelttaan. Oli todella virkistävää saada jakaa surkeaa fiilistä sekä saada apua huollossa, sekä tsempit seuraavaan nousuun. He puhuivat tulevansa myös Vallorcineen vastaan ja minä vaan kehotin heitä nukkumaan. No, enpä valita yhtään että nämä tärkeät ihmiset jaksoivat valvoa ja ajaa huollosta toiseen sillä aikaa kun minä nousin vuorta ylös. Seuraava verttitonni lähti kohti Les Tseppesiä pientä vuoripolkua pitkin. Aika ryytynyttä porukkaa näkyi reitillä ja muutamat olivat laittaneet pitkäkseen kuka mihinkin. Lehmien kellot kilkattivat ja silmät kiiluivat otsalampun valossa. Edessäni meni joku ranskalainen, jolla oli liimattu punainen kortti numerolappuun. Ilmeisesti DSQ tai aikasakko jostain syystä. Tseppesin huipulla oli väliaikapiste, jossa istahdin hetkeksi juomaan ja yksi letka meni ohitseni. Liityin perään alamäkeen ja päädyin juttelemaan jonkun espanjalaisen kanssa. Tulimme takaisin Ranskaan. Meiltä ei enää juoksu luonnistanut – hänellä oli pahat rakot jaloissa ja minulla sekä jaloissa että jalkovälissä. Tässä laskussa myös väsymys alkoi iskemään pahasti päälle. Useasti teki mieli vaan pysähtyä, mennä makuulle ja nukahtaa. Kello oli toisen yön aamuyötä ja voimat alkoivat olla loppu. Saavuin Vallorcineen (150km) klo 04.09. Olin ihan romuna, mutta onneksi ystävät ja tytär olivat vastassa. He olivat pyynnöstäni tuoneet Bebantheniä mukanaan ja kävin vetämässä sitä kourallisen pöksyihini huollon yhteydessä – jospa tällä selvittäisiin. Nyt oli enää viimeinen nousu jäljellä. Pitkään aikaan en ollut enää pystynyt kuin kävelemään ja rasvan helpotus poistui nopeasti. Ensin mentiin pätkä hiekkatietä ja törmäsin yhteen PTL- kisassa olleeseen tiimiin mäen alla olleella väliaikapisteellä. Viimeinen nousu Tete aux Ventille olikin oikein ”Grande Finale”, mikä ei tuntunut loppuvan koskaan. Törmäsin toiseen espanjalaiseen, jonka pohkeeseen oli tatuoitu Mont Blancin massiivi ja teksti ”UTMB Finisher 2018”. Hän tsemppasi ”venga, venga” ja vastasin samalla mitalla. Olimme vain tuntien päässä finishereistä! Kolmas päivä valkeni ja sammutin lampun sekä kävelin eteenpäin pitäen pieniä breikkejä välillä. Näin vuorikauriin sekä poikasen, joiden silhuetti Mont Blancia vasten oli lumoava. Nousu jatkui ja jatkui ja kun huipulle päästiin, niin mentiin ikuisuus vielä tasaista kunnes tulin Teten väliajalle, jossa kysyin matkaa maaliin. 10km kuulemma ja Flegere oli vielä välissä. Tästä eteenpäin vain sauvakävelin edelleen ja porukkaa lappoi ohi säännöllisin väliajoin. Ihastelin massiiviin huippua ja odotin, milloin Flegere saapuu – se näkyi edessä kaukana, mutta matka oli pitkä väsyneelle miehelle. Pikkuhiljaa hissiasema lähestyi ja lompsin pienen laskun huoltotelttaan sunnuntaina klo 08.26. Olin laskeskellut, että alle 40h menisi vielä helposti, mutta se enää kiinnostanut vähääkään. Istuskelin rauhassa ja join vettä sekä katselin kiireisiä kilpakumppaneita. Sijoitus oli ollut parhammillaan alle 600 muutama huolto aikaisemmin. Nyt oli hävitty kymmeniä pykäliä. Ihan sama. Lähdin kävelemään alamäkeä kohti Chamonixiä. Kipu oli jäytävää. Juoksijoita tuli yllättävän hyvällä jalalla ohitse jatkuvana virtana. Ei kiinnostanut. Olli oli ilmoittanut tulevansa vastaan Chamonixistä, ja olipa suuri ilo nähdä hyvä ystävä pari kilsaa ennen kylää. Jupisin kaikki murheeni hänelle ja tällä saattueella laskeuduimme kohti maaliviivaa. Mieli parani askel askeleelta- YEAH – Maaliin mennään! Kun saavuin alas, Outi ja tyttäreni olivat vastassa ja tytär tuli viimeisen kilometrin kanssani maaliin. Kävelin yhden PTL- joukkueen ohi, ja ylistin heidän urheuttaan. Jaoimme isoja onnitteluja toisillemme. Puolisen kilometriä ennen maalia, kannustus alkoi asteittain kovenemaan ja ihmisten määrä lisääntyi. Laitoin hölkäksi. Nyt juostaan. Imin kaiken ilon itseeni. Ihmiset kannustivat minua nimelläni. Käännyin viimeiselle suoralle. Tuleeko itku? Ei. Tytär kuvaa viimeiset 200m maaliin. Möly yltyi ja karjuin onnesta kädet ylhäällä. Siinä! Finisher! En unohda tätä ikinä. Aikani oli n40h3min ja sijoitus kaikista 667. Oikein hyvä. Olli ja Outi auttoivat kämpille ja suihkuun ja nukkumaan. Erityisesti alapään rakot olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta. Lopuksi N 2500 lähtijästä lähes 1000 keskeytti. Vaikka UTMBlle päästäkseen pitää suorittaa riittävä määrä kisoja, ja onnistua arvonnassa, tuo 40% keskeyttäneitä kuvaa varmasti hyvin reitin vaativuutta. Mikään ei ole varmaa ennen kuin olet maalissa. Tänä vuonna säät suosivat, eikä vesisadetta ollut kuin muutan tunnin. Oma kisa meni läpi vuosien aikana luodulla peruskunnolla ja viimeistellyllä Jarin harjoitusohjelmalla, mutta mihinkään yhtään nopeampaan läpäisyyn tarvittaisiin muutama kymmenen kilometriä ylä – ja alamäkitreeniä lisää. Perhe, Olli ja Outi mahdollistivat puitteet. KIITOS!!! Kreikan starttiin olisi nyt kolme viikkoa. Jätin kaiken itsestäni Alpeille. Sparta ei kiinnosta vähääkään, mutta tietenkin lähden. Milloin tuntee olevansa elossa? Haarojen rakot puhkeavat yölennolla ja märkivät alushousuihin, jotka kuivuvat kiinni tulehtuneeseen ihoon. Tunti ennen laskeutumista menin lentokoneen WChen ja jouduin repäisemään kalsarit irti ihosta. Koko kone heräsi taatusti huutooni. Anteeksi. Kiitos. Kaikille!
  2. 24 points
    Meni viimeiseen nousuun asti hyvin. Siihen mennessä olin ~31h vauhdissa. Sitten loppui jaloista vääntö ja pötsikin oli vähän sekaisin. Vatsa asettui, lihaksisto ei. Meni sitten lähemmäs 33h
  3. 20 points
    Jatkossa asiattomasta käytöksestä, piilovittuilusta yms toiminnasta onni potkaisee ja joudut moderointijonoon. Kyseisessä ryhmässä olevien viestit eivät tule viestin kirjoittamisen jälkeen näkyviin. Viesti tulee näkyviin vasta kun olen sen lukenut ja hyväksynyt. Tavoitteena on lukaista viestit läpi arkisin kerran päivässä ja viikonloppuisin en ehkä lue viestejä ollenkaan. Jos moderointijonossa oleva viesti on mielestäni asiaton niin sitä ei julkaista tai sitten se julkaistaan muokattuna. Kyllä, se tekee keskusteluun osallistumisesta vaikeaa. En jaksa enää varoitella tai hellästi ohjeistaa asialliseen käytökseen. Kun löydät nimesi alla olevasta listasta niin tiedät olevasi moderointijonossa. En myöskään jaksa käydä keskustelua siitä mitä mieltä olet asiasta. Aloitetaan viikon pituisilla hyllytyksillä. Siitä sitten pidennetään kunnes viesti menee perille. Kuka haluaa olla ensimmäinen?
  4. 19 points
    Minusta tällaisena keski-ikäisena harrastajana sellainen tilanne on mukava, että päivätöistä saa just sen verran fyrkkaa, että pystyy harrastamaan ilman, että tarvitsisi mitään ihmeempiä sponsoreita miettiä. Voi juosta sen merkkisillä kamppeilla kuin itse haluaa ja käyttää muutenkin just niitä tuotteita, jotka itselle sopii. Someen voi postailla ihan vapaasti mitä matskua haluaa, eikä tarvitse yhtään miettiä, että tulikohan kenkämerkki mainittua riittävän ponnekkaasti. Kertakaikkisen mukava tilanne.
  5. 15 points
    Ja @kiljander maalissa pikkasen päälle 40 h ajassa. Nyt pari palauttavaa ja lepoa. Spartathlon odottaa 😉
  6. 15 points
    Suunnitelmat muuttuivat ja kävinkin 10.8. hölkkäämässä ensimmäiseksi 100 km kisakseni Masokistin Unelman. Valmistautuminen oli luvattoman huonoa. Hyvin sujuneen kevään jälkeen keventely HCM:lle alkoi toukokuun alussa. Siitä eteenpäin HCMää ja Anun 50 mailista lukuunottamatta en tehnyt yhtään 20+ km pitkistä. Oli joko keventelyä seuraavaan, toipumista edellisestä tai sitten säärivaivojen kanssa hipsuttelua. Sadassa päivässä juoksua tuli vain 600 km. Olisin siirtänyt seuraavalle vuodelle, mutta se tod. näk. menee päällekäin Tahkon IM:n kanssa eikä siten ollut järkevä optio. MasUn aika oli 12:43; ensimmäisen puoliskon juoksin parin kympin lämmössä sykerajaa vastaan ja loppupuolen mukavuusalueella 7 min nopeammin, eli negatiivinen splitti. Keskisyke 78 % maksimista. Jalkojen keston kanssa ei ollut ongelmia ja ehkäpä talven paastojuoksujen ansiosta energiat riittivät hyvin. Summaten, satasen saa omaan rauhalliseen tahtiin suoritetuksi kohtuullisen vähälläkin treenillä, joten kaikki empijät voivat lopettaa empimisen ja ilmoittautua seuraavaan kisaan!
  7. 13 points
    On kyllä mahtava formaatti ja oli hieno tunnelma. Toivottavasti en paljon häirinnyt huonoilla jutuilla kanssakilpailijoita. Omalta osalta meni tosiaan yläkanttiin odotuksiin nähden, lonkka kiristi ekalla kierroksella huolella, mutta ei levinnyt kuitenkaan viiltäväksi selkäkivuksi, joka on ollut suurin ongelma muutaman viimeisen viikon aikana. Muutkin tuntemukset selässä vähenivät mitä pidemmälle matka jatkui. Siirtyminen tielenkille huolestutti, mutta vauhti tuolla oli niin kevyt, että kunnon iskutusta ei syntynyt ja siksi varmaan ei ongelmia tullut. Pientä pehmeyttä oli lopussa, koska 18. kierrokselle oli lähtölupa, mutta lopetin siihen. Edellinen kierros meni ajassa 58:20 eli ehkä siihen vielä olisi pystynyt kierroksen runttaamaan alle tunnin. Nyt kun ei sitä tiedä, on pakko mennä toistamiseen.
  8. 13 points
    Maralla 4-8kpl. Ensi viikolla UTMBllä ajattelin tehdä tämän lajin PBn, jota sitten parannetaan Kreikassa. Just pakkasin matkalaukkuun 75kpl High5 geelejä.
  9. 12 points
    DNF 20h ja 134km. 21:n kierroksen puolessavälissä reidet menivät täysjumiin, jouduin pistämään kävelyksi ja huoltoon tulin 15min myöhässä ja se oli sitten siinä. Eli liikuttua tuli yhteensä 21h15min ja 140km. Lopputulokseen olen kyllä todella tyytyväinen, onhan tämä pisin matka tähän mennessä (edellinen oli Ylläs-Pallaksen 105km). Mahtava tapahtuma kaiken kaikkiaan ja ihan mieletön tunnelma. Kovasti kutkuttaisi ilmoittautua ensi vuoden kisaan 😊 Kiitos kuvista! 😊
  10. 12 points
    No niin, viikonloppu oli ja meni ja terässikailtua tuli. Ihan ei mennyt ns. putkeen, mutta kun ihan noviisina ja nöösipoikana on liikenteessä, niin ainakin jäi parannettavaa seuraavaan kertaan sekä melko paljon uutta oppia. Kisapäivän aamuna nappasin kaverin kyytiin ja siitä sitten ajelimme kisapaikalle ihan hyvissä ajoin, kisakanslia ei ollut vielä edes auennut paikalle tullessamme ja Cafe Kuusijärven makkaraperunoitakin joutui hetkisen odottelemaan kun keittiö aukesi sen suhteen vasta yhdeltätoista. Makkaraperunat saimme kuitenkin eteemme ja, kun olimme linnoittautuneet melkein kisakanslian viereiseen pöytään, numerolapun noutaminen suoritettiinkin pöytiintarjoiluna. Nam, röyh ja kiitos. Yleisen kisapaikan ja -fiiliksen tarkastelun sekä tulevien kanssakilpailijoiden kanssa jutustelun lomassa siirsimme vielä pyörät telineisiin odottamaan käyttöä ja samalla valtasimme mielestämme sopivan paikan vaihtoalueeksi. Varsinainen ohjelma alkoi tuntia ennen lähtöä Isojen Poikien (yli satakiloiset) punnituksilla/painonarvioilla joissa maksimiksi punnittiin sangen kunnioitettavat 136 kiloa. Siitä jatkettiin joukkue-esittelyillä joista erityisesti jäi mieleen Steinin Ramin nimipäivien räminää ja pyrotekniikkaa sisältänyt sisääntulo sekä Hoitsukoiden vallan silmiä ilostuttava asustus. Vielä kilpailunjohtajan (possupuvussa) vetämä alkulämmittely niin johan oli kaikki valmista huimia urheilusuorituksia varten. Miesten yleinen sarja starttasi uintiin suurinpiirtein ajallaan ja veteraanikarjut minä mukaan luettuna sitten kolme minuuttia sen jälkeen. Eli ensimmäinen osuus, himpun etukäteen hirvittänyt uinti: Voi _rumasana_! Eihän tuollainen noin 250 metrin uinti joka kiertää kaksi poijua ja palaa lähtöpaikkaan ole uintia jos jää joukon keskivaiheille. Se on potkunyrkkeilyn, painin ja räpiköinnin ristisiitosta. Ihme että uimalasit pysyivät päässä ja toinen ihme etten (kai) onnistunut kiskaisemaan keltään uikkareita polviin. Joka tapauksessa ensimmäinen tavoite tuli saavutettua; en hukkunut. Ja eikun vaihtoon ja pyöräilemään. Vaihdossa annoin kyllä melkoisesti tasoitusta kun kiskoin vähän kireitä sukkia hieman kosteisiin jalkoihin. Ensi kerralla en kyllä sukkia laita. Mutta pikkuhiljaa livahtivat sukat ja lenkkaritkin jalkoihin ja ravia kohti pyörätelineitä samalla kypärän hihnaa kiinnitellen. Toinen osuus, pyöräily: Pyörä telineestä ja puomin jälkeen satulaan. Kun lähtee heikon uinti-vaihto-yhdistelmän jälkeen noin niin kuin ryhmänsä viimeisenä pyöräilyyn niin saa ainakin ohitella. En edes laskenut kuinka monta selkää tuli vastaan. Mutta heti siinä viiden kilometrin kohdilla alkoi pyörän takapää tuntua jotenkin hassulta ja kun sinnepäin vilkaisin, niin näin renkaan vipottavan sivusuunnassa melko lailla reippaasti. Himpun harmitti ja jonkin verran pelotti että entäpä jos se pettää ihan kokonaan "täydessä" vauhdissa. Jatkoin kuitenkin polkemista, mutta ylämäissä ei sitten uskaltanut nousta ollenkaan putkelle. Hetikohta tuon jälkeen, siinä ehkä kuuden kilometrin kohdalla, kolme minuuttia myöhäisemmässä ryhmässä startannut veteraaninaisten tuleva voittaja pyyhkäisi ohitse. Pieni nainen, hyvässä ajoasennossa ja merkittävästi kovempi vauhti --> ei mitään mahdollisuutta pysyä peesissä --> ihan itsekseni sain jatkaa. Viimeisen ylämäen jälkeen naisten yleisen sarjan (yleisten naisten?) kärkikolmikko ajoi meikäläisen kiinni ja itsetuntoani koetellen ohitse, mutta sain siitä kyllä loppumatkalle tosi hyvän peesin. Kiitoksia vain osallisille jos satutte tämän lukemaan, testosteronitasokin varmaan nousi pykälällä siinä perässä... Kaikki mukava loppuu aikanaan ja olikin jo aika palauttaa pyörä telineeseen, heittää kypärä matkan varrella vaihtopaikan muuttolaatikkoon, kuulla toverin olevan puolisen minuuttia edellä ja tossua toisen eteen: Kolmas osuus, juoksu: Heti kaartaessani ensimmäiselle kierrokselle Kuusijärven ympäri oli juomapiste. Himpun kun janotti niin kietaisin huiviini pienehkön mukillisen urheilujuomaa. Paitsi että eihän se ollutkaan urkkaa, vaan jumaliste Batteryä. Juuri kuten kisaohjeissa oli kerrottukin. On muuten sitten ensteksi huono juoma tuollalailla kesken kisan. Tuntui mahassa vielä toisellakin kierroksella eikä oikein vie edes janoa. Eikä anna energiaa. Vielä kun molemmat pohkeet kramppasivat kohtuullisen huolella niin kävi kyllä mielessä että kuinkahan mahtaa matka maistua. Kierroksen loppupuolella pohkeet kuitenkin totesivat että kyllä tuo jätkä sittenkin "juoksee" vielä toisenkin kierroksen, vaikka pari kertaa oikein pysähdyinkin hetkeksi venytelläkseni, ja päättivät lopettaa kiristelyn. Vielä kun pääsin toverin rinnalle vaihtamaan pari sanaa ennen ihan pientä nostoa näyttääkseni että jollain lailla kulkee, niin toinen kierros oli sitten jo ihan nautiskelua. Tuuletukset loppuun ja kaarros terassille. Neljäs osuus, olut: Kaksi puolen litran tölkillistä olutta. Lempijuomaani. Opiskeluaikoina (ja myöhemminkin) satoja, ellei tuhansia, litroja takana. Hymyillen oluet naamariin ja siitä hyvävoimaisena maaliin. Not! Ikinä, siis ei ikinä (muistaakseni), ole oluen juominen tökkinyt noin pahasti. Ensimmäisen tölkin puolessavälissä tuli jo tunne että riittää; vielä lisää tätä ja seurauksena voi olla ns. yliastuttu suoritus. Mutta ei auttanut, vähitellen, ihan väkisin ja naama irvessä karhut tuulensuojaan noin neljässä ja puolessa minuutissa. Neljä ja puoli minuuttia! Veteraaninaisten voittaja kiskaisi aikaan yksi nolla kahdeksan. Naurettavaa. Säälittävää. Maali! Aika kokonaisuudessaan 48:41. Ei tuuletuksia, rappusille istumaan ja pitelemään mahasta kiinni; ei tässä nyt iso mies ala oksentamaan ihmisten nähden. Vaivihkaa kuitenkin tarkistin suuntiman lähimpään vessaan jos olo sattuisi menemään huonompaan suuntaan, onneksi turhaan. Hetki huilia, polkupyörä valmiiksi auton perään, saunakamppeet mukaan ja saunaan. Sapuskaa ja palkintojenjako jonka jälkeen tuomitsin itseni ajokuntoiseksi eli kotimatka. Saunoessa olut (jopa alkoholiton sellainen) maistui jo hyvältä. Samalla kypsyi toverin kanssa päätös siitä, että ensi vuonna uudestaan. Tosin nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin eli ainakin: - Uintinopeutta lisää että kehtaa mennä eturiviin lähdössä - Ilman sukkia - Ehjänä pysyvällä pyörällä - Ilman Batteryä matkan varrella - Ehjänä pysyvillä pohkeilla - Onko kellään ideaa miten tuota oluen juontia voisi harjoitella tavoitteellisesti? Ei siis humalahakuisesti? - Ilman poislähtöaikataulua ja ehdottomasti ilman omaa autoa. Ehtisi sitten rauhassa savusaunaankin jollei se ole sitä ennen palanut. Ei pitäisi olla kolmen vartin alitus tekemättömissä. Kiitoksia järjestäjille ja kanssakilpailijoille (erityisesti sille peesattavalle), hauskaa oli!
  11. 11 points
    Ekaa kertaa maratonilla rohkealla yrityksellä Kiimingissä 2.59.44 eli reippaasti alle tavoitteen. Mitä seuraavaksi? Hieno matka!
  12. 11 points
    Tehty, Finlandia Marathon Jyväskylässä 14.9.2019, 2:59:57.8 riittävällä marginaalilla alle 3h
  13. 11 points
    Nuo ovat vanhat kriteerit. Fyysisen kunnon mittaaminen -kirjassa (LTS 2018) sivuilla 96-97 on esitetty uudet suomalaiset määrityskriteerit laktaattikynnyksille. Nopeusväit eivät itse asiassa tihenny loppua kohden, vaan testi mennään pääsääntöisesti 1,5km/h -nopeusvälein. Tuo min/km -vauhdin käyttö sekoittaa tässä hieman. Periaate testeissähän on nimenomaan mennä tasaisin kuormaportain, eli tasaisin km/h, Watti tai teoreettisin ml/kg/min -nostoin. Sykkeen (eikä se tasaisilla kuormanostoilla välttämättä nousekaan) eikä myös min/km -vauhdin ei tarvitse nousta tasaisesti. Pasi_P:lle iso plussa uusien laktaattikynnymäärityskriteerien käytöstä. Tosin kirjassa ei ole mainittu erikseen, mitä muuttujaa käytetään X-akselina. Periaate, ja kirjassa oleva piirros, puoltavat kuitenkin juoksutesteissä km/h -asteikkoa, koska tällöin x-akseli tulee kuormaportaan muutoksena tasaväliseksi. Pasi_P:n käyttämällä min/km -asteikolla laktaattikäyrän loppupää jyrkkenee huomattavasti todelliseen nähden, mikä voi aikaansaada regressiosuoriin tulkintavirhettä. Kun laktaattikynnysmäärityksissä käytetään noita uusia kriteereitä, ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä laktaattikynnysten sijainnista. Viimeisen 40 sekunnin kuorman käyttäminen LT2:n regressiosuorassa voidaan helposti kyseenalaistaa. Jos tuon 18,4 km/h nopeuden tasaa kuorman kestoajalla, ei regressiosuora muutu. Arvot ovat LT1:n kohdalla nopeus 11,5 km/h, vauhti 5:13,0 min/km ja syke 146,3 /min. Vastaavasti LT2:n kohdalla arvot ovat 14,8 km/h, 4:03,0 min/km ja 169,4 /min. KOska määritykset on tehty laktaatistä, käytin tässä laktaattikynnysten lyhenteitä LT1 ja LT2. Suomalaisessa terminologiassa nämä kääntyvät sitten vastaavasti aerobiseksi ja anaerobiseksi kynnykseksi. Mikäli nyt testaaja antaa jotkut tästä poikkeavat kynnykset, täytyy hänellä olla erittäin pätevät perusteet muulle tulkinnalle. Suomessa on jo 80-luvun lopulta pyritty yhtenäistämään kestävyysominaisuuksien testaamista, mutta näköjään 30 vuoden jälkeenkin on markkinoilla täysin villiä toimintaa. Yleinen suositus on käyttää juoksumatolla 1 prosentin eli 0,6 asteen kulmaa. Millä tässä testaaja perustelee 0 asteen kulman käyttöä? Kun kuormaportaat ovat 1,5 km/h yleisen matolla käytettävän 1,0 km/h sijasta, saattaa olla perusteltua pidentää kuorman kestoa suositellusta 3 minuutista 4 minuutin niin sykkeen kuin laktaatin kinetiikan vuoksi. Mutta juoksumatolle on erittäin vaikea keksiä mitään perustetta pitää kuormien välillä 2 minuutin taukoa. Tässä kyllä tenttaisin testaajaa tiukasti, mihin ihmeeseen tuo tauko perustuu. Kun kyseessä ilmeisesti oli paikallaan seisoskelu, ei tauko todennäköisesti vaikuta veren laktaattipitoisuuteen. Passiivisessa palautuksessa kun laktaatin eliminaatio on melko olematonta. Mutta sykevasteeseen tuo tauko vaikuttaa jo melkoisesti. Isoin harmi tällaisesta suositukset ohittavasta testauksesta, ellei testaajalla ole tosiaan tiukkaa perustetta toiminnalleen, tulee testiasiakkaalle itselleen. Tällä tavalla toteutettua testiä kun on äärimmäisen vaikea verrata muualla tehtäviin, suositustenmukaisiin testeihin. Ja kuntotestauksen hyvien käytäntöjen mukaan testitulosten tulee olla asiakkaan käytössä viimeistään viikon kuluttua testistä.
  14. 11 points
    Välistä kokeilin käydä ajelee pyörällä, niin ettei olisi pohjilla ihan älytöntä kuormaa jaloilla. Yleensähän olen käynyt aamuisin salilla soutaa, kyykkäilee ja mavettaa, sitten iltaisin olen mennyt pyöräilee(jos on ollut ”pyöräilypäivä”). Olen vähän yrittänyt sillä pitää pyöräilyn tehoja alempana, ettei olisi liikaa intoa painaa menemään. Tänään kuitenkin jätin salilla jalat rauhaan pl melko napakkaa soutua 20min@1.46,3/500m, mutta muuten tein yläkropan. Illalla sit kävin ajelee pyörällä, ja olin päättänyt että ajelen jonkun minimissään 80km, mutta sikäli fiilistä ja järkeviä reittejä keksii, niin vaikka sitten 150km. Nyt oli jaloissa kyllä vahva tunne ajella, ja tuulikaan ei vituttanut kuin vasta viimeisellä 40kmllä. Nyt palataan taas päiväjärjestykseen ja pyörällä ajellaan enemmän jalat jumisina.
  15. 10 points
    Juoksin kolme viikkoa sitten Nivalassa 57 km ja sen jälkeen harjoituksissa pari kovempi tehoista treeniä tietoisella riskillä. Niinpä tänään muutaman kilometrin juoksun jälkeen tajusin, etten ole palautunut henkisesti ja fyysisesti Nivalasta ja näistä treeneistä. Annoinkin itselleni armoa ja päätin juosta puolivauhdikkaan harjoituksen välittämättä sijoituksista tai loppuajasta. Ja lähes koko matkan tämä onnistuikin hienosti Nuuksion hienoilla poluilla ja komeissa maisemissa! Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että jos päivän kunto ei ole 100 prosenttinen näin pitkällä matkalla, osuu se omaan nilkkaan jossakin vaiheessa. Viimeiset kilometrit olivatkin sitten totisempaa vääntöä... Mutta selittelyt selittelyinä ja päivän aika löytyy järjestäjien sivulta ja on se mikä on kuten urheiluun kuuluukin. Nyt sitten (pakko)lepoa ennen tulevaa harjoitusvuotta. Näitä Suomen kisoja on tullut kierrettyä siellä täällä ja harvoin olen törmännyt täydelliseen pohjanoteeraukseen. On kuitenkin pakko kiittää Nuuksio Classicia todella hyvin järjestetystä kisasta. Reitti, maisemat, ystävälliset kisajärjestäjät, kisakeskus jne. Kaikki toimi hienosti! Päivän Valokuvaajan onneksi joukossamme on myös meitä tavallisia tallaajia Simpasten rinnalla. Itse pääsin bongaamaan nopea liikkeisen kuvaajan kaikissa kolmessa tyylillä valitussa kuvauspisteessä.
  16. 10 points
    Tulokset PDF-muodossa ja ooh aah sieltä löytyy ajatkin. Täytyy kyllä sanoa, että tulospalvelu on liki kökkötraktori tasoa, jos ei ole saatavilla aikoja vaan BUFF-tour pisteitä onlinenä... Baltsulla on ihan hyvä pointti tässä... Tuloksista kannattaa huomata yksi Suomen parhaista juoksukuvaajista, eli Aapo Laiho sijalla 11. (Ja ei vedellyt trikoissa vaan hyvinkin perinteisissä saksalaisissa tamineissa 🙂 ) Tässä ultran kuvat Henri Peimentin tuloon saakka.... (jos ei näy, niin kommentoikaa, niin yrittelen muuttaa asetuksia, pahoittelen 11km suttuja kuvia, mutta ei ole aikaa poistaa tai korjailla niitä...) Nuuksio classikin kuvat olkaa hyvä.. (jos ei näy, niin yv:tä ja jos haluaa kuvansa pois, niin hoituu samalla kaavalla)
  17. 10 points
    Mä en kahdessa viimeisessä nousussa/laskussa ottanut enää yhtäkään juoksuaskelta maalisuoraa lukuunottamatta. Sain käsitteen ”rakot” ihan uudelle tasolle. Herran jestas. Mun ohi meni kymmeniä juoksijoita viimeisessä laskussa. Onnea @TeemuS- kova veto.
  18. 9 points
    Harrastin tänään juoksusponsorointia. Kullervon maratonilta Luukkosen Matti soitteli: -Moro Pekka ootko messissä tänäkin vuonna Joutsenon Atlaksen nimissä? -Toki, onko sama summa, 75€? -Joo on, tosin nyt ei enää paineta kirjalliseen muotoon vihkoa vaan firmojen logot tulee pukkarin seinälle. -Se riittää loistavasti, nähdään viikon päästä lauantaina. -Moro! -Moro! Näin pienyrittelijä tukee paikallista urheiluseuratoimintaa ja osoittaa samalla arvostusta lukuisia talkootyöntekijöitä kohtaan jotka vuodesta toiseen mahdollistavat näiden juoksutapahtumien jatkuvuuden. Toki oman osallistumiseni maksan vielä erikseen 🙂
  19. 9 points
    Itse olen vähän toista mieltä tuosta ulkopuolisesta huollosta. Kaikilla ei ole mahdollisuutta sitä järjestää ja sillä saa aikamoisen eron tehtyä niissä kisoissa missä se on sallittu. Omasta mielestä Vaarojen systeemi on paras, eli kaikki kannossa alusta saakka ja ulkopuolinen huolto kokonaan kielletty. Se on tasapuolisin.
  20. 9 points
    Uudet reittiennätykset 72 km matkalla Juuso Simpanen 6:02:30 Johanna Antila 7:35:40 Henri Ansio tuttuun tapaan voittajana maratonilla tällä kertaa ajalla 3:11:45. Naisten maratonin voittoon Hanna Jantunen ajalla 3:50:12.
  21. 9 points
    Saako esittää protestin ohjeidenvastaisesta toiminnasta 😁. Ja tuohon yhtenäiseen toimintaan testauksessa liittyen seuraavat havainnot palautteesta: Teoreettinen hapenkulutus vaikuttaa lasketun Londereen kaavalla ja vakiolla +6. Suositus on ko kaava ja vakio -2. Tästä tulee teorettiseen hapenkulutukseen +8 ml/kg/min ero suositukseen nähden ja maksimaalinen teoreettinen hapenottokyky olisi pudonnut 60,7 -> 52,7 ml/kg/min. Tosin omasta mielestäni vakio -2 eli kv-tason maratoonari on alakantissa, +2 vakiona olisi sopivin kompromissi. Hapenkulutus maksimista on laskettu suositusten vastaisesti. Suosituksen mukaan niin kynnysten kuin maksimin teoreettisesta hapenkulutuksesta vähennetään lepohapenkulutus 3,5 ml/kg/min ja vasta sitten lasketaan tuo prosentti. Suositus on ollut voimassa jo 90-luvulta lähtien. Suosituksen mukaan laskettaessa uudet suhteet olisivat 61% ja 82 %. Palautetekstiin ne eivät vaikuta Jos teoreettisena hapenkulutuksena olisi käytetty Londereen kaavaa suositellulla vakiolla -2 ja suositellulla lepohapenkulutuksen huomioivalla laskutavalla, olisivat kynnysprosentit 55% ja 79%. Tämä olisi mahdollisesti muuttanut palautteessa tekstin kohtalaiseen peruskestävyysalueen painotukseen. Kynnyspiirroksissa näkyy tuo min/km -akselin vaikutus käyrän loppuosan jyrkkyyttä nostavasti. Muoto olisi huomattavasti loivempi, jos asteikkona olisi km/h. Tämä pitää huomioida, jos käyränmuodosta tehdään päätelmiä esimerkiksi jyrkästä laktaattinoususta ja "seinästä" AnK:n jälkeen. Lisäksi viimenen kuva syke vs min/km on fysiologisesti virheellinen. Kuormituksen noustessa portaittain sykkeen nousu tasaantuu (tässä jyrkkenee) noin LT2:lta ylöspäin. Tähän ilmiöönhän perustuu Conconi-testi. Alueiden vauhdit ovat päinvastoin kuin sykkeet. Mielestäni parempi merkintätapa on laittaa testin syke ja vastaava vauhti tässä tapauksessa päällekkäin. Eli PK:n merkinnän soisi olevan 7:15 - 5:27 ja alla tuo 110-142 Miten testikäyristä voidaan tehdä päätelmiä juoksun taloudellisuudesta vai oliko käytössä joku juoksutekniikka analysoiva mittari? Useimmiten taloudellisuutta on kommentoitu mitatun ja teoreettisen hapenkulutuksen erona, johon tosin tuo teoreettisen hapenkulutuksen kaava vaikuttaa. Nykyisin olisi toivottavaa tuon eron sijasta käyttää ml/kg/km -arvoja.
  22. 9 points
    Mikä artikkeli tässä mahtaa olla kyseesssä? Löysin vain yhden, "Matalatehoinen peruskestävyysharjoittelu hakkaa yleensä trendikkään HIIT-treenin", joka on karkeistetusti ylistyslaulu hölkälle. Jotenkin häritsee näissä keskusteluissa se, että kaiken pitäisi aina olla rakentavaa, nousujohteista, järkevää, puhdasoppista. Entä jos vain tykkää juosta, ja vain juosta, ilman sen kummempia tavoitteita kuin olla timmissä kunnossa? En minä esimerkiksi tällä hetkellä välitä tuon taivaallista siitä, että onko vo2maxit nousussa tai että onko nyt Garminin harjoitusvaikutus plussalla, tai että onko optimaalinen nestetasapaino. Päivät vaihtelee, aika usein on melkoista paskaa ja kyntämistä, mutta silti hölkkäilen menemään joka päivä, koska se on elämäntapana mulle henkilökohtaisesti tärkeää. Se siis lisää hyvinvointia, vaikka urheilulääketieteen näkökulmasta ei aina olisikaan järkevää. Sellaiselle näkökulmalle haistattelen pitkät. Ei tässä ehtoopuolella hölkätessä kaiken tarvitse olla niin oikeaoppista.
  23. 8 points
    Ehkä nyt voisin tänne laittaa tämän "vammakertomuksen", kun olen pystynyt alkukesästä asti treenaamaan aika lailla normaalisti ja oireet ovat pikkuhiljaa vähentyneet ja koko asian on välillä jopa unohtanut - tuohan on jo hyvä merkki. Kisaamaankin on jo päästy eikä ongelmia ole niistäkään aiheutunut. Tarina alkaa alkuvuodesta 2018, kun olin muutamalla lenkillä käyttänyt nastalenkkareita ja ottanut välillä niissä joitakin reippaampiakin vetoja. Noihin aikoihin oikean jalan kantapäässä (akilleksen kiinnityskohta) alkoi tuntua hieman kiputuntemuksia. Nuo nastakengäthän ovat melko jäykät normilenkkareihin verrattuna ja kenkä painoi kantapäätä välillä aika voimakkaasti, mikä pohkeiden kireyden ohella varmasti vaikutti asiaan. Kevät sujui siten että välillä piti tehdä lähinnä korvaavia (hiihtoa, kuntopyörää jne) ja välillä pystyi juoksemaan lähes normaalisti. Alkukesästä pystyin juoksemaan yhden kisankin, mutta sen jälkeen oireet pahenivat ja esim. pitemmän istumisen jälkeen piti aluksi hyvinkin ontua ennen kuin kantapää "vertyi". Kesäkuussa sitten kypsyin tilanteeseen ja marssin kokeneen urheilulääkärin juttusille. Hän ehdotti kortisonipiikkiä ja aluksi hieman kavahdin ajatusta, mutta hän perusteli miksi se tässä tilanteessa olisi hyvä ratkaisu ja niinpä se sinne pistettiinkin, minkä lisäksi määrättiin viikko lepoa + tulehduskipulääkekuuri. Oireet hävisivätkin suunnilleen välittömästi ja tuon lepojakson jälkeen ensimmäinen lenkki tuntui mahtavalta, kun mitään kiputuntemuksia ei ollut. Ehkä kuitenkin sitten palasin normaaliin lenkkeilyyn hieman liian innokkaasti eikä ohjelmassa ollut tuossa vaiheessa mitään kantapäätä/akillesta kuntouttavia jumppia normivenyttelyjen lisäksi. Niinpä oireet myöhemmin kesällä valitettavasti palasivat takaisin eikä tilanne ajan myötä tuntunut kohenevan, joten syksymmällä menin taas jututtamaan lääkäriä. Nyt ei kortisonia enää laitettu, mutta sen sijaan laadittiin fysioterapeutin kanssa jumppaohjelma, joka kohdistui paitsi akillesjänteeseen niin myös tiettyihin lihaskireyksiin (mm. pohje, takareisi), jotta koko "takaketju" saataisiin toimivammaksi. Minulla murheenkryyni on nilkka, etenkin oikea nilkka, jonka liikkuvuus on varsin kehno ja fyssarikin arveli että osin se johtuu nilkan rakenteesta - luut tökkäävät toisiaan vastaan, mutta ehdottomasti pohkeen liikkuvuutta piti (ja pitää yhä) saada paremmaksi. Lisäksi ohjelmassa oli mm. liike, jossa ensin noustaan toisen jalan avulla varpaille ja sitten laskeudutaan toisen jalan varassa hitaasti alas. Tästä ohjelmasta tuntuikin olevan apua ja myöhemmin syksyllä pystyin taas juoksemaankin, mutta oireet eivät kuitenkaan kokonaan hävinneet. Päällepäin kantapäässä näkyi selvä pieni "pullistuma" joka oli pahimmillaan varsin kosketusarka; esim. lattialla ei oikein kärsinyt istua jalat suorana sellaisessa asennossa että tuo kipukohta olisi kovaa lattiaa vasten. Varmastikin siellä oli myös ulommassa limapussissa tulehdusta. Vaiva oli kestänyt jo sen verran kauan että ajattelin nyt kaivaa hieman kuvetta ja käydä magneettikuvassa, josta sitten paljastuikin että kantaluussa näkyi tiettyä rasitusmuutosta (ei kuitenkaan murtumaa eikä ns. Haglundin kantapäätä). Tästä lääkäri päätteli että luun tilanne pitkitti tulehdusta ja hän asetti minulle kahden kuukauden iskutuskiellon, eli ei juoksua eikä mitään iskuttavia hyppyjä yms. Esim. hiihtoa pystyi kuitenkin tekemään ja jumppaohjelmaa luonnollisesti jatkettiin edelleen. Näin kului loppusyksy ja vuodenvaihde. Tammikuun loppupuolella 2019 sitten alkoi varovainen paluu juoksun pariin, ensin matolla tyyliin kävelyä 4 min, juoksua 1 min jne., pikkuhiljaa juoksuosuuksia pidentäen. Luonnollisesti myös hiihtoa, ja jumppaa toki edelleen jatkettiin, vaikka ne jumppaliikkeet alkoivat jo välillä maistua puulta. Kantapään paranemisen edistyminen kuitenkin motivoi. Helmi-maaliskuun aikana sitten pystyi vähitellen tekemään jo ihan normaaleja juoksulenkkejä ulkona, mutta tilanne oli yhä sellainen että lenkin jälkeisenä päivänä oireet pahenivat eli juoksulenkkejä ei pystynyt tekemään peräkkäisinä päivinä. Hidasta edistystä kuitenkin tapahtui, vaikka oireet saattoivat ajoittain pahetakin. Trendi oli kuitenkin oikeaan suuntaan. Toukokuun lopussa tein reilun viikon lomareissun, jona aikana en juossut ollenkaan (kävelyä ja muuta aktiviteettia kyllä oli) ja se teki siinä vaiheessa kyllä hyvää. Tuon jälkeen sitten pystyin jo juoksemaan jopa 50 km viikossa ja myöhemmin kesällä 60-70 km (mikä on aina ollut minulle ihan hyvä viikkomäärä). Elokuussa sitten pääsin jo kisaamaankin ensimmäisen kerran yli vuoteen ja tilanne alkoi kantapään suhteen olla jo varsin hyvä; aamulla ja pitkän istumisen jälkeen toki jäykkyyttä voi välillä esiintyä mutta juoksemaan pystyy. Nyt syyskuussa juoksin puolimaratonin vähän keveämmissäkin kengissä eikä ongelmia ilmennyt. Saapa nähdä, juoksenko enää yhtään lenkkiä niissä nastalenkkareissa... Joka tapauksessa jatkan edelleen niitä jumppaliikkeitä, etenkin pohje/akillesjumppia + venytyksiä, jotta tilanne pysyisi hallinnassa eikä kantapään tilanne alkaisi taas pahentua. Se paksuuntuma muuten näkyy edelleen, mutta punoitus ja painoarkuus on ellei kokonaan kadonnut, niin ainakin reilusti vähentynyt. Eli tällaiset vaivat voivat joskus vaatia melkoisen pitkänkin paranemisajan, varsinkin jos omilla toimillaan välillä pahentaa tilannetta. Tuolla akillesjänteen kiinnitysalueellahan verenkiertokaan ei ole kovin vilkasta. Pahin virhe oli varmaankin palata liian äkkiä normaaliin juoksuohjelmaan sen kortisonipistoksen jälkeen, kun siinä vaiheessa olisi pitänyt edetä hyvin varovasti ja käydä jo silloin fyssarin pakeilla ja alkaa noudattaa sitä kuntouttavaa jumppaohjelmaa. Joten, jos alatte kärsiä vastaavista vaivoista eivätkä ne kotikonstein meinaa parantua, suosittelen kyllä että menette heti asiantuntijoiden eli osaavan urheilulääkärin + fysioterapeutin juttusille.
  24. 8 points
    tuossa sponsoroinnissa on sellainen asia vielä, että firmoja pitäisi kiinnostaa kaksi asiaa eli toisaalta se, että se kategoria olisi relevantti kuluttajille ja toisaalta se, että se oma brändi on se, jonka kuluttaja valitsee. Eli jos palataan tuohon FG:n tilanteeseen, niin hänen triathlon-harrastuksen pitäisi myydä polkupyöriä, mutta myös nimen omaan sen merkkisiä pyöriä, eikä niin että seuraajat menevät kauppaan ja ostavat minkä tahansa pyörän. Silloin jos siinä tehdään jotain sponsorointikuviota, niin se viesti pitää olla sellainen, joka puree johonkin tiettyyn kohderyhmään. Esim. Bemarilla ja Skodalla on ihan erilainen imago. Bemari panostaa ajamisen hauskuuteen ja Skoda on järkivalinta. Sen takia on helppo nähdä joku insinööri Skodan ratissa, muttei arkkitehtiä tai urheilijaa. Minua ei yllätä yhtään se, että FG:n pyörä on sysimusta. Jos katsotaan ohessa esiintyvää kuvaa aivoista, niin on vaikea kuvitella, että triathlon tai erityisesti FG triathlonistina vetoaisi turvallisuushakuisuuteen. Enemmänkin kyse on vaihtelun halusta ja erityisesti siitä autonomiasta. Muutama adjektiivi, jos pitää keksiä kun miestä markkinoitaisiin sponsoreille, niin miten olisi kapinallinen, voima, järjestys, vapaus, muutos. Kun mietitään tuon pohjalta, mikä on se kohderyhmä, johon tämä vetoaa niin tulee heti mieleen keski-ikäiset perheenisät, joille akat mäkättää. Pitää käydä Prismassa, sukulaisvierailuilla, Ikeassa. Elämässä ei saa olla ikinä mitään kivaa, vaan pelkkiä velvollisuuksia ja kärsimystä. Sitten jossain vaiheessa mitta tulee täyteen ja mies näkee FG:n esikuvana, henkilönä, jollainen hän haluaisi itsekin olla. Ottaa mustan kostajan alleen ja vähät välittää mistään muusta. Ajaa 100 kilsaa tien reunaa. Sitten jonain perjantai-iltapäivänä se menee niin pitkälle, että Visa-kortti kaivetaan esiin ja näpytellään se kortin numero Canyonin sivuille. Menee muutama päivä ja musta kostaja ilmestyy kotipihaan. Se laitetaan vähin äänin autotallissa ajokuntoon, eikä kerrota vaimolle mitään. Sitten kun tulee seuraavan viikon lauantaina ja vaimon täti on kutsunut kylään, niin mies tuleekin pyöräilyasuissa olohuoneeseen ja sanoo vaimolleen: Olen ollut 20 vuotta mukana, kun olet halunnut tavata sukulaisiasi. Saat mennä jatkossa yksin, minä en ole enää mikään maskotti. Minä lähden nyt pyöräilemään. Hasta la vista. Eli jos FG ajaisi sellaisella pyörällä, mikä vetoaisi naisihmisiin, se viesti ei olisi yhtä tehokas, koska hänen projektinsa ei silloin möisi niitä pyöriä, mutta musta kostaja myy, koska joka paikassa on valtavasti turhautuneita keski-ikäisiä miehiä. Henkilöitä, jotka eivät ole ikinä saaneet elää omaa elämäänsä, eikä ottaa mitään riskejä. Nyt yksi polkupyörä voisi muuttaa kaiken ainakin siksi ajaksi, kun ei tarvitse olla kotona. Silloin sillä ei ole merkitystä, ovatko nämä henkilöt hyvässä vai huonossa kunnossa tai onko niillä tavoitteita mahdollisen urheilulajin osalla, vaan sillä on merkitystä, että he ovat turhautuneita. He tarvitsevat omaa tilaa, mahdollisuuden haistattaa akalle paskat. Ja se fillari on silloin se ratkaisu. He tarvitsevat sellaisen pyörän elämäänsä enemmän kuin mitään muuta ja FG pystyy sen uudenlaisen elämäntavan heille tarjoamaan. Heidän pitää vain havaita mahdollisuus ja uskaltaa käyttää Visa-korttia. Myöhemmin asiaa voi kotona perustella sillä, että kavereillakin on ja pyöräily parantaa terveyttä. Kavereita ei oikeasti tarvitse olla, vaan jos ja kun vaimolle pitää asiaa perustella, niin kertoo FG:stä ihan kuin hän olisi paras ystävä, vaikkei oikeasti olisi koko tyyppiä koskaan tavannut. Jos vielä tulee jotain hankaluuksia, niin voi kertoa, että on sopinut lähtevänsä ajamaan työkavereidensa kanssa, mikä parantaa omaa asemaa työyhteisössä. Yhdenkään työkaverin ei oikeasti tarvitse pyöräillä, vaan se musta kostaja on vain henkilöllä itsellään ja idolilla eli FG:llä, mutta ei vaimon sitä tarvitse tietää. Mies ajaa tyytyväisenä 100 kilsaa ja vaimo oppii keksimään itselleen jotain tekemistä siksi ajaksi ja kaikki ovat tyytyväisiä, kun nuo lenkit mielikuvitustyökavereiden kanssa järjestetään kerran viikossa. Ajan kanssa saattaa oikeasti löytyä ajokavereita. Työpaikalla joku saattaa innostua tai sitten tutustuu muihin polkijoihin. Kyse ei ole pelkästä polkupyörästä tai Canyonista, vaan paljon muusta ja tämä sponsoroitu urheilija voi sen muutoksen mahdollisuuden tuoda oikealla tavalla tehtynä potentiaalisen asiakasryhmän tietoisuuteen. Se on kuitenkin halvempaa kuin mainostaminen. Tässä samassa yhteydessä tulee mieleen noiden tossumerkkien ambassador-toiminta. Jos halutaan kasvattaa liikevaihtoa nopeasti paljon, kannattaisi asia miettiä malli- ja asiakasryhmäkohtaisesti. Mä en tajua sitä, että minkä takia niiden "lähettiläiden" henkilöprofiilit ovat niin samankaltaisia. Ajatus on kai se, että siinä samassa kontekstissa saadaan mahdollisimman laaja näkyvyys, mutta siinä käy sitten niin, että se suuri porukka, joka ei ole ollenkaan siinä porukassa, jää tavoittamatta kokonaan. Mä etsisin niitä tyyppejä ihan eri tavalla. Kuvaamalla kisoja, katsomalla niiden henkilöiden profiileja tulosten suhteen, mutta erityisesti sen suhteen, mitä he tekevät ennen kisaa, kisojen aikana ja sen jälkeen. Keitä he tuntevat, mikä heidän koulutuksensa on, mitä he tekevät vapaa-ajallaan. Mistä muista brändeistä he pitävät ja kuinka intohimoisesti he suhtautuvat niihin brändeihin. Olisivatko he valmiita sitoutumaan ja kuinka paljon. Silloin yhteen urheilijaan kannattaa satsata, jos se matchi on täydellinen. Ja ne voivat olla ihan mitä tahansa urheilijoita. Joku hyvä ryhmäliikuntaohjaaja esim. on henkilö, jonka jalat ja paita ovat mainospaikkoja, jotka huutavat hyödyntämistä. Tossumerkin kannattaa sainata sellainen tyyppi, koska jos hän vetää todella hyvin ne tunnit, niin hän saattaa tavoittaa viikossa tuhatkin potentiaalista kuluttajaa ja hän tavoittaa säännöllisesti satoja. Jos jossain salilla esim. kaikilla naisilla on Niken tossut, niin sitten jos suosittu ohjaaja vaihtaakin merkkiä ja hänellä on hyvännäköiset vaatteet aina, jossa lukee se merkki ja todella makeat kengät, niin asiakkaat huomaavat sen. Menee vähän aikaa (uudet tossut ostetaan joko kesän jälkeen kun uusi kausi alkaa tai joulun jälkeen kevätkaudelle), niin sitä merkkiä alkaa näkyä enemmän ja enemmän. Ensiksi tulee parille tyypille. Sitten muut huomaavat, että noilla on sellaiset, mitkä ohjaajalla. Saavatkohan ne minuun verrattuna etua. Tunti tuntuu vähän rankalta, mulla ei ole samoja kenkiä. Huh, palkkapäivä, nyt menen ja ostan sellaiset. Seuraavalla kerrallakin se voi tuntua vielä rankalta, mutta nyt ajatellaan: se tuntuu muiltakin rankalta, kun on samat varusteet. Aika harva asia tapahtuu sattumalta. Pitää tehdä suunnitelman mukaisesti. Sponsorointi ei ole urheilijalle mikään omena, joka putoaa mystisesti taivaalta ja jos sponsoroiva yritys ei tiedä mitä on tekemässä, niin silloin on kyllä parempi mennä jonnekin Torni-hotelliin ja heittää Ateljee Barista seteleitä alas kadulle.
  25. 8 points
    Nyt on ketjun aloittajan maraton juostu, ja energiat riitti tällä kertaa huippuhyvin koko matkaksi, jopa parin kilsan loppukiriin. 15 km asti join juomapisteillä urkkajuomaa, ja loppumatkasta tasaisesti 4 geeliä ( jotka meni hyvin alas, koska olin etukäteen niin päättänyt💪). Ehkä parhaimman vaikutuksen oloon toi kuitenkin merisuola, hämmästyttävästi janontunne hävisi suolan nauttimisen jälkeen. Suurena apuna oli myös erittäin tasaisesti juosseen jäniksen seuraaminen, ei vauhti kiihtynyt alussa liian kovaksi.
  26. 8 points
    Ihan turha tulla tänne vähättelemään
  27. 8 points
    Lomilla tuli oltua, ja kyllähän treenihommelit alkoi sen vertaa kropassa ja psyykeessä painaa, jotta melkein viimeisellä lomaviikolla odotin, että pääsen töihin palautumaan. Viikkotunteja ei ole tullut ynnäiltyä, mutta päivittäin käytin reippaaseen ulkoiluun tai muuhun kuntoiluun 3-6h. Työt alkoi viime torstaina ja siinä olikin muutama pidempi vuoro, niin otin siihen kevennysjakson, etten käynyt tekee kuin yhden kevyehkön treenin päivään. Tänään sitten ajattelin taas aloittaa treenaamaan, ja senhän monesti aloitan vähän kovemmalla tekemisellä. Ohjelmassa oli soutua, ja sitä perinteisesti tunti kovaa. Mulla on tunnin soudussa enkka 16560m ja kahdesti olen soutanut 16540, tänään onnistuin vetämään siihen väliin. Meno oli puolentunnin kohdalla lupaava 8350m. Tiedättekö miltä hirveä olo tuntuu, kun yrität nihkuttaa ennätykseen, mutta siihen tuntuu olevan mahdoton päästä? Minä tiedän, sillä tulos jäi 16550metriin.
  28. 7 points
    Kiitos taas kerran upeista kuvista! Prkl! Meinasi itku tulla pieneltä mieheltä, mutta taisi se viimeiseksi jäänyt kierros ollut sitä edellistä nopeampi! Kiitos todella paljon kaikesta mitä kisan aikana teit meitä auttaaksesi 👍 Ja oli mukava tavata foorumilainen kasvotusten. Sanottakoon, että nuo tauot olivat ihan sairasta rääkkiä, niiden jälkeen liikkeelle lähtö oli todella tuskaista. Tietenkin jopa meikäläinen ehti huoltaa todella peruateellisesti pari viimeistä kierrosta lukuunottamatta, mutta kyllä se Lazarus tietää miten pientä ihmistä kiusataan.
  29. 7 points
    Aamulla oli ensimmäinen juoksulenkki melkein vuoteen ettei koskenut lantioon. Sehän oli mukava juttu. Painoi toki pakaraan ja jäykkäkin se tuntui olevan, mutta sellainenhan se on ollut pääsääntöisesti viimeiset 10 vuotta, niin siitä ei jaksa murehtia. Päivällä sättäilin lyreksipellen kanssa ja yritin houkutella sitä kaveriksi illan treeniin, mutta ei kuulemma voi ku väsyttää, tuulee ja ehkäpä jopa sataa vettäkin. Nauratti kun huomasin, kuinka kivasti olen päässyt sukeltamaan ihon alle, tykkäsin vielä tuosta maraton mikki hiiri-lisänimestä 👍🏻. Tiiä vielä vaikka tälläkin suunnalla rupeaisivat lyreksipellet treenaamaan. 😀😀😀 Yksin piti sitten lähtee veivaamaan sateeseen ja tuuleen. Välistä hieman tympi, mutta ei älyttömän pahasti, sillä vesisade oli vielä suht lämmintä. Kokeilin nyt ohuemmalla pehmukkeella olevaa pyöräilyshortseja, ja yllättäen jopa perse ei mielestäni mennyt niin helläksi kuin yleensä. Pitää vähän testailla tätä juttua lisää.
  30. 7 points
    Reiluun 7 kilsaan riitti vire tänään harjoituskisassa. Tai oikeammin kunto. Vk:ta liian vähän vielä juossut treeneissä, enkä minä ainakaan 10k:ta pelkästään mk:lla kykene kummoisesti juoksemaan. No hetken joutui kävelemään tuon jälkeen. Kello totesi, että maravauhtiakin ehtii vielä alle 40 min maaliin, jos en kauaa enää kävele, ja tuosta motivaatio lähteä vähitellen jatkamaan. Kerrankin oli mukava 10k:n loppu lyhyen palautuksen jälkeen :). Nyt on tulos SM-kisoista 39:24, sijoitus sarjassa 7. Tavoite oli < 38. Kisat oli ihan okei, ja muutamaan tuttuun oli kiva törmätä.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy